Yön Sumu - RPGs

Carmis » Nuotiopaikka » Vähään tyytyväinen

Vähään tyytyväinen
Post by tucci on Jun 16, 2007, 22:15

Pienikokoinen japaninpystykorvanarttu asteli hiljaiselle nuotiopaikalle uteliaasti, tähyili eri suuntiin ja pysähtyi. Utelias ilme vaihtui pettyneeseen ja koira vetäisi syvään henkeä.
Kyllähän se tiesi, että olisi haistanut jos joku olisi aukiolla ollutkin, mutta se oli tarvinnut silti kaiken varulta näköaistinsakin mukaan peliin. Ei, ketään ei näkynyt.
"Höööööööö?"
Fealicyn ääni oli kirkas ja kantautui kauas siihen nähden, ettei se lujaa kailottanut, vaan itsekseen vainen.
Sillä oli tylsää, mikä ei kyllä ollut yhtään ihme. Pikkukaveri kun tylsistyi nopeaa tahtia jos ei seuraa ollut. Itsekseen se ei osannut loppujen lopuksi enää niin paljoa puuhata kuin vuosia sitten. Muuten Feta oli kyllä ihan samanlainen, ei voisi erehtyä jos olisi joskus kauan sitten viimeksi nähnytkin.

Ei se vielä vanha ollut, mutta oli sillä silti ikää enemmän kuin monilla monilla asukeilla. Joskus kauan sitten oli ollut toisin. Ikääntyminen ei kuitenkaan japaninpystykorvaa huolettanut, sen huolet olivat silläkin hetkellä ihan toista luokkaa.
"Kaikki ovat hylänneet!"
Narttu nielaisi katkerana ja räpytteli kirkkaansinisiä silmiään.
"Misery vain lähti. Tartaros halusi tappaa. Mikä kaikilla oikein on?"

Re: Vähään tyytyväinen
Post by hitodama on Jun 17, 2007, 22:08

Jonkin matkan päässä aukiosta taittoi metsän siimeksessä matkaansa Yön Sumuksi ristitty koiraeläin. Hiukan vaivalloisesti tuo yritti konkata yli kivien ja kantojen, vasen etujalka kun oli edelleen lähes käyttökelvottomassa kunnossa. Vaikka viikon verran olikin jo kulunut jalkaa vaurioittaneesta onnettomuudesta, oli raaja edelleen arka ja haavaa kirvelsi ikävästi. Toki koiven ympärille kiedottu vaalea riepu auttoi asiaa jonkin verran, piti bakteerit sun muut loitolla, mutta eipä tuo juuri nyt pystykorvan mieltä lämmittänyt. Mieliala oli varsin negatiivinen, kulmat olivat kurtussa ja hymyä ei löytynyt hakemallakaan. Muutoinkin uros oli useinkin varsin pessimistinen luonteeltaan ja mieleltään, mutta nyt oli lisänä vielä tämä inha kipu, joka ei kyllä parantanut asiaa yhtään.

Samassa kippurahännän huomio kuitenkin kiinnittyi johonkin lähistöltä kuuluvaan ääneen, korvat nousivat tarkkaavaisesti höröttämään. Kuvitteliko koira omiaan vai puhuiko joku lähistöllä? Sumu nosti kuononsa niin korkealle kuin vain sai ja yritti kiivaasti vetää vainua lähistöllä mahdollisesti olevista. Kummastus vain lisääntyi ruskeaturkin kasvoilla, kun nenään kantautui vain yhden vieraan olennon haju. Otus oli selvästi lajitoveri, muuta ei vienosta tuoksusta vielä voinut päätellä. Hetken aikaa käytti eläin vain pohtiakseen, pitäisikö toisesta ottaa selvää. Kieli lipaisi huulia mietteliäänä ja kurkusta pääsi epätietoisuudesta kielivä urahdus. Toisaalta koiraa ei huvittanut hypätä taas uuteen kanssakäymistilanteeseen, kun taas toisaalta... No, jokuhan saattoi kaivata vaikka apua, kun yksin puheli.

Päätöksestään yhä hiukan epävarmana käänsi uros kuitenkin kulkunsa kohti äänen tulosuuntaa. Jos oikein tarkasti katsoi, saattoi muutamien metrien päässä havaita jonkinnäköisen aukion tai vastaavan. Oliko puhe mahtanut kuulua sieltä? Ajatus tasaisesta maastosta tuntui kolmea jalkaa käyttelevästä kippurahännästä varsin houkuttelevalta, joten siinähän tuo sitten kohti nurmilänttiä konkkasi. Metsän reunaan päästessään eläin koetti tähyillä aukiolle, veti jälleen vainuakin. Kummallista. Haju tuntui, mutta mitään ei näkynyt. Eipä osannut totisen näköinen eläin arvata, kuinka alas olisi katsottava seuraa löytääkseen.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by tucci on Jun 18, 2007, 22:09

Feta mulkoili ympärilleen, muttei löytänyt yhtään sopivaa kivenjärkälettä tai kepukkaa, jota olisi voinut syytellä kaikesta vääryydestä. Narttu laski päätään alemmas tuhisten nyreänä ja istahti nurmikon sekaan, lähes upoten villinä kasvavaan nurmeen. Vitivalkoisena se kyllä paistoi näkyvältä osaltaan hyvin vihreyden keskeltä.

Narttu oli kuulevinaan jotain ja höristi pikkuisia pystykorviaan hätkähtäneenä. Asteliko joku metsässä, huhhuh? Ei, vielä ei näkynyt mitään, mutta Fealicy jäi odottamaan. Kaiken varalta se kyyristyi hieman piilompaan ja väijyi kirkkaansiniset silmät tarkkaavaisina ruohikossa. Sieltähän saattoi tulla se Tartaroskin ja toteuttaa tällä kertaa uhkauksensa. Tai sitten Melany, luppakorvaa pelkäsi Feta vielä enemmän kuin Tartarosta. Kheironiakin kohtaan oli pelko jo vuosien varrella laantunut, toivon mukaan eivät tapaisikaan enää.

Metsän reunaan, ihan Fetan lähelle ilmestyi kasvien sekaan Fealicya kovastikin kookkaampi uros ja pikkuinen koira totesi mielessään hilpeänä, että hei, ei ollut kukaan sen tapaamista inhottavista otuksista. Uudet tuttavuudethan olivat aina mukavia! Toinen tähyili vain nuotiopaikkaa, eikä sen katse vielä osunut Fealicyyn, mikä hetken jopa ärsytti afuelilaista. Se paloi silti innokkaasti halusta päästä taas tutustumaan uuteen lajitoveriin eikä kyennyt hillitsemään tuota riemuisaa puoltaan.
Narttu alkoikin hihitellä ja nousi sitten täyteen, kääpiömäiseen, mittaansa hymyssä suin ja kippurahäntäänsä huiskutellen loikkien sitten ihan vieraan uroksen eteen.
"Heeeeeiii!"
Vokaaleja se pitkitti niin paljon kuin viitsi, tuttuun tapaansa. Ja äänenvoimakkuudessahan ei säästelty tämän neidin kohdalla.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by hitodama on Jun 18, 2007, 22:56

Kieli poskessa haki Sumu katseellaan jotain, joka olisi voinut aiheuttaa metsään kuuluneet äänet. Antoi katseensa kiertää ympäri aukeaa ja lopulta silmänsä osuivatkin aivan vieressä heiluviin heinänkorsiin ja vilkkaasti kohti tulevaan, valkoiseen länttiin. Sydän pompahti hiukan säikähdyksestä, vilaukselta nähty pomppiva villakerähän saattoi olla vaikka mitä. Kauaa ei kuitenkaan tarvinnut moisia pohtia, kun otus jo parilla vikkelällä loikalla oli aivan koiran nenän edessä ja kimitti minkä kurkustaan lähti. Uroksen silmät painuivat viiruun ja korvat takakenoon, kuin huudon aiheuttaman ilmavirran vaikutuksesta. Nopeasti yritti maskinaama arvioida, mikä sen eteen oikein oli pompannut. Hajusta päätellen toinen oli selvästikki koira, mutta tuota... Toinenhan oli lähestulkoon pienempi kuin kaniini! Saattoiko noin pientä koiraa olla olemassakaan? Kaippa moinen olisi kuitenkin lopulta uskottava, kenties toinen oli kutistunut pesussa tai jotain. Uutta moinen kippurahännälle oli joka tapauksessa.

Lumenvalkean elikon heilutellessa häntäänsä energisenä katseli Sumu naarasta yhä hiukan kummastuneena. Oli tuo kuitenkin nostanut korvansa jo takaisin pystyyn, mutta eriväriset silmät pysyttelivät kummeksuvasti sirrillään. Aivot tuntuivat lyövän hiukan tyhjää: mitenkähän tässäkin pitäisi reagoida? Jos ruskeaturkki yleensäkin oli huono kommunikoimaan, niin uudenlaiset tilanteet vielä pahensivat tilannetta entisestään.
"Hei..?",
tuo sai lopulta suustaan henkäistyä. Ääni oli hiukan vaimea, jokseenkin tunnustelevan oloinen. Ei koira mitään pahaa tarkoittanut, ei vain ollut hyvä tällaisessa. Ei ollut koskaan ollutkaan eikä luultavasti tulisi koskaan olemaankaan, mutta puuttensa kullakin. Kovasti olisi eläin tahtonut sanaisan arkkunsa aukaista ja esitellä itsensä, mutta luontainen arkuus ei antanut periksi. Niinpä tuo tyytyi vain heilauttamaan selkäänsä vasten kiertyvää häntäänsä merkiksi siitä, ettei omannut ainakaan mitään ilkeitä aikeita. Turhahan pikkuista olisi pelotella.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by tucci on Jun 18, 2007, 23:31

Fealicy ei huomannut mitenkään uroksen alkuun epäröivää ja ihmettelevää olemusta, japaninpystykorva tuntui aina olevan jotenkin sokea kaikelle moiselle, vihaiset katseet ja ärjynnät mukaan lukien.
Tervehtihän tuo mielenkiintoisen näköinen veikkonen lopulta. Mielenkiintoisen, se todella oli Fetan mielipide. Vieraalla oli sen mielestä hauskanväriset silmät ja väritys muutenkin.
Valkoisen pikkuisen hymy leveni entisestään ja siniset silmät välkkyivät ystävällisyyttä ja innokkuutta.

"Olen Fealicy."
Narttu tokaisi hieman hillitympään sävyyn, mutta yhä varsin päättäväisesti ja energisesti. Enää se ei päässyt lisäämään nimensä perään Afuelin alfa-nimitystä, joka kyllä joka kerta kävi sen mielessä. Nytkin, ja hetken välähti karvapallon mielessä Afuelin meiningit jälleen. Pitäisi etsiä Piklo ja sitten kunnon Afuelit. Pitäisi saada ne kaikki löllykät tappamaan se Melany. Mutta ei nyt. Tämä ruskea veikkonen oli kiintoisampi.
"Voit kyllä kutsua ihan Fetaksi."
Feta virnisti tuttavallisesti ja jatkoi taas häntänsä heiluttelua. Se ei heittänyt vastakysymystä ilmaan, mutta ilmeestä päätellen oletti kuitenkin uroksen esittelevän nyt itsensä.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by hitodama on Jun 19, 2007, 0:06

Kuullessaan palleron lausuvan nimekseen Fealicy, värähtivät ruskean korvat silmien räpäyttäessä itsensä jälleen kokonaan auki. Uroshan tunsi toisen! Tai no, ei nyt ihan tuntenut, mutta siltä se oikeastaan tuntui, niin lämpimästi oli pari viikkoa sitten tavattu Piklo naaraasta puhellut. Muistot meressä lillumisesta ja sen jälkeisestä rantautumisesta vyöryivät koiran mieleen kovin elävinä ja inhottavina. Saarelle saapuessaan hän oli kuitenkin tavannut tuon valkoruskean möhömahan, joka oli oikein auliisti kertoillut Andriaanasta ja sen asukeista, eritoten Fetasta. Narttu oli kuulemma erään lauman entinen johtaja ja kaikkea. Pian uroksen suu nousi hiukan huvittuneeseen hymyyn.
"Vai olet sinä Fealicy, Afuelin entinen alfa?"
Ääni oli jo paljon helpottuneempi, tuttujen kanssa oli aina helpompi puhella. Itsensä esittelykin pääsi unohtumaan, sen verran yllättynyt uros oli tapaamisesta. Sitä paitsi nyt pystykorva saattoi olla varma siitä, että karvapallo todellakin oli koira.

Sumu laski päätään alemmas, jotta voisi helpommin keskustella alhaalla olevan huiskuhännän kanssa. Oli Piklo maininnut, että Feta oli kovin pienikokoinen, mutta edelleen siro karvaturri jaksoi huvittaa suurempaa ruskeaturkkia. Mitään tällaista se ei ollut osannut kuvitella. Vaikutti toinen kuitenkin kovin ystävälliseltä, mutta myönnettäköön, myös hiukan yksinkertaiselta.
"Kuulin sinusta eräältä Piklolta, tunnet varmaan?"
Yleensä Yö ei juurikaan hakeutunut tällaisten ilopillereiden seuraan, mutta Piklon kehut saivat uroksen tekemään poikkeuksen. Valkoselkä oli ollut rannalla makaavalle, litimärälle Suulle kovin avulias, joten jotenkin maskinaama tunsi velvollisuudekseen ottaa selvää uroksen ystävästä, kun kerran kohdalle sattui. Niinpä kippurahäntä kallisti päätään ystävällisenä ja odotti, mitä naaras mahtaisi vastata. Kenties yllättyisi, mutta olihan toki mahdollista, että monetkin saarella tunsivat näitä laumojen merkkihenkilöitä.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by tucci on Jun 19, 2007, 0:30

"Hööheeeee-"
Feta hätkähti, kun uros hymyili yllättäen ja tunsi sen nimen. Hetkeksi valahti hymy hämmennyksen tieltä sinisilmältä ja häntäkin pysähtyi jälleen paikoilleen, ryhdikkäästi selän päälle kiertyneeksi kasaksi. Se oli jo unohtanut kokonaan odottaneensa uroksen esittelevän itsensä.
"Sehän minä!"
Hymy kohosi jälleen pikkukoiran kasvoille. Keneltäköhän oli tämä veikkonen kuullut Fetasta? Vaan vastaus se tulikin pian lausumattomaan kysymykseen. Nimi olikin tuttu Fealicylle.
"Piklon, voi toki!"

Tosiaankin, se rakas iso pullukka oli ensimmäisiä Fealicyn tuttavuuksia saarelta. Kovin oli pikkunarttu kiintynyt kaveriinsa. Piklohan oli sen Melanynkin kynsistä niin urheasti pelastanut. Feta ei kuitenkaan koskaan ajatellut sitä, että olisi afuelilaiselle urokselle velkaa kaikista niistä Piklon hoitamista auttamisista. Ainakaan Piklo ei valittanut asiasta.
"Sinä olet nähnyt Pikloa viime aikoina?"
Piti tuostakin nyt lisää kysellä, kun kerta Pikloa oltiin etsiskelemässä.
Narttu istahti vihreän nurmikon sekaan katse kuitenkin tiiviisti kiinni sitä isommassa koirassa ja korvat valppaasti hörössä.
Samalla se muisti jotain, mikä siltä oli hetkeksi unohtunut pikku pääkopastaan.
"Kuka sinä muuten olet?"

Re: Vähään tyytyväinen
Post by hitodama on Jun 19, 2007, 0:55

Muutaman kerran nyökäytti koira päätään toisen kysymykselle Piklosta. Tosin 'viime aikoina' oli varsin määrittämätön käsite, mutta uroksen mielestä tapaamisesta ei ollut vielä kovinkaan pitkä aika. Edelleen jatkoi ruskeaturkki toisen tiirailua pää kallellaan.
"Olen, pari viikkoa sitten hiekkarannalla."
Valkoruskea oli kyllä maininnut, mille laumalle rannikko oli kuulunut, mutta nimeä ei uros saanut tähän hätään palautettua mieleensä. Djalallehan alue tosiasiassa kuului, kaunis hiekkaranta oli ollut loppuviimeeksi varsin otollinen rantautumispaikka.
"Piklo kertoi minulle Andriaanasta."
Lause oli vain yksinkertainen toteamus, ei sen kummempaa. Samalla koira muisteli tapaamistaan, hän oli itse asiassa ollut varsin tyly kiltille uroolle. Kaikesta huolimatta oli toinen jaksanut ymmärtää ja olla kärsivällinen, oli kai pistänyt ärtyisyyden merimatkan piikkiin. Piklo oli mukava kaveri, sitä ei käynyt kieltäminen.

Hiukan hätkähtäen palasi Sumu takaisin maanpinnalle aatteistaan Fetan kysäistessä elikon nimeä. Yleensä ei kippurahäntä pitänyt lainkaan nimensä kertomisesta, se ei oikeastaan pitänyt edes nimestään. Nimi toi aina liikaa muistoja menneestä elämästä, mutta tällä kertaa uros sai pyyhkäistyä ikävät aatteet taka-alalle. Kenties osa japsin positiivisuudesta pääsi tarttumaan maskinaamaan?
"Olen Sumu."
Koko nimeä tuntui olevan jotenkin turha kertoa, lyhennelmä kun riitti vallan mainiosti. Sitäpaitsi uroksella oli omat epäilyksensä siitä, muistaisiko Fealicy koiran nimeä kovinkaan pitkään. Otus kun vaikutti niin kovin huolettomalta, oikealta hälläväliä -luonteelta. Mikäs siinä, Sumu vain ei ollut koskaan oikein ymmärtänyt moista elämänasennetta. Ei ehkä oikein kunnioittanutkaan moista, mutta kuten mainittua, oli jokaisella oikeus olla juuri sellainen kuin oli.

Nartun istuutuessa heinikkoon teki hetken kuluttua tikarikaula hälle seuraa. Olisi ehkä ollut asiallista jopa panna maaten, niin olisi ollut samalla tasolla pätikän kanssa, mutta jotenkin se tuntui liian alentavalta Yön mielestä. Joten istuminen sai nyt kelvata. Samalla yritti koira mietiskellä jotain sopivaa puheenaihetta, mutta ei taaskaan keksinyt oikein mitään soveliasta. Niinpä se katselikin hetkisen taivaalle, jolla pari lintua näytti liitelevän huolettomasti. Vaikka aurinko paistoikin, oli silti metsäaukiolla mukavan viileää puiden luodessa varjoa nurmelle. Oikein mukava ilma, kaiken kaikkiaan.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by tucci on Jun 19, 2007, 1:22

Ainakin Piklo oli mitä luultavimmin yhä elossa. Se olikin kiva uutinen se ja ansaitsi yhden hännänheilautuksen.
Että oli iso veikko Andriaanasta kertonut, sehän oli mukavaa.
"Piklo tietää kaiken."
Fealicyn ääni oli varsin vakuuttavan kuuloinen ja totinen. Melkoisen pentumainen lausahdus, kun ajatteli, että nartulla kuitenkin oli jo ikää. Edes sen pennunpennunpentu Flenjekään ei moisia suustaan päästelisi.

Ho, nyt pääsisi kuulemaan jo kaverin nimenkin. Nimet olivat kivoja. Lumipallon Fealicy, sepä oli japaninpystykorvan nimi papereissa ollut. Eipä ollut narttu kyllä koskaan päässyt ketään ihmisomistajaa piristämään, kun oli kennelistä häippässyt.
'Sumu!'
"Hauska, helppo nimi!"
Kommentti pääsi nartun suusta melkein heti kun Sumu oli saanut itsensä esiteltyä.
Sitten pikkukoira tajusikin taas jotain uutta, minkä se olisi voinut kyllä aiemminkin pohtia jos olisi osannut käsitellä kuulemaansa monelta kantilta ja monipuolisesti mielessään. Fealicy vain, tosiaankin, oli melko yksinkertainen.
"Sinä olet uusi Andriaanassa?"
Kuinkahan monta kertaa se oli päässyt esittämään tuon veikeän asian? Melkoisen monta, ei Feta moisia jaksanut edes miettiä. Sillä oli tuttuja ja ystäviä ties millä mitalla kun vuosiakin oli jo takana useita.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by hitodama on Jun 19, 2007, 1:44

Hiukan vinosti hymyili uros pikkukoiran kommentille ystävänsä kaikkitietävyydestä. Moinen, höpsö käytös oli vain omiaan lisäämään koiran käsitystä nartun mielenliikkeistä. Mutta eipä sillä, ei Sumu ääneen mitään sanonut, kunhan päänsä sisäisesti naurahti hiukan. Koskaan ei ollut uros toista sortunut pilkaamaan, vaikka varsin ennakkoluuloinen luonnoltaan olikin. Eläimen mielestä kaikilla oli yhtäläinen oikeus käyttää elämänsä siihen mihin mielii, vaikkakin jotkut tavat olivatkin selvästi parempia kuin toiset. Tällaiset mietteet pystykorva toisin piti sisällään, mielipiteistä oli harvinaisen turhauttavaa kiistellä.

"Hmh.",
tuo vain henkäisi toisen sitten kommentoidessa uroon kantamaa nimeä. Mitäpä sitä enempiä vatvomaan, taivas oli seesteinen ja lintuja varsin mukava seurata. Nimi oli mikä oli, eipä sitä koiramaailmassa oikein käynyt vaihtaminen. Tai no, mikäpä sitä estäisi, mutta jotenkin se tuntui vain itsensä pakoilemiselta. Eihän nimi kuitenkaan voinut muuttaa sitä, mikä sisimmiltään oli.
"Jep, tulin mantereelta jokin aika sitten.",
lausahti Sumu edelleen katse suunnattuna kirkkaansiniselle taivaalle. Lopulta siivekkäät kuitenkin lensivät pois näkyvistä, jolloin koirakin sai nyhdettyä itsensä takaisin maanpinnalle. Jostain syystä elikko oli aina haaveillut lentämisestä, kaippa sekin ilmensi jonkinnäköistä kaipuuta päästä muualle. Mutta, mitä ilmeisimmin, pitkällinen uintimatka oli loppujen lopuksi ajanut saman asian. Andriaana kun vaikutti oikein hyvältä paikalta elää ja olla. Kaikellahan oli toki varjopuolensa, mutta kyseinen saari vaikutti siltikin -ainakin vielä- kovin leppoisalta asuinalueelta.

Lintujen lennettyä matkoihinsa siirsi kippurahäntä katseensa takaisin iloiseen Fetaan. Nyt olisi varmastikkin oiva tilaisuus päästä lähemmäs aihetta, joka oli vaivannut urosta Piklon tapaamisesta lähtien. Sitä kun nimittäin kiinnosti kovasti, mitä Afuelissa oli mahtanut tapahtua, kun kerran johtajaa oli väkivalloin vaihdettu.
"Sinä sen sijaan olet asunut täällä varmaan aika kauan. Kun siis olit johtaja ja kaikkea."
Eihän tuo nyt varsinaisesti kysymys ollut, mutta päästäisiimpähän lähemmäs aihetta. Rauhoittavasti heilautti maskinaama häntäänsä laiskasti puolelta toiselle, hennon hymyn pehmentäessä kasvojen ilmettä. Hiljaa hyvä tulee, kuten sanonta kuuluu.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by tucci on Jun 20, 2007, 0:47

Mantereelta, ooooooo. Valkoinen pikkukoira tuskin enää itse muisti koko paikkaa, sen pieni pää oli alkanut jo jättää reunan yli niin vanhoja aikoja. Merimatkasta Andriaanaan ei japaninpystykorva muistanut yhtään mitään, ellei sitten meriveden pahan maun, mutta sekin oli hieman niin ja näin, kun tuota pystyi nykyäänkin käydä maistelemassa kun vain halusi.
Sinisissä silmissä syttyi jälleen uusi innostus ja uteliaisuus, vaikka olihan se jo aiemmin arvellut toisen mantereelta olevan.
'Manner!'
"Kivaa! Millaista siellä nykyään on?"
Fealicyn hölinä oli aidon iloista ja se oli selkeästikin keskittynyt keskusteluun, tuskin olisi huomannut jos joku olisi hiipinyt sen taakse.

Feta nyökkäili Sumun puhuessa jo hieman runsaammin asioista. Ei kukaan ollutkaan sille ennen tuollaisista puhunut joten afuelilainen takertui uuteen aiheeseen innolla mukaan. Ei koira oikeastaan edes ajatellut mitä suustaan lateli, se sanoi vain mitä mieleen heti ensimmäisenä tuli. Mitä sitä turhaan ajattelemaan. Ajattelulla olisi kyllä voinut säästyä Afuelin viimeaikaisilta tapahtumilta. Ei olisi joutunut jokeen lillimään Melanyn suututettuaan.
"Olenhan minä. Tulin tänne jo nuooorena ja ryhdyin melkeinpä heti johtajaksi."
Narttu hymyili hyväntahtoista hymyään yhä vain.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by hitodama on Jun 21, 2007, 13:25

Sumu hiukan hätkähti karvapallon kysymystä mantereen tilasta. Tai siis, eihän koira nyt koko maailmaa ollut kiertänyt, yhdessä kaupungissa vain pääasiassa pyörinyt. Olisi melkoinen yhteensattuma, jos elikot olisivat kotoisin mitenkään samoilta kulmilta, hyvä jos edes samalta suunnalta. Ilmeisesti Feta ei moista tullut ajatelleeksi, joten mikäpäs siinä sitten auttoi. Hiljaisesti, mutta jotenkin kärsivän oloisesti veti kippurahäntä henkeä ja yritti vastata parhaansa mukaan.
"No tuota, meluisaa ja... Sottaisat, paljon tungosta."
Kuvaus sopi varmasti mihin tahansa ihmisten asuttamaan paikkaan, joten eiköhän se japsia tyydyttäisi.

Kun päästiin takaisin urosta enemmän kiinnostavaan aiheeseen, tuo terästäytyi takaisin tarkkaavaiseksi itsekseen, kallisti korvansa etukenoon ja piti silmänsä tiiviisti valkeassa. Samalla korjasi jalkojensa asentoa mukavammaksi pitäen huolen siitä, ettei loukkaantunut raaja turhaan nojannut maahan. Moinen kun olisi tehnyt turhan kipeää, eikä eläin tahtonut mitenkään kiinnittää toisen huomiota vaivaiseen tilaansa.
"Heti johtajaksi.",
nyökkäsi Yö pohtivasti. Juttu vaikutti entistä oudommalta: miten ihmeessä minimaalinen karvapallo oli saanut itsensä oikopäätä lauman johtoon? Jotenkin asian olisi voinut ymmärtää, jos tuo olisi ollut viisas ja kokenut, mutta... No, mehän puhumme nyt Fetasta. Asia vaikutti kerta kaikkiaan kummalliselta.
"Olit varmaan pitkään alfana?"
Ääni oli varsin väritön siihen nähden, kuinka paljon asia Sumua kiinnosti. Häntä tosin liikahteli levottomasti ja kävipä kielikin kostuttamassa kuiviksi käyneitä huulia.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by tucci on Jun 22, 2007, 23:51

"Eli samanlaista kuin ennenkin!"
Fealicy oli oikeastaan iloinen tuostakin asiasta. Eivät olleet muuttaneet asioita sen poissaollessa, hyvähyvä.

Valkoinen koira mietti hetken ajan.
"Jooooo... ei siitä ole kovinkaan pitkä aika kun se ilkeä luppakorva iski. Mutta me kyllä nujerretaan se, pojatkin olivat siitä ihan varmoja."
Narttu hymyili luottavaisin mielin. Eiväthän he voineet millään hävitä. Pojilla japsi taas viittasi omiin pentuihinsa, Yastspyyn ja Yechaan. Yastspy ainakin afuelilaisena voisi tulla äitinsä rinnalle, se olisi hienoa. Ja aina oli Iso Piklo, Rozie ja kaikki muut. Ei edes muistanut kaikkien nimiä Feta. Ja harmittavan moni oli kadonnut mitään ilmoittamatta.
"Niin, on minulla ollut perhekin jo. Ja Fereqhillä on pentuja. Kuulemma vielä pennunpentujakin!"
Fealicyn hurmaava mummopuoli. Kawasaki-nimisen uroksen kanssa olikin tullut melkoinen rähäkkä kun oli mennyt mokoma kaksihäntä Fetaa mummoksi haukkumaan. Thorn, Fealicyn lahkolaispojanpoika oli sitten auttanut mummonsa ylös kun oli lumihankeen uponnut kookkaan uroksenjärkäleen alle. Japaninpystykorva jaksoikin yhä hehkuttaa siitä aina kun muisti asian. Muutenkin se mainosti sukuaan lujasti, vaikkei kovinkaan moni tainnut Fetasta loppujen lopuksi välittää. Olihan sillä kyllä useat sen omista pennuista, ketkä todella rakastivat höppänää pikkuista äitiään.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by hitodama on Jun 23, 2007, 22:45

Sumu räpäytti silmiään kulmien painuessa yhä enemmän rutistuksiin. Joku oli siis hyökännyt lauman johtajan kimppuun? No, ihmekös tuo sinänsä, alfan paikkaa tavoittelevalle moinen rääpäle olisi kovin helppo syöstä alas valtaistuimeltaan. Mutta kaikesta päätellen vaikutti siltä, ettei naaras aikonut antaa asian olla, meinasi ilmeisesti hankkia vallan takaisin. Yö puri mietteliänä huultaan; Feta kun ei oikein vaikuttanut mitenkään johtajatyyppiseltä olennolta, mutta oli silti halukas palaamaan virkaansa vaikka väkivalloin. Jotenkin maskinaama ei mitenkään pytynyt kuvittelemaan karvakerää taistelemassa, mihin kaiketi oltiin kuitenkin päätymässä. Varsin kimurantti tilanne taisi olla kyseessä.
"Haluat siis takaisin johtajaksi?",
kysyi uros vielä asiasta varmistuakseen. Voisihan olla, että narttu tahtoikin luovuttaa valtansa jollekin toiselle, mistäpä sitä tietäisi.

Keskustelun lähtiessä uusille raiteille Fealicyn muistaessa kertoa perheestään vieraalle, muuttuivat kippurahännän silmät kovin synkeiksi. Katse lähti harhailemaan jonnekin metsän puiden tienoille hännän valahtaessa sivummalle. Perhe oli uroolle kovin arka asia, josta puhumista tuo koitti vältellä kaikin tavoin. Niinpä olikin vain hyvä, että toinen oli pitäytynyt puheessaan vain omassa jälkikasvussan, eikä ollut vaivannut Sumua kysymyksillä. Pystykorvan vanhemmat olivat kuolleet vuosia sitten, samoin sisarukset yhtä lukuun ottamatta. Elossa olevasta veljestäänkään ei ollut tosin ruskeaturkilla nykyisin mitään tietoa, saattoipa olla kuollut hänkin. Ainoa, jota kohtaan Yöllä oli koskaan mitään syvempiä tunteita ollut, ei tulisi koskaan vastaamaan tunteisiin vastaavalla tavalla. Jälkikasvusta oli siten edes turha puhua. Niinpä, omaa surkeuttaan mittaillessaan unohti Sumu näyttää kohteliaalta saati vastata toiselle, katse vain harhaili omissa maailmoissaan. Elämä oli niin kovin epäreilua.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by tucci on Jun 24, 2007, 0:41

Hetken mietti afuelilainen Sumun kysymystä ja käänteli tuota pääkopassaan.
"Joo. Tai no haluan, ettei Melany ole johdossa. Se luppakorva on ilkeä! Kaikki haluaa vanhat ajat takaisin."
Niin, ei Fealicy hyväksynyt lahkolaista Melanya eikä kovin moni muukaan. Japaninpystykorvasta taas oli tykätty tuon avoimen ja ystävällisen luonteen ansiosta, afuelilaiset olivat monet ottaneet karvapallon hölinät mukavasti vastaan ja pitäneet tuota kivana. Muissa laumoissa olikin äksyilijöitä ollut, eivät ymmärtäneet energistä koiraressua.
"Melany ei saa olla johdossa ja ilkeillä minun kavereille."
Pikkunarttu oli varsin päättäväinen asian suhteen. Riitti vielä puhtia, vaikka pari vuotta ja alkaisi tulla harmaata ja liikkeet kangistua.

Uros ei ollutkaan millään tavoin ottanut osaa Fealicyn puhumiseen perheasioista ja pikkukoira kohotti kulmiaan katsellen yhä tiiviisti urosta, vaikka toisen katse harhailikin jo jossain muualla.
"Ehkä sinä tapaat jonkun niistä vielä! Tosin jotkut pennunpennuista saattavat olla hieman äksyjä. Saivat Plakilta vaikutteita, nääs."
Hölinällään koetti Feta herätellä jälleen uroksen mukaan juttuun ja hymähti omille sanoilleen. Niin, 'Plakista' se ei ollut kovin paljoa tykännyt. Ja Black Wishin ainoa syy olla tappamatta japsinarttua oli ollut se, ettei Fereqhi ollut äitinsä kuolemaa halunnut. Kahdestaan tavatessa olisi voinut käydä hieman huonommin.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by hitodama on Jun 25, 2007, 1:57

Pienesti nyökkäillen kuunteli uros nartun pohdintoja laumansa nykyisestä johtajasta, Melany oli siis nimeltään. No, oltiimpas saatu tähänkin asiaan selvyys, ajatteli Sumu mielessään. Afuelissa taitaisi tulla piakkoin tukalat oltavat. Hetkisen oli kippurahäntä jo harkinnut kysyvänsä lupaa liittyä pikkuotuksen laumaan, värirajoituksesta kun ei tuo tiennyt. Mutta meno alkoi vaikuttaa varsin epämukavalta, joten eläin päätti pysytellä edelleen yksin, vailla lauman suojaa. Ehkä niin olisi parempikin, toitotti synkkä puoli uroon pääkopassa.
"Ymmärrän.",
totesikin tuo lopulta simppelisti.

Edelleenkään ei Sumua saatu lämpenemään perheturinoille. Katse pysytteli metsänrajassa suupielien ollessa tiukasti suljetut suoraksi viivaksi, joilta ei hymyä irronnut. Ajatukset kulkivat menneessä, jättivät Fetan yksin nykyhetkeen. Silmät eivät nähneet vehreimmillään olevia puita, vain Yön isän kivusta vääristyneet kasvot tämän tehdessä kuolemaa. Suussa maistui veri, jonka pieni pentu oli pakon sanelemana vuodattanut. Vain vaivoin sai koira vastattua toiselle, mutta ääni oli tukahtunut ja kaikui jostain syvältä, kuin jonkun toisen lausumana.
"Ehkäpä."
Ei uros tahtonut olla töykeä, mutta ei voinut mitään itselleen. Tällainen se vain oli, kovin kiinni menneisyydessään, joka olisi jo aikoja sitten pitänyt jättää taakse.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by tucci on Jun 26, 2007, 0:08

"Harmi vain, etten osaa tapella. Haluaisin kostaa Melanylle sen hukutusyrityksen."
Feta mutristi suutaan. Ruumiinrakenteensa puolesta siitä ei kyllä saisi tappelijaa harjoittelemallakaan, pikkupallo mikä pikkupallo. Ei ollut kovinkaan voimaa sen leuoissa tai jaloissa. Mutta ainahan sitä saattoi unelmoida. Fealicysta oli kovin mukava unelmoida Melanyn lyömisestä. Kuinka kunnon Afuel olisi ylivoimainen ilkeää luppakorvaa vastaan ja Melany juoksisi armoa anellen pois lumialueelta.

Sumu ei kuulostanut kovin kiinnostuneelta japaninpystykorvan perheestä joten koira kohautti olkiaan.
"No melko vaisuja tyyppejä ne ovat. Piklo voittaa reilusti ne kaikki vaikka yhdistettynä."
Piklo se oli kiva kaveri. Iso ja kiva. Eikä Piklo koskaan lähtisi pois, niin Fealicy uskoi. Piklo olisi sen kanssa ikuisesti. Kauniita oli kuvitelmat valkealla nartulla. Harmi olisi jos rikkoutuisivat. Osa sen näteistä kuvitelmista oli romuttunut Kheironin käsittelyssä ja Melanynkin paiskatessa kangistavan kylmään jokeen.
Niitä asioita ei halunnut pikkukoira ajatella kuitenkaan vaan tuijotti Sumua hetken tyhjänä, ennen kuin kiinnitti huomionsa taas uuteen asiaan.
"Mikä tuo sinun kaulassasi on?"
Siniset silmät tapittivat uroksen kaulaan ja puheeseen oli tullut taas uutta väriä.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by hitodama on Jun 28, 2007, 23:47

Uros vilautti nopean, vailla lämpöä olevan hymyn valkoturkille tämän purkaessa turhautumistaan omiin taistelutaitoihinsa liittyen. Samaahan oli pystykorva itsekin aikaisemmin miettinyt, joten tokaisu oli sinänsä varsin huvittava. Mutta oli oikeastaan hyvä, että pikkuinen tunnisti omat rajoituksensa, eikä kuvitellut turhaan voivansa peitota itseään monta kertaa suurempia vihollisia. Sumu ravisti päätään antaessaan mielessään vähäisiä kunnioituksen rippeitä toiselle. Säästyisi narttu kenties muutamalta haaverilta järkeilynsä takia, vaikka muuten eivät liiat ajatukset tuntuneet tuota painavan.

Hetkisen leijaili maskinaama vielä omissa ajatuksissaan, tuskin kuullen Fetan kimittävää puhetta perheestään. Tuntui, kuin sanat olisivat kaikuneet jostain kaukaa yläpuolelta pimeeän kaivoon, jossa eläin tunsi olevansa vankina. Niin kaukaa, että ehtivät vaimentua matkalla ja muuttua epäselviksi ja kuiskauksenomaisiksi. Olisi voinut luulla, että synkkä piina olisi loppunut naaraan vaihtaessa puheenaihetta uroon kaulalla killuvaan esineeseen, mutta valitettavasti niin ei päässyt käymään. Yö vihasi tikariaan yhtä paljon kuin sitä rakastikin. Joka tapauksessa sen ajatteleminenkin tuotti jonkin asteista tuskaa, joka jossain toisessa tilanteessa olisi saattanut riittää lytistämään eläimen maahan kuin pahaisen pennun. Nyt koira oli kuitenkin jokseenkin kivettyneessä tilassa, vain sisällä myllersivät muistot katkeamattomana nauhana yhä uudestaan lasittuneiden silmien editse. Vankikaivonsa pohjalta sai Sumu kuitenkin henkäistyä toiselle lähes kuiskaten yhden ainokaisen sanan:
"Tikari."
Niin, tikarihan tuo esine oli. Tuppensa sisällä piilossa, mutta kuitenkin. Tikari, joka oli usean viattoman sielun verta vuodattanut. Molemmat uroon vanhemmat olivat saaneet surmansa aseen terän kautta. Samoin muutamat epäonniset, jotka olivat joutuneet sekavassa tilassa olleen Sumun tielle.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by tucci on Jun 29, 2007, 22:17

Jopas se poika vaisuksi muuttui. Oikeastaan melko monet olivat vaisuja ja Fealicyn kalloon oli alkanut mennä hiljalleen ettei siitä kannattanut alkaa kovaan ääneen moittia.
"Tikari! Hassu sana. En ole koskaan nähnyt tikaria!"
Pikkukoiran kulmat kohosivat. Se ei tuntunut huomaavan toisen innottomuutta aiheeseen vaan itse puhkui vilpitöntä kiinnostustaan.
"Minulla oli joskus kaulakoru! Siinä oli sininen kivi!"
Fealicysta oli hauska jutella tuollaisista. Ei se ollut pitkään aikaan edes muistanut kaulakoruaan, mutta Sumun tikari oli saanut jälleen vuosien takaisen roinan kohoamaan nartun mieleen. Japaninpystykorva ei koruista oikeastaan edes perustanut eikä aseista tosiaankaan, mutta saattoi sitä aina leikkiä niin.

[[Tulipa köyhä kun kiireellä pelaa ennen pakkolähtöä. :'>]]

Re: Vähään tyytyväinen
Post by hitodama on Jun 30, 2007, 0:18

// ^^ Sitä sattuu silloin tällöin. //

Naaras vaikutti yhäkin kovin innokkaalta puhelemaan kaiken maailman kantamuksista, Sumu ei niinkään. Kaulakoruja ja tikareita, kovin yhdentekeviä uroolle. Jotenkin tuon korviin kuitenkin takertui tieto siitä, ettei Feta ollut ennen tikaria silmiensä eteen saanut. Niinpä sen kummempia miettimättä päätti maskinaama korjata tilanteen ja veti tottuneesti ja nopeasti teräaseen kotelostaan samalla kohottautuen seisomaan. Terä välkähti pilvien raoista kurkistavassa auringon valossa, suojukseen kiinnitetty jalokivi säteili vihreän eri sävyissä. Ilmeettömänä ja yhä kuin kivettyneenä tai lumottuna taivutti koira päätään taaksepäin keräten voimaa niskansa tienoille. Jousen lailla sinkosi eläin tappavan aseensa pelottavan lähelle Fetaa, laskeutumisen tapahtuessa kuitenkin turvallisesti takaviistoon pikkuisesta nartusta. Olisi suoranainen ihme, jos valkoturkki ei säikähtäisi moista, vaikkei pelottelu ruskeaturkilla ollutkaan mielessään. Terä edellä ase upposi sammaleiseen maalänttiin, jota eivät pitkät ruohonkorret kiusanneet.

Lopultakin sai Sumukin hiukan eloa itseensä väkinäisen hymyn yrittäessä kohota elikon huulille. Loukkaantuinut tassu heilui ilmassa, mutta muuten tuo koitti olla varsin vakuuttavan näköinen ilmestys.
"Senkus katsot sitä sitten."
Ääni oli saanut kantavuutensa takaisin, mutta kaikenlainen värikkyys siitä yhä uupui. Puhe oli kuin mekaanisen olennon, ei elävän eläimen. Korvat osoittivat hiukan takaviistoon silmien pitäessä lasittuneen olemuksensa. Kovasti koetti uros pyristellä ylös vankilastaan, mutta se ei tapahtunut kovin helposti. Hitaasti ja epävarmasti, mutta jollain salaisella voimalla tuo kuitenkin jatkoi taisteluaan menneisyyttään vastaan. Pitäisi taas pystyä keskittymään käsillä olevaan tilanteeseen, ei ajatella kauan sitten tapahtuneita. Siihen olisi kylliksi aikaa yksin ollessa.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by tucci on Jul 1, 2007, 0:23

Terän näkeminen sai kirkkaansiniset silmät pyöristymään ja pikkukoiran kangistumaan. Ei siitä, että vieras näky olisi terä, vaan muistoista.
"AAAAAAAAAAAAAAAA!"
Fealicy luuli kuolevansa kun toinen sinkosi tikarinsa, mutta ase soljahtikin maahan. Hetken välähteli nartun mielessä vanhoja muistikuvia. Yksisilmäinen lyhytturkkinen uros ja tuon veitsi, veri valumassa pitkin japaninpystykorvan kylkeä. Henkeään haukkoen valkoinen koira tuijotti tikaria. Oli tuo erilainen kuin se veitsi silloin, mutta Fealicyn silmissä se näytti samanlaiselta ja aika oli jo hämärtänyt sen muistoja.

Koira sai vapinansa loppumaan ja nuuhkaisi varovaisesti tikaria. Se oli unohtanut Sumun jo kokonaan. Katse ei herpaantunut tikarista, jos se vaikka lähtisikin itsekseen liikkeelle.
"E-en tiennyt että se on tuollainen."
Fetan ääni tärisi ja lipaisi huuliaan. Varovasti se käpälänkärjellään tökki asetta.
"Eihän se tee mitään? Eihäneihäneihän?"
Narttu halusi varmistua, se oli varsin hermostunut, yllättävää kyllä, yleensä tuo ei helpolla säikkynyt.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by hitodama on Jul 1, 2007, 18:44

Nartun kimeä, ilmaa halkova kiljaisu sai Sumun lopultakin heräämään kunnolla takaisin nykyaikaan. Kuin ääni olisi sivaltanut silmien edessä tiukasti pysytelleet kuvat menneisyydestä pieniksi, lasisiksi sirpaleiksi, jotka satelivat ympäriinsä paljastaen todellisen maailman takaansa. Tajuamatta, että huuto oli kauhun aiheuttama, huokaisi uros helpotuksesta päästessään irti mieltään vaivanneista aatteista ja ravisteli itseään kuin irroittaakseen turkkiinsa jääneet sirpaleet. Nostaessa katseensa kohti valkoista oli maskinaama kuin eri henkilö, silmät olivat eloisat ja korvat tarkkaavaisestui höröllä. Vieno, lähes havaittava hymykin oli aito, ei vain maski, joka peitti tuskan alleen.

Feta tökki maassa törröttävää tikaria uteliaana, mutta kuitenkin pelokkaana. Näky sai uroksen hymyilemään pikkuisen leveämmin, oli vanhempi otus sen verran herttainen esinettä tutkiessaan.
"Ei se siinä maatessan tee.",
vakuutti koira toiselle. Tikari oli kyllä vaarallinen ase, mutta vain tiukasti raivoisan eläimen hampaiden väliin puristettuna. Maahan tungettuna se olisi kuin teräväpiikkinen siili; vaaraton, jos ei tehnyt tarkempaa tuttavuutta vaarallisten osien kanssa.
Samassa uros kuitenkin konkkasikin jo kolmea jalkaansa käytellen hakemaan asettaan takaisin. Kuinka olisikaan ollut ihanaa jättää kirottu ase jonkun toisen löydettäväksi, mutta koira tiesi, ettei saisi koskaan mielelleen rauhaa niin tehtyään. Niinpä tuo ohitti pikkunartun hymyillen lempeästi ja kaappasi aseen leukoihinsa. Nopeasti se vilkaisi, ettei terään ollut tarttunut liikaa multaa ja sujautti sitten vempaimen takaisin koteloonsa.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by tucci on Jul 5, 2007, 19:47

Japaninpystykorva oli hivenen epäluuloinen toisen vastausta kohden, mutta toisaalta, ei tuo tosiaankaan näyttänyt mitään tekevän. Valkoinen narttu kuitenkin päätti että pitäisi katseensa nyt tiuaksti kiinni tikarissa, jos se pomppaisikin kimppuun silloin kun kääntää katseensa pois.
"Ai?"
Fealicy tuijotti tikaria kiinteästi.
"Se sattuu jos se osuu."
Narttu totesi sitten melko vaisusti ja kallisti toista korvaansa. Pikkukoira helpottui, kun Sumu otti tikarin takaisin itselleen ja huiskautti jo varovaisesti häntäänsä.
"Hurja."
Pystykorva rohkeni hymyilemään taas omaan tyyliinsä.

"Minulla ei ole mitään."
Se kuulosti pettyneeltä ja huokaisi. Yhtäkkiä se kuitenkin muisti.
"Eikun on! Katso katso! Miseryn nimikirjoitus!"
Pikkukoira nosti toista etujalkaansa, jonka keskivaihetta 'komisti' suora arpi. Ei Feta kyllä oikeastaan ymmärtänyt käsitettä nimikirjoitus laisinkaan, mutta se oli silti todella iloinen kinttunsa komistuksesta. Olisipa vain tiennyt millaisia arpia sillä kyljissään vaikka turkin peitossa oli niin olisi laittanut nartun miettimään. Nyt se kuitenkin oli todella iloinen Miseryn kynsimästä sotaisusta.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by hitodama on Jul 6, 2007, 20:40

Survaistessaan tikariaan koteloonsa, käänsi Sumu eripariset silmänsä kohti Fetaa. Juurihan oli tuo sanonut, ettei ollut tikaria nähnytkään, mutta nyt kuitenkin tiesi vekottimen satuttavan kosketuksesta. Ristiriitainen käytös pääsi hiukan hämmentämään urosta, jonka epäilykset oli niin kovin helppo herättää. Pikaisen mietintätuokion jälkeen maskinaama kuitenkin päätti, että kenties narttu oli vain sekoillut sanoissaan tai jotain vastaavaa.
"Niin sattuu.",
se tyytyikin vastaamaan valkoiselle.

Uroksen ilmeessä kävi hitunen sääliä sen kuullessa Fetan surkean äänensävyn. Korvat painuivat takakenoon kuin itsestään, kulmienkin samalla kurtistuessa. Olihan se kurjaa, jos ei mitään muistoesinettä menneestä ollut, vaikka olisi tahtonut. Sumu ei omasta esineestään pitänyt, kuten jo todettua, mutta tunsi silti syvää kiintymystä asettaan kohtaan. Sen syvällisemmät mietteet kuitenkin Fealicy katkaisi ryhtyessään jälleen kimittämään innostuneena. Ruskeaturkki ei oikein pitänyt tuosta naaraan tavasta, äkkinäisestä kiljahtelusta. Ihan liian arvaamatonta epävarman olennon mieleen. Kohteliaasti se kuitenkin laski päänsä ja katsoi pikkuista, valkeaa jalkaa. Sumu ei itse asiassa ymmärtänyt, mitä sen tulisi etsiä, niinpä se saikin suunsa auki kysyäkseen asiaa.
"Niin siis tuota... Kenen mikä?",
lausui koira huolettoman kuuloisesti, kuin säästä keskustellakseen. Todellisuudessa se ei juuri pitänyt siitä, että joutui esittelemään epätietoisuuttaan, mutta minkäs sille aina voi.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by tucci on Jul 7, 2007, 22:39

Narttu kohotti kulmiaan. Ööö? Oliko toinen tipahtanut jutusta. Hetkeksi meinasi Fetakin keikahtaa jutusta ulos, mutta sitten se muisti mistä oli puhunut, kun katse osui arpeen etujalassa, jota se yhä piteli puhdikkaasti ilmassa.
"Miseryn nimikirjoitus!"
Fealicy totesi innokkaasti uudelleen ja osoitteli kuononkärjellään arpea. Eipä moisia ensimmäisenä ajatellut 'nimikirjoituksina'.
"Se on kyllä jo vanha. Ehkä pitäisi pyytää uusi!"
Oikeastaan japaninpystykorva ei halunnut. Misery oli hieman tyhmä nykyään ollut. Se fanitti eniten Miseryä aiemmin, vaikka kyllähän nykyinenkin kävi tietenkin.

Hymy oli jälleen takertunut Fetan huulille typerän leveästi.
"Misery on iiisoooo muuustaaa urosss."
Nartun selittely oli kiihkeää ja nopeaa, vaikka se pitkittelikin kirjaimia minkä kerkesi. Korvat olivat hörössä ja siniset silmät innokkaat kuin pikkuisella pennulla.
"Herra antoi sille uuden jalan! Se on hurjaa!"
Puhetta riitti jälleen koiran suusta lujastikin, etenkin kun puheenaihe oli sellainen mistä se yleensä innostui hölisemään.

Re: Vähään tyytyväinen
Post by hitodama on Jul 9, 2007, 1:29

Kummissaan Sumu kuunteli Fetan innostunutta pulinaa idolistaan. Koira sai vanhenemaan päin olevasta Miserystä varsin epätodellisen ja vääristyneen kuvan, joten pitäisi vain toivoa, etteivät eläimet koskaan tapaisi. Maskinaama tuskin olisi tunnistanut Miseryä, joka valkoisen puheissa kuulosti vähintään jumalalta. Mutta sitten selvisikin, että joku Herra olisi ilmeisesti vieläkin korkeammassa asemassa kuin musta uros! Sumu käänteli vaivihkaa päätään pitäen silmänsä yhäkin kiinni toisen arvellisessa koivessa. Vaikka Feta kuinka yritti selittää, eivät asiat oikein oijenneet uroon pääkopassa. Nimikirjoituksesta se ei ollut ymmärtänyt mitään, ja Miserykin kuulosti lähinnä mielikuvitusolennolta. Uusi jalka joltain Herralta, niin varmaan.

Visusti varoi Sumu kuitenkaan halveksumasta naaraan näkemyksiä ihailunsa kohteesta. Vaikkei ruskeaturkki oikein uskonutkaan koko Miseryn olemassaoloon, ei Fealicyn sitä tarvinnut tietää. Niinpä, kun uros lopulta veti päänsä takaisin ylemmäs, se nyökäytti päätään ja hymyili hyväksyvästi.
"Vai niin."
Uroolla ei ollut enää mitään aikomusta jatkaa keskustelua Miserystä tai mistään muustakaan kummallisesta Herrasta. Niinpä se siirsi eriväriset silmänsä katsomaan kohti sinistä taivasta ja ohi lipuvia pilviä. Päivä ei vielä näyttänyt minkäänlaisia päättymisen merkkejä, aurinko oli yhä korkealla.

Jonkin aikaa tuijoteltuaan avasi maskikasvo jälleen suunsa kääntyessään kohti naarasta.
"Olisiko sinun nälkä? Meinaan, voisimme koittaa saalistaa jotakin?"
Sumun nimittäin oli huutava nälkä. Sillä oli jo useiden päivien ajan ollut epäonnea saalistuksen suhteen, johtuen varmasti loukkaantuneesta tasusta. Kenties valkoisesta olisi jotain apua, kun oli tähänkin asti selvinnyt hengissä erämaassa. Tuskimpa tuo oli kasvissyöjäksi ruvennut?

Re: Vähään tyytyväinen
Post by tucci on Jul 12, 2007, 21:12

"Ehkä te vielä tapaatte!"
Fealicy hymyili huomaamatta ollenkaan, ettei Sumu ollut yhtään niin kiinnostunut Misery Mustasta kuin japaninpystykorva itse.
"Nälkä? Odotas kun mietin."
Narttu rytisti kulmiaan ja harkitsi vakavasti asiaa.
"Ei ole. Löysin aamulla kivan raadon. Hei kuule, menen nyt. Nähdään!"
Nopea oli pikkukoira hommissaan ja nyt se jo kääntyi ja lähti hyppelemään poispäin. Häntä huiski tauotta ja valkea turkki kahmaisi mukaansa lehtiä ja risuja.

[[Hoh mikä lopetus. Mutta joo, lopettelen kun viikon tauko tulee ja haluan hahmoset vapahiks. Tattista pelistä : D]]

Re: Vähään tyytyväinen
Post by hitodama on Jul 14, 2007, 17:16

"Hnmh.",
uros vain örähti mietteelle Miseryn tapaamisesta. Ehkäpä he todella joskus törmäisivät, ehkäpä eivät. Tulevaisuudessahan sen sitten näkisi. Oikeastaan ei ollut Sumulla kovin suurta mielenkiintoa koirasutta treffata, mutta minkäs sille voi jos tuo vastaan kävelisi.

Hiljaa maskinaama odotteli Fetan miettiessä vatsansa tilaa. Lipaisipas uroo jo huuliaankin miettiessään syötävää, jota ruumis jo kipeästi kaipasi. Kenties peura tai suurikokoinen rusakko? Saaren näissä osissa kun riitti kyllä valinnan varaa.
Mutta eipäs valkoturkin ollut nälkä, ja kiirekin tuntui painavan päälle. Ei ehtinyt isompi olento juurikaan reagoida, ennen kuin Fealicy jo viipotti jonnekkin, pyyhkien risuja tieltään pitkällä turkillaan. Luultavasti naaraas lähti etsimään nyt niitä laumalaisiaan, mietti ruskeaturkki päätään kallistaessaan toisen menosuuntaan.
"Toivottavasti löydät laumalaisesi! Ja Piklon!",
haukahti Yö tiheikköön viuhahtavan otuksen perään. Itsekkin se jo lähti ontuen kohti puita, saalis edelleen mielessään. Josko rampa, lihava rusakko odottelisikin jo ihan nurkan takana...

//Selvä. Mukavaa oli, kiitoksia vain!//