Sanguinaria Mirada - RPGs

Djala » Lehtimetsä » Lupauksia, lupauksia

Lupauksia, lupauksia
Post by hitodama on Nov 5, 2007, 23:09

Oli kerta kaikkiaan tavallistakin tavallisempi päivä auringonvalon täplittämässä lehtimetsässä. Taivas oli puolipilvinen, tuuli henkäili hennosti saaden puiden lehdet vavahtelemaan humisevan äänen saattelemana. Linnut liversivät sävelmiä, joiden tarkoituksen vain kaltaisensa ymmärsivät. Ei ymmärryksen puute kuitenkaan estänyt sitä, etteivätkö muidenkin lajien edustajat olisi noista sonaateista voineet nauttia.
Ainakin litteän kivenlohkareen päällä makoileva, punaturkkinen naaraskoira Sanguinaria Mirada nautti tyynestä hetkestä kaikin siemauksin. Juuri nyt hänellä ei ollut mitään akuuttia tekemistä, vaan raitaselkä saattoi kerrankin pysähtyä vain kuuntelemaan ympäristöään. Lintujen laulu kun oli paras korvike musiikille, jonka kuuntelemisesta hän oli usein ihmisten seurassa asuessaan nauttinut.

Viime viikot olivat olleet taistelukoiralle kovin hektisiä, täynnä kaiken uuden opettelemista. Sivistystä vailla oleva saarelaiselämä oli ensialkuun tuntunut kovin kurjalta, mutta tutkittuaan koko laajan alueen niin tarkkaan kuin mahdollista, oli koira ikään kuin huomaamattaan alkanut jopa pitää Andriaanan vaihtelevista maisemista. Erityisesti narttu oli mieltynyt lämpimiin keskiosiin, jotka muistuttivat häntä mukavalla tavalla kotopuolesta.
Toinen opettelemista vaativa asia liittyikin sitten vallan muuhun, kuin elinympäristöön. Arpikasvo oli saanut elämäänsä Herran ja hänen kielensä, jonka harjaannuttamiseen koira oli käyttänyt suuren osan yksinäisistä hetkistään. Uhraaminen ei ammattitaistelijalta suurta opettelua sen sijaan ollut vaatinut, nytkin makasi eräs epäonninen jänis kaula auki revittynä vähän matkan päässä.

Myöskään käskyjen vastaanottaminen päässään vaikuttavalta ääneltä ei ollut valkokuonolle ongelma. Hän oli aina elänyt ja pohjannut käyttäytymisensä johtajansa tottelemiselle, mitä Herran palveleminen loppujen lopuksi olikin.
Mirada nuolaisi mietteliäästi huuliaan, kun mieleen hiipi ajatus hänen toisesta herrastaan, Tartaroksesta. Naaras oli varsin varma siitä, että kohtaisi mustaharjaksisen taas ennemmin tai myöhemmin, ja silloin hänellä olisi parempi olla mukanaan hyviä uutisia. Käännytettyjä. Joiden saldo näytti tällä hetkellä nollaa.
Syvään huokaisten sulki koiraeläin silmänsä, antaen velvollisuuksiensa tämän yhden ainoan kerran jäädä taka-alalle. Laulakoot nyt nuo linnut, ja pyyhkikööt kurjat ajatukset pois mielestä.

// Kuutamo Divianin kanssa saapukoot. Mahdollisille kyylijöille tiedoksi, että Miradalla on lupa olla samaan aikaan pelissä täällä ja Ederan metsässä. //

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by admin on Nov 7, 2007, 19:49

Tummansiniturkkinen, nuori susiuros asteli metsässä vähän matkan päässä Miradan lepäilypaikasta. Nuoresta iästään huolimatta Divian oli varsin vaikuttavan näköinen otus. Se oli suurikokoinen ja lihaksikas, ei kuitenkaan mikään köriläs. Sulavalinjaista ruumista peitti tiheä karva, joka oli kaulan ja niskan alueelta hivenen pidempää ja tuuheampaa. Koukkupäinen kettinki kilahteli vaimeasti uroksen astellessa eteenpäin.

Divian oli pitkästynyt. Se oli aluksi ollut riemuissaan löydettyään Andriaanaan, ja oli ollut aikeissa etsiä Brandonin saman tien. Mutta homma oli osoittautunut odotettua vaikeammaksi. Divian ei tuntenut saarta lainkaan, eikä se tiennyt missä mentiin. Se typerä narttu, Kurai Yoru, ei ollut ollut ainakaan avuksi. Tuo ei ollut tiennyt mitään, ja oli muutenkin saanut uroksen hermoromahduksen partaalle. Vielä Divian tuolle näyttäisi, jos he vielä tapaisivat.
Sadistinen hymy levisi suden kasvoille sen ajatellessa mitä kaikkea mukavaa voisi mustalle nartulle tehdä. Hmm.

Divian havahtui verisistä mietteistään nähdessään vähän matkan päässä kiven päällä loikoilevan koiraeläimen. Kas, vihdoinkin joku, jolta voisi saada selvyyttä asioihin. Tai ainakin Divian toivoi niin.
"Päiviä."
Divian tervehti viileästi vierasta päästyään puhe-etäisyyden päähän toisesta. Uros käänsi susimaisen, vahvapiirteisen päänsä kivellä makailevan suuntaan, ja antoi turkoosinsinisten kylmien silmiensä tutkiskella toista. Naaras, sen Divian pani heti merkille, ja sen kova ilme pehmeni hiukan. Kas kas.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by hitodama on Nov 8, 2007, 0:52

Hätkähdyksenomaisesti Miradan korvat värähtivät, kun jostakin tuntui kantautuvan muutakin ääntä, kuin lintujen sulosointuja. Metallisen kilahtelun lähde ei kuitenkaan tainnut olla vielä aivan näköetäisyydellä, joten kaikessa rauhassa nosti koira päänsä ylös niskojaan raukeasti venytellen. Vielä leveä haukottelu ja pään pudistelu, ennen kuin arpikasvo vaivautui edes kääntämään jäänsiniset silmänsä ääntä kohti. Saapuvan olennon olisi parasta olla tavalla tai toisella viihdyttävää seuraa, kun kerran rohkeni häiritä Tartaroksen ykkösnaisen kauneusunia.

Eikä aikaakaan, kun sinisävyinen koiraeläin tepsutteli esiin lehtipuiden lomasta. Nopeasti taistelija korjasi vielä asentoaan entistäkin ylväämmän oloiseksi pyrkien kai antamaan vaikutelman kuningattarensa eteen saapuvasta alamaisesta. Terävähuippuisiksi leikatut, eteenpäin sojottavat korvat ja viehkeän petollinen hymy kuitenkin kertoivat, että tämä kuningatar olisi samalla itse itsensä henkivartija.
"Päiiviä.", vastasi punaturkki saapuneelle yhtä muodollisesti, kuin toinenkin oli tervehdyksen suorittanut. Samalla jääsilmät nauliutuivat tutkimaan saapunutta urosta kirjaten muistiin kaiken saatavilla olevan informaation.

Toinen oli vahvan ja sitkeän näköinen, mutta kovin nuori, lähes penikka huomattavasti vanhemman raitaselän mielestä. Kantoi mukanaan jonkinnäköistä aseistusta, josta kaiketi tuo metallinen äänikin oli lähtöisin. Kuin pisteenä iin päälle kertoi toisen ulkonäkö selvästi tulijan olevan puhdas susi. Ellei tilanne olisi tuntunut vaativan tyynen rauhallista maskia, olisi koira voinut nauraa tai ainakin tuhahtaa toiselle; niin selvää kieltä ulkonäkö tuntui toisesta puhuvan. Aseenkäyttäjät olivat itseensä luottavan taistelukoiran mielestä aina raukkoja, jotka eivät uskaltaneet kohdata toisia reilussa ottelussa. Lisäksi valkokuono oli entisessä elämässään taistellut kehässä varsin useita susia vastaan ja näitä tuntui lähes poikkeuksetta yhdistävän ylimielisyys ja liika itsevarmuus, joita naaras oli käyttänyt häikäilemättä hyväkseen. Kun toinen vielä näytti olevan niin nuorikin, ei Mirada tuntenut itseään pienimmälläkään tavalla uhatuksi.

Sisäisesti rentoutuneena laski arpikasvo päänsä takaisin etutassujensa päälle, pitäen haaleat silmänsä kuitenkin edelleen naulittuna susihukkaan.
"Päiiväkävelyilekö on poika lähteinyt?", kysyi koira maireasti siniturkilta. Varsin komeahan toinen oli, mutta aivan liian penikka mihinkään mielenkiintoiseen. Mutta voisihan tässä toki katsoa, mitä vieraalla oli mielessä.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by admin on Nov 10, 2007, 22:31

Diviankin tarkasteli Miradaa, eikä se ollut edes mikään vaivihkainen ele. Viileän turkoosinsiniset sudensilmät katselivat naarasta avoimen arvostelevasti.

Toinen oli koira, mikä asetti nartun suoraan alemmalle tasolle Divianin silmissä. Se oli aina ollut ylimielinen muita rotuja, varsinkin koiria kohtaan. Varsin lihaksikas ja jäntevä toinen toisaalta oli, taistelukoira varmasti. Hmh, sellaiset Divian hoitelisi helposti jos narttu aggressiiviseksi kävisi.
Ja narttuna toinen ei ollut kummoisenkaan näköinen, senkin uros pani merkille. Se kun kovasti arvosti naiskauneutta. Mutta toisaalta, ei Divian ollut nirsokaan. Hiukan ylimieliseltä toinen vaikutti, pyrki selvästi näyttämään jotenkin ylhäiseltä.

Divian havaitsi nartun vilkaisevan sen kaulassa roikkuvaa kettinkiä. Uros hymähti. Ase oli ollut sille hyvin käytännöllinen, vaikka se mielellään taistelikin pelkin kynsin ja hampain. Nuoresta iästään huolimatta susi oli jo täysikasvuisen uroksen kokoinen, ja sen puruvoimat olivat aivan omaa luokkaansa. Divian ei kuitenkaan kunniaan ja reiluun peliin paljoa perustanut, sille kaikki keinot olivat sallittuja. Se ei siis epäröinyt ottaa avuksi asettaan jos koki jäävänsä muuten alakynteen.

"Metsästämässä olen."
Se vastasi viileän oloisena naaraalle, mutta toisen mairea hymy oli varsin tarttuva. Suden suupielet venyivät hienoiseen, vinoon hymyyn.
"Olen Divian."
Se esittäytyi epätavallisen kohteliaan oloisena, nyökäten hitusen tervehdykseksi. Se toivoi nartun tajuavan esitellä itsensä ilman erillistä huomautusta.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by hitodama on Nov 11, 2007, 0:20

Siinähän olennot varsin avoimesti toisiaan tuijottelivat, ollen molemmat kovin varmoja omasta ylivertaisuudestaan. Taistelusta noiden kahden välillä olisi tullut varmasti kovin verinen, mutta ainakaan Miradalla ei ollut juuri nyt mitään mielenkiintoa hakata toista muhennokseksi. Toisen tuhahtaessa naaraan tutkaillessa kettinkiasetta punaturkki kuitenkin mulkaisi urosta varsin ilkeästi, hymyn kadotessa pariksi sekunniksi huulilta. Koetas nyt käyttäytyä ja pitää pääsi kiinni kakara, tuntui koira sanovan. Olisi valkokuonoakin kovin naurattanut tuota koppavaa hukkaa katsellessa, mutta tämä neiti sentään osasi käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla.

Toinen kertoili nimensä ja millä asioilla näillä main liikkui. Naaraan katse koveni vielä asteen verran, sillä paikalle kävellessään susi ei ollut pystykorvan mielestä mitenkään vaikuttanut riistaa etsivältä. Joko siniturkki olisi todella surkea metsästämisessä tai hän valehteli, joista raitaselkä uskoi lähes ehdottomasti jälkimmäiseen. Hymy ei kuitenkaan värähtänyt, vaan pysytteli samaan aikaan uhkaavana ja ystävällisenä.
"Hauuska tutuistua, metsäistäjä Diivian.", vastasi Mirada mairealla, hunajaa tihkuvalla äänellään. Nimensä kertoessaan Divian oli kohteliaasti nyökännyt kumarrukseksi, kun arpikasvo sen sijaan sulki ja avasi silmänsä liioitellun hitaasti. Ikään kuin vieläkin minimaalisempi kumarrus. Eleen voisi toinen tulkita miten tahtoi; yksinkertaisesti ylimielisyytenä tai vaikeutena nyökätä pään nojatessa etutassuihin.

"Sanguinaria Miradaksi mineä on olluit tapan kutsua." Kohteliaisuutta osoittaakseen kertoi Mirada nimensä, mitä hänellä oli yleensä tapana pantata jonkin aikaa. Oikeuden nimen lyhentämiseen jätti taistelija kuitenkin tarkoituksella antamatta, tahtoen nähdä ottaisiko Divian siihen oikeuden omin lupineen.
Hiukan asentoaan vaihtaen jatkoi koira rupattelua.
"Oleitko kovinkin nälkäiinen, vaie jäisitkö hetkeksi pitemään seuraa? Yksin kun on varsiin pitkästytävää." Niin, mitäpä sitä seurasta kieltäytymään, kun sitä kerran olisi tarjolla? Vaikkei narttu ollutkaan järin viehkeä sukupuolensa edustaja, osasi hänkin toki silmiään viehkosti räpsäyttää. Olisi se nyt kumma, jos hukka voisi karismaattisen elikon seuraa vastustaa.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by admin on Nov 12, 2007, 19:22

Divian katseli narttua kasvot jälleen kylmän ilmeettömiksi muuttuen. Kovin kummallisella aksentilla toinen puhui, ei tainnut ihan täältäpäin olla.

Miradan esittäessä pyyntönsä, Divian hymähti. Oli siitä aikaa kun kukaan oli urosta oikein pyytänyt seuraansa. Moni siitä tahtoi aina kovin nopeasti eroon. Ainakin Yoru oli halunnut. Oli mukavaa huomata että edes jollakin saarelaisista oli hiukan hienotunteisuutta. Vaikka eipä Divian siihen itse paljoa perustanut. Sillä oli varsin rasittava tapa sanoa sanottavansa suoraan.
"Toki, ei minulla kiire ole."
Uros lausahti astellen sitten tarkoituksellisen hitain ja venyttelevin askelin hiukan lähemmäksi Miradaa. Tokihan Divian aina narttujen seurassa mielellään oli, varsinkin kun nämä omasta aloitteestaan pyysivät pitämään seuraa. Ei Mirada tosiaan mikään kovin naisellinen ollut, mutta kiehtova omalla tavallaan.

"Mistä sinä tulet? Et kuulosta täkäläiseltä."
Susi alkoi jutustella istahtaen vähän matkan päähän nartusta. Sen turkoosinsiniset silmät kääntyivät katsomaan Miradaa. Huulet venyivät pieneen virneeseen.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by hitodama on Nov 12, 2007, 23:30

Divian suostui liittymään koiran seuraan, jolloin naaras soi toiselle jälleen viehättävän silmien räpsäytyksen, nuolaisipa tämä huuliaankin pikaisesti. Heh, kyllähän tuollaista nuorukaista tässä jonkin aikaa jaksaisi katsella, jos ei muuta. Samalla työasiat kuitenkin hiipivät jälleen pikkuhiljaa Miradan mieleen, eivätpä ne kauaa ikinä tahtoneet poissa pysyä. Mahtoiko siniturkki olla Lahkolainen, tai halukas liittymään? Kovin palvelualttiilta tuo ei tosin vaikuttanut, mutta josko mahdolliset taistelutaidot korvaisivat moista? Kyllä Tartarokselle varmasti tällainen nuori veri kelpaisi. Pitäisi vain osata pelata juttu oikein, niin eiköhän toisesta edes jotain hyötyä saataisi irti.

Urospa koetti sitten jotakin keskustelua viritellä, mikä oli toki ihan mukavaa. Liian useasti vastaantulijat kun olivat oikeita ummikoita, joilta sai pienimmätkin tiedonmuruset nyhtää kaikin voimin. Aksentista Divian oli huomauttanut, mikä ei jaksanut naarasta enää tätä nykyä saada tulistumaan. Ennen muinoin nuorukainen olisi voinut saada vähintään terävän mulkaisun osakseen, mutta nyttemmin punaturkki oli huomannut huomiota herättävän puhetapansa olevan usein vain eduksi. Auttoi erottumaan massasta ja sellaista.
"Oiikeasa oleit, siniturkki. Kotimaani on kauukan täältä, Argentiinaksi sitä kutsutiin. Lämmin maa täynä elämää." Aidosti lämmin ilme välähti naaraan kasvoilla, kun hän muisteli rakkaita kotiseutujaan.
"Siihein verratuna tämä saari eii ole mitän.", julisti naaras halveksuvalla äänellä. Vaikka alkoikin oppia villinä metsässä elämisen tavoille, kaipasi arpikasvo silti tällaisina hetkinä isänmaataan. Paikka ei kuitenkaan ollut pystynyt tarjoamaan sitä mitä koira oli etsinyt, joten eläimen oli ollut pakko siirtyä eteenpäin.

Pian siniset silmät taas saivat kovuutensa takaisin, kun koira palasi takaisin nykyhetkeen mietteistään. Hiukan käänsi koira päätään, niin että molempien silmien katse kohdistui nyt suoraan susihukkaan. Korvat värähtivät pitäen tarkkaa kirjaa ympäristön äänistä.
"Entäis sinä, nuorukaiinen? Oleitko kauankin Andrianaa asuitanut?"

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by admin on Nov 18, 2007, 12:21

Divian istuskeli hiljaa kuunnellen kuinka Mirada kertoi kotimaastaan. Argentiina? Ei, ei sanonut paikan nimi mitään. Mutta eipä susi ollut koskaan paikkojen nimiä kysellyt, ei se edes tiennyt miksi sen omaa kotimaata kutsuttiin.
"En tiedä paikkaa."
Se lausahti melko värittömällä äänellä, sinisillä silmillään naarasta katsellen.
Mirada ei tainnut tätä saarta pitää kovin suuressa arvossa. No, ei se Divianillekaan mikään kovin erikoinen ollut, mutta se oli vielä melkoisen uusi täällä.

"Tulin tänne vasta muutama päivä sitten."
Divian hymähti viileästi muistellen ensimmäistä tapaamistaan tällä saarella. Se oli tyytyväinen että oli viimein saanut vastahakoisen ja auttamishaluttoman Kurai Yorun taipumaan tahtoonsa. Se oli ensimmäinen voitto. Kaikeksi onneksi Divianin nyrjähtänyt etutassu oli parantunut, eikä se enää tarvinnut apua mihinkään.
"Oletko sinä asunut täällä kauankin? Olisin hyvin kiitollinen jos kertoisit minulle tästä saaresta."
Siniturkki veti kasvoilleen ystävällisyyttä tavoittelevan hymyn, ja katsahti Miradaa korvat pystyssä. Osasi Divian olla kohtelias, mutta vain silloin kun se halusi.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by hitodama on Nov 18, 2007, 15:06

Jokseenkin halveksuvan oloisesti vilkaisi Mirada siniturkkia, joka noin avoimesti julisti tietämättömyyttään maantiedosta. Hmph, mitäpä muutakaan tuollaiselta villieläimeltä toki olisi voinut odottaa, mutta silti toisten tyhmyys sai naaraan aina nyrpistämään nenäänsä.
"Etpä tieteinkän.", tuhahti koira pyöräyttäen silmiään mielessään. Ulkoapäin katsottuna hymy vain katosi hetkeksi, samalla kun korvat painuivat hivenen takakenoon. Kauaa ei moinen mielenilmaus kuitenkaan kestänyt, nopeasti sai punaturkki ilmeensä palautettua tavallisen imeläksi.

Keskustelu siirtyi Divianiin, jolloin punaturkki kohotti kulmiaan yllättyneenä, korvien sojottaessa suoraan kohti taivasta. Vai oli toinen niin tuore saarelainen? Nopeasti tämäkin ilme kuitenkin haihtui ja kasvot saivat takaisin tyynen maskinsa, kun koira alkoi miettiä tilannetta uudelta kantilta. Tämähän oli kerta kaikkiaan erinomaista! Jos toisella ei ollut minkäänlaisia ennakkokäsityksiä Andriaanan tilanteesta, voisi naaras rauhassa antaa tuolle tietoja, jotka hyödyttäisivät ihan tiettyä osapuolta.
"Vaie oleit niin uusi asukas. Saanein tiedustela, mikä sinet täle saarele toi?" Hymy nousi asteen verran ilkeämpänä eläimen valkoisille huulille tämän käydessä läpi kaikkia mahdollisuuksia, mitä toisen tietämättömyys toi mukanaan.

Kun uros päätti heittäytyä kohteliaammaksi tiesi Mirada olevansa varmasti niskan päällä. Toinen koetti ihan vapaaehtoisesti saada naaraalta tietoja tästä saripahasesta. Mikäs siinä, ajoipa itsensä vain nopsemmin kohti tulevia päätöksiä; liittyäkkö palvelemaan kahta herraa vai kuolla yhden Herran hyväksi. Punaturkin silmät välähtivät, mutta muuten olemys pysytteli muuttumattomana.
"Ja olein asunut täälä tarpeksi kauan, jota voisin sineä hivenen sivistää...", vastasi eläin mystisesti, vilkuillen toista kulmiensa alta.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by admin on Nov 19, 2007, 19:33

Divianin ilmeessä ei näkynyt minkäänlaista muutosta, mutta se ei lainkaan pitänyt Miradan tuhahduksesta sen maantiedontuntemukselle. Selvästikin naaras piti sutta tyhmänä tai sivistymättömänä. Ei Divian ollut kumpaakaan, se ei vain kiinnittänyt huomiota moisiin turhuuksiin kuten paikkojentuntemus. Ja sitä alkoi hiukan ärsyttää Miradan ylempiarvoinen käytös. Divian kun oli kovin herkkä poika vetämään herneen nenäänsä pikkujutuista.
Se osasi kuitenkin pitää kuononsa ummessa tällä kertaa.

Mirada alkoi tiedustella Divianin saarelle tulemisen syitä, ja susi näytti hetken mietteliäältä. Kertoako totuus vai ei? Divian alkoi vahvasti kallistua valheen puolelle, kun se tajusi voivansa samalla ehkä saada selville olisiko Mirada tavannut sen etsimää henkilöä. Joten parasta kertoa totuus. Ei se mikään salaisuus ollut.
"Tulin Mestarini perässä. Oletko sattunut näkemään Brandon-nimistä koirasutta?"
Se kysyi viileällä, mutta varsin ystävälliseksi naamioidulla äänellä. Susi kallisti päätään naarasta katsellen.

Susi jäi odottamaan vastausta kysymykseensä. Mirada näytti kaikeksi onneksi tietävän jotakin saaren menosta, ja suostui vielä kertomaankin. Divian soi naaraalle yhden hurmaavimmista hymyistään. Nyt olisi oltava viileän laskelmoiva, sillä se mitä naaras kertoisi ei välttämättä olisi totuus.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by hitodama on Nov 19, 2007, 23:41

Toinen piti hyvin itsensä kurissa, mutta silti havaitsi Mirada uroksen sisällä käyvän kamppailun tuon miettiessä sanojaan saarelle tulosta. Epärehellinen elukka, joka uskoi huiputtavansa vanhempaansa, sitä Divian punaturkin mielestä oli. Mutta olkoot mitä oli, ei ollut taistelijan tehtävä arvioida kuka sopisi joukkoon ja kuka ei. Tartaros kyllä keksisi tuolle jotakin käyttöä, vaikkei sitten kunnon alamaiseksi kelpaisikkaan. Herralle kun kävivät vähän epäkelvommatkin sielut, jos siihen päädyttäisiin.

Korviaan käännellen kuunteli naaras suden puhetta. Vai että mestaria etsimässä? No, ehkäpä tuossa sittenkin piili jonkinlainen palvelualttiuden siemen, jos kerran johtajakin elukalla oli. Toisaalta toisen johtajan tarjoaminen tilalle saattaisi nyt hieman vaikeutua, mutta avasi myös liittoutumisen mahdollisuuden. Pitäisi vain ottaa selvää tuosta Brandonista...
Ajatuksissaan Mirada huokaisi samalla kun huuliaan nuolaisten valmistautui vastaamaan toiselle; taas yksi tehtävä lisää.
"Vaie on mestarisi sineä paennut?", tokaisi raitaselkä hymyillen ilkikurisesti. Jos naaras kehtasi kettuilla Tartaroksellekkin, ei tällainen nulikka tehnyt siinä asiassa heikkoakaan.

Nopeasti koira kuitenkin vakavoitui, jatkaen puhettaan päätään pudistellen.
"Muta valiteitavasti en voie väiitää mestariasi tuntevan." Olisi aivan turhaa ruveta uskottelemaan mitään muuta, ei naaras siitä mitään hyötyisi. Sen sijaan tästä päästiinkin jo lähemmäs itse asiaa.
"Se eii kuitenkan tarkoiita, etenkö voiisi ola avuksi. Kuuluko mestarisi johoinkin laumaan?" Jälleen välähtivät arpikasvon silmät pahaenteisesti.
"Tai kenties johoinkin muuhun... Ryhmitymään?"

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by admin on Nov 25, 2007, 19:18

Divianin ystävällinen naamio särähti hiukan, ja hetken ajan sen silmissä saattoi nähdä pilkahtavan raivon. Mutta tuo ilme kesti vain sekunnin murto-osan. Divian yritti hillitä itsensä. Se tiesi että naaras vain kettuili sille, mutta susi ei silti voinut sietää mestariinsa kohdistuvaa pilkkaa tai muutakaan.
"Minun mestarini lähti tapaamaan isäänsä, Kheironia. Mutta hän on viipynyt kovin kauan matkallaan, joten lähdin etsimään häntä."
Divian selitti ääni asteen viileämpänä.

Divian ei tiennyt tosiaankaan minne Brandon oli kadonnut, tuohon ei saanut yhteyttä edes Herran kautta. Aivan kuin mestari olisi sulkenut mielensä siltä. Oliko tuo hankaluuksissa? Tai kenties kuollut? Divian ei tiennyt, mutta se aikoisi olla paikalla jos Brandon sattuisi tarvitsemaan apua.

Mirada ei tuntenut Brandonia, ja Divian tunsi pienen pettymyksen piston sisällään. Ei siis mitään apua tästäkään. Se oli vieläkin vailla yhtään johtolankaa.
"Mestarini on Herran palvelija, kuten minäkin."
Divian lausahti ilmeettömästi naarasta katsellen. Se tiesi mitä Mirada oli hakenut kysyessään tuollaista. Tuo ainakin tiesi Lahkosta, se oli selvää. Ja kenties kuului itsekin siihen.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by hitodama on Nov 25, 2007, 20:25

Sisäisesti taistelukoira naurahteli toisen peitellylle raivolle, jonka eläin tarkoilla silmillään kyllä huomasi. Että tuommoiset olivat tyydyttäviä kiusauskohteita! Mutta huvittuneisuuden korvasi pian yllätys, kun susihukka mainitsi mestarinsa isän nimen. Miradan korvat värähtivät tarkkaavaisina, kun jälleen uusi ajatusten summa lähti liikkeelle. Vai niin, vai niin, eipä ollutkaan tuo Brandon sitten ihan turha kolli, kun kerran oikein johtajasukua näytti olevan. (Tai entistä sellaista, mutta sitä ei Mirada vielä tiennyt) Kaikkea sitä.
"Vaie sellaisele matkale on mestarisi lähteinyt.", vastasi naaras varsin värittömällä äänellä edelleen pohtien kaikkia tästä seuraavia mahdollisuuksia. Tarkemmat faktat Brandonin isästä saisivat vielä odottaa hetkisen.

Ja lopulta saatiin se kaun kaivattu vastaus tärkeään kysymykseenkin. Hymy kiipesi jälleen koristamaan naaraan valkoisia suupieliä tuon huomatessa, että vastaus oli vieläpä oikean lainen.
"Oiikean tien oleite valineet, sine ja mestarisi.", tokaisi koira samalla myöntäen omankin kantansa lahkon toiminnalle.
"Vaan on se kivikoiinen tie, etenkin tälä Andriaanala. On kovin monia, jotka ovat kansame eri mieltä." Tottahan se oli, Puolikuu rehotti ja riehui ympäriinsä minkä kerkesi, eikä tavallinenkaan kansa oikein Lahkosta tainnut tykätä. Miseryn syytä yhtä kaikki, oli epäonnistunut luodessaan Lahkosta oikeanlaista kuvaa. Nyt tuollaista olisi enää vaikea muuttaa, mutta yritettävä oli. Ja tässäpä seisoi edessä yksi, josta voisi mestareineen olla oiva apu urakassa.

Kun nyt lopulta oltiin päästy oikein asiaankin, päätti raitaselkä nousta vihdoin istumaan kivialustallaan. Hitaasti ja keimailevasti naaras nosti näyttävän kehonsa ryhdikkääseen istuma-asentoon, kaiken aikaa vilkuillen Diviania silmiensä raoista.
"Voien hyvinkin tieetä mistä mestarisi voiisi löytyä. Muta olisit varmasti ensin kiinostunuit kuuleman Lahkon tilantesta tällä saaripahasela.", houkutteli koira niskojaan samalla venytellen.
"Tieedäthän, olisi suri kunia voiida viedä mestarileen tärkeiitä tietoja asiasta, jota hän pite tärkeänä."

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by admin on Nov 26, 2007, 22:08

Divian kohotti toista kulmaansa häntäänsä laiskasti heilauttaen. Vaikkei se sitä ulospäin näyttänytkään, se alkoi olla varsin kiinnostunut tämän nartun puheista.
"Ketkä tällä saarella seisovat tiellämme?"
Divian kysyi viitaten Miradan mainitsemiin Lahkon vastustajiin. Ilmeisesti tämäkään saari ei niin hevonkuusessa ollut kun kerran Herra oli tännekin palvelijoitaan saattanut.

Naaras nousi istumaan varsin keimailevasti, mikä ei tietenkään jäänyt nuorelta urokselta huomaamatta. Hitaasti turkoosien silmien katse kulki pitkin Miradan vartaloa. Ei paha oikeastaan, vaikka olihan Divian kauniimpiakin naaraita nähnyt.
"Kerro toki."
Divian kehoitti hymyillen vinosti. Olisihan se aina plussaa viedä mestarille tärkeitä tietoja. Brandon olisi tyytyväinen.

Tosin nytkin Divian oli rikkonut mestarista käskyä ja tullut tuon perässä saarelle. Brandon oli nimenomaan käskenyt Diviania pysymään lauman luona, ja ottamaan sen johtoonsa jos uros ei palaisi. Mutta Divian oli ollut liian kunnianhimoinen jäädäkseen pientä lahkolaisjoukkoa johtamaan. Se kaipasi vaihtelua elämäänsä, ja suuremman lauman johdettavakseen, jos hyvin kävisi. Susi oli ollut melko loukkaantunut kun Brandon lähti maailmalle ottamatta oppipoikaansa mukaan.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by hitodama on Nov 27, 2007, 1:34

Mirada vain tyytyi hymyilemään salaperäisesti ja hymähtämään, kun toinen noista vastustajista tiedusteli. Ajallaan, hukka hyvä, kaikki ajallaan. Vielä asetteli arpikasvo etutassujaan parempaan asentoon kivensä päällä samalla, kun kertasi mielessään kaikkea mistä toiselle pitäisi muistaa mainita. Ja millä sävyllä, mikä tärkeintä.
Lopulta aloituksen dramaattinen pitkittäminen saapui päätökseensä ja naaras nuolaisi huuliaan valmiina astumaan auttavaisen opastajan rooliin.
"Tämä saari, Andriaana, on lopujen lopuiksi varsin pieeni paika. Siitäkän huoolimata ei Lahko olei yhtenäinen, vaan Herran palvelijat ovat hajalaan, vaila opastusta ja ryhmän turvaa. Kerran, kauan siten asiat olivat paremin. Misery nimeinen mustaturki aloiiti yhtenäisen ja vahvan Lahkolaiiesryhmän perustamisen."

Lieni varsin yllättävää, ettei punaturkki heti alkuun rynnännyt haukkumaan vihollistaan. Naaras oli kuitenkin päätellyt, ettei jo luultavasti edesmenneen vastavoiman pieni kunnioittaminen olisi haitallista, enemmänkin hyödyllistä. Menneet hyvät ajat olivat asia, jota kaikki kaipasivat, vaikka tiesivät ettei niitä takaisin saataisi. Niinpä olisikin järkevää kohdistaa lokaaminen henkilöihin, jotka olivat (ainakin naaraan mukaan) pilanneet kaiken ja saaneet aikaan kurjan nykyisyyden.
Pitäessään lyhyen tauon heilautti koira päätään kuin kuviteltua harjasta siirtäen.
"Suunitelmat kuitenkin epäonistuuivat, syntyie Puolikun klaani. Misery alkoie kuitenkin ola jo vanha ja heiiko, eikä pystynyit enä pärjämän noile heittiöile. Niinpä hän kouluti oppipojan, Goluben."

Viimeisen naaras lausui niin ivalliseen sävyyn kuin oli mahdollista, mikä antoikin jo hivenen osviittaa tulevasta.
"Golubesta eii kuitenkan olut eikä tule olemankan Lahkoa johtaman. Hän on vaine nulikka, joka ajatele vaine omia halujan ja päämääriän. Hän yhdesä Puolikun kansa olisi koiituva Lahkon tuhoksi." Puhellessaan koira eläytyi tarinaansa koko olemuksellaan, vaihdellen äänenpainoaan kuin paraskin kertoja. Samalla tuo vilkuili koko ajan, kuinka siniturkki asioihin suhtautui.
"Kaiki ei olut kuitenkan vielä meneitety. Saarele saapuie Herran käskystä Tartaros, minun mestarini. Hänen on määrä korjata asiat, jotka Golube on rikonut. Hän perusti Hjéresatin." Niin, korjaamistahan tuo nimikin tarkoitti. Silmiään hitaasti räpäyttäen naaras jatkoi vielä hetken.
"On kuitenkin monia, joitka jaksavat yhä uskoa Goluben onistumiseen, lähinä Miseryn muiiston takia. Meiidän tehtäväme on avata sokeiiden silmät, paljasta ruma totuus kaikele kansale. Otta poies väärä valta..." Loppua kohden raitaselän ääni vaimeni, merkiksi eeppiseltä vaikuttavan tarinan lopusta. Mielenkiinnolla ja vienosti hymyillen jäi taistelukoira nyt odottamaan, mitä toinen mahtaisi olla asioista mieltä.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by admin on Dec 1, 2007, 13:30

Divian kuunteli hiljaa Miradan tarinaa. Se ei keskeyttänyt tai kysellyt, katseli vain naarasta kasvoillaan tulkitsematon ilme.
Lahkon vaiheet tällä saarella näyttivät olevan varsin tapahtumarikkaita. Ei Divian ketään Miradan mainitsemia heppuja tuntenut, eihän se edes ollut Andriaanassa kauaa majaillut. Nyt olisi mietittävä puhuiko narttu totta.
"Vai niin."
Divian tokaisi viimein viivytellen sanojaan. Se näytti mietteliäältä.
Miksi Mirada valehtelisi, kun he kerran olivat kummatkin lahkolaisia? Ei Herra sallisi sellaista. Kaipa oli uskottava. Ja jos Divian meinasi tälle saarelle jäädä, se tulisi olemaan mukana myös paikallisen Lahkon toiminnassa.
"Tartaros, hän mahtaa olla hyväkin johtaja sitten? Mitä hän on tehnyt Herran hyväksi enemmän kuin tämä Golube?"
Divian tenttasi kuitenkin vielä, katsoen Miradaa viileänturkooseilla sudensilmillään.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by hitodama on Dec 1, 2007, 14:12

Salaperäisesti virnistellen seurasi Mirada kaikessa hiljaisuudessaan toisen äänetöntä pohdintaa. Paljon ei suden ilmeistä saanut irti, mutta silti punaturkki uskoi onnistuneensa. Divian oli toki varuillaan, kuten oli järkevääkin, mutta ei vaikuttanut epäuskoiselta tai huvittuneelta. Uros ihan tosissaan pohti asiaa, mikä viittasi siihen, ettei hän pitänyt naarasta ainakaan tämän asian suhteen valehtelijana. Ja muilla asioillahan ei ollut edes väliä.
Lopulta toinen sai ajatustyönsä päätökseen ja esitti ensimmäisen tenttaavan kysymyksen. Kysymys oli ihan fiksu, mutta sai silti punaturkin naurahtamaan heleästi etutassun huitaistessa vähättelevästi ilmaa.

"Vaie mite on tehnyit? Ei, kyse on siite, mitä hän tulee tekemän!" Pian koira vakavoitui takaisin juttuun sopivan asialliseksi, käännellen korviaan puolelta toiselle. Jääsilmät katselivat toista jo hivenen leppoisammin, jättäen ainaisen arvioinnin hetkeksi vähemmälle.
"Tartaros tule manterelta, kuten useimat meistä. Hän on nähnyit mailmaa, palvelut Herraa useiiden vuosien ajan mallikasti. Palkinoksi uskolisudestan itse Herra läheti hänet korjaman tämän saaripahan tilanetta. Eikö siinä ole vakuuta kylliksi, mitä?" Sanansa sanottuaan päätti taistelija luopua vasta saavutetusta istuma-asennostaan, nousten ryhdikkäästi seisomaan kivelleen. Hetken hän tiiraili siniturkkista olentoa ilkikurinen ilme kasvoillaan, ennen kuin yllättäen hyppäsi alas hukan vierelle.

Lähes ääneti raitaselkä laskeutui sammaleiselle nurmelle, katseen pysyessä kaiken aikaa Divianissa. Päästyään maankamaralle pysytteli naaras hetkisen paikoillaan, ennen kuin lähti kiertämään uroksen ympäri.
"Olkonkin kuiinka mahtava tahansa, ei Tartaros pysty korjaman asioita yksin. Hän kutsuukin luoksen kaikia niitä, jotka ovat valmita tekemän kaiikensa todelisen Herran tähden. Ei Goluben taie Miseryn, vaan Genovan." Kierrellessään urosta hitain, keikistelevin askelin, tutkiskeli Miradan katse toista joka kantilta. Tsöh, ei tuo kyllä mikään lapsonen enää ollut, vaikka nuori olikin.
Lopulta kierros saatiin päätökseensä ja naaras pysähtyi aivan toisen nenän eteen, tuijottaen tuota suoraan silmästä silmään.
"Kenele sine oletkan uskolinein, Divian?"

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by admin on Dec 5, 2007, 20:46

Divian hymähti viileästi. No, Mirada oli ainakin hyvä vakuuttelemaan. Kehui johtajaansa maasta taivaisiin. Oikeastaan Divianin alkoi tehdä mieli itsekin tavata tuo kyseinen henkilö. Tuntuisi hiukan omituiselta lupautua mukaan jengiin, jonka johtajasta oli vain kuullut puheita.
"Vaikuttavaa, tosiaan."
Suniturkki virnisti vinosti ja nousten seisomaan Miradan loikattua sen eteen.

Hm. Vai vaivautui neiti ylhäinen tänne rahvaiden joukkoon laskeutumaan? Kuinka somaa.
Turkoosinsinisten silmien katse seurasi kiinteästi naaraan vartaloa tuon astellessa keikistelevästi suden ympärillä. Vino, imelä hymy ei kadonnut Divianin kasvoilta.
Naaras pysähtyi suden eteen, varsin mukavan lähelle, ja esitti kysymyksen.
"Jos puhut totta..."
Uros aloitti työntäen kasvonsa vielä lähemmäksi Miradaa. Pieni tauko tiivisti odotuksen tunnetta ennen kuin Divian jatkoi lausettaan.
"Minun uskollisuuteni kuuluu Tartarokselle niin kauan kuin olen tällä saarella. Olenhan minä Herran palvelija, ja näin ollen velvollinen tottelemaan johtajaani myös täällä maallisella tasolla."
Susi lausahti pehmeän matalalla äänellään, silmissään viileän ovela ilme ja kasvoillaan vino virnistys.
'Mutta jos sinä narttu valehtelet, minä vannon Herrani nimeen että revin kielesi koukuillani, ja teen tartaroksen suolista sinulle hirttosilmukan.'
Divian lisäsi uhkauksensa mielessään, muttei toki sanonut sitä ääneen. Vaikka oli melko epätodennäköistä että Mirada valehtelisi Herran sanan.

Divian ei yleensä pitänyt laumoista, joissa se ei itse saanut olla johtaja, mutta Lahko oli eri asia. Brandon oli kouluttanut sudesta kunnon lahkolaisen tämän ollessa vasta pentu. Se otti toki vakavasti Herran, ja tämän antamat tehtävät, ja näin ollen palveli myös uskollisesti lahkolaisten johtajia. Divian ei pettäisi Tartarosta, ellei itse kokisi tulevansa petetyksi.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by hitodama on Dec 5, 2007, 23:53

Silmät puoliummessa tuijotti Mirada kylmillä silmillään toisen turkooseihin vastaaviin, hykerrellen hiljaa mielessään. Kaikki oli mennyt kerta kaikkiaan täydellisesti nuoren uroksen ymmärrettyä oman parhaansa varsin nopeasti. Divianin kumartuessa entistä lähemmäksi pääsi jopa pieni naurunomainen tuhahdus koiran huulilta, hymyn levitessä valkeilla huulilla. Oli kyse vain muutamista senteistä, niin eläinten kuonot olisivat koskettaneet toisiaan. Mielessään naaras kuvitteli itsensä kalastajaksi, joka hitaasti mutta varmasti kelasi saalistaan lähemmäs ja lähemmäs. Lopulta raitaselän pää kallistui hivenen vinoon, tuon saadessa jälleen suunvuoron itselleen.
"Hyve päätöis, Divian. Oleit fiksu poiika."

Uroksen uhkailut jäivät jopa Miradalta kokonaan huomaamatta, sen verran tyynesti tuo ne mielessään lausui. Kertoi moinen varmasti jotakin siniturkin luonteesta? Mutta moista ei nyt osannut naaras arvailla, vaan ojensi päänsä vielä pikkiriikkisen kohti suden suippoa kuonoa. Ilkikurisesti koira hymyili toiselle, haistaen jopa toisen hengityksen, etäisyyden kun ollessa kovin minimaalinen.
"Herra on oleva tyytyväiinen.", kuiskasi arpikasvo äänen suhistessa hiljaa hampaiden välistä. Siinä niin, kovin lähellä...
Yhtäkkisesti punaturkki kuitenkin vetäytyi kauemmas, otten pari askelta sivummalle. Hymy välähti vielä lähes paholaismaisena elikon huulilla, ennen kuin ilme tasoittui hivenen vähemmän kiusoittelevaksi. Ainainen pilke taistelijan kylmistä silmistä ei kuitenkaan kadonnut edelleenkään mihinkään.

"Sine kuntelit asiani kärsiväliseisti, joten liene minen aika anta jotakin vastalahjaksi." Ääni oli tumma ja vivahteikas, lupaillen palkinnon olevan jotakin varsin mielenkiintoistakin. Mitä se sitten oli, sitä antoi naaras toisen hetken pohtia ennen kuin paljasti jutun todellisen laidan.
"Jouuduin tuotaman pettymyksen mestarisi suhten, mutta eräs toiinen voi sineä varmasti auta etenpäin." Noin sanoessaan käänsi Mirada kuononsa kohti metsää. Kohti Ederan maita.
"Kheiron, mestarisi isä, tunnetan näilä main Ederan alfana." Naaras nyökäytti päätään suuntaan, johon kulkemalla toinen päätyisi viimeistään auringon noustessa Ederan kuuluisan kartanon tienoille. Lauma tosin oli juuri kokenut johtajanvaihdoksen, mutta tieto siitä ei ollut vielä taistelijan pystyiksi leikattuihin korviin yltänyt.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by admin on Dec 8, 2007, 17:37

Divian pysytteli paikoillaan kasvot naaraan kuonon lähettyvillä. Sekin tunsi Miradan hengityksen, sen verran lähekkäin tässä oltiin. Uroksen vino hymy levisi hitusen naaraan lausuessa sanansa. Tottakai Divian oli fiksu poika, se ymmärsi kyllä valita voittajan puolen.
Ja kuka voisi vastustaa tuollaista narttua? Naaraat olivat aina olleet Divianille heikko kohta, sen se tiesi itsekin. Brandonkin oli aina sanonut että susi joutuisi vielä joskus vaikeuksiin näiden kanssa. Mutta minkäs nuori uros itselleen mahtoi?

Mirada loikkasi kauemmaksi, ja lupaili palkintoa. Divian kohotti toista kulmaansa kysyvästi. Naaraan äänensävy lupaili jotain varsin mielenkiintoistakin, ja hiljaalleen uros otti muutaman askeleen naarasta kohti, ovela pilke silmissään.
"Vai niin."
Se tokaisi hiukan hajamielisenä kuullessaan Miradan sanat Kheironista. Turkooseiden silmien katse herpaantui hetkeksi naaraasta kääntyessään katsomaan kartanon suuntaan, vaikkei sitä voinut metsän lävitse nähdäkään. Vai ihan Ederan alfa.
Uusien suunnitelmien alkaessa yhtäkkiä muodostua uroksen mielessä se unohti aiemmat aikeensa naaraan suhteen. Brandon ei ollutkaan koskaan kertonut olevansa johtajasukua. Miksi? Sehän tarkoitti Mestarin olevan oikeutettu lauman alfan paikalle tuon isän kuoltua. Divian luimisti hiukan korviaan. Jälleen kerran se oli ärsyyntynyt siitä kuinka vähän Brandon oli kertonut sille itsestään.
"Ederan alfa? Onko lauma suurikin?"
Uusi mielenkiinnon pilke syttyi nuorukaisen silmiin kun se käänsi katseensa Miradaan. Se halusi tietoja.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by hitodama on Dec 9, 2007, 15:48

Samaten kuin Divian oli saanut haluistaan moitteita mestariltaan, oli Mirada saanut moitteita omistajaltaan tuon halun röyhkeästä hyväksikäytöstä. Taistelija oli aina ollut keimaileva ja kiihkeä otus, kun Diente taas ei ollut missään nimessä tahtonut yhtäkään ei-toivottua pentua osakseen. Tosinaan oli punaturkki saanut kuulla käytöksestään jopa fyysiseen rankaisuun asti, mutta eipä se naarasta ollut muuttanut. Minkäs sitä luonnolleen mahtoi, varsinkaan kun muuttumiseen ei nartulla ollut mitään mielenkiintoa.

Divianiin tuollainen käytös näytti uponneen kuin kuuma veitsi voihin, uroksen alkaessa astella Miradaa kohti selvästi vain yksi asia mielessään. Moisesta ei neiti hämmentynyt, vaan kertoi asiansa siniturkin mestarin sukulaissuhteista rauhallisesti mutta napakasti. Toisen olisi nyt syytä vain hillitä itsensä ja keskittyä käsillä olevaan puheenaiheeseen, vaikka kuinka tekisi mieli jotain ihan muuta. Käytöksestään huolimatta ei valkokuonolla ollut nimittäin mitään aikomusta päästää nuorukaista toteuttamaan halujaan, joten olisi parempi että tuo saisi huomionsa nyt johonkin muuhun. Naaras oli nimittäin sen verran kovaa tekoa, ettei tuota käynyt oikein edes pakottaminen, joten ilman hukka jäisi joka tapauksessa. Poika rukka.
Onnekseen tuo lopulta pysähtyikin, jääden ilmeisesti tuumaamaan kuulemiaan uutisia. Mirada käänsi päänsä takaisin kohti Diviania, korvien heilahdellessa ympäristön ääniä kuunnellen. Hymy oli muuttunut vinoksi naaraan koettaessa ottaa selvää toisen mielen liikkeistä. Se ainakin oli selvää, ettei uros ollut ollut lainkaan tietoinen mestarinsa asemasta tällä saarella. Mielenkiintoista.

Toisen kysyessä tietoa Ederasta nousi hymy takaisin normaaliksi punaturkin suupielille, naaraan jopa naurahtaessa lyhyesti.
"Voie, Edera on saren viideste lauumasta suurin!" Puhellessaan kääntyi koira vaivihkaa kohtisuoraan suteen nähden, hivuttautuen samalla jonkin verran kauemmaskin.
"Lauumasa on runsasti Herran palveilijoita, samoiin hyviä taistelijoita. Varsin vaiikutava lauma kaikenkaiikian.", eläin sivisti toista. Taitaisipa olla tuolla nyt reissu kartanolle edessä, jos yhtään oli järkeä uroolla päässä. Mirada itse ei ollut edes kartanossa vielä käynyt, nähnyt vain kauempaa metsän siimeksestä. Ei vain ollut tuntunut fiksulta tallustella suin päin vieraan lauman 'tukikohtaan'. Mutta kenties vielä joskus, jos saisi vaikka mukavaa seuraa matkaan, mistäpä sitä ikinä tietäisi.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by admin on Dec 15, 2007, 16:55

Miradan sanat saivat Divianin hymähtämään tyytyväisenä, uusien suunnitelmien muotoutuessa sen ovelassa päässä. Edera... Tuo lauma vaikutti vallan täydelliseltä. Juuri sellaiselta kuin Divian oli etsinyt.
"Vai niin."
Susi lausahti hitaan mietteliäästi, unohtaen kokonaan alkuperäisen suunnitelmansa Miradan varalle. Ahneus oli himoa voimakkaampaa. Edera tulisi vielä kuulumaan sille, sitä ei voisi Brandonkaan estää.

Toisaalta ei susi Mestariaan pettäisi tai tappaisi lauman johtajuuden takia. Jos Brandon yleensäkään oli kiinnostunut alfan paikalle nousemisesta Kheironin jälkeen, mitä Divian epäili, olisi Divianillekin varsin korkea arvo luvassa. Brandonin oppipoikana se saisi joka tapauksessa lauman jossain vaiheessa.
Mestari ei ollut koskaan ollut kovin kunnianhimoinen missään suhteessa. Olihan tuo tosin ollut pienen lahkolaislauman johtaja, mutta ei sekään suuri lauma ollut. Eikä Brandonilla ollut mitään suunnitelmallista laajennusta tiedossa.
Ellei Mestari ollut jättänyt kertomatta oppipojalleen.
Divianin ilme synkentyi hieman. Oliko Brandon jättänyt siltä moniakin asioita kertomatta? Divian oli aina luottanut mestariinsa, ja oli olettanut sen tunteen olevan molemminpuolinen. Näköjään ei.

"Saarella on siis viisi laumaa. Kerro muista."
Divian käänsi jälleen tuiman sudenkatseensa Miradaan. Nuorukaisen olemus oli valpas ja kiinnostunut. Suipot korvat kääntyivät naaraan suuntaan. Tällä kertaa uroksen silmistä paistavalla nälällä ei ollut mitään tekemistä seksuaalisten halujen kanssa.

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by hitodama on Dec 15, 2007, 22:43

"Hmh.", tuhahti Mirada varsin mitäänsanomattomasti toisen syventyessä mietteisiinsä. Toisella oli selvästi paljon asioita läpikäytävänä, mutta ennen pitkään moinen alkaisi pitkästyttää naarasta. Olisi susi kyllä sen verran voinut ajatella, että olisi aloittanut pohdintansa vasta yksin jäätyään. Mutta totta puhuakseen ei raitaselkä siniturkilta moista hienotunteisuutta ollutkaan odottanut. Mokoma raakalaisvillikko.
Enää ei jaksanut koira pitää tarkkaa vahtia toisen kasvonliikkeistä, lauma-asioita tuo kun kuitenkin vain mietti. Itsekseen huokaisten käänsi arpikasvo katseensa kohti taivaalla hiljakseen lipuvia pilviä. Oli hänelläkin omat suunnitelmansa laumajakoa silmälläpitäen, mutta niistä pitäisi vielä keskustella Tartaroksen kanssa.

Niin, Tartaros. Jälleen lipui tuo voimallinen johtaja naaraan mieleen, mikä sai punaisen lipaisemaan huuliaan mietteliäänä. Taitaisi olla pikkuhiljaa aika taas tavata sekin harjaspäinen ja katsoa, miten asiat ovat edistyneet. Ainakin tällä suunnalla asiat olivat menneet ihan suunnitelmien mukaan, varsinkin nyt kun Diviankin oltiin saatu remmin jatkoksi. Samalla aukesivat suhteet myös Ederaan, mikä oli toki erittäin hienoa asia. Voisi olla uros tyytyväinen alaiseensa.
Samassa naaras repäistiin irti mietteistään, siniturkin alkaessa jälleen kysellä saaren asioista. Terästäytyen käänsi Mirada katsensa jälleen vastaamaan suden turkoosinsinisiin silmiin, hymyn tosin jäädessä jonnekkin unholaan.

"No, jos todeila tahdot tietä.", lausahti naaras samalla huokaisten jokseenkin tylsistyneen kuuloisesti.
"Pohjoiisen kylmie alueiita halitse Afueel, valkoturkistein lauuma. Miserylä oli aikanan suria sunitelmia lauuman varale, muten usko niden koskan käyyvän toten." Tottahan tuostakin joka sana. Afuel oli vallattu, mutta sittemmin taas menetetty. Naurettavaa venkslausta.
"Tumaturkisista koostuva Befalais asutaa synkiä havumetsiä, Djala taasen tätäkin lehtimeitsää." Sanojensa tehosteeksi antoi naaras jääsilmiensä katseen kiertää ympäri vehreän ja valoisan metsän. Lopulta silmät kuitenkin ottivat taas kohteekseen urossuden, jolloin hymykin palasi valkoisille suupielille.
"Carmiksein aluet koostuvat hyvin tämän kaltaiiseista alueiista, ovat lämpimiä. Lauumalaisensa ovat puneturkisia, useiiden kuluesa Puoolikun klaanin." Juuri tämä aihe oli saanut naaraan taas hymyilemään velmua hymyään. Kuin ohimennen tuo vilkaisikin omaa turkkiaan, joka -kuten olemme jo useaan otteeseen todenneet- oli kovin punavoittoista laatua.
"Minelä on omat suunitelmaini sen lauuman varale, kuten sinelä taita ola Ederale."

Niinpä niin, ei koiraeläin toki ollut jättänyt huomiotta toisen niin ilmeistä kunnianhimon kiiltoa silmäkulmissa. Mutta mikäpäs siinä, jos toinen johtoporukassa tykkäsi hillua. Niin kauan, kun yhteistyö Tartaroksen kanssa olisi voimassa, toinen saisi tehdä ihan mitä mielisi.
Keskustelu näytti käyvän sellaiseksi, ettei siitä ollut enää juurikaan iloa tahi hyötyä raitaselälle. Niinpä tuo otti jälleen muutaman askeleen vaivihkaa taaksepäin, josko tästä pikkuhiljaa voitaisiin siirtyä muihin hommiin. Tartarosta treffailemaan ja silleen.
"Liekö sinelä vieelä jotakin kysytävä, Divian?", kysäisi koira vielä jotenkin tylsämielisen oloisasti. Kuin sanoakseen, etteivät kysymykset tosiasiassa olleet järin toivottua kamaa.
"Tehtäväistäme taie jostakin muusta?"

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by admin on Dec 19, 2007, 20:00

Divian kuunteli Miradan selostusta saaren laumoista, imien tietoa itseensä ja säilöen ne muistiinsa. Kaikki tiedonjyväset voisivat olla vielä tarpeen. Mirada oli ollut oikein tuottoisa tuttavuus.

"Ei taida olla muuta."
Susi tokaisi pudistaen päätään. Ei sitä suuremmat yksityiskohdat kiinnostaneet, pääasiat vain, ja ne Mirada kertoikin ihan tarpeeksi kattavasti.
Alkoi Diviankin katsella hiukan ympärilleen.
"Minä voisin tästä jatkaa matkaani. Kutsukaa minua Herran avulla, jos tarvitsette. Olen käytettävissänne."
Susi soi vielä vinon hymynsä Miradalle. Kylmänsinisten silmien katseessa oli jotain vihjaavaa.

Niine hyvineen uros kääntyi kaulassa roikkuvat kettinkit kilahtaen, ja asteli metsänreunaan. Vielä se kääntyi vilkaisemaan taakseen olkansa ylitse.
"Näkemisiin."
Se tokaisi viileästi, kadoten sitten metsään äänettömästi kuin varjo. Nyt olisi etsittävä Edera.

[[Se meni nyt. Kiitoksia pelistä n____n]]

Re: Lupauksia, lupauksia
Post by hitodama on Dec 20, 2007, 1:00

Hyväksyvästi Mirada nyökkäsi toisen vastaukselle. Oikein kiva, ei tarvitsisi enempää turista tylsyyksistä.

Diviankin alkoi selvästi tehdä lähtöä, jolloin naaras jo kääntyi hitaasti metsää kohden. Kohti Befalasta, jos tarkkoja ollaan, hän ei tahtonut antaa sitä vaikutelmaa, että olisi lähdössä samaa matkaa sinisen uroon kanssa. Joskus toiste voitaisiin ehkä hommailla vielä jotakin kivaa, mutta nyt punainen oli saanut sudesta tarpeekseen. Hän kaipasi sivistyneempää seuraa.
"Hyve niin. Ja muiista toki kertoa mestarilesikin, kenen puoleila alaiisensa taistele." Vinosti hymyillen, mutta silti jollakin tavalla totisena katsoi naaras sutta. Vakavuus kuulsi äänestä, josta ei kerrankin löytynyt minkään sortin piikittelevää sävyä.
"Tuskin tahdote päätymän epähuomioisa toiisiane vastan." Ei raitaselkä kuitenkaan niin ystävällinen ollut, että moista ihan hyvää hyvyyttään muistutteli. Mutta mikäli Brandon olisi samalla puolella Divianin kanssa, olisi hän sitä myös Miradan ja Tartaroksen kanssa.

Toinen heitti hyvästinsä hurmaavan katseensa kera, johon naaras oli toki saman tien vastaamassa. Vasenta silmäänsä nuoremmalleen vinkaten vihjasi koirakin jostakin tulevasta, jota sopisi odottaa.
"Tapamisiin, Divian Metsästäjä.", luikautti arpikasvo toisen jo puikkelehtiessa äänettömästi puiden suojaan. Taistelija oli aina pitänyt lisänimistä, eikä jättänyt tokikaan käyttämättä tilaisuutta niitä toisille antaa.
Niskojaan venytellen kehui Mirada itseään hyvästä suorituksestaan, unohtamatta tokikaan kiittää Herraansa menestyksestään. Hitaasti lähti naaraskin sitten poistumaan paikalta, tulevaisuudensuunnitelmiaan mielessään kerraten. Nyt täytyisi päästä vielä eroon tästä epämukavasta ja hirvittävästä putkilosta, joka punaisen etujalkaa kahlitsi. Halveksuen narttu vilkaisi jalkaansa, jota kyseinen suojus peitti, mutta pian jo kiiri tuttu hymy elikon huulille. Sen jälkeen hän nimittäin voisi etsiä Tartaroksen.

// Sinneppä sekin hilppasi. Kiitoksia vain itsellesi. ^^ //