Sanguinaria Mirada - RPGs

Yleinen » K-18 Roolaukset » Ylistyslaulu kuolemalle

Ylistyslaulu kuolemalle
Post by hitodama on Apr 15, 2010, 17:49

Yleensä niin kovin valoisa ja kaunis Djalan lehtimetsikkö oli tänään harmaa ja sävytön, kuten kaikki muutkin paksun sadepilven alle jääneet alueet taisivat olla. Vielä ei äkisti tummentunut taivas näyttänyt olevan halukas luovuttamaan vettä allaan taivaltaville olennoille, mutta kaikki merkit viittasivat siihen, ettei tuon kosteuden laskeutumista tarvitsisi enää odottaa pitkään. Pikkulinnut olivat jo liidelleet vaitonaisina pesiinsä ja kukat sulkeneet terälehtensä, mutta yksi matalapaineen hallitseman ilmaston varoituksista piittaamaton luontokappale vaikutti kaikesta huolimatta olevan yhä liikkeellä. Kyseistä olentoa ei näyttänyt vähimmissäkään määrin kiinnostavan alistua jonkin niin vähäpätöisen asian, kuin uhkaavan sateen pompoteltavaksi.

Sanguinaria Mirada harppoi pitkin, itsevarmoin askelin pitkin metsänpohjaa. Punaturkkinen koira oli joutunut lepäämään pari viimeistä viikkoa kutakuinkin paikoillaan ja parantelemaan ikävässä kahakassa saamiaan haavoja, mutta nyt hän oli päättänyt saaneensa makaamisesta tarpeekseen. Entinen taistelukoira olikin ehtinyt tässä ajassa saada merkittävän osan voimistaan takaisin, eivätkä haavansakaan näyttäneet enää kovin pahoilta. Ainoastaan rinnassa oleva viilto sekä vatsaan naarmut olivat yhä selvästi näkyvillä, ellei lukuun ottanut mukaan ikivanhoja arpia, jotka halkoivat rumasti lahkolaisen kasvoja. Niistä hän ei tulisi koskaan pääsemään eroon, vaikka lepäilisi lopun ikäänsä homeisen ladon suojissa.
Naaraan liikkeelle lähtemiseen oli tosin ollut toinenkin syy, kuin pelkkä kuivakka tylsistyminen: hänen Herransa, lahkolaisten Herra, oli alkanut käydä kärsimättömäksi palvelijansa vähäisten uhrausmäärien suhteen. Vaikka Mirada tunsi tällä hetkellä olevansa kyllästynyt koko typerään Lahkoon ja sen sisäisiin kahnauksiin, oli hänen kuitenkin pakko totella mielessään vaikuttavaa ääntä. Niinpä hän katselikin liikkuessaan maisemaa siinä toivossa, että löytäisi sen kätköistä jotakin, minkä voisi Herran huomaan lahjoittaa.

// Yoshi tuokoon Ronjansa viimeiselle matkalleen! //

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by yoshi on Apr 16, 2010, 13:32

Pikkulintujen ja kukkien tapaan myös pieni tummaturkkinen koira oli ottanut tehtäväkseen hakeutua enteilevää sadetta suojaan. Shibanaaras oli hetki sitten onnistunut saamaan saaliikseen oravan, jonka miellyttävää makua Ronja yhä tunnusteli suussaan. Vielä oli aterioinnin jäljiltä pienen pystykorvaisen suupielissä veritahroja, joita naaras nuoleskeli samalla ympärilleen siinä toivossa katsellen, että löytäisi jonkinlaisen sadesuojan. Autuaan tietämättä siitä, että tuo äskeinen ateria oli suurin piirtein viisivuotiaan elämänsä viimeinen, Ronja tassutteli ripein askelin halki harmaan lehtimetsikön.

Mikäli kippurahäntäinen ei matkallaan löytäisi muutakaan potentiaalista suojaa, hakeutuisi naaras Djalan mailla sijaitsevaan latoon. Korvat tanakasti eteenpäin suuntautuineina ja päätään korkealla kannatellen mustaturkkinen jatkoi tähyilyä. Puita metsästä ainakin löytyi, mutta kaikki vaikuttivat olevan sen verran pieniä, ettei niistä juuri sadesuojaksi olisi ollut. Siitä oli jo ennättänyt vierähtää jonkin aikaa, kun Ronja oli viimeksi ladossa vieraillut. Oli siis suunnistettava hieman epätarkkojen muistikuvien varassa. Naaras korjasi kurssiaan aavistuksen verran etelään päin ja kiristi samalla tahtiaan. Ei olisi laisinkaan mukavaa kastua.

Eipä näkynyt sadesuojaksi kelpaavia kolosia sun muitakaan. Sen sijaan Ronjan näkökenttään vilahti jotain punaista. Tuoksusta päätellen se oli toinen koira. Lajitoverinsa oli muutamien kymmenien metrien välimatkan päässä, mutta pystykorvainen havaitsi tuon olevan huomattavasti itseään isokokoisempi tapaus. Se ei tosin ollut lainkaan uutta, sillä shibanaaras oli jo sangen tottunut omaan pienuuteensa. Olisi ollut varmasti epätodennäköisempää törmätä pienempää kokoluokkaa edustavaan yksilöön. Ronja pysäytti kulkunsa ja jäi korviaan varovaisesti luimistellen tarkkailemaan toista. Ulkomuodoltaan tuo punaturkkinen vaikutti lihaksikkaalta ja voimakasrakenteiselta kuin uros, mutta hajuaisti kertoi Ronjalle tuon edustavan samaa sukupuolta, kuin naaras itsekin.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by hitodama on Apr 19, 2010, 14:59

// Nätti uusi ulkka muuten teikäläisen hahmosivuilla. =D //

Koska tuuli ei ollut Miradalle yhtä suotuisa, kuin häntä pian tarkkailemaan ryhtyvälle shiballe, ei taistelukoira heti huomannut lainkaan koko otuksen läsnäoloa. Tietämättömänä "näkymättömästä" seuralaisestaan naaras jatkoi näennäisen päämäärätöntä askellustaan ja olisi ehkä kulkenut jopa tummaturkkin ohitse, elleivät ankaran elämän ja Herran läsnäolon terävöittämät aistinsa olisi saaneet häntä hidastamaan vauhtiaan ja hetken kuluttua jopa pysähtymään. Vaikkei lahkolainen tiennyt varmasti mistä oli kysymys, alkoi hän vaistoihinsa luottaen tutkia harmaata maisemaa aiempaa tarkemmin katseellaan. Huomattavan nopeasti jäänsiniset silmänsä pysähtyivätkin suoraan kohti äskettäin niin ikään paikoilleen pysähtynyttä Ronjaa.
"Kas", punaturkki totesi itsekseen ja tutkaili havaitsemaansa koiraeläintä näköaistin varassa. Kaukana seisova muukalainen oli ainakin kovin pieni ja maastoutui luonnonläheisen värityksensä avulla kivasti hämärään metsään, joten ei ollut ihmekään, että tämä oli lähes onnistunut välttymään kohtaamiselta, jolla tulisi vielä olemaan varsin ikäviä seurauksia koiraparalle.

Jäämättä aikailemaan sen enempää lähti Mirada taas liikkeelle, mutta suuntasi tällä kertaa kulkunsa suoraan tummaturkkista kippurahäntää kohden. Mitä lähemmäs arpinen naaras pääsi, sitä enemmän hänen mieltään kutkutti ajatus tyynnytellä Herraa pitkästä aikaa oikein lajitoveriuhrin voimin. Eiköhän mokoma mielessä ikävästi vaikuttava taho sitten pysyttelisi vähän aikaa taas tyytyväisenä.
"Buenos tardes, tummaturkki!" taistelukoira tervehti espanjalaisittain, jahka oli saanut kaksikon välimatkaa kurottua sen verran umpeen, että kuuluvalla äänellä lausuttu huudahdus saattoi kantautua kohteeseensa saakka. Samalla yhä kävelevä naaras nostatti kasvoilleen melko pirullisenoloisen hymyn, joka oli hänelle kovin ominainen aina hänen tietäessään, että hän tulisi saamaan piakkoin osakseen jotakin mielenkiintoista tekemistä.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by yoshi on Apr 19, 2010, 17:03

//Kiitos, kiitos! (:


Ronjan korvat painautuivat yhä tiiviimmin niskaa vasten punaturkkisen lähestyessä. Toinen vaikutti pienen shibanaaraan mielestä hieman pelottavalta jäntevän ulkomuotonsa vuoksi. Tuo vieras olisi epäilemättä hurjan vahva. Välimatkan kurouduttua lyhyemmäksi Ronja havaitsi muutamat tuon kasvoa ja kehoa halkovat arvet. Tyyppi näytti niin hurjalta, että Ronjan olisi mieli tehnyt luikkia pakoon. Sitä virhettä naaras ei kuitenkaan tehnyt, sillä punaturkkinen olisi varmasti saanut vaivattomasti pienen shiban kiinni niin tahtoessaan.

Pystykorva yritti pitää naamansa peruslukemilla. Pyöreäkärkiset korvansa naaras pakotti jälleen hieman pystympään asentoon. Ei olisi syytä näyttää pelkoa tuntemattomille tyypeille. Neutraalin ilmeen ylläpitäminen oli kuitenkin hivenen haasteellista, sillä mustaturkkisen toinen kulmakarva oli vähällä kohota hämmästyksestä punaturkkisen tervehdyksen kajahdettua ilmoille. Ronja ei osannut sanaakaan espanjaa, eikä tuo siksi tiennyt, mitä toinen sanoi. Helpotuksekseen shiba kuitenkin tajusi toisen naaraan viimeiseksi lausuman sanan. Lahkoa punaturkkinen ei siis ehkä puhunut. Ronja ei tosin tiennyt, oliko lahkolaisilla tapana sekoittaa omaa lahkosanastoaan tavalliseen puheeseen. Ronja pelkäsi lahkolaisia kuollakseen, eikä tahtoisi joutua niiden kanssa minkäänlaisiin tekemisiin. Ystävänsä kuolema oli jättänyt tummaturkkiseen syvät henkiset arvet.

Ketään ei kuitenkaan saisi tuomita pelkän ensivaikutelman perusteella. Ronja yritti luoda kasvoilleen pienen hymyntapaisen, ja tuo katsahti itseään suurempikokoisempaan koiraan vedenvihreillä silmillään.
"H-hei?" raitajalkainen lausahti epäröiden.
"Kurja keli, vai mitä?" Ronja sanoi jo hieman enemmän rohkeutta äänessään.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by hitodama on Apr 22, 2010, 16:48

Harmikseen Mirada oli vielä niin kaukana lajitoveristaan siinä vaiheessa, kun tämä joutui kamppailemaan punaturkin espanjankielisen puheen aiheuttaman hämmennyksen kanssa, ettei hän erottanut kunnolla Ronjan epäuskoista ilmettä. Toisten kiusaaminen kielitaidolla oli tosin ollut naaraan vakiohuvitus jo niin pitkään, että hän saattoi kuvitella shiban äimistyksen jo ilman sen näkemistäkin.
Rivakka askellus toi Miradan varsin nopeasti yhä lähemmäksi Ronjan olinpaikkaa, ja pienen koiran tervehtiessä ujosti saattoi taistelukoira jo pysäyttää kulkunsa muutaman metrin päähän toisesta.
"Kurja tahi eii, kurjemaksi se tule sateen alkaesa vieelä menemän", punaturkki vastasi katsellessaan kippurahäntäistä narttua arvioivasti kuononvarttaan pitkin. Sen verran sai Ronja pelkoaan peitellyksi, ettei Mirada ensi näkemältä pitänyt tätä kuin hieman tavanomaista varovaisempana yksilönä. Vaan moinen luonteenlaatu oli toki ihan ymmärrettävää, sillä eipä tuon kokoisten kikkanoiden ollut kovin terveellistäkään olla loikkimassa innokkaasti jokaisen vastaantulijan niskaan.

Tutkailtuaan Ronjaa hetken katseellaan kävi Mirada venytellen istumaan paikoilleen. Kyseinen ele olisi varmasti ollut jopa rauhoittava, ellei sen mukana olisi kohonnut myös pahaenteinen, vino virnistys naaraan huulille.
"Saanen udela nimeäsi, pieni tummaturkki", taistelija painokkaasta äänensävystään päätellen enemmän komensi kuin kysyi, ja kallisti samalla päätään.
"Ja site, milä asioila mahdat täällä metsän keskelä liikkuman." Miradaa tuntematon henkilö olisi hyvinkin voinut pitää moista suorasukaisuutta vain hieman töksähtävänä keskusteluyrityksenä, mutta paremmin asioista perillä oleva olisi osannut kertoa, ettei asialla ollut mitään tekemistä puutteellisten vuorovaikutustaitojen kanssa. Sen sijaan punaturkki oli niin varma omasta asemastaan toiseen nähden, ettei hän katsonut tarpeelliseksi jutella tälle mukavia - ja miksi ihmeessä hän olisikaan tahtonut tuhlata kohteliaisuuksiaan kuoleviin?

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by yoshi on Apr 23, 2010, 15:52

Ronjan mieli rauhoittui hitusen verran punaturkkisen tumman äänen kajahtaessa jälleen. Toisen aksentista päätellen tuo oli peräisin aivan muilta mailta. Tästä shiba päätteli naaraan huikkaaman tervehdyksenkin olleen jotain Ronjalle tuntematonta kieltä. Toisen uhmakas, ylevä ja rahtusen omahyväinen asenne ei kuitenkaan rauhoittanut pystykorvaa. Naaras pani merkille myös toisen naamaa koristavan virneen. Se ei vaikuttanut ainakaan ystävälliseltä. Toisen äänensävykin oli käskevän oloinen. Ronja yritti olla välittämättä toisessa havaitsemistaan uhmakkaista signaaleista ja keskittyi yritykseen luoda huulilleen edes vaatimattoman pieni hymy.

"Nimeni on Ronja, ja olen täällä etsimässä sadesuojaa", naaras vastasi konemaisesti.
"Entäs te? Mikä on nimenne ja mikä teidät Djalan lehtimetsään ajaa tällaisella ilmalla?"
Shiban äänensävy oli jälleen rohkeampi, mutta samalla tummaturkille ominaisen pehmeä. Ronja ei edes tiennyt, miksi teititteli raitaselkäistä. Ehkä olisi hyvä puhutella vierasta kohteliaasti, jottei tuo ainakaan Ronjan puhetavan takia närkästyisi, mutta ehkä sinuttelu lempeään sävyyn riittäisi.

Arpikasvoisen esimerkkiä seuraten Ronjakin istuutui, vaikkakin tehden sen huomattavasti enemmän arastellen ja epäröiden. Vaikka naaraat eivät aivan vieritysten olleetkaan, pystykorvainen joutui hieman kohottamaan päätään kyetäkseen silmäilemään vaivattomasti toisen kasvoja. Toivottavasti juttutuokio ei venyisi kovin pitkäksi, sillä Ronja mielisi päästä suojaan ennen sateen alkua.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by hitodama on May 2, 2010, 15:53

Mirada kuunteli tarkkaavaisesti Ronjan esittäytymistä, ja pani hyvillään merkille tämän teitittelevän puhetyylin. Vaikka punaturkki olikin hyvin vakuuttunut omasta asemastaan ja arvostaan, oli hän kuitenkin sisimmiltään myös sitä tyyppiä, jota kunnioittava ja alentuva käytös hivelivät aivan erityisesti. Kenties juuri shiban kohtelias käyttäytyminen olikin pääsyynä siihen, että lyhyen hetken ajan raitaselkä jopa harkitsi uudelleen mielessään naaraan tappamisen kannattavuutta. Huomattavan nopeasti uhrauksesta aiheutuva mielihyvä ja taistelemisen tuottama nautinto kuitenkin muistuivat sen verran elävinä hänen mieleensä, että ne jyräsivät ajatuksen tummaturkin hengen säilyttämisestä puhtaasti alleen.

Ronjan udellessa vastavuoroisesti Miradan nimeä ja metsässä oleskelemisen syytä, kallisti punaturkki päätään ja katseli juttukumppaniaan lähes lempeällä tavalla - sellaisella, joka tuntui suorastaan huokuvan "tyyntä myrskyn edellä" -sanonnan sisältöä.
"Nimeni on Sanguinaria Mirada, Ronja hyve", naaras aloitti hitain sanankääntein Ronjan istuutuessa toisen esimerkkiä seuraten nurmelle.
"Eiikä minen täälä ololani ole miten tekemistä vallitsevain sääolosuhteiiden kanssa. Pelkänpä, että se liityy eneminkin sinen elämäsi", arpinen koira lausui arvoituksellisesti ja kieltämättä myös melkoisen uhkaavasti. Hän ei myöskään nähnyt mitään syytä teititellä itseään pienempää naarasta, joten sanansa pysyivät tiukasti sinä-muodossa.
"Oletko, Ronja, mahtanut kuula selaiisesta tahosta, kuine lahkolaiisten Herrasta?"

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by yoshi on May 3, 2010, 15:05

Sanguinaria Miradaksi esittäytyneen naaraan seuraavat sanat saivat Ronjan hämilleen. Shiba kohotti kysyvästi toista kulmaansa.
"Minun elämääni?" naaras henkäisi puoliääneen.
Shiba ei ymmärtänyt lainkaan, mistä oli kyse. Nuo sanat eivät vielä saaneet Ronjan silmiä revähtämään säikähdyksestä ammolleen, mutta punaturkkisen seuraava kysymys kylläkin. Tummaturkin korvat liimautuivat niskavilloihin tuon ponkaistessa pelästyneenä pystyyn. Sillä samalla sekunnilla Ronjan mieleen oli myös juolahtanut pelottava aavistus Miradan mahdollisista aikeista. Tietämättään naaras oli arvannut surullisen lähelle totuutta.

Ronja otti vaistomaisesti pari askelta taaksepäin ja painoi päänsä kumaraan. Pelon merkkejä oli enää kaiketi turha peitellä. Vaivoin pystykorvainen kuitenkin onnistui hillitsemään itsensä ja pakottamaan äänensä olemaan värisemättä.
"Olen. Kuinka niin?"
Naaraan kasvoilla ei näkynyt enää merkkiäkään hetki sitten vaivoin loihditusta pienestä hymystä. Mikäli koira ei olisi uhrannut kaikkea keskittymiskykyään pelottomalta näyttämiseen (Kovinkaan hyvin naaras ei siinä kuitenkaan onnistunut.), tuo olisi varmasti tärissyt kauhusta.

Jostain kaukaa taivaalta kuului vaimea jyrähdys, ja Ronja tunsi jotain kosteaa tipahtavan kirsulleen. Ukkonenhan tästä nyt vielä puuttuikin.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by hitodama on May 6, 2010, 16:23

Mirada tarkkaili Ronjalle aiheuttamaansa hämmennystä mielissään. Hän nautti täysin siemauksin siitä, kuinka hän tiesi itse toisesta tai vaikkapa tämän tulevasta kohtalosta enemmän, kuin tämä itse.
"Sinenpä hyvinkin", naaras vastasi verkkaiseen tahtiin ja lausahduksensa mukana kuonoaan lyhyesti nyökäyttäen. Häntä olisi kenties huvittanut venyttää shiban kiusoittelua vielä pidempäänkin, mutta punaturkin epäonneksi Ronja reagoi Lahkon mainitsemiseen melkoisen voimakkaasti. Ilman tämän sanojakin olisi Mirada osannut päätellä, että tummaturkki oli saanut jossakin elämänsä vaiheessa jo kertaalleen tehdä tuttavuutta lahkolaisten kanssa. Kyseisen seikan takia taistelukoiran täytyi jättää sen syvällisemmät selittelyt sikseen, sillä tuleva uhri olisi turhan paskanjauhamisen aikana voinut hyvinkin koettaa onneaan pakenemisen suhteen - ei sillä, että tämä todennäköisesti olisi onnistunut, mutta mahdollisuushan se oli sekin.
"Hieenoa", Mirada totesi ja nousi Ronjan tavoin takaisin seisomaan.
"Siten saatat hyvinkin olla perilä myös eräiistä käytänöiistä, joita lahkolaisuuten liittyy. Katsos, Ronja, lahkolaisten Herra vaatii itselen uhreja." Punaturkkisen naaraan virne leveni kertaheitolla, kun tämä laski päätään alemmas ja kaivoi vaivihkaisesti kyntensä kiinni maaperään. Kaukaisen ukkosenjyrähdyksen kajahtaessa taivaalta oli taistelukoira kaikin tavoin valmistautunut syöksymään shiban kimppuun, tekisi tämä naaraan seuraavien sanojen myötä sitten mitä hyvänsä.
"Ja sine tulet oleman tänän tuo uhri."

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by yoshi on May 7, 2010, 15:22

Siinä missä tilanne oli Miradalle nautinnollinen, se oli Ronjalle piinallinen. Shiba ei ollut täysin varma, mitä olisi luvassa, mutta hirvittävät kauhukuvat velloivat koiran pienessä pääkopassa. Naaras pelkäsi Lahkoa ja suhtautui mieluummin turhan varovaisesti kuin uhkarohkeasti sen kannattajiin. Sydän rinnassa villisti hakaten Ronja yritti saada tolkkua tilanteesta. Se ei kuitenkaan ottanut onnistuakseen. Tummaturkkinen ei juurikaan keskittynyt kuuntelemaan punaturkkisen muukalaisen puhetta, ja naaraan äärimmilleen luimistetuissa korvissa kaikuivatkin vain satunnaiset sanat, kuten "lahkolaisuus", "Herra" ja "uhri".

Verenkiertoon vapautuva adrenaliini valmisteli naarasta pakenemaan. Koira huomasi lamautuneensa pelosta: Ronja oli jähmettynyt paikoilleen kuuntelemaan Miradan pelottavaa, tummaa ääntä, vaikka naaras osasikin arvailla, mitä taistelukoiralla liikkui mielessään. Itsesuojeluvaisto käski Ronjaa häipyä paikalta, ja sen shiba tekikin ennen kuin punaturkkinen oli ennättänyt päättää viimeisen virkkeensä.

Ronja tiedosti pakenemismahdollisuuksiensa olevan naurettavan minimaaliset. Punaturkkinen harppoisi Ronjan leikiten kiinni. Shiban ainoa toivo olisi eksyttää lahkolainen hakeutumalla piiloon jonnekin tumman turkkinsa tarjoaman suojavärin turvin. Lähistöllä ei kuitenkaan näkynyt tarpeeksi massavia pensaikkoesiintymiä tai vastaavia, jonne Ronja olisi voinut juosta suojaan. Mirada pitäisi kohteensa epäilemättä tiiviisti näköpiirissään, ja viimeistään hajuaistinsa avulla tuo paikantaisi Ronjan nopeasti. Tässä tilanteessa ei siis auttanut mikään muu, kuin juosta niin nopeasti kuin lyhyillä raidallisilla jaloilla vain ikinä pääsi.

Tihkusade yltyi. Vettä tuli taivaalta jo sen verran, että turkin saattoi tuntea kastuvan. Naaraasta tuntui siltä, kuin sydämensä jyskyttäisi pian itsensä rinnasta läpi. Ronja jatkoi epätoivoisena juoksemista yrittäen samalla parhaansa mukaan tähyillä piilopaikkoja ja pujotella mahdollisimman hankalasti puiden, oksien ja juurakoiden lomassa. Pieni koko oli naaraalle eduksi, vaikka siitä tuskin oli suurta hyötyä.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by hitodama on May 10, 2010, 14:30

Kuten kaiken järjen mukaan saattoi olettaakin, lähti Ronja hetken rohkeutta kerättyään karkuun. Miradaa ei moinen reagointitapa saanut panikoimaan, vaan hän lausui aloittamansa lauseen aikomallaan tavalla loppuun saakka. Ei taistelija tosin liian ylimieliseksikään ollut aikeissa heittäytyä, vaan hän seurasi shiban menoa jäisten silmiensä tuimalla katseella ja pyrki panemaan merkille pienimmätkin seikat, joita toisen liikkumistavasta saattoi havainnoida. Siitä ei ollut ainakaan epäilystäkään, etteikö Ronja olisi ollut suunniltaan kauhusta.

Jäämättä antamaan uhrilleen turhaa etumatkaa sinkosi Miradakin pian itsensä liikkeelle. Hän virnisteli juostessaan yhä omahyväisen itsevarmasti, sillä vaikka Ronjan suojaväritys oli kieltämättä mainio etenkin siinä tapauksessa, että he päätyisivät Befalasin tummiin havumetsiin saakka, uskoi punaturkki omiin mahdollisuuksiinsa mitä huomattavimmissa määrin. Vaikka naaraan kunto ei ehkä ollut aiemman parantelujaksonsa takia vielä aivan täydessä terässä, jaksaisi hän kuitenkin jahdata shibaa kilometrin jos toisenkin. Niinpä punaturkki ei katsonut aiheelliseksi ravata kaiken aikaa aivan Ronjan kintereillä, vaan hän saattoi huoletta jahdata toista hieman etäämmältä, mistä syystä hänen ei ollut myöskään tarpeen edetä aivan kippurahännän itsensä kulkemaa hämäävän mutkittelevaa reittiä pitkin. Siten hänen oli helpompi pitää silmällä kokonaiskuvaa maisemasta ja vältellä pahimpia risukkoja, joista pieni koira kokonsa ansiosta pääsi uhkaajaansa helpommin etenemään.

Kun sade - jonka alkamista Mirada ei ollut oikeastaan edes havainnut - alkoi muuttua olemattomasta tihkusta huomattavammaksi pisaroimiseksi, lisäsi taistelukoira urahtaen vauhtiaan. Vaikka takaa-ajo sinänsä oli ihan nautittavaa puuhaa, ei se olisi sitä enää liukkaaksi ja kylmäksi veden ansiosta muuttuvassa maastossa.
Kuroakseen mahdollisimman pikaisesti umpeen kaksikon välille syntyneen kymmenmetrisen välimatkan, joutui Miradakin nyt juoksemaan pitkin Ronjan valikoimaa reittiä. Oksat raapivat ikävästi korkeajalkaista koiraa ja kivien väisteleminen vaati suurta tarkkuutta, mutta askel askeleelta huomasi naaras olevansa lähempänä toista. Lopulta tilanne eteni jopa siihen pisteeseen, että Mirada päätti loikata mahdollisimman lähelle shibaa ja yrittää koukata etutassullaan tämän takajalat pois tasapainosta.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by yoshi on May 11, 2010, 15:19

Ukkonen muistutti jälleen olemassaolostaan, tällä kertaa jyrähtäen aikaisempaa huomattavasti voimakkaammin. Sateessakaan ei ilmennyt hellittämisen merkkejä. Ronja juoksi yhä kivien ja kantojen väleissä mahdollisimman hankalasti pujotellen. Naaras kuuli takaa-ajajansa askelet välimatkan päässä. Ronjaa pelotti. Olisihan punaturkkinen saanut shiban kiinni vaikka heti, jos tuo niin olisi tahtonut. Miksi se pysytteli kauempana ja antoi Ronjan juosta edellä? Kaiketi Mirada yritti uuvuttaa Ronjan, ja siinä tuo onnistuikin: Shibanaaraan jalat alkoivat tuntua jo sangen väsyneiltä. Siitä huolimatta koira ei hidastanut tahtiaan. Oli vaikeaa juosta mutkitellen erinäisten luojanluomien esteiden lomassa ja samanaikaisesti pitää vauhti niin kovana kuin suinkin mahdollista. Jos Ronja lähtisi juoksemaan suoraa reittiä, kiinnijääminen olisi varmaa.

Taivaalla jyrähti jälleen ja tällä kerralla myös välähti. Aivan kuin säätila olisi ottanut osaa Ronjan hirvittävään tilanteeseen. Naaras kuuli punaturkkisen askelten lähestyvän. Nyt Mirada pujotteli samaa vaikeakulkuista reittiä kuin Ronja. Jaloista alkoi toden totta olla jo veto pois, kipu suorastaan viilsi Ronjan neljää raidallista raajaa, mutta pystykorvainen jatkoi sitkeää taistelua; Olihan kyse kuitenkin tummaturkkisen omasta hengestä.

Naaraan hengitys oli muuttunut entistä kiivaammaksi. Pian Ronja puuskuttaisi keuhkonsa pihalle. Ronja kuuli Miradan askelet yhä vain selkeämmin. Pian naaras saattoi miltei kuulla lahkolaisen hengityksen. Ronja olisi pian mennyttä. Pakeneminen ei enää onnistuisi, ellei ihmettä tapahtuisi. Shiba puristi silmänsä kiinni ja jatkoi juoksemista jättäen hankalakulkuisen reitin kulkemisen sikseen. Naaras puristi viimeiset voimanrippeensä kokoon ja juoksi niin lujaa kuin heikenneillä jaloillaan vielä pääsi.

Miradan onnistui ajoittaa hyppynsä juuri oikeaan hetkeen. Ronja kompastui punaturkkisen etukäpälään ja lensi parin metrin ilmalennon päätteeksi rähmälleen. Yhä vain yltynyt sade oli onnistunut hakkaamaan itsensä lehvästön läpi tehden maan mutaiseksi. Naaraan musta turkki tahriutui kuraan, ja tuo jäi makaamaan avuttomana maahan. Ronjan ruumis olisi ollut tyystin eloton, ellei koira olisi haukkonut henkeä vimmatusti. Naaras ei uskaltanut avata silmiään. Pystykorvaisen posket olivat likaiset ja osin sateen, osin kyynelten kostuttamat. Ronja kuolisi. Hän kuolisi samalla tavalla, kuin ystävänsä oli kuollut: Hän joutuisi palvelemaan lahkolaisten Herraa vasten tahtoaan.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by hitodama on May 11, 2010, 20:55

Mirada oli niin keskittynyt juoksemiseen ja etenkin Ronjan reitin seurailemiseen, että vasta maisemaa hetkellisesti valaiseva salama sai hänet havaitsemaan ajoittain metsää halkovat jyrähdykset. Kyseinen huomio sai naaraan ihon kihelmöimään, sillä hänestä tuntui vahvasti siltä, kuin itse Herra olisi ollut kaksikon kilpajuoksussa läsnä ukkosen muodossa. Toki paljon maailmaa nähnyt punaturkki tiesi paremmin kuin hyvin, etteivät hurjatkaan sääilmiöt todellisuudessa olleet minkäänlaisten jumaluuksien aikaansaannosta, mutta ajatus oli kuitenkin omalla tavallaan hyvin kutkuttava. Se vaikutti jopa nostattavan taistelukoiran uhraamishalua entisestään.

Kun Ronja lähti viimeiselle epätoivoiselle pyrähdykselleen, tiesi Mirada voittavansa täysin varmasti: pieni shiba pienine jalkoineen ei silkalla nopeudella takaa-ajajaansa päihittäisi. Ja kuten suunniteltua, sai arpikasvo muutaman pitkän loikan päätteeksi vedettyä tummaturkilta jalat alta, jolloin tämä lensi varsin komeassa kaaressa vasten tannerta. Mirada murahti tyytyväisenä ja koetti pysäyttää juoksuvauhtinsa, mikä tosin osoittautui nopeasti yltyneen sateen kostuttaman maan ansiosta jokseenkin vaaralliseksi touhuksi. Jottei olisi liukastunut ja kaatunut epäonnisen toverinsa tavoin kurakkoon, joutui naaras vähentämään vauhtiaan vähitellen ja kaartamaan äkkipysäyksen kokeneen Ronjan vierelle loivassa kaaressa. Asia ei kuitenkaan näyttänyt tuottavan ongelmaa, sillä kenties silkan väsymyksen takia pysyi shiba liikkumattomana paikoillaan, eikä pyrkinyt enää päättömän kanan tavoin karkuun. Pikkupiski taisi viimeinkin tajuta, ettei hänellä ollut mitään paikkaa, mihin piinaajaansa paeta.

Saatuaan vauhtinsa takaisin hallintaansa, asteli Mirada jonkinasteisesta hengästyksestä läähättäen aivan Ronjan selän vierelle. Hän katseli hetken tummaturkkia ilkikurisesti virnistellen, ennen kuin painoi molemmat etutassunsa yksitellen kippurahäntäisen lajitoverinsa kyljelle. Taistelukoira ei varmasti ollut mitenkään keveä kannateltava Ronja-paralle.
"Viimeisiä... Toiiveita... Karkulaiinen?" punainen uteli ivallisesti painaessaan kuononsa lähemmäs shiban kyynelten, sateen ja kuran kastelemaa päätä.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by yoshi on May 12, 2010, 16:39

Ronja avasi varovaisesti silmänsä. Shiba ei nähnyt Miradaa, sillä tuo oli lähestynyt Ronjaa selän takaa. Siitä huolimatta tummaturkkinen saattoi lähes tuntea punasävyisen lajitoverinsa myrkyllisen katseen polttavan niskaansa. Shiba haukkoi yhä raskaasti henkeä niin, että rintakehänsä kohoili ja laski villisti. Miradan painaessa tassunsa Ronjan kyljelle puuskutus lakkasi: naaras sai enää hädin tuskin henkeä.

Pystykorva painoi jälleen silmänsä kiinni. Taistelukoiran tumma ääni kaikui Ronjan valkokärkisissä korvissa. Latinoaksentti kuulosti suorastaan pelottavalta. Siinä tilanteessa mustaturkkinen koira tosin oli lähes suunniltaan kauhusta, joten se ei sinänsä ollut ihme. Kippurahäntä yritti pihisten vetää henkeä kasaan painetuista kyljistään huolimatta. Rintaa pisti. Ronja onnistui juuri ja juuri vetämään hieman ilmaa keuhkoihinsa. Paljoa naaras ei kyennyt kerralla hengittämään, mutta sekin vähä pitkitti koiran tiensä päähän lähestynyttä elämää.

Miradan sanat saivat kyynelet jälleen vierimään pitkin Ronjan kasvoja. Naaras oli likainen ja läpimärkä. Kaukaa katsottuna sitä olisi herkästi erehtynyt luulemaan kuolleeksi oravaksi. Shiban karva sojotti sekaisena ja likaisena sinne tänne sateen piiskatessa taistelukoiran käpäliensä alle painamaa uhria. Ronja avasi silmänsä, muttei vastannut punaturkkisen kysymykseen. Että toinen viitsikin tuolla tavalla pilailla Ronjan kustannuksella ja tahallaan pitkittää muutenkin tarpeeksi tuskallista kuolemaa. Ronja yritti pyristellä itseään punaisten voimakkaiden tassujen alta vapaaksi, mutta täysin turhaa voimien tuhlaamistahan se vain oli.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by hitodama on May 14, 2010, 19:50

Mirada tuijotti lähietäisyydeltä uhrinsa silmiä, jotka painuivat välillä kiinni vain avautuakseen vielä aiempaakin kauhistuneemman ilmeen kera. Vaikkei punaturkki tuntenut Ronjaa kohtaan sääliä tai mitään muutakaan sympatiaa uhkuvaa tunnetta, tajusi hän toisen kasvoja katsellessaan, ettei hän itse ollut koskaan käynyt läpi samaa tunnetta, kuin shiba nyt: pelkoa varmaa kuolemaa kohtaan. Se oli sinänsä nurinkurista, sillä entisenä taistelukoirana oli arpikasvo kokenut toki lukemattomia vaarallisia tilanteita elonsa aikana, mutta koskaan hän ei ollut varsinaisesti uskonut kuolevansa toisen koiraeläimen kynsiin. Taistelukehässä ottelut olivat vain harvoin päättyneet kuolemaan, ja loukkaantumisen jäljetkin oli naaraan entinen omistaja aina huolella hoitanut kuntoon. Sodassa puolikuulaisia vastaan oli Mirada ollut sen sijaan varsin kovilla, mutta siinä tapauksessa hän oli tuntenut vammojensa todellisen vakavuuden vasta kamppailun päätyttyä. Niistäkin oli taistelija kuitenkin Kafir-nimisen hukan avustuksella loppujen lopuksi parantunut.

Kun Ronja ei lyhyen odottelunkaan jälkeen kuulunut saavan minkäänlaista vastausta aikaiseksi, vaivautui Mirada palauttamaan hetkeksi muisteloihin uppoutuneen mielensä takaisin tähän hetkeen ja naksauttamaan kieltään pari kertaa toruvasti. Vaikka tilanne oli mitä oli, ei hän aikonut katsella mitään mykkäkoulua leikkivää kuraläjää silmissään.
"Mine KYSYIN sineltä jotakin!" koira pian ärjäisi vaativasti ja painoi pyristelevää pystykorvaa hetkellisesti yhä tiukemmin vasten maata.
"Silloin sine vastat, pikkurakki. Sine vastat taie itket ja vastat." Vaikka viimeisin vaihtoehto olisi jo valmiiksi ollut ensimmäistä todennäköisempi, päätti naaras vielä painottaa sanojaan varsin ikävin keinoin. Hän nosti toisen etutassunsa ylös, mutta painoi sen jo samassa taas kohti Ronjan kylkeä - tällä kertaa tosin kynnet edellä. Tarkoituksenaan oli raapaista muutama kipeä, muttei vielä suinkaan hengenvaarallinen viilto shiban tumman turkin sekaan.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by yoshi on May 14, 2010, 23:11

Shiba lopetti riuhtomisen. Ronjan korvat painautuivat yhä vain tiiviimmin vasten märkää niskaa Miradan vaatiessa vastausta. Eikö toinen tajunnut, ettei Ronja yksinkertaisesti kyennyt puhumaan? Vaikka shiba olisikin siihen pystynyt, tuskin naaras olisi järkytykseltään siltikään sanonut mitään. Tummaturkkinen pudisteli päätään niin mitättömän pienieleisesti, että sitä tuskin huomasi.

Tuntiessaan paineen hellittävän lyhyeksi hetkeksi kyljestään veti Ronja henkeä. Moinen riemu ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä naaras sai tuntea punaturkkisen kynsien viiltävän mustan karvan verhoamaa kehoaan. Shiba päästi surkean, vaimean tuskanulvahduksen. Kipu tuntui leviävän koko ruumiiseen. Mirada oli onnistunut läimäisemään voimalla ja upottamaan terävät kyntensä syvälle. Ronja tunsi jonkin lämpimän valuvan kylkeänsä pitkin vatsan vaalean karvan puolelle. Naaras tiesi varsin hyvin tuon jonkin olevan omaa vertansa. Koiran hento, tuskainen vingahdus hukkui taivaalta kantautuvaan, mahtavaan jyrähdykseen.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by hitodama on May 21, 2010, 11:21

Mirada tuijotti tassuissaan makaavaa Ronjaa hyytävästi tämän pudistellessa peloissaan päätään. Valitettavasti tummaturkin ele oli kuitenkin niin pieni, ettei taistelukoira voinut olla varma siitä, mahtoiko toinen kenties vain täristä kauhusta tai jotakin vastaavaa. Vaan tuskinpa sillä olisi ollut mitään väliä, vaikka shiba olisi kieltäytymisensä tarmokkaamminkin osoittanut - ei se olisi hänen henkeään riittänyt pelastamaan tai edes vetämään häntä pois terävien kynsien iskuetäisyydeltä.
"Eii sanan sanaa", Mirada tuhahti, kun ei saanut hyvin osuvalla raapaisullaan aikaiseksi muuta ääntä, kuin Ronjan vaimeaa uikutusta.
"Voinen siis päätelä sinen olevan valmis kuooleman mykkänä kuine kivimuuri. Vaan sen, joka eii muille omaa puhettan suo, ei muiiden puheta myös tarvitse kuuleman", naaras jatkoi pahaenteisesti. Ei edes taistelukoira tosin omannut keinoja, joiden avulla shibasta olisi tyystin kuuro tullut, mutta siitä huolimatta suuntautui pistävä katseensa nyt tummaturkin luimuun painuneisiin, sateen kastelemiin korviin. Typistettykorvainen Mirada tiesi kuinka kipeää kyseisten kuuloelinten raastaminen saattoi pahimmillaan tehdä, joten sen enempää aikailematta suuntasi hän kuononsa Ronjan pään sivulle. Vakaana aikomuksenaan oli iskeä hampaansa kiinni pienemmän koiran korvaan ja repiä tämä mahdollisimman pahaan kuntoon, kenties jopa tyystin irti.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by yoshi on May 21, 2010, 14:05

Ronja ei ymmärtänyt Miradaa. Pian shiba kuitenkin sai huomata, mitä taistelukoira oli pahaenteisillä sanoillaan tarkoittanut. Punaturkkisen onnistui repäistä Ronjan vaaleakärkistä korvaa niin pahasti, että siitä jäi vain pieni säälittävä riekale jäljelle. Mustaturkkinen ulvahti jälleen kivusta, tällä kertaa tosin kuuluvammin. Pian oli pienen koiran pää ja osittain myös kasvot tahriutuneet punaisiksi. Mikäli sade ei olisi ollut huuhtomassa verta edes hieman, olisi lopputulos näyttänyt varmasti vielä ilkeämmältä.

Miradan vahvat käpälät painoivat yhä Ronjaa vasten maata. Shibasta tuntui, ettei saisi enää lainkaan henkeä. Naaraan kaikki voimat menivät suunnattoman kivun sietämiseen ja yritykseen saada edes hieman happea. Tummaturkin epätoivoiset yritykset vetää ilmaa keuhkoihin alkoivat käydä vain säälittäväksi hinkumiseksi.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by hitodama on May 23, 2010, 15:56

Miradan tuntiessa hampaidensa naskahtavan tiukasti Ronjan korvan ympärille, ei punaturkki voinut kuin murahtaa verenhimoisen tyytyväisenä. Hän pureutui mahdollisimman tiukasti kohteeseensa ja nopealla liikkeellä repäisi lähes koko korvan tyystin irti.
Ronjan huutaessa tuskaansa katseli arpikasvo pelottavan tyynesti sitä, kuinka tumma veri valui shiban korvantyngästä ja sekoittui epämääräiseksi liemeksi rankkana taivaalta putoavan sateeseen ja maata peittävään mutaan. Hetken hurmeista näkyä tuijoteltuaan punaturkki sylkäisi toisen irti revityn korvan suoraan omistajansa kasvojen eteen ja tuhahti äänekkäästi.
"Alat käyydä tylsäksi, rujo ystäväiiseni. Jopa veresi on kiinostavampa katseltavaa, kuine pärstäsi", taistelukoira totesi kuulostaen siltä, että yksipuolinen tappelu alkoi todellakin kyllästyttää häntä.
"Ehkäpä tarvitseme siis lisä verta", hän vielä jatkoi, ennen kuin viimein päätti vapauttaa Ronjan tassujensa puristuksesta hyppäämällä pois tämän kyljen päältä. Pitkään ei helpotusta kuitenkaan tulisi kestämään, sillä taistelukoira lähti kiertämään tummaturkkista hitain askelin ja mittaillen samalla katseellaan tämän ruumista, kuin harkiten mihin seuraavaksi upottaisi hampaansa.

Päästyään irvokkaalla kävelylenkillään shiban toiselle puolen, suuntautui Miradan katse kohti pienempänsä vatsaa. Jossakin toisessa tilanteessa jopa arpikasvo olisi voinut pitää vatsan auki repimistä liioitellun brutaalina, mutta Ronjan epäonneksi niin ei tällä kertaa ollut: taistelukoira oli kerännyt niin paljon turhautuneisuutta, ärtymystä ja silkkaa raivoa viimeaikoina sisälleen, että hän tarvitsi paineidensa purkamiseen tavallista suuremman höyryreiän. Ja mikäpä tappamaan luodun rodun edustajaa olisi paremmin rentouttanut, kuin julmien vaistojensa mahdollisimman tehokas toteuttaminen.
Niinpä Mirada veti vinon hymyn jälleen huulilleen ja vilkaisi kohti Ronja-raasun kasvoja, kunnes syöksähti hampaat edellä kohti tummaturkin vatsaa.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by yoshi on May 24, 2010, 15:25

Pieni verinen kimpale putosi suoraan Ronjan kuonon eteen. Oman irtirevityn korvansa näkeminen ei todellakaan ollut mikään miellyttävä näky. Kauaa naaraan ei tarvinnut tuota kauhukuvaa katsella, sillä pian veri jo valui niin vuolaana shiban silmille, ettei tuo enää kyennyt pitämään niitä auki. Lämmin veri tuntui iljettävän selkeästi sateen kylmettämää kehoa vasten. Ronja ei enää ollut edes varma itkikö, sillä naaraan kasvot ja koko ruumis oli kastunut jo kauttaaltaan likomäräksi.

Miradan puhe ärsytti Ronjaa. Siinä tilanteessa shiba jopa toivoi taistelukoiran tappavan hänet nopeammin. Mitä tuo turhia jaaritteli, päästäisi vain Ronjan kärsimyksistään! Mustaturkki ei päästänyt pienintä inahdustakaan vastaukseksi. Ainoa ääni, joka naaraasta kuului, oli epätoivoisen rohiseva hengitys.

Koska Ronja oli painanut silmänsä kiinni, ei tuo nähnyt, mistä suunnasta punaturkki seuraavaksi iskisi. Kuulokaan ei pelannut täysin, sillä verta oli ehtinyt valua jo melko runsaasti koiran korvakäytävään. Hyvin pian Ronja kuitenkin sai tuntea Miradan hampaiden uppoavan vatsaansa. Ne lävistivät naaraan ihon leikiten ja iskivät syvälle. Ronja päästi kuuluvimman ja kärsivämmän ulvahduksen kuin koskaan elämänsä aikana. Kun Mirada irrottaisi otteensa, tuo repisi varmasti Ronjan suolet mukanaan, ja shiba olisi mennyttä kalua.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by hitodama on May 25, 2010, 21:36

Miradan hampaat upposivat syvälle pienen shiban vatsaan. Ronjan raastava huuto sai taistelukoiran painamaan korvansa tiukasti luimuun ja riuhtaisemaan kuin rangaistukseksi purukalustollaan tummaturkin jo valmiiksi mittavia haavoja vieläkin suuremmiksi. Ei sillä, että arpikasvo olisi tosin ilman toisen ulinaakaan tyytynyt vain möllöttämään paikoillaan iskunsa jäljiltä, sillä varsin pian hän lisäksi tuki toisen etutassunsa vasten uhrinsa rintakehää. Nojautuen kyseiseen tassuun alkoi Mirada matalasti murahdellen kiskoa hampaidensa väliin jäänyttä ihoa, lihaa ja sisälmyksiä pois paikoiltaan sellaisella voimalla, että erilaiset kudokset alkoivat nopeasti antaa periksi ja ratkeilla hirvittävästi rusahdellen. Tilanne tuntui varmasti Ronjasta pieneltä ikuisuudelta, mutta todellisuudessa ei kestänyt kauaakaan, ennen kuin lahkolaisen ote jo irtosi vain viedäkseen mukanaan melkoisen kimpaleen shibasta mukanaan.

Kun Miradan hampaat repivät ammottavan aukon Ronjan vatsaan, pääsivät niin tumma veri kuin runnellut suoletkin valumaan ällöttävällä tavalla pitkin nurmikkoa. Hetken otteensa irtoamisen jäljiltä tasapainoaan keräilemään joutuva punaturkki sylki suustaan pois kaiken ylimääräisen aina tummista karvatupoista lähtien, ennen kuin käänsi katseensa kohti aiheuttamaansa tuhoa. Näkemästään naaras päätteli, että Ronja tuskin tulisi elämään enää pitkään.
"Josko nyt olisi jo niiden viimeiisten sanojen aiika, vaie kuinka?" lahkolainen tokaisi, joskaan ei enää edes kovin ivallisin äänin.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by yoshi on May 27, 2010, 11:22

Tummaturkkinen naaras ei omannut enää juuri minkäänlaista ymmärrystä tilanteesta. Ronja ei tajunnut tapahtumista juuri muuta kuin sen, että häntä revittiin ja raastettiin hirvittävän tuskallisella tavalla. Shibasta tuntui, kuin ruumiinsa olisi revitty kahtia. Todellisuudessa tilanne ei edes ollut kovinkaan kauana Ronjan tuntemuksista. Pienestä koirasta repesi aikamoinen pala lihaa, ja suuri määrä erinäisiä kudoksia ja suolia levähti epämääräisenä verisenä klimppinä iljettävästi ulos silvotusta omistajastaan.

Vieläkö punaturkkinen oletti Ronjan kykenevän puhumaan! Eikö tuo muka tajunnut, että Ronja olisi tehnyt sen kauan aikaa sitten, mikäli olisi vain ollut siihen kykeneväinen? Tummaturkkinen koira ei enää kyennyt päästämään edes pientä surkeaa vingahdusta. Ronja sai vaivoin loihdittua äärimmäisen vaimean, säälittävän uikutuksen, joka kuulosti ehkä ennemminkin parilta vaivaiselta pihahdukselta.

Shiba ei enää kuullut ukkosen jylinää tai sateen pauhua. Naaras ei kuullut taistelukoiran puhuvan. Ainoa asia, minkä Ronja kuuli, oli hänen oman sydämensä syke. Se hidastui, ja tauko lyöntien välillä piteni joka kerralla. Viimein tauko venyi ikuisuuden mittaiseksi ja pieni mustaturkkinen koira jäi makaamaan kylmään märkään maahan velttona ja tyystin liikkumattomana. Ronja oli joutunut viimeisinä hetkinään kohtaamaan suurimman pelkonsa: Lahkon. Mikäli Ronja olisi seurannut omaa kuolemaansa vierestä, olisi naaras varmasti ajatellut näin olevan loppujen lopuksi ihan hyvä. Vaikka Ronja olikin kokenut hirvittävän, tuskallisen kuoleman, olisi naaraan ystävä ainakin odottamassa häntä tuonpuoleisessa.



//Kiitos pelistä, hito! Rest in peace, Ronja. Yhyhyy.

Re: Ylistyslaulu kuolemalle
Post by hitodama on May 27, 2010, 17:24

Shiban vänistessä surkeasti viimeisillä hengenvedoillaan katseli Mirada toista yhä jäätävään sävyynsä. Kun alkoi käydä selväksi, ettei Ronja saisi edes tahtoessaan enää suustaan ulos yhtään järjellistä sanaa, kohautti taistelukoira välinpitämättömästi lapojaan.
"Noh, eiiköhän tuo ininä kelvanne. Ainakin kuoolet kuten elitkin: valittavana pikkupiskinä, jolla eii ole maailmale mitän sanotavaa." Julman yksinpuhelunsa päätteeksi asteli naaras aivan raatelemansa koiran vierelle, varoen kuitenkin visusti olemaan tallomatta ulos kiskomiensa sisälmyksien päälle. Valmistautuen uhraamaan tummaturkin nosti Mirada etutassunsa ilmaan ja oli aikeissa repiä kynsillään tämän kaulan auki, mutta tuli juuri ennen toiminnon suorittamista toisiin ajatuksiin. Hänen tapanaan kun oli ollut viiltää uhrien kurkkuun viillot kunnianosoituksena johtajalleen Tartarokselle, mutta Tartaros oli nyt kuollut. Ehkä oli siis aika jättää moinen tapa osaksi menneisyyttä, kuten olisi taistelukoiran täytynyt johtajansa muistollekin tehdä.

Laskiessaan tassunsa takaisin märkään maahan huokaisi Mirada kerran syvään ja käänsi sitten katseensa kohti tummaa, myrskyistä taivasta.
"Toivottavasti tulet palvelemaan Herraa nyt paremmin, kuin mihin eläessäsi pystyit", naaras mutisi itsekseen lahkokielellä. Jopa hänelle itselleen oli hieman epäselvää, tarkoittiko hän sanoillaan Ronjaa vai ehkä sittenkin Tartarosta.
Vaan koska shiba alkoi nopeasti lipua irti tästä maailmasta eikä pitänyt enää edes kurjaa pihinäänsä yllä, pudottautui punaturkki nopeasti taas takaisin tähän hetkeen ja lausui vaimealla äänellä lyhyen uhrirukouksensa ilmoille. Kun Ronjan sydän lakkasi lyömästä ja sielunsa lähti tuntemattomia polkuja pitkin Herran huomaan, jätti Sanguinaria Mirada aiheuttamansa tuhon taakseen ja asteli metsän suojiin matalana jyrähtelevän ukkosen saattelemana.

// Äää vänisen täällä kuin pahainen kakara nyt. Mutta kiitosta juu pelistä ja rauha Ronja-paran sielulle. <3 //