Yön Sumu - RPGs

Carmis » Ruohoniitty » Lopun alku

Lopun alku
Post by cheetah on Jul 28, 2011, 23:00

#Omaperäinen otsikointi, nee? hito kera Sumun.#

Päivä oli jo taittunut iltaan, kun turkkilaisneito nimeltä Kabahatli oli saapumassa niitylle. Se oli antanut vain jalkojensa viedä, mitään sen kummemmin ajattelematta. Tai, ajatellut se oli paljonkin. Milloin se oli viimeksi nähnyt Sumun? Milloin viimeksi se oli puhunut yhdenkään pentunsa kanssa? Pennut... ne olivat jo kasvaneet varmasti paljon. Ne olivat nuoria aikuisia.

Kab seisahtui vasta, kun huomasi ilmestyneensä metsän varjoista avaran niityn laitaan. Jopa hieman hämmästyneenä se kohotti maata viistäneen katseensa ja höristi korviaan. Tummaturkin ilme kirkastui, ja pieni hymynkarekin kipusi sen suupielille. Hentoinen iltatuuli puhalteni niin mukavan tuntuisesti, ilma tuoksuikin niin raikkaalle.
Oli kuin aukean tuuli olisi karistanut sata murhetta harteilta.

Pienesti hymähtäen naaras lähti jälleen liikkeelle, kivuten matalalle kumpareelle. Siihen se istuuntui, katselemaan taivasta. Vain harvat tähdet tuikahtelivat satunnaisesti taivaankannella.
Oli jälleen niin helppoa vaipua unelmiin ja toiveisiin.

Re: Lopun alku
Post by .hitodama on Jul 30, 2011, 0:49

Toiselle leuto ilta oli täynnä hempeitä unelmia, toiselle murskattua ja maahan tallattua toivoa paremmasta huomisesta. Kabahatli ei nimittäin ollut yksin niityllä, vaan metsän reunaman ruohikossa lojui sottaisena myttynä myös toinen koiraeläin, joka jaksoi enää vain hädin tuskin kiinnostua selviytymisvaistonsa ja kuolon odottamisen välisestä kamppailusta. Illan aikana mieleensä olikin alkanut hälyttävästi lipua turtumus kaikkea kohtaan, ja eteenpäin kuumeisesti rämpinyt ja törmäillyt Yön Sumu oli lyyhistynyt niille sijoilleen. Sellainen vaikutus syömättömyydellä, verenhukalla ja kokonaisen aistin (lähes täydellä) menetyksellä saattoi sitkeimpäänkin sissiin olla.

Iltatuuli toi kuitenkin kippurahäntäisen koiran nenään tuoksun, joka sai hänet kohottamaan päänsä vaivalloisesti ylös.
"Sarki..." uros yskäisi käheästi. Hän ei nähnyt naarasta, ei erottanut tätä valojen ja varjojen kaoottisesta sekamelskasta, jonka hänen ainokaiseksi jäänyt samea silmänsä erotti, mutta hän tunnisti kuitenkin puolisonsa hajun ilman epäilyksen häivää. Oli vaikea sanoa saiko rakkaimpansa läheisyyden aistiminen varsinaista toivoa heräämään Sumun mielessä, mutta ainakin se sai hänet haluamaan saada naaraan vielä kerran vierelleen.
"SARKIII!" uros hetken voimia kerättyään huusi murtuneella, epätoivoisella äänellä. Hänellä ei ollut varaa menettää turkkilaisneitoa nyt, kun tämä viimein oli jossakin lähistöllä - muuten peli olisi varmasti ollut ennen pitkää hänen osaltaan lopullisesti selvä.

// Surullisen kuvaavaa otsikointia ainakin! =<
Koska piirtokamani ovat kaikki tällä hetkellä jossakin, ei minulla ole konkreettista kuvaa Sumun nykyisestä ulkomuodosta. Ruskea silmä on kuitenkin siis puhki ja piski on yleisestikin ruhjeilla ja huonossa kunnossa pyörittyään puolisokeana jokaisessa vastaan tulleessa ojanpohjassa. =') //

Re: Lopun alku
Post by cheetah on Oct 26, 2011, 19:37

#Ja näin pitkälle pääsimme! Olin aika konekuoliossa koko ensimmäisen jakson ajan kun tykitettiin tutkivan toiminnan työtä (= harjoitusoppari = kuolema). Nytkin tiedossa rankka jakso, joten saas nähdä miten pitkään taas jaksan pelata... toivoisin kyllä saavani jonkin rytmin vastailuun niin ei ihan lagittamiseksi menisi.
Anteeksi siis taas tämä venyminen ja vanuminen.#

Hiljaisen illan rikkoin ääni, joka olisi raastanut kenen tahansa sydäntä. Kab havahtui kaiketi enemminkin tähän ääneen, kuin siihen että joku kutsui sitä sen entisellä nimellä. Vaikka ääni ei ollut kovin kantava ja kuulosti karhealta, ei mustaturkin tarvinnut hetkeäkään miettiä, kuka huutaja oli. Se oli hänen puolisonsa, mutta miksi hän ei tullut naaraan luokse? Tai mikä vielä ihmeellisempää, miksi Sumu kuullosti tuollaiselle?
Siitä Kab ei jäänyt ottamaan selvää, vaan kavahti jaloilleen ja lähti juoksemaan äänen suuntaan niin nopeasti kuin pystyi. Hätä ja huoli painoivat sen sydäntä, askel tuntui koko ajan sitä raskaammalle, mitä lähemmäs naaras tunsi puolisoaan saapuvan. Jokin oli vialla.

Pitkään ei turkkilaisen tarvinnut arvailla, mikä oli hätänä, kun tämä jo lähes törmäsi maassa lojuvaan urokseen. Multa tassujen alta pöllähtäen se jarrutti, pysäyttäen itsensä juuri Sumun eteen.
Mustaturkin sydän taisi jättää muutaman kerran lyömättä, ja sen jälkeen se alkoikin pamppailla hirvittävän nopeasti.
"Sumu!"
Kab kivahti kauhistuksen, huolen ja itkun sekaisella äänellä, nähdessään puolisonsa, joka aina oli niin voimakkaan ja komean näköinen. Nyt maassa makasi vain varjo entisestä. Pahoin riutunut, silmänsä menettänyt uros oli joka tapauksessa selvääkin selvemmin Kabin puoliso. Voimattomana, toistaiseksi kykenemättä sen paremmin toimimaan, naaran lysähti voimattomana uroksen eteen, kyynelien valuessa vuolaasti pitkin kermaisia poskia.
"Sumu... mitä-mitä sinulla on tapahtunut?"
Se sai kysyttyä nyyhkytyksensä ja niiskutuksensa seasta.
Varovasti naaras kurottautui nuolemaan ruskoturkin kasvoja liasta ja verestä, kykenemättä pidättelemään kyyneleitään.

Re: Lopun alku
Post by .hitodama on Oct 29, 2011, 23:31

// Eipä tuo mitään, hyvä kun nyt UI:n aikaan kuitenkin satuit taas heräilemään! n__n //

Huutaminen sai Sumun sydämen hakkaamaan, mutta pulssi sen kun kiihtyi entisestään hänen alkaessaan kuulla ja tuntea maan värähtelevän juoksevan koiraeläimen askelten tahtiin. Uros oli jo sen verran sekavassa mielentilassa, ettei hän osannut edes kuvitella juoksijaksi ketään muuta kuin puolisoaan, vaikka niitty oli laaja ja siltä olisi toki voinut löytyä useampikin möykästä kiinnostuva kulkija. Niinpä oli vallan hyvä, että kohtalo päätti kerrankin olla suopea maskikasvolle ja johdattaa toden totta juuri Kabahatlin hänen luokseen.
"Voi Sarki, Sarki auta..." sottainen koiraeläin vaikersi naaraan kutsuessa häntä nimeltä ja saapuessa viimein tummana läiskänä hänen näkökenttäänsä. Kun toinen sitten laskeutui hänen eteensä, ryömi Sumu rakkaansa luokse ja painoi kasvonsa vasten tämän kuonoa, antaen Kabin pehmoisen kielen putsata hänen turkkiaan. Naama oli pahoin naarmuilla, sillä tuskan raastama uros oli raapinut ihoa kynsillään ja koettanut hinkata päätään jopa vasten maata.
"Se oli joku hullu, hirviö, ja se yritti hukuttaa minut ja teki jotain silmälleni. Minä en näe, en näe paljon mitään! Minun hyvä silmäni, pelkään että se on ihan käyttökelvoton. Se on kai puhki, Sarki", Sumu jatkoi turkkilaisen nimeä toistellen, sillä sen kuuleminen ja naaraan kosketuksen aistiminen tuntuivat hänestä jollain tapaa rauhoittavilta. Lisäksi hän oli niin helpottunut puolisonsa läsnäolosta, ettei oikeastaan edes tajunnut tämän itkevän murheellisesti.
"Ja minun tikarinikin... En tiedä missä se on. Minun on pakko löytää se, saada se takaisin! Muuten se olento voi taas viedä sen." Teräase oli toden totta jäänyt kamppailun jälkeen lojumaan jonnekin Befalasin puron varrelle, eikä ympäriinsä harhaillut kippurahäntä tiennyt sen tarkemmin minne.

Re: Lopun alku
Post by cheetah on Dec 18, 2011, 19:31

#Olin näköjään konekuoliossa toisenkin jakson ajan. ( :#

Uroksen rujosta ulkonäöstä huolimatta painautui Kab tiukasti puolisoaan vasten, tämän raahautuessa vierelle. Suolaiset kyyneleet valuivat pitkin sileitä poskia ja suuret, toffeenruskeat korvat olivat painuneet kiinni niskaan. Vaistonvaraisesti ja hellyyttään osoittaen Kab nuoli ruskoturkin haavoja.
Sumu kertoi hullusta, hirviöstä. Kuka oli hyökännyt naaraan puolison kimppuun? Miten tällaista saattoi tapahtua? Ehkä muille, mutta heille? Ei se voinut olla mahdollista, tämän täytyi olla pahaa unta.
"Voi, Sumu... miksi kukaan tekee näin..."
Naaras kyynelehti, hoivaten lakkaamatta puolisoaan.

Uros hätäili tikariaan. Kabin teki mieli sanoa urosta hölmöksi, eihän yhdellä tikarilla ollut väliä. Pääasia, että maskikasvo oli säilynyt hengissä. Mutta mustaturkki tiesi, miten paljon tikari toiselle merkitsi.
Painostavan surun ja ahdistuksen rinnalle alkoi naaraan sisällä kehittyä uusi tunne niiden rinnalle. Viha. Miksi kukaan luuli olevansa oikeutettu tähän? Pilaamaan toisen elämän? Huomaamattaan naaras oli lopettanut haavojen puhdistamisen. Nyt se tuijotti etäiseen metsään synkkyys ja silmissään.
"Kuka se oli, Sumu? Kerro minulle, kuka se oli!"
Naaras kysyi hermostuneella äänellä, eikä se huomannut vihan aiheuttamien ruttujen kivunneen sen kuonolle, neulanterävien hampaiden paljastuneen huulien alta.
"Tapan sen surkimuksen! Tapan!"
Kab havahtui huutoonsa, joka oli täynnä raivoa. Kab ei ollut koskaan käyttäytynyt näin, se ei koskaan ollut ollut näin uhmakas. Vaikka vallan hyvin se tiesi, kuten varmasti Sumukin, ettei siitä olisi vastusta sille, joka pieksi uroksen tähän kuntoon.

Re: Lopun alku
Post by .hitodama on Dec 23, 2011, 23:56

// Näköjään. XD //

Paniikinomaiseksi yltynyt sydämen hakkaaminen alkoi hiljalleen rauhoittua, kun Kabahatli jatkoi puolisonsa hoivaamista. Toisen kehosta välittyvä lämpö sai uroksen valtaansa ja yhtäkkiä hänestä tuntui, että vaikka hän totta tosiaan olisi kuollut nyt tähän paikkaan, olisi hän ollut tyytyväinen ja voinut vain antaa sen tapahtua. Edes puhdistuksen takia verta tihkumaan ryhtyvät haavat eivät vaikuttaneet tuntuvan missään jo siitäkin syystä, että maskikasvo oli joutunut käymään läpi niin paljon pahempaa kipua viimeisten päivien aikana.
"En, en tiedä..." kippurahäntä huokaisi voipuneena ja ymmärtämättä itsekään, mikä oli ajanut hirviön käymään hänen kimppuunsa.

Vaan Kabin sitten suuttuessa tavalla, jollaista ei Sumu ollut koskaan toisen seurassa ollessaan kokenut, veti hän toisen tavoin korvansa luimuun ja kurtisti hienoisesti niin kulmiaan kuin kuonoaankin. Mikäli uroksella olisi ollut yhtään enempää voimia jäljellä, olisi hän hyvinkin voinut yhtyä puolisonsa palavaan raivoon, mutta nyt tilanne oli kerrankin toinen.
"Sarki, se ei ollut surkimus. Se oli jonkinlainen... En tiedä mikä, en tiedä oliko se edes oikeasti koiraeläin. Oli pimeää enkä nähnyt hyvin edes ennen kuin se teki tämän, mutta se oli iso ja ihan kuin sillä olisi ollut siivet tai jotain. Minä tein parhaani ja halusin myös repiä sen kappaleiksi, mutta en usko että sain edes yhtään mitään vahinkoa aikaiseksi. Se sen sijaan teki ihan mitä sitä huvitti, olisi tappanutkin jos olisi halunnut", lähestulkoon sokea koira perusteli vakavana ja myös hippusen katkerana. Eipä hän ollut ikinä itseään mitenkään erikoisena taistelijana pitänyt, mutta näin heikosti uros ei sentään muistanut koskaan aiemmin pärjänneen.
"Mutta minun pitää löytää tikari! Auta minut ylös, mennään yhdessä takaisin. Se on jossain purolla, tai ainakin oli, voi kun kukaan ei olisi vienyt sitä..." kippurahäntä jatkoi inttäen.

Re: Lopun alku
Post by cheetah on Jan 10, 2012, 15:41

Puolison sanat saivat vihantuneet kääntymään jälleen voimattomuudeksi. Niin, mitä narttu voisi tehdä sille hirviölle, joka oli saattanut Sumun tähän tilaan. Kab kyllä muisti elävästi, kuinka hyvä taistelija toinen oli: sehän oli pelastanut naaraan karhulta, kun he olivat ensimmäisen kerran tavanneet. Kab niiskutti jälleen.

Sumu ryhtyi inttämään tikaristaan. Sekö toisen huolenaihe nyt oli? Mitä väliä sillä tikarilla oli?
"Sumu!"
Narttu kivahti nyyhkytyksen lomasta, menettäen sen jälkeen jälleen urheutensa, vaipuen voimattomaan kyynelehtimiseen.
"Sumu... ethän sinä voi lähteä... et tuossa kunnossa."
Kab painautui jälleen vasten uroksen pehmeää, veren tahrimaa turkkia. Eniten Kab oli huolissaan puolisonsa kunnosta, mutta totta puhuen sitä myös pelotti ajatus paikasta, jossa tuo hirviö saattoi vielä olla. Se oli varmasti siellä. Odotti. Tekisi tuon saman naaraalle, tappaisi kenties uroksen.
"Sinun täytyy parantua. Ensin."
kermaposkinen sanoi, siirtäen katseensa maahan ja sulkien silmänsä.
"Sumu... sinun täytyy... paranethan..."
Se kuiskaili hiljaa, lähinnä itselleen. Se vilkaisi kostein silmin urosta, surkea ilme kasvoillaan. Miten pahalta tuo ihana uros näyttikään, mitä kaikkea sille oli tehty. Entä jos Sumu ei paranisi? Sokeutuisi? Pystyisikö toinen enää liikkumaan normaalisti, jos ollenkaan?
Entä jos välikohtaus aiheuttaisi fyysisten vammojen lisäksi henkisiä oireita?

Naaraan päässä pyöri kymmeniä ajatuksia, kaikki yhtä pelottavina skenaarioina.

Re: Lopun alku
Post by .hitodama on Jan 25, 2012, 18:42

Kiukun palaessa loppuun muuttui Kabahatli jälleen murheesta kyynelehtiväksi kasaksi, jonka Sumu sulki lohduttavasti syleilyynsä. Uros ei osannut enää vuodattaa kyyneliä kohtalonsa takia, sillä hänen tunteensa tuntuivat kuivuneen tykkänään. Ehkä tässä tapauksessa se oli tosin vain ja ainoastaan hyvä asia, sillä kippurahäntäisen tunteenpurkaukset osasivat olla useinkin vallan rajua seurattavaa.
"Mutta... Mutta..." yritti maskikasvo yhä inttää, mutta totuus alkoi hiljalleen tulla häntäkin vastaan. Sumusta ei yksinään olisi palaamaan juuri nyt yhtään mihinkään, eikä puolisostaan toisaalta ollut häntä avustamaan tuossa tilassa. Molempien piti nyt saada parannella haavojaan - henkisiä ja fyysisiä - ennen kuin kaksikko voisi päättää mitä heidän pitäisi seuraavaksi tehdä.
"Kyl-kyllä kai... Mutta minun näköni, se taitaa olla mennyttä" uros vastasi paranemistaan koskevaan kuiskeeseen ja huokaisi sitten raskaasti.
"Miksi kaiken pitää mennä näin? Tapasin Kiymetlin, eikä sekään sujunut hyvin. Voi Sarki, hän on liittynyt Ederaan, susilaumaan! Pelkään mitä ne raakalaiset voivat tyttärellemme tehdä."

Re: Lopun alku
Post by cheetah on Jul 19, 2012, 23:46

#Pikku taukoilua. eheh.#

Kab ei saanut sanaa suustaan, kun sen puoliso totesi menettäneen silmänsä. Kyllähän Kabahatli sen näki, ja kun toinenkin silmä oli alkanut huononemaan, niin... tulisiko Sumusta sokea? Pelko ja ahdistus pyörivät naaraan mielessä ja kehossa, saaden sen laskemaan luovuttaneen, surullisen katseensa maahan.
Ruskeat korvat värähtivät, kun uros kertoi Kiymetlistä. Herasilmä kääntyi katsomaan puolisoaan, suuret silmät levällään. Raakalaiset? Susilauma? Kab nielaisi hiljaa, ja kääntyi katsomaan poispäin puolisostaan. Olo kävi kovin raskaaksi, oli vaikea hengittää.
"Sumu... myös minä kuulun Ederaan."
Mustaturkki sanoi hennolla äänellä, joka vaipui loppua kohden olemattomiin. Turkkilaisneito ei ollut koskaan ollut kovin tietoinen laumoista tai siitä, mitä niihin liittyminen voisi tuoda tullessaan: se oli aina ollut yksinäinen, vailla lauman tuomaa suojaa. Luonnoltaan niin sinisilmäinen neito oli houkuteltu liittymään Ederan laumaan, ja naaras oli mielihyvin tähän suostunut: Sumua ei ollut näkynyt aikoihin, ja lauma voisi tuoda turvaa puolison poissaollessa.

Re: Lopun alku
Post by .hitodama on Aug 20, 2012, 15:26

// Aaaaa tämä on oikeasti niin ikivanha peli jo, että voitaisiin varmaan koettaa kehittää jotain tämän saattamiseksi loppuun? ='D //

Juuri kun Sumu luuli pahimman olevan jo takana, iskikin puolisonsa häntä kasvoille uudella huonolla uutisella: myös Kabahatli itse oli mennyt liittymään Ederaan!
"Mi-mitä?" uros urahti epäuskoisena ja kavahti piirun verran kauemmaksi nartusta. Hän yritti parhaansa mukaan keskittää heikon silmänsä katseen toiseen, mikä sai hänet näyttämään tahtomattaankin jokseenkin tuimalta, suorastaan äkäiseltä.
"Ei, ei... Miksi te kaikki teette tämän minulle? Saatatte itsenne ehdoin tahdoin vaaraan ja haluatte että murehdin itseni kuoliaaksi, siitäkö tässä on kyse?" uros ensijärkytyksestä toivuttuaan ulisi ja käänsi tapansa mukaan asian pyörimään rumasti vain oman napansa ympärillä.

Re: Lopun alku
Post by cheetah on Aug 27, 2012, 7:57

#Jep! Kabikaan ei enää kuulu Ederaan kun sieltä se ja Usva pellolle nakattiin. : D pitäisi alkaa varmaankin etsimään todenteolla sitä urokkia, jonka johdosta Sumu ja Kab eroavat, mikäli suunnitelmassamme pysymme?#

Kabista tuntui että se voisi painua maanrakoseen, kun Sumu reagoi Ederaan tällä tavoin. Suuret korvat painuivat niskaa vasten ja pää laskeutui alistuneesti matalammaksi. Naaras arvosti kovasti puolisonsa mielipiteitä ja tällainen vastaanotto tuntui hirvittävälle.
"M-minä luulin... En minä mitään sellaista halua, Sumu. Minä vain luulin... olin kovin yksin ja peloissani, Sumu. Se lauma tuntui tarjoavan suojaa.."
Tummaturkki takelteli ja mateli puolisonsa edessä. Kab ei edes uskaltautunut sanomaan Usvankin kuuluvan kyseiseen laumaan, joka samassa sinisilmäisyydessä äitinsä kanssa oli uskonut turhiin lupauksiin ja houkutteleviin tarjouksiin.

Turkkilaisneidon sisällä kuohui ja häpeä kouri sen mieltä. Näiden tunteiden sekaan eksyi myös pilkahdus ärtymystä. Herasilmä käänsi häpeästä maahan painuneen katseensa nyt takaisin urokseen, unohtaen hetkeksi toisen kovat koettelemukset.
"Sumu, minä olin yksin! Minä todella pelkäsin, kaipasin suojaa... en ollut nähnyt sinua aikoihin ja olin itse huolesta sekaisin. Lauma tarjosi suojaa, niin minulle sanottiin."
Itkuherkkä neitonen purskahti jälleen kyyneliin. Teki niin kipeää, kun Sumu oli vihainen.

Re: Lopun alku
Post by .hitodama on Aug 29, 2012, 13:32

// Haha niinpä. XD //

Ahdistuneelta Sumulta ei liiennyt myötätuntoa ja sääliä kuin itselleen, joten lohdutusta kaipaava Kabahatli-raasu jäi kovin yksin uroksen raahautuessa vielä toisenkin askeleen kauemmaksi nartussa ja kääntäessä katseensa pois tämän itkuisista kasvoista.
"Miten se voisi tarjota mitään hyvää kenellekään..." koira mutisi vaimeasti lähinnä itselleen, kun turkkilaisneito yritti puolustella valintaansa. Vaan vasta puolisonsa seuraava purkaus sai Sumun suoranaisesti puremaan hampaansa yhteen turhautuneesta kiukusta, eikä hän saanut estettyä niskavillojaan nousemasta uhkaavasti pystyyn.
"Vai että minun syyni tämä sitten on? Anteeksi nyt kamalasti, kun olin liian kiireinen ollessani jonkun demonin raadeltavana, enkä ehtinyt leikkimään kotia", maskikasvo urisi matalasti. Hän yritti edelleen liikkua etäämmälle, mutta viimein koiran voimat pettivät ja tämä kaatui kivusta ulahtaen hengästyneenä ruohikolle makaamaan, kykenemättä enää nousemaan ylös.

Re: Lopun alku
Post by cheetah on Aug 29, 2012, 14:10

Kabin eriparisilmät katsoivat Sumua kuin tämä olisi ollut aave. Uros vain loittoni, mikä sattui ja sai kyyneleiden valumaan entistä vuolaammin. Mustaturkki ei saanut selvää, mitä uros mutisi, mutta säikähti pahanpäiväisesti kun ruskeaturkkisen niskakarvat nousivat ja ärisi naaraalle sanansa. Kab mateli edelleen maassa alistuneena, nyt myös pelokkaana. Se ei ollut koskaan nähnyt Sumun käyttäytyvän noin. Ei Kab tarkoittanut sanoillaan syyllistää puolisoaan, ei missään nimessä. Siksi nuo sanat, jotka tekivät Kabahatlista alhaisimman maan matosen, satuttivat enemmän kuin mikään muu.
"Leikkimään kotia...?"
Naaras niiskautti hiljaa, vapisten hieman maassa. Mitä tuo nyt tarkoitti? Naaraasta tuntui, kuin Sumu olisi halunnut noilla sanoilla kertoa, että se ei pidä perheestään. Oliko se alun alkaen edes halunnut perhettä? Kabihan oli tullut raskaaksi vahingossa.
"Sumu, en minä niin tarkoittanut!"
Se kivahti surunsa seasta.
"Sitäkö tämä kaikki sinulle on ollut. Onko sinua alun alkaenkaan kiinnostanut..."
Naaraan vaisu lause katkesi kesken, kun maskikasvo hivuttautui kauemmas ja rysähti kipeän näköisesti maahan. Kab ei miettinyt vaan hypähti puolisonsa vierelle, ryhti edelleen matalana ja ruskeat korvat taakse taittuneina.
"Sumu? Oletko kunnossa?"
Naaras kysyi varovasti, ollen valmis perääntymään jos uros äkämystyisi.

Re: Lopun alku
Post by .hitodama on Sept 6, 2012, 20:32

Vaikka raivo himmensi tehokkaasti Sumun ajatustoimintaa, tunkeutuivat puolisonsa epätoivoiset sanat viimein hänen kuorensa lävitse ja saivat uroksen puristamaan silmänsä tuskissaan kiinni. Totta kyllä ettei perheen perustaminen ollut koskaan kuulunut maskikasvon suunnitelmiin, mutta kun asiat kuitenkin olivat edenneet kuten olivat, ei isäksi tulo ollut koskaan oikeastaan harmittanut koiraa. Pelottanut - Taatusti! - mutta ei kaduttanut.
"En minä--" Sumu siis aloitti koettaen vakuuttaa Kabahatlin olevan nyt aivan väärillä jäljillä, mutta sitten väsyneen kippurahännän voimat loppuivat kokonaan ja tämä tuupertui maahan makaamaan. Tajuntansakin taisi toviksi katketa, sillä kun uros seuraavan kerran ymmärsi mistään mitään, oli turkkilaisneito jo hänen vierellään.
"...sattuu..." kykeni murjottu eläin ensialkuun ainoastaan inahtamaan. Nurmi hänen edessään oli värjäytynyt punaiseksi, sillä silmäkuopan haava oli jälleen alkanut tihkumaan verta.
"An-anna minun olla..." maskikasvo pari kertaa henkeä vedettyään jatkoi ja puristi silmänsä jälleen kiinni välttyäkseen näkemästä pelokasta narttua edessään.

Re: Lopun alku
Post by cheetah on Sept 10, 2012, 18:13

Mikä kylmyys. Niillä sanoilla Kab saattoi kuvailla puolisonsa käytöstä. Yleensä niin lempeissä silmissä oli nyt järkyttynyt ja sekava katse. Sumu oli vain käytännössä antanut mustaturkille käskyn häipyä, eikä se ollut sanonut mitään naaraan perheasiaan. Herkästi nenäänsä ottava ja herkkä naaras tulkitsi sanattomuuden myöntävänä vastauksena: Sumua ei siis kiinnostanut heidän perheensä, ei ollut alun alkaenkaan kiinnostanut. Ajatus sai sirolle kuonolle ilmestymään ryppyjä. Ei vihasta tai inhosta, vaan pettymyksestä.
"En olisi uskonut, Sumu."
Naaras sanoi vaisusti, perääntyen joitain askeleita.
"Sitä en olisi sinusta uskonut."
Kab sulki silmänsä. Turkkilaisneito tunsi itsensä hyvin loukatuksi. Sille mikään ei ollut niin tärkeää kuin perhe ja tieto siitä, että rakastava puoliso piti perheestään huolen. Mutta oliko Sumu tehnyt tämän kaiken vain velvollisuuden tunnosta?

Sumu ei edelleenkään katsonut Kabahatliin, kun naaras avasi silmänsä uudelleen. Uros sitten kaiketikin pärjäisi, kun oli käskenyt puolisonsa jättämään hänet rauhaan. Sanat sattuivat mustaturkkiin ja se oli pettynyt siihen, että koko perhe-elämä oli ollut lumetta. Kab ei suuttuessaan ja murheissaan osannut ajatella, ylireagoiko se vai olisiko pitänyt ajatella vielä hetki, vaan se toimi ripeästi. Enää sanaakaan puolisolleen sanomatta se kääntyi ja lähti juoksemaan, jättäen loukkaantuneen puolisonsa taakseen. Naarasta pelotti ja hävetti jättää Sumu taakseen kun toinen oli loukkaantunut, mutta uros ei antanut sille muita vaihtoehtoja.
Tuokiossa tumma naaras oli kadonnut, jättäen vain poskilta vierineet kyyneleet jälkeensä.

#Noin ikkään. Carlosin ja Kabin pelin laitoin pystyyn Carmiksen rannalle, jos haluat sitä käydä seurailemassa. <:#

Re: Lopun alku
Post by .hitodama on Yesterday at 14:48

Ylivoimaisen uupunut ja tunnekuohun jyräämä Sumu ei havainnut puolisonsa muuttuvaa äänensävyä, eikä hän muutenkaan tajunnut mitä tämä sanoillaan tarkoitti. Se tuntui kuitenkin yhtä kaikki merkityksettömältä sen rinnalla, kuinka uros omaa rauhaa pyydettyään kuuli kuinka Kabahatli todella asteli pois hänen luotaan, kauas pois.
"Sarki..!" maskikasvoinen inahti liian myöhään, sillä turkkilainen enää tuskin kuuli hänen ääntään. Hetken kuluttua Yön Sumu olikin siis jälleen täysin yksin, eikä hän voinut kuin jäädä keräämään huvenneita voimiaan ja pirstoutunutta mielenrauhaansa levottomasta unesta, joka ei juuri lohtua suonut.

// Jepa! =D Seurailen peliä ja tulen sitten jossain vaiheessa sinne messiin. //