Yön Sumu - RPGs

Post by hitodama on 27 Jan 2013 at 14:31

Jos Befalasin synkkä havumetsä saattoikin joskus olla kaunis tai ainakin tunnelmallinen paikka kulkea... Noh, tänään ei todellakaan ollut sellainen päivä. Taivaalle kertyneet pilvet olivat nääs päättäneet revetä varsin äkillisesti ja kaatoivat nyt sisältöään maankamaralle minkä kerkesivät. Sammaleinen maaperä litisi ja oli paikoin jopa liukas, siinä missä puut taasen huojuivat myrskyisellä tavalla sinne sun tänne. Pelkän säätilan katseleminenkin olisi vetänyt monien mielet mataliksi, joten ehkä oli vain ja ainoastaan hyvä, ettei muuan metsässä kulkemaan joutuva koiraeläin omannut järin kaksista näköaistia riesanaan.

Turkki litistyneenä vasten laihtuneita kylkiä asteli Yön Sumu pää painuksissa eteenpäin jonkinlaista suojaa etsien. Hän oli Carmiksen mailta taannoin palattuaan jämähtänyt erään suuren kuusen alle lepäämään, mutta mokoma puu oli muista eduistaan huolimatta päästänyt vettä lävitseen kuin seula, joten tarpeeksi värjöteltyään oli koiran ollut pakko lähteä hilaamaan luitaan muualle. Nälkäkin kaihersi vatsassa, mutta siinä nyt ei ollut mitään uutta. Synkkänä uros nyt pohdiskelikin, kumpi tällä menolla saisi hänet ensiksi: nälkäkuolema vai hengiltä jäätyminen?

Post by Kriisi on 27 Jan 2013 at 14:47

Kime juoksi minkä jaloistaan pääsi liukkaalla maalla. Hänen kaulassa roikkui medaljonkin lisäksi tikari, joka oli hänen isänsä. Aikasemmin hänen kaksi pentua olivat palaneet takaisin pesäänsä tikarin kanssa ja ennenkun Kiymetli oli edes ehtinyt torua kaksikkoa oli hän kuullut uutiset. Mitään sanomatta maskinaama oli ottanut tikarin itselleen ja lähtenyt etsimään isäänsä jättäen pennut Prishelin hoitoon.
Kyyneleet valuivat poskia pitkin, mutta tätä seikkaa ei näkynyt sateen takia. Aluksi Kime oli tavannut siskonsa joka oli hakattu viimeiseen myöten ja seuraavaksi hän kuuli uutiset äidistään ja isästään. Maskinaama ei tiennyt mitä nyt ajatella vaan hän juoksi melkein päättömänä edestakaisin yrittäen löytää Sumun.

Koira alkoi jo luovuttaa ja hän hidasti vauhtiaan ja lopulta pysähtyi. Kiymetli painoi päänsä alas ja itki kaiken surunsa pois. Hän ei enää jaksanut liikkua minnekkään ja koko tilanne tuntui niin epätodelliselta. Raksahdus sai koiran kuitenkin säpsähtämään ja nostamaan pääntään. Eriväriset silmät tutkailivat äänen suuntaan ja jalat lähtivät kuljettamaan väsyneen koiran eteenpäin.
"Isä...", Kiymetli sanoi surullisena ja väsyneenä kun näki jonkin matkan päässä isänsä kävelevän.

Post by hitodama on 27 Jan 2013 at 21:22

Sumu ei piitannut yhtään varoa aiheuttamasta turhia ääni kulkiessaan, eikä hän toisaalta jaksanut enää tarkkailla myöskään ympäristöään vieraiden lajitovereiden varalta. Tutut olivat kuitenkin asia erikseen, eikä uros yksinkertaisesti osannut olla reagoimatta tyttärensä ominaistuoksun luikerrellessa tietoisuuteensa. Se sai koiran pysähtymään ja kohottamaan päätään, ja siinä Kiymetli sitten jo olikin: väsyneenä ja onnettomana, kutsumassa isäänsä. Maskikasvo huokaisi alistuneesti ja soi esikoiselleen toispuolisen, ironisen hymyn.
"Pennut taisivat sitten lähettää terveisiä", kippurahäntä tokaisi surumielisesti ja siristeli silmiään nähdäkseen, mitä Kimen kaulalla oikein killui. Ellei Sumu ihan väärässä ollut, oli siinä jossakin nimittäin oikein tuttu vedenvihreä kimmellys, joka erottui himmeänä jopa myrskyisessä metsässä. Ilmeisesti tikarikin oli siis pienokaisten tavoin löytänyt tiensä sinne, minne se kuului.
"Hienoja poikia... Nuoria ja liian sinisilmäisiä kyllä liikkumaan vielä yksikseen, mutta kasvavathan nuo", hän itsekseen mutisten jatkoi, sillä uros ei ollut varma miten ottaisi vakavammat asiat käsittelyyn.

Post by Kriisi on 28 Jan 2013 at 22:06

Kiymetli asteli lähemmäksi isäänsä, mutta tällä kertaa ei mennyt halamaan toista. Purren hammasta hän kuunteli mitä Sumulla oli asiaa.
"He ovat vikkeliä, vaikea pitää heitä paikoillaan", Kiymetli sanoi sävyttömällä äänellä.
"Et voinut tulla suoraan sanomaan asian vaan annoit pennuille tikarin ja lähetit heidät viestipojiksi, eikö yhtään ole sinulla järkeä päässä?", maskinaama sanoi jotenkin tiuskien. Hän purki suruaan ja vihaansa nyt isäänsä, vaikka ei Sumu ollut tehnyt mitään. Okei, oli se typerää antaa pennuille tikarin mutta silti. Tuntui siltä, että hän piti nyt yllä tätä sukua.

Post by hitodama on 29 Jan 2013 at 17:46

Kiymetli selitti jälkikasvunsa seikkailuretken pennuille ominaisella vikkelyydellä, eikä Sumu voinut olla kiistämättä tuon ikäluokan naperojen olevan todella ihan mahdottomia vahdittavia. Vaan sanojen sisältöä enemmän kiinnitti uros kuitenkin huomiota äänensävyyn, jolla tyttärensä oli asiansa lausunut. Se ei ollut jälleennäkemisestä iloinen eikä edes murheellinen penikoiden tuomista uutisista, vaan lähinnä jäätävä kaikessa sävyttömyydessään. Huomio sai hymyn kuolemaan maskikasvon huulilta ja korvansa painumaan vasten niskaa, kun naaras jatkoi tilittämistään.
"Hmh, turvattomampi heidän oli liikuskella ilman tikaria", vastasi kippurahäntä puolustelevaan sävyyn ja astahti vaistomaisesti askeleen verran kauemmaksi vihaisesta Kiymetlistä.
"Sitä paitsi heillä oli oikeus tietää, miten maailma oikein toimii! Miten kukaan ei ole täällä turvassa, eivät etenkään sinisilmäiset ja viattomat. Sudenraakalaiset ovat pettäneet sinua, vieneet oman äitisi! Haluatko antaa vielä pentusikin niille?" hän jatkoi ja alkoi puheen myötä itsekin korottaa ääntään. Myöskään Sumu ei nääs ollut saanut purkaa omia tunteitaan viimeaikoina kenellekään, joten äksyllä päällä oleva Kime tuntui tässä tilanteelta yllättävän hyvältä kohteelta.

Post by Kriisi on 9 Mar 2013 at 20:20

"Siksi me mentiinkin Carmikseen! Siellä on sentään kunnollisia koiria jotka suojelee meitä!", Kiymetli jo melkein kiljui isälleen. Hän jollain tapaa palautui takaisin siihen pahimpaan teini-ikään.
"Yksi puolikuista auttoi synnytyksessä ja on poikien tukena jatkuvasti! Ja sinä isoisänä et edes suo hetkeä tulla näkemään meitä!", narttu jatkoi syyllistämistä ja käänsi katseen pois Sumusta.
"Ainakaan Prishelistä ei tule sinunlaista, eikä yhestäkään minun pojasta", maskinaama sanoi hiljaa, melkeinpä vain itselleen.
"Ja oletko nähnyt mitä Niaralle on tapahtunut? No et tietenkään kun ei sinua kiinnosta miten meillä menee!", Kiymetli sanoi uhmakkaasti ja antoi kyyneleiden valua poskia pitkin. Pelkkä ajatus millaiseksi Niaran kunto oli mennyt ja mitä kaikkea hän on kokenut sai Kiymetlin mahan menemään ylösalaisin.

Post by hitodama on 12 Mar 2013 at 23:50

Sumu vavahti kuin fyysisen iskun saaneena, kun Kiymetli heitti vasten hänen kasvojaan tosiasioita, joille hän ei mielestään voinut yhtään mitään. Uros ei kuitenkaan saanut puheenvuoroa kertoakseen, että hän olisi kyllä tullut ennen Kabahatlin menetystä mielellään jälkeläistensä tueksi, ollut katsomassa kun Kimen pennut syntyivät ja auttanut Niaraa mihin pulaan tämä ikinä olikaan itsensä sotkenut, mutta nyt asiat olivat muuttuneet. Se aran rakastava isähahmo, jollaisen Kabi oli puolisostaan saanut kuorituksi esiin, oli kuollut täydellisesti viimeistään siinä vaiheessa, kun Sumu oli löytänyt rakkaansa pelehtimästä ilolla jonkun ventovieraan hukanpuolikkaan kanssa.

Niinpä maskikasvo ei osannut enää vastata kuin huutamalla takaisin, kun hän viimein sai ryöstettyä puheenvuoron itselleen.
"Millä helvetillä minä näen teitä tai näen mikä Niaralla on hätänä, kun en minä näe enää yhtään mitään muutakaan!?" tyhjän silmäkuopan sekä samentuneen silmänsä esiin reväyttävä koira kivahti. Samalla hän vaihtoi itse sitä edes tajuamatta kantansa puolustelevasta hyökkääväksi, ja peruuttamisen sijasta lähti kävelemään vihaa uhkuvin askelin päin tytärtään.
"Sitä paitsi mikä minä olen teitä muka kaitsemaan? Kyllä minä olen kuule tehnyt oman osani! Ravannut metsällä ja nähnyt nälkää, että te muut saitte loikoa pesällä kuin syöttöporsaat! Mutta ei, eihän teille mikään riitä, ei kenellekään teistä!" Sumu yltyi tilittämään. Aikanaan siitä ei pentujen edessä oltu pahemmin puhuttu, mutta kyllä heillä totta vie oli välillä tehnyt ruoasta tiukkaa. Silloin uros oli toki tehnyt ilolla työtä läkähtymispisteeseen saakka perheensä tähden, mutta nyt se kaikki tuntui hänestä hukkaan heitetyltä raadannalta.

Post by Kriisi on 25 Mar 2013 at 23:22

Kiymetli antoi isänsä rauhassa huutaa ja tulla lähemmäksi. Narttu nosti aavistuksen verran häntäänsä korkemmalle ja hänen korvat sojottivat ylös.
"Olen kuule kokenut ihan samaa! Tai siis anteeksi, koen sitä parhaillaan kun kasvatan kolmosia!", nyt oli taas maskinaaman vuoro huutaa.
"Kyllä minä ymmärrän, että se on ollut hankalaa, mutta ei pentuja hommata vain siksi että voit hetken aikaa hoitaa niitä! Sinun on oltava niiden kanssa läsnä loppu elämän!", Kiymetli huusi. Hän ei ainakaan aikonut tehdä samoin kuin Sumu ja olla tapaamatta pentuja sen jälkeen kun ne lähtee pesästä. Kime ei aikonut tehdä samaa virhettä kuin Niaran kanssa.

Post by hitodama on 2 Apr 2013 at 19:43

Paikalle sattuvaa suurempaa sutta tai muuta jättiläistä olisi voinut jopa naurattaa, kuinka kaksi keskikokoista ja muutenkin aika keskinkertaista koiranpuolta seisoi siinä karvat pystyssä ja ainakin näennäisesti valmiina viemään tappelunsa sanallisesta fyysiselle tasolle, mutta Sumua tilanne ei huvittanut sitten yhtään. Hän ei myöskään osannut pysähtyä miettimään kuinka sokea ja puolirampa oli, ei edes sitä että hän väläytteli paraikaa hampaita omalle tyttärelleen, sillä sisällään jylläävät tunteet olivat ainoa asia joka urosta tuntui liikuttavan.
"Luulisi sen toimivan toisinkin päin!" maskikasvo siis kivahti Kiymetlin syyttäessä häntä jälkeläistensä jättämisestä oman onnensa nojaan.
"Silloin kun kaikki oli vielä hyvin, me olimme äitisi kanssa kyllä pesällä odottamassa. Mutta eipä näkynyt siihen aikaan vanhemmat paljon kiinnostavan!" hän jatkoi. Samalla, ilman että Sumu itse sitä edes tajusi, kihosivat raivon ja murheen esiin loihtimat kyyneleet hänen ainokaiseen silmäänsä. Taivaista yhä rankkana putoavan sateen takia sitä oli tosin melkoisen vaikea havaita.
"Ja nyt se on myöhäistä, lopullisesti myöhäistä..! Kabi, minun rakas Sarki... Susien viemänä."

Post by Kriisi on 7 Sep 2013 at 14:27

¤Köh aiemmin en saanut oikein tunnetta tähän, uusi yritys!¤

Kiymetli ei oikein osannut enää vastata. Hän painoi päänsä ja antoi kyyneleiden virrata. Sumun mainitessa Kimen äidin, tämä nosti katseen ja astui lähemmäksi isäänsä.
"Me kaikki ikävöimme häntä", maskinaama sanoi ja katsoi suoraan Sumun ainokaiseen silmään.
"Anteeksti", Kiymetli lopulta sanoi ja yritti painaa päänsä Sumun kaulaa vasten.
"Minulla vaan loppuu voimat, en enää jaksa", narttu itki.

Post by hitodama on 9 Sep 2013 at 23:03

// Ei haittaa mitään! //

Jos Sumu vain olisi kyennyt näkemään vähän paremmin ympärilleen, olisi hän kenties huomannut kuinka Kiymetlin taistelutahto laantui silkan uupumuksen tieltä. Pimeys ja silmäongelmat tulivat kuitenkin tielle, eivätkä vihasta ja epätoivosta tärisevän uroksen sosiaaliset taidotkaan riittäneet paljastamaan asioiden todellista laitaa tyttärensä muuttuneen äänensävyn kautta. Niinpä, kun mustaturkki asteli yhtäkkiä lähelle ja toi kuonon kohti isänsä kaulaa, uskotteli maskikasvon sekava mieli naaraan aikovan syleilyn sijasta purra häntä! Näin ollen koira avasi oman kitansa ammolleen ja käänsi purukalustonsa kohti Kimeä samalla, kun hän kompastellen pakitti pois tämän ulottuvilta.
"En jaksa minäkään. En todellakaan", Sumu murisi hapuillessaan tietä päästäkseen yhä syvemmälle synkkään havumetsikköön.
"En... En todellakaan", hän vielä toisti, ennen kuin uskaltautui kääntämään selkänsä tyttärelleen ja pinkaisemaan juoksuun, toivoen Kiymetlin kadottavan hänen jälkensä vaikeassa, vetisessä maastossa. Uros oli todellakin jo liian väsynyt jatkaakseen enää tätä jatkuvaa kinastelua, jatkuvaa murheesta toiseen rämpimistä. Ihan liian väsynyt.

// Noni, sinne se meni, ellei Kime nyt erityisesti tahdo sen perään lähteä ravaamaan. = D Jos ei, niin minä kiitän pelistä! //