Sanguinaria Mirada - RPGs

Yhteiset alueet » Kylä » (Laji)puhtaus pukijaansa kaunistaa

(Laji)puhtaus pukijaansa kaunistaa
Post by hitodama X on Aug 25, 2010, 23:12

Andriaanan eteläosissa sijaitseva kyläpahanen nukkui yleensä aamupäivisin pehmeässä hiljaisuudessa, joka kietoi paikan autiot kadut ja hylätyt rakennukset tiukasti tukahduttavaan syleilyynsä. Tänään jokin oli kuitenkin toisin, sillä vaikkeivät ihmisten rakentamia hökkeleitä karttelevat linnut paikalle olleet sentään eksyneet laulelemaan, piti jonkin sortin eläväinen kuitenkin estottomasti ääntä rakennusten lomassa. Tai jos nyt tarkkoja oltiin, aiheutti kyseinen koiraeläin mökää yhden rakennuksen sisällä - ei tosin haukkuen tai ulvahdellen, vaan sinkoilemalla talosta löytyviä tavaroita sinne tänne niin, että välillä jokin muotonsa puolesta pyörähtelemään soveltuva esine päätti lieriä jopa kadulle asti.

Metakasta vastuussa oleva koira oli punaturkkinen naaras, Sanguinaria Mirada, joka oli jo joidenkin vuosien ajan ehtinyt esitellä tulista luontoaan Andriaanan saarella. Jopa suhteellisen suuri ja hyväkuntoinen talo, jossa hän tällä hetkellä kaltoinkohteli koreita antiikkitavaroita, oli joutunut todistamaan hänen läsnäoloaan jo kerran aikaisemminkin. Silloin entinen taistelukoira oli pirstonut moninaisia aseita sisältäneen arkun ja kiikuttanut erään tappovehkeistä tyttärensä käytettäväksi, mutta tällä kertaa hänen mielenkiintonsa kohteet olivat vallan muualla: naaras oli nimittäin levittänyt keskelle talon aulaa peiton, jonka päälle hän oli kasannut mitä sekalaisimpia tavaroita aina kulhoista ja tyynyistä sameaan peiliin saakka. Jos koiran raa'an välinpitämätön asenne hyödyttöminä pitämiään tavaroita (niitä, joita hän potki ja heitteli kylmästi pois tieltään) kohtaan ei olisi puhunut mielikuvaa vastaan, olisi häntä voinut pitää jopa talon omistajana, joka oli päättänyt vetää huushollinsa sisustuksen tyystin uusiksi.

Lopulta möykkä taukosi hetkeksi, kun Mirada pysähtyi tutkailemaan tuima ilme kasvoillaan peitteelle keräämäänsä tavarakekoa. Kuorma näytti vielä hitusen vajaalta, joten naaras koetti parhaansa mukaan pohtia mitä kaikkea hän tulisi kaipaamaan luolassa, jonne oli hiljan päättänyt asettua vakituisesti asumaan. Karttapallon hän olisi kyllä mukaansa tahtonut, mutta sellaista ei tästä mörskästä ollut löytynyt, mikä sai punaturkin huokaisemaan turhautuneesti. Tämä talo oli yksi kylän parhaiten varustelluista, joten olisiko hänellä mitään mahdollisuutta löytää etsimäänsä esinettä vielä surkeammista loukoista? Tuskinpa, tuskinpa.

// Woodland + Scorpio! //

Re: (Laji)puhtaus pukijaansa kaunistaa
Post by woodland on Aug 26, 2010, 16:33

Saarella oli elänyt ihmisiä. Mikä sitten oli saanut nämä lähtemään, Scorpio ei osannut sanoa. Uros oli pistänyt huomiolle ne merkit, jotka viittasivat ihmisten menneeseen läsnäoloon ja kuinka aika oli muokannut kaikkea piilottaakseen sitä. Pienet asiat hävisivätkin nopeasti, mutta eräät ihmisten tekeleet pysyisivät vielä monta sukupolvea paikallaan.

Hän istui kylän laitamilla ja tuijotti hökkeleitä. Tänne hän voisikin perustaa kotinsa, joskin ajatus ei varmasti uniikki. Se ei olisi ollut mikään ihme, jos jokainen hökkeli oli jonkun koiran tai perheyhteisön valtaama. Alue oli kuitenkin hiljainen. Oliko väki täällä niin ihmisen arkoja, etteivät uskaltaneet lähestyä paikkaa, josta haistoi vielä hennon ihmisen jäljen. Rohkeimmat luultavammin tulivat tänne hakemaan arvokasta tavaraa, saksanseisoja näki merkkejä siitä, mutta hänen silmiin osui silti tavaraa, jotka vain odottivat ottajaansa. Pieni aarreaitta, eikä kukaan estämässä? Se oli kuin olisi astellut kauppaan ja ottanut lihakimpaleen ihmisten nenän alta ja näiden välittämättä.

Uros nousi ylös ja lähti kulkemaan hökkelien lomaan. Hän piti itsensä valppaana, sillä paikka saattoi olla jonkun reviiriä. Saarella oli kuulemma useampi lauma, mutta Scorpiolla ei ollut vielä hahmottunut kuinka monta ja millaiset heidän alueensa olivat. Viikon saapumisensa jälkeen saksanseisoja oli pysytellyt rannikon lähellä, ei kovinkaan kaukana tästä paikasta. Sen ajan hän oli saanut olla käytännössä kaikessa rauhassa, mitä nyt kahteen otteeseen havainnut toisen kulkijan. Hän ei ollut luonut kontaktia näihin vaan oli sen sijaan vetäytynyt suojaan odottamaan toisten poistumista. Mikä kiire hänellä oli ryntäillä toisten luo heti saapumisensa jälkeen, hän oli aikuinen uroskoira, jolle oli kehittynyt omalaatuinen kärsivällisyys ollakseen kuitenkin äkkipikainen luonteeltaan.

Nuuskien rakennuksen kulmaa uros ihmetteli ettei oikein löytänyt tuoreita jälkiä. Ehkä koirat todellakin välttivät aluetta, jostakin ihmeen syystä. Scorpio koki paikan melkein kotoisaksi, olihan hän elänyt slummin laitamilla muutaman vuoden oman laumansa johdossa. Tässä paikassa oli jotakin niin samaa, niin lohdutonta ja menetettyä, joskaan moinen ei saanut häntä herkistymään. Naurettava ajatuskin.

Särkyneen astian ääni sai uroksen huomion puoleensa. Hän paikansi äänen saman tien ja tuijotti yhtä kylän rakennusta. Pehmeän hiljaa uros lähestyi ovea ja kurkisti sisälle. Siellä oli toinen koira, kovin vieraannäköinen. Naaras, melkoisen suuri ja Scorpio rypisti hieman kulmiaan yrittäessään määritellä mitä tämä tarkalleen. Nopea vilkaisu kertoi, että naaras ainakin rikkoi tavaroita ja toisia oli taas kerännyt pieneksi kasaksi vanhalle peitolle. Mielenkiintoista. Aarteenetsijä.

Istahtaen oven suulle uros kallisti päätään ja raapaisi kynnystä kuuluvasti herättääkseen huomiota.
”Arvostat näemmä ihmiskäden työtä.”

Re: (Laji)puhtaus pukijaansa kaunistaa
Post by hitodama X on Aug 27, 2010, 17:54

Mirada oli niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa karttapalloista sun muista koiralle tuiki tarpeellisista tavaroista, että oli melkein jättää huomiotta ulkoa kuuluvat hyvin vaimeat askeleet - melkein, niin, mutta ei sentään aivan. Vaikka olisi joskus ehkä tahtonutkin, ei äärimmäisen valppaaksi kasvatettu taistelukoira osannut koskaan sulkea ympäristöään täysin pois huomionsa piiristä, mistä oli tosin tällaisissa tilanteissa varsin mukavasti jopa hyötyä. Vaan siitä huolimatta oli hiippaileva muukalainen ehtinyt päästä jo niin lähelle selin oviaukkoa päin seisovaa naarasta, ettei punaturkki katsonut enää arvolleen sopivaksi ryhtyä poukkoilemaan ympäri toisen silmien edessä kuin mikäkin päätön kana. Mikäli toinen tekisi jotakin huomioimisen arvoista - käytännössä siis joko yrittäisi kommunikoida tai käydä kimppuun - voisi naaras harkita toimiaan uudemman kerran. Toistaiseksi hän kuitenkin tyytyi tuijottamaan murhaavasti edessään seisovaa kulhopinoa ja seuraamaan toisen olevaisen tekemisiä lähinnä kuuloaistinsa varassa.

Huomaavaisen nopeasti päättikin vieras sitten tehdä aloitteen pukahtamalla puhumaan, mikä sai Miradan toisen suupielen nytkähtämään johonkin hymyä etäisesti muistuttavaan ilmeeseen. Eipä toinen siis ollut ainakaan vakoiluaikeissa paikalla, kun kerran päätti läsnäolonsa antaa vapaaehtoisesti ilmi. Kyseisen seikan havaitseminen sai naaraan hienoisesti kiristyneet lihakset rentoutumaan asteella tai parilla.
"Arvostan niite, jotka arvonsa ansaiitsevat", arpikasvo vastasi selkeän vierasperäisellä korostuksellaan varustettuna. Sanoillaan hän viittasi tapaan, jolla hän selvästi oli ihmisten tuotteita kohdellut: hyödyllisiksi katsomansa yksilöt oli pinottu huolella siisteiksi kasoiksi, siinä missä turhemmat toverinsa olivat lennelleet pitkin seiniä pois käsittelijänsä tieltä.
"Sama koske muuten tavaroiiden lisäksi eläviäkin olentoja", Mirada jatkoi alkaessaan viimein kääntyä kiireettömästi kohti (hajusta päätellen) urospuolista puhekumppaniaan. Saadessaan toisen katseensa ulottuville pysähtyi taistelija jälleen paikoilleen ja alkoi pää kallellaan tutkailla toisen ulkomuotoa peittelemättömän suorasukaisesti, kasvoilleen pujahtaneen toispuoleisen virneenpoikasen koristaessa yhä huuliaan.
"Joten kuka lie edesäni seiisoo: hyöödylinen vaie hyöödytön tuttavus, hmm?"

Re: (Laji)puhtaus pukijaansa kaunistaa
Post by woodland on Sept 2, 2010, 17:15

Uros sai tilaisuuden katsoa naarasta paremmin ja sen myös hän teki. Haaleamman ruskeat silmät kävivät toisen koiran läpi ja omalla tavallaan Scorpio oli vaikuttanut. Aivan joka kadun kulmalla ei tuollaista naarasta päässyt näkemään ja jonkin verran maailmaa nähnyt koira teki siitä omat päätelmät. Tappelemista tämä koira ei välttänyt, sen kertoi keho ja sen kirjaamat muistot. Joskaan uros ei osannut lainkaan määritellä tämän syntyperää. Vieras rotu hänelle, tai sitten tässä ole niin sekoittunut perimä, että alkuperä oli vaikea määritellä. Sutta ei kuitenkaan näkynyt. Loistavaa.

”Hyvin sanottu”, uros totesi vilkaisten rikkinäisiin tavaroihin laiskan puoleisesti, mutta seuraten toisen koiran merkkiä auliisti. Naaraan huomauttaessaan maailmankuvansa koskevan myös eläimiin Scorpio kohotti tavaroita tutkineen katseensa takaisin tuohon vieraaseen koiraan ja pieni hymy pääsi kohottamaan huulia. Se ei ollut voinut luokitella lämpimäksi hymyksi. Se oli älykkään ja ovelan luontokappaleen hyväksyvä hymynhäive.
”Sitten meillähän on samanlainen maailmankuva”, uros myönsi huvittuneena.
Hän tuijotti rikkinäisiä astioita. Ne olivat kuin hänen polkemansa ruumiit, joilla sattui olemaan väärä perimä. Likaisia susia. Hyödyttömiä kuin nämä ihmisten välineet toisen koiran silmissä.

Uros nousi hitaasti ja käveli sisälle huoneeseen. Hän piti liikkeensä rentoina ja tiettyä itsevarmuutta oli havaittavissa. Nähtävästi uros oli sen verran kokenut kulkija ettei yksi koira, edes sen verran vakuuttava kuin toinen oli, saanut häntä hermostumaan.
”Minä näen itseni hyvinkin hyödyllisenä luontokappaleena”, saksanseisoja sanoi kiertäessään vastapäiselle seinälle ja tuijottaen esineitä ”minä en ole tuo onneton ruukku.”
Hyllyä katseleva uros nousi takatassuilleen ja tutki hyllyä.
”Minä olen Scorpio ja nimikaimani mukaan minua ei kannata ärsyttää. Lienee tuttu kuvio?”

Laskeutuen takaisin alas uros hymyili toiselle.
”Olet tainnut löytää kaiken arvokkaan täältä nyt.”

Re: (Laji)puhtaus pukijaansa kaunistaa
Post by hitodama X on Sept 6, 2010, 23:39

Kääntyessään ympäri kuunteli Mirada tarkkaan vieraan uroksen puheita, joista etenkin ensimmäinen kehaisu sai ylistäville sanoille person naaraan suhtautumaan toiseen heti alkuunsa jokseenkin suopeasti. Edes uroksen kylmä hymynkare, jonka punaturkki pani ensimmäiseksi merkille muukalaista tarkkaillessaan, ei saanut häntä miettimään ensivaikutelmaansa uusiksi, vaan se pikemminkin vain vahvisti hänen kiinnostustaan toisesta. Eittämättä uros ei nimittäin ollut mikään tyhmä ja typerästi ilman syitä virnuileva koiraeläin - ei yksi noista hajalle potkituista ruukuista, kuten tämä itse asian osuvasti ilmaisi.
"Sen mine saatan uskoa", taistelukoira kyseiseen toteamukseen vastasikin ja maksoi siten aiemmin saamansa kehun epäsuorasti takaisin.

Uroksen lähtiessä kävelemään ympäri huonetta seisoi Mirada yhä paikoillaan ja antoi itsensä havainnoida selkeän itsevarmasta metsästyskoirasta kaiken, mitä ulkoisesti vain oli nähtävissä. Ilmeisesti koira, joka juuri esitteli itsensä Scorpioksi, oli ihmisten kasvatti: siitä kielivät kaulapanta sekä luonteva tapa, jolla tämä ihmisten kapineisiin suhtautui. Varsin taistelukykyiseltäkin luppakorva vaikutti, mikä oli Miradan ajatusmaailmassa aina eduksi koiraeläimelle kuin koiraeläimelle.
"Kentiees mine ein siis käy leiikimän skorpionin ärsytyskynnykselä, vaan esitelen vastavasti itseni", naaras lausui saatuaan toisen tutkailemisesta tarpeekseen.
"Sanguinaria Mirada, joka todelakin tunte löyytänensä viimeistän nyt kaiiken kiintoisan, mitä tämä kylä pite sisällän." Vino virne leikitteli yhä koiran arpisilla kasvoilla, kun hän esittäytymisensä päätteeksi päätti antaa näytteen itsensäkin takaa löytyvästä itsevarmuudesta käymällä istumaan vanhan talon lattialle. Siitä käsin hänen olisi liki mahdoton väistää, mikäli Scorpio päättäisi yllättäen heitttäytyä väkivaltaiseksi, mutta se ei tuimakatseista punaturkkia näyttänyt huolettavan.
"Muta mikäli vaine tavaroiista on puhe, haeskelin kieeltämättä vieelä maaimankartaa kokoelmiini. Ainoa kunnosa säilynyt yksilö, jonka olen tällä saarela tavanut, löyty tosin ikävä kyllä Ederan hoiivista. Mokoma hukkalauuma tuskin sitä minele luoovuttaa, vaikkeivät mokomat sen päälle miten ymmärräkän", Mirada selitti lapojaan kohauttaen. Tuskin ederalaiset olivat edes koskaan käyneet kartanonsa kirjastossa, jossa punaturkki oli aikoinaan kartan yhyttänyt. Kyseinen lauma kun tuntui palvovan paljon tiiviimmin viinikellarinsa antimia, kuin paperille painettua tietoutta.

Re: (Laji)puhtaus pukijaansa kaunistaa
Post by woodland on Sept 23, 2010, 13:30

Uros soi naaraalle hyväksyvän hymyn. He olisivat siis löytäneet ainakin täksi hetkeksi yhteisen viivan, jonka yli mentäisi. Kaksi voimakastahtoista koiraa saattoi niin herkästi löytää itsensä nokatusten ellei heti luotu jonkinlaisia sääntöjä. He löysivät sen esittäytyessään, mikä oli Scorpionista varsin mainiota, sillä se säästi kaikelta vaivalta. Naaras vaikutti sellaiselta, että turha tappelu oli vältettävissä, jos osasi tulla toimeen erilaisten persoonallisuuksien kanssa ja saksanseisoja oli jo kauan sitten oppinut eri lähestymis- ja käsittelytapoja.
” Sanguinaria Mirada, minua ilahduttaa kuulla äänesi…siinä on jotakin niin tuttua”, koira sanoi virnistäen kevyesti, sillä todellakin hän oli kuullut tätä paljon kotipuolessa. Hän oli koira Espanjan mailta, joskin tuotu Keski-Euroopasta. Hän itse ei puhunut murteella, mutta ymmärsi sitä vaivattomasti.

”Oletan sinun olevan kotoisin jostakin viehättäviltä mailta…hmm?” koira hymisi ja tarkasteli toista, kun Mirada istahti alas. Oli jotenkin ilahduttavaa kohdata niin kotipuolen koira, joka osoitti samaa voimaa kuin uros oli. Nähtävästi heillä oli sama veri virtaamassa suonissa, vaikka mitään verisukua he eivät varsinaisesti olleet kuin saman lajin edustajina.

Mikä saikin naaran seuraavan lausuman herättämään uroskoiran huomion yhä tiiviimmäksi. Ei ollut paljon aiheita, jotka olisivat voittaneet tämän uroksen mielenkiinnon. Se oli vihan kyllästyttämä, mutta vielä piilossa kuin uinuva peto luolassa. Sudensurma kuunteli aina kun viholliset mainittiin.
”Susilauma? Ihmisten tavaroiden omistajia?” hän ei voinut estää kasvoilleen noussutta lievää nyrpeyttä, kun ajatus kävi mielessä. Vaikka hän oli yhden ihmisen, sen rakkaimman, hylkäämä, uros piti ihmisistä. Ihminen oli olento, joka oli vahva ja koiran mielestä susilla ei ollut oikeutta ihmisten tavaroihin, sillä ne kuuluivat ihmisten parhaimmille ystäville. Koirille.

”Et taida arvostaa sitä, että susilla on jotakin mitä halajat?” hän kysyi sitten katse tiiviissä toisessa. Vaikka tuon vierasrotuisen naaraan saaneet olivat antaneet kuvan, ettei järin ilakoinut susista, Scorpio halusi tietää enemmän. Hänen silmin tämä vastaus ratkaisi paljon miten tuota toista koiraa katsoisi.

// anteeksi viive : / //

Re: (Laji)puhtaus pukijaansa kaunistaa
Post by hitodama X on Sept 28, 2010, 19:39

// Ei haittaa, ei haittaa. ^^ //

Miradan kuullessa Scorpion puheet hänen aksentistaan, tuli naaras kohottaneeksi toista kulmaansa kysyvään ja kieltämättä myös kovin yllättyneeseen sävyyn. Harvoin kun kukaan rohkeni tai kehtasi käydä punaturkin puhetapaa kommentoimaan - puhumattakaan nyt siitä, että joku olisi pitänyt sen kuulemista ilahduttavana. Metsästäjäuros näytti kuitenkin olevan eri maata tässäkin suhteessa, mikä sai naaraan arvuuttelemaan mielessään toisen kotimaata. Saattaisivatko he olla jopa samalta suunnalta peräisin? Se jos mikä olisi kiintoisa yhteensattuma.
"Vieehätävilte hyvinkin. Argentiinan kuumilta seuuduilta, jotka ovat niine kovin kaukana tältä piskuiiselta saarelta", taistelukoira paljasti ääni kotiseuduista puhumisen mukanaan tuomaa ylpeyttä uhkuen.
"Vaane miten on sinen laiitasi? Tuskin lieene nimitäiin Andriaanan kamaralla kaltaiisesi olento syntynyt", uteli naaras hetken kuluttua vastaavasti Scorpiolta.

Vaan vaikka kieliasioista keskusteleminen oli saanut Miradan hämmästymään melkoisesti, osoittautui seuraava puheenaihe vielä edellistäkin kiintoisammaksi. Punaturkki kun huomasi nopeasti juttukumppaninsa olemukseen pujahtaneen happaman sävyn, joka saapui yhtä matkaa susilaumana tunnetun Ederan mainitsemisen kanssa.
"Hmm, niine voiisi hyvällä syyllä sanoa. Onhan Ederalla hallusan kokonaiinen kartano, joka on monin verroiin hienompi, kuine yksikän tämän kyläpahasen homeiisista taloiista", naaras selitti, sillä Scorpio ei vaikuttanut tuntevan Ederaa tai sen alueita järin kaksisesti. Samalla hän pohdiskeli mielessään mitä mahtoi piillä uroksen nyrpistelyn takana: oliko tällä vain jotakin yleistä susia vastaan vai kuvottiko toista nimen omaan ajatus hukista koreiden tavaroiden haltijoina?

Pian Scorpio kuitenkin keskeytti naaraan pohdinnat utelemalla jotakin niin vakavaan sävyyn, että Mirada pysähtyi pohtimaan vastaustaan hetken jos toisenkin ajaksi. Kyseessä vaikutti nääs olevan selvästi tärkeä asia, joka voisi helposti kääntää tilannetta suuntaan tai toiseen.
"Jos tota puhutan..." naaras aloitti hitaasti ja seurasi silmä kovana Scorpion reaktioita, "niine eii, ein arvosta. Muta mikäli ein ole täyysin vääräsä, eit taiida arvosta sinekän? Olisi kovin kiintoisa tieetää syy moiseen."

---

Hetkisen Scorpion kanssa rupateltuaan keräsi Mirada kasaamansa kamppeet yhden nyytin sisään ja lähti sitä kantaen pois kylän kolkoista maisemista. Hänen kun oli nyt aika ryhtyä sisustuspuuhiin jossakin vallan toisella suunnalla.

// Voih, niin mainio peli kuin tämä aiheeltaan olisikin ollut, niin pakko se kai on viimein Mirada vetäistä siitä pois. =( Sen verran pitkään on vastausta tässä nyt jo odoteltu. Kiitos kuitenkin seurasta! //