Yön Sumu - RPGs

Carmis » Nuotiopaikka » Kattona tähtitaivas.

Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Nov 3, 2007, 20:44

>hito ~~<

Yö oli alkanut hämärtyä ihan ennen aikojaan, ainakin erään Precier nimisen koirasuden mielestä. Se oli vaeltanut ilman määränpäätä aivan ajatuksissaan ja tajunnut vasta tasaiselle metsäpaikalle päästyään kuinka hämärää oikein oli. Yö oli kuitenkin suhteellisen lämmin, eikä valkoinen siksi nähnyt mitään syytä pesäkolon etsimiseen. Hetken lepo ja voisi jatkaa taas matkaa.

Precier makasikin kerällä tasaisella sammalikolla ja tuijotti hiljaa ylöspäin. Puiden latvustojen takaa kurkisteli monia tähtiä, jotka olivat syttyneet hmärtyneelle taivaalle himmeinä. Kun pimeys vielä suuremmaksi muodostuisi, olisivat tähdetkin palavamman näköisiä.
Valkoinen huikaisi hiljaa mietiskellessään omiaan, sinisten silmienkin hetkeksi sulkeutuessa.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Nov 3, 2007, 21:21

Metsässä kävellessä pimeys tuntui vielä tiheämmältä ja ikävämmältä kuin aukealla sammalikolla. Tähdetkään eivät juuri päässeet valaisemaan yksinäistä Yön Sumua, joka pää painuksissa talsi päämäärättömästi puita vain juuri ja juuri väistellen. Tällaiset hetket olivat juuri parhaita salaa kimppuun hiipivälle yksinäisyydelle, joka kaikessa hiljaisuudessa oli saamassa jälleen otetta uroksen mielestä. Pitkään aikaan ei maskinaama ollut kohdannut kaveria, josta olisi todella ollut pitämään seuraa koiralle. Kaikki tuntuivat olevan jollain tavalla vinksahtaneita, tahtoessaan joko hyökätä kimppuun, päästä nopeasti eroon tai haukkuessaan päin naamaa. Kurjaa oli ollut elo viimeaikoina.

Lopulta puut alkoivat kuitenkin harventua ja kippurahäntä näytti osuneen jonkinlaiselle aukealle. Tuntiessaan sammaleen tassujensa alla, muisti eläin käyneensä paikalla kerran ennenkin. Täällähän ruskea oli kohdannut sen Piklon minikokoisen ystävän, Fetaksiko oli itseään nimittänyt? Mitenkähän heilläkin mahtoi mennä suunnitelmiensa kanssa?
Toisten kohtalosta pohtiminen kuitenkin katkesi, kun Sumu sai näköpiiriinsä jotakin valkeaa. Nopeasti eläin veti vainua öisestä ilmasta, korvien sojottaessa eteenpäin. Hetkellinen paniikki vieraan läsnäolosta haihtui salamana ilmaan, hymyn kiivetessä varoen huulille.
"Precier..?", kuiskasi koira varovasti seisten paikoillaan upottavalla sammaleella. Voi, kumpa uros nyt ei olisi erehtynyt!

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Nov 3, 2007, 21:32

Precierin silmät aukenivat sillä sekunnilla, kun kirsu havaitsi ilmassa leijuvan koiraeläimen tuoksun. Precier ei kaivannut uroksia nyt, ei varsinkaan nyt. Sen feministisyys oli muuttunut yllättävänkin aggressiiviseksi viimeaikoina, kuin mustamerkki ei kestäisi vastakkaista sukupuolta edes katsealalla. Valkoisen kääntäessäkin katseensa hajun tulosuuntaan oli kasvojen ilme hetken kovin epämukava. Siro kuono oli pienillä rypyillä, korvat osoittivat taaksepäin. Siniset silmät toljottivat suuntaan, josta tuoksu kantautui. Hetken pimeys kahlitsi hahmoa niin, ettei Precier tunnistanut tätä. Mutta sitten kuului, kun toinen lausui hänen oman nimensä ja johan korvat napsahtivat nopeasti höröön. Sammalikolla makaava siro nuorikko toljotti eteenpäin tällä kertaa hämmästyneenä.

"Sumu?" Precier kysyi ja siristeli katsettaan. Toden totta, nyt se saattoi jo havaita sinertävän maskin ja ruskean turkin. Kippurahännän ja pystyt korvat. Hymy hiipi kuonolle kuin varkain, silmien ilmekin kirkastui selvästi.
"Sinäkö se olet?" kysyi Precier vielä varmistaakseen, kun nousi makuultaan istumaan. Vaikka kyllä susipuoli jo nyt tiesi tuon olevan varmasti Sumu.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Nov 3, 2007, 22:00

Toinen reagoi kääntyen kohti hämärässä seisoksivaa Sumua. Uros taisi hiukan pidättää hengitystäänkin odottaessaan jännittyneenä, oliko hän ollut oikeassa vai ei. Olisi hirvittävän noloa, jos naaras olisikin joku muu kuin Precier, tuo kauan kaivattu mustakuono. Ei nukkuvia vieraita kun ollut oikein soveliasta häiritä. Kun nyt ajatteli, olisiko se ihan soveliasta Precierinkään kohdalla? Voisihan olla, ettei toinen edes muistaisi Sumua enää, olisi tavannut niin paljon mielenkiintoisempia tyyppejä ja...

Kaikeksi onneksi Precier vastasi, ja vielä tunnisti saapuneen. Hetkeksi kadonnut hymy palasi entistä leveämpänä ja koira lähti keveän oloisena kävelemään kohti ystäväänsä. Vaikka olisikin tahtonut päästä mahdollisimman nopeasti koirasuden luokse, ei eläin silti kehdannut laittaa juoksuksi. Se olisi ollut aivan liian innokkaan oloista, voisipa toinen jopa säikähtää moista. Piti pysyä tyynenä, koetti uros vakuutella itselleen. No, loppujen lopuksi se tuskin tulisi olemaan vaikeaa, hyvä kun saisi kippurahäntä taas sanoja ulos suustaan. Mutta vielä jälleennäkemisen riemu oli niin suuri, ettei moinen tosiasia tullut mieleenkään.

Lopulta maskikasvo saavutti toisen istumapaikan, hymyillen vain toiselle vastaukseksi. Harvinaista kyllä, suuntasi uros heti eriparisten silmiensä katseen toisen taivaansinisinä tuikkiviin silmiin. Voi kuinka koira olikaan kaivannut tuota katsetta!
"Hei.", lausahti ruskea hennosti häntäänsä selän päällä heiluttaen. Viime tapaamisesta tuntui olevan yhtä aikaa ikuisuus ja vain muutama päivä. Aika oli sitten hassu juttu.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Nov 3, 2007, 22:28

Preierin hymy alkoi levetä sitä mukaan, mitä lähemmäs Sumu pääsi. Kuin into olisi kuplinut sisässä. Se into oli tukahtunut hetkeksi, koska välillä valkoinen oli jo ajatellut ettei tapaisi ainutta ystäväänsä enään. Kaikenlaista oli sattunut ja kaipaus oli pysynyt kovana. Mutta saari oli suuri, vaarallinenkin. Kaikenlaisia tappajia kulki ympäriinsä. Precier oli pelännyt niin kovasti, että kuolema oli saavuttanut ainoan mukavan uroksen tässä maailmassa.
Kun Sumu pääsi tarpeeksi lähelle, pomppasi valkoinen jaloilleen. Hän yritti hillitä itseään, muttei onnistunut siinä kovinkaan tehokkaasti. Sumun lausahtaessa tervehdyksensä, loikkasi piikkikaulapantainen toisen luokse. Laski päänsä toisen kaulalle koiranhalaukseen, varoen kuitenkin tarkasti ettei pistäisi toista pantansa terillä.

"Minulla oli niin kauhea ikävä sinua!" huudahti neiti melkeinpä ajattelematta. Toisaalta, mitä sitä totuutta salaamaan. Halaus kesti tovin, sitten oli aika peruuttaa ja katsoa toista tarkemmin. Sumu näytti mukavalta hymyillessään, kuin he olisivat vasta eilen viimeksi kohdanneet. Mutta oli jotain erilaistakin. Uros ei näyttänyt niin hyvinvoivalta kuin silloin. Pystyt korvat kääntyivät hieman taaksepäin.
"Pelkäsin jo, että olet kuollut tai jotain." naaras puhui ja kohotti katseensa toisen silmiin. Hätä itseään ei ollut vaarallisuudet kohdanneet - vain ahdistus.
"Vaarallinen paikka tämä nimittäin."

Precier seisoi aloillaan ja vain katseli ystäväänsä. Voi, miten hän halusikaan kertoa kaiken toiselle! Ja ehdottomasti kuulla, miten Sumulla oli mennyt. Väsymys oli pudissut silmistä nopeasti. Hän voisi vain istua koko yön ja olla yhdessä maskikasvoisen kanssa.
Häntä heilahti hieman, siro hymy lepäsi kuonolla. Siniset silmät tuikahtelivat kilpaa taivaalla syttyvien tähtien kanssa.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Nov 4, 2007, 1:11

Hiljaa Sumu seisoi paikoillaan tummenevan taivaan alla, kun Precier itselleen ominaisella tavalla loikkasi halaamaan kippurahäntää. Niin ennalta-arvattava kuin teko olikin, värähti uros kuitenkin hivenen tuntiessaan toisen lämpimänä vasten itseään. Kaikki tuli ryminällä takaisin; Kartanossa vuodatetut kyyneleet, ryyppyreissu kellarissa, haikeat jäähyväiset aamuauringin säteiden punatessa maata. Tiiviisti koira oli koittanut tukkia tapahtumat jonnekin mielensä perukoille, jottei ikävä olisi kasvanut suunnattomaksi. Nyt sillä ei kuitenkaan ollut enää väliä, Precier oli taas Sumun luona. Siitä onnellisena uros vastasi halaukseen painaen kuononsa toisen niskaan. Huomaten, että toinen tuoksui yhä samalta, kuin sinä päivänä viikkokausia sitten.

Eran sanat ikävästä yhtä aikaa lämmittivät ja halkaisivat silmänsä sulkeneen maskikasvon sydämen kahtia. Tunne oli niin kovin ristiriitainen, vaikea ymmärtää. Toisaalta uros olisi tahtonut huolettomaan sävyyn sanoa samaa ystävälleen, toisaalta hänen omat, kielletyt tunteensa huusivat tuskissaan sielua polttaen.
"Niin minullakin sinua.", huokaisi koiraeläin lopulta toisen niskavilloihin. Voi kumpa tietäisitkään, kuinka ikävä...

Halauksen oli aika päättyä, naaras vetäytyi hellävaroen taaemmas. Vastahakoisesti, mutta tunteitaan näyttämättä, kippurahäntä antoi toisen mennä. Vastasi vain valkoturkin katseeseen hymyn leikitellessä huulilla. Jos katsoi oikein tarkkaan, toinen vaikutti kenties kasvaneen hiukan? Aikuistuneen, jos muutenkin niin kypsästä olennosta voi näin sanoa.
"Mutta en ole.", sanoi ruskaturkki kuin toista rauhoitellen. Oliko Precie ihan oikeasti pelännyt hänen puolestaan? Sumu ei totta puhuakseen ollut pelännyt mustamerkin polkujen vaaroja, sillä hän oli varma, että vahva olento olisi selvinnyt mistä tahansa.
"Minähän lupasin etsiä sinut vielä.", muistutti koira ottaessaan varovaisen askeleen kohti ystäväänsä.

Hiukan nolon oloisena Sumu vilkaisi taivasta, jota kauniisti tuikkivat tähdet täplittivät.
"Tuota, saanen liittyä seuraasi? Vai olitko jo nukkumassa?" Olkoon toinen kuinka hyvä ystävä ikinä, seuraan ei koira koskaan väkisin tuppautuisi. Naaras oli ollut paikalla ensin, joten oli hänen päätettävissään, miten tästä edettäisiin. Korvat kääntyilivät silmien vilkaistessa välillä kahta tähteä, jotka olivat saaneet taivaallisen kodin sijaan kantajan tuon suloisen maassa eläjän silmistä.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Nov 4, 2007, 23:25

Precier ei vain voinut estää naurua, joka karkasi huulilta pakostakin heleänä. Hengitys oli huurua ilmassa, nousi kohti tähtitaivasta, kadoten pian pois silmien erottamattomista. Siniset silmät painautuivat kiinni hetkeksi, kunnes ne taas avautuivat ja katselivat hiljaa Sumua kohden.
"Ja sinä löysit minut." lausui naaras hiljaisesti, hymyn säilyessä kuonolla. Korvat liikahtivat hieman, pää laskeutui vähän. Hetken naaras näytti jotenkin nöyrältä ja pikkutyttömäiseltä toisen edessä. Sitähän puolisuden olisi pitänyt vielä olla, näsäviisas teini, joka ei tiennyt maailmanmenosta mitään. Mutta Precier oli kaikkea muuta.
Hän oli aikuinen naaras.
Kohta kuitenkin susi paransi oikeastaan huomaamatta ryhtinsä, antoi korvien nousta eteen. Katse vilkaisi taivasta, sitten paikkaa jossa hän oli pehmeällä sammaleella levännyt.

"Sumu, minä vaadin sinua liittymään seuraani!" Precier lausahti hymyillen kääntyäessään. Hän askelsi vähän matkaa eteenpäin, paikalle mistä oli noussut. Se oli lähiseudultaankin eritysen pehmoista ja mukavaa istua. Sammalta oli runsaasti.
"Ja ei, en minä nukkunut. Lepäsin vain vähän." Precier sanoi istuessaan. Mustan pannan piikit kiiltelivät katseessa.
Sinisilmäinen heilautti hieman häntäänsä. Hän oli kovin onnellinen tällä hetkellä, joka solullaan.
"Haluan kuulla kaiken, mitä olet kokenut! ..ellet itse ole väsynyt ja halua levätä? En toki estä."
Viimehetkellä Precier muisti jopa käytöstavat ja oli hieman nolostuneen ja pahoittelevan näköinen.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Nov 6, 2007, 0:08

Precier oli kenties ainoa olento, jonka naurun kuulemisesta Sumu nautti. Yleensä koira vain luimisti korviaan miettien, oliko sanonut jotakin typerää, mutta valkomustan kohdalla se ei pitänyt paikkansa. Toisen naurahtaessa tuhahti uros itsekin kuin jonkinlaisen naurun esiasteen, mikä Herra Epävarmuudelta oli jo sekin jotakin.
Hiljaa maskikasvo nyökkäsi. Jollakin kohtalon oikulla hän todellakin oli löytänyt ystävänsä tältä kummalliselta saarelta. Vastaan olisi taaskin voinut tulla ties kuka, mutta kerrankin oli onni päättänyt potkaista hylkimäänsä. Kohtaloon ei uros uskonut, mutta mistäpä siitäkään ikinä tiesi?

Eipä koiraeläin vastannut mitään naaraan vaatimuksille, seurasi vain hymyillen entistä leveämmin tätä paikkaan, jossa puolisusi oli lepäillyt. Oli niin mukava tunne, kun joku todella halusi olla uroksen seurassa. Ei vain kenen tahansa paikalle sattuneen, vaan Yön Sumun. Keveästipä tuo sipsutteli puolisuden vierelle ja istuutui häntäänsä rauhalliseen tahtiin heilutellen.
"Ei, ei minun väsy ole.", kiisti koira nopeasti päätään hivenen pudistaen. Ja vaikka olisikin ollut, kuka tyhmä tällaisessa tilanteessa nyt nukkua olisi halunnut? Sen sijaan kippurahäntä kallisti hieman päätään sivulle korviensa luimistuessa pahoittelevasti.
"Mutta ei minulla ole kyllä juurikaan kerrottavaakaan."
Ei ainakaan mitään mukavaa, lisäsi uros päänsä sisällä. Toivoa sopi, että mustamerkillä oli tullut vastaan mukavempia olentoja, kuin ruskeaturkilla.
"Mutta mitä sinä olet tehnyt?", kysyi Sumu pirteämpään sävyyn koettaen saada puheen pois itsestään.

// Hui mitä sönkötestä. =( //

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Nov 11, 2007, 12:52

Precier katseli toiseen hetken ilmettä, kuunnellessaan uroksen luotettavan tuntuista ja turvallisen oloista ääntä. Tuntui niin ihanalta olla tässä nyt. Precier oli ollut niin kovin eksynyt, yksin ja sekaisin. Ahdistus koversi reikää hänen sisimpäänsä, sydämeensä. Muistot ja suru seurasivat jokaiseen paikkaan ja tappoivat naarasta hitaasti mutta varmasti. Milloin se oli viikon syömättä, milloin liian kauan juomatta. Milloin makasi vain päiviä aloillaan, koska taas kulki hetkeäkään nukkumatta.
Precierin silmät katselivat hetken maahan. Hengitys liikutti rintakehää tasaiseen tahtiin, korvien kääntyillessä hieman. Kun katse kohosi, pakotti neito ajatukset pois ja hymyili sirosti.
"Älä luulekaan pääseväsi noin helpolla." puolisusi virnuili ja hymähti kepeästi. Hän ei antaisi Sumun livahtaa kuin ketun ansasta. Toiselle oli varmasti sattunut jotain, sen huomasi jollain mystisellä tavalla. Tai sitten valkomusta oli vain luulovikainen.

Muttan mitä hän olisi itse kertonut? Ahdistuksestaan? ei.
Narttu lipaisi kirsuaan miettiessään.
"No.. ei minulla mitään. Olen ollut paljon yksin." hän sanoi totuudenmukaisesti. Ajatuksessa välähti hetki Chitzan kanssa ladossa. Kun piikkipantainen oli tuijottanut allaan olevan nartun silmiin, tuntenut tuon hengityksen, laskenut kasvojaan ja koskettanut toista.. Precierin silmät välähtivät ja tuo puisti päätään.
"Yhden Chitzan tapasin. Mutten oikein muuta. Nopeasti erään Kabin, turkkilaisen joka oli varma aluksi pahuudestani koska olen valkoinen." koiranpuolikas hymähti. "Hassua että jossain valkoisia koiria on niin vähän."

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Nov 11, 2007, 15:15

Sumu vastasi toisen katseeseen hienoinen hymy yhä huulilla, lopulta hiljaa huokaisten. Oli niin ihmeellistä, miten Precierin seurassa ei tuntenut oloaan kiusaantuneeksi, vaikkei sanonut sanaakaan. Saattoi olla vain, ja uppoutua toisen sinisiin silmiin. Tuntui, että kaikki koetut kurjuudet ja mieltä vellonut paha olo pyyhkiytyi pois, muuttuen mitättömiksi. Vain sillä oli väliä, että uros oli selviytynyt ja löytänyt sen ainoan olennon, jota oli koskaan voinut sanoa kaivanneensa.
Lyhyesti maskikasvo hymähti toisen kertoessa aikomuksestaan saada koiran vielä kertomaan kuulumisistaan. Uros käänsi katseensa vaivihkaa alaviistoon, kuin olisi nähnyt siellä oikeinkin mielenkiintoisen ruohokorren. Tosiasiassä hän koetti päättää, mitä tahtoisi tapaamistaan olennoista kertoa. Ei naaraan kaikkea tarvinnut tietää, mutta kaippa kippurahäntä voisi jotakin kertoa. Fealicystä esimerkiksi, siitä miten hän aikoi urhoollisesti valloittaa laumansa takaisin. (Mikä tosiasiassa oli jo tapahtunut.) Muista aikoi tikarikaula kertoa hieman peitellymmän totuuden, jos mustamerkki todella aikoisi koiran patistaa itsestään turisemaan.

Kolmionmuotoiset korvat värähtivät ja katse kääntyi takaisin Precieriin. Toinen oli ollut yksin. Sitä Sumukin oli sisimmänsään ollut, vaikka välillä maailma olikin ikävää seuraansa tyrkyttänyt. Hymy katosi ruskean huulilta, kun koira näki toisen pudistelevan päätään, kuin tahtoen karistaa jotakin mielestään. Kovasti olisi uros tahtonut lievittää toisen tuskaa vaikka vain kysymällä mistä oli kyse, mutta silti piti koira suunsa tiukasti kiinni. Ei hän uskaltanut. Mitä hän olisi osannut sanoa, jos toisella olisi ollut jotakin kamalaa kerrottavanaan? Hetkeksi samenivat maskikasvon eripariset silmät hänen tuntiessaan jälleen oman avuttomuutensa olevan tiiviisti läsnä. Miten surkea ystävä hän olikaan, kun ei uskaltanut ottaa toisen taakkaa kannettavakseen?
Nopeasti Sumu kuitenkin räpytteli silmänsä tarkkaavaisemmiksi, kun naaras lopetti puhumisensa. Hymyä ei koira kuitenkaan saanut enää kasvoilleen väännettyä.
"Hassua, todella.", eläin tokaisi toiselle äänellä, joka koetti epätoivoisesti tavoitella pirteää sävyä. Samalla käänsi Yö katseensa taas kohti tähtien nopeasti kansoittamaa taivaankantta.

Jälleen pääsi hiljainen huokaus koiraeläimen huulilta, korvien kääntyessä sivuille päin. Kai tässä voisi ihan vapaaehtoisestikin kuulumisiaan hivenen kertoilla.
"Minä tapasin erään Fealicyn, joka kuulemma on jonkin lauman entinen johtaja. Hän kertoi aikovansa hankkia vallan takaisin itselleen." Muistellessaan pienikokoista afuelilaista koiran mielilala kohosi pakostakin hippusen.
"Toivottavsti hän ja ystävänsä ovat kunnossa. Kumpikaan kun ei oikein vaikuttanut taisteluun soveltuvalta tyypiltä.", pohti uros hiljaa enemmän itsekseen kuin Precierille. Niin, kumpa Fetalla ja Piklolla vain olisi kaikki hyvin. He kun olivat niitä harvoja saarellaeläjiä, jotka olivat viihtyneet Sumun seurassa ongelmitta. Eivät olleet tahtoneet päästä hänestä eroon, mitä muut olivat useinkin toivoneet.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Nov 11, 2007, 16:38

Precierin mielessä kävi ajatus, että hänen lävitseen saattoi lukea nyt kuin kirjaa. Sumun katse paljasti naaraan olevan nyt liian avoin. Precier puri huultaan, toppuutteli itseään mielessään. Ei hän voisi kaataa ongelmiaan toisen niskaan. Precier tiesi, että kaikilla oli omiakin ongelmia, eikä siksi voinut edes kuvitella tuottavansa rakkaille kanssaeläjille lisää tuskaa. Siksi mustamerkkinen pakotti hymyään leveämmäksi, sinisten silmien tuikkiessa.
"Fealicy?" Precier toisti ja saman tien kylmä väre kulkeutui hänen selkäpiitään pitkin. Nimen hän oli matkallaan kuullut. Afuelin entinen johtaja, pikkuinen koira. Ja mitä, taistelu? Oliko laumalla ollut taistelukin?
Precier horjahti sivulle päin kuin olisi aikonut pyörtyä silkasta järkytyksestä. Hän sai onneksi pidettyä itsensä pystyssä, ettei löytänyt itseään maasta poski nurmea vasten. Silmät tuijottivat suurina Sumua kohden.
"Taisteliko Afuel?" inahti Precier. Hän käänsi katseensa maahan.

Hänhän oli Afuelilainen. Hänen olisi pitänyt olla mukana turvaamassa laumaansa (vaikka totuus toki oli, ettei hän edes tuntenut laumastaan ketään..). Silti, tietenkin hänen olisi kuulunut auttaa laumansa hyvinvointia! Ajatus siitä, että Precier oli vain yksin ruikutellut omiaan muiden kärsiessä ja veren vuotaessa, sai naaraan tuntemaan oksennuksen muljahduksen vatsassaan.
"Olen minä paskiainen." se mutisi tuskastuneensa, kun korvat painuivat aivan niskaa vasten. Pää laskeutui hieman, kun pieni irve huulillaan petturuutta tunteva neitokainen vain toljotti alaspäin, unohtaen oikeastaan sen, että Sumu katseli häntä kokoajan. Precier ei pitänyt siitä, että murtui toisten edessä.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Nov 12, 2007, 0:56

Nopeasti Sumu käänsi katseensa takaisin mustamerkkiin, kun tilanne vaikutti saavan aivan uudenlaisen käänteen. Toinen tunsi Fetan? Tuttavasta kuuleminen ei näyttänyt kylläkään aiheuttavan mitenkään positiivista reaktiota naaraassa, mitä koira korvat höröllään ihmettelikin.
"Niin, Feta...", tokaisi uros epävarmana. Oliko hän tälläkin kerralla onnistunut osumaan sanoillaan johonkin tuntemattomaan ja maskikasvolle näkymättömään maaliin? Kuin epäilystä vahvistamaan alkoi toinen yhtäkkiä hojaantua sivulle päin, jolloin kippurahäntä pomppasi salamana seisovilleen, kauhusta ja epätietoisuudesta urahtaen. Mitä Helvettiä nyt oikein tapahtui, kysyi eläin itseltään suu raollaan ja kulmat tiukasti kurtussa. Ennen kuin uros ennätti kuitenkaan sännätä pitelemään naarasta pystyssä, sai tämä kehonsa takaisin hallintaan kaatumisen estämiseksi.

Sumu näytti lähinnä siltä, kun häntä olisi lyöty äkkiarvaamatta halolla päähän, ja siltä hänestä myös tuntui. Eipä uros kyennyt edes vastaamaan toisen kysymykseen, aivojen koettaessa pikavauhtia päätellä toisen reaktion syytä. Kippurahäntä kun ei nähnyt mitään syytä, miksi toinen oli säikähtänyt äsken kuulemastaan tiedosta. Silmät vilkkuivat paikasta toiseen sydämen pompottaessa huolestuneena. Paitsi tietysti jos...
Eläimen korvat painuivat luimuun, kun hän yhtäkkiä uskoi tajuavansa missä mennään. Fealicy oli maininnut laumansa koostuvan valkeaturkkisista eläimistä, joihin Precier siis toki kuului. Kaksikon viimetapaamisella laumat ja niihin kuuluminen eivät vain olleet tulleet puheeksi, joten uros lieni automaattisesti uskonut mustamerkin olevan laumaa vailla, kuten itsekin oli.

Ymmärtäessään toisen reaktiota huomattavsti äskeistä paremmin, sulki koira suunsa syvään huokaisten. Ottaessaan varovaisen askeleen kohti Precieriä, sätti uros itseään päänsä sisällä. Että hän osasi olla tyhmä! Suoranainen idiootti. Toisen tukeminen oli nyt vähintä, mitä maskikasvo saattoi tehdä, eikä sekään olisi riittävästi.
Niinpä koira sipsutti lähes hiipien piikkipantaisen vierelle, istuutuen huuliaan nuolaisten. Kulmat olivat yhä kurtussa, kielien uroksen sydäntä puristavasta murheesta. Teki niin kipeää nähdä Precieriin sattuvan tuolla tavalla.
"Sinä kuulut Afueliin, vai?", varmisti ruskeaturkki vielä totisella äänellä. Silmät harhailivat jatkuvasti Erasta Yön omiin varpaisiin, jotka nekin vaihtoivat tiuhaan asentoaan. Lopulta koira kohotti toisen etutassunsa ja nielaisi rohkeuttaan keräten. Haparoiden hieraisi varpaillaan naaraan etutassua, kuin lohdutuksen eleenä. Näinhän ystävät tekivät, eikö?
"Hei, et sinä voinut tietää.", koetti elikko rohkaista toista, vetäen samalla tassunsa takaisin.
"Sitäpaitsi he ovat varmaan kaikki kunnossa. Ei kai yski kurja johtaja voi pärjätä kononaiselle laumalle?" Ääni oli olevinaan positiivinen, mutta silti tilanteeseen sopivan hiljainen. Eriparisista silmistä kuvastui suru, mutta huulille Sumu sai silti nostettua jonkin hymyntapaisen.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Nov 16, 2007, 22:36

Precier tuijotti eteenpäin lasittuneena. Hän ei oikeastaan itsekään ymmärtänyt reaktiotaan, koska ei tuntenut laumaansa. Hän oli erakko, joka jollain tavalla oli onnistunut välttelemään kaikkia ja kaikkea. Kukaan ei edes tiennyt mustamerkin olevan mukana, heitä ei haittaisi vaikka hän ei olisi hengissä.
Ja juuri siksi hänen olisi pitänyt taistella!
"Minun olisi pitänyt olla siellä.." Precier mutisi korviaan luimistaen. Hän vilkaisi sinisillä silmillään Sumuun, joka näytti pompanneen järkytyksestä pystyyn.
"Mieluummin minun olisi pitänyt kuolla, kuin kenenkään tärkeän."

Tottakai siellä oli porukkaa loukkaantunut, varmasti paljon. Koska Precier tiesi heti, ettei paha johtaja yksin kilpaillut. Hän sai varmasti susia ja koiria ympärilleen, jos kerran saattoi vallankin kaapata. Tässä maailmassa eivät edes paholaiset joutuneet olemaan yksin.
Precier painoi taas katseensa muualle. Se sätti itseään, olisi hakannut otsaansa puuhun jos sellainen olisi ollut vastassa. Mikä laumalainen hänkin oli.. mukavan paikan saanut, mutta lähti omille teilleen ja pysyi kaukana kuin ruttoa peläten. Ei tiennyt näinkään suurista asioista.
Silloin valkoinen tunsi Sumun koskettavan hänen tassuaan. Ruumis värähti hennosti, kun sininen katse kohosi ylös uroksen kasvoihin.
Taas Precier olisi kovasti toivonut,että Sumu olisi syntynyt naaraana.

Piikkipanta kuunteli ruskean sanoja, liikautti hieman korviaan. Katseli toista vain, eleiden kertoessa kuitenkin, että hänen mielensä oli silti kovin harmistunut itseensä.
"Niin.. niin kuulun." Precier lopulta mongersi, vaikka johan asia oli todella selväksi tässä tullut.
Valkoinen hengähti.
"Ja minun olisi pitänyt tietää! Olen minäkin laumalainen, kierrän omia teitäni ja murehdin omia asioitani, vaikka olisi tähdellisempääkin tehtävää." naaras sätti itseään jälleen ja nyrpisti hieman kuonoaan. Järkytys muuttui pikkuhiljaa negatiivisuudeksi.
"Ja tietenkin he ovat loukkaantuneet. Tunnen sen."

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Nov 18, 2007, 16:26

"Mieluummin minun olisi pitänyt kuolla, kuin kenenkään tärkeän."
Sanat tuntuivat repivän Sumun muutenkin rikkinäisen sydämen pienen pieniksi kappaleiksi. Hiljaa uros inahti tuskaansa, kylmien väreiden matkatessa pitkin selkärankaa. Jos Precier todella kuolisi, niin... Korvat painuivat niskaa vasten, kun uros ajattelikin asiaa.
"Sinä olet tärkeä...", kuiskasi kippurahäntä oikeastaan itselleen. Niin, ruskaturkille naaras oli tärkeämpi, kuin kukaan elävä oli koskaan ollut. Sumu olisi koska tahansa uhrannut itsensä mustamerkin vuoksi. Tunne tuota olentoa kohtaan oli niin hirvittävän vahva, vaikka eihän kaksikko ollut tavannut toisiaan kuin pari kertaa! Se ei kuitenkaan estänyt tunnetta Sumun sisällä roihuamasta palavana, polttaen kaiken muun alleen.

Sitten koira tepsutteli toisen vierelle puhelemaan, olemaan läsnä. Eihän se paljon ollut, mutta kuitenkin kaikki mihin uros pystyi. Precier alkoi moittia itseään, eikä kippurahäntä voinut kuin kuunnella silmäkulmat kurtussa, sydämen hakaten kiivaasti rinnassa. Maskikasvo toivoi kovasti että hänellä olisi ollut kauniin puheen lahja, mutta sellaistahan ei oltu sekarotuiselle suotu. Sanat olivat hänelle vaikeita, kuin olisi koko ajan pitänyt puhua vierasta kieltä. Hän ei saanut niillä ilmaistua itseään oikein, ne eivät totelleet urosta.
Näyttäen yhä kovin surkealta, koetti koira kuitenkin hymyillä mustamerkille lohduttavasti. Tuntui kuitenkin kovin pahalta, kun naaras tyrmäsi hänen lohduttavat sanansa omilla, totuutta huutavilla kauhukuvillaan. Kyllähän tikarikaula ymmärsi, että sodassa oli aina loukkaantuneita, kuolleitakin. Mutta ei sellaista menty sanomaan kellekkään, joka oli tuossa tilassa.
"Vo-voimmehan me mennä katsomaan, jos voisimme auttaa siellä jotenkin...", ehdotti uros varovasti. Toiselle kun oli ilmeisen turha vakuutella kaiken olevan hyvin, niin voisivathan he edes koettaa saada asioita paremmaksi. Pelastaa mitä pelastettavissa oli.
"Sinä olet hyvä auttamaan.", sanoi koira vaimealla äänellä kohottaen vasenta etutassuaan ja kääntäen polkuanturat näkyviin. Suurinta niistä halkoi pitkä arpi.
"Katso nyt. Tämäkin on ihan parantunut." Haava oli sama, jonka Precier oli kartanolla kietonut siteisiin. Se oli todellakin parantunut hyvin, jättäen jälkeensä vain piilossa olevan arpeuman. Sumu oli oikeastaan hyvin onnellinen arven olemassaolosta; monta kertaa yksin ollessan hän oli katsellut "salaisuuttaan", muistellen ainutta ystäväänsä maan päällä. Arpi kertoi hänelle, ettei hän ollut vain kuvitellut Precierin olemassaoloa, vaan tuo ihanalta unelta tuntuva olento oli todellakin olemassa. Se oli auttanut urosta jatkamaan vakeimpinakin hetkinä.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Nov 21, 2007, 17:33

"Mitä turhia sinne on enään mennä.." Precier höpötti, eikä tuntunut ensin edes ymmärtävän, että häntä oli juuri kutsuttu tärkeäksi. Ehkä aivt hylkivät ideaa, koska valkoinen itse piti itseään niin mitättömänä olentona. Kyllä naaras kohta äkkäisi, kunhan nyt marisisi ensin omiaan.
"He voivat olla jo kuolleita. Tai vankeina. En tajua itseäni. Liityin laumaan, mutta olen kuin erakko.. en tunne heitä, edes ulkonäöltä, mutta minusta tuntuu, että olisin pettänyt heidät. Niinkuin olenkin." piikkipanta mutisi ja siniset silmät sulkeutuivat hetkeksi tiukasti. Hän avasi silmänsä vasta, kun Sumu kertoi hänen olevan hyvä auttamaan.
Precier avasi jo huuliaan kiistääkseen tämänkin, mutta urospa ehti ensin. Siniset silmät laskeutuivat katsomaan jalkaa. Hän näki rven ja muisti oikein hyvin, mistä se on peräisin. Pikku ryyppyilta kartanossa ei tosiaankaan ollut unohtunut. Pystykorva käänsi korviaan hieman takaviistoon.
..Tunsikohan Sumu yhä samalla lailla kuin ennen?

Precier kohotti katseensa Sumun kasvoihin ja hymyili vinosti. Nyt hän vasta taisi tajuta Sumun kutsuneen tätä tärkeäksi hyvin.. surumielisellä äänensävyllä. Sekarotuinen huokaisi hiljaa, liikutti korviaan ja yritti potkia itseään.
Ei hän voinut tapahtuneelle mitään.
"Onneksi se ei tulehtunut pahasti." Precier totesi, vaikka aluksi meinasikin sanoa jotain ihan muuta. Mustamerkki levitti vähän hymyään ja hymähtikin hennosti. Tulehtuminenhan voisi tietää vaikka hengenlähtöä - ainakin silloin jos erehtyi Afuelin maille.
"Harmi, että se arven jätti."

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Nov 25, 2007, 14:42

Korvat luimussa Sumu kuunteli Precierin vuodatusta, tuntien itsensä maailman onnettomimmaksi lohduttajaksi. Mikään uroksen sanoista ei tuntunut mustamerkin oloa parantavan, päinvastoin taisivat aiheuttaa vain lisää epätoivoa. Maskikasvo oli jo menettää kaiken toivonsa, kun yllättäen tassun näyttäminen sai naaraan pysähtymään.
Hetkeen ei kippurahäntä uskaltanut vilkaistakkaan ystäväänsä, vaan katse pysytteli toisen tavoin sinertäväsävyisessä tassussa. Jotenkin koira vain pelkäsi nähdä, millä mielellä Precier tassua katseli; inhoten, pelästyen, ihmetellen... Voihan olla, ettei toinen edes muistaisi koko tapausta. Tai ainakaan sitä haavansitomiskohtaa, kyllähän naaras vaikutti muuten tapahtuneet muistavan. Mutta jos edes yö oli toiselle edelleen yhtä hämärän peitossa kuin Sumulle, saattaisi hyvinkin olla ettei aamukaan ollut niin tiukasti muistissa.

Käytyään kaikki mahdolliset kurjat vaihtoehdot toisen tuntemuksista läpi mielessään nosti koira lopulta arasti katsettaan. Yllättäen toinen ei näyttänytkään järkyttyneeltä, vaan hymyili hieman. Tuo ilme, olkoonkin kuinka pakotettu tahansa, lämmitti uroksen sydäntä niin, että tuokin sai voimaa nostaa korvansa takaisin pystyyn ja vastata toisen hymyyn.
"Ei se tulehtunut ollenkaan.", tokaisi eläin rohkaisevasti. Haava oli itse asiassa parantunut niin hyvin kuin villieläimen elämässä vain oli mahdollista, kiitos puhdistusaineiden ja Precierin lääkärintaitojen.
"Eikä... Eikä se arpikaan haittaa." Kovasti olisi ruskea tahtonut kertoa miten paljon jälki todella merkitsi, mutta päätti jättää asian omaan tietoonsa. Ei toisen tarvinnut tietää, näin olisi parempi.

Lopulta koira laski raajansa takaisin sammaleelle, ottaen samalla vaivihkaa hivenen etäisyyttä puolisuteen. Pahin masennuskohtaus kun vaikutti menneen ohi, niin ei urosta enää tarvittaisi noin lähellä tukemassa. Eikä kenties haluttaisikaan.
"Minulla ei ole koskaan ollutkaan arpia.", jupisi eläin hieman vaivaantuneen kuuloisesti, koettaen vain saada täytettyä hiljaisuutta jollakin. Silmät vaelsivat jälleen vilkuilemaan mustunutta, tähtien täplittämää taivaankantta.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Nov 29, 2007, 11:57

Precier potkiskeli pään sisässä itseään, yritti tapattaa omaatuntoaan, koska järkikin yritti kuiskailla jo lauseitaan. Oliko Precierillä edes syytä puollustaa laumaansa, koska ei tosiaan omistanut minkäänlaista kontaktia heihin? Pitikö hänen kantaa vastuutta sodasta, josta ei tiennyt mitään?
Päähän tässä räjähtäisi. Sinisilmäinen voihkaisi hiljaa, kun hetkeksi kuollut, hauras hymy nousi taas sirolle kuonolle.
"Toivoin, ettet saisi sellaisia vastedeskään." puolihukka lausui hiljaa, yrittäen pitää keskustelua yllä. Hän ei tahtonut olla surullinen nyt! Ei, ei nyt, kun Sumu oli täällä.
Piikkipanta kallisti päätään ja nyt jopa naurahti. Itseironisesti, kylläkin. Hän käänteli pystyjä korviaan ja katseli sinimaskia vaiteliaana.

"Minusta on ihanaa että löysit minut." hän lopulta totesi ja näytti oikein suloiselta hymy piirtyneenä. Ja hän oli ennenkaikkea tosissaan. Niin kovin synkältä maailma oli yksin tuntunut.
Miksei hän voisi aina vaan olla läheistensä kanssa? Paitsi, niin.. Sumu oli tällä hetkellä hänen ainoa läheisensä.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Nov 30, 2007, 0:53

Vaitonaisena katseli uros tuikkivia tähtiä eriparisilla silmillään. Eipä ollut tosiaan arpia jäänyt mistään, eihän koira ollut juurikaan tappelua edes harrastanut. Kaizer oli kylläkin eläinparkaa varsin ikävästi höykkyyttänyt, mutta puremajäljet olivat peittyneet nopeasti turkin alle. Saattoihan olla, että kamppailun merkit olivat yhä olemassa ruskean turkin alla, mutta sitä oli varsin vaikea tietää. Omaa niskaansa kun oli varsin hankala tutkiskella.
Lopulta Precier alkoi saada elämän palaamaan itseensä, naurahtikin. Edelleen surumielinen ilme kasvoillaan käänsi Sumu katseensa mustamerkkiin, hymyillen jotenkin avuttoman näköisenä. Onnellinen koira oli siitä, että toinen näytti voivan jo paremmin, mutta kuitenkin huolissaan siitä, miltä tuon sisällä tuntui. Ei kukaan toipunut moisesta järkytyksestä niin nopeasti, sen tajusi jopa tyhmemmän puoleinen pystykorvakin.

Naaraan seuraavat sanat saivat sen sijaan uuden tunteen mukaan uroksen sekasotkuiseen mieleen. Hämillään kuin teinityttö käänsi kippurahäntä katseensa varpaisiinsa, veren pakkautuessa inhottavasti poskien tienoille. Tällaisina hetkinä otus oli todellakin kiitollinen peittävästä turkistaan, joka kätki punastumisen kätevästi alleen.
"Olen pahoillani, että järkytin sinua.", sanoi koira kolmion muotoisia korviaan käännellen. Salaa vilkaisivat surumieliset silmät kulmien alta puolisutta, mikä sai eläimen näyttämään anteeksi anelevalta pennulta.
"En tarkoittanut. Tai siis, en tahdo sinun olevan surullinen.", sopersi uros oikeastaan tajuamatta sanojaan.

Vasta hetkisen mietittyään tuntui koira käsittävän mitä puhui. Kulmien rypyt silisivät, paikalle tuli jonkinlainen hätäännys. Nopeasti maskikasvo käänsi päänsä valkoturkkia kohden.
"Mutta saat toki olla, tarkoitan että ei se haittaa..." Mitä enemmän ruskea selitti, sitä syvemmällä suossa hän tuntui pyristelevän.
"Kun siis voit kyllä olla ihan sitä miltä sinusta tuntuu ja-" Äkisti koira katkaisi nolon puhetulvansa ja puri huultaan pitääkseen suunsa kiinni. Korvat painuivat takaviistoon, katse muuttui jälleen pahoittelevasti. Sydäntä puristi ja mieltä ahdisti.
"Anteeksi.", jupisi koira sitten nolona. Tämän siitä sai kun yritti ilmaista tunteitaan.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Nov 30, 2007, 11:43

Precier liikautti pystyjä korviaan. Häntä toki harmitti tilanne, ahdistikin, mutta nyt hän päätti ettei tilannetta ollut oikea hetki ajatella. Myöhemmin sitten. Voisi etsiä vaikka muita Afuelilaisia joilta tiedustella asioita..
"Mieluummin kuulen tiedon sinulta kuin tuntemattomalta." Precier lausui rauhallisesti, kapeasti hymyillen. Siniset silmät kiiltelivät illassa. Ne olivat niin pohjattoman näköiset, tummat ja synkät, kuin niihin voisi hukkua kuka vain.
Puolisusi hymähti vaiteliaana ja käänsi katseensa hetkeksi kohti yötaivasta. Kohti tuikkivia tähtiä, tähtisumua, kuuta ja tähdenlentoja.

Sitten Sumu tuntui käsittävän, mitä valkoinen oli juuri lausunut. Neiti laski katseensa toiseen, kun uroksen hätääntynyt selitys alkoi. Ensin Precier kuunteli toista hieman hämmentyneenä, korvat pystyssä. Antoi puhua, kunnes nolostunut koira pyyteli jopa anteeksi. Tovin Precier vain katseli Sumua aloillaan, ennenkuin hymy palasi huulille ja purskahtipa hukkapuoli nauruunkin.
Ei ivalliseen, vain iloiseen.
Musta tassu nousi ja sillä hellästi tuuppaisi nuorikko ystävänsä lapaa.
"Senkin hassu." hän virnisti kevyesti, päätään hieman kallistaen.
Sumu oli niin suloinen omalla ujoll tavallaan.

>Laatutekstiä koulusta Ö_ö<

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Nov 30, 2007, 21:59

// Hyi Pipsua, koulussa opiskellaan! XD //

Precier pysytteli hiljaa pieneltä ikuisuudelta tuntuvan ajan, jolloin Sumun katse kääntyi taas kerran eläimen omiin varpaisiin. Välillä se koetti nousta, mutta pysähtyi joka kerralla naaraan siroihin etutassuihin, palaten sitten entistä nolompana. Voi hyvänen aika, maskikasvosta olisi tällä vauhdilla tulossa erittäin pätevä varvastohtori! Tutkimuskokemusta kun riitti vaikka muille jakaa.
Lopulta painava hiljaisuus katkesi, kun mustamerkki puhkesi nauramaan. Uroksen korvat painuivat entistä enemmän niskaa vasten ja sydän jätti ilkeästi yhden lyönnin välistä. Hetkiseksi vanhat olettamukset saivat vallan, ivanauru ja solvaukset kaikuivat selvinä maskikasvon korvissa. Aivot kuitenkin tiesivät ettei Precier koskaan tekisi mitään sellaista, ei hän pilkkaisi ketään. Vaikka sydän hakkasikin, nousi eriparisten silmien katse hitaasti valkoturkin sinisilmiin. Kuten odotettua, ei niistä kuvastunut halveksuntaa tai muuta ikävää, vain... Iloa. Tällä kertaa ei ruskaturkki erottanut niistä peiteltyä surua tai "kaikki-on-hyvin" -tyylistä esittämistä. Niinpä pikkuhiljaa nousivat sekarotuisen korvat takaisin normiasentoon, kasvojen huoliryppyjenkin hellittäessä otettaan. Olisiko kaikki taas hyvin?

Jokin mahti maailmassa sai seuraavaksi naaraan kohottamaan tassunsa, ojentamaan sen kohti Sumua. Kaikki kävi kovin äkkiä, eikä koira ehtinyt reagoida mitenkään; hän ei ehtinyt valmistella itseään lähestyvään kosketukseen, muttei toisaalta ehtinyt paetakkaan. Niinpä eläin vain tönötti paikallaan, värähtäen tassun osuessa hellästi lapaan ja, no... Purren huuleensa varsin kipeästi. Pian lähti punaisen nesteen muodostama noro valumaan uroksen suuhun, mutta parhaansa mukaan koetti eläin olla sitä näyttämättä. Sisäisesti huokaisi koira vain helpotuksesta huomatessaan, että Precier taisi todella voida jo paremmin. Pääsipä pieni naurukin karkaamaan maskikavon huulilta, katseen hapuillessa syvänsinisiä silmiä. Ehkäpä he voisivat aloittaa nyt uudestaan alusta, vähän paremmalla onnella?

"Senkin... Senkin tyttö.", vastasi uros toiselle, kun tässä nyt kerran nimittelemään ryhdyttiin. Ääni oli kepeämpi kuin aikoihin, kohottipa kippurahäntäkin tassunsa kohti toisen lapaa. Varovasti, kuin toinen olisi voinut särkyä pieniksi lasinsirpaleiksi, tökkäisi siniharmaa käpälä naaraan valkeaa turkkia. Uroskin kallisti päätään hymyssä suin, katseli vain toisen kauniita silmiä. Miksiköhän juuri Precierin silmät olivat niin kovin kauniit? Olihan maailmassa monia muitakin sinisilmiä, mutta ei uros ollut koskaan ennen nauliutunut yhä uudelleen noita tutkailemaan.
Precier oli niin ainutlaatuinen. Täydellinen.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Dec 8, 2007, 20:57

>.. MITÄ en tiennytkään. 8O <

Precierin oli pakko nauraa. Hän ei voinut estää sitä. Nauraa soinnukasta, heleää naurua, jolloin silmät loistivat kirkkaammin kuin mikään muu maailmassa ja kasvot olivat sileät ja huolettomat. Naurua, joka lämpimän kesätuulen lailla pyyhki murheet mukanaan ja tuuditti ne vienoon uneen.
Ja Precier oli hämillisen onnellinen, miten maskikasvoinen uros sai hänet nauramaan joka kerta. Uros sai hänet itkemäänkin, pelkäämään kuten äsken, mutta hän ei saanut niitä tunteita aikaan itsellään, vaan sanoillaan. Mutta jo pelkkä uroksen olemassaolo sai susipuolen hymyilemään, kallistamaan päätään vienosti kuin naapurintyttö, heilauttamaan mustakärkistä häntäänsä.
"..Tyttö?" mustamerkki virnisti pirullisesti. "Etkö parempaa keksinyt, poika?"
Niin, Precier, joka vihasi uroksia, vannoi ettei tarvinnut niitä elämässään. Hänen oli myönnettävä, että ilman Sumua, olisi hän menettänyt jo kaiken uskon uudesta elämästä tällä saarella.

Iltatuuli kuiskutteli puiden latvustoissa vienoa lauluaan. Siniset silmät kääntyivät pakostakin tutkimaan syvemmälle metsään, missä kuului heikkoa rapinaa. Jänönen taisi olla iltamatkalla tai sitten peura oli eksinyt reitiltään.
Mutta piikkipannan huomio ei kauaa jaksanut säilyä puskissa vaan kääntyi jo takaisin urokseen. Vaikka maskikasvo aikoi selvästi pitää omat tietonsa ominaan, oli valkoisen saatava tietää niistä. Ehkä se oli syy, miksi koirasusi otti riskin sanoa seuraavat sanansa;
"Onko sinulle tapahtunut jotain kamalaa tällä saarella?"
Äänensävy ja vakava katse kertoivat, että häntä kiinnosti asiat. Oikeasti.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Dec 9, 2007, 16:37

Precierin nauru lämmitti Sumun sydäntä, se sai hänet nauramaan mukana omalla, hiukan käheällä ja nauramiseen tottumattomalla äänellään. Vaikka ääni nyt oli mitä oli, ulottui hampaat paljastava hymy viirulle painuneisiin silmiin asti. Huomaamattaan uros nosti vasenta etutassuaan hivenen ilmaan ja käänsi sitä sykkyrälle, ikään kuin puristaen taasunsa nyrkkiin. Niin onnellinen hän oli tuosta hassusta arvesta ja siitä, mitä kaikkea se edusti. Sitä erikoista yhteyttä ja ystävyyttä, joka hänen ja Precien välillä vallitsi. Vaikkei siitä koskaan mitään ystävyyttä syvempää voisikaan tulla, oli Sumu äärettömän kiitollinen tästäkin tilasta. Precier oli juuri sellainen ystävä, joka antoi synkkinäkin aikoina syyn elää ja jatkaa eteen päin.
Naurultaan ei saanut uros vastattua toisen leikkisään kysymykseen mitään, pudisti vain päätään korvat heiluen. Toisaalta, eihän toisessa sen pahempia vikoja ollutkaan. Ei mitään sellaista, mitä uros olisi tahtonut toisesta poistaa. Ehkä tuo turha itsensä syyllistäminen ja sellaiset, mutta nekin vain mustamerkin omaksi parhaaksi.

Pikku hiljaa maskikasvokin alkoi tyyntyä, tassukin laskeutui yhtä vaivihkaa sammaleella kuin oli sieltä noussutkin. Hetkisen vietti kippurahäntä jälleen vain uppoutuen toisen kauniisiin silmiin, kunnes tuo tuntematon ääni metsiköstä kiinnitti koirankin huomion itseensä. Päänsä rauhallisesti äänen suuntaan kääntäen hymyili uros vinosti öiselle kulkijalle, mikä tuo sitten lienikään. Toivoipa ruskaturkki vain, että olisi tuollakin asiat yhtä hyvin kuin hänellä juuri nyt.
Koiraeläimen yhä katsellessa tummenneeseen metsään, kuului Precier taas puhuvan. Ääni oli jälleen vakavampi, muttei yhtä epätoivoinen kuin vähän aikaa sitten. Uroksen korvat värähtivtät toisen sanoista, pään kääntyessä sitten takaisin kohti naarasta. Eriparisista silmistä kuvastui hämmennys, mutta huulilla pysytteli kaikesta huolimatta edelleen pieni hymynpoikanen.
Vielä käänsi ruskea päätään hiukan vinoon, ennen kuin takellellen alkoi vastata.
"En... Tuota, millä lailla kamalaa?", kysyi uros hivenen hermostuneen kuuloisesti, katseen lähtiessä jällee välillä harhailemaan takana häämöttävään metsään. Jotenkin sai eläin säilytettyä hymynsä huulillaan, vaikka olikin jälleen varsin epävarma tilanteesta.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Dec 16, 2007, 22:35

Kuules nyt, poika kulta, et sinä' Precieriä pakoon pääse!
Siniset silmät katselivat urokseen vakavina, kuin totuutta vaatien. Jotenkin mustamerkki tunsi, etteivät asiat olleet ihan kohdallaan. Hän ei tiennyt, mistä se johtui, mutta siltä se tuntui. Saattoi naaras toki olla väärässäkin, mutta riski täytyi ottaa.
"Mitä vain." hän totesi ja käänteli hieman pystyjä korviaan. Ilme oli samalla ymmärtäväinen, kysyvä, vaativa, mutta myös anteeksipyytävä. Miten neiti saattoikin tuntea niin montaa tunnetta yhtäaikaa?
"En tiedä, muttan minusta vain tuntuu, kuin olisi sattunut... jotain." hän vielä mutisi, kun kallisti hieman noita siroja susimaisia kasvojaan ja katseli ystäväänsä kuin huolehtiva kanaemo jälkikasvuaan.

Precierillä ei mitään järin kummoista ollut sattunut, yksin hän oli ollut. Chitzan kohtaus aiheutti hieman hämmennystä, koska sinisilmä ei tosiaankaan tiennyt, miksi oli käyttäytynyt niin kuin oli. Päätään pudistaen puuskahti tyttö piikkipantainen ja keskitti huomionsa sitten taas maskikasvoiseen.
Hän sydämessään toivoi, että kuudes aisti olisi väärässä ja Sumu olisi elänyt mitä ihaninta eloa tässä saarella. Mutta sitten hän ei koskaan saisi tietää, miksi oikein tunsi näin.
Perin kummallista.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Dec 16, 2007, 23:03

Hiljaa nielaisten koetti Sumu kuumeisesti miettiä, mitä vastaisi Precierin uteluihin. Hermostunut hymy pysyi yhä, katseen viipottaessa sinne tänne kuin turvallista koloa etsien. Kumpa uros vain olisi käsittänyt, millaista kamalaa valkoinen mahtoi tarkoittaa. Eihän hänen elonsa järin kehuttavaa ollut viimeaikoina ollut, muttei koira ainakaan tällä hetkellä mitään ihan kamalaksi olisi kuvannut. Olihan silloin puolikuolleena raahustaessa ollut hiukan toiset mietteet, mutta nyt juuri olo oli niin hyvä, että ikävät muistelot tuntuivat jäävän piiloon jonnekin aivojen sopukoihin.
"No, ikävä tuottaa pettymys, mutten usko että minulle mitään kovin suurta on sattunut...", mongersi elikko kovin selittelevän kuuloisesti.

Pienen hiljaisuuden jälkeen eripariset silmät kuitenkin sattuivat osumaan naaraan sinisiin vastaaviin. Toinen näytti olevan niin tosissaan ja ehkä jopa huolestunut, että uroksen vatsasta käänsi. Ei tuolle voinut valehdella.
"Mutta tuota... Jouduin minä tappeluun. Ja... Ei tuo seura muutenkaan ole kovin ystävällistä ollut.", tunnusti maskikasvo lopulta korvansa luimuun kääntäen. Ei ollut kivaa puhua tällaisista.
"Mutta älä huoli, ei se mitään vakavaa ole.", vakuutti ruskea äkkiä, ettei toinen säikähtäisi liiaksi. Ei taistelu ollut suurempia arpia jättänyt, vaikka olikin kippurahäntäiseltä ollut pitkään puhti pois sen jälkeen. Kuolevansakin luullut poika parka. Mutta silloinkaan ei ollut mikään muu mieltä painanut, kuin Precierille siitä aiheutuva suru, joka oli loppuviimein tainnutkin pitää koiran pystyssä.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Dec 20, 2007, 22:08

Precier oli juuri napauttamassa terävän lauseen urokselle, jossa hän olisai hartaasti pyytänyt, ettei maskinaama valehtelisi. Mutta ennenkuin neiti ehti tehdä sen, päätti Sumu avata sanaisen arkkunsa totuuden muodossa ja paljastaa tapahtuneen. Sillä hetkellä sinisilmäinen puolisusi toivoi niin hartaasti, että olisi arvannut väärin.
"Tappeluun?" hän hengähti silmät laajentuneina ja tuijotti ystäväänsä leuat hieman raollaan. Hölmistys oli niin selkeä. Hän ei voinut uskoa Sumun joutuneen tappeluun, koska toinen oli niin hyväkuntoinen. Olikohan tappelu ollut pieni tai jotain? Precier toivoi niin syvästi. Niinhän Sumu ainakin vielä viimeiseksi vannotti.

"Kuka kehtasi?" Precier sähähti sanat ja kuonoaan rypistäen luimisti korviaan. Hän istui kovin happaman oloisena, siniset silmät kaunaa ja inhoa tuntematonta haastajaa kohtaan.
"Kuka sinut taisteluun halusi ja miksi?" naaras vielä tenttasi, hyvin tiiviisti Sumua tuijottaen. Kyllä saisi se tyyppi tuta, jos tämän naisen polulla vastaan tulisi! Precier antaisi sellaista kyytiä, ettei vieras sitä aivan heti unohtaisi.
Hänen ystäväänhän ei kosketa!

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Dec 21, 2007, 0:03

Pahoittelevan oloisesti laski koira päätään alemmas, kun toinen selvästi järkyttyi kuulemastaan. Jokin Sumun päässä koetti vakuuttaa, että itsehän Precier oli tahtonut totuuden kuulla, mutta silti tuntui pakostakin pahalta. Johan uros oli ystävälleen tänään joutunut huonoja uutisia kertomaan, joten hän olisi tahtonut jo keskittyä hiukan iloisempiin asioihin.
"Niin.", tuo lausahti samalla syvään huokaisten. Onni todella oli, ettei arpia ollut taisto jättänyt. Jostakin syystä suurikokinen susi oli käyttänyt vain hampaitaan kammottavan kirveensä sijaan, mikä oli kenties kippurahännän hengenkin säästänyt. Ei puremista jäänyt suuria, näkyviä arpia, vaan ne peittyivät kivasti paksun turkin alle. Jos nimittäin tarkkaan olisi katsonut, olisi pieniä, ampumahaavoja muistuttavia jälkiä koiran niskasta löytänyt.

"Eh, tuota... Hänen nimensä oli Kaizer.", mutisi ruskea vaivihkaa vinosti hymyillen. Juttu oli ihan kummallinen, kun tarkemmin ajatteli. Sumu ei nimittäin muistanut, milloin musta oli nimensä kertonut, kippurahäntä vain... Tiesi sen. Todellisuudessa susi oli kertonut nimensä Sumulle, kun tuo oli ollut jo tajuttomana, joten ääni oli kulkeutunut jonnekin alitajuntaan. Mutta eipä koira sitä osannut selittää tai ymmärtää. Käänsi vain anteeksipyytävän katseensa Precierin sinisiin silmiin ja naurahti lyhyesti hermostuneen kuuloisesti.
"Se onkin vähän hassu juttu... Tai siis ei se tappelu, mutta... Kun en ole ihan varma, mistä se koko juttu edes lähti.", sopersi ruskaturkki. Toisenkin kerran uros naurahti varsin teennäisen kuuloisesti. Koko tilanne oli ollut ihan omituinen ja sekava ja typerä.

"Mutta kuten näet, olen nyt ihan kunnossa.", vakuutteli uros sitten naaraalle vielä uudemman kerran. Hitaasti tuo rohkeni jo nostaa päänsä takaisin pystympään, korvien kuitenkin pysytellessä vielä luimussa. Selän päälle kiertynyt häntäkin heilahti vaimeasti.
"Ethän sinä ole sentään tapellut kenenkään kanssa?", kysyi Sumu suloisesti päätään kallistaen Eralta. Ei hän tosissaan uskonut piikkipantaisen tapelleen, mutta tahtoi jo saada jutun pois itsestään.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Dec 22, 2007, 0:47

Precier kohotti kulmaansa hieman, kun kuunteli Sumun puhetta. Toinen ei siis ollut edes varma, mistä kaikki sai alkunsa?
Mitä hiiskattia?!
Mustamerkki pyöräytti silmiään. Hän ei voinut ymmärtää, mikä nykymaailman susia rassasi. Olisiovat oppineet hallitsemaan paremmin aggressioitaan, ettei tarvitse jokaisen vastaantulijan kurkkuun kiinni käydä. Siniset silmät kääntyivät katsomaan takaisin maskinaamaiseen, joka näytti olevan yhtä ehjä kuin ennen taistelutiedon saamista. Turha tässä on enään huolehtia turhia, kunnossahan uros oli. Onneksi.
Mutta nimen Kaizer Precier pitäisi hyvin tarkasti mielessä.

"Mokomakin idiootti." Precier murahti ja näytti kovin paljon happamalta sitruunalta. Häntä vain harmitti, että moiset saivat rellestää vapaana ilman opetusta.
"En tajua, mitä tyydytystä jotkut saavat siitä, että pääsevät hkkaamaan toisesta veret pihalle." valkoturkkinen vielä mutisi ja loi sitten pahoittelevamman katseen ystäväänsä. Hän toivoi kovasti, että uros olisi oikeasti selvinnyt koettelemuksestaan kunnolla.

Ja sitten toinen tiedusteli oliko piikkipanta joutunut kamppailuun. Koirasusi liikautti korviaan ja katsoi toiseen hiljaa. Taisteluun? Hän?
"Ei, ei minulla mitään sellaista." narttu vannoi ja hymyilikin hieman lupaukseksi. Hän oli täysin kunnossa, mikään mahti ei ollut pystynyt satuttamaan häntä. Paitsi ehkä yksinäisyys, mikä kalvoi sisältäpäin.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Dec 22, 2007, 15:14

'Miehet', tuntui Precierin silmien pyöräytys sanovan. Vinosti itselleen hymyillen joutui Sumu toteamaan, ettei naaras ehkä ymmärtäisi paljonkaan tapahtuneesta, vaikka koira olisikin siitä tarkemmin kertonut. Ehkä kyse todellakin oli jostakin miehisistä asioista, jotka vaikuttivat naisista täysin idioottimaisilta. Tosin aivan toden puhuakseen ei tuntunut enää Sumukaan ymmärtävän, miten tilanne oli silloin vaikuttanut kaikin tavoin ihan järkeenkäyvältä. Turhasta syntynyt tappelu, vuorotteleva halu kuolla ja taistella elämästään, lopulta omituinen sovinnonteko. Ei Yö ollut edes vihainen Kaizerille, itsehän kippurahäntä oli käynyt hyvin samankaltaisista syistä Dragen kimppuun. Tosin silloin tulos oli ollut paljon pahempi, mutta silti ruskea tunsi jonkinlaista yhteenkuuluvuutta kimppuunsa käyneen Kaizerin kanssa.
Huokaisten tikarikaula pudisti päätään. Miesten juttuja todellakin.

Maskikasvo antoi hiljaa odottaen Precierin messuta kiukkuaan tuntematonta sutta kohtaan. Eipä uroksella oikein ollut mitään järkevää sanottavaa moisiin, kunhan hymyili kulmat pahoittelevasti kurtussa. Koira kun ei tahtonut vahingossa lietsoa toisen vihaa, muttei nähnyt tarpeelliseksi valkoista tyynnytelläkään. Tuntui itse asiassa aika mukavalta, kun joku kantoi hänen hyvinvoinnistaan noin suurta huolta. Aika erikoista.

Huuliaan nuolaisten Sumu hymähti helpottuneen kuullessaan, ettei Precierin ollut tarvinnut hengestään tapella.
"No hyvä.", hän vielä ääneenkin myönsi. Eripariset silmät katsoivat jo hiukan rohkeammin mustamerkin sinisiin silmiin, korvien kohotessa hitaasti takaisin päälaelle. Kovasti olisi uros tahtonut sanoa, ettei Precierin kaltaisen kauniin neidon tulisikkaan tapella, mutta eihän Sumun suusta sellaisi sanoja tullut. Häntä vain tyytyi heilahtelemaan laiskasti selän päällä.
Samassa koiraeläin muisti jotakin, mikä pyyhki lempeää hymyä pienemmäksi.
"Eihän sinulle... Tuota, ole tapahtunut mitään kamalaa?", kysyi uros sanoissaan hivenen takellellen. Olihan Precierkin kysynyt häneltä samaa, joten ei kai hänelle itselleen ollut sattunut jotakin kurjaa?

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Dec 23, 2007, 21:26

Miehet. Nimenomaan, miehet.
Precier mutisi mielessään ja suunnitteli jo, kuinjka saattaisi hirttäyttää tuon Kaizer nimisen tapauksen heti, kun tämän löytäisi. Valkoinenhan ei tiennyt asioiden oikeaa laitaa eikä hänellä ollut hajuakaan Sumun ajatuksista. Hän olisi luultavasti muutenkin pitänyt toista juollakin tavoin hulluna, kun tuo ei kantanut kaunaa satuttajalleen.
Mutta Sumun kysymys ja äänensävy saivat susiriosteytyksen liikauttamaan korviaan ja keskittymään taas toiseen. Pohjattoman siniset silmät kääntyivät katselemaan toista ensin hieman hämmentyneen näköisenä.
"Kamalaa?" hän toiti ja naurahti sitten ilottomasti, hieman ironisesti.
"Ei. Minulle ei ole tapahtunut mitään, olen vain elänyt yksinäisyydessä."
No, pieni, viaton valkoinen valhe. Eihän mustamerkki millään voisi paljastaa, että hän oli luultavasti säikäyttänyt asetta kantaneen viittanaisen kuoliaaksi tempauksellaan. Vaikka Chitza oli väittänyt asian olleen ok, Precier ei uskonut sitä.

>lyhyt, anteeksi. :C <

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Dec 24, 2007, 1:03

// Nouu problem. ^^ //

Precier tuntui vastaavan Sumun kysymykseen pitkälti samalla tavalla, kuin uros itsekin; välttelevästi. Koira ei kuitenkaan ollut havainnostaan kovinkaan varma, eikä tuntunut mitenkään oikeutetulta ryhtyä väittämään vastaan tai tivaamaan asioiden oikeaa laitaa. Voihan olla, että tuo 'kauhea' oli vähän liioiteltu sana, ehkä olisi tullut käyttää jotakin hiukan lievempää ilmaisua, pohti maskikasvo toinen kulma hiukan kohollaan. Jonkin aikaa ruskea vain katseli naarasta kuin tahtoakseen selvittää, millä voisi varmistua toisen puhuvan totta.
Lopulta elikon ilme kuitenkin silisi ja iloisempi hymy pääsi pujahtamaan huulille. Ehkä tulisi antaa naaraan pitää asiat ominaan, jos tuo todella niin tahtoi.
"No, nyt sinun ei ainakaan tarvitse olla yksin.", tokaisi uros ujon kuuloisesti. Korvat lepäsivät sivuilla ja eripariset silmät hiippailivat vaivihkaa ihailemaan taivaankantta.

Hiukan hämmästyenkin sai kippurahäntä huomata taivaan tummennen entisestään, paljastaen näin kimmeltävät jalokivensä entistäkin kirkkaammin.
"Oh.", henkäisi tikarikaula yllätyksestä suu raollaan. Tajutessaan, kuinka typerältä mahtoi näyttää sulki eläin nopeasti suunsa ja käänsi nolostuneena katseensa Eran kautta varpaisiinsa.
"Eh, huomasin, etten ole oikeastaan koskaan katsellut tähtiä kunnolla.", koetti uros selittää korviaan hermostuneesti käännellen. Tassut vaihtoivat asentoaan, ennen kuin eläin uskalsi jälleen kohottaa katseensa naaraan mustavalkoisille kasvoille.
"Ne ovat hurjan kauniita."

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Dec 26, 2007, 22:30

Sinisilmä vakavoitui, kun Sumu sanoi, ettei hänen nyt tarvinnut olla yksin. Päänsä sisässä koira liikutti noista sanoja, kunnes ujo hymy nousi hänen kuonolleen. Jos ei tietäisi, että Precier on lesbo suuntautumiseltaan, voisi melkein vannoa tuon olevan ihastuneen ujoilevaa hymyilyä.
"Niin. Olet oikeassa."
Mutta Precier taas tiesi, ettei tuo ollut totta. Jonain päivänä uros löytäisi naaraan, joka veisi hänen koko huomion, ajatukset ja sydämen. Ja se olisi hetki, jolloin Precier lakkaisi olemasta. Ajatus sai hetkeksi hymyn katoamaan, mutta sisukkaasti mustamerkki palautti sen kuin koruksi koristamaan.

Ajatellessaan siinä paikoillaan, tajusi Precier miten tärkeäksi maskinaamainen uros oli hänelle tullut. Olisiko valkoinen enään elossakaan, ellei olisi kohdannut tätä henkilöä, joka elvytti hänet kuoleman porteilta takaisin elämään? Precier hymyili, nauroi, unohti menneisyytensä. Piikkipantainen oli kuin uusi koira - se sama koira, joka oli ollut vuosia sitten.
Precier ei ollut edes huomata, että Sumu alkoi tiirailla taivaalle. Vasta toisen hengähdettyä ja laskettua katseensa kohotti puolisusikin kuonoaan taivasta kohden.
"Etkö?" naaras kysyi vähän hämmentyneenä. "Minä katselen usein. Se on oikeastaan mukavaa unettomina öinä. Aina löytää uuden tähden, mitä ei ole ennen huomannut."
Piikkipantainen laski katseensa, voidakseen asettaa silmänsä tuijottamaan juuri sopivasti edessä olevan ystävänasä silmiin. Kaarre huulilla leveni hieman, hymähdys karkasi ilmaan.
"Ja olet oikeassa. Ne ovat kauniita."

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Dec 27, 2007, 3:48

Onnekseen ei Sumu tavoittanut katseellaan Precierin ujoa hymyä, sillä moisestahan olisi poikaparka mennyt lopunkin hämilleen. Sydän olisi voinut vahingossa alkaa uskomaan johonki, mikä oli täysin mahdotonta. Kaikki, koko todellisuus, olisi jälleen heittänyt hienosti kuperkeikkaa vetäen linjat kertaheitolla uusiksi. Joten kerrankin oli onni, että eriparisten silmien katseella oli tapana harhailla omia teitään, välttäen katsomasta sitä mikä oli kaikkein tärkeintä.
Tottahan se oli, että jonain päivänä voisi uros sydämensä vielä jollekin menettää, mutta vielä se ei tuntunut maskikasvosta mitenkään mahdolliselta. Ennen saapumistaan Andriaanalle ei koira ollut tuntenut edes ystävyyttä yhteenkään kanssaeläjään, saati sitten jotakin syvempää ja pelottavampaa. Eihän voisi olla mitenkään mahdollista, että samanlainen tunne kohtaisi onnetonta eläintä kahta kertaa? Ja vaikka olisikin, ei tuo toinen tulisi koskaan olemaan Precier. Mustamerkillä tulisi aina olemaan erityinen paikka Yön sydämessä, eikä sitä voisi mikään pois riistää. Ei mikään, ei koskaan.

Katsellessaan vaivihkaa Precierin syvänsinisiä silmiä kuunteli Sumu korvat höröllä tuon sanoja. Nyt tuntui oikeastaan hassulta, ettei uros tosiaankaan ollut juuri taivasta tuijotellut, sen verran yksinäisiä öitä oli hänkin viettänyt. Huuliaan nuolaisten käänsi uros jälleen kuononsa kohti taivaita, samalla hiljaa huokaisten. Hän oli aina keskittynyt vain omaan yksityiseen kurjuuteensa, eikä ollut huomannut luonnon ja elämän kauneutta. Vasta Precierin tavattuaan oli elikko pikku hiljaa alkanut kiinnittää huomiotaan siihen, miltä maailma oikeasti näytti. Uros tiesi kyllä mistä se johtui, mutta asian ajatteleminen aiheutti rinnassa ikävän muljahduksen. Silmät, ne olivat kaiken takana. Eran silmiä ensi kertaa katsoessaan oli uros tajunnut, mitä kauneus todella oli.

"Yhtä kauniita, kuin-" Ajatuksissaan oli elikko meinannut lausua mietteensä ääneen, mutta vaikeni viime hetkellä. Nolostuneena katse käväisi nopeasti naaraan kasvoilla, mutta painui sitten taas alas paikkaansa hakien. Kippurahäntä ei tahtonut aiheuttaa toiselle tuskaa omien tunteidensa takia, riitti ihan hyvin, että hän kantoi kivun sisimmässään.
Kurkkuaan kömpelösti selvittäen koetti punehtunut elikko keksiä pakotietä sanojensa asettamasta ansasta. Koska aivot olivat tiukan tilanteen tullen kohmettuneet, ei yhtäkään järjellistä ajatusta pulpahtanut esiin. Sen sijaan koira laskeutui maahan makuulleen ja mutisi tassuilleen.
"Tuota... Tahtoisitko katsella niitä kanssani?", kumpusivat sanat epäselvinä uroon huulilta. Koira olisi tahtonut hakata päätään puuhun tai vähintäänkin itkeä, niin naurettavasti hän tunsi käyttäytyvänsä.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Dec 27, 2007, 20:21

Precier liikautti korviaan, kun Sumu aloitti puheensa heidän hetken ihmeteltyään taivaalla kiiltäviä tähtösiä. Ääni sai naaraan laskemaan katsettaan ja pieni hämmennys loisti kahdesta sinisestä silmästä, jotka tarkastelivat urosta. Pystyt korvat höröllä, piikkipannan piikit välkehtien kevyesti.
Mustamerkki oikeastaan olisi halunnut kuulla Sumun sanovan loppuun asiansa, mutta hyväksyi kesken lauseen lopahtaneen asian. Naaras hymähti hiljaa, kallisti hitusen päätään, tutkien yhä tuota maskikasvoa katseellaan.
Precier vilkaisi kauemmas pimeään metsään, sitten taas maahan, ennenkuin osasi kohottaa taas silmänsä. Tuuli kosketti valkoista turkkia ja sai sen liehakoimaan kanssaan. Hymy piirtyneenä kuonolle, melkeinpä liimantuneena sille naurahti susisekoitus hiljaa Sumun kysymykselle.

Precier nousi jaloilleen, alkoi astella hieman kauemmas katsahdettuaan ensin urokseen. Hänen askeleensa oli kevyt ja ilmava - jotenkin susimainen, myönnettäköön. Muutenhan koira muistutti enemmän huskya kuin villiä kantaisäänsä.
Vilkaistuaan taivaalle ja todettuaan siellä avautuvan yötaivaan ollessa juuri kauneimmillaan tällä kohdalla, keinahti Precies maahan selälleen. Sen siniset silmät katsoivat Sumuun, virneen lipuessa kuonolle, etutassujen painuessa rintakehää ja vatsaa vasten.
"Tästä näkee ne hyvin." Era totesi ja käänsi katseensa taivasta kohden.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Dec 27, 2007, 20:45

Sumu oli erittäin onnellinen siitä tosiseikasta, ettei Precier ollut alkanut inttää jatkoa lausahdukselle tai hänen itsensä tavoin siitä kohtuuttomasti hämmentynyt. Mokoma suu, kun puhui itsestään mitä sattui, moitti uros itseään korvia luimistaen. Ei uskaltanut koira vielä vastata naaraan katseeseen, vaan tutkiskeli sinertävänharmaita tassujaan, jotka painautuivat pehmeään sammaleeseen.
Lopulta mustamerkin heleä naurahdus sai uroksen silmät vaivihkaa kipuamaan ylemmäs, varovaisen hymyn pinnistellessä tiensä huulille. Hiukan yllättyen räpäytti elikko silmiään pään kohotessa ylemmäs. Precier loikki kauemmas? Urahtaen nousi uroon toinen kulma kysyvään asentoon, tuo kun ei taas ymmärtänyt missä mentiin. Kuin jonkin sisäisen käskyn ajamana ruskeakin kuitenkin nousi takaisin ylös makuuasennostaan ja hiipparoi varovaisen oloisena nartun perään.

Lopulta toinen pysähtyi ja suuntasi silmänsä taas tähtiin. Päätään kallistaen seurasi uros ystävänsä puuhia, kun tuo kellahti pehmeälle alustalleen makaamaan. Eran seuraavien sanojen myötä maskikasvon hymy muuttui hiukan vinoksi, tuhahtavan nauruäänen päästessä elikon kurkusta. Ai että näin siis, ei koira ollut tajunnut, että tähtien tiirailulle oli pitänyt parempi paikka valita. Mutta kai toinen asiasta kokeneempana tiesi paremmin, totesi uros ja häntäänsä heilauttaen laskeutui vatsalleen toisen vierelle. Päätään ravistaen sai eläin tikarinsa asettumaan paremmin kaulalle, jottei typerä vekotin häiritsisi taivaan katselua. Sitten suuntasivat eripariset silmät katseensa taas sametinmustalle taivaalle, hymyn pysytellessä pienenä huulilla.

"Ovatko tähdet aina näin kirkkaita?", kysyi kippurahäntä hetken taivasta tutkailtuaan. Silmät katsoivat tarkkaan jokaista hohtavaa pistettä, joka lempeänä tuikki korkeuksissaan. Olivatkohan tähdet aina samoilla paikoilla, huomasi olento miettivänsä. Vai mahtoivatko ne olla eri kohdassa joka yö? Ei villinä kasvanut rakki sellaisista tiennyt, eikä ollut koskaan edes miettinyt. Jos joku olisi väittänyt hänelle, että maailma on pyöreä, olisi uros pitänyt toista vähintäänkin vinksahtaneena.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Jan 1, 2008, 15:27

Precier makoili maassa, tassujaan pidellen eturuumiinsa päällä, hieman kippurassa. Tarkasteli sinisillä silmillään tähtitaivasta, joka aukeni kuin suuri elokuvateatterin esirippu kahden maanpäällä kulkevan eteen. Ihankuin tähtien välissä olisi jonkinlaista hienoa pölyäkin siroteltu. Mitä lie sekin oli, sitä susisekoituskaan ei tiennyt. Jotain Linnunrataan liittyvää kuitenkin.
Piikkipantainen vilkaisi Sumuun, joka asettui siihen vierelle. Nyt kiepsahti valkoinen vihdoinkin kyljelleen ja antoi mustamerkkisten kasvojensa kohota taas taivaita kohti. Maskikasvon kysymys sai naaraan naurahtamaan.
"Perheeni nuorin tykkäsi tutkia tähtiä." Precier paljasti taivasta katsellessaan. "Muistan kun olin ihan pentu ja hän otti minut mukaansa läheiselle kukkulalle. Istuimme siellä ja hän tiiraili tähtiä putkella, joka kuulemma toi tähdet lähemmäksi silmiä. Sitä en kyllä usko."
Mustakärkinen häntä heilahti ja silmät vilkaisivat nopeasti urosta.
"Hän sanoi, että tähdillä on nimiä. Ja että tähdetkin kuolevat joskus. Ja kun tähti kuolee, se loistaa kaikkein kirkkaimpana ja kauneimpana ennen sammumistaan."
Kylläpäs Precier tunsi itsensä älykkääksi, kun tiesi ihmisten asioista niin paljon. Ei sentään, hän nyt vain oli kasvanut ihmisten keskellä.

Kesken tarinoinnin leihahti taivaankannen poikki yksinäinen valopilkku. Kuin tähti, joka oli päättänyt voittaa muiden kaltaistensa nopeusennätykset suihkauttaessaan nopeasti mustan kupolin lävitse ennen katoamistaan. Se sai Precierin kasvot innostumaan hetkeksi.
"Tähdenlento!" Siniset silmät katsoivat Sumuun.
"Nyt pitäisi toivoa jotain."
Tyttönen oli päättänyt unohtaa murheet tyystin ja päätti olla kertomatta Sumulle kohtaamisestaan punaviittaisen nartun kanssa. Pitäisi nauttia yöstä, tästä hetkestä, nyt.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Jan 1, 2008, 16:39

Korvat tarkkaavaisesti hörössä kuunteli Sumu Precierin selostusta tähdistä. Aivan uusia olivat moiset jutut urokselle, joka oli penikkana keskittänyt oppimiskapasiteettinsa lähinnä hengissä pysyttelyn saloihin. Oudoksuen naurahti koira väitteelle putkesta, joka saattoi tuoda tähdet lähemmäs katsojaa. Ei maskikasvokaan moiseen uskonut, aika mahdottomalta kuulosti moinen kapine. Ihmisten jutut olivat usein erittäin omituisia. Ei sellaisia eläin jaksanut käsittää sitten lainkaan.
Yllättyneenä värähtivät kolmiomaiset korvat naaraan seuraavista sanoista. Tähdet... Kuolivat? Kulmat painuivat hiukan kurttuun ja katse kääntyi valkoturkkiin. Kuollessaan kauneimmillaan olevat tähdet kuulostivat niin kovin surulliselta. Eikö oikeasti mikään ollut ikuista, oliko kaiken aina pakko kuolla pois?
Hetken mustamerkkiä ajatuksissaan katseltuaan kääntyi ruskean pää takaisin taivasta kohden, pienen huokauksen kera. Toinen tiesi niin paljon kaikesta, oli viisas. Sumu ei tiennyt mitään, tai ainakin siltä hänestä tuntui.

Ajatukset työntyivät kuitenkin takaa-alalle, kun uroskin näki taivaan halki vilahtavan valoilmiön. Silmät laajenivat yllätyksestä ja suu levisi hiukan aukinaiseen virnistykseen. Häntä heilahteli vaimeasti selän päällä, kun eripariset silmät suuntasivat katseensa naaraaseen, joka katsoi sinisillä silmillään takaisin. Toinenkin oli selvästi nähnyt omituisen, mutta erittäin kauniin ilmestyksen, joka oli sekin Yölle aivan uusi kokemus.
"Toivoa?", kysyi ruskeaturkki päätään kallistaen. Ei koira ehtinyt sen kummemmin miettiä mistä moinen tapa mahtoi olla peräisin, kun mieli jo kertoi selvästi, mitä uroksen tulisi toiveessaan lausua. Asia, jota eläin toivoi enemmän kuin mitään muuta.
Ujosti laski uros katseensa maahan, ennen kuin uskalsi laskea sanansa ilmoille.
"Toivon, että pysyt aina ystävänäni, Precier.", sanoi sinimerkki lähes kuiskaten. Suusta kun ei tuntunut tulevan sen enempää ääntä. Häntä heilahteli edelleen hitaasti, kun uros varovasti kurkotti etutassunsa koskemaan naaraan mustakarvaista tassua. Tuo näytti niin sirolta uroon omaan töppöjalkaan verrattuna, että elikko oli jo vetää raajansa takaisin. Jostakin tuo kuitenkin sai voimaa jättää käpälänsä siihen niin, että se juuri ja juuri kosketti Eran sammaleisella maaperällä makaavaa tassua. Oli tämä kummallinen, maagisen tuntuinen hetki.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Jan 2, 2008, 19:20

Precier tuijotti taivasta vielä hetken, mutta laskipa katseensa Sumuun tuon hämmästellessä. Niin, toivoa. Susisekoitus muisti ikuisesti sen, kun oli juuri sillä kukkulalla pienenä karvapallona. Poika oli kaukoputken nostanut silmiltään ja silloin oli tähdenlento liitänyt taivaan halki. Hän oli hihkaissut ja Precier oli katsonut poikaa hämillään.
"Se oli tähdenlento." oli poika kertonut ja kaapannut pennun syliinsä. Mustamerkkinen ei ymmärtänyt ensin, mistä puhuttiin, ennenkuin poika osoitti etusormellaan taivaalle. "Se lentävä tähti, näitkö sen? Sitä kutsutaan tähdenlennoksi. Kun sellaisen näkee, saa toivoa ja toive toteutuu."
Valkoinen hymyili kaihoisasti ja kohotti kuononsa taivasta kohden. Vaikka hän rakasti vapautta, hän silloin tällöin kaipasi kovasti perhettään, joka oli hänet hyvin hoitanut. Valkoinen karva hulmahti hieman tuulessa ja se toi korviin Sumun toivomuksen.

Siniset silmät kääntyivät katsomaan urokseen, joka näytti olevan täysin tosissaan. Hiljaa valkoinen tarkkaili, kun Sumu kohotti tassunsa koskettaakseen sillä hänen omaansa. Mustamerkkinen tuijotti etukäpäliä osaamatta ensin sanoa yhtään mitään, ennenkuin kohotti katseensa uroksen kasvoihin. Pieni hymynkaarre piirtyi kuonolle, korvat olivat hörössä ja kaksi sinistä silmää tuikkivat kirkkaammin kuin yksikään taivaalla loistavista tähdistä.
"Ja minä toivon, että pysyt aina rinnallani." Precier lausui tarkoittaen jokaista sanaa.
Mustamerkkinen tunsi samalla tyytyväisyyttä, mutta myös pelkoa ajatellessaan tulevaisuutta. Ne kaikki, joitka olivat hänelle tuon valan sanoneet, olivat hänet hylänneet. Ystävät ja eräs, joka surun sijaan herätti naaraan mielessä vain kaipausta lämpöä kohtaan ja katkeruutta menneisiin. Piikkipantainen kuitenkin toivoi, että nyt kävisi toinen. Että Sumu olisi erilainen, ei hylkäisi häntä.
Olisi hänen ystävänsä ikuisesti.

>Miten niin kuuntelin ylisurullista biisiä tätä roolatessani?<

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Jan 3, 2008, 2:31

'Ikuisuus' on sana, jota ei koskaan tulisi käyttää kevytmielisesti. Sumu kuitenkin tarkoitti sanojaan koko hermostuneesti pamppailevasta sydämestään, johon levisi kummallista lämpöä Precierin lausuessa oman toiveensa.
"Pysyn.", kuiskasi turkkinsa alla punehtuva koiraeläin, joka varovasti vilkaisi kulmiensa alta mustamerkkistä naarasta. Häntä heilahti vielä muutaman kerran selän ylle kaartuneena, hento hymy koetti pysytellä maskikasvon huulilla. Hän tahtoi olla toiselle hyvä ystävä, mutta se oli niin kovin vaikeaa. Ruskea ei ollut hyvä kuuntelemaan eikä keskustelemaan, ei osannut olla oikealla tavalla lähellä. Eivätkä hänen syvimmät tunteensakaan helpottaneet tehtävää. Silti arka uros oli valmis yrittämään. Precierin vuoksi. Ainoan, jonka uros uskoi hänestä koskaan välittäneen.

Aikansa toista varovasti vilkuiltuaan siirsi eläin katseensa kahteen vierekkäin lepäävään tassuun, mustaan ja siniharmaaseen. Uroksen korvat kääntyivät hieman luimuun, niin kurjalta hänen oma käpälänsä mielestään näytti. Se oli iso ja kömpelön näköinen, väristä elikko ei tahtonut ajatellakaan mitään. Pitäisi ehdottomasti vetää jalka pois, itsensähän tässä nolasi. Mutta... Naaraan kosketus tuntui niin lämpöiseltä, hyvältä. Ei koira tahtonut siitä luopua.
Päänsisäisen kamppailun päätyttyä siirsi Sumu jalkansa töksähtelevästi takaisin vierelleen. Näin oli parempi. Eriparisten silmien katse siirtyi mukana, kuin olisi moittinut jalkaa pahoista teoistaan pistävällä tuijotuksellaan.
"Alkaa olla jo aika myöhä.", sopersi uros enemmän raajoilleen kuin valkoturkkiselle puolisudelle. Korvat heilahtelivat hermostuneesti puolelta toiselle, kuin ympäristön äänistä turvaa hakien.
"Pitäisi varmaan jo nukkua.", lausahti koira vielä edellisen tueksi. Hänen sosiaalisuuskiintiönsä alkoi olla tälle päivälle täytetty, eikä hän tällä kertaa tahtonut purskahtaa itkuun naaraan edessä.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Jan 6, 2008, 21:32

Tilanne oli tosiaankin kosminen, ihan kirjaimellisesti. Precier hämmästeli hieman ajatuksiaan hetkeä kohtaan, koska kyseessä oli uros, johon hän ei tuntenut mitään vetoa. Mutta silti.. toisen luonne, se oli se, mitä naaras niin palavasti rakasti ja haluaisi säilyttää ikuisesti omanaan.
Korvat kääntyivät takaviistoon ja katse tuijotti vain kahta käpälää. Vasta kun Sumu siirsi omansa, rikkoutui naarasta jo itseään pelottavat ajatukset ja hymy nousi hänen kuonolleen. Pää hieman kallistuikin, kahden sinisen silmän tuikahtaessa niiden katsellessa maskikasvon omia silmiä.
"Olet oikeassa." mustamerkkinen myönsi, kun vielä viimeisen kerran vilkaisi mustaa taivasta.- Auringonnousuun olisi vielä tovi ja se pitäisi hyödyntää nukkuen, jotta aamulla jaksaisi taas nousta pirteänä uuteen päivään.
"Pitäisi nukkua."

Itseasiassa, kun tarkemmin mietti, alkoi uni jo silmää painamaan. Vaikka oli sekin myönnettävä, ettei sitä naaras olisi tahtonut myöntää. Tuo hengähti syvään, haukottelikin sitten niin, että valkoiset hampaat välähtivät leuoissa. Tuo meni kippuraan kuin pieni kissanpentu, heilautti hännänpäätään hieman ja avasi silmiään nähdäkseen vielä Sumun vierellään.
"Hyvää yötä." Precier lausui urokselle, meinaten vaientaa erään sanan, joka kuitenkin luikahti huulilta kuin varkain; "Prinssini."
Kun yöt oli toivotettu, oli aika ummistaa silmät ja odottaa, josko unen kaunis maailma saapuisi ja ottaisi katselijan mukaansa seikkailuihin ja unelmiinsa.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Jan 8, 2008, 1:22

Precierin koettaessa hakea Sumun katsetta omallaan, ei uros kuitenkaan kyennyt siihen vastaamaan. Omat tassut pitivät silmät tiukasti kiinni itsessään, eivätkä tuntuneet luovuttavan otettaan. Korvat koettivat pyrkiä pysymään huolettomasti sivuilla, mutta painuivat kaikesta huolimatta hivenen luimuun. Oli niin omituinen tämä tilanne. Kuuluikohan se olla tällaista ystävysten kesken?
Tilanne kuitenkin laukesi mustamerkin myöntyessä ehdotukseen nukkumaan käymisestä. Maskikasvo oli hyvin onnellinen, ettei naaras ollut ryhtynyt väittämään vastaan tai mitään. Ja olihan yö toki jo pitkällä, ei siinä mitään, nukkua kyllä täytyisi. Toisaalta koira ei kuitenkaan olisi halunnut, olisi tahtonut vain viettää aikaa valkoisen kanssa. Järkevä osa päästä kuitenkin muistutteli, että ennemmin tai myöhemmin tapahtuisi kuitenkin jotakin, mitä saisi katua myöhemmin. Yksi sana, yksi liike, yksi tunne, jota ei olisi saanut päästää tapahtumaan tai olemaan olemassa. Niin, näin tämä olisi paras.

Toisen haukotellessa suu ammollaan käväisivät eriväriset silmät nopeasti vielä ihailemassa piikkipantaista. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Elämä oli niin kovin epäoikeudenmukaista.
Sumukin asettautui paremmin makuuasentoonsa, heilautti häntäänsä ja laski päänsä tassujensa päälle. Naaras sulki silmänsä, joten Yö uskaltautui jälleen vaivihkaa vilkuilemaan vierellään lepäävää olentoa. Kun toisen siniset silmät kuitenkin vielä avautuivat, käänsi kippurahäntä omansa hätäisesti pois. Oh, kuinka noloa, ajatteli ruskea itseään sättien ja tuntien punan kohoavan kasvoilleen. Nolous ja hämmenny sen kuin lisääntyivät puolisuden seuraavien sanojen myötä. Korvat värähtivät hämmästyneinä ja hengitys tuntui salpautuvan.
"Ohh...", tuo sai vain mutistua. Prinssi? Voi hyvänen aika, kaikkea sitä kuulikin. Precierin suusta se kuulosti niin mukavalta ja hämmentävältä yhtä aikaa, saaden mielen kovin sekaisin.
"Hy-hyvää yötä... Pri-pre-Precier...", sönkötti tönköksi puukalikaksi muuttunut kieli uroksen suusta.

Kauan makasi Sumu vain paikoillaan, uskaltamatta enää kääntää lasittunutta katsettaan uinuvan näköiseen naaraaseen. Tiedä vaikka juuri silloin avaisi taas silmänsä. Silti eivät suostuneet luomet sulkeutumaankaan ja antamaan unen ottaa vallan sekavasta mielestä. Ajatukset leikkivät piirileikkiä koiraeläimen päässä, yhä uudelleen samoja ratoja toistellen. Lopulta, oikeastaan huomaamattaan, päästi mieli kantajansa kuitenkin lepoon, unen ihmeelliseen maailmaan. Koirauroksen hengitys tasaantui ja suu aukeni pienelle raolle. Aamulla tavataan, prinsessa. <3

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Jan 12, 2008, 18:06

Aamu koitti nopeammin, kuin saattoi uskoa. Hämmästyttävää oli myös se, että Precier nukkui oikeastaan todella loistavasti, vaikka eopäili heräilevänsä lähes tuhat kertaa yön aikana. Kerran tuo pomppasi unimaailmasta, syypäänä peura, joka oli tullut metsän siimeksestä lähemmäs, mutta kirmannut samantien pakoon, kun oli saalistajat havainnut. Univaikeuksia ruohonpurijalla tai sitten tuo kaipasi säpinää yksitoikkoiseen elämäänsä.

Aamu valkeni auringontäyteisenä. Kun Precier sai siniset silmänsä auki ja haukoteltua, havaitsi hän aamuauringon vasta pitelevän puiden latvustoja otteessaan. Tähtitaivas oli taas poissa, punertavansävyinen aamutaivas sen tilalla.
Mustamerkkinen vilkaisi urokseen, joka näytti nukkuvan vielä. Puolisuden kasvoille kiri pieni hymynpoikanen. Voisi hakea jotain saalista, yllättää Sumun. Tuskinpa toinen lähtisi pois, jos heräisi? Precier luimisti hieman korviaan ja vilkaisi kohti metsää.
Kyllähän Sumu tiesi, että valkoinen toista niin kylmästi jättäisi nukkumaan.
Siksipä Precier nousi jaloilleen, sudenaskeleellaan lähti jolkottamaan metsän sekaan saaliin toivossa.

Ja hyvin kävi! Precier löysi rusakon, joka mussutti jotain piilossaan kasvillisuuden seassa. Kiitos hyvän tuurin pääsi piikkipantainen hiipimään tarpeeksi lähelle porkkananpurijaa ja sai yllätettyä otuksen totaalisesti. Tajaa-ajoa kesti vain hetken, ennenkuin pitkäkorvainen tunsi koiraeläimen leuat niskassaan ja hetken pyristelyn jälkeen veltostui kokonaan, kun niska katkesi leukojen voimasta.
Precier oli ehtinyt harjoitella hyvin saalistusta yksin ollessaan. Vaikka linnustajana hän olikin paljon parempi.
Nyt voisi palata Sumun luokse.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Jan 12, 2008, 23:08

Kuten toverinsa, vietti Sumukin yönsä levollisissa merkeissä, jahka uni hänet lopulta tavoitti. Uni oli rentouttavaa, eivätkä painajaisiksi niin usein muotoutuvat unet piinanneet koiran mieltä. Rauhoittava pimeys täytti ajatukset, eikä antanut tilaa mielen muodostamille kuville maailman ja elämän vääryydestä. Ehkä vieressä uinuvalla seuralla oli osuutta asiaan, olihan kaksikko kuitenkin perimältään laumaeläimiä, vaikkei kumpikaan usein suurta porukkaa ympärilleen kaivannutkaan. Seura toi turvaa, karkotti yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunteen, joka oli läsnä lähes aina uroksen mielessä. Mutta ei nyt, ei tänä siunattuna yönä.

Kuten niin monasti ennenkin, nousi aurinko kuitenkin lopulta valaisemaan maailmaa, kertomaan sen asukeille uuden päivän alkamisesta. Sanoma ei kuitenkaan tavoittanut maskikasvoista koiraeläintä, joka jatkoi sikeää untaan nurmella tuhisten. Elimistö tahtoi kait kerätä kunnolla voimia, kun kerrankin sai levätä vailla pelkoa äkillisestä vaarasta tai muusta ikävästä. Mieli lepäsi, elimistö makasi liikkumattomana. Kunnes lopulta, auringon jo kivuttua puiden latvojen yläpuolelle, alkoivat jalat vaihtaa asentoa ja korvat kääntyillä heräämistä enteillen. Eripariset silmät raottuivat hivenen, sulkeutuen kuitenkin haukotuksen painaessa luomet takaisin kiinni. Päätään koira vielä ravisteli päästäkseen eroon unisuudestaan, ennen kuin kääntyi kohti Precieriä. Tai ainakin kohtaa, jossa valkoturkki oli vielä illalla ollut. Unen tuoma lämpö valahti kertarysäyksellä pois ruskeaturkista, silmien rävähtäessä apposen ammolleen. Hän oli yksin.

Nopeasti pomppasi kippurahäntä seisomaan ja kompasteli kohdalle, jossa tuo oli olettanut naaraan olevan. Päässä pyörivät kymmenet kysymykset, jotka olisivat tahtoneet tyydyttää itsensä rauhoittavilla vastauksilla, joita ei elikon mieli kuitenkaan osannut tarjota. Miksi? Missä? Koska? Hetkisen pystykorva haisteli sammaleeseen syntynyttä painaumaa, jossa joku oli selvästi maannut. Ei epäilystäkään, Precier oli ollut tässä, se ei ollut ollut koiran omaa kuvitelmaa. Mutta mihin toinen oli voinut lähteä? Uros oli varmasti tehnyt jotakin väärin, muttei ymmärtänyt mitä. Pää nousi tähystämään metsän reunaa jalkojen ottaessa päämäärättömiä askelia suuntaan jos toiseen. Kun mustamerkkiä ei vain näkynyt, pysähtyi uros paikoilleen ja tunsi kyynelten täyttävän hänen silmänsä. Juuri kun kaikki oli mennyt niin hyvin, täytyi onnen seuraavassa hetkessä jo murskaantua.

Hetken neuvottomana seistä tönötettyään nytkäyttivät jalat elikon liikkeelle, kuljettaen tuota lähes tiedottomassa tilassa kohti hiljakseen aamutuulessa heiluvia puita. Mieli oli turta, eikä Sumu pystynyt ajattelemaan selvästi. Lopulta kippurahäntä saavutti jykevinä paikoillaan seisovat puunrungot, jotka tuntuivat ilomielin kätkevän murheellisen suojattinsa kätköihinsä. Yön Sumu tunsi itsensä yksinäisemmäksi kuin moniin vuosiin.

// Precu voi ihan hyvin vielä viilettää paikalle, mikäli jutulle tahdotaan onnellinen loppu. n_n //

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Jan 18, 2008, 17:47

Precier jolkotti pitkillä jaloillaan halki metsän, aluskasvillisuuden yli loikkien lennokkain askelin kuin valkoinen täysiverinen. Sen korvat liikahtelivat, oli susipuoli hyvin tarkkaavaisena. Se pääsi metsänrajaan ja järkyttyi ensiksi niin, että seisahtui aloilleen kuin hirviön nähneenä. Siniset silmät laajentuivat ja metsästetty pupunen oli leukojen välistä pudota.
Sumu oli poissa? Miten..? Miksi?
Vain hetken ajan naaras ehti panikoida, kirota maailmaa sisimmässään, kun silmät tajusivat poispäin kulkevan ahhmon. Se oli koiraeläin, uroskin vielä. Sumu! Sekarotuinen oli vasta kävelemässä pois päin, metsän reunamilla.
Sillä siunaamalla hetkellä pidotti mustamerkkinen saaliinsa ja avasi leukansa huutoon.
"Sumu!" se ulvaisi kuin hätää kärsiessään, tuijotti toisen perään korvat luimussa, kuin maskikasvo olisi emo, joka pentunsa hylkää. Toljotti tiiviisti ruskean suuntaan.
"..Älä mene!"

Piikkipantainen otti jänön taas suuhunsa, alkoi jolkotella lähemmäs paikkaa, jossa uros oli menossa. Hän ei mennyt kuitenkaan aivan sinne asti vaan jäi tuijottamaan syvänsinisellä katseellaan tikarikaulan ruskeaa selkää.
Yhä korvat takaviistossa seisoi naaras paikallaan, tuulen tarttuessa välillä turkkiin sitä riepotellakseen. Oliko Sumu luullut, että hän olisi jättänyt uroksen?

>lyhyt :/<

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Jan 19, 2008, 1:01

Sydän verta vuotaen ja silmät suolaisia pisaroitaan kantaen askelsi kippurahäntä tönkösti ja kompastellen kohti puiden hämärää suojaa, kun tuttu ääni viilsi halki hänen tajuntansa. Askeleet hiipuivat, kunnes lopulta uros pysähtyi paikoilleen, katsomatta kuitenkaan taakseen. Mieli oli edelleen turtuneen käsittämättömässä tilassa, jonka avulla Sumu oli vuosia pystynyt torjumaan kimppuunsa käyneet tunteet. Hän ei tuntenut mitään, ei helpotusta toisen paluusta eikä pettymystä itseään kohtaan, kun valkoturkkisen hätääntyneet sanat kaikuivat ilmassa. Koira ei käsittänyt sanoja, mieli ei suostunut päästämään niitä sisään. Kuori oli jälleen sulkeutunut, ja hetken aikaa ruskeaturkin silmistä kuulsi se sama elämään kyllästynyt ja toivottomuudesta kertova ilme, jota hän oli kantanut kasvoillaan aina Andriaanalle saapumiseen saakka. Täällä kuori oli saanut murentua, sitä ei enää oltu tarvittu. Ensin Piklo oli ystävällisillä sanoillaan muuria pehmittänyt, myöhemmin Precier oli kaatanut sen kokonaan maahan ja antanut päivän paistaa varjossa eläneen suojattinsa mieleen. Mutta tuo tuttuakin tutumpi hylätyksi tulemisen tunne oli ollut tarpeeksi pystyttämään murentuneen panssarin taas paikoilleen.

Ilmeettömänä käänsi Sumu päänsä kohti mustamerkkistä naarasta, joka seisoi nyt vähän matkan päässä koirasta, tuulen hyväillessä hänen turkkiaan. Tuon suupielistä roikkuvan jäniksen olisi pitänyt selvittää jutun juoni kertarysäyksellä, mutta sulkeutunut mieli ei pystynyt asiaa järkevästi ajattelemaan. Maskikasvon silmät olivat synkät ja tyhjät, niissä ei näkynyt juurikaan merkkejä vielä jokin aika sitten kukoistaneesta onnesta. Lasittuneella katseellaan eläin tuijotti takanaan seisovaa, pystymättä ymmärtämään mistään mitään.
"Miksi palasit?", kuului ontto ääni puhuvan uroksen suulla, mutta ääni ei ollut hänen. Tai oli se, mutta se kumpusi suoraan menneisyydestä, ajalta ennen kuin pystykorva oli saanut elämäänsä tunteista suurimman, rakkauden.
"Sinähän vihaat uroksia.", jatkoi ääni katkerana. Kyynel vieri pitkin koiran poskea, lopulta tipahtaen maahan, joka nopeasti piilotti kuuman nestepisaran kätköihinsä.

Yhtäkkiä Sumusta alkoi tuntua, ettei hän saanut vedettyä henkeä. Siinä hänen katsellessaan epätoivoista Precieriä, alkoivat tunteet velloa hänen suojamuurinsa takana. Vanha kuori oli peittänyt koiraeläintä vuosien ajan, mutta nyt se tuntui pettävän hänet pahemman kerran. Uros tunsi eräänlaisen ahdistuksen valtaavan alaa sydämestä, kuin se ei olisi enää mahtunut kuoren sisälle. Ikuisuudelta tuntuvien sekuntien ajan tunsi Sumu sisimpänsä räjähtävän, kunnes jopa fyysiseksi yltänyt kipu lävisti hänen ruumiinsa. Inahtaen vaipui uros istumaan ja painoi päänsä rintaansa vasten, sulkien sumentuneet silmänsä. Kipu hellitti, mieli alkoi pikku hiljaa palautella toimintaansa. Kuori oli jälleen särkynyt pieniksi, lasisiksi sirpaleiksi.
"Precier...", kuiskasi Sumu tajutessaan, mitä oli vasta juuri mennyt sanomaan. Korvat painuivat vasten elikon niskaa, eikä tuo pystynyt nostamaan katsettaan piikkipantaiseen.

// Tulipas kumman kuuloista tekstiä. Oli melkoisen vaikea kuvata sanoin sellaista tuntemusta, mitä hain takaa. *vali vali* //

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Jan 20, 2008, 0:01

Precier seisoi silmät epätoivosta kiillellen, kun Sumu ei kääntynyt. Eikö hän kuullut?
Vai oliko valkea tehnyt jotain?
Ja sitten Sumu lausui sanaan sanat, jotka lensivät tuulen mukana puolisuden luokse kuin nuolet, jotka iskeytyivät rintakehän läpu verta pumppaavan sydämeen. Naaraan korvat tuintuivat litistyvän yhä tiukemmin niskaa vasten, leukojen auetessa hieman. Hän antoi tuulen nuolla kasvojaan, painoi katseensa maahan ja tuijotti anturoitaan sekä multaisaa maata.
"Sumu.." hän inahti kurkkunsa pohjalta, tuskaisana kuin kuolemaisilleen ruoskittu, eikä ollut uskaltaa nostaa katsettaas taas ylös. Hänen ajatuksensa myllersivät päässä, sydän hakkasi voimakkaasti ja kiihkeästi.
"Sinä.. olet minulle niin rakas." hän kuiskasi ikuisuuden hiljaisuuden jälkeen, kun vain seisoi paikallaan maata tuijottaen. Sanoi tuon, kun koira oli lausunut hiljaa hänen nimensä.
Sydän tuntui räjähtävän.
"Niin rakas, ettet edes ymmärrä kuinka rakas. Mutta minä en voi tehdä sitä. En sinun vuoksesi." Precier puhui niin hiljaa, mutta kuitenkin sen verran kuuluvasti, että maskinaama saattaisi kuulla sanat.
Precier ei tuntenut mitään seksuaalista uroksia kohtaan. Vaikka hän välitti Sumusta paljon - niin paljon, että on välittänyt vain kerran eläissään näin - hän ei voisi kahlita toista suhteeseen, jossa naaras ja uros eivät saisi tuntea toistensa lämpöä, yhteenkuuluvuutta.
Hän ei voisi riistää Sumulta elämää.

Piikkipantaisen silmäkulmaan nousi kristallinkirkas kyynel, kun tuo horjahtaen otti askeleen taaksepäin. Kohotti kasvonsa ylös, tuijotti toista syvänsinisillä silmillään. Sumua katsoi valtameri, jonka myrskytuulet olivat ottaneet riepoteltavakseen.
Mustamerkkinen luimisti korviaan, kun oli vain hetkeksi saanut nostettua ne höröön. Hän avasi huuliaan sanoakseen jotain, mutta sulki ne taas. Hän oli niin avuton.
"En tahdo vangita sinua, Sumu." hän kuiskasi ja mieli pelkoa pursuen kuiskasi vielä epäluuloisesti:
"Ja siksi pyydän anteeksi siitä, mitä tunnet minua katsoessasi."
Hänhän oli kuullut juopuneen uroksen sanat silloin Kartanon kellarissa, ensimmäisen kerran kun he tapasivat. Muistoa vaalien kantaisi puolisusi tätä ikuisesti mukanaan.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Jan 20, 2008, 1:11

Miksi kohtaaminen näiden kahden yksinäisen, hylätyn sielun välillä saikin aina molemmat niin nauramaan kuin vuodattamaan kyyneleitäkin? Kohtaamiset olivat täynnä onnen hetkiä, mutta aina otti surukin paikkansa noissa hetkissä. Sitä ei tiennyt Sumu, joka häpeissään roikotti päätään leuka rintaa vasten painettuna. Ahdisti, pelotti, kyyneleet valuivat yksi toisensa jälkeen pitkin siniharmaata kuonoa. Precier puhui, lausui kauniita, mutta niin satuttavia sanoja. Ne viilsivät mieltä ja sielua kuin tulinen tikari, jonka tarkoituksena oli vain tuhota pieni elämän liekki iskuillaan, kasvattaa häpeän ja vääryyden tunnetta mielessä. Ei Sumu voinut tunteilleen mitään, ei voinut mitään sille palavalle tunteelle, joka syttyi eläimen ruumiissa tuon ollessa lähellä valkoturkkista ystäväänsä.
"Niin, en tosiaan ymmärrä.", kuiskasi koira itkusta vaimenneella äänellä toisen sanoihin rakkaudesta. Uros ei enää ymmärtänyt mitä rakkaus oikeastaan oli, ehkei hän ollut koskaan ymmärtänytkään. Ehkä se, mitä hän tunsi olikin vain kylmää, eläimellistä himoa. Vietti jatkaa sukulinjaansa parhaakseen kokemansa puolison kanssa. Ehkä maskikasvo ei koskaan ollutkaan tuntenut mitään, ehkä tunteet todella olivatkin kuolleet jo kauan sitten, eikä niitä ollut enää palauttaminen.

Precierin seuraavat sanat saivat kippurahäntäisen värähtämään, kuin toinen olisi lyönyt häntä päin kasvoja. Mielessä velloi, urosta suorastaan oksetti. Vasta nyt hän tajusi Eran tienneen hänen tunteistaan, joita oli uros niin tarkoin koettanut salata. Miten tuo tiesi, ei sitä koira käsittänyt, mutta ei hän käsittänyt juuri nyt mitään muutakaan.
"Älä... Anteeksi...", sopersi Yö väristen itseinhosta. Miten hän oli saattanut järkyttää naaraan mielenrauhaa antamalla tuntemuksensa ilmi? Niin ei ollut pitänyt käydä, ei koskaan.
Hitaasti kääntyivät kyynelten punaamat silmät kohti Precieriä, korvien yhä ollessa painetut vasten niskaa. Toisen katsominen teki kipeää, oli saada uroksen huutamaan tuskasta.
"Olen kuin muutkin, Era.", lausui musertumispisteessä oleva ruskaturkki.
"Sinun pitäisi vihata minua, kuten muitakin." Ääni kävi jo vahvemmaksi, inhon muuttuessa vihaksi eläintä itseään kohtaan. Hän oli saasta, joka oli pilannut puhtoisen naaraan elämän. Se oli pahempaa, kuin yksikään niistä veritöistä, mitä koira oli elonsa aikana tehnyt.
"Mikset sinä vihaa minua?! Tämä olisi helvetin paljon helpompaa, jos vain voisit vihata minua, niin kuin kaikkia muitakin!", huusi uros yllättäen räjähtäen siitä kaikesta tunteiden sekasotkusta, joka muuttui vihaksi tuon vaikeaselkoisessa mielessä. Katse muuttui hurjistuneeksi, kun pystykorva tuijotti huohottaen Precieriä mitään ymmärtämättömillä silmillään. Hän vihasi itseään niin kovin, että olisi voinut ottaa henkensä vaikka tässä paikassa, jos se vain olisi tullut koiran mieleen.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Jan 25, 2008, 20:34

Precier katseli Sumua paikoiltaan. Hän oli niin kovin pahoillaan, silti myös niin kovin hämillään ja peloissaan, epätoivoinen ja eksyksissä. Miksi Sumu käyttäytyi noin? Mikä hänellä oli? Oliko Precier syypää pahaan oloon ja jos oli, mitä hän voisi tehdä?
Mustamerkkinen koirasekoitus otti muutaman varovaisen askeleen, mutta seisahtui heti taas, kun Sumu avasi leukansa karjaistakseen asiaansa askarruttaneet asiat.
Precierin silmät, jotka olivat kuin valtameri, jota myrsky voimakkaasti riepotteli, nielaisi pelkoaan ja suruaan ja käänsi katseensa tiukasti maahan. Kyyneleet tulvahtivat hänen silmistään kuin vesi ryöppyää putouksista, vaikka tuskin täysi-ikäiseksi päässyt olikin niin kovasti yrittänyt tunteitaan hillitä. Availi suutaan, kuin henki olisi loppunut. Ja sanat, jotka hänen piti sanoa rauhallisesti, purkautuivat huulilta kärsivänä huutona.

"Mikset sitten vain voisi olla kuten kaikki muutki, niin vihaamisesi olisi rutkasti helpompaa?!" kiljahti Precier ja kohotti vettyneet silmänsä maskikasvoiseen. Tuuli tuiversi turkissa ja sai kyyneleet liitämään mukanaan.
"Miksi sinun pitää olla niin.. erilainen! Mukava ja ajattelevainen, herkkä ja ymmärtäväinen?"
Piikkipantainen nieleskeli hetken, kun painoi katseensa taas alas. Hän rauhoitteli mieltään ja yritti muistuttaa, ettei hermostuminen auttaisi ketään. Hän oli vain niin peloissaan tämän hetken takia, ettei tiennyt, mitä sanoa tai käyttäytyä.
"..Koska sinua, Sumu, minä en pysty vihaamaan. En mitenkään."

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Jan 26, 2008, 15:41

Tuskan ja raivon korventaessa mieltä kuunteli Sumu Precierin sanoja, jotka olivat tulvillaan surua ja epätoivoa. Kyyneleet valuivat naaraan silmistä, mutta uroksen erivärisistä silmistä ne olivat jo ehtyneet. Sielu oli muuttunut sulkeutuneesta, pienestä riekaleesta palavaksi hirviöksi, siksi samaksi olennoksi, joka oli kerta toisensa jälkeen saanut koiran vetämään tikarinsa ulos tupestaan. Vaikka hän kuinka oli vannonut joka ikisen kerran jälkeen, ettei niin enää koskaan tekisi.
"Mikset sinä voi ymmärtää?! Minä olen niin kuin kaikki muut!", kivahti maskikasvo nousten lopulta taas seisomaan. Uros kääntyi kohti valkoturkkia, niskakarvojen ollessa vaiston ajamina pystyyn kohotetut.
"En ole se, miksi minua väität. En minä ymmärrä mitään, en minä osaa kuunnella. Minä satutan, tapan, tuhoan. Kaiken ympärilläni olevan." Ääni ei tullut enää ulos huutona, mutta viirulle painetut silmät leiskuivat tulta. Korvat kohosivat pystyyn, ruskaturkin ottaessa yhden askeleen kohti tuulen hyväilemää mustamerkkiä. Tuo oli niin kaunis, liian kaunis, jopa kaiken surunsa keskellä.

"Mitä minun pitää tehdä, että ymmärrät?", kysyi Yö silmät naaraaseen nauliintuneina. Kuinka kovasti uros toivoikaan, että olisi voinut ottaa kaiken tekemänsä ja sanomansa takaisin, mutta enää ei ollut perääntyminen. Hän olisi ilomielin tyytynyt pitämään Precierin ystävänään, jos vain olisi päässyt palaamaan takaisin eiliseen iltaan. Hän oli kuitenkin jo sanonut asioita, joita ei voinut vetää takaisin tai järjellä selittää, hän oli pilannut kaiken. Joten tämä oli vietävä loppuun asti.
Yhtäkkisesti, asiaa hetkeäkään miettimättä singahti kippurahäntä kohti puolisutta, juosten kuin tuuli tuota päin. Sydän hakkasi, voimakkaat tassut polkivat sammalta, kun uros epätoivoinen ilme kasvoillaan syöksyi kohti pantakaulaista. Päästyään tarpeeksi lähelle ponkaisivat takajalat elikon ilmaan, etujalkojen ojentuessa kohti valkoturkkia. Jos tassut osuisivat toiseen, kaatuisi naaras maahan, Sumun pudotessa joko vierelle tai suoraan päälle. Sitten... Ei, uros ei ollut miettinyt lainkaan, mitä sitten tekisi. Tuskan korventamaan mieleen ei mitenkään mahtunut mitään niin kauaskantoisia ajatuksia.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Feb 2, 2008, 22:12

Precier puristi silmiään tiukasti kiinni, kunnes jo melkein vihaisesti tuijotti maata, uskallettuaan avata myrskyävän katseensa uudelleen. Ruohikko tuntuikin nyt kovin mielenkiintoiselta kohteelta, kun ajatukset myllersivät tuhansina, erillisinä paloina päänsisässä.
Uroksen sanat satuttivat. Miksi.. miksi toinen oli tuollainen? Oliko Precier tehnyt jotain pahaa? Sanonut jotain julmaa? Oliko hän vain hyväksikäytettävä pelinappula, joku jolle uskotella ystävyyttä ja välittämistä, jotta voisi särkeä hänen raadellun sydämen yhä uudestaan ja uudestaan?!
Siksi maskikasvoinen viimeinen kysymys sai sydämen todellakin halkeamaan palasiksi, vuotamaan punaista nestettään. Siniset silmät kohosivat ja leuat aukesivat puhuakseen, mutta uroksen seuraava liike sai sanat seisahtumaan kurkun pohjalle.

Sudensekoitus tuijotti, kuinka uros lähti juoksemaan häntä kohden. Toisen eriparisissa silmissä ei ollut hippustakaan välittämistä, ei sitä vanhaa tunnetta, josta Precier oli niin kovin pitänyt. Pelkkää vihaa ja sekavuutta, mikä sai naaraan pelokkaaksi. Vilkaisuja ympärille, mutta jalat eivät totelleet. Sillä.. ei Era uskonut, että Sumu hänelle oikeasti pahaa tekisi. Ei se Sumu, jonka mustamerkkinen oli tavannut kartanon pihalla sinä eräänä päivänä.
Siksipä naaras painoi korvansa tiukasti luimuun ja nökötti vain paikallaan. Uhmakkaana, silti sydäntäraastavan surullisena ja epävarmana tuo seisoi paikallaan, katseli kuinka uros loikkasi hyökkäykseen ja lopulta tunsi, kuinka tassut iskeytyivät hentoon ruumiiseen. Älähdys karkasi eläimen kurkusta, maan kadotessa tassujen alta, nuorikon ruumiin iskeytyessä kamaraa vasten suurella voimalla. Silmät kääntyivät toljottamaan yläpuolella olevaan koiraan, sydämen jyskyttäessä tuhatta ja sataa, kyynelten virratessa.
"Mikä ihme sinua vaivaa?" naaras vain inahti iskun aiheuttavan kivun väreillessä lihaksissa.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Feb 3, 2008, 14:18

Sekoamispisteessä oleva mieli huusi ristiriitaisia käskyjä koiraeläimen päässä, jalkojen polkiessa sammaleista maata allaan. Precier ei tehnyt elettäkään väistääkseen Sumua, jonka viirulle painetut silmät syöksivät synkkää tulta, kuin mustia liekkejä. Uros ponnisti, tunsi sinisenharmaiden etutassujensa osuvan valkoiseen naaraaseen. Kaikki näytti olevan kuin hidastetusta elokuvasta, Eran kaatuessa kivuliaan näköisenä maahan ja ruskeaturkin laskeutuessa seisovilleen tuon ylle. Maskikasvo ei tuntenut itseään, kaikki vaikutti olevan kuin unesta, jossa uneksija katselee tekojaan ulkopuolelta voimatta vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Hän näki edessään vain niin henkisestä kuin fyysisestäkin tuskasta värisevän naaraan, olennon, joka täytti hänen sielunsa tunteiden sekamelskalla. Ilo ja suru, viha ja rakkaus, mustamerkki sai kaikki nuo herätettyä yhdellä sanalla, yhdellä hymyilevien kasvojen ilmeellä. Raskaasti hengittäen tuijottivat uroksen eripariset silmät sudenpuolikasta, joka oli tuonut tunteet mukaan hänen elämäänsä.

Tajuamatta vieläkään mistään mitään painautui Sumu ystäväänsä vasten, kyynelten kihotessa jälleen nyt kiinni puristettuihin silmiin. Toisella olisi luultavasti entistä tukalammat oltavat kippurahännän lähes maatessa tuon päällä, mutta ei uros moista pystynyt käsittämään. Sen sijaan hän tunsi toisen hennon ruumiin allaan, tunsi toisen sydämen hakkaavan rinnassa. Se sykki niin kovin eri tahtiin, kuin koiran oma, halkeamassa oleva sydän.
"Etkö sinä jumalauta tajua?", lausui Yö murtuneella äänellä, joka kuulosti yhtä aikaa niin huudolta kuin kuiskaukseltakin.
"Minä rakastan sinua niin helvetin paljon, ja se on niin helvetin väärin! En minä halua tätä, en tahdo että sinun pitää näyttää tuolta. Itkeä vuokseni. Mutta en minä voi sille mitään! En tahdo olla paha...", vuodatti Sumu sekavasti, antaen suolaisten kyyneltensä pudota silmistään toisen valkealle turkille. Nytpä oli tämäkin sitten sanottu oikein kunnolla. Vaikka oli tosin eri asia, ymmärtäisikö sinisilmä soperruksesta yhtään mitään, niin sekavana ryöppynä kaikki oli koiran suusta tullut ulos.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Feb 5, 2008, 20:15

Precierin sydän tuntui salpautuvan ja pysähtyvän, kun hän laajennein surusilmin tuijotti yläpuolella olevaa urosta pelonsekaiset ajatukset pyörien päässä. Ensinnäkin, tämä tilanne, jossa uros oli hänen päälään ja hän tukalasti alla oli ahdistava jo muutenkin, vaikka kyseessä olikin vain Sumu. Toiseksi, uroksen silmästä kajastuva sekavuus kertoi mustamerkille, että toinen voisi tehdä mitä vain.
Sekarotuinen avasi hieman leukojaan, mutta ääntäkään ei tullut - ja silloin maskikasvoinen rojahti kuin luovuttaneena hänen päälleen. Silmät laajenivat hieman hämmennyksestä ja totta vieköön, hieman hankalahan tuossa oli hengittää kun kurkkua kuristi muutenkin ja nyt keuhkot jäivät puristuksiin massan alle.
Sinisilmäinen valkoinen tuijotti vain urosta hiirenhiljaa, korvat tiukasti luimuun painuneina. Kuunteli tämän sanoja ja tarkkaili kyyneleitä, kunnes oli pakko käänsää katse pois moiselta.
Se sattui liikaa.

"Et sinä olekaan paha." Precier vielä yritti inttää särkyneellä, hiljaisella äänellä, pystymässä kuitenkaan katsomaan toiseen. Kippurahäntäisen kyyneleet valuivat nartun paksuun karvapeitteeseen.
"Sinä hallitset itse itseäsi."
Piikkipantainen ei tiennyt, mitä osaisi sanoa. Hän vain piti katseensa tiiviisti poissa, yritti hillitä mielipuolisesti takovaa sydäntään ja nieleskellä kyyneliään.
Mitään toisen tunnustukseen sudensekoitus ei uskaltanut sanoa.

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by hitodama on Feb 5, 2008, 21:42

Painaen kasvonsa vasten Precierin valkeaa turkkia antoi Sumu katkerien kyyneltensä virrata, sekoittua naaraan pehmeään karvapeitteeseen. Koira tunsi toisen tuoksun tukkoisessa nenässään, muisti kuinka toinen oli vasta eilen halannut häntä iloa ja ystävyyttä huokuen. Ruskea ei ansainnut mustamerkkistä, ei hän ollut oikeutettu olemaan puhtoisen olennon lähellä. Hän tunsi itsensä demoniksi, joka väkisin oli katkaisemassa siivet taivaan kirkkautta hohtavalta enkeliltä.
"Sehän tässä juuri onkin vialla, kun en hallitse.", kuiskasi maskikasvo hiljaa, samalla vetäen kasvonsa pois toisen kaulalta. Kostuneet silmät aukenivat, eikä niissä enää näkynyt mustia, kaiken tieltään syöviä liekkejä. Eriparisesta katseesta kuvastui surua, vain surua. Ja ne katsoivat suoraan naaraan myrskyn runtelemiin sinisilmiin.

Hetken kuluttua nousi kippurahäntä hitaasti pois koirasuden päältä, astuen muutaman askeleen päähän toisesta, kääntäen toiselle selkänsä. Katsekontaktin katkaistessaan tunsi eläin, kuinka kaikki heidän välillään olisi samalla pyyhitty pois, tehty tekemättömäksi. Korvat luimussa roikotti tikarikaulainen päätään, hännän maatessa elottoman näköisenä ruskeaa selkää myötäillen. Vain tuuli koetteli hiljaa uroksen pöyheää turkkia, joka lainehti lähes kauniisti aamupäivän auringon siihen osuessa.
"Ei minusta ole ystäväksi, Precier. Ei sinulle, ei kenellekään." Kyyneleensä nielaisten koetti koiranpuolikas pitää heikon äänensä edes jotakuinkin tasaisena, siinä kuitenkin varsin heikosti onnistuen.
"Toivottavasti löydät jonkun, josta on. Jonkun paremman. Jonkun, joka on sinun arvoisesi." Sanansa sanottuaan sinkosi uros itsensä jälleen juoksuun, uskaltamatta katsoa taakseen. Uskaltamatta katsoa rikkomaansa lasienkeliä, jota hän ei osannut korjata.
Nopeasti saavutti pystykorva metsän rajan, jätti valoisan aukion suojatteineen taakseen. Astui sydämensä varjoihin, kadoten asukkiaan kärsivällisesti odottaneiden puiden lomaan.

// Lupailin onnellista loppua näemmä turhaan. ='( Mutta kiitoksia hurjasti tästä järkyttävän koskettavasta pelistä. <3 Someday, everything will turn back right. Someday. //

Re: Kattona tähtitaivas.
Post by pipsu on Feb 11, 2008, 19:41

Vähemmästäkin purkautuivat loputkin kyyneleet vuolaina, kun Sumu jätti hänet siihen maahan niinb julmalta kuullostavien sanojen kera. Meni kauan, ennenkuin puolisusi saattoi nousta jaloilleen. Jäniksenraato sai jäädä, sillä koko mieltä painava tyhjyys esti jopa näläntunteen. Mustamerkkinen alkoi laahustaa tiehensä, suruaan ja suolaisia kyynelieen nieleskellen.
Hänen ainoa syynsä elää oli jälleen viety pois.

>Kiitos pelistä~<