Sanguinaria Mirada - RPGs

Afuel » Tasanko » Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta

Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by hitodama on Jun 29, 2007, 1:21

Jäätävä viima pyyhki armottomasti roudasta kohmeaa maata. Taivas oli pilvimassan peittämä ja näytti yhtä harmaalta ja tasaiselta kuin ohuen lumikerrostuman peittämä tasankokin. Aurinko ei suvainnut näyttää kauniita kasvojaan, vaan tuntui hylänneen ne muutamat kitukasvuiset pensaat, jotka yhä alueella sinnittelivät. Punainen, kylmästä hytisevä olento ihmettelikin, mikä voima ylinpäätään piti kasvikset kuoleman rajan tällä puolen.
Olento oli nimeltään Sanguinaria Mirada, eikä ilmasto miellyttänyt häntä lainkaan. Naaraan turkki oli lyhyttä ja karkeaa, tarkoitettu kestämään sadetta tai auringon paahdetta, muttei missään nimessä pakkasta. Kuin vihaisena moiselle ilmastolle piti arpikasvo kuononsa nirppanokkaisesti pystyssä ja tuhahti hiljaa itsekseen. Jäänsiniset silmät kiersivät loputtomalta näyttävää lumikentää yhä uudelleen ja uudelleen kuin arvioiden, pystyisikö eläin ylittämään aukeaa selviten hengissä. Vanhoja arpiakin kivisti ikävästi, nekin tuntuivat huutavan kylmäänsä.

Aikansa tuijotettuaan ja hytistyään päätti raitaselkä olla yrittämättä moista typeryyttä. Hän oli elänyt Andriaanalla vasta viikon verran, mutta oli silti täysin vakuuttunut, ettei tasangon toisella puolen olisi mitään mielenkiintoista. Kukaan hullukaan tuskin eläisi tämänkaltaisissa maisemissa, oli narttu vakaasti päättänyt. Niinpä alue ei siis ansainnut suurempia tutkimuksia osakseen. Koira kääntyi happamen näköisenä kannoillaan aikomuksenaan poistua takaisin saaren lämpimempiin osiin, turvaan moiselta pakastinilmastolta. Kiteinen lumi pöllähti pienten timanttien lailla Miradan ottaessa ensimmäisen askeleen tulosuuntaansa.

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by maya on Jul 1, 2007, 12:30

Kylmä tuiverrus kiemurteli käärmeen lailla eteenpäin, yli pienten kumpareiden, tasaisten alueiden ja käppyräisten pensaiden, pölläytti lunta ilmaan ja jatkoi keskeytyksettä matkaansa tasangolla. Samoin teki myös hyvin pienikokoinen, valkoinen koiraeläin, joka olisi saattanut sulautua varsin näppärästi huomaamattomaksi lumisessa maisemassa, ellei olisi omistanut turkissaan valkoisen lisäksi myös sinistä, mustaa sekä yhden tassun verran harmaata väriä.
Tämä valkoturkki oli hyvin nuori, ikää oli ehtinyt kertyä vasta parisen kuukautta. Se tunsi itsensä liian nuoreksi kaikkeen, mutta minkäs teit - emon helmoissa oleminen oli alkanut jurppia vähän liiankin kanssa. Ja Dew oli varmastikin kyllästynyt jo jälkikasvuunsakin, sillä oli puhunut sen verran ilkeästi ja käyttäytynyt ikävän viileästi. Dacre-pentu ei ollut vielä keksinyt, minkä takia oli saanut kestää niin huonoa kohtelua. Se oli tuntunut niin väärältä, hemmetin väärältä. Pienet pennunaivot eivät kyllä vielä kummoisia yhtälöitä ratkoneet, mutta silti, tajusi sitä tyhmempikin, että jokin oli pielessä. Jokin syy sille oli, kun Dew ei välittänyt pennustaan.

Pehmeä, joskin ohuehko turkki ei juurikaan suojannut pientä puolisutta viimalta ja pakkaselta. Valkoturkki hytisi hampaat kalisten ja yritti likistää itsensä mahdollisimman pienikokoiseksi siinä kävellessään. Miten ihmeessä se olikaan joutunut tällaiseen paikkaan? Täältä pitäisi varmaan päästä pois, pikkupentu kun ei vielä ymmärtänyt, miten tällaisessa ympäristössä voisi selvitä jäätymättä. Itse asiassa, se ei tiennyt, miten selviäisi ylipäätään. Olihan uros saanut vähän aikaa sitten kiinni ensimmäisen saaliinsa, jota ei loppujen lopuksi sitten ollutkaan syönyt. Sen jälkeen metsästysonni ei enää ollutkaan niin hyvä, ja saalistaminen alkoi tuntua hirmuisen vaikealta ja työläältä.
Dacre niiskaisi. Miksi kaikki oli niin hankalaa.
Se alkoi juuri pohtia kuumeisesti, miten pääsisi pois, kun sen sinisiin silmiin sattuikin yllättäen jokin, joka ei näyttänyt kuuluvan lumiseen maisemaan alkuunkaan. Tuollainen iso, punainen möykky. Uroksen mustat korvat heilahtivat pohtivaisesti. Hei, tuo taisi olla jokin koiraeläin. Ehkä siltä voisi pyytää apua.
Koirasusi ilahtui vieraan näkemisestä niin, että lähti juoksemaan tätä kohti lyhyillä pennunkintuillaan, kolmivärinen häntä innokkaasti heiluen.

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by hitodama on Jul 1, 2007, 19:39

Muutaman juoksuaskeleen ehti naaras ottaa hyisessä hangessa, ennen kuin silmäkulmaan osui jotakin mielenkiintoista. Eläin hidasti vauhtiaan lopulta pysähtyen kokonaan ja käänsi päänsä kohti jotain, mikä oli tuon huomion saanut itseensä vedettyä. Oikeassa oli koira ollut, jokin liikkui sokaisevan valkeassa hangessa. Mirada siristi vaaleita silmiään nähdäkseen, mikä tuo mahtoi olla. Kohde oli kovin pieni ja huomaamaton, mutta liikkui varsin ripeästi suoraan päin punaturkia. Ikuisuudelta tuntuvan ajan koira vain seisoi odottavasti paikoillaan, odottaen mitä tuleman pitää. Toinen olisi varmasti huomannut nartun jo aikoja sitten, hänellä kun ei olut juurikaan suojaväriä tällaisessa paikassa. Niinpä ei auttanut muuta kuin näyttää mahdollisimman vaikuttavalta, esittää, ettei ainakaan pelännyt tulijaa.

Lopulta kohde saapui niin lähelle, että entinen ammattitaistelija tunnisti läntin lajitoverikseen, pennuksi tarkemmin sanottuna. Ilme muuttui tarkkaavaisesta lähinnä hämmentyneeksi asian pikkuhiljaa valjetessa. Kuten vähän aikaa sitten todettua, ei raitaselkä ollut nähnyt lumikentällä mitään elämästä kielivää. Penikalla tosin oli varsin sopiva väritys maastoon, mutta missä öttiäisen perhe mahtoi olla? Tosin koko suku saattoi olla vitivalkoista sakkia, mutta jotenkin Mira ei pitänyt sitä kovin todennäköisenä. Ihmetystä lisäsi vielä sekin, että penikka pinkoi suoraan kohti vierasta. Eikö äiti ollut opettanut, ettei tuntemattomia noin vain kannata lähestyä? Ilkeä hymy käväisi koiran huulilla varsin epämiellyttävien ajatusten käväistessä tappajan mielessä, mutta tulokkaan onneksi naaras oli varsin lempeällä tuulella. Lähinnä sitä kiinnosti, mitä asiaa valkoturkilla mahtoi olla.

Pennun yhä lähestyessä kääntyi naaras kohtisuoraan hangessa pinkovaa rääpälettä kohti. Kasvoilleen tuo yritti loihtia mitä herttaisimman hymyn, tosin arpinen naama saattaisi kuitenkin pelottaa toisen pakosalle. Mutta se oli sitten sen ajan murhe, nyt eläin vain keskittyi odottamaan tulisiko tuo todella aivan hänen syliinsä. Niinpä Mirada vain odotti, hangen kylmätessä teräväkyntisiä varpaita.

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by maya on Jul 2, 2007, 11:20

Dacre oli iloinen elämänmerkistä, jonka suurimmaksi osaksi kylmyydestä kuollut tasanko saattoi osoittaa. Toinen koiraeläin... Täysin vieras, kenties vaarallinenkin. Mutta sitä uros ei halunnut ajatella. Ei kukaan ollut vaarallinen. Paitsi emo oli ollut toisinaan, mutta tuskin silloinkaan ollut uhka terveydelle.
Pentu näki siinä ravatessaan, ettei punainen otus ollut ilmeisesti vielä huomannut sitä lähestyvää pientä olentoa. Hetken verran nuorimies tunsi pelon naputtelevan sisällään - ei kai toinen lähtisi tiehensä ja jättäisi pikkuista oman onnensa nojaan? Mutta pelko oli turha, vieras pysähtyikin pian, ja siitä valkoturkki sai uutta puhtia, vaikka entinenkin oli alkanut kadota vinhaa vauhtia. Koirasusi huohotti juostessaan, sen kunto ei ollut vielä kovinkaan hyvä, ja Dacrelle hankikin tuotti hiukan ongelmia, lyhyet töppöjalat tuppasivat jäämään, no, liian lyhyiksi. Piti ottaa suurempia loikkia, mikä sai nuoren väsymään.

Urheasti uros jatkoi matkaansa tasangon poikki ja huomasi ilokseen lähestyvänsä mahdollista auttajaansa. Ei ollut enää kovinkaan pitkä matka. Ja hyvä niin, pentu alkoikin jo urvahtaa uupumuksesta. Tämä taisi olla sen ensimmäinen kuntomatka. Pikkuhiljaa koirasuden tahti hidastui lähemmäksi tultaessa, ja lopulta se yksinkertaisesti vain käveli loppumatkan, läähättäen kovasti. Jos elämä suuressa maailmassa olisi tällaista, pitäisi juoksennella joka päivä kunnolla, jotta jaksaisi juosta tätä seuraavat matkat väsymättä. Elämä kuulosti niin hankalalta.
Nuorukainen rämpi eteenpäin ja lopulta pysähtyi parin metrin päähän tuntemattomasta tyypistä, joka näytti lähietäisyydeltä aivan erilaiselta kuin kauempaa. Ja, voi hyvänen aika, näytti niin suurelta. Dacre alkoi epäröidä. Pitäisikö tuolta sittenkään kysyä apua? Toisen naamassa oli tuollaisia hurjia arpiakin.
Sanat juuttuivat kurkkuun. Pikkuinen unohti, miten puhuminen tapahtuu.

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by hitodama on Jul 6, 2007, 19:56

Odotellessaan toisen pomppivan askel kerrallaan luokseen, nuolaisi Mirada mietteliäänä huuliaan. Naaras oli jo mielessään antamaisillaan kunnioitusta pennulle, kun noin jaksoi lumessa juoksennella vaivaisilla jaloillaan. Samassa toinen kuitenkin joutui hidastamaan vauhtinsa kävelyn tasolle, naaraan kohottaessaan kulmiaan itsekseen. Se siitä sisukkuudesta sitten, ajatteli tuo tuhahtaessaan ilmoille pilvellisen höyryävää hengitysilmaa. Mutta jatkoi penikka kuitenkin matkaansa, lähestyen punaturkkia vääjäämättä. Kun valkeasävyisen ruipelon väsynyt naama alkoi tarkemmin erottua hangesta, muisti arpikasvo vetää jälleen naamalleen ystävällisen, mairean hymyn. Ensivaikutus kun on kaiken tulevan aa ja oo, vai kuinka?

Lopulta pelokkaan oloinen tulokas pysähtyi taistelukoiran eteen. Hetkisen naaras tutkiskeli toista pistävillä silmillään, samalla odotellessa pennun sanovan jotain. Tulija ei voinut olla muutamaa kuukautta vanhempi, niin hontelo ja pikkuruinen se Miradan mielestä oli. Turkkikin näytti olevan vielä untuvaista pentukarvaa, liekkö hampaitakaan vielä vaihtanut? Kuonoaan pitkin tiiraillessaan tuli narttu siihen tulokseen, että toinen olisi todennäköisesti eksynyt tai karannut kotoa. Typerä teko joka tapauksessa, ilmanalan huomioon ottaen.
Saadessaan tutkimuksensa päätökseen, tajusi koira, ettei toinen ollutkaan aloittanut keskustelua. Miran hymy leveni ja hän käänsi päätään niin, ettei arpinen puoli liikoja näkynyt. Luultavasti rääpäle oli liian peloissaan puhuakseen, sanoi neidin pettämätön logiikka.
"Hola, pentu!"
Ääni suorastaan tihkui hunajaa. Hiukan naaras myös kumartui alemmas, jottei näyttäisi ihan niin uhkaavalta tulijan silmissä.
"Oleitkos eksyiksissä vai miksi aikasi tälaisessa paikassa vietät? Eiikö sinun tule kylmä?"
Ulkomaalainen aksentti saattaisi hyvinkin hämätä muutoinkin hermostunutta Dacrea, mutta minkäs teit. Se tästä nyt vielä tosin olisi puuttunutkin, että neiti olisi Lahkoa ruvennut solkaamaan. Ei, espanjalainen tervehdys kävisi tämän päivän kulttuurituokiosta.

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by maya on Jul 8, 2007, 19:19

Hymy, jonka tuntematon soi, näytti tavoittelevan ystävällisyyttä, mikä sai Dacren rohkeuden kasvamaan vain hyppysellisen verran. Melko pelottavalta vieras näytti edelleen. Mutta ehkei ulkonäkö kertonut kaikkea. Ja sitä paitsi, ei maailma kovin paha voinut olla asukkaineen kaikkineen. Tuskin tuo punaturkkikaan kovin ilkeä olisi. Naiivisesti uros uskoi kaiken olevan loppujen lopuksi hyvää.
Pentu nieleskeli ja läähätteli toisen edessä, joka suorastaan nousi korkeuksiin pikkumiehen silmien edessä. Korkea kuin... mikä? Vielä nuorukaiselle ei ollut kertynyt tarpeeksi kokemusta, jotta se olisi keksinyt jonkin tarpeeksi kuvaavan sanan. Siksi se ei jäänytkään miettimään sopivaa sanaa, vaan unohti nopeasti koko asian.

Vieras naaras käänsi hiukan päätään, jolloin tämän arpisempi puoli naamasta katosi. Sen näkeminen sai koirasuden rauhoittumaan hiukan. No niin, eihän tässä kovin huonosti mennyt. Kaikki pelko oli ollut turhaa, noin huomaavaisesti jättiläinen piilotti ulkonäöllisesti pelottavan puolensa. Valkoturkki ryhdistäytyi ja oli valmis käyttäytymään oikein fiksusti, jottei... Taaskaan pikkuinen ei keksinyt jatkoa. Miksi sen olisi pitänyt käyttäytyä fiksusti? Tuntui oudolta ajatella koko ajan tällä tavoin. Olla itsenäinen, yrittää selvitä omin avuin elämästä, äiti ei ollut lähelläkään huolehtimassa. Pikkuhiljaahan siinä alkoi aikuistua ja tajuta maailman karuuden, vaikkei Dacre sitä vielä oikeastaan ymmärtänytkään.
Ryhti lysähti hiukan punaturkin tervehdyksestä. Uros räpytteli silmiään. Olikohan se kuullut oikein, hola ei tainnut olla mitään kieltä. Ainakaan sitä, jonka mustatassu osasi.
"H-hei?" se kokeili aralla äänellä ja kavahti pikkuisen kun jättiläinen kumartui hieman. Alkoi taas pelottaa, nartun seuraava lausahduskin kuulosti suorastaan omituiselta. Sen kuuleminen sai pennun luimistamaan toisen korvansa ja kurtistamaan kulmiaan ihmeissään. Miksi toinen puhui niin kummallisesti? Dew ei ollut puhunut noin, eikä Dacre itsekään tuollaista puhenuottia ollut opetellut. Siksi siltä meni hetken aikaa ymmärtää, mitä kummaa toinen oli kysynyt.
"Mi-minä", poikanen aloitti änkyttäen ja painoi toisenkin korvan päätään vasten. "Joo. Olen... eksynyt. Miten pääsen täältä pois? O-oletko sinäkin eksynyt?"
Ja kuka sinä olet, kirkui ääni pojan pään sisällä, mutta nuokin lauseet olivat olleet sen verran pitkiä, ettei uutta kysymystä voinut heittää heti perään, hengästytti jo ajatuskin.

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by hitodama on Jul 11, 2007, 19:44

Ilkeämielinen välähdys vilahti punaturkin silmissä penikan kysyessä, oliko toinenkin eksyksissä. Kehtasikin rääpäle edes olettaa moista! Miradahan tiesi tasan lähestulkoon melkein missä oli. Sen enempää ei arpikasvo kuitenkaan tunteitaan antanut ilmi, heikkoutta olisi moinen osoittautunut. Mutta pitäisi väärä oletus kuitenkin korjata, sehän oli selvä.
"Ej, kulta pieni, mjinä en olle eksyinyt."
Ääni ei ollut muuttunut, vaan pysytteli edelleen maireana. Hymy oli kenties asteen verran kireämpi, mutta tuskimpa pentu sitä havaitsisi. Ainakin Mira niin toivoi.
"Ja se, osanko sinule reittiä neuvoa, riipuu minne pois tahdot menä."
Vaikka lause pyrkikin tavoittelemaan viattomuutta, oli siinä taistelijan mielestä annos ironiaa. Pois pääsemisen kun voi käsittää niin monella tavalla.

Sanansa sanottuaan tarkkaili naaras toista edelleen silmä kovana, samalla hankeen istuutuen. Kylmä kalvoi edelleen, mutta se ei saanut nyt häiritä. Kuin ohi mennen nuolaisi raitaselkä huuliaan, korvien kääntyillessä ympäristöä tarkkaillen.
"Saanein tieduistella nimeäsi, poika?"
Kylmät silmät tuntuivat poraavan katseensa pennun sieluun asti. Monta asiaa olisi punaturkkikin tahtonut jo päästä kysymään, mutta kaikkia aikanaan. Pitäisi pysytellä kärsivällisenä, mikäli tahtoi säilyttää kasvonsa toisen edessä, olkoonkin kyseessä vain vaivainen penikka.

//Kauhea kun ei meinaa inspata...//

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by maya on Jul 14, 2007, 17:48

[[Öh minnuu vielä vähemmän.]]

Dacre tuijotti vierasta siniset silmät suurina, kulmat huolestuneesti koholla. Voi kuinka nartun puhe kuulostikin kummalliselta! Jokin kuitenkin ohjeisti koirasutta pitämään aksenttiin liittyvät kysymykset suun sisällä. Lyhyt perhe-elämä äidin kanssa oli opettanut suun kiinni pitämisen. Hiljaisuus saattoi pelastaa usein monelta ilkeältä sanalta.
Viattoman uteliaasti, arkuus hiljalleen karisten poika alkoi tuntea olonsa rauhallisemmaksi. Se alkoi uskomattoman nopeasti luottaa tuntemattomaan punaturkkiin ja uskoi vilipittömästi tämän auttavan poispääsytien löytämisen kanssa. Kun tämä ei edes ollut eksynyt, kohosi mustakorvan itsevarmuus roimasti. Hyvin meni! Se uskalsi heilauttaa pikkuisen myöskin häntäänsä ja sen kasvoilla välähti hymy.
"Hienoa!" uros hengähti riemukkaasti ja vilkaisi taakseen. "Minä tahtoisin vain pois täältä... täältä! Mitä tämä hyydyttävä aine on? Tahdon pois kylmästä. Jonnekin lämpimään."
Minnekäs muualle? Lämpimään, pois nimettömän valkoisen aineen luota, joka jäädytti. Lumeksi sitä kutsuttiin, mutta eihän Dacre sitä voinut tietää. Liian vähän ikää lapsella.

Nuorukainen käänsi päänsä takaisin vieraaseen ja katseli tätä odottavasti, joskin varsin vakavana ja keskittyneenä, koska se yritti ymmärtää kunnolla naaraan seuraavan kysymyksen, jonka valkoturkki olisi itsekin aiemmin halunnut esittää.
"Mji- eikun minä olen Dacre", se kertoi nimensä oitis ja antoi kasvojensa kirkastua jälleen. "Kukas sinä sitten olet? Ja miksi puhut niin hassusti?"
Luottavainen rohkeus oli pudonnut lapsukaisen päälle ja käski tätä päästämään suustaan mielen perukoilla pyöriviä kysymyksiä.

[[Kuten huomata saattaa.]]

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by hitodama on Jul 20, 2007, 13:36

Tarkasti, jokaisen tiedonjyväsen itseensä imien kuunteli Mirada Dacren puheita. Nuori, niin nuori ja viaton. Uhkui intoa ja luottamusta, miten käyttökelpoista. Jotenkin punaturkista vain tuntui, että hänen ei olisi mitään järkeä ryhtyä pakottamaan penikkaa mihinkään, hienovarainen suostuttelu toimisi varmasti paljon paremmin. Pelottelukin osoittautuisi varmasti loppujen lopuksi kovin käyttökelpoiseksi. Nyt naaras kuitenkin tyytyi vielä kuuntelemaan pojun jutustelua. Kiirettähän tässä ei ollut.
"Aaa, vaj lämpemään? Jymmärrän toki, lapsi kulta."
Mira todellakin ymmärsi, hänen jalkojaan palelsi hetki hetkeltä enemmän.

"Ja tämjä aine, lunta.",
opetti neiti kuin paraskin keinoemo. Sanojaan tehostaakseen se taputti kylmää ainetta, kuin toinen ei muutoin olisi ymmärtänyt.
"Sataa taivalta kuin vesji, mutta on kylmä ja kevytä. Ja valkeaa."
Vaikka arpikasvo olikin kotoisin kovin lämpimästä ilmanalasta, oli matkustellessa tullut nähtyä jos jonkilaista maailmankolkkaa. Tässä tapauksessa voisikin kirjaimellisesti todeta, että Siperia opettaa. Äiti Venäjä kun oli harvinaisen useasti toiminut taistelupaikkana lähinnä hiukan 'erilaisen' lainvalvontansa tähden. Vähän rahaa sinne ja lisää tuonne, niin poliisit kaikkosivat kummasti paikalta.

Lopulta naaraan oli pakko nousta takaisin seisovilleen, takapäähän tässä jäätyi. Samalla pentu jatkoi jutusteluaan.
"Mmh, vai Dacree. Komea njimi sinula."
Päästyään pystyyn ja kuultuaan pennun seuraavat lauahdukset ei voinut Mirada kuin räpytellä silmiään hämmästyksestä. Puhut_hassusti?! Kuka taulapää oli rääpäleen emo ikinä ollutkaan, ei hän ainakaan käytöstapoja ollut vaivautunut opettamaan. Raitaselkä sai vain vaivoin piilotettua kiukkunsa, joka tuntui kuplivan jossain vatsan tietämillä tahtoen kiihkeästi päästä ulos. Jossain toisessa tapauksessa taistelija olisi tunteen antanut ottaa vallan, mutta ei nyt. Se ei sopinut suunnitelmiin ollenkaa.
"Kuule, oljetko varma, etet se olee sinä, joka puhut hasusti?"
Siinähän oli pennulle miettimistä vähäksi aikaa. Hah.
"Jja minjä olen Mirada."
Yleensä tuo kyllä kertoi koko nimensä, mutta päätti antaa tällä kertaa olla.

Tukahduttaakseen kiukkunsa kääntyi koira lopulta siihen suuntaan, jossa oletti etelän olevan. Etelä tiesi yleensä lämpöä, mitä tässä juuri nyt kaivattiinkin. Tekopirteä hymykään ei enää tahtonut pysyä kasvoilla, joten pennun olisi parempi suunnata huomionsa hangessa tarpomiseen.
"Kules, tahdothan sjinä pois tältä? Eikös?",
kysyi valkokuono lähtiessään askeltamaan kohti ulospääsyä lumisesta maisemasta. Kävellessähän tässä olisi hyvä puhella kaikesta, kaikesta tärkeästä. Nuolaistuaan huuliaan aloitti naaras jutustelunsa.
"Poika, oleitkos sattunut kulemaan selaiisesta asiasta kuin Lahko?"

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by maya on Jul 24, 2007, 19:34

Dacre kuunteli punaturkkia vihjeiden toivossa, joita ei kuitenkaan herunut. Ei tuo vastaus riittänyt. Että naaras ymmärsi pennun tarpeet. Tässä kaivattiin ohjeistusta, ei myöntelyä! Ei ymmärrys avannut ovia lämpimiin paikkoihin. Nuorimies piti kuitenkin suunsa tukossa. Ei sopinut käyttäytyä huonosti, Opastaja saattaisi suuttua ja jättää lapsukaisen oman onnensa nojaan lumikentille.
Mutta saatiinhan sitä nimi hampaita viiltävälle aineelle. Uros kallisti hiukan päätään ja vilkaisi tassuihinsa, jotka olivat peittyneet juuri tuon lumen peittoon.
"Lunta?" koirasusi kuiskaisi kuin asia olisi ollut maailman suurin ihme, kunnioitettava ja silti kovin pelkoa herättävä. "Lunta."
Lumi ei kyllä vaikuttanut kovin kevyeltä. Se tarttui käpäliin ja teki liikkumisen raskaaksi. Ehkä vesi olisi ollut parempaa. Se ei ollut niin kylmää ja oli paljon tutumpi aine. Oliko taivaalla vesisade- ja lumipilviä? Ja ne vuorottelivat keskenään. Ensin vettä, sitten lunta, sitten lunta, aurinko, vettä...
Alkoi huimata noin vaikeiden asioiden ajatteleminen.

Puolisuden kasvoille nousi hieman empien ilahtunut hymy. Toinen kehui sen nimeä.
"Kiitos", se kiitti kohteliaasti ja melkein onnellisena. Hauskaa, että Dew oli antanut nimen, joka miellytti neiti Opastajaakin. Joka näyttikin pian melko omituiselta. Kuin olisi pidätellyt kiukkuaan. Höh?
Niin. Kuka tässä mahtoikaan puhua hassusti? Dacre alkoi epäröidä. Niin, niin - entä jos vika oli siinä itsessään? Täällä tasangolla sai kyllä pohtia oikein urakalla jos jonkinmoista asiaa. Informaatiotulva alkoi olla jo tukehduttavaa. Uusi tiedonjyvä, arpinaaman nimi, ei kuitenkaan saanut henkeä salpautumaan. Mirada.
"Sekin on oikein hieno nimi!" pentu huudahti ihastuksissaan. Tai no, ei se kovin innostunut oikeasti ollut. Omasta nimestään kuuleminen oli ollut paljon mielenkiintoisempaa. Mutta kai sitä piti kuitenkin toistenkin nimeä kehua vähän.

Valkoturkki oli kovin innoissaan. Tietoon hukkumisen tunne alkoi kaikota, ja tilalle tuli vain riemua. Täällä oppi kovin paljon kaikkea! Mirada oli mainio opettaja, ja uuden oppiminn tuntui kovin hauskalta. Niin moni asia otti tilaa lapsosen aivoista ja jäi sinne.
"Kyllä minä tahdon täältä pois", mustatassu vakuutti, vaikka olikin alkanut jo tuntea kuristavaa tiedonjanoa. Ehkä muualla se ei saisi opittua näin paljon kuin täällä kaiken lumen keskellä. Oppimestari lähtikin jo askeltelemaan pois päin, ja Dacre pomppi tämän perään innoissaan.
Toisin kuin miehenalku oli pelännyt, oppiminen ei ilmeisestikään päättynyt siihen, vaan Mirada vetäisikin jo esiin aivan uuden aiheen.
"Lahko?" koirasusi toisti ja rämpi punaturkkisen vierelle. "En ole kuullut siitä mitään. Kerrotko minulle siitä?"

[[... vitsit. Anteeksi. Kamalaa.]]

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by hitodama on Jul 26, 2007, 16:15

// Ei ollenkaan kamalaa. ^^//

"Hmmn.",
ynähti naaras penikan kehaistessa takaisin punaturkin nimeä. Mirada tiesi nimensä olevan kaunis, eikä kaivannut asiaan piittaamattoman rääpäleen varmistusta. Mutta mikäpäs siinä, jos pojukin nimestä piti. Lähtipä valkoturkkinenkin pian pomppimaan eteenpäin hangessa. Kulku mahtoi olla hankalaa noin pienelle tällaisessa maastossa, mutta totta puhuakseen Mira vähät välitti pikkuisen ongelmista. Neidillä kun oli kovin kiire kerrata mielessään, mitä tulisi kohta toiselle Lahkosta kertoman. Pian Dacre saavuttikin opastajansa ja paljasti tälle tietämättömyytensä kyseisestä aiheesta, mikä oli vain ja ainoastaan hyvä. Nyt pikkuinen oli kuin tyhjä taulu, jolle taistelukoira saattaisi kirjoittaa haluamiaan tietoja, eikä pennulla olisi mitään syytä niitä kyseenalaistaa.

Pienoisen sisäisen kamppailun jälkeen sai arpikasvi pakotettua hymyn palaamaan huulilleen. Samalla talsien ripeästi eteenpäin, käänsi tuo jääsilmänsä kohti pikkuista urosta.
"Voi, kjeron mine toki! Jos vjain tahdoit kuula..?"
Äänessä oli viekkautta, joka oli tavanomaista aikuisille, jotka yrittivät houkutella lapsen tekemään tai uskomaan jotain. Ikään kuin yllyttääkseen 'Oletko varmasti tarpeeksi vanha' tai 'Uskallatko sinä'. Varsin varma konsti herättää nuorukaisen mielenkiinto.
"Lahko."
Mirada käänsi päänsä ylevästi kohti taivaita, kävellen kuitenkin edelleen. Pieni tauko oli omiaan luomaan jännitystä tarinaan.
"Mailma on julma paiika, lapsoseni. Kaiikki eivät tahdo toisileen pelkkä hjyvää. Meidän johtajamme, Herra, Genova, on kuiitenkin luvannut suojela meitä maailman pahuudelta. Hän otaa suojatikseen kaikki halukkat, jotka ovat valmita olemaan hänele uskolisia."

Jälleen lyhyt tauko, jonka aikana Dacrella olisi olisi hetki aikaa sulatella kuulemaansa.
"Jonain päivanä pahat olenot savat maksaa teoiistan ja me, Herran palvelijat, saamme palkkion uskolisudestamme. Maailma tulee oleman hjyvä paikka, vailla pahuuta."
Tässä vaiheessa Mirada kurtisti kulmiaan ja muunsi äänensä matalammaksi, uhkaavaksi. Tunnelman luontia parhaimmillaan.
"Muutta pahuus ej kukistu helposti. Me tarvitseme jouukkoomme useita halukaita, jotka ovat valmiita näkemään maailman pahuden ja tahtovat päästä siitä eroon."
Varsinaisen valhetulvan oli Mirada onnistunut ilmoille päästämään, mutta sitähän ei penikka tiennyt. Oikeastaan ei punaturkki pitänyt sanojaan niinkään valheine, ehkä ennemminkin totuuden kaunisteluna. Eihän pennulle nyt kaikkea voinut paljastaa, säikkyisi vain turhaan. Niinpä löpinät uhrauksista sun muista saivat ainakin toistaiseksi jäädä.

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by maya on Jul 31, 2007, 18:54

[[Kirjoittaessa tuntui siltä, että oli täyttä kengänpohjaa.]]

Mirada taivalsi eteenpäin varsin reipasta vauhtia, joten Dacrella oli aikamoinen työ pysyä tämän perässä lyhyillä kinttusillaan syvässä hangessa kahlaten. Se pysytteli kuitenkin toisen lähettyvillä, vaikka keho yrittikin esittää lievän vastalauseensa, se kun oli niin tottunut liikumattomuuteen.
Pentu heilautti toista korvaansa punaturkkisen perin yllyttävän kuuloiselle kysymykselle ja rypisti otsaansa vakavana, ehkä aavistuksen verran ärsyyntyneenäkin. Kai se nyt halusi kuulla asiasta, josta oli esittänyt kysymyksentapaisenkin, pyytänyt kertomaan tuosta Lahkosta.
"Kyllä minä tahdon", uros totesi hiljaisehkolla äänellä, yrittäen pitää uteliaan äänensävynsä piilossa. Tuntui siltä, että täytyi varoa tarkemmin mitä suustaan päästeli, Miradahan saattaisi alkaa pitää pikkumiestä liian nuorena kuulemaan mitään uutta ja jännittävää. Sitähän valkoturkki ei ollut, ei omasta mielestään ainakaan. Ja melko nopeastihan se alkoi varttua.

Vaitonaisena koirasusi kuunteli, mikä Lahko oikein oli. Maailma oli julma paikka? Sitä lapsi ei vielä ymmärtänyt, kovin hohdokas maailma ei kyllä tähän asti vielä ollutkaan ollut, mutta noin jyrkkää luonnehdinta sai pään pyörälle. Ja tuo Herra, Ge... nova? Kuulosti varsinaiselta mahtipampulta, kun pystyi pitämään pahuuden aisoissa. Sen kuuleminen lähes ylitti nuorukaisen ymmärryksen, mutta toisaalta julmuudelta säästyminen tuntui hyvältä. Ketkähän onnekkaat olivat senkin välttäneet ja päässeet tuon Genovan suojateiksi? Tosin yksi ehto siinä näemmä oli, uskollisena täytyi pysytellä. Se tuntui jollain tapaa hieman kehnommalta jutulta. Hylkäisiköhä Herra kaikki ne, jotka eivät olleet uskollisia, patistaisi takaisin pahaan maailmaan? Kuinka epäreilua.
Pienen tauon jälkeen Mirada jatkoi, ja hiukan epäuskoisena Dacre sitä kuunteli. Tosin ymmärrys oli jälleen kerran ylikuormittua, kun uros pohti asiaa syvällisemmin. Hetkinen, olivatko siis kaikki ei-lahkolaiset pahoja? Vai miten se homma menikään. Oli vaikeaa ymmärtää kunnolla.
"Siis..." pentu aloitti epätietoisella äänellä kun oli kuullut koko vuodatuksen Lahkolta, joka ei loppujen lopuksi niin kamalalta kuulostanut, melko vaikeatajuiselta kylläkin. "Mutta... mutta... Miten ne kaikki halukkaat jotka tahtovat päästä sen Herran joukkoihin, saavat pahuuden kukistetuksi? Pitääkö siinä taistella tai jotain?"
Hankihölkkäilyn aiheuttama hengästys hupeni hiljalleen, mutta aivot suorastaan savusivat ja vaativat hengähdystaukoa.

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by hitodama on Aug 5, 2007, 16:47

Ylväästi Mirada katseli nenänvarttaan alaspäin vierellään juoksevaa pikkuista. Fiksujahan tuo kyseli.
"Taisteila, kyllä. Jonakin päiväinä, tulevaisudessa. Mutta Herra on meidän puolelamme, eme voi hävitä."
Punaturkki suuntasi katseensa takaisin kohti kulkureittiään. Lumi oli alkanut äkisti ohentua, Afuelin raja alkoi lähestyä. Tarkkakatseinen saattoi jo erottaa puiden vehreyttä taivaanrannan tuntumassa. Kun juoksi nopeasti, pääsi nopeasti perillekin.
"Siihen asti keräme joukoja, kerromme Herrasta tietämättömille. Mutta kaiki eivät millään tahdo meidän tekevän työötäme. Puolikuulaiset, pahista pahimmat. He koetavat tappaa kaikki Herran palvelijat, koska tahtovat hallita maailmaa itse pahudellaan."
Jälleen arpikasvo vilkaisi pentua vierellään. Toinen näytti olevan aivan poikki. No, lumiraja ei ollut enää kaukana ja sitten Mirada voisi jättää rääpäleen toipumaan yllättävästä urheilusuorituksesta. Kovakuntoista taistelijaa pikkuinen pyrähdys ei juurikaan haitannut.
"Ja siten on vielä Misery Musta. Hän väitää palveilevansa Herraa, mutta hän on paha. Ystäväini Tartaros on kuitenkin tuhoava hänet, ettei hän enää aiheuta pahaa keskellämme."
Metri metriltä ja loikka loikalta lumipeite oheni ja juokseminenkin kävi helpommaksi. Pian olisi aika jättää Dacre oman onnensa nojaan miettimään kuulemaansa. Niinpä Mirada alkoi sitoa viimeisiä rusetteja sievään pakettiinsa.
"Oinko sinula vielä jotain, mitä tahtoiisit tietää Lahkosta, poika?"
Naaras katsoi pentua kysyvästi jäänsinisillä silmillään. Valkoinen saisi olla ylpeä; hän oli luultavasti ensimmäinen, joka kuuli toisen Lahkolaisen väittävän Miseryä, johtajaansa, pahaksi. Hiljaa arpikasvo virnisti ajatukselle, naamioiden sen lempeäksi hymyksi. Lapset olivat sitten mukavia olentoja. Niin helppoja muokata.

// Kovin lyhyt, pahoittelen... Mutta kun ei edelleenkään inspaa, niin jospa pikkuhiljaa lopettelisimme tämän koulutustuokion..? //

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by maya on Aug 6, 2007, 11:03

[[Jjoo, Dakkerson onkin jo saanut tietää yhtä sun toista : D]]

Taistelu oli sana, josta Dacre ei tiennyt, mitä ajatella. Eikö se ollutkin jollain tapaa huono juttu? Mitä ihmettä tässä voisikaan nyt ajatella, kaikki tuntui perin hullunkuriselta ja hankalalta. Mutta palaset alkoivat hiljalleen loksahdella yhteen, ja nuorukainenkin alkaisi ymmärtää kunnolla kunhan olisi saanut pohtia asiaa kaikessa rauhassa yön pari.
Lahko, se kuulosti paljon paremmalta kuin Puolikuun tyypit, joista pentu sai oitis ala-arvoisen käsityksen. Aina kaikella piti olla kääntöpuolensa! Pitikö lahkolaisten tapella myös puolikuulaisia vastaan? Hirvittävän sekavaa! Kuitenkin, se oli myös perin kiehtovaa. Tuhannet uudet kysymykset pyörivät uroksen päässä, mutta niiden kysyminen unohtui hetken ajaksi, kun valkoturkki huomasikin lumipeitteen ohenemisen. Alkoi olla helpompi kävellä. Riemu täytti pikkuisen mielen ja se asetteli kasvoilleen erittäin onnellisen hymyn, jotka olivat kyllä olleet erittäin harvassa sen lyhyen elämän aikana. Hetken verran tuntui, että kaikki oli kerrankin hyvin eikä tarvitsisi huolehtia mistään. Miradan sanat melkein vilahtivat koirasuden korvien ohi.
"Misery Musta?" Dacre toisti nimen ja tunsi tyytyväisyytensä hiipuvan hiljalleen. Lisää vaikeita, käsiteltäviä asioita. "Tartaros?"
Tartaros kuulosti noista kahdesta miehestä mukavammalta.

Lunta oli nyt kovin vähän, ja nuorimies saattoi taaperrella paljon vaivattomammin. Nyt se osaisi varmaan löytää tiensä jonnekin muuhun asuinsaarensa kolkkaan, jonnekin lämpimämpään toivon mukaan. Lahkotiedot kaiversivat itselleen mukavan kolon uroksen aivoissa.
"Kysyttävää, vai?" puolisusi ihmetteli ja kohotti katseensa Miradaan katsellen tätä nyt paljon varmemmin kuin ensitapaamisen hetkellä. "Minä... Minä... En tiedä. Ei kai. Tiedän, että Lahko on hyvä ja se yrittää hommata pahuuden pois ja Puolikuu on paha ja Misery Musta on paha ja Tartaros on hyvä."
Näin nokkelasti pentu tiivisteli saamansa tiedon.
"Mikäs sinä sitten olet? Hyvä - vai paha? Entä minä? Olenko paha kun en kuulu Lahkoon?"

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by hitodama on Aug 14, 2007, 19:45

"Hieenoa, hieenoa.",
Mirada nyökytteli toisen luetellessa juuri oppimiaan tietoja. Juuri oikein oli asiat pentu ymmärtänyt. Vaikka maailma joskus luultavasti muuta tulisikin Lahkosta väittämään, eivät alkuperäiset tiedot luultavasti koskaan täysin väistyisi Dacren mielestä.
Punaturkki nuolaisi huuliaan kuullessaan toisen sitten omaa ja Miradan hyvyyttä miettivän.
"Mine olen sanansaattaja, lähetiläs. Olen hyve niille, jotka ovat minuile hyviä, mutta paha pahoille. Esimeirkiksi Puolikulaiset sanoisivat minua pahaksii."
Lumipeite muuttui eläinten jalkojen alla ohueksi hötöksi, joka ei enää juurikaan hidastanut matkantekoa. Raitaselkä pysähtyi ja kääntyi kohti valkoturkkista, lempeä hymy kasvoillaan.
"Sinä taas oleit lapsi. Eit ole hyvä taii paha. Kun kasvet aikuiseksi, täyty sinun lopulta päättää kenenin joukoisa seisot. Eli tuleko sinusta hyvä vai paha."
Yllättäen naaras kohotti katseensa taivaanrantaan, kuin olisi nähnyt jotakin oikeinkin mielenkiintoista. Jotain liikkuvaa kenties?
"Dacree, minun on nyt meintävä, jatketava tehtäväni. On vielä monia, jotka eivät edeis tiedä Lahkosta. Minun on heile kaikilee kerotava."
Koira otti pari askelta pentua päin ja kosketti tätä hennosti etujalallaan.
"Jos joskuis tahdot liityä meihin, ei sinuin tarvitse muuta kuin kutsua Herraa mielesäsii."
Sen kummempia hyvästejä jättämättä loikkasi Mirada pennun ohitse ja ampaisi juoksuun luodin lailla. Hän oli nyt ensimmäisen tehtävänsä tehnyt ja tahtoi kiivaasti jatkaa puuhiaan. Naaras uskoi nähneensä jonkin liikkuvan kaukana edessäpäin ja tahtoi ottaa siitä selvää. Kenties kohde olisi parempi tehtävän kannalta, joko uhrattava tai käännytettävä.
Syy, miksi Mira ei ollut Dacrea pakkokäännyttänyt, oli loppujen lopuksi varsin yksinkertainen; koira nimittäin uskoi että noin pieni pentu olisi saattanut seota Herran voimakkaasta äänestä päässään. Hullusta rääpäleestä ei taas olisi mitään hyötyä kenellekään. Niinpä taistelija tyytyi toivomaan, että kohtaisi olennon tämän kasvettua aikuisen mittoihin.

// Kökkö loppu minulta. Kiitos pelistä, sääli että molemmat kärsivät pienoisesta inspiraatiopulasta. ^^' //

Re: Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta
Post by maya on Sept 8, 2007, 18:01

Dacre kuunteli Miradan selventelyä yhtä tarkasti kuin aikaisemminkin, mutta tunsi tällä kertaa itsensä viisastuneemmaksi, vaikka koko asia oli vielä liian suuri ja vaikeaselkoinen pennunaivojen ymmärrettäväksi. Se tiesi kuitenkin, että haluaisi olla hyvä, vaikka olikin vielä puolueeton. Pahoille kävi aina kurjasti, vai? Olisihan tässä kyllä vielä vähän aikaa päättää, kummalle puolelle asettuisi. Saisi nähdä sitten.
Nuorukainen nyökkäsi punaturkin aikeelle ja ymmärsi, että niin oli hyvä. Mirada voisi kertoa kaikille Lahkosta ja antaa kaikille mahdollisuuden asettua hyvien puolelle! Pentu itse tiesi jo aika tavalla kaikesta, sääli niitä kurjia jotka eivät tienneet mitään.
"Minä... kyllä", valkoturkki sai vain sanotuksi suustaan, kun narttu syöksähtikin jo lapsukaisen ohitse sellaista vauhtia, ettei Dacre saisi tätä millään kiinni vaikka tosissaan yrittäisi. Ja eihän toista tarvittu enää sotkemaan pienokaisen päätä korkealentoisilla jutuilla. Hieman kyllä suretti, ettei hyvästejä ehditty heittää.
Koirasusi tökötti hetken paikoillaan ja yritti pohtia oppimiaan asioita, mutta kylmyys painoi päälle ja pentu otti pari kankeaa askelta eteenpäin. Vaikeita asioita ehtisi miettiä myöhemminkin, kyllä ne muistissa pysyivät. Nyt voisi etsiä vaikka jotain syötävää ja rauhallinen paikka, jossa voisi sulatella kohmettuneita tassuja. Niinpä uros lähti talsimaan pois lumen reunalta jonnekin jee.

[[Joo tämä ei ole yhtään kökkö sitten :'D Kiitokssii joo pelistä jee.]]