Yön Sumu - RPGs

Yhteiset alueet » Luolat » Levossa.

Levossa.
Post by pipsu on Sept 23, 2007, 20:25

Ikiaikainen käveleminen, saalistus, taistelut ja muut alkoivat totisesti käydä voimille. Koska myönnettävä oli, että harmillisen vähän aikaa jääräpäinen ja masosadistiin vivahtava susi ehdi itseään ajatella.
Ilma oli viileä. Hengitys nousi huuruna ilmaan täällä luolan perukoilla. Monet ovat luolan sokkeloihin eksyneet, mutta Tartaros oli tälläisissa paikoissa kuin kotonaan. Nyt se makasikin yhden luolan perällä, kaukana ulkona raivoavasta tuulesta ja piiskaavasta sateesta.
Miten hän onnistui aina saamaan myrskyn ylleen?

Mutta eipä nuo olleet ainoat syyt, miksi Tartaros oli vetäytynyt omaan rauhaansa tänne Jumalan selän taa, Herran syliin. Sillä veri valui hiljaisena hänen tassuaan pitkin ja kropassa oli muutama muukin ruhje. Liukkailla kallioilla kulkeminen oli hieman vahingoittanut Misery Mustan vastustajaa. Hän oli kompuroinut ja liukastunut. Onneksi pudotus ei ollut korkea, mutta saipa se muutaman vamman aikaan kuitenkin.
Mustaharjaksinen tuhahti ironisesti itsekseen.

>hito~<

Re: Levossa.
Post by hitodama on Sept 23, 2007, 20:44

Kuten todettua, olivat useat sokkeloiseen luolaan aikanaan eksyneet, eivätkä poiskaan koskaan päässeet. Yksi onnetonkin oli tuota kohtaloa paraikaa kokemassa, tahtoi tai ei. Ja Yön Sumu ei tahtonut. Vaikka koira olikin edellisenä päivänä uskotellut itselleen saapuneensa luolaan kuolemaan haavoihinsa, oli nälkäkuolema pikkuhiljaa alkanut vaikuttaa todennäköisemmältä vaihtoehdolta. Ja sekös ei ollut yhtään mukavaa se.

Nelisen päivää oli kulunut siitä, kun ruskeaturkki oli joutunut suuren, mustan suden höykkyytettäväksi. Tuon jälkeen eläin oli kulkenut kuin transsissa, laittanut vain jalkaa toisen eteen. Lopulta vastaan oli tullut jykevä kallio, joka tosiaan oli silloin vaikuttanut hyvältä paikalta asettua kuolemaan. Kallio oli kätkenyt sisäänsä laajan luolaston, johon kippurahäntä oli voipuneena mönkinyt. Hänen turkkinsa oli yhä sotkuinen ja veren tahrima, ei otus ollut olettanut enää ketään kohtaavansa. Mutta lopulta, kun vammatkaan eivät olleet niin pahoja kuin uros oli luullut, pakotti vaisto koiran esiin ruoan toivossa. Kenties jopa hivenen noloa palata elävänä kuolinsijoiltaan, mutta onneksi kukaan ei ollut näkemässä. Ainakin maskinaama niin uskoi.

Nyt koira siis harhaili varsin epätoivoisena pitkin tätä typerää luolastoa. Kuinka tämä saattoikaan olla näin sokkeloinen? Hiljaa itsekseen Sumu urisi kulmiaan kurtistaen. Olisi ollut niin kovin helppo vuotaa kuiviin yksin ja hylättynä, mutta penteleen haavat olivat jo aikaa sitten tyrehtyneet. Jopa Sumun iho oli eläintä itseään vastaan.

Re: Levossa.
Post by pipsu on Sept 23, 2007, 20:52

Tartaroksen tarkat korvat värähtivät, kun se kuuli epämääräistä hengitystä, askelia ja ehkä pienimuotoista jupinaakin luolaston syövereistä. Puolisuden pää nousi korkealle, sen maatessa rauhassa aloillaan kuten sfinksi Egyptin hiekalla. Kieli roikkui ulkona leuoista, ruskean maatessa hievahtamatta. Se vain tuijotti tiiviisti keltaisilla silmillään eteenpäin.
Uros itse halusi hetken vain kerätä voimiaan voidakseen jatkaa suunnitelmiaan. Sirtä mietitytti usein kuinka Mirada pärjäsi - ja Thorn. Pikkunulikka vaikutti upealta värvätyltä, vieläpä kun Goluben velikin oli. Jollain synkällä tavalla harjas-selkäinen usakoi, että saattoi luottaa myös tähän nuoreen urokseen aivan yhtä paljon kuin naaraaseensa, Miradaan.
Tartaros lipaisi huuliaan. Ainakin se toivoi että Mirada pysyisi uskollisena, koska kuitenkin toinen oli vain nainen. Tartaros oli lyönyt hänet jo kerran - ja petturuudesta rangaistus olisi kuolema.

Ilma kantautui vihdoin arpikaulaisen sieraimiin ja puolisusui päätteli kulkijan olevan urospuolinen. Hyytynyt veri tuoksui huumaavana kylmillä seinillä.
Turpaan oli tainnut raukka saada. Ha, ha. Tosin, kohtahan tuo paljastuisi. Kulkija oli tulossa luolan perälle päin. Joko vieras oli myös haistanut luolassa makaavan vieraan tai sitten oli yksinkertaisesti eksynyt.

Tartaros odotti hiljaa. Se veti vinon hymyn kuonolleen, muttei nähnyt vaivaa nousta jaloilleen. Odotti ylpeän ja voimakkaan näköisenä kärsivällisesti. Sitä ei jalkojen ja ruumiin pari vammaa haittaisi, mikäli tulija olisi aggressiivinen. Tartaros höykyytti muita vaikka puolikuolleenakin.
Kohta vieras olikin jo sen verran lähellä, että saattoi avata leukansa sanoakseen jotain.
"Loukkoon tämä reitti sinut vaan vie, kulkija."

Re: Levossa.
Post by hitodama on Sept 23, 2007, 21:18

Erittäin epätietoisena seurastaan jatkoi Sumu talsimista pitkin kylmää kalliota. Kynnet raapaisivat joka askeleella lattiaa, eikä eläin muutenkaan pitänyt millään tavoin huolta käyntinsä äänettömyydessä. Jos luolassa sattuisi olemaan enemmänkin sakkia, kuulisi varmasti jok' ikinen koiran läsnäolon. Mutta mitä sitten, oliko sillä nyt sitten jotakin väliä? No, olihan sillä, mutta uros ei jaksanut uskoa kenenkään muun olevan niin tyhmä, että olisi tähän sokkeloon jalallaan astunut.

Ryhti täysin lysähtäneenä ja turkki erittäin sottaisena raahusti koira kohti paikkaa, missä puolisusi makasi. Ilmeisesti aistitkin olivat nälän tieltä turtuneet, sillä kippurahäntä ei todellakaan huomannut toista, kunnes tuo pukahti puhumaan. Äkisti koira nosti päänsä, muttei luolan pimeydessä erottanut kuin toisen tumman, varsin suurikokoisen hahmon. Sydän alkoi lyödä varsin kiivaaseen tahtiin: oliko täälläkin joku, joka tahtoisi koiraparan hengiltä?

Sumu jähmettyi niille paikoilleen, jalat tuntuivat naulautuneen kallioon. Silmät suurina se katseli toista koiraeläintä, jonka keltaiset silmät vaikuttivat kiiluvan pimeydestä. Toinen ei vaikuttanut olevan avuliaisuutta tihkuva, mukava olento, ei ollenkaan. Miten yllättävää. Juuri Sumun tuuria, tuo ajatteli.
"Vai... Niin.",
maskikasvo äännähti toiselle vastaukseksi. Mitäs nyt pitäisi tehdä? Voisikohan toiselta kysyä, mistä sitten pääsisi ulos? Vai hyökkäisikö tuo heti kurkkuun kiinni? Osaamatta päättää pysyi Sumu vain vaiti, tuijottaen pimeydestä kiiluvia silmiä.

Re: Levossa.
Post by pipsu on Sept 23, 2007, 21:35

Tartarosia hymyilytti toisen voimakas reaktio. Taisi tuo tuhruinen olento olla kovinkin ajatuksissaan, kun ei kuonoaan osannut käyttää. Vaan ei se mitään. Se ei nimittäin ollut Tartaroksen ongelma.
Ruskea tuijotti toista hiljaa. Jonkinlaisen pienen aseen tuo häntä pienempi koiraptus näytti omistavan. Ruskea kuten hänkin, eriväsyinen vain - ja sinertävää violettiakin näytti kantavan turkissaan.
Outo ilmiö. Mikä lie sisäsiittoinen.
Mutta Tartaros onneksi ei ollut repismistuulella. Se olisi voinut nirhata tuon mokoman, muttei yksinkertaisesti nähnyt minkäänlaista syytä käyttää energiaa turhuuteen.

"Jopas pelästyit." puolisusi lausui kylmällä, synkkyyttä ja voimaa uhkuvalla matalalla äänellään, kun hymähti vielä kolkosti perään.
Musta harjas putosi roikkumaan arpikaulaisen silmille tuon kääntäessä päätään, tuijottaessaan tiiviisti keltaisilla silmillään vieraaseen.
"Vaikka enhän minä nyt purra aio. Sinun onneksesi."

Re: Levossa.
Post by hitodama on Sept 24, 2007, 9:59

Vaikkei olisi tahtonut sulkea silmiään hetkeksikään, koetti Sumu silti räpytellä vaivihkaan luomiaan pimeyteen tottumisen toivossa. Aika hassua itseasiassa, että vaikka koira oli oleillut luolastossa jo toista päivää, niin eivät eripariset silmät olleet vieläkään tottuneet ympäristöön. No, eipä uros mitään ollut kovin tarkkaan katsonutkaan, ennemminkin katsellut vain mieleensä surkutellen päänsä sisällä tilannettaan. Ja nyt sitten olisi yhtäkkiä pitänyt tiirailla puhuvaa, kiiluvasilmäistä mölttiä. Joka muuten heränneen hajuaistin mukaan oli uros. Ei kiva.

Toisen kommentti pelästymisestä sai nolostuneen punan nousemaan kippurahännän poskille turkin alla. Mutta mikä ihme tuollaista nyt oli pelätä, kun äänikin kuulosti matalalta ja karkealta, kuin itse vuori olisi puhunut? Pian vieras kuitenkin julisti, ettei aikoisi purra tulokasta. No, hyvähän se oli, mutta eivät sanat olleet ennenkään Sumua vakuuttaneet. Sanat valehtelivat, kertoivat väärää totuutta. Niihin ei voinut luottaa, mutta silti maskikasvo äännähti toiselle jälleen jotain vastaukseksi.
"Jaa."
Ääni oli hiljainen ja toteava, mitä koira oikeastaan katui heti sanan sanottuaan. Olisi ehkä pitänyt jotenkin viestittää, että oli oikeasti hei hyvä, ettei joutuisi taas jonkun vieraan puruleluksi. Viimekerrasta oli vielä niin vähän aikaa, että tapaus oli ikävän tuoreessa muistissa.

Edelleen Sumu seisoi hievahtamatta paikoillaan. Pikku hiljaa simät alkoivat nähdä selvempää kuvaa keskustelukumppanista. Toinen oli todellakin suuri, ainakin yhtä suuri kuin kurja Kaizer. Tällä tosin oli jonkinlainen harjas, eikä aseistusta ollut ainakaan näkösällä. Tosin ilkeyttä hehkuvat silmät, joista uros ei tuntunut voivan irrottaa katsettaan, kertoivat, että aseita tuskin tarvittaisiin, jos tuo jotakuta tahtoisi vahingoittaa.

Re: Levossa.
Post by pipsu on Sept 25, 2007, 17:24

Tartaros luimisti hieman korviaan, antoi ilkeään vivahtavan hymyn säilyä kuonolla. Keltainen katse oli piinaavan tarkka - Tartaros rekisteröi kaiken tästä luolastossa kulkijasta, mikä vain oli mieleen painettavissa.
Ja kovin säikyltä toinen vaikutti. Vaan niin se on, että säikyt saa turpaansa. Ja näin näköjään oli nytkin käynyt.
Mustaharjas lipaisi huuliaan.
"Taisitpa tappelussa jäädä pahasti kakkoseksi." se tokaisi päin toisen naamaa virneen pysytellessä lannistumattomana kasvoilla.
Tartaros itse päätti nostaa ruhoaan hieman ylös, vaikkei se mukavalta tuntunutkaan. Mutta jos jokin kulki perheessä pojalta pennuilleen, niin ainakin uskomaton kivunsietokyky. Heikkoutta on kivusta anelu ja heikkohan Tartaros ei tahtonut missään tapauksessa olla.

Puolisusi nousti istumaan. Sen pää oli aiva yhtä ylevänä paikoillaan, korvat olivat nousseet taas etukenoon. Huulet olivat hieman raollaan ruskean pohtiessa.
"Sekö on syy tulla luolaan kärvistelemään?" uros kysäisi ja hymähti ivalliseen svyyn päälle. Ei siksi että siinä olisi jotain vikaa. Fiksua oikeastaan, niinhän hänkin teki. Luulisi vain että otuksilla olisi perhe joille mennä surkuttelemaan kohtaloaan.
"Paikkaan jossa monet vahvatkin ovat eksyneet ja lopulta kuolleet janoon ja nälkään."

Re: Levossa.
Post by hitodama on Sept 25, 2007, 21:48

Sumun pystyt korvat värähtivät hämmästyksestä, kun toinen yllättäen tiesi kovin tarkasti, mitä koiralle oli joitakin päiviä sitten tapahtunut. Maskikasvo itse ei ollut koskaan ollut kovin kykenevä lukemaan toisista ilmeisimpiäkään merkkejä, joten moinen päättelykyky teki uroon olon jälleen astetta tukalammaksi. Ei ollut lainkaan kivaa, kun joku tulla tupsahtaa kertoilemaan faktoja täysin itselleen vieraasta kulkijasta. Vähän kuin olisi päätynyt ajatustenluvun kohteeksi tai jotain; toinen voisi saada tietoonsa jotain, minkä olisi parempi pysyä piilossa.

Kippurahäntä ei vastannut mitään, jolloin toinen nousi istumaan. Ainakin Sumu uskoi asennonmuutoksen johtuvan siitä. Koiran korvat luimistuivat takakenoon, kun tuo jo valmistautui pelokkaana pahimpaan. Mutta kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti vieras ei käynytkään suinpäin tikarikaulaisen kimppuun, istui vain paikoillaan. Silti jäivät eläimen korvat epäilevästi sojottamaan taakseppäin, silmien tuijottaessa anelevasti toista.

Hyökkäämisen sijaan toinen kuitenkin jatkoi juttelemistaan matalalla, karmivalla äänellään. Ärsyttävästi luki Sumua kuin avointa kirjaa. Voiko juuri mikään olla epämukavampaa? Pelottavan olennon sanat kuitenkin osuivat ja upposivat ja saivat koiran lopultakin kääntämään katseensa. Silmät alkoivat hapuilla noita kovin tutuiksi käyneitä varpaita, joihin eläin usein epävarmuuksissaan silmänsä suuntasi.
"Niin.",
vastasi koirapuoli vaivihkaa, lähes kuiskaten. Eipä sillä pitänyt alunperin olla väliä, vaikka olisikin eksynyt. Eläin ei ollut aikonut koskaan palata ulos luolastosta. Mutta... Noh, se nälkäkuolema alkoi vain tuntua niin kovin epämiellyttävältä.

Re: Levossa.
Post by pipsu on Sept 27, 2007, 18:23

Tartarosta huvitti toisen kärsineen ulkomuodon lisäksi tuon lyhyet, vähän peloltakin haisevat vastaukset. Vinoa, ilke virne levisi tukin havaittavasti, kahden keltaisen silmän välähtäessä pimeyden turvissa.
Uroksella ei olisi itsellään kovin kauaa enempää aikaa parannella itseään. Sitä suoraansanottuna inhotti huono tilanne niin kovasti, että voisi tappaa kenet vain silkastaan sisäisten tuntojen lähtemiseksi. Mutta eihän tappaminen mitään auttanut - korkeintaan sillä ehkä leppyisi itse Herra, joka ei varmasti katsonut alaistaan hyvillä mielin.
Tartaros antaisi selkään Miradalle, jos tämä ei olisi tehnyt töitään kunnolla. Thorn oli vasta uusi, mutta.. mikäli toinen halusi näyttää olevansa jotain, näyttäkööt sen johtajalleen.
"Mahiar." (Outoa.) puolisusi lausui ennemminkin itsekseen lahkolaisittain. Tai itseasiassa tokaisu oli suunnattu Sumulle, mutta lahkon kieli nousi huulilta oikeastaan automaattisesti.

"Luulisi sinulla olevan jonkinmoinen perhe joka odottaa rääsyläistä takaisin koloonsa hoidettavaksi."
Kieli lipaisi huulia, jäi sitten roikkumaan hieman leukojen välistä. Korvat olivat pystyssä, katse tarkkaavainen. Ihmeen leppoisalla tuulella tämä mustaharjaksinen totisesti oli.
Oikein juttutuulella.

Re: Levossa.
Post by hitodama on Sept 28, 2007, 13:30

Päinvastoin kuin Tartaros, Sumu ei ollut juttutuulella. Oikeastaan koira ei ollut koskaan juttutuulella, varsinkaan vieraiden ja pelottavien tyyppien seurassa. Sen sijaan uros jatkoi varpaidensa tuijottelua, joten ilkeän hymyn leveneminen sun muut jäivät elikolta täysin huomaamatta. Tassut kun tuntuivat huimasti helpommilta keskustelukumppaneilta. Ne eivät tuijottaneet arvioivasti pistävillä, keltaisilla silmillä. Tosin katseen kääntäminen ei täysin ollut poistanut ilkeää tutkituksi tulemisen tunnetta: tulisilmät tuntuivat polttavan nyt elikon otsaa. Voi että, kun olisikin tiennyt, mistä täältä pääsisi pikavauhtia ulos, niin olisi voinut jättää vieraan oman onnensa nojaan.

Toinen lausahti jotain. Luimistetut korvat painuivat suorastaan niskaa vasten, kulmat kurtistuivat. Eripariset silmät vilkaisivat harjallista kummeksuen.
"M-mitä?",
uros kuiskasi. Kenties maskinaaman kuulossa oli vikaa, sillä toisen sana ei kuulostanut kuin järjettömältä siansaksalta. Ei kippurahäntä kyllä ollut ihan varma oliko sana edes hänelle tarkoitettu. Vaikutti kuin toinen olisi mumissut itsekseen. Outo hyyppä, kertakaikkiaan.

Varovaisesti ja erittäin hitaasti koira siirsi oikea etutassuaan hiukan lähemmäksi vierasta, kun ei kerran välimatkan päästä tahtonut saada puheista selvää. Silmät olivat pikkuhiljaa tottuneet pimeään luolaan ja kertoivat omistajalleen tuon vieraan olevan melko varmasti susi. Susista oli eläimelle ollut aina vain harmia, ei mitään muuta. Mutta näköaisti huomasi myös toisen turkilla olevat verijäljet sekä kehon ruhjeet. Oliko tuokin kenties loukkaantunut ja tullut luolaan paranteleman haavojaan? Kuolevalta toinen kun ei sentään näyttänyt. Ehkä loukkaantuminen olikin juuri se syy, miksei koira jo maannut teurastettuna kylmällä kalliolla.

Tartaroksen seuraavat sanat keskeyttivät Yön pohdinnat, samoin hitaan etenemisyrityksen. Perhe..? Sydäntä vihlaisi ikävästi ajatellakkin moista asiaa. Ei Sumua kukaan odottanut, ei kellekkään ollut väliksi, vaikka hän tänne olisikin kuollut. Ainoa veli oli ties missä ja ystävät... Kenties Precierinkin olisi parempi ilman häntä. Ei Sinisilmä häntä tarvinnut, tuskin edes muisti. Koiran sameiksi käyneet silmät vilkaisivat jälleen toista. Eipä tuokaan tosin perheensä luona ollut.
"Kuten myös.",
lausahti pystykorva jokseenkin ajattelemattomasti. Vastauksesta ei kuitenkaan kuultanut minkäänlainen nokkavuus tai kettuilu, se oli vain toteamus. Tai pikemminkin jotain tähän suuntaan: 'Ei, ei ole. Mutta ei ole ilmeisesti sinullakaan?' Kenties lajitovereilla oli sittenkin jotain yhteistä?

Re: Levossa.
Post by pipsu on Sept 28, 2007, 21:05

Tartaros naurahti ivalliseen sävyyn. Se näytti varjossa maatessaan samanlaiselta suurelta, pelottavalta vahtikoiralta kuin lapsille tehdyissä piirretyissä. Tartaroksen voisi kuvitella makaamaan varakkaan herran kartanon edelle. Rosvot pysyisivät ainakin kaukana.
Puolisusi huomasi heti, ettei toinen tajunnut Lahkoa. Mokoma houkka. Olisi oikein hyväkin uhri Herralle, ellei olisi jo noin veren tuhrima.
"Luuletko tosissasi minulla olevan perhettä?" uros kysyi ivaavaan sävyyn ja naurahti käheästi. Se ei viitsinyt edes paljastaa oikeaa tehtäväänsä. Ei puhunut Lahkosta, ei Herrasta, ei tehtävästään listiä Misery Musta ja Golube pois tieltään.
Hän oli tappanut isänsä, Kredan. Itse omilla hampaillaan antanut vanhuksen nähdä viimeisen päivänpaisteen. Hänen emonsa, kurja rakki, missä lie kaukana mantereella sijaitsi, tuskin hengissäkään enään. Tartaros vihasi lisäksi kaikkia sisaruksiaan, joista yksi eli jopa tällä saarella. Tacita, kurja pelkuri.

Mustaharjas pysytteli paikoillaan, vilkaisi nopeasti seinään. Se oli tottunut hämärään tässä luolastossa ja tiesi tasan tarkkaan, missä oli. Osasi ulos vaikka silmät ummessa. Siksi sitä ei hermostuttanut lainkaan jutustella tämän tuntemattoman kanssa. Ja.. no. Miksi häntä hermostuttaisi, kun taistelussa voittaisi toisen kuitenkin?

>Lyhyt >:<

Re: Levossa.
Post by hitodama on Sept 29, 2007, 11:36

Muistoihinsa uponnut Sumu palasi takaisi tähän hetkeen hiukan hätkähtäen, kun vieras yllättäen naurahti kolkolla äänellään. Koira ei oikein tajunnut mitä oli mahtanut sanoa, kun se toista näytti noin huvittavan. Nauru oli kuitenkin kylmää ja onttoa, saaden koiran niskavillat nousemaan pystyyn.
"En... Tiedä.",
eläin vastasi toisen kysymykseen. Kuten jo todettua, ei maskikasvo ollut järin hyvä päättelemään asioita ulkonäön ja käytöksen perusteella. Siitä syystä tuo ei edelleenkään ymmärtänyt, mistä harjallisen ivanauru oikein kumpusi. Eiväthän urokset olleet edes esittäytyneet, joten miten Sumu muka voisi mitään tietää toisen perhetilanteesta?

Enää ei kippurahäntä jatkanut etenemistään toisen luo. Tarkemmin ajatellen ei hän edes tahtonut kuulla toisen sanoja kovin tarkasti. Koira käänsi päätään varovasti sivulle päin, eripariset silmät vilkaisivat haikeasti luolaston sokkeloihin. Vatsaakin kivisti niin kovasti. Koskahan eläin edes oli viimeksi saanut syötävää? Hetken mietittyään Sumu tuli siihen tulokseen, ettei hänellä ollut hajuakaan.
"Ku-kuule...",
pelokas uros aloitti tunnustelevasti. Katse pitäytyi edelleen kallioiden harmaassa pinnassa.
"Miten... Tarkoitan mistäköhän täältä... Tuota, pääsisi ulos..?"
Asiat tuskin menisivät niin jouhevasti, että toinen vain kertoisi suunnan ja se siitä. Ei, asiat eivät koskaan sujuneet niin helposti, kun oli Sumusta kyse. Hiljaa itsekseen koiraeläin huokaisi odottaen, mitä tuleman pitää.

// Samaten. //

Re: Levossa.
Post by pipsu on Sept 30, 2007, 19:27

Tartaroksen huvittuneisuus tuota hiljaista otusta kohtaan alkoi laantua. Nyt sitä itseasiassa alkoi jopa jo ärsyttämään toisen itkumainen pelkääminen. Keltasilmä ei arvostanut heikkoja tässä maailmassa. Naaraat olivat usein heikkoja, mutta näiden työtä olikin pääasiassa urosten mielen pitäminen tyytyväisenä. Paitsi Mirada. Osasi se narttu senkin puolen, mutta taistelijanlahjat oli toinen myös kaapannut.
Ruskea lipaisi suupieliään ja hymähti ivaavana.
"Olet sinäkin uros." se vain tokaisi. Puolisusi ei koskaan katsoisi laumassaan tuollaisia. Jos hänen alainen joku värvisi joukkoon pelkurin, tappaisi Tartaros toisen sydämettömästi ja näyttäisi näin muillekin, ettei Golubea vastaan pärjäisi kynttä nostamalla.

Harjaspään ajatukset katkesivat, kun tämä vieras änkytti ilmaan kysymyksen kaltaisen. Uros oli langettanut katseensa toviksi seinään, mutta nyt saattoi keltaiset silmät kääntyä tuijottamaan taas sinimaskista kippurahäntää.
"Tiedänpä hyvinkin." arpikaula vastasi, hyvin ykskantaan. Kuin se olisi näin ilmaissut, ettei tuntenut minkäänlaista vetoa auttaa miestä mäessä. Itse toinen oli luolaan tullut ja eksynyt - kuolkoon myös tietämättömyytensä seuraamuksena.

Re: Levossa.
Post by hitodama on Sept 30, 2007, 21:11

Sumu ei reagoinut hänen miehisyytensä kommentoinmiseen juuri mitenkään. Sanat kyllä satuttivat, mutta tunteet piiloutuivat valmiiksi jännittyneen ilmeen ja asennon alle. Mutta jotta hän olisi mies, mitä hänen sitten olisi pitänyt tehdä? Hyökätä toisen kimppuun suin päin vai? Hiljaa koira tuhahti, toivoen kuitenkin heti perään ettei toinen ollut kuullut. Eriväriset silmät vilkaisivat hermostuneesti istuvaa susiolentoa. Henkensähän siinä vain olisi menettänyt, jos olisi hampaat ojossa itseään suuremmille ryhtynyt uhittelemaan. Ei sillä, että maskikasvon henki nyt niin suojelemisen arvoinen olisi ollut, mutta ihan periaatteestakin.

Koira oli osunut oikeaan arvellessaan, ettei toisesta saisi vastausta reittikysymykseen liian helposti. Korvat nousivat hiukan ylemmäs silmien vilkaistessa taas keltasilmäistä. Johan tuo nyt kummasti oli kuitenkin vastauksensa antanut. Eihän kippurahäntä tuota ollut kysynyt, vaan ihan suoraan sitä reittiä. Sillä toinen ei näyttänyt minkään sortin tumpelolta, joka menee eksymään typeriin luolastoihin. Ei, Sumu oli olettanutkin toisen tietävän. Mutta kaippa tuo jotakin vastauksellaan tahtoi viestittää, tikarinkantaja vain ei ymmärtänyt mitä. Hänen mielestään toinen vain antoi itsestään tyhmän kuvan vastailemalla mitä sattuu.
"No... Kerrotko sitten?",
kysyi pystykorva vaihtaen hieman jalkojensa asentoa. Tilanne alkoi tuntua siltä, että voisi olla pian tarvetta vaikka juosta pakoon. Taistelemaan ei tuota demonia vastaan huvittanut jäädä.

Re: Levossa.
Post by pipsu on Sept 30, 2007, 21:36

>Oho, Tartaroksen typerä vastaus johtui lukihäiriöstäni. : DD Luin tuon koko lauseen ihan väärin minkä laitoit.<

Tartaros tarkasteli toista tyynesti, mutta kuitenkin pieni pimeä ivallisuus keltaisten silmien katseessa. Uhkaavahan mies oli, oli pelkästään kauniisti hymyillessään.
Mustaharjas liikautti korviaan. Se tuijotti toista aivan hiljaisena, kuin miettien kovinkin tarkasti mitä sanoisi. Tai ehkä se mietti, olisiko hyödyllisempää auttaa toinen ulos vai jättää tänne yksinään.
"Miksi?" se lopulta kysyikin, ja tuhahti hiljaisesti.
"Miksi lähtisin opastamaan sinua luolan suulle, kun joutuisin pitkän matkan palata taas tänne takaisin."
Kieli lipaisi mustaa kirsua, ruskea katseli sinimaskista kysyvänä.

>anteeksi lyhyys, ei inspaa nyt ei.<

Re: Levossa.
Post by hitodama on Oct 1, 2007, 21:09

// ^^ Annamme anteeksi niin lukihäiriön kuin inspiraation puutteenkin. //

Hiljaisuus, jota Tartaros tahallaan venytti, tuntui Sumusta aivan hirvittävän painostavalta. Siihen kun lisäsi vielä tuon polttavan tuijotuksen, niin oli vähällä, ettei koira lähtenyt järkensä menettäneenä juoksemaan suin päin pitkin luolastoa. Ei koira pitänyt keskustelusta, mutta ilkeä hiljaisuus oli vielä pahempi. Uros nielaisi ja vilkuili outoa kumppaniaan hermostuneena. Olisiko se ollut oikeasti ihan liikaa vaadittu vastata edes jotain? Vaikka sitten kieltävästi, kunhan ei piinaisi sottaista eläintä enempää.

Lopulta susipuoli päästi pienempänsä pinteestä ja vastasi. Vastaus nyt ei ollut mikään hyvä, mutta ainakin se leikkasi tukahduttavaksi käyneen hiljaisuuden. Sumu ravisti päätään lyhyesti miettiessään, mitä tuohon nyt sitten pitäisi vastata.
"Sinne on... Pitkä?",
totesi kippurahäntä pettyneesti. Hän oli harhaillut näissä sokkeloissa jo ties kuinka kauan luullen kaiken aikaa, että uloskäynti olisi suurin piirtein nurkan takana. Korvat painuivat taas takaisin niskaa vasten ja jalat vaihtoivat asentoa. Silmät katsoivat tiiviisti yhtä kallion monista mutkista, kuin yrittäen porata siihen uuden uloskäynnin. Niin luolasta kuin koko tilanteestakin.
"Voisitko edes kertoa, mihin suuntaan minun on lähdettävä?"
Ei koira enempää vaatinut, eikä oikeastaan edes toivonut. Matka tuon kanssa olisi kuitenkin niin tuskallinen, että melkein mieluummin uros harhailisi itsensä uuvuksiin. Melkein, mutta ei aivan.

Re: Levossa.
Post by pipsu on Oct 6, 2007, 12:04

Tartarosta taisi itseään vain huvittaa tämä vieraan piskin kiusaaminen. Kamala paholainen tämä, kun ei voinut fyysisesti leikitellä toisen ruumiilla viskelemällä päin seiniä, lausui hän sellaisia sanoja, joita varmasti uros ei tahtonut kuulevan.
Keltaiset silmät sulkeutuivat hetkeksi. Tuo uros pohdiskeli omiaan ja hetkeksi katosi hymykin kuonolta, mustan harjaan valuessa silmän peittämään. Puolisusi kuitenkin avasi hetken päästä silmänsä uudestaan ja katseli tätä maskinaamaista polttavalla katseellaan.
"Hah, mutkia on niin monta, että kääntyisit väärään suuntaan kuitenkin." tuo ruskea tokaisi kylmästi ja rehellisesti. Jos oli noin pihalla luolastosta, ei varmasti pärjäisi pelkillä sanallisilla ohjeilla.

Istuvillaan oleva arpikaulainen oli paikallaan hetken, korvien värähtäessä. Sitten se tuhahti ironisesti ja nousi jaloilleen. Kipu vihlaisi heti takajalassa voimakkaana, mutta tunteitaan harjaskasvoinen ei näyttänyt. Tunteen saattoi vain huomata eleestä, kun koko keho vavahti alaspäin kuin kaatuen, ennenkuin uros sai tasapainonsa takaisin.
"Ja jos kuolisit tuonne, mädäntyneen ruumiisi haju luikertelisi tännekin." paholainen tuhahti ja tuijotti keltaisilla silmillään toiseen. Häntä heilahti laiskasti, hengitys rohisi tunkkaisessa ilmassa.
"Vien sinut ulos. Sinusta pääse kunnolla muuten eroon mitenkään."

>btw haluaisin että Precier ja Sumu kohtaisi taas joskus. :3<

Re: Levossa.
Post by hitodama on Oct 6, 2007, 13:14

// Juu, voivat minun puolestani kohdata ihan koska vain tahdot ja kun molemmat ovat vapaana. n_n //

Alistuneen oloisena Sumu laski päätään alemmas ja katseli rakkaisiin varpaisiinsa. Toinen oli taas hiljentynyt miettimään jotakin omiaan, eikä koiralla ollut mitään halua hoputtaa sutta. Varovasti, toivoen ettei toinen huomaa, nosti koira vasenta tassuaan maasta ja käänsi sitä hieman. Juuri sen verran, että eläin näki varsin likaiset polkuanturansa. Sekä isointa anturaa halkovan arven. Muita arpia ei uroksella ollut koskaan ollutkaan, tämäkin oli varsin hyvin piilossa. Kun haavaa peittänyt side oli irronnut, oli se paljastanut alleen jääneen arpeuman. Maskinaama oli huomannut sen vasta maatessaan jossain tämän kirotun luolan perukoilla, odottaesaan kuolemaansa. Arpi oli nyt muistutus siitä, mistä side oli aiemmin ollut. Tai oikestaan kenestä. Mitähän Precierille mahtoi...

Ajatus katkesi kuin veitsellä leikaten, kun harjallinen pukahti taas puhumaan. Kippurahäntä laski tassunsa nopeasti takaisin maahan ikään kuin olisi tahtonut suojata "salaisuuttaan" toiselta. Katse kääntyi takaisin isokokoiseen suteen, joka jatkoi jälleen toisen pilkkaamista. Enää ei voinut Sumun olemus juurikaan kurjemmaksi venyä, joten sanojen viillot eivät näkyneet ulospäin oikeastaan ollenkaan. Sisällä ne kyllä tuntuivat kipeästi.

Sitten toinen veti turhautuneen kuuloisesti henkeä ja nousi seisomaan. Tikarikaulan sydän tuntui hyppäävän kurkkuun ja tuo perääntyi kompuroivin askelin vasten vierellä kohoavaa seinää. Nytkö tuo oli sitten vieraaseen kyllästynyt ja tekisi tästä jauhelihaa? Lyhyt ja epätoivoinen murahdus kumpusi koiran kurkusta suun auetessa raolleen. Ei tulisilmä kuitenkaan käynyt ennalta arvattavan lopputuloksen omaavaan taisteluun, vaan jäi paikoilleen ja jatkoi sanaisan säilänsä käyttelyä. Ja lopulta kertoi jopa opastavansa Sumun ulos. Hetkeen koira ei ihan käsittänyt toisen lupausta, mutta nosti kuitenkin varovaisen toiveikkaasti päätään ja korviaan ylemmäs. Oikeasti? Ulos?
"K-kiitos.",
äännähti hämmentynyt elikko vastaukseksi. Ei kai tähän nyt oikein muutakaan voinut vastata? Koira jäi edelleen seisomaan vasten seinää, jotta olisi mahdollisimman kaukana toisesta, kun susi lähtisi tietä näyttämään. Toinen kun näytti olevan juuri sitä tyyppiä, joka ei tasan vaivautunut katsomaan jäivätkö pienemmät jalkoihin.

Re: Levossa.
Post by pipsu on Oct 6, 2007, 14:04

Tartaros vilkaisi toiseen, muttei kovinkaan lämpimästi. Takasessa sykkivä kipu lisäsi aggressiivisen katseen voimaa, mutta onneksi Tartaros tosiaan ei tuntenut muuten mitään halua silpoa tätä otusta pieniksi palasiksi.
Mustaharjas yrähti hiljaa ja lähti eteenpäin. Sen takanen ei ollut vieläkään levännyt tarpeeksi ja siksi uroksen oli hieman onnuttava, vaikka kovasti tätä välttää yrittikin. Katse oli silti tyyni, melko ilmeetön, vaikka silmien palosta pieni äkämystysyys turruttavaa oloa kohtaan erottuikin.

"Seuraa."
Tuo lyhyt käsky liukeni huulilta ilmaan, kun kookas puolisusi ohitti maskinaaman. Se lähti turvallisin mielin kulkemaan kosteisiin, kylmiin luolaston salaisuuksiin. Tunkkaisesta ilmasta luulisi kaikkien olevan mahdoton löytää ulos, mutta pimeässä luolassa eläneellä harjaspäällä ei tämän asian kanssa ollut juurikaan ongelmia.
"Taidat olla laumaton kun yksin kuljet." Tartaros lohkaisi kesken hiljaisuuden, kun etutassu painautui kylmään, kosteaan vesilammikkoon, joka oli tullut kallion katosta, kiitos eksogeenisten tapahtumien.
Oli tässä mielenkiiintoista jutustella.

Re: Levossa.
Post by hitodama on Oct 6, 2007, 14:21

Koira seisoi lähes hengittämättä, kun järkälemäinen susi kulki hivenen ontuen hänen ohitsensa. Sumu totteli mukisematta toisen terävää käskyä ja otti mahdollisimman äänettömästi askeleen toisensa eteen. Piti eläin kuitenkin huolen siitä, että pysyi ainakin parin reilun kokoisen askeleen päässä toisen takana, liian lähelle ei ollut edelleenkään menemistä.
Toisen kanssa oli itse asiassa huomattavasti helpompi olla, kun polttavat silmät eivät olleet kaiken aikaa poraamassa reikää keskustelukumppanin otsaan. Niinpä varovasti, pikkuhiljaa sai eläin oikaista ryhtiään niin, ettei enää aivan kerjäläiseltä näyttänyt. Korvatkin osoittivat pitkästä aikaa jälleen ylöspäin.

Eripariset silmät vaeltelivat hetkisen pitkin luolaston seiniä, ennen kuin toinen aloitti keskustelun. Aika erikoista, tällaiset tyypit kun yleensä eivät vieraille turhia puhelleet, tuumasi maskinaama. Koira nuolaisi nopeasti huuliaan, ennen kuin vastasi.
"Hnh. Nimeni on Yön Sumu."
Niin, eihän tässä oltu vielä edes esittäydytty. Yleensä porukalla oli tapana heti ensinäkemältä tulla utelemaan nimeä, mutta Sumu olikin pitänyt moista käytäntöä aina hiukan epäsopivana. Edelleen tavanomaisen hermostuneena kippurahäntä nielaisi, ennen kuin uskaltautui lähteä varsinaisesti mukaan keskusteluun.
"Entäs sinä? Kuulutko johonkin laumaan?"
Ääni oli edelleen vaimea, mutta änkytys oli sentään lakannut. Koirankin tassu lätsähti samaiseen lammikkoon, johon susi oli äskettäin kävellyt. Satoikohan ulkona, kun kerran luolassakin oli vettä?

Re: Levossa.
Post by pipsu on Oct 6, 2007, 14:28

Tartaros oli outo heppu. Joskus sitä ei kiinnostanut lainkaan jutustelu, joskus se taas puheli vaikkei intoa moiseen ollutkaan. Se tuijotti ilmeettömänä eteenpäin kulkiessaan eteenpäin pimeässä. Piti olla varovainen, ettei törmännyt mihinkään tai astunut irrallisiin kiviin. Kaikkien aistien piti olla äärimäisen tarkkaavaisina.
Poika kertoi nimensä. Tartaros ei viitsinyt. Harjaspää nyökkäsi päätään, vaikka tuskin takana kulkeva sitä huomasikaan. Kun maskikasvo taas uteli puolisuden laumaa, nousi itseironinen hymy hänen huulilleen.
Hänen laumaansa kuului tällä hetkellä kaksi jäsentä.
...Tartaros tunsi nyt halua lyödä jotain.
"Tavallaan." uros mutisi, kun seisahtui hetkeksi nuuhkaisemaan ilmaa ennenkuin jatkoi kulkuaan eteenpäin. "Myöhemmin, kyllä."
Jopas nyt puhuttiin salaperäisesti. Tartaros ei tuntenut suurtakaan halua paljastaa asioitaan vieraille - tappaahan sitä muuten pitäisi.

Matka jatkui hetken hiljaisuudessa, kun keltasilmä keskittyi matkantekoon. Tuli risteys ja hetken mietittyään, muisteltuaan, valitsi arpikaula reitin oikealle.
Takasessä tuntui kirvelevää kivunpoikasta.
"Tartaros." poksautti puolisusi kuitenkin lopulta nimensä hiljaisessa luolassa eteenpäin tuijottaessaan mustan otsaharjaan alta.

Re: Levossa.
Post by hitodama on Oct 6, 2007, 14:46

Kaikeksi onneksi Sumu oli pysytellyt lyöntietäisyyden ulkopuolella. Niinpä maskikasvo sai rauhassa jatkaa ympäristönsä tarkkailua. Miten kukaan oikeasti saattoi erottaa näitä tunneleita toisistaan? Se oli Yön mielestä paljon hämmästyttävämpi asia kuin toisen kaarteleva vastaus laumakysymykseen. Koira kun tulkitsi tuon niin, että toinen oli liittymässä myöhemmin johonkin laumaan, ei vain ollut vielä sitä tehnyt. Mitä muuta se muka voisi tarkoittaa?

Hiljaisuus valtasi tilaa kaksikon ympäriltä, mutta nyt ei Sumu siitä päässyt ahdistumaan. Jokin juttu siinä vain oli aina ollut, että kävellessä oli helpompi olla hiljaa. Tai puhuakkin, tehdä oikeastaan mitä vaan. Paikallaan ollessa tuntui siltä, että toinen tuijotti Sumua miettien varmasti jotakin ikävää. Kävellessä kaikki luonnollisestikkin keskittyivät... No siis kävelyyn.
Jossakin käytävistä tippui vesipisara toisensa jälkeen alla odottavaan lammikkoon. Koira potkaisi pikkukiveä, joka vieri kolisten johonkin nurkaan. Tällainen hiljaisuus oli ihan mukavaa.

Jälleen toinen avasi sanaisen arkkunsa kovin yhtäkkisesti. Maskinaaman korvat värähtivät ja pää kallistui hieman. Tartaros mitä? Hetkeksi mieleen välähti toisen aiemmin lausuma kummallinen, mitään tarkoittamaton sana. Olikohan sudella useinkin tapana puhua siansaksaa itsekseen? Kun kaksikko hetkisen seisoi risteyksessä tietä valiten, tajusi Sumu kuitenkin hiukan nolona, että toinen oli kertonut nimensä. Ainakin luultavasti se oli harjapäisen nimi. Vai olisiko sittenkään? Tartaroksen jatkaessa matkaa hipsutteli kippurahäntä asiaa miettien perässä.

Re: Levossa.
Post by pipsu on Oct 6, 2007, 14:52

Käytäviä oli palvon. Oikealle, vasemmalle, eteen, takaisin. Ja jokaisen käännöskohdan luona pysähtyi harjaspää katselemaan ympärilleen, vaikkei pimeydessä juuri mitään näkynytkään. Se nuuhkaisi ilmaa, kuullosteli ja lähti sitten johonkin suuntaan kovin luottavaisen oloisena. Hiljaa kuin vuori, takastaan hieman, mutta nyt jo hyvin paljon lievemmin ontuen.
Tartaros luotti, ettei Herra jättäisi häntä pulaan. Siihen puolisusi uskoi vakaasyti, olihan hän täyttämässä Herran tehtävää, joskin varsin jumittavasti. Ehkä se oli syy vuoristossa loukkaantumiseen. Herra tahtoi muistuttaa, että harjaspään oli hoidettava lupauksensa kunnialla.

Vasen, vasen, oikea, vasen. Vähemmästäkin olisi joo pää pyörällä, koska käyttävät näyttivät lähes samoilta. Pimeiltä loukoilta. Maa oli kostea ja kylmä, kivenmurikat lentelivät tassujen lyödessä niitä.
Mitään keltasilmä ei lausunut, koska ei nähnyt mitään tarvetta moiseen. Mietti mieluummin tulevaisuuttaan ja sitä, mitä tekisi tuon kippurahännän kanssa kun ulos päästäisiin.

Re: Levossa.
Post by hitodama on Oct 6, 2007, 15:28

Eläinten siinä nyt kävellessä tuli Sumu lopulta siihen tulokseen, että Tartaros oli toisen nimi. Tämä logiikan huippupäätelmä perustui lähinnä siihen, että olihan Sumu itsekkin nimensä kertonut, niin kai toinenkin ajatteli sitten olla kohtelias. Ehkä tuo oli ensin meinannut jättää koko nimiasian sikseen, mutta jokin oli saanut tuon toisiin aatoksiin. Tiedä sitten mikä, ei susista voinut ottaa selvää. Ja olihan tuo muutenkin varsin merkillinen tyyppi, kun nyt sitä itsekseen puhelemistakin ajatteli.

Hiljaisuus jatkui parin talsiessa luolan kosteissa syövereissä. Sumullakaan ei ollut mitään sanomisen arvoista, joten kippurahäntä pysytteli vaiti. Mieli oli sen sijaan palannut taas menneeseen, ikään kuin Tartaroksen tulevaisuuden suunnittelun vastapainoksi. Koira mietti kaikkia tällä saarella jo tapaamiaan henkilöitä. Mitähän heille kaikille mahtoi kuulua? Olivatkohan Piklo ja Fealicy löytäneet toisensa, entä mitä kuului Ronkoteukselle? (Sumu kuuli Rongoteuksen nimen hiukan väärin.) Muistoa Dragesta koira vältteli ihan tahallaan, se ei olisi ollut lainkaan mieltä ylentävää pohdittavaa. Precieriä hän nyt ajatteli muutenkin niin paljon, että koetti jättää hänetkin nyt syrjään. Entäs se hullu susi, Kaizer? Minne tuo oli mahtanut häipyä Sumun vajottua tajuttomuuteen? Hiljaa eläin tuhahti ajatukselle, että kenties hänet oli myrskytuuli lennättänyt pois paikalta. (Mikä oli itseasiassa totta.)

Matka jatkui jatkumistaan, yksi toisensa samannäköiset risteykset tulivat ohitetuiksi. Tartaros oli ollut oikeassa, että Yö olisi todellakin eksynyt tänne pahemman kerran. Eivät olisi mitkään ohjeet tässä sokkelossa auttaneet, ehei.

Re: Levossa.
Post by pipsu on Oct 6, 2007, 15:36

Kun on hauskaa, aika tuntuu kuluvan siivillä.
Pian alkoi olla valoisampaa. Jostain kauempaa saapui tuulenvire, joka toi raikkautta muuten niin kovin kylmään ja tunkkaiseen luolaan. Se tuoksu sai Tartaros nimisen susipuolen hymähtämään kolkosti.
Askel, toinen, kolmas, neljän. Yksi käännös vasempaan ja erottui valoa luolan päästä. Himmeää, sen minkä aurinko soi tänä pilvisenä päivänä. Pieni tihkusade oli valloillaan.
Tartaros seisahtui paikoilleen ja antoi katseensa langeta Yön Sumuun. Ilmeettömänä tuo harjaspää katseli taaempana tulevaan, korvien ollessa hieman takaviistoon painuneet.
"Siinä on ulospääsysi." se tokaisi, muttei todellakaan jäänyt odottamaan, että hiljainen hippiäinen menisi hänen ohitseen. Ruskea asteli itsekin valoa kohti, siristeli hieman keltaisia silmiään pimeyden jälkeen, kun vihdoin astui märälle maaperälle luolan suun edessä.

Ylevästi arpikaulainen kohotti päätään, seisoi ryhdikkäästi paikallaan. Sen paksu turkki oli hieman töhryssä vieläkin, mutta jos sade yltyisi, saisi hän ilmaisen pesun kulkiessaan. Korvat nousivat höröön, kun voimansa ja komeutensa tietävä yksilö käänsi katseensa taas kippurahäntäiseen koiraan.
Mitäs nyt sanotaan. Ei sentään, kiitoksia Tartaros ei tahtonut. Ennemminkin vain päästä tuosta tyypistä eroon - ja samalla itsekin ulos luolasta. Hän tunsi olevansa sittenkin tarpeeksi terve jatkaakseen tehtäväänsä Herran nimeen.

Re: Levossa.
Post by hitodama on Oct 6, 2007, 15:57

Tartaros hymähti ja sai Sumun havahtumaan paremmin valveille. Mitäs mitäs, täällähän tuntui jonkinlainen tuulenvire! Koira koetti kurkkia toisen korkean selän takaa korviaan höristellen, josko uloskäynti olisi jo aivan nurkan takana. Vielä muutaman käännöksen verran joutui koira odottamaan, mutta lopulta valonkajo alkoi näkyä pimeässä luolassa. Varsin kuvainnollisesti voisi sanoa, että tunnelin päässä oli sittenkin valoa. Vielä viimeinen mutka, ja siinähän se kaivattu luolan suuaukko olikin. Puolisusi pysähtyi, mutta helpotuksesta rohkaistunut koira käveli tuon vierelle.
"Jep.",
vastasi maskinaama huulien pyrkiessä pieneen hymyntapaiseen. Tartaroksen lähtiessä taas kävelemään, kulki koira nyt hänen vierellään.

Silmiään siristellen elikot astuivat ulos luolasta tihkuttavaan sateeseen, joka tuntui suorastaan jumalaiselta tämän kaiken jälkeen. Sumu katseli helpotuksesta huokaisten ympärilleen, eikä kiinnittänyt suuremmin huomiota pörhentelevään arpikaulaan. Katse suorastaan lepäsi maisemassa, joka täyttyi vehreistä puista ja vähän matkan päässä siintävistä taloista. Koira oli niin onnesta soikeana, ettei edes tullut kummastelleeksi taloja ihmivapaalla saarella. Kunhan ajatteli, että jossakin tuolla olisi varmasti jokin typerä elikko, joka vain odottaisi pääsevänsä nääntyneen koiran ateriaksi. Tosin ensin pitäisi päästä alas tältä vuorelta, mutta kyllähän se nyt aina jotenkin järjestyisi.

Nopeasti eläin vilkaisi toista, mutta painoi katseensa taas pian varpaisiinsa. Hento hymy pysytteli kuitenkin yhä huulilla.
"Kiitos. Taisin jäädä vähän velkaa."
Hah, eipä tiennyt elukka, kelle oli moista sanomassa. Tartarokselle tuskin kelpaisi velanmaksuksi mehevä ateria tai mikään muu mukava asia. Kippurahäntä vilkaisi sitten vielä pimeään luolastoon. Hyi, tuonne ei enää olisi ikinä menemistä.
"Aiotko... palata tuonne?",
kysäisi uros vielä. Senkun menisi, mutta tätä koiraa ei tässä elämässä enää luolastoihn saataisi.

Re: Levossa.
Post by pipsu on Oct 9, 2007, 17:47

Velkaa, tosiaankin. Ja sitähän Tartaros ei koskaan unohtaisi. Kun se tarvitsisi typerän uroksen apua, etsisi ruskea toisen vaikka minkä kivenkolon uumenista. Ja koska Tartaros oli liikkuja, tutkija sekä vakoilija, hän varmasti saisi selvitettyä pian missä maskinaamainen oikein liikkuu.
Siksipä harjaspää ei sanonutkaan mitään, hymyili vain ivallisen kolkkoa hymyään.
Keltaiset silmät tuijottivat ympäristöä kuin miettien, mihin seuraavaksi. Kun puolisusi nuuski ilmaa, se ei haistanut mitään mielenkiintoisia tuoksuja viileässä ilmassa. Vain miljoonan eri piskiotuksen, jäniksen, peurankin jäljet. Ilmassa tuoksui kosteus ja sade sekä' viileys.

"Tuskin palaan." uros tokaisi liikauttaessaan korvaansa. Se seisoi paikallaan yhä ryhdikkäänä.
Tartaros suunnitteli etsivänsä lisää porukkaa laumaansa. Tätä urosta hän ei edes tahtonut pyytää mukaan, vielä ainakaan. Koska toinen oli niin heikko ja pelokasluonteinen, että puolisusi saisi kuitenkin heti jonkun syyn tapattaa toisen Herran lahjaksi. Ehkä myöhemmin, jos tuo Sumu osoittaisi olevansa parempikin koiras.
"Lähden taas jatkamaan matkaani."

Re: Levossa.
Post by hitodama on Oct 9, 2007, 22:01

Eriparisten silmien katse kulki sateisessa maisemassa, kun Sumu nyökkäsi toisen päätökselle. Koiralta jäi kokonaan huomaamatta toisen pahaa enteilevä hymy, ja ehkä hyvä niin. Oli parempi, helpompi, kun ei tiennyt, mitä kaikkea pahaa tulevaisuus voisi tuoda tullessaan, kun Tartaros oli siihen kietoutuneena. Sitä paitsi maskinaaman tiedot Lahkosta olivat vielä niin rajalliset, että murehtiminen asiasta olisi mennyt vain arvailujen puolelle. Tietämättömyys on ylellisyyttä, sanoi joku viisas joskus kauan sitten.

Sumu käänsi asentoaan varovasti, vilkaisten samalla isokokoista puolisutta. Tuskin toinen enää tässä vaiheessa kävisi koiran kimppuun, joten eläin otti muutaman askeleen kauemmas, kohti ohutta, maan kamaralle johtavaa kivipolkua.
"Minäkin jatkan matkaani.",
lausahti kippurahäntä olkansa yli. Nyt kun oltiin löydetty reitti ulos siitä penteleen luolastosta, voisivat urokset lähteä vapaasti omille teilleen. Ainakaan ei Yö mitenkään osannut uskoa, että Tartaros olisi väen vängällä hänen seuraansa tahtonut tunkea, hyvä kun oli luolassa suostunut kulkemaan yksissä pinempänsä kanssa. Varovasti uros heilautti selkänsä päällä makaavaa häntäänsä, kuin vielä viimeisenä kiitoksena.
"Että... Hei nyt sitten.",
sanoi koira ennen kuin käänsi katseensa menosuuntaan ja otti ensimmäiset, hiukan hapuilevat askeleet liukkaalla polulla, joka pian kaartoi mutkan taakse jättäen tulikatseisen paholaisen näkyvistä.

// Sin män. Kiitosta pelistä, pitää tosiaan treffauttaa Precu ja Sumu taas piakkoin. n__n //

Re: Levossa.
Post by pipsu on Oct 14, 2007, 12:24

Tartaros ei vastannut toisen hyvästelyihin, vaikka perään kyllä hetken katsoi. Sitten synkän hymyn saattelemana kääntyi tuo puolisusi, ja lähti varovasti kulkemaan eteenpäin matkallaan, pois näiltä luolilta.

>Sitte ku hahmot vapaana on. :3 Kiitos.<