Sanguinaria Mirada - RPGs

Yleinen » K-18 Roolaukset » Tulevaisuutemme on tässä ja nyt

Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by hitodama on Feb 25, 2008, 21:18

Päivä oli kääntymässä illaksi, auringon oranssiksi taittuneiden säteiden vielä valaistessa Befalasin metsää. Näillä main eivät pikkulinnut juuri laulaneet, vain varisten ja naakkojen soinnuton raakunta kaikui vetisen suon laitamilla. Ilta oli tyyni, vailla pelkoa sateesta tai tuulesta, ainoastaan muutaman yksinäisen pilvenhattaran kansoittaessa taivaan kantta. Kaunis ilta, kaiken kaikkiaan.
Kaksi koiraeläintä askelsivat vieretysten puiden lomassa, jättäen soista aluetta koko ajan enemmän taakseen. Punainen naaras, Sanguinaria Mirada, pysytteli tiiviisti Tartarokseksi nimetyn puolisuden vierellä, kaksikon talsiessa arvokkaasti metsän halki. Melkoinen kaksikko olikin kyseessä, niin mielensä lujuudeltaan kuin taistelutaidoiltaankin. Maailma oli suuri ja varmasti jossakin oli joku, joka olisi molemmat eläimistä pystynyt yksitellen päihittämään, mutta yhdessä kulkiessaan pari lieni melko voittamaton yhdistelmä. Niinpä ei pelolla ollut tarvetta olla läsnä eläinten matkatessa ja ilkeitä suunnitelmiaan punoessa.

"Misery Musta on siis kuoluit?", varmisti Mirada jäisten silmien vilkaistessa Tartarosta. Äänestä ei kuultanut juurikaan hämmästystä tuota tietoa kohtaan, jonka uros oli hänelle hetki sitten kertonut. Punaturkki oli nimittäin tavannut Mustan, eikä vanhus ollut kohtaamisen aikaan enää todellakaan ollut voimissaan. Eipä taistelija kuitenkaan tiennyt, että hän itse oli viimeinen, joka Lahkon johtajan oli ennen tämän omia hautajaisia elossa tavannut. Kohtalon oikut olivat moninaiset.
Koiran katse kääntyi takaisin menosuuntaa kohden, voimakkaiden jalkojen polkiessa sammaleista maaperää määrätietoisesti allaan.
"Se oli kylä odoteitavisa. Eii sitä radosta olisi Herrale elävänä enä miten hyöötyä olutkan.", lausahti raitaselkä tuhahtaen. No, nyt mustaturkki palveli heidän kaikkien etua ollessaan osana Herraa. Golubesta sen sijaan tulisi olemaan vielä paljon maallista harmia.

// Pipsu ja Tartaros siis mukaan. Otin vapauden päättää, että ne nyt ovat jotakin randomia jutustelleet tuossa matkan varrella. //

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by pipsu on Feb 26, 2008, 14:39

Ei tosiaankaan ollut syytä pelkoon kulkijoilla, korkeintaan niillä, jotka heitä vastaan tulivat. Taistelukoira ja kookas puolisusi, yhtä voitontahtoiset mieliltään. Uroksen, Tartaroksen, kaksi kullankeltaista silmää tuijottivat tiiviisti menosuuntaan, kun hän kulki punaisen ystävänsä rinnalla eteenpäin pää hieman kohotettuna, korvat liikahtellen, mustan otsaharjaan roikkuessa silmillä. Arpikaulainen oli juuri kertonut luotetulleen Misery Mustan kuolemasta, joka vieläkin tuotti jonkinlaista, kieroa hyvänolontunnetta vatsalaukussa. Jo sen äijän naamaa oli kauan saanutkin katsella. Nyt puolisudessa oli tosin kaksi harmia yhä niskassaan - Koeht, Miseryn poika, sekä jukurimainen Golube. Moisesta ei ruskea kuitenkaan jaksanut huolta kantaa, sillä hänestä tuntui, että asiat kyllä hoituisivat. Tuntemattomat olivat hänen Herransa tiet, mutta sen verran Tartaros jaksoi uskoa, ettei Herra häntä hylkäisi. Uskollinen oli ollut.
"Niin. Kuollut ja kuopattu." uros tokaisi matalan käheällä äänellään, vilkaistessaan Miradaan nopeasti. "Uskottunsa pitivät hänelle hautaseremonian."
Puolisusi tuhahti. Hän ei kyllä hautajaisia tahtoisi. Hän katoaisi Herransa huomaan arvokkaasti, muttei sentään dramatisoidun festarimaisesti.
Vino hymynkaarre nousi huulille, miekkosen ravistaessa hieman päätään.

"Silmätön vanha vätys. Oli oikein, että osasi poistua virastaan." Tartaros puheli, ehkä ilkeänkin oloisesti, mutta hän ei Mustaa kohtaan tuntenut minkäänlaista kunnioitusta. Oli häneltä onneksi silmän saanut vietyä, jotain iloa, vaikkei tappamaan pystynytkään. Kiitos sen albiinon nulikan, joka oli paikalle tupsahtanut.
"Golube tosin on melkoinen piikki hampaani kolossa." puolisusi tuhahti. Uroshan oli mitä loistavimmassa iässä, hyvin koulutettu ja typerän rohkea. Viimeisin tosin saattaisi aiheuttaa albiinon menehtymisen. Liika usko itseensä ja siihen, että häntä rakastettaisiin. Arpikaulainen seisahtui, suon maatessa synkkänä kauempana takanapäin, sammaleen tuntuessa vetiseltä anturoiden alle polkeutuneena.
"Kerrohan Mirada, kuinka Hjéresat jaksaa. En ole kohdannut heitä kaikkia, jotka ansiostasi ovat mukanamme. Minun aikani on taustatyötä ollut, olen tutkinut ja kuunnellut, ottanut selvää asioista. Mutta sinulta minä haluan kuulla, kuinka ryhmäni voi."
Hymynkaarre lepäsi vinona ja aavistuksen komeana voimakkaalla kuonolla.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by hitodama on Feb 26, 2008, 15:16

Tartaroksen vielä vahvistaessa tiedon vihollisen kuolemasta nyökkäsi Mirada ymmärtäväisesti. No, olipahan yksi vanhus poissa tieltä, vaikkei kuolema ollutkaan tapahtunut Hjéresatin toimesta. Ehkä Herra oli kuitenkin halunnut asian menevän näin, mistäpä tuota tiesi. Mitä siitä oltaisiin lopulta hyödytty, jos oltaisiin elävien voimia jouduttu kuluttamaan veren vuodattamiseen, jos Musta oli kerran vapaaehtoisesti maallisen elämän suostunut jättämään? Korkeintaan eräs harjaspäinen puolisusi olisi voinut jonkinlaista iloa asiasta saada, mutta tuskin Herra siitä olisi niinkään mitään voittanut.
Hautajaisille punaturkki sen sijaan naurahti kolkosti.
"Kuiinka suloiista. Toivotavaisti eiivät unoihtanet kukia ja sieevä muistokirjoitusta hautakiven.", ivasi naaras päätään pudistellen. Kaikenlaiseen keikistelyyn se vanha rakki olikin alentunut. Pönkitti asemaansa viimeiseen asti. Mikä typerys, ihan kuin moisesta olisi ollut jotakin hyötyä.

Nopeasti raitaselkä kuitenkin vakavoitui Tartaroksen tumman äänen taas halkoessa ilmaa. Pystyiksi leikatut korvat käännähtivät ja vino hymy jäi keikkumaan valkoisille suupielille.
"Aiino visas teko häneltä pitkin aiikoihin.", myönsi koira tietäväisen oloisena, vaikkei juurikaan ollut Miseryn valtakauden aikana saarella edes elänyt. Mutta niin naaras oletti, eikä nähnyt mitään syytä epäillä kantaansa. Hjéresatin kantaa.
"Golube on typerä nulika. Häntä eii kunioiiteta kuten edeltäjänsä, eikä kukan pärjä yksin. Eivät Mustan kanatajat jaksa ikuisuksin piiloteila kyvytöntä johtajansa selkiensä takana.", lausui taistelija tuoden oman näkemyksensä asian suhteen ilmi. Hän kun ei ollut vielä tavannut yhtäkään, joka olisi pitänyt nuorta valkoturkkia johtajanaan. Oli siis erittäin todennäköistä, että sirpinkantajan joukot koostuivat lähinnä Miseryä kunnioittaneista yksilöistä. Ja Misery oli kuitenkin ollut varsin erilainen auktoriteetti, joten kaiken järjen mukaan osa vihollisen porukoista tulisi aikaa myöten huomaamaan, millainen johtajanretale heille oli jätetty.

Samassa Tartaros pysähtyi, Miradan tehdessä kulmaansa kohottaen samoin. Haaleiden silmien katse kääntyi ensin kohti menosuuntaa ja sitten kohti johtajaa. No, kaipa tässä oltiin jo tarpeeksi kaukana suosta, niin ettei tarvinnut pelätä mutaan uppoavansa. Jos toinen kerran pysähtyä tahtoi, ei kuuliainen alainen menisi väittämään vastaan. Niinpä naaras tyytyi kuulemaan, mitä uroksella oli sanottavanaan.
Ennen kuin vastasi mitään, mietti koira hetken sanojaan toisen tulisia silmiä tuijottaen.
"Kuten johtajanikin, olen minäkin viettänyt paljon aikaa asioita tutkien, oppien. Pääsin kahleestanikin eroon, kuten varmasti huomaat." Viimeisillä sanoillaan naaras viittasi etujalkaansa ympäröineeseen siteeseen, katseen käydessä nyt vapaana olevassa jalassa. Kiitoksia vain Viiltäjälle.
"Divian-nimisen nuoren suden sain mukaamme. Hänestä lienee paljon hyötyä tulevaisuudessa, hän avaa tiemme Ederan laumaan."

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by pipsu on Feb 26, 2008, 15:30

Tartaros oli tosiaan havainnut kahleen puuttumisen Miradanjalasta, joskin vasta nyt, kun he olivat seisahtaneet. Miksi tuijotella alaspäin tassuihin, ku ylempäsä oli paljon mukavampaakin seurattavaa? Raidakkaan puhuessa, kertoessaan oppineensa ja liittäneensä Divianin, nousi Tartaroksen hymy matalaksi virnistykseksi, korvien poimiessa sanoja verkkaisesti. Hyväksihän oli punaisen lahkonkieli kehittynyt, mistä puolisusi oli oikein ylpeä, vaikkei sitä ilmi antanutkaan. Pää nyökähti hieman, hyväksyvästi toisen puheille, harjaksen hulmahtaessa pois keltaisen silmän päältä, kun tuuli vähän apuaan tarjosi.
"Loistavaa, Mirada." ruskea lausui tyytyväisenä ja antoi silmiensä hetkeksi painua kiinni.
"Minulla on sinulle mielenkiintoista kerrottavaa, jota tuskin haluat uskoa. Löysin Miseryn tuntemattoman pojan, Koeth nimisen uroksen. Mustarastaan sain mukaamme, mutta minulla on epäluuloja häntä kohtaan."
Pelkkä pieni muisto niin isänsä kaltaisesta nulikasta sai hampaat pieneen irveeseen ja mielen aavistuksen mataloitumaan.

"Redselig, Lahkoon tyytymätön narttu lupasi alaiseksi, mutta häntä minä ajattelen hyvällä. Hän on tyytymätön Lahkoon, aivan kuten olemme mekin ja vannoi uskollisuuttaan." kertoili tämä uros, muistellen samalla tapaamiaan yksilöitä. Kyllä Mirada ansaitsi kuulla kaiken, mitä Tartaros oli kohdannut, ketkä oli mukaansa haalinut. Miten muuten hän olisi voinut todistaa pitävänsä raidakasta luotettavana toverinaan?
"Lisäksi kohtasin taistelijan, soturikoulutuksen saaneen aasialaisen, Kurai Yorun. Taistelun myötä hävisi hän sielunsa Herralle ja meille ja lupasi uskollisena palvelemaan meitä ja Suurinta." lisäsi kultakatseinen ovelahymy vielä viimeiseksi, Miradaa tarkasti katsellen. Jättämättä hän kertoi, ettei musta ollut kovinkaan hyvillä mielin Lahkoon päätymisestä, eikä taatusti olisi vapaaehtoisesti mukaan saapunut. Mutta ei sillä väliä, sillä Tartaros uskoi, että se punakatseinen sirpinkantaja tulisi vielä ymmärtämään valinneensa oikein.

Tartaros otti askeleen eteenpäin, tarkastellen tätä punaista koiraa edessään. Olihan siitä kauan ollut, kun he olivat viimeksi kohdanneet. Hassua, miten aika vierikin. Oli niin paljon ajateltavaa, niin paljon suunniteltavaa, ettei enään pystynyt ajattelemaankaan ajan nopeaa syöksymistä. Huuliaan uros lipaisi hieman, kiitteli Herraa siitä, kun Yorun sirpin aiheuttavat haavat olivat jo kadonneet pörröisen karvapeitteen alle. Vain kaksi vanhaa arpea, jotka ylläpitivät uroksen muistoa menneistä, olivat selvästi esillä kaulassa valkoisen karvan keskellä.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by hitodama on Feb 27, 2008, 3:02

Tyytyväisenä kimaltelivat Miradan jääsilmät, kun Tartaros soi hänelle pienen kehunpoikasen. Naaras itse oli ehkä jopa hivenen tyytymätön toimiinsa, eihän hän ollut saanut joukkoja lihotettua kuin yhdellä soturilla. Mutta ehkäpä aikaa syönyt tiedonhankinta maksaisi itsensä tulevaisuudessa takaisin, ja taistelija voisi ylpeänä kertoa edistyksestään vastakin. Sitä paitsi Divian ei ollut mikään turha vätys, vaikka toisen liittymisen motiivit hiukan arveluttavia saattoivatkin olla. Ei, uroksen silmistä oli paistanut sellainen säälimättömyys, mille olisi Hjéresatissa vielä käyttöä. Sitten, kun veren olisi aika virrata ja punata epäpuhdas maa, ei olisi aikaa epäröinnille, vaan tiukalle päättäväisyydelle, lujalle tahdolle sekä uskolle. Uskolle joukon molempiin herroihin.

Tartaroksen seuraavat sanat kuitenkin riittivät pyyhkimään tyytyväisyyden Miradan kasvoilta, kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Valkeat suupielet raottuivat ja koira veti sihahtaen henkeä, aikoen sano jotakin varsin tulikivenkatkuista. Miseryn poika? Oliko toinen päästään sekaisin?! Moinenhan hyökkäisi heidän kimppuunsa heti kun vain selkänsä kääntäisi.
Raitaselän silmät leimahtivat pahaenteisesti, mutta jollakin tavoin sai naaras kuitenkin hillittyä terävän kielensä. Hän luotti Tartarokseen, eikä menisi kyseenalaistamaan tämän päätöksiä. Ainakaan ääneen.
"Epäluulosi saattavat pelastaa henkesi.", tyytyikin taistelija vain tuhahtamaan. Sanoillaan punainen teki kantansa selväksi, mutta ei väittänyt toisen tehneen väärin hankkiessaan Rastaan mukaansa. Jokin vihollisen pitämisestä itseään lähellä kertova sanonta koetti kovasti tunkea itseään arpikasvon mieleen, mutta tietoisesti tuo torjui moiset ajatukset päästään.

Jääsilmien katse kääntyi tyynesti, mutta paljon puhuvasti kohti hämärtyvän metsän puita uroksen kertoessa muista käännytetyistä. Molemmat naaraita. Etenkin toisena mainittu sai heti ensi kuulemalta kielteisen kaiun taistelijan mielessä; hän ei ollut koskaan pitänyt itäaasialaista alkuperää olevista lajitovereistaan. Mokomat kuvittelivat kovasti olevansa muiden yläpuolella typerien samuraiaatteidensa kanssa.
Yksi kuitenkin sai vinon hymyn pikku hiljaa palaamaan punaisen huulille. 'Me', toisti puolisusi kerta toisensa jälkeen. Mirada olisi siis tulokashempukoiden yläpuolella, ehkä vain nimellisesti, mutta oli kuitenkin. Hän oli Tartaroksen ensimmäinen, hän seisoisi mustaharjaksisen rinnalla, muiden katsoessa heitä ylöspäin. Vähempikin riitti kunnianhimoisen elikon valloittamiseen.

"Onko vielä muita?", kysyi Mirada pehmeästi, katseen kääntyessä takaisin lähestyvään urokseen. Kuinka olikaan naaras odottanut toisen tapaamista, sitä ihmeellistä yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka kaksikon välillä vallitsi. Ja sitä, kuinka saattoi puhua suunnitelmista avoimesti, mitään salaamatta ja pois jättämättä.
"Minulla on vielä eräs suunnitelma itseeni liittyen, mikäli johtajani on vain valmis sitä kuulemaan.", lausui pystykorva päätään kallistaen ja silmänsä puoliksi sulkien. Toisaalta Carmis-suunnitelmasta puhuminen olisi tehnyt mieli kovasti jättää myöhemmäksi, mutta hyvähän nämä oli nyt hoitaa kaikki pois alta kerralla.

// Jos Tartaros meinaa tosiaan kaikista kertoa, niin älä unohda Thornia. ^^ //

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by pipsu on Feb 27, 2008, 19:41

> Ai saamari sekin. : D<

Tartaros tunsi itsensä taas oikein tyytyväiseksi, kun havaitsi, kuinka tietyt. valikoidut sanat saivat mielihyvän ja voitontahtoisuuden leimahtamaan edessään olevan taistelijakoiran silmissä. Kuinka tuon lihakset kiristyivät, koko olemus muuttui hieman. Mustaharjaksinen hymähti kuivasti, liikauttaessa korviaan taaksepäin.
Miradan reaktio ei tosiaankaan yllättänyt puolisutta. Ensiksi hän oli itseäänkin kovasti epäillyt, tuntenut itsensä maailman typerimmäksi olennoksi, mutta ei enään. Vaikka pois oli Miseryn, ei se tarkoittanut, että toinen nousisi valtaan isänsä tavoin.
Poika oli tuntematon varpunen tällä saarella. Vielä. Ja jos se keltasilmäisestä riippuisi, sellaiseksi toinen jäisikin.
"Rakkahin Mirada, harkitsehan uudelleen." pyysikin puolisusi oikein kauniisti kermaisella, matalalla ja samalla kolkolla äänellään. "Koska kuka tuntisikaan suurempaa inhoa Golubea kohtaan, kuin poika, jonka hierarkian mukaan olisi kuulunut saada paikkansa ylimpänä? Myöhästyi, raukka, ja nyt kantaa kaunaa."

Kauniisti sai tuo selitettyä asiansa toiselle, mutta nyt jo riitti Koethista puhuminen. Alkoi kuvottaa jo moinen määrä. Kulmiaan uros hieman kohotti, hymähtikin kuivasti, sillä hänen tarinansa ei ollut vielä lopussa.
"Ja tosiaan, löysin Goluben veljen, Thornin. Ja sain mukaammekin, sen lisäksi."
Palvohan johtajaasi, Mirada, hän on kunnon mies. Ruskeaturkkinen liikautti pystyjä korviaan, ehkä hieman yllättyneenä, kun punainen mainitsi suunnitelmasta narttuun itseensä liittyen. Herran pää hieman kallistui, kun seisoi tuo ryhdikkäänä paikoillaan, ylväänä, kuten aina ennenkin. Sanaakaan tuo ei sanonut, mutta ruumiinkieli kaiken kertoi. Tyttö voisi puhua, itseasiassa hänen pitikin, juuri nyt.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by hitodama on Feb 28, 2008, 2:02

Tartaros pyysi kermaisella äänellään katsomaan asian toista puolta Koethin suhteen, ja tokihan Mirada oli valmis johtajansa sanoja kuulemaan. Tarkasti punaturkki pohti uroksen suunnitelmia, tuijottaen toista lähes pistävästi hailakoilla silmillään. Ei, naaras ei ollut edelleenkään tyytyväinen.
"Olet oikeassa, Mustarastas on mitä parahin liittolainen niin kauan, kun Golube on vallassa.", lausui taistelija vakavalla, jopa synkällä äänellä. Johtaja tekisi tietenkin niin kuin parhaaksi näki, mutta kunnon alaisena tunsi naaras velvollisuudekseen antaa omankin mielipiteensä toisen pohdittavaksi.
"Vaan entä sen jälkeen? Ei hän katso sen suopeammin sinun valtaasi, kuin albiinonkaan. Päästyäsi johtoon sinulla on jälleen yksi vihollinen voitettavana. Ja Mustan poikaa ovat Mustan kannattajat varmasti valmiita kuulemaan." Parhaiten Tartaros olisi Miradan mielestä tehnyt, kun olisi tappanut mokoman nulikan saman tien. Kuten uros oli sanonut, oli kadonnut poika tuntematon, mutta ei varmasti olisi sitä enää ajan hieman kuluttua.

Toisin kuin Koeth, sai uutinen Thornista vienon hymyn kohoamaan raitaselän huulille. Jos jopa oma veli oli nulikkaa vastaan, eivät mahtaneet asiat olla kovin kaksisesti albiinon kannalta. Luultavasti mokoma ei ollut tullut oppipoikana vielä ollessaan ajatelleeksi, kuinka tärkeitä oikeanlaiset suhteet saattoivat olla. Nuoruuden huumassa oli helppo kerätä pelkkiä vihamiehiä ympärilleen.
"Se on mielenkiintoista kuulla.", lausui valkohuuli jokseenkin salaperäisen kuuloisasti, samalla asiaa mielessään pyöritellen. Hän oli yhä vakuuttuneempi siitä, ettei Golube voisi mitenkään pärjätä, kun ei tuolla tuntunut olevan juurikaan kannattajia. Tai sitten mokomat pysyttelivät visusti piilossa koloissaan, mistä saattoi päätellä jotakin merkittävää joukkojen laadusta.

Muista puhumisen jälkeen vaikutti Tartaros olemaan halukas kuulemaan Miradan suunnitelman itsensäkin varalle, mistä punainen oli toki hyvin mielissään. Hän oli pohtinut asiaa kauan, eikä ollut löytänyt siitä merkittäviä aukkokohtia.
Kiitollisena puheenvuorosta narttu nyökäytti päätään pienenä kumarruksena, ennen kuin aloitti.
"Kerroit minulle viime kohtaamisellamme saaren viidestä laumasta. Olen matkoillani ottanut niistä tarkemmin selvää, erityisesti Carmis-nimisestä." Viimeisten sanojen kohdalla katseli taistelija erityisen tarkasti uroksen reagointia, ottaen samalla askeleen toista kohden. Jos toinen oli perillä asioista, kuten hänellä oli tapana, saattoi puolisusi jo aavistella, mistä oli kyse.
"Lauma koostuu punaturkkisista koiraeläimistä, joihin minulla on oikeus kuulua. Carmiksessa ei juuri ole Herran palvelijoita, vaan se kuuluu olevan Puolikuun suosiossa. Johtajani luvalla voisin liittyä tuohon laumaan ja tehdä voitavani tuon kapinaryhmän kukistamiseksi." Punaisen sanat olivat varmoja ja tarkkaan harkittuja, eikä hänellä ollut mitään syytä epäillä suunnitelman toimivuutta. Ilkeäksi muuttuneen hymyn saattelemana asteli koira yhä lähemmäs ruskeaturkkia, jääden lopulta aivan toisen eteen. Jälleen kohtasi jää tulen, kaksikon voimakkaiden katseiden toisensa tavoittaessa.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by pipsu on Feb 28, 2008, 23:47

Tartaros ymmärsi Miradan epäilyn, olihan hän itsekin niin ruoskinut itseään. Mutta uros totesi, että hänen liittolaisensa olisivat hänelle uskollisia. Ja kaikkea muutakin oli päähänsä punonut, asioita jotka olivat hyväksi hänelle, mutta terveydelle haitallisia Musrastaalle. Uros hymähtikin käheästi, ironisen hymyn levätessä voimakkaalla kuonolla. Pää kääntyi hieman vinoon, harjaan lipuessa kullankeltaiselle silmälle.
"Rakas Mirada, Koeth on Goluben rinnalla osaamaton nulikka."
Tottahan oli, että Misery oli kouluttanut albiinosta mainion taistelijan - Koeth taas ei isänsä oppeja ollut saanut. Se oli positiivista ja puolisusi oli varma, että hän Miradan kanssa repisi mustan riiviön kuin pienen hyttysen, jahka Golube oli saatu hengiltä ja pois valtaistuimelta.

Mutta oli aika ajatella muuta. Silmät tuntuivat kapenevan hieman, kulmakin kohosi, kun uros katseli itsevarmaa toveriaan, joka astui lähemmäs. Puolisuden hengitys leijui naaraan kasvoille, niin lähellä tuo seisoi, tuijottamassa tulisella katseellaan ruskean jäiseen sisimpään.
Uros naurahti käheästi, painoi kasvojaan hieman alaspäin, kuiskasi sanansa raidakkaan kasvoille;
"Yksin? Miksi asettaisin parhaan sotilaani yksin sellaiseen?"
Hymy kasvoille leijuen tarkkaili herra naisensa mielenliikkeitä. Carmis oli ehkä hölmön johtama, kiltin Fioren josta Tartaros oli kuullut, mutta puolikuulaisissa oli myös vahvoja, jotka voisivat rasittaa Miradaa - ja aiheuttaa vammoja.
Musta harjas hulmahti vielä, paikallaan seisoi arpikaulainen tuijottaessaan taistelukoiraan. Vakuuta minut, tuntui katse kertovan. Punainen varmasti tiesi harjasselän aatteet, joita tuo juuri pohdiskeli.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by hitodama on Feb 29, 2008, 15:04

Tartaros koetti kovasti vakuuttaa Miradaa Mustarastaan vaarattomuudesta, mutta edelleenkään ei naaras moista pystynyt nielemään. Hiukan happamena tuo katseli johtajaansa, antamatta kuitenkaan koko tunnekirjonsa purkautua ulos.
"Toivokaamme niin.", punaturkki lausuikin tyynesti, myöntyen siten toisen suunnitelmille. Mutta jos koira yhtään mitään osasi päätellä, olisi Koeth isänsä nuoruusvuosien tuotoksia. Siten, vaikka luultavasti siltä näyttäisikin, ei uros voinut olla samaa ikäluokkaa Goluben kanssa. Ei, ennemminkin hän olisi iältään verrattavissa Tartarokseen ja Miradaan. Hän olisi ehtinyt kerätä kokemusta ja oppeja maailmalta ihan riittävästi, vaikkei Musta hänen tukenaan ollutkaan ollut.

Lopulta päätti naaraskin unohtaa mokoman rastaan ja keskittyä muihin asioihin. Kuten hänen suunnitelmaansa, johon Tartaros vaikutti ensialkuun suhtautuvan varsin epäilevästi. Syystäkin, toki, mutta Mirada oli valmistautunut perustelemaan aatteensa.
Mairea hymy huulillaan astui raitaselkä vielä hivenen lähemmäksi urosta, antaen kuononsa hennosti koskettaa toisen leukaa.
"Siksi juuri, Tartaros: minä olen paras. Enkä minä ole tyhmä. Hankkisin tietoja, tarkkailisin, ottaisin selvää asioista. Eiväthän puolikuulaiset tiedä kuka olen, eivät osaa varoa. Olisin vain yksi punainen muiden joukossa.", selitti taistelija hitaasti mutta varmasti. Hän kyllä pitäisi huolen siitä, ettei kukaan hänen todellisia tarkoitusperiään saisi selville. Ja jos saisikin, olisi tuosta tuleva oiva uhri Herralle.

Kissamaisen pehmeästi otti Mirada jälleen yhden askeleen lähemmäs Tartarosta, koko ajan tuota kuonollaan koskien. Haaleat silmät puoliummessa tuo lopulta upotti valkean kuononsa toisen niskan harjakseen, veti sen tuoksua sisäänsä.
"Tietoni toisin sinulle, jolloin sinusta tulisi entistäkin vahvempi. He joutuisivat pelkäämään sinua, sinä hallitsisit heitä, Tartaros. Ja jos joskus jäisin kahden puolikuulaisen kanssa..." Pitäessään lyhyen tauon antoi naaras kielensä koskettaa toisen korvantaustaa varovasti, kokeilevasti.
"...Käyttäisin tilaisuuden toki hyväkseni.", lopetti punaturkki kuiskaten sanansa suoraan toisen korvaan.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by pipsu on Mar 2, 2008, 21:40

Tartaros kuunteli oikein mielellään, mitä raidallinen hänelle kertoi - eikä toki pahastunut ollenkaan, kun sai löäheisyyttäkin lisää omakseen. Kellertävänkultaiset silmät kiilsivät, kun korvat nappasivat öahkolaisia sanoja ilmasta, huulien hymy nousi asteen, kun hän saattoi tuntea punertavan hengityksen kasvoillaan, kun toisen kuono hänen leukaansa kosketti.
"Koska olet viisas, tiedät myös, että lauma vastassasi sinäkin sorrut." kuiskasi puolisusi taistelijalle, kun antoi häntänsä keinahtaa hieman ja katseensa tarkkailla toista. Ylväästi yhä seisoi paikallaan, kun naaras tutki hänen harjastaan, vesi tuoksua kauhkoihinsa. Aavistuksen tällöin laskeutui puolisuden raamikas pää, kielen koskettaessa toisen säkää, liukuessa ylöspäin vastakarvaan kaulaa pitkin.
"Kaikki puolikuulaiset eivät ole heikkoja." uros myös lisäsi hunajaiseen sävyyn, kuin aavistuksen kiusoitellen toista. Hampaat hieman koskettivat toisen kurkkua, pienen näykkäisyn muodossa, ennenkuin hän otti hieman etäisyyttä taas.

Pelkäämisestä ja hallitsemisesta puhuminen kuullosti hyvältä ruskean korvissa, mutta vieläkään hän ei ollut aivan vakuuttunut - tai sitten ei vain tahtonut olla. Korvat liikahtelivat, harjas oli silmillä ja pieni, vino virne lepäsi kuonolla, kun hän tunsi naaraan koskettavan kielellään korvaansa.
Tuhma tyttö, Mirada.
"Olet miettinyt tätä pitkään." kuiskasi arpikaula toisen korvaan, kun antoi kielensä tunnustella toisen korvantaustaa, kaulaa ja laskeutua lipaisemaan jopa rintakehää, ruumiin pauniessa lähemmäs voimakkaan naaraan kehoa, hengityksen muodostuessa toisen punertavalle turkille. Tilanteen käänne tuntui oikein mieluisalta tämän miehen silmissä.
Kieli lipaisi naaraan leuanalustaa ja hampaat näykkäisivät varovasti.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by hitodama on Mar 3, 2008, 2:45

Tuntiessaan puolisuden kosketuksen niskassaan pääsi värisevä huokaus Miradan huulilta, silmien sulkeutuessa raukeasti. Suunnitelman selostaminen alkoi tuntua turhalta ja typerältä, mutta tuskin moista enää pitkään oli tarvis jatkaa. Vaikka kuinka yrittäisi, ei Tartaros löytäisi Miradan sanoista aukkoja, jonka takia hänen olisi syytä suunnitelmaa kieltää toteuttamasta.
"Mine en hanki koko lauuma vastani, ja yksin ei kukan ole voiitamaton.", lausui naaras vaihtaen keskittymisen herpaannuttua sanansa yleiskielelle. Lahkokieli ei vielä tullut koiran mieleen kuin itsestään, liekö koskaan tulisikaan. Hyvin oli taistelija kuitenkin aikaan nähden kielen omakseen ottanut, mutta ei hän siitä äidinkieltä itselleen saisi tekemälläkään.
Uroksen näykkäistessä punaturkin kaulaa nykäisi tuo vastavuoroisesti hennosti toisen harjasta. Siniset silmät aukenivat hitaasti, katseen suuntautuessa johtajan tulisilmiin.
"Tiedän. Ja jos niin kävisi, etten heille pärjäisi, olisi se omaa syytäni. Tappio on oikein sille, joka sen joutuu kokemaan.", puheli taistelija takaisin lahkokielelle vaihtaen. Jälleen tuo sulki silmänsä ja antoi kielensä ja hampaidensa koskettaa toisen niskaa, korvantaustaa.
"Jos kuolen, en ole arvollinen palvelemaan Hjéresatissa.", kuiskasi naaras, tarkoittaen sanojaan.

Mutta entä jos hän todella kuolisi? Menehtyisi kamppailussa Puolikuuta tai jotakin muuta vihollista vastaan. Nyt uroksen kosketus tuntui kaipaavana vasten naaraan ihoa, mutta jäisikö Tartaros kaipaamaan häntä? Olisiko Mirada hänelle vain menetetty alainen, jonka voisi korvata toisella?
Olisi, totesi raitaselkäinen elättelemättä turhia toiveita. Mutta niin oli hyvä, niin johtajan tulikin toimia. Alaisiinsa ei saanut kiintyä, muistutti taistelija kielensä koskettaessa koirasuden suupieliä, ruumiin painautuessa toista vasten.
"En yhtä pitkään, kuin tätä...", kuiskutti taistelija urokselle, antamatta äskeisten mietteidensä kuultaa puheestaan. Hampaat näykkäisivät kiusoittelevasti toisen poskea, josta siirtyivät toisen kaulan kautta lavalle, kyljelle. Kaikki ajatukset tuntuivat pyyhkiytyvän pois koiran mielestä, tehden tilaa vain tälle hetkelle. Korvat painautuivat vasten niskaa kielen kurkottaessa toisen vatsaa, lähestyen hitaasti puolisuden miehisiä alueita.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by pipsu on Mar 7, 2008, 22:05

Tartaros ei pitänyt Miradan ajatuksesta - aivan suoraan sanottuna. Kullanhohtoisten silmien ilme kertoi sen, kun katse välähti, vaikkei vino, leveä virne kuonolta lipsunutkaan. Hän ei pitänyt siitä, kun Mirada keskitti ajatuksiaan muuhun toimintaa, tuntui suuruudenhullulta. Heiden tehtävänsä oli lahdata Golube - kun se työ oli tehty, oli aikaa Puolikuulaisille.
Puolisusi urahti matalasti, veti keuhkoihinsa raidakkaan tuoksua, lipaisi huuliaan kevyesti. Nautti niitä, kuinka koira hampaillaan ja kielellään tutkiskeli hänen turkkiaan ja kehoaan.
"Et keskity olennaiseen tehtävääsi." uros supatti toisen korvaan, kuullostaen samalla niin johtajalta, vaikka ajatukset pyörivät jo aivan muissa puuhissa.
"En pidä lainkaan suunnitelmistasi, Mirada."
Se oli siinä, loput keskusteltaisiin nähtävästi myöhemmin. Punaisen viimeisin kuiskaus kertoi sen.

Kun Mirada alkoi kielensä kera lähestyä Tartaroksen miehisiä alueita, pääsi matala kurahdus ruskean kurkusta. Hampaat näykkäisivät toisen voimakasta selkää, kieli tunnusteli pitkällä vedolla lyhyttä karvaa. Halusiko punainen olla tällä kertaa se, joka ilahdutti ensin johtajaansa? Mielenkiintoista,m oikein hyvältä kuullostavaa. Mustan harjaksen takaa katseleva kullanhohtoinen silmä välähti hieman, kun uros pyyhkäisi kaulallaan narttunsa ruumista, kielellään samalla tunnustellen ja kokeillen.

>lyhyt ja ytimekäs - kirjoitusinto nyt aivan jossain muualla.<

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by hitodama on Mar 7, 2008, 22:50

Kiihkeästi antoi Mirada kielensä kosketella Tartaroksen ihoa, samalla toisen kosketuksen selässään tuntien. Valkeat suupielet venyivät vinoon hymyyn huulten koskettaessa uroksen reittä, arempia alueita hetki hetkeltä lähestyen. Kunnes puolisusi lausui mielipiteensä ilmoille. Sanojen kaikuessa naaraan tajuntaan pysähtyi liike kuin seinään, sisällä kuohahtaen jonkin muunkin, kuin intohimon. Jäiset silmät välkähtivät, kun naaras veti päänsä takaisin korkeuksiinsa totistakin totisempi ilme kasvoillaan. Hän ei voinut uskoa korviaan.
"Siine tapauuksesa olein ymärtänyit tehtäväme väärin.", äyskähti punaturkki kiukkuisesti. Hän ei voinut sietää sitä, että joku oli hänen kanssaan eri mieltä, varsinkaan tällaisessa asiassa. Kiukun salamoidessa koiran kasvoilta asteli tuo takaisin johtajansa eteen, aikomatta tehdä elettäkään toista miellyttääkseen, ennen kuin asia olisi selvitetty. Puheensakin tuo palautti yleiskielelle, kuin lahkokielikin olisi ollut liian mairittelevaa.

Jääsilmät tuijottivat urosta uhmakkaina, pienten ryppyjen noustessa kuonolle.
"Luulin, Tartaros, etä tehtäväme on kerätä joukoja puolelemme, saada kanatajia. Mikä onkan pareimpi paiika moisele, kuin lauma? Divian pitä huoolta Ederasta, muta muiden lauumojen piirisä meilä eii ole ketän. Onko se todela tavoiteiideme mukaista?", tiedusteli taistelija korvat luimussa. Kiihko oli muuttumassa kovaa vauhtia raivoksi, jota naaraan oli aina ollut huomattavan vaikea pidätellä. Kiitos vain rodunjalostukselle siitäkin.
"Mine en aio hyöökätä Puolikun kimpun, kerän tieetoja. Siten, kun on heiidän tuhoamiseinsa aika, tuskin tahdome ola vierala maperälä, vieran vastustajan kansa.", selitti naaras lihasten jännittyessä vihan ansiosta. Riippuisi täysin Tartaroksesta, minkälaiseen aktiviteettiin kerääntyvä adrenaliini purkautuisi.
Tuhahtaen käänsi raitaselkä päänsä kohti metsää, silmien painautuessa vaarallisesti viirulle. Neiti oli todellakin pissed of, jos moinen ilmaus sallitaan.
"Vaie tahdoitko hyöökätä Goluben kimpun yksin?", kysyi koira vielä hampaitaan yhteen purren.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by pipsu on Mar 7, 2008, 23:29

Tartaros tiesi, että tässä kävi näin. Ja se oli oikeastaan hyvä. Varsinkin, kun hän ei aikonut sietää sitä, että toinen teki omia ajatuksiaan omin päin - Miradakin oli selvästi tehnyt päätöksensä, eikä aikonut piitata, mitä hänen johtajansa siitä oli mieltä. Siksi virne laskeutuikin tavalliselle asteelle, salaperäiselle, kun kaksi silmää kiilteli katsellessaan punertavaa raidallista.
Eihän hän naista touhuihin pakottaisi. Selvitetään tilanne sitten samantien.
Uros hymähti kuivasti. "Sinä Mirada olet nyt ajatellut liikaa." uros totesi rauhallisesti, vaikka ei pitänytkään siitä, kun raidakas noin epäili häntä. Hän itse keskittyi olennaiseen, toinen taas puhui tappamisesta ja puolikuulaisten telomisesta.
"Sinä olet valinnut sanasi selvästi väärin, koska annoit minun ymmärtää, kultaseni, että haluat lahdata Puolikuulaisia tieltämme. Minä en ole väittänyt, että tahtoisin heivata Goluben hengiltä yksin, se on omaa ajatuksenkulkuasi."
Pieni kireys kuulsi puolisuden äänessä, vaikka ilme ei värähtänytkään. Korvat olivat höröss, katse niin Tartarosmainen, kuin vain osasi olla.

"Luulin, että arvostat mielipiteitäni. Ja luulin, että ymmärrät, ettet tee ajatuksia yksin. Suunnitelmat teet yhdessä minun kanssani." uros lausui tyyneyden kuultaessa, korvien liikahtaessa, seisoessaan uljaana paikallaan.
Pää kallistui hieman.
"Lisäksi en ole edes tavannut vielä tätä Diviania." hän totesi. Pitihän hänenkin nähdä muut, ennenkuin suurempia suunnitelmia toteutettiin. Mutta suurin idea tässä oli se, että hän tunsi taistelukoiran - hän teloisi Puolikuulaisia jo sen takia, että he olivat Lahkon vastustajia ja unohtaisi, mikä heidän nykyinen vihollisensa oli.
Puolisusi otti askeleen eteenpäin vinosti hymyillen, askien kuononsa aivan naaraan korvan juureen.
"Puolikuulaiset ovat vihollisia, heidät tapetaan. Mutta se ei ole tehtävämme vielä. Luuletko, että laittaisin yhden parhaista taistelijoistani moiseen kiusaukseen?"
Kai toinen ymmärtäisi ajatukset ilman sanojakin.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by hitodama on Mar 8, 2008, 1:42

Korvat värähtäen naaras tuhahti jälleen, viiruun puristettujen silmien katseen ollessa suunnattuna jonnekin kaukaisuuteen.
"Tota kai mine haluan hoiita Puolikun tieltäme, muta tieedän etei vielä ole sen aiika. Mine en ole niine tyhmä kuine näyytät uskovan.", tiuski naaras saaden kuitenkin jo hieman hillittyä kiukkuaan. Ehkä oli hyvä, ettei hän juuri nyt katsonut Tartarokseen päin, mokoma tulisilmä kun vain olisi lietsonut punaturkin raivoa. Pimenevän metsän puut olivat paljon rauhallisempia juttukumppaneita.
"Eii ole minen päätöikseni alaista, etä tämän typerän saren lauumat ovat jakautunet värityksen perustela. Enkä ole myöskän voinut vaiikuta siihen, etä olein syntynyit samaan värin puolikulaisten kansa." Tottahan tuo, ei taistelija olisi muihin kuin Carmikseen ja Ederaan edes päässyt. Ja mitä hyötyä olisi ollut Ederaan soluttautumisesta, kun Divian siellä kerran asioita jo hoiteli? Vaikkei Divian ehkä kaikkein puhtain pulmunen ollutkaan, tuskin tuo ainakaan vihollisen puolelle kääntyisi. Omaan pussiinsa saattoi toki pelata, mutta niinhän jokainen jossain tilanteessa.

Lihakset edelleen kiihtymyksestä jäykkinä otti Mirada muutaman askeleen kauemmas, kääntyen sivuttain johtajaansa nähden. Kuono oli edelleen ärtymyksestä kielivillä rypyillä, silmien tuijottaessa metsää kumoon.
"Miksi olisin kertoinut sinele suunitelmastani, elen arvostaisi mielipideitäsi? Muta luulin, etä sinekin olisit oluit valmis kuuleman minen kantani asioista.", jupisi taistelija jopa hivenen katkeran kuuloisasti. Tällaisessa tilanteessa raitaselkä olisi todella toivonut olevansa oikeasti yhdenvertainen puolisuden kanssa, ei vain pelkkä alainen.
Korvat kääntyivät kohti urosta tuon seuraavien sanojen myötä. Nopeasti kävi ivallinen hymy valkeilla huulilla, kadoten kuitenkin pian vihan alle.
"En ole minekän liiemin tapailut uusia naikosiasi." Ei sillä, että naaras nyt olisi kovasti tahtonutkaan, mutta silti.

Tartaros otti askeleen kohti arpikasvoa, jolloin tuo lopultakin käänsi katseensa takaisin toiseen. Silmät olivat jäätävämmät kuin aikoihin, muttei koira silti tehnyt elettäkään työntääkseen toista pois luotaan.
"Mine osan hallita kiusaukseni.", lausui raitaselkä painokkaasti, täysin sanojensa takana seisoen. Olkoon sitten hyvä tai huono asia, mutta Mirada ei ollut niitä lahkolaisia, jotka olivat valmiit tunnustamaan uskonsa kelle tahansa. Hän valehtelisi asiasta, jos oli tarpeen, näyttelisi hyvääkin toveria. Tahtoessaan hän kyllä siihen pystyi: sen oli osoittanut tapaaminen Misery Mustan kanssa. Hän oli puhuttanut sokeaa mustaturkkia kuin kuka tahansa lahkolainen, saaden tuolta runsaasti hyödyllistä tietoa. Kuollessaankaan ei uros ollut tiennyt paljastaneensa tietonsa viholliselleen.

Jälleen otti Mirada yhden askeleen kauemmas Tartaroksesta, katseensa kuitenkin tuossa pitäen. Hetken tuo vielä tuijotti toista vihaa uhkuen, kunnes lopulta huokaisi ja käänsi päänsä jälleen kohti metsä.
"Sine oleit johtaja, Tartaros. Olein pahoiilani, etei sunitelmani mielytänyt sineä.", jupisi koira lopulta hammasta purren. Hän ei ollut lainkaan mieltynyt tilanteeseen, mutta minkäs teit. Ei hän tahtonut johtajaansa vastaan toimia, joten toisen heistä oli annettava periksi. Kevein mielin ei punainen sitä kuitenkaan tehnyt, siitä sai uros olla varma. Luonnon päälle otti mokoma kyllä todella pahasti.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by pipsu on Mar 10, 2008, 20:24

Ehkä oli ihan hyvä, että susipuoli saattoi joskus romahduttaa tuon punaisen. ..niin julmalta kuin se kuullostaakin. Mustaharjas tarkkaili tuon naaraan voimaa ja lihaksen väristyksiä, aggressiivistä ilmettä ja silmien tulista lieskuntaa. Vähemmästäkin leveni hymy hänen huulillaan, katseen tarkkaillessa koiraa vaiteliaana, kuunnellen toisen puheet huolella.
Tartaroshan ei sitä koskaan tulisi myöntämään, mutta tottakai Mirada oli hänelle erityinen. Arpikaula tulisi aina kohtelemaan tätä kuten alaisiaan (hieman korkea-arvoisemmin tosin), eikä hän koskaan kehuisi tuota enempää, kuin muitakaan. Mutta jos uroksen sisar, Tacita, olisi nähnyt, kuinka kärsivällisesti hän punaisen kanssa toimikaan ja kuinka hiljaisena kuunteli tämän espanjalaisittain painottuvaa puhetta..
Kultakatse hymähti kuivasti, huiskautti häntäänsä - antoi koiran paeta luotaan. Eihän hän toista pakottaisi olemaan lähellä. Siksipä ruskea paransi ryhtinsä, antoi kasvoilleen palata rauhallisen, salamyhkäisen katseensa.

"Aa, naisiani." Tartaros naurahti hieman, puisteli päätään. Katse tuijotti hetken alaspäin, kunnes melkein ilkikurisena nousi raidakkaan kasvoille. "Kyllähän sinä heidät näkemään tulet."
Ei arpikaula toki epäillyt, että Miradan valitsema Divian olisi jollain lailla surkea elukka. Varmasti lahjakas, ei toinen häntä mukaan muuten huolinut olisi.
"Ja Mirada, minähän kuuntelin. Kysyin lisää tietoa ja harkitsin. Mutta totuus on sellainen, ettei ole vara sinua laittaa ylimääräisiin koitoksiin. Vielä."
Kaartoipa uros kaulaansa, hetken jännitystä ylläpitäen, ennenkuin kertoisi lisää. Hän huomasi, kuinka Mirada lannistui, kun ei saanut tahtoaan läpi, mutta sen kanssa oli elettävä. Ukko kun oli oikein jääräpäinen, aivan kuten edessään oleva naikkonenkin.
"Minusta nimittäin tuntuu, ettemme ole salassa kauaa. Mikäli Golube saa tietää meistä, panokset kovenevat kerta rysäyksellä." jutteli tuo kultakatseinen herttaisen hunajaisella äänellään, korvillaan metsikön ääniä napaten.
Ei se turhia viitsinyt lähennellä, ja viimeisistä sanoista Miradakin varmasti tajusi pääpointin. Kohta poltellaan Tartaroksen persvilloja, kun Golube haluaa päätä vadille.

>... älä ikinä kuuntele imelää musiikkia pelatessasi Tartaroksella. ö_Ö<

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by hitodama on Mar 10, 2008, 23:30

// Eäh, tulipahan hiukan herran toistakin puolta valotettua kerrankin. ^^ Ihan mukavaa vaihtelua. //

Kuten oli Mirada Tartarokselle jollakin mystisellä, salatulla tavalla erityinen, oli Tartaros sitä myös Miradalle. Toinen oli johtaja, jota naaras kunnioitti enemmän kuin ketään muuta, mutta mukana oli myös muutakin. Sitä ei taistelija pystynyt edes itselleen myöntämään, ei edes ajattelemaan asiaa. Siksi punaturkki oli kuitenkin enemmän kuin tosissaan sanoessaan olevansa pahoillaan siitä, ettei suunnitelma ollutkaan toista miellyttänyt. Hän olisi niin tahtonut tehdä uroksen ylpeäksi, saada tuon luovuttamaan yhden ylimääräisen hymyn huuliltaan.
Vain kerran oli raitaselkä kunnioittanut toista elävää samoin kuin puolisutta, ja silloin kyseessä oli ollut ihminen, jonka ansiosta taistelukoira oli syntynyt ja kasvanut omaksi itsekseen. Vain yhden kerran oli naaras tuottanut Dientelle pettymyksen, mutta se yksi kerta oli riittänyt. Mies oli hylännyt kasvattinsa, eikä taistelija tahtonut saman toistuvan Tartaroksen kanssa. Sillä Tartaros ei ollut ihminen, hän oli koiraeläin kuten alaisensakin. Hän oli jääsilmälle muutakin, kuin pelkkä johtaja.

Tartaroksen hymähtäessä itsekseen painoi Mirada silmänsä tiukasti kiinni, kääntäen kasvonsa pois toisen katseen ulottuvilta. Hän ei tahtonut nähdä urosta, sillä alitajuisesti pelkäsi näkevänsä pettymyksen huokuvan toisen tulisilmistä. Edelleen oli taistelija vihainen, mutta lähinnä itselleen. Yleensä ei arpikasvo tuntenut minkäänlaista katumusta teoistaan tai sanoistaan, mutta ymmärsi nyt tehneensä väärin. Hänen olisi tullut hillitä itsensä, hyväksyä uroksen päätös mukisematta. Kuten kunnon alaisen kuului.

Hiljaa, sanaakaan sanomatta kuunteli Mirada puolisuden sanoja. Puheen soljuessa ilmoille aukesivat kiinni puristetut silmät hitaasti, vain paljastaakseen nujerretun elikon sammuneen katseen. Tuli oli onnistunut sulattamaan jään. Kyllä taistelija vielä moisesta tokenisi, mutta juuri nyt hän ei tuntenut oloaan kovin hyväksi. Tunne oli huomattavasti ikävämpi kuin silloin, kun Tartaros oli ollut kuristaa hänet taistelun tuoksinassa viime tapaamiskerralla.
"Tieedän.", lausui naaras sävyttömästi toisen puhuttua loppuun. Vasta nyt käänsi raitaselkä katseensa takaisin urokseen. Näkisipä tuokin, kuinka oli saanut tulisieluisen naisensa hallintaansa.
Pää alas painettuna ja ilme mitään paljastamattomana istuutui punainen nurmelle, lasittuneen katseen toista näennäisesti tarkkaillessa.
"Lieene parasta kutsua Hjéresatin jäseinet koole. Saame ehkä pareman kuvan tilantesta, kun kaiiki ovat jakamasa tietonsa keskenän. Voiime myös kehota heitä tarkaileman merkejä sitä, koska tieeto meistä onn kantautunut albinon korvin." Vaikkei sitä suoraan sanonutkaan, tiesi Mirada toisen ymmärtävän myös lauseen piilomerkityksen. Täten molemmat saisivat nimittäin lisäksi tilaisuuden tarkkailla toisen mukaansa käännyttämiä henkilöitä.

// Öök, tulipas siitä taas pitkä tyhjänjauhanta. //

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by pipsu on Mar 15, 2008, 19:43

Tartaros hymähti kuivasti, tarkkaili punaista narttukoiraa, jonka lihakset olivat viimeisilleen treenatut ja silmien palo yleensä varsin jäätävä - mutta nyt ikävän lannistettu. Voivoivoi. Tartaros ei antanut vinon hymynhäiveen huuliltaan paeta, vaan asteli rohkeasti lähemmäs toista, vaikka kovasti olikin neitokainen yrittänyt välimatkaa häneen ottaa. Mustaharjas katseli toista tiiviisti keltaisille silmillään ja kuuli, kuinka raidallinen puhui jotain joukon kokoamisesta. Niin, se olisi viisasta, oikein kovin.
"Herra hoitaa asian varmasti." Tartaros vakuutti Miradalle, antaen toisen korvansa liikahtaa takakenoon.

Olipas toinen nyt murtunut. Tartaroksen pitäisi ilahduttaa. Puolisusi astuikin aivan kiinni toiseen, antoi päänsä painua lähemmäs ja kielellään kosketti naaraan niskaa viettelevästi. Mikäli ei hampaiden pieni näykkäisy, ruumiin kosketus ja kielen kujeileva kulkeminen pitkin lyhyttä karvapeitettä auttaisi, olisi pakko myöntää, että homma oli menetetty.
Raiskaamaan Tartaros ei Miradaa alkaisi.

>Lyhyt :c<

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by hitodama on Mar 15, 2008, 23:54

Silmien katsellessa unisen oloisesti urosta nyökkäsi Mirada tuon sanoille. Herra hoitaisi asian. Naaras kyllä tiesi Herran kutsun mahdin, eikä sitä ollut lainkaan helppo vastustaa. Jos Herra siis katsoi tarpeelliseksi, hän kyllä saisi kerättyä kannattajansa koolle. Mielessään taistelija hymähti katkerasti, ilmeen kuitenkaan värähtämättä. Saihan Herra puolituntemattoman pettämään johtajansakin Hänen takiaan.
Usean kerran oli punaturkki pohtinut, miksi hän oli mahtanut sinä kohtalokkaana päivänä reagoida niin voimakkaasti kuullessaan sanat, jotka olivat muuttaneet koko hänen elämänsä. 'Sinusta tulee hyvä palvelija Herralle', oli Kuromaksi kutsuttu uros kuiskannut. Mutta miksi Herra oli tahtonut juuri Miradan? Sukuaan ei naaras juuri tuntenut, joten oli toki mahdollista, että lahkolaisuus oli hänellä veressä. Vaan silti ei naaras uskonut, että pelkkä verenperintö olisi saanut hänet pettämään omistajansa merkityksettömien sanojen tähden. Ei raitaselkä tosin muutakaan selitystä ollut keksinyt niinä unettomina öinä, joita oli Argentiinan katuja kulkiessaan viettänyt.

Hiukan haikein mielin luopui Dienten ylpeys muisteloistaan Tartaroksen jälleen lähestyessä häntä. Murrettu jää silmissään tarkkaili naaras puolisutta, antaen tuon vapaasti koskettaa itseään. Ei hän tahtonut pyristellä vastaan. Toisaalta vastaan hangoittelu olisi saattanut olla jopa kiihottavaakin, mutta äskeisten tapahtumien valossa ei punainen uskonut sen tuottavan yhtä suurta mielihyvää, kuin jossakin toisessa tilanteessa. Sanallinen taistelu sai riittää tälle kerralle.
Tuntiessaan Tartaroksen kielen turkkinsa seassa ei voinut naaras muuta kuin huokaista ja antaa shown jatkua. Väittely oli ohi ja vaikka se olikin päättynyt punaisen tappioon, ei arpikasvo olisi ollut tyytyväinen voittoonkaan. Hän tahtoi, että Tartaros pysyi hänen yläpuolellaan, oli se joka määräsi. Vaikka se toisinaan tekisikin kipeää, oli näin parempi. Koska useimmiten naaras tunsi olevansa muita vahvempi, saattoi hän päästää lähelleen vain uroksen, joka oli vielä häntäkin vahvempi. Niin nurinkurista kuin se olikin, tahtoi naaras toisinaan olla se alistetumpi osapuoli. Mutta siihenhän hänet oli jalostettukin; mitä olisi taistellukoira, kuinka vahva tahansa, jos ei tuota pystyisi lainkaan hallitsemaan?

Yhä nurmella istuen antoi Mirada silmiensä painua puoliksi kiinni ja kielensä jälleen kosketta Tartaroksen kaulaa, rintaa. Vaikka energia oli koiran silmistä paennutkin, ei se ollut tehnyt sitä tuon sisimmästä. Palava intohimo oli yhä tallella, joskin se tarvitsi pientä herättelyä roihutakseen liekin lailla.
Auringon valo alkoi kadota puiden siimeksestä, jättäen kaksi koiraeläintä hämärän suojiin.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by pipsu on Mar 29, 2008, 14:00

Tartaros tiesi, että intohimo oli tallella. Jo lyhyessä ajassa hän oli oppinut tuntemaan tuon naaraan sielun, ajattelutavan. Hän tunsi toisen voiman, äkkipikaisuuden, kuuliaisuuden. Ja ennenkaikkea intohimon. Taistelukehässä elänyt koira oli menettänyt monta asiaa, joista Tartaros oli saanut oikein mukavia muistoja elämänsä varrella.
Tartaroshan oli ollut oikea naistenmies ja kieltämättä ei vieläkään voisi vastustaa kauniiden tyttösten seuraa. Jotenkin uros vain tuntui täällä vetävän puoleensa ainoastaan uroksia. Kenties asiat muuttuisivat vielä - koska ei, Tartaros ei ollut uskollinen. Ja miksi olisikaan? Mirada oli vain hänen alaisensa. Niin, niin uros sanoisi, jos päätyisi jonkun toisen selkään ja paljastuisi. Punainen oli vain alainen.. niin Mirada saisi ajatella.

Kieli kuljeskeli turkkia pitkin, kujeilevasti liikahdellen. Välillä hampaat näykkäisivät kokeilevasti, ruumis painui naaraan omaa vasten. Kuono kosketteli, katse oli kujeilevan salaperäinen.
"Olet hyvä, Mirada." Tartaros kuiskasi kevyesti toisen korvaan, antoi kielensä lipaista korvantaustaa kuin kiitokseksi.
"Uskollisempaa saa hakea."
Pitihän puolisuden joskus kehaista vähän toveriaan, joka rinnalla kulki, taisteli ja koiraeläimiä mukaan käännytti.

Pää laskeutui, kieli kosketti Miradan rintakehää, näykkäisi hieman. Stten uros hieman meni taaksepäin, antoi kielensä kujeilla raidakkaan kylkeä pitkin, päätyen lopulta takatassujen luo. Sisäreittä uros kosketti kuonollaan, näykkäisi, antoi harjaksensa kutitella lyhytkarvaista ihoa. Vähän kiusoitteli, eihän tässä muuten mitään hauskaa olisi.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by hitodama on Mar 29, 2008, 15:58

Ehkäpä Andriaanan saari oli suurimmaksi osaksi urosten kansoittama, sillä tuon sukupuolen edustajia oli Miradakin pääasiassa tapaillut. Tämä seikka oli toki naaraalle paljon mieluisampi kuin Tartarokselle, sillä eipä punaturkkikaan johtajalleen ollut vannonut uskollisuutta kuin Lahkolaisessa mielessä. Vielä oli puolisusi tosin saanut nauttia yksinoikeutta taistelijaansa, mutta tulevaisuudessa saattaisi olla toisin. Erityisesti kohtelias ja mystinen Viiltäjä oli saanut nartun mielenkiinnon heräämään, ja olihan Mirada urokselle eräänlaisessa kiitollisuudenvelassakin. Varjodemoni, kuten Mirada oli tuota nimittänyt, oli nimittäin veitsellään irrottanut punaturkin jalkaa kahlinneen suojaputken ja tapaamisen päätteeksi lupaillut heidän vielä kohtaavan uudemmankin kerran. Liian toiveikas ei raitaselkä asian kanssa ollut, mutta mikäli kohtalo päättäisi heidät vielä yhteen johdattaa... No, se jäisi nähtäväksi.
Mutta kuten taistelija luonteelle oli ominaista, ei tuo olisi suonut jakavansa Tartarosta muiden kanssa. Ei hän mustaharjaksiselta uskollisuutta odottanut, pikemminkin odotti naaraiden pitävän näppinsä erossa uroksestaan. Tuskin mahdollinen syrjähyppy muuttaisi punaisen suhtautumista itse Tartarokseen, mutta suhteen toiselle osapuolelle taistelija saattaisi järjestää varsin tukalat oltavat.

Tartaroksen kuiskutellessa imartelunsa Miradan korvaan ynähti tuo hyväksyvästi ja painoi päänsä vasten uroksen kaulaa.
"Hakea saat, van et tule löytämän", lausui naaras pehmeästi, valkoisten huulten venyessä tahtomattakin itsetyytyväiseen hymyyn. Toisen kosketuksen siirtyessä alemmas kohti rintakehää, antoi punainen kuononsa seikkailla uroksen tuuhean niskaharjaksen seassa. Kieli ja hampaat koskettelivat toisen pitkää turkkia ja ennen kuin uros alkoi siirtyä taemmas, olivat naaraan kasvot lähes uponneet mustan harjaksen sekaan. Vastustelematta antoi taistelija toisen kuitenkin liikkua haluamalleen suunnalle, jolloin pois liukuvat suortuvat paljastivat altaan naaraan raukean, mutta ilkikurisen ilmeen.

Lopulta nousi taistelukoira seisomaan, antaen puolisuden vapaasti koskettaa häntä mistä ikinä mielisi. Kuin uniltaan heränneenä venytteli Mirada lihaksiaan työntäen itseään kohti taivasta, jalkojen painautuessa tiukasti kiinni maaperään. Lopuksi pyöräytteli naaras vielä niskojaan, tuntien samalla Tartaroksen kosketuksen reitensä tietämillä. Eräällä tavalla herännyt punaturkki olikin; herännyt tähän tilanteeseen ja jättänyt äskeiset tapahtumat unimaailman varjoihin.
Nautinnollisesti raitaselkä ynähti uroksen kiusoittelevalle kutittelulle, ennen kuin antoi oman päänsä painua toisen vatsan tasolle. Olihan naaras rungoltaan paljon toista lyhyempi, joten hän ulottuu varsin hyvin kuljettamaan kieltään toisen reittä pitkin, antaen lopulta kielensä lipaista kokeilevasti mutta varmasti toisen penistä.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by pipsu on Apr 6, 2008, 19:42

Tartaros ei enään vastannut punaiselle, vaikka tiesikin, että toinen oli varmasti mielissään saadessaan kehuja. Kukapa ei olisi? Aina tuntui turkki pörhistyvän, kun sai osakseen muutaman hyvin valitun kehaisun itseensä tai tekemisiinsä liittyen.
Mutta Tartarospa oli sitä mieltä, että mieltymystä toiseen voisi näyttää aivan muillakin keinoilla kuin sanoja latelemalla. On olemassa tekniikoita, jolloin ei pelkästään ajatuksissa tunnu hyvältä huomionosoituksen jälkeen - silloin on raukea olo myös fyysisesti.

Urokset kuono kuljeskeli sisäreidellä, lipaisi sitten naisille jo herkkiä alueita vatsan alapuolen kautta. Kieli kosketti yhtä nisääkin, kunnes hampaat vähän näykkäisivät ja pitkällä vedolla saattoi uros liikuttaa kieltään ihoa pitkin. Mutta hetkeksi hellyydenosoittelu keskeytyi, kun Mirada antoi omansa kielensä kokeilla uroksen miehisiä alueita. Kurahdus karkasikin uroksen kurkulta, asento tuli varmemmaksi lihaksien jännittyessä. Verenkiertokin alkoi ruumiissa tehokkaammin toimia, mutta voi, ei häntä näin helppo sentään olisi juoneen saada.
Susi pyyhkäisi päällään naaraan ruumista, harjaksen kutitellessa tuon ihoa, kokeillen ja näykäten hieman tämän selkää.

>anteeksi lyhyyttä T___T<

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by hitodama on Apr 7, 2008, 0:59

// Eipä haittaile moinen. n_n //

Tyytyväinen, matala naurahdus kantautui Miradan kurkusta, kun Tartaros häntä jo varsin aroilta alueilta kosketteli. Pystyiksi leikatut korvat painuivat hetkeksi vasten niskaa, mutta pian punaturkki nosti ne takaisin kohti korkeuksia. Kohosi koiran häntäkin ylöspäin, vaikka sitä lienikin typistetystä tyngästä varsin vaikea havaita.
Hännän leikkaaminen oli niitä harvoja asioita, joista taistelija ei entiselle omistajalleen ollut järin kiitollinen. Toki hän ymmärsi miehen syyt moiseen toimenpiteeseen, ja olihan ihmisen varmasti vaikea kuvitella kuinka tärkeä kyseinen ruumiinosa koiraeläimille loppujen lopuksi oli. Mieluummin raitaselkä olisi kuitenkin ottanut sen riskin, että häntä olisi taistelussa murtunut, kuin että se alun alkujaankin häneltä riistettiin.

Puoliksi suljetut jääsilmät katselivat tiiviisti urosta tuon urahtaessa nautinnollisesti. Taisi toinen pitää äskeisestä, totesi Mirada ajatuksissaan. Ja miksei olisi pitänytkin, suoranainen ihmehän moinen olisi ollut. Niinpä painoi naaras päänsä jälleen alas ja antoi kielensä toistamiseen koskettaa toisen miehistä elintä. Vielä ei järin fyysistä vaikutusta kosketuksella tuohon ollut, mutta tuskin sitäkään ikuisuuksia tarvitsisi vartoa.
Kerran toisensa perään lipaisi punaturkki uroksen penistä, välillä rohkeammin, välillä hellemmin. Tuskinpa puolisusi rajumpiakan otteita pelkäisi, mutta ei Mirada tahtonut liian kovakourainenkaan olla.
Tilanteesta kovasti nauttien painoi narttu samalla itseään vasten ruskeaturkkista. Jopa pelkkä toisen voimakkaan kehon tunteminen vierellä sai kylmät väreet kulkemaan raidallista selkää pitkin.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by pipsu on Apr 13, 2008, 19:56

Tartaros piti oikein kovasti saamastaan huomiosta. Tietenkin hän piti, outo olisi se mies, joka viittaisi kintaalla naisen huomionosoituksille, ennenkaikkea kosketuksille. Ellei nyt kyseessä ollut herra, joka nautti huomiosta, jonka vain toinen samansukupuoleinen ojensi hellin ottein. Ei, kyllä naisen lipaisu ja ruumiin erittämä tuoksu oli se, mistä puolisusi itse piti. Ruskea urisikin vaimeasti, asetti kirsuaan lähemmäksi naaraan peräpäätä samalla, kun punainen kielellään lipoi hänen miehistä elintään. Silmätkin olivat painua kiinni, kun veri alkoi hiljalleen pakkaantua uroksen penikseen, jokaisen kielen kosketuksen myötä. Uroksen oma kieli kulkeutui myöskin ulos suusta, lipoakseen koiran hännäntyveä, sekä myöskin aivan erityistä aukkoa, jonka sisään keltasilmä aikoisi kohta itsensä asettaa. Urahdusten karatessa huulilta antoi puolisusi kielensä koskettaa tätä kohtaa, upotti kieltään vähän naaraan sisäänkin, kiusoitellen sen kuitenkin ottaen pois aina varsin nopeasti.

Tartaroksen penis alkoi olla valmiina toimintaan, kiitokset siitä Miradan ovelalle kielelle sekä huumaavalle tuoksulle ja ruumiin kosketukselle. Mustaharjas antoi päänsä liukua naaraan selkää myöten, lipoi tätä vähäsen ja samalla kulkeutui toisen taakse. Urina kantautui matalana ruskean kurkunpohjalta, kun tuo antoi eturuumiinsa nousta naaraan selänpäälle. Hampaat tarttuivat kiinni toisen niskan lyhyestä, raidakkaasta turkista, peniksen alkaessa etsiä oikeaa aukkoa. Ja nopeastihan se löytyi, arpikaulainen upotti itsensä voimakkaasti naisensa sisään, alkaen lykkiä aluksi rauhallisesti, sittemmin alati voimistuvin työnnöin. Mielihyvä vyöryi ympäri ruumista, urahduksen ja matalan murinan kantautuessa huulilta.

>pientä autohittausta, pahoittelen.<

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by hitodama on Apr 18, 2008, 11:56

// Ee haittaa. Saadaanpahan tätä vähän etenemäänkin. //

Hiljaa hyristen jatkoi Mirada kielipeliään, silmät puoliksi suljettuina. Oli oikein palkitsevaa huomata, kuinka Tartaros alkoi elimineen pikku hiljaa heräillä, veren pakkautuessa halutulle alueelle. Vielä paremman palkinnon tarjosi kuitenkin uroksen kosketus, joka tuntui sytyttelevän mukavasti kipinöitä naaraan sisällä. Meinasipa punaturkki kokonaan oman työnsä unohtaa, kun puolisuden kieli hänen kaikkein pyhimpäänsä kulkeutui. Lämmin tunne valtasi alaa koiran sisältä ja tuo olisi tahtonut vain jäädä siihen, antaa uroksen hoitaa homman tästä eteenpäin. Mutta eihän sellainen toki käynyt päinsä, joten nautinnollisesti huokaisten antoi punaturkki kielensä jatkaa viekoittelevaa työtään.

Pian oli Tartaros valmiina varsinaiseen toimintaan ja lähti kulkeutumaan naaraan taakse. Hivenen salaperäisesti Mirada toiselle hymyili, katsoi olkansa yli urosta jääsilmillään. Tiiviimmin asetteli koira jalkansa vasten maata, valmistautuen pysyttelemään tiukasti paikoillaan toisen alla. Tartaroksen laskeutuessa naaraan päälle naurahti tuo jälleen matalalla, tummalla äänellään. Silmät sulkeutuivat kokonaan, mutta ilkikurinen hymy ei pyyhkiytynyt pois taistelijan valkoisilta huulilta. Pikemminkin venyi yhä leveämmäksi ensimmäisen työnnön upotessa naaraan sisään, mielihyvän levittäytyessä ruumiiseen. Hiljaa mutta intohimoisesti Mirada ynähteli, kun kerran toisensa jälkeen tunsi toisen työntyvän vasten itseään.

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by pipsu on May 6, 2008, 22:22

>Pahoittelen karmeaa jumitustani!<

Edellisestä kerrasta oli ehtinyt kulua aivan liian kauan. Onneksi se kuitenkin korvaantuu tänään.
Tartaros urahteli matalasti, piti hampaillaan tiukasti kiinni Miradan niskasta. Joku ei välttämättä pitäisi näin ronskista pitelystä, mutta taistelijan luulisi kipuun tottuneen. Ja eikös kipu antanut vielä viimeisen sivauksen intohimolle?
Tartaros uppoutui voimakkaasti toisen sisään, pitkin työnnöin. Murahti matalasti jokaisella kerralla, kun voimakkaasti työntyi niin pitkälle toiseen kuin vain ylettyi. Miehiset alueet tuntuivat olevan tulessa, hiki kirposi ruskean turkin alla, silmät olivat sumentua mielihyvän suurista aalloista.

Työntö, työntö, työntö. Ne tuntuivat voimistuvan jokaisella kerralla - ihan kaikki naaraat eivät tätä menoa luultavasti kestäisi. Voivoi, sääli oli niitä, jotka miehen leikkikaluiksi olivat puutteen iskiessä joutuneet. Mielihyvän kohokohta alkoi kuitenkin lähestyä melkoisella vauhdilla ja parin tiiviin työnnön, kielen lipaisun ja hampailla niskaan tarraamisen jälkeen oli uroksen aika laueta koiran sisään. Sperma sai kunnian levitä naaraan sisään, puolisuden taas hetken hengähdystauon jälkeen vetäytyessä pois naaraan päältä. Huulilla oli kevyt virne, väsymys tuntui aavistuksen puuduttavalta luissa ja ytimissä.

>Nopeutin vähän, johan tämä on kestänytkin..<

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by hitodama on May 7, 2008, 14:09

// Nuuh, on tämä joo kestänyt kyllä varsin kauan. =D Mutta eiköhän tämä nyt ala olemaan kivasti purkissa. //

Tartaros ei ollut mikään järin hellä puuhissaan, niin tässä kuin muissakaan, mutta juuri siitä Mirada uroksessa piti. Tuo otti minkä halusi, teki tahtonsa mukaan. Hänellä oli voimaa, valtaa, olla kuuntelematta muiden käskyjä ja toiveita - ja valta jos jokin naarasta kiihotti. Ehkäpä se oli vain rotuunsa jalostetun ominaisuuden, vahvan johtajan ehdottoman kunnioittamisen ansiota, tai kenties johtui taistelijan tulisesta luonteesta. Syystä ei punaturkki välittänyt, vaan antoi nautinnon, kivun ja intohimon vyöryä ylitseen vahvoina aaltoina, jotka eivät juuri ajatuksille tilaa jättäneet.

Huippuhetken lähestyessä alkoi naaraan huokailu käydä yhä äänekkäämmäksi, silmien painuessa tiukemmin kiinni ja kynsien kaivautuessa syvemmälle maaperään. Ruumis tuntui olevan tulessa, eikä naaras voinut olla toivomatta uroksen jatkavan työtään ikuisesti, koskaan irti päästäen. Sekunnit tuntuivat venyvän ikuisuuden mittaisiksi, kuitenkin ollen liian lyhyitä.
Hetken kuluttua nautinnon oli aika tulla päätökseensä, jolloin kouristuksenomaisesti naaras kohotti kuononsa kohti tummunutta taivasta ja antoi koko voimakkaan äänensä purkautua ilmoille. Uroksen valkea sade levisi naaraan sisään, ja pian toinen vetäytyi raukeana pois punaisen päältä. Vaikka olisikin lähinnä tahtonut kellahtaa niille sijoilleen lepäämään, pysytteli Mirada paikoillaan, kääntäen katseensa kohti puolisutta.

Jäätä hohkaavien silmien tavoittaessa uroksen tulisilmät tuntui naaraasta, kuin keihäs olisi isketty hänen rintaansa. Kysymys, jota hän oli jo kauan kieltäytynyt ajattelemasta, tunki väkipakolla mieleen, eikä punainen voinut enää käännyttää sitä pois.
Oliko hänenlaisensa taistelijan mahdollista rakastaa?

Puistatus vavisutti Miradan kehoa, kun tuo käänsi silmiensä katseen pois Tartaroksesta. Naaraan olisi tehnyt mieli huutaen kieltää itseään ajattelemasta moisia typeryyksiä, mutta hiljaa hän tyytyi tuijottamaan muutaman puun kuoliaaksi. Nyt ei olisi tällaisen aika. Ei nyt, ei koskaan.
Saatuaan pikaisesti järjesteltyä asioita mielessään kääntyi punaturkki huokaisten kohti puolisutta ja asteli tämän vierelle. Tavanomainen virne koreili koiran valkeilla suupielillä, peittäen taidokkaasti mietteiden sekasotkun taakseen.
"Meiilä on paljoin tehtävää", lausui naaras hiljaisella, mutta varmalla äänellään, ennen kuin jatkoi kulkuaan uroksen ohitse, kohti synkkien puiden varjoa.
Heidän hetkensä oli tältä erää ohi. Nyt olisi Hjéresatin vuoro.

// Jeps, sinnepä nyt sitten meni. Tämän jälkeenhän nuo pitävät kohtapian Hjéresatin kokouksen ja hihhuloivat sitten lopulta eri teille, eiköstä juu?
Mutta pentumeiningeissä tavataan! n_n Kiitosta tästä pelistä. //

Re: Tulevaisuutemme on tässä ja nyt
Post by pipsu on May 11, 2008, 14:04

>Jeb, näin ne teki. Kiitoksia pelistä! :3<