Sanguinaria Mirada - RPGs

Carmis » Ranta » Herralle, ikuisesti

Herralle, ikuisesti
Post by hitodama on May 26, 2008, 18:37

Vaimeasti kalahtelivat Carmiksen rannikon kivenmurikat toisiaan vasten, kun Sanguinaria Miradaksi kutsuttu koiranaaras niillä asteli. Varovaisesti, mutta silti kovin itsevarmasti hakivat punaturkin tassut kerran tosiensa jälkeen paikkansa kivien välistä, askel askeleen perään. Pimeässä yössä oli hiljaista, vain tumman meren aaltojen käydessä voimalla vasten rantakiviä saattoi kulkija todeta kuuloaistinsa olevan yhä toiminnassa.
Ilme vakavan tuimana pysähtyi raitaselkäinen lopulta aivan meren äärelle, missä kauimmas yltäneet laineet kävivät välillä hänen tassujaan viileydellään pyyhkimässä. Jäisten silmien katse suuntautui tiiviisti horisonttiin, kuin naaras olisi voinut nähdä taivaanrannassa muutakin kuin pelkkää pimeyttä. Jotakin, minne hän olisi palavasti tahtonut päästä.

Jo yli puoli vuotta oli Mirada Andriaanaa asuttanut, eikä hän ollut ensimmäisten viikkojen jälkeen juurikaan ajatellut tahtovansa sieltä koskaan pois. Mutta nyt, kun kaikki tuntui olevan päälaellaan, kaipasi taistelukoira kovasti entistä isäntäänsä Dienteä. Jos naaras vain olisi päässyt takaisin kotiinsa, olisi kaikki järjestynyt ja tämä typerä saaripahanen jäänyt iäksi taakse. Hänen ei olisi koskaan tarvinnut kohdata Tartarosta, ei kertoa tälle heidän yhteisistä pennuistaan.
Vielä ei näkynyt nartun raskaus päälle päin, mutta sisällä sen kyllä tunsi. Ja punainen ei olisi halunnut tuntea, ei olisi halunnut ryhtyä kasvattamaan pentuja ja esittämään huolehtivaista emoa. Ei hänestä olisi moiseen. Ei ikinä.

Yhtäkkisesti yötaivas koki hetkellisen valaistuksen, kun salama iski alas pilvistä kaukana merellä. Hätkähtäen siristi Mirada silmänsä kiinni, ennen kuin tuhahti säikähdykselleen ja ryhtyi laskemaan sekunteja. Vei varsin kauan, ennen kuin jylisevä ääni kantautui rannalle asti, jolloin ihmisiltä tavan oppinut raitaselkä lopetti laskemisen ja avasi silmänsä. Myrsky oli vielä kilometrien päässä rannasta, mutta saavuttaisi saaren kyllä ennen aamua.
Pieni, ivallinen hymy kohosi valkeille suupielille Miradan huokaistessa hiljaa itsekseen. Oli se kumma, kuinka satunnaisen luonnonilmiön aiheuttama ajatuskierteen katkeaminen saattoi nostattaa mielialaa näinkin paljon.

// Maru ja Killer, ei muita kiitos. Ja ennen kuin kukaan asialla päätään vaivaa, niin Miradalla on kyllä lupa olla hetkellisesti kahdessa pelissä yhtä aikaa. //

Re: Herralle, ikuisesti
Post by mitsu on May 26, 2008, 21:25

& Sinä se jaksat kirjottaa. 8'< &

Pyöreä täysikuu hohti kirkkaana taivaalla. Aallot kuohusivat kuun valjaissa kiviin törmäillen ja pisaroita ympäriinsä heitellen. Carmiksen rannan kuivalle hiekalle sinkoili märkiä pisaroita jotka haihtuivat, - jättäen tummat läiskät samalle paikalle vierailustaan muistoksi. Niinkuin yleensä, - muisto häipyi hetkessä, eikä siitä jäänyt jälkeä eikä tietoakaan.

Saman tunteen vallassa tumma, Befalakseen kuuluva narttu asteli rantaa pitkin. Tummat, verenpunaiset tassut upposivat hiekkaan. Tyttö pysähtyi paikalleen ja nosti päätään. Tyynenrauhallisena se piti päätään korkealla, silmät kiinni ja antoi pehmeän tuulen viedä tummaa harjasta mukanaan. Killer Sielunkantajaksi ristitty, 4-vuotias naaras otti yhden askeleen oikealla etutassullaan. Nyt se saisi alkaa elämään kunnollista ja rauhallista elämää. Nyt sille ei tarvitsisi tulla huutelemaan korvan juureen 'Hanki elämä'. Nyt minkään uroksen ei tarvinnut tulla enään takaapäin ja tekemään mitä mieli suo. Nyt tämä oli vapaa. Se ei kerännyt itselleen huolia, niinkuin silloin, kun juopotteli Elberichin kanssa, ja teki vähän muutakin. Eikä myöskään alkanut vittuilla Sweepin kaltaisille juipeille ja joutua raiskattavaksi. Nyt se ei välittänyt mistään. Tuskin tässä enään mitään kävisi.

Narttu laski leukaansa, avasi silmänsä ja veti ilkikurisen hymyn naamalleen. Oli aika todistaa vapaus. Naaras ponkaisi takatassuillaan vauhtia ja lähti juoksemaan vettä kohti. Tiukan käännöksen se vetäisi vasemmalle rannan edessä ja lähti juoksemaan vedenrajaa pitkin tuuli turkissaan tiukasti. Nyt sitä ei estänyt mikään. Se oli vapaa. Vapaa kuin taivaanlintu.

Edessä näkyi vähän matkan päässä kivikko. Siitä ei tämä välittänyt. Juuri ennenkuin se olisi kolauttanut tassunsa kiveen, se loikkasi ilmaan ja syöksyi pari metriä eteenpäin. Värähtäen se tömähti kivelle ja lähti siitä loikkimaan taitavasti kiveltä kivelle. Mitäs tässä; sitä ei estä mikään olemasta vapaa. Ei Kalliot, ei muurit, ei urokset, ei viinit, ei kivet, ei luonnonvoimat, ei Herra, ei eläimet, eivät ihmiset, eivätkä edes... koirat taikka sudet.

Re: Herralle, ikuisesti
Post by hitodama on May 26, 2008, 22:38

// Itsehän kirjoitit yhtä paljon. o_ô Mikäs siinä, jos juttua piisaa. //

Hetkisen jos toisenkin vietti Mirada vain katsellen kohti taivaanrantaa, vaikka tuo palava kaipaus olikin silmistään jo pyyhkiytynyt hämärään yöhön. Kyllähän naaras tiesi, ettei saisi isäntäänsä takaisin millään ilveellä, ei vaikka uisi saarelta takaisin mantereelle. Sisimmässään taistelija oli jo kauan uskonut Dienten kuolleen, niin kamalalta kuin sen ajatteleminen tuntuikin. Ei mies olisi muuten vain kadonnut jälkeä jättämättä, antaen koiriensa jäädä oman onnensa nojaan.
Jälleen hymähti naaras itsekseen, ivallisen hymyn yhä levetessä valkeilla suupielillä. Ärsyttävää, kuinka raskaana oleminen oli saanut ennen niin laskelmoivan ja rationaalisen mielen sortumaan moiseen menneiden ja tulevien vatvomiseen. Mikähän lapsiaan paapova äitimuori hänestä tulisi pentujen synnyttyä?

Huvittuneena ajatuksesta Mirada pudisteli päätään ja naurahti kolkolla, kylmällä tavallaan, joka tuntui suorastaan hohkaavan kuolemaa jääsilmiensä tavoin. Mutta olkoon miten naurettavaa tahansa, oli ajatus kuitenkin myös puistattava. Siinä menettäisi maailma hyvän lahkolaisen, jos hän päättäisi ryhtyä kiltiksi kotiäidiksi.
Lopulta sai taistelijan pohdiskelu tulla päätökseensä, kun jostakin koiran oikealta puolelta alkoi kuulua alati lähestyvää ääntä. Rauhallisesti käänsi punaturkki katseensa äänen tulosuuntaan vain nähdäkseen, kuinka tumma koiraeläin pomppi pitkin kivikkoa, vielä varsin kaukana raitaselkäisestä. Päätään kallistaen ja kulmiaan kysyvästi kohottaen naaras seurasi ääneti toisen menoa, tai oikeammin tuloa, sillä vieras oli saapumassa suoraan kohti taistelukoiraa.

Toisen ollessa kuulomatkan päässä kääntyi Mirada kokonaan tätä kohden, yhä ivallisesti virnistäen.
"Mieelenkintoinen tapa vieetä yölistä aikaa", lausui narttu kuuluvalla äänellään, josta kuulsi selvä ulkomaalainen korostus. Mustaturkin ulkonäöstä päätellen tuo vaikutti kyllä ihan täysikasvuiselta, mutta eivät kai aikuiset hyppineet kivikossa kuin mielipuolet? Ainakaan Miradalla ei olisi moinen tullut mieleenkään. Keskenkasvuisille penikoille sopi moinen riehuminen, ei arvonsa tunteville aikuisille.

Re: Herralle, ikuisesti
Post by mitsu on May 28, 2008, 13:59

Tyttö säpsähti ja putosi kärryiltä kuullessaan äänen. No, se seurasikin sen, että nartun tassu upposi kivenkoloon. Äkillisesti narttu veti sen pois ja seisoikin ryhdikkäästi parilla kivellä. Sitten se haki katseellaan sen puhuvan otuksen. Katse suuntautui punertavaan, lihaksikkaaseen naaraaseen.
"Ai hei. Minä vain verryttelen."
Tekosyyt olivat niitä tavallisimpia asioita joita tämän suusta kuului.

Ketterästi, hieman epävarmasti Killer asteli toisen luokse ja nyökkäsi kunnioittavasti.
"Olen Killer Sielunkantaja, Befalaksesta. Kuulun lahkoon."
Miten toinen reagoisi lahkoon kuulumisestA? Kannustusta vai puolustusta? Se kun selviäisi.

& Lyhyt. &

Re: Herralle, ikuisesti
Post by hitodama on May 28, 2008, 16:25

Päätään kallistaen Mirada katseli, kuinka vieras naaras oli jäädä kivenkoloon jumiin, saaden kuitenkin kiskottua itsensä varsin helposti irti. 'Huolimatonta, antaa nyt täysin näkyvillä seisoksivan olennon yllättää itsensä tuolla tavoin', ajatteli naaras hiljaa tuhahtaen.
"Tapainsa kullakin", vastasi punaturkki toisen ilmiselvään hätävaleeseen, samalla lähtien askeltamaan mustaturkkia kohden. Voisihan tuosta jotakin seuraakin olla, vaikka hieman kummalliselta tapaukselta näin ensinäkemältä vaikuttikin. Jos ei muuta, niin saisi ainakin kenties leikitellä toisen kustannuksella, kuten raitaselällä oli tapana tehdä niille, joista ei liiemmin pitänyt. Sanan säilä oli mahtava, kun sitä osasi oikein käytellä.

Naaraiden päästessä lähemmäs toisiaan tutkivat Miradan jäänsiniset silmät vierasta hivenen tarkemmin, lainkaan pistävää katsettaan häpeilemättä. Susi vaikutti punaharjaksinen olevan, rakenteeltaan melko hyväkuntoisen näköinen nuorukainen. Mikään ei kuitenkaan saanut toista erottumaan tavallisuuden harmaasta massasta, ei ainakaan punaturkin silmissä.
Killeriksi esittäytyneen sanat eivät kuitenkaan olleet sieltä aivan tavallisimmasta päästä, ja kepeästi lausutut puheet lahkolaisuudesta saivat rataselkäisen korvat värähtämään. Tarkkojen silmien katse siirtyi tuijottamaan vieraan punaisia vastaavia, kuin tutkiakseen oliko toinen tosissaan.

Jälleen iski kirkas salama kaukana ulapalla kohti meren pintaa, mutta tällä kertaa se ei saanut taistelukoiraa hätkähtämään. Tuo silmänräpäyksen ajan näkyvä valo sai punaisen huulilla venyvän hymyn näyttämään melko aavemaiselta, uhkaavalta.
"Harvat uskaltavat uskomuksistaan noin suoraan kertoa, Killer Sielunkantaja", lausui naaras kielellä, joka oudolla tavallaan yhdisti nämä kaksi toisilleen tuntematonta Herran palvelijaa.
Hetken pysytteli arpikasvo vaiti, odottaen salaman perästä kuuluvaa jyrähdystä. Kauan ei naaraan toki tarvinnut vartoa, sillä muutaman sekunnin kuluttua voimakas ääni jo järisyttikin kivistä maaperää.
"Sanguinaria Mirada", esitteli taistelija itsensä, kun maailma oli jälleen vaipunut öiseen hiljaisuuteensa.

Re: Herralle, ikuisesti
Post by mitsu on May 31, 2008, 13:12

Tyttö virnisti toisen sanoessa lauseensa loppuun. Nolona, hieman hätääntyneenäkin Killer veti etutassuaan taaskepäin ja piti virnettä yllään. Nyt ei saisi käydä kömpelösti.

Naaras näki, kuinka toinen tutkaili tämän ulkonäköä. Kuinka siniset silmät pyörivät ympäriinsä. Itseään rauhoitellen tyttö nielaisi ja tuijotti toisen sinisiä silmiä. Pelottavaa näin punaisessa ilta-auringossa ja tuollaiset kylmät, taivaan ja jään muodostamat silmät. Punainen, lihaksikas... kookas? Moni sana kuvasi tuota narttua. Pelottavakin.

Salaman iskiessä, tyttö hätkähti ja katsoi merelle päin. Sitten se katsoi punaista ja katsoikin sitten tätä pelokkaana. Aikoiko toinen tehdä tälle pahaa?
"Minä olen minä, ja rohkea sellainen."
Jyrähdyksen kuuluessa, tämä ei säikähtänyt. Ehkä sisäisesti hieman, muttei se ulkoapäin näkynyt. Narttu katsoi toista hieman ilkeästi.
"No, Siguina Mirada. Mikä sinut tänne toi?", Killer lausui sievästi lahkolais kielellä. Ainakin tämä sujui ja toinenkin on lahkolainen. Onneksi.

Re: Herralle, ikuisesti
Post by hitodama on May 31, 2008, 21:19

Lopulta sai Mirada läpivalaisua muistuttaneen tutkintansa päätökseensä, ja käänsi katseensa Killeristä kohti öisen tummaa taivaanrantaa. Toinen suupieli venyi vinoon hymyyn, kun naaras korjasi asentoaan hivenen tukevammaksi. Kivikko kun ei ollut mikään maailman paras seisoma-alusta. Mieluummin sitä olisikin kenties seisoksinut saaren toisella rannalla, joka oli vaalean hiekan peittämä.
"Rohkeus on hyvästä, vaan tyhmänrohkeus saattaa koitua kuolemaksi", lausui punaturkki matalalla äänellä, joka soveltui mainiosti ympärillä levittäytyvään, nukkuvaan luontoon.
Katsellessaan aavaa merta pohti raitaselkä mielessään, mahtoiko nykyisin olla yleinenkin tapa kertoa lahkolaisuudesta näin avoimesti. Samoin olivat nimittäin tehneet Akai ja Zealot, jotka narttu oli vain päiviä aiemmin tavannut päämäärättömällä matkallaan. Toisaalta moinen vaikutti typerältä, mutta saattoi myös kertoa siitä, että Lahkolla meni aiempaa paremmin. Olisiko voinut olla, ettei Herran kansalla ollut enää tarvetta pelätä henkensä kaupalla uskonsa tähden?

Ajatuksiinsa vaipuneena pudisteli Mirada päätään lähes huomaamattomasti puolelta toiselle. Ei, eivät asiat vielä niin hyvin olleet. Ehkä joskus voisivat ollakin, mutta eivät vielä. Taisi olla vain nuoruuden typeryyttä, tai Zealotin tapauksessa vanhuuden höperyyttä, avoimesti kantaansa julistaa. Piti sitä sentään tietää kenelle puhui ja mitä.
Pian punaharjaksisen sanat kuitenkin vetivät taistelukoiran pois aatoksistaan, takaisin koleaan yöhön. Kuullessaan toisen sanat kallistuivat naaraan korvat aavistuksen takakenoon, hymyn muuttuessa kireämmäksi.
"Se on Sanguinaria Mirada." Ei mikään Siguina, vaan Sanguinaria. Verenhimoinen katse, kuten nimi käännettynä kuului. Varsin osuvasti oli Diente osannut kasvattinsa nimetä, se oli miehen kunniaksi myönnettävä.

Pian kääntyi jälleen kyseisten jääsilmien katse kohti mustaturkkia, kuonon kuitenkin osoittaessa yhä kohti ulappaa. Hetken mittaili naaras vierasta, mietti toisen kysymystä.
"Kun kaksi lahkolaista kohtaa toisensa pimeällä rannalla keskellä yötä, voisin melkeinpä syyttää tapaamisesta erästä ylempää tahoa", saneli arpikasvo hitaasti ja pohdiskellen. Niin, olikohan Herralla jokin syy, miksi kaksi naarasta toisiinsa näin olivat törmänneet?
Kääntyessään kokonaan toista kohden oli halveksuva virne pyyhkiytynyt pois nartun kasvoilta, tehden tilaa totiselle ja mitä tarkkaavaisimmalle ilmeelle.
"Kerro minulle, Killer Sielunkantaja, oletko sattunut kuulemaan henkilöstä, jota Tartarokseksi kutsutaan?"

Re: Herralle, ikuisesti
Post by mitsu on Jun 6, 2008, 19:40

Narttu seurasi salamyhkäisenä Miradan katsetta. Pelottavaa. Tyttö hätkähti toisen puheille. Aikoiko toinen nyt tappaa tämän!? Kumpa ei. Itseään rauhoitellen tyttö nielaisi ja huokaisi perään. Killer oli nyt varmaan tuhoon tuomittu.

Viattomasti tyttö virnisti toisen katsoessa riivatulla katseellaan ja sanoessa, että oli lausunut nimen väärin. Ups.
"A-anteeksi Sanguinaria Mirada."
Nyt se lausui nimen oikein ja lipevästi. Ei sitä koskaan tietäisi jos toinen kuulisi väärin. Pitikö ihan tavuttaa?

Tyttö kuunteli tarkkaan toisen sanoja ja katsoi sitten taivaalle, päätään hievauttamattakaan. Sitten se suuntasi katseensa takaisin Miradaan ja tämän jäänsinisiin silmiin.
"Kyllä, mutta... Ei kiinnosta pätkääkään."

Re: Herralle, ikuisesti
Post by hitodama on Jun 6, 2008, 22:44

Hyväksyvästi Mirada tuhahti Killerin sanoille, kun tuo korjasi väärin lausumansa nimen oikeaksi. Sentään myönsi virheensä, eikä käynyt väittämään vastaan tai jotakin aivan yhtä typerää. Tai epäterveellistä, kun oltiin kiivasluontoisen raitaselän kanssa tekemisissä. Viisainta oli olla hänen kanssaan samaa mieltä tai pysytellä vaiti.

Tummaturkin seuraavat sanat olivat kuitenkin jälleen jotakin aivan muuta, kuin mitä punaturkki olisi tahtonut kuulla. Vakava ilme kylmeni kertaheitolla pari astetta, silmien painautuessa hitaasti viirulle.
"Ei kiinnosta?" kysyi Mirada jokseenkin yllättyneellä, mutta myös melkoisen uhkaavalla äänellä. Hänelle oli yhdentekevää, mistä toinen oli mahtanut Hjéresatista tai Tartaroksesta kuulla, mutta että tuota ei kiinnostanut asia pätkääkään? Sitä ei koira voinut käsittää.
"Sinua ei siis kiinnosta Lahkon hyvinvointi? Ei kiinnosta se, kuinka Puolikuu tappaa jäseniämme, eikä nykyinen johto tee mitään asian hyväksi? Niinkö, Killer Sielunkantaja?" Toinen oli nyt tehnyt melkoisen vakavan virheen sanojensa kanssa, ja sitä virhettä olisi enää varsin vaikea ryhtyä korjaamaan.

Hitaasti, lähes huomaamatta astui Mirada askeleen Killeriä kohden kivisellä rannalla. Päätään kallistaen naaras tuijotti toista, silmien hohkatessa kylmyyttä jo ennestään viileään yöhön.
"Ymmärräthän, että jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan?" tarkensi taistelija painokkaasti. Tartaroksen aikoja sitten lausumat sanat kaikuivat selvinä punaisen mielessä, vaikkei tuo ollut joutunut vielä kertaakaan aiemmin niitä muistelemaan. 'Muista, ettei yksikään kieltäytyjä jää henkiin, koska jokaisessa voi kyteä vihollinen', oli puolisusi naarasta vannottanut, kun Mirada oli tämän riveihin liittynyt.
Toisen vastausta odottaen jäi arpikasvo paikoilleen, lihakset valmiiksi jännitettyinä. Valmiina hyökkäämään, valmiina raastamaan hengen toisen mustaturkkisesta ruumiista. Kaikki tulisi riippumaan Sielunkantajan seuraavista sanoista.

Re: Herralle, ikuisesti
Post by mitsu on Jun 7, 2008, 19:34

Narttu pöyhisti rintaansa. Sitä eikaduttanut ettäö kieltäytyi. Se ei vain halunnut ruveta Tartaroksen oppeihin. Mielummin kulkee minne oma sydän vie. Ja se oli varmaa, että ei Tartaroksen luokse.

Narttu nyökkäsi varmana Miradalle.
"Ei kiinnosta, ei. Olen pahoillani."
Tyttö tuhahti syhmänä. Eikö sana muka mennyt perille, että ei?
"Lahkon hyvinvointi ja selviäminen kiinnostaa, mutta en vain halua liittyä Tartaroksen Hjeresat joukkoihin. Mene vaivaamaan jonkun muun päätä sillä asialla. En varmastikaan ole ainoa joka kieltäytyy."
Suorasanaisesti tyttö katsoi viiruilla, punaisilla silmillään punaturkkista. Taisi olla ihan Tartaroksen kätyreitä ynnämuita, vai?

Narttu huokaisi.
"Minä en ole teitä vastaan, enkä myöskään halua ryhtyä minkäänlaisiin puolustusjoukkioihin!"
Tuskin tämä hirveästi lahkokieltä osaisikaan! Pelokkaana narttu katsoi toisen jännittäessä lihaksia ja valmistautuvan... hyökkäykseen?
"M-mitä ai-aijot tehdä? Olenhan lah-lahkolainen! Ei minun tu-turkissani kamalasti puoli-puolikuunmerk-merkkejä näy...?!"
Se oli menoa nyt, Killer!

Re: Herralle, ikuisesti
Post by hitodama on Jun 8, 2008, 12:42

Kuonoaan kurtistaen ja korviaan vasten niskaa hitaasti painaen Mirada kuunteli, mitä Sielunkantajalla oli sanottavanaan. Mistä toinen ikinä olikaan Hjéresatista kuullut, ei hän ollut kuullut tarpeeksi, varsinkaan heidän toimintatavoistaan. Vai ihan tieten tahtoenko tuo tahtoi heitä uhmata, oman henkensä kaupalla?
"Olet itse asiassa ensimmäinen, joka on tarpeeksi tyhmä kieltäytymään", jupisi naaras yhteen purtujen hampaidensa välistä niin, että toinen tuskin saisi edes selvää sanoista. Vieras oli juuri onnistunut kirjoittamaan oman kuolemantuomionsa, ja punaturkki kyllä pitäisi mielellään huolen sen täytäntöönpanosta.

Vasta Miradan ottaessa ensimmäiset, uhkaavat askeleet kohti mustaturkkia, vaikutti Killer tajuavan mitä oli mennyt tekemään. Änkyttäen tuo koetti itseään puolustella, mutta sanat olivat yhdentekeviä raitaselkäiselle taistelukoneelle. Hän oli päätöksensä tehnyt, eivätkä siinä puheet enää auttaneet.
"Jos se on siitä kiinni, voin kyllä sinulle puolikuumerkin piirtää..." murisi naaras matalalla äänellä, vaivihkaa kohti ulappaa vilkaisten. 'Omalla verelläsi nimittäin', jatkoi hän vielä mielessään, jääsilmien palatessa tarkkailemaan mustaturkkia.

Samassa näytti luonto jälleen mahtinsa, salaman halkoessa sokaisevana pimeää yötaivasta. Hetkeäkään aikailematta laukaisi Mirada jalkoihinsa jännitetyn voiman ja ponnisti itsensä parilla loikalla aivan Sielunkantajan eteen. Pienet kivet sinkoilivat koiran vahvoista jaloista tämän niitä polkiessa, mutta sitä ei tappelemaan koulutettu eläin ehtinyt havainnoida.
Päästyään toisen lähelle kohotti raivokkaan näköinen naaras etutassunsa, aikomuksenaan sillä toista lyödä ja siten tämän tasapainoa horjuttaa. Epätasainen maasto saattaisi hyvinkin hoitaa loput, ja ketjukaulainen makaisi maassa ennen kuin huomaisikaan. Ja silloin peli olisikin hänen osaltaan jo menetetty.

Re: Herralle, ikuisesti
Post by mitsu on Jun 8, 2008, 16:42

Narttu ryhdistäytyi. Tapahtui sitten mitä hyvänsä, tämä kieltäytyi. Tehtyä ei saanut enään tekemättömäksi.
"Ja ylpeä siitä, enkä tule sitä katumaankaan."
No, kyllä nyt kadutti pahasti, mutta silti asialle ei enään voinut mitään. Meni sitten henki tai sielu; - Herra sen omistaisi.

Änkytys oli loppunut ja sanat suorenivat. Oli koittanut nimittäin nyt Killer Sielunkantajan tuomionpäivä. Se päivä joka ylitti Elberichin pentueen, Daijkin tapaamisen, Sweepin pentueen, Jackien ja Noirin tapaaminen ja kaikki ne päivät, jolloin on ollut iloa ja surua. Nyt ne päivät loppuisivat. Nyt kun tieto oli varma, että Mirada hyökkäisi ja tappaisi tämän, - oli käytettävänä enään Jokeri-kortit, eli ne jotka pilailevat toisen kustannuksella ja muuttavat äänen viekkaaksi ja kettumaiseksi.
"Hah, ei kiitos! Olen lahkossa ja lahkossa pysyn, teit sitten mitä hyvänsä! Silti henkeni ja sieluni on Herralle omistettu ja Hänelle se myös menee. Itsemurhaakin olen yrittänyt ja luvannut silloinkin että henkeni menköön Hänelle ja aina Hän on vastannutkin myöntävästi."

Vahvan salaman iskun aikana, Killer siristi silmänsä niin, että vain punaiset ympärykset loistivat salaman valossa. Silloin Sanguinaria syöksähti tämän eteen ja huitaisi tassullaan tätä. Osuma osui täysin nappiin. Ketju kilahti toisen osumasta ja Tummaturkkinen horjahti lujasta osumasta. Ennenkuin se huomasikaan, tämä makasi jo maassa. Pää kolahti erittäin terävään kiveen, veri valuen. Silmissä alkoi sumeta. Paksut kyyneleet vierivät pitkin tummia poskia.
"Anteeksi...", kuului hiljaisena kuiskauksena kurkun pohjalta. Narttu sulki silmänsä ja veti pitkän huokauksen. Lopuksi sydän lakkasi lyömästä. Killer Sielunkantaja oli poissa.

& WÄÄ, EN HALUU ET SE KUALEE.8'(( 'Tehtyä ei saa tekemättömäksi.' &

Re: Herralle, ikuisesti
Post by noir on Jun 8, 2008, 18:21

[[Joo sovin Marun kanssa että tuon Noirin tänne pusikkoon katselemaan mitä tapahtuu ja lopuksi se hakee ne ketjut sitten ^^]]

Noir asteli vaiteliaasti metsän laidalla ja huomasi sitten kaksi hahmoa tappelemassa rannalla. Noir lähti hiipimään lähemmäs hiljaa ja piiloutui sitten pusikon taakse katsomaan tilannetta. Toinen noista näytti hyvinkin tutulta. Punaharja siristi silmiään, aivan oikein, se näki Killerin! oman siskonsa tappelemassa.

Uros veti syvään henkeä ja sitten se huomasi kuinka vieras koira löi Killeriä salamaniskiessä, ja kuinka Killer lennähti suoraan kiveen.
Kyyneleet nousi uroksen silmiin sen katsoessa tappelua, jossa Killeri menetti henkensä. Noirin teki mieli rynnätä suin päin Mirandan kimppuun, mutta nyt oli parasta pysyä piilossa, ja mennä vasta sitten kunhan tappaja oli poissa. Susi siirsi vielä katseensa kuolleeseen siskoonsa ja sulki silmänsä nyyhkyttäen hiljaa, miltei ääneti. Pisaroita tipahteli uroksen tassulle kun tuo itki. 'Ei...ei! siskoani!'susi ajatteli mielessään ja aukaisi sitten siniset silmänsä ja katsoi menisikö Mirada jo pois.(mutta Noir ei siis tiennyt Miradan nimeä xD)

[[joo se on hiukan lyhyt :'D]]

Re: Herralle, ikuisesti
Post by hitodama on Jun 8, 2008, 20:50

// ...Okei, tämä oli kyllä lyhyin taistelu ikinä. ='D Mutta R.I.P nyt sitten Killerille. //

Sääli, ei kuulunut puolikuun piirtäminen kelpaavan Sielunkantajalle. Kovin mielellään olisi Mirada tämän verellä saattanut hieman leikkiäkin, mutta ei toki väkisin. Tai toisaalta, eihän tummaturkista juuri kuolleena sitä estämäänkään olisi ollut. Olisi punaturkki voinut vaikka silpoa toisen raadon kappaleiksi, jos olisi moiseen vain viitsinyt alentua, mutta tuskinpa taistelija olisi sellaista nähnyt arvolleen sopivaksi. Mädäntykööt mahdollisesti pian syntyvä raato yksin rannallaan, puolikuunmerkin kera tai ilman.

Voimakas äkkihyökkäys toimi jopa paremmin kuin Mirada olisi ikinä uskonutkaan, Killerin edes yrittämättä sitä väistää. Tassu terävine kynsineen läjähti täydellä teholla vasten suden mustaa turkkia, saaden kuin saadenkin tämän kaatumaan kivikkoon samalla, kun taivaanrannassa välähtäneen salaman jyrinä vihdoin kantautui öiselle rannalle.
Valmistautuen siihen, että punaharjaksinen nousisi ylös joko paetakseen tai käydäkseen vastahyökkäykseen, loikkasi raitaselkä nopeasti tämän vierelle. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, mutta varmemmaksi vakuudeksi painoi arpikasvo kuitenkin toisen etutassunsa tiukasti toista vasten, ennen kuin uskalsi suorittaa tarkempaa tutkimusta.

Eipä naaran pitkään tarvinnutkaan jäädä tilannetta ihmettelemään, sillä toisen pään alla valuva veri kertoikin jo omaa, karua totuuttaan. Halveksuvasti punaturkki tuhahti: noinko helpolla oli toinen mennyt taintumaan? Mutta uhri oli kuitenkin uhri, ja ilomielin lähettäisi lahkolainen toisen sielun Herransa huomaan.
Vielä aavistuksen varuillaan nosti Mirada tassunsa pois toisen kyljeltä ja asteli sitten lähemmäs kuolevan suden päätä ja kaulaa, jolle nyt tassunsa asetti. Naaras kohotti kuononsa kohti taivasta ja sulki silmänsä.
"Ota vastaan tämä puhdas veri, sinun nimeesi vuodatettu", lausui punainen rukouksensa, samalla kuullen toisen mutisevan viimeisiä sanojaan. Eipä ollut tainnut tummaturkki järin hyvin eloaan viettää, kun vielä viimetöikseen piti anteeksikin pyydellä, ajatteli raitaselkä vinosti virnistäen.
Uhraus oli suoritettu, mutta vielä oli viimeisen rituaaliteon vuoro. Saman, jonka naaras oli tehnyt jokaiselle uhrilleen. Niinpä painoi taistelija kyntensä vasten Sielunkantajan kaulaa ja yhdellä nopealla liikkeellä veti siihen kaksi pitkää viiltoa.
Sanat Herralle, merkki Tartarokselle.

Ottaessaan muutaman askeleen kauemmas ruumiista huokaisi naaras tyytyväisenä. Hänen ensimmäinen lajitoveriuhrinsa oli nyt suoritettu. Vaikka aina olisi toki ollut parempi, jos toinen olisi heidän riveihinsä liittynyt, kelpasi tämä näinkin. Herra olisi tyytyväinen joka tapauksessa.
Samassa taistelija kuitenkin kuuli, tai pikemminkin aisti jotakin. Joku oli läsnä. Ilmeensä muuttui jälleen tuimaksi ja jääsilmät kiersivät pistävinä hiljaista rantaa. Mitään ei näkynyt, mutta vieno haju tuntui tuulessa.
"Piiloitele toki, kuka ikenä oleitkin!" huudahti raitaselkä osoittaen sanansa näkymättömälle vieraalle. "Häntä sinen on kuiitenkin jo myööhäistä autaman." Katse käväisi kivikossa makaavassa, hengettömässä mytyssä. Myöhäistä, todellakin.

Vielä kerran veti Mirada keskittyneesti vieraan uroksen tuoksua henkeensä ja painoi sen muistiinsa siltä varalta, että he tulisivat toisensa vielä joskus kohtaamaan. Eihän sitä tiennyt, josko toisessakin olisi ainesta yhtä helpoksi uhriksi.
Naaraan katse käväisi pikaisesti hiljenneessä taivaanrannassa, ennen kuin tämä lähti jolkottelemaan kohti kauempana kohoavaa metsää. Ei, ei hän tätä saarta tulisi koskaan jättämään. Hän palvelisi Herraansa ikuisesti, kuten teki uhrattu naaraskin, Killer Sielunkantaja.
Äänettömästi kuin aave katosi taistelukoira lopulta rannan päätyttyä tummina odottavien pensaiden suojiin. Hän tahtoi välttyä myrskyltä, joka lähestyi vääjäämättä Andriaanan tyynenä odottavaa rannikkoa.

// Kiitosta suuresti pelistä. ^^ //

Re: Herralle, ikuisesti
Post by danny on Jun 8, 2008, 22:52

[[sovittiin hei Marun kans et Blackie tulee sanoon hyvästit äidilleen, joten tässä olen :>]]

Rannalla kulki sinä päivänä neljäskin vaeltaja, nuori tumma, punaharjainen uros, joka oli vuosi sitten ristitty Black Killeriksi. Blackie katseli kävellessään maisemaa tylsityneenä, päätään puolelta toiselle käännellen, sillä se huono puoli oli sokeassa silmässä, että sillä ei voinut maisemia ihastella. Hetken aikaa talsittuaan höristi nuori uros korviaan, Blackien korviin kantautui taistelun ääni, sitten puhetta ja yllättäen tuli täysin hiljaista.
"Tuo ei tiedä hyvää."
Uros tokaisi hiljaa itsekseen ja lähti juoksemaan kohti paikka, josta äänet hetki sitten kuuluivat.
"Ja myrskykin on tulossa."
Uros manasi juostessaan kohti paikkaa, josta leijui hänen nenäänsä vahva veren tuoksu.

Päästessään lopulta lähemmäs, Blackie ehti juuri nähdä metsikkään katoavan raitaselän ja hätkähti pienesti. Kun Blackie sitten lähti uudestaan liikkeelle, kulkien kohti Killerin elotonta ruumista, pysähtyi uroksen katse yllättäen piilossa lymyävään Noiriin.
"En siis ole ainoa sivustaseuraaja, parempi siis edetä varovasti."
Uros tokaisi hiljaa ja jäi itse piiloon, tarkkailemaan tilannetta.

Re: Herralle, ikuisesti
Post by noir on Jun 8, 2008, 23:03

Noir katseli itkusilmässä kuinka Mirada lähti pois. Uros säikähti kuitenkin suuresti kun Mirada olikin äkännyt että joku oli tarkkaillut heitä. Susi puri hampaitaan yhteen ja kuunteli Miradan sanat loppuun 'Grrh...kostan...joskus, kun olen vahvempi' uros ajatteli, mutta se tiesi ettei se tappajaa voisi voittaa, eihän Killerkään ollut voittanut.

Miradan häivyttyä näköpiiristä Noir hyppäsi esiin ja juoksi siskonsa ruumiin luo ja katsoi sitä silmät täynnä kyyneliä ''Killer!''uros huudahti itkien ja lösähti sitten istumaan Killerin ruumiin viereen. ''Kuinka se saattoikaan tehdä noin sinulle! rakas siskoni!''susi puhui itkien itsekseen.
Noir laski päätään lähemmäs Killerin päätä ja painoi päänsä ruumiin päätä vasten. Siinä Noir oli hetken aikaa, ja nosti päänsä nyyhkäisten hiljaa ja pyyhkien kyyneleet silmistään.

Uros oli hetken aikaa pää painuksissa ja nousi sitten ylös. Uros tarrasi Killerin kaulassa olleeseen ketjuun jonka pujotti varovasti toisen päältä pois ja pujotti omaan kaulaansa niittipantojen kaveriksi, sitten se otti kaikista neljästä tassusta ketjut pois, jotka pujotti omiin tassuihinsa.
''heh... mahdankohan näyttää paljonkin sinulta nyt...''uros sanoi ruumille, vaikka tiesi ettei se enää vastaisi mitenkään.

Uros alkoi kaivaa pian maahan syvää kuoppaa jonka jälkeen haki läheltä kaksi melko saman kokoista keppiä ja sitten piitkän heinänkorren ja teki kepeistä ristin jonka sitoi sitten heinällä kiinni.
Susi upotti ristin maahan ja kuopan päähän ja siirsi sitten katseensa Killeriin, ''En ikinä uskonut että joutuisin hautaamaan oman siskoni...''uros sanoi ja painoi korvansa pienesti luppaan.
''Anteeksi sisko, mutta nyt sinut on haudattava, en haluaisi tehdä sitä, mutta pakko''Noir puhui itsekseen tarraten sitten varovasti Killerin niskasta ja raahasi sen sitten kuoppaan.
Noir katsoi hetken siskoaan jonka oli laittanut kuoppaan ja alkoi sitten täyttää kuoppaa hiljalleen.

Täytettyään kuopan uros istahti alas ja katsoi hautaa ''Lepää rauhassa.. Killer Sielunkantaja...siskoni'' uros sanoi lahkokielellä jonka jälkeen nosti kuononsa ilmaan ja alkoi ulvoa kantavalla äänellä.
Sitten uros nousi ylös ja lähti kävelemään pää painuksissa ja häntä alhaalla haudanluolta pois, Killerin ketjut kilisivät Noirin kaulassa ja jaloissa. Nyt ketjut olis Noirilla, ja niistä se ei luopuisi millään se oli ainoa muisto tuon siskosta.

Re: Herralle, ikuisesti
Post by danny on Jun 9, 2008, 0:04

Blackie seurasi taka-alalta, kyyneleet silmissä äitinsä hautasta, niin kyllä, Blackie tiesi ketä tuo vieras uros oli hautaamassa, olihan uros huutanut Killerin nimen ääneen ja aika kovaakin. Hämmentyneenä ja surullisena Blackie seurasi toisen toimia ja lähti sitten kulkemaan kohti hautaa, korvat luimussa.
"Odota!"
Uros huusi vieraalle, mutta käveli silti haudalle itkien.

"Lepää rauhassa äiti, en unohda sinua koskaan, kostan kuolemasi"
Blackie kuiskasi hiljaa, hautaa katsellessaan ja käänty sitten kohti vierasta urosta.
"Kuka olet ja mistä tunnet äitini?"
Uros kysyi äreästi, nostaen päänsä ylös uhmakkaasti.

Re: Herralle, ikuisesti
Post by noir on Jun 9, 2008, 0:26

Noir höristi korviaan kuulessan jonkun huutavan urokselle. Susi pysähtyi ja katsoi kuinka vieras koira katsoi uhmakkaasti Noiria.
''Tuohat.. sanoitko että Killer on äitisi?''susi kysyi sitten ja käännähti toisen suuntaan ja asteli lähemmäs ''Killer oli minun siskoni''susi sanoi ja nosti päätään ja katsoi vierasta urosta sinisillä silmillään korvista hännänpäähän ja siirsi sitten katseensa Killerin hautaan ja huokaisi hiljaa.

''Ainakin sinussa on samaa näköä kuin Killerissä''susi sanoi sitten hetkenpäästä ja hymyili pienesti, oikeastaan hymy oli väkinäinen, sitä ei oikeastaan hymyilyttänyt ollenkaan, sitä suretti.
Mutta aika parantaisi menetyksen haavat.

Re: Herralle, ikuisesti
Post by danny on Jun 9, 2008, 2:00

Blackie tuhahti hiljaa, vierasta urosta katsellen.
"onko kuulossasi jotain vikaa?"
Uros kysyi kylmästi. Blackie ei todellakaan ollut nyt sillä tuulella, että olisi jaksanut hymyillä, saatikka sitten tutustua johonkin vieraaseen, joka oli äidin ketjutkin vienyt.
"Taisin tosiaan kysyä, että mistä tunnet äitini.. näetkö täälä muita naaraita, kuin Killerin, jonka juuri hautasit?"
Blackie sanoi tympeästi ja vilkaisi äitinsä haudan suuntaan.

"Onhan sinussakin samaa näköä kuin hänessä.. setä"
Uros sanoi vaivautuneena ja heilautti häntäänsä varovasti, hieraisten samala silmänsä kolottavaa arpea jalkaansa vasten.
"Olen muuten Black Killer, tai Blackie, niinkuin sisarukseni minua kutsuivat, tai killer, niinkuin äiti sanoi aina."
Blackie sanoi hiljaa ja pyyhkäisi kyyneleet pois silmistään.

Re: Herralle, ikuisesti
Post by noir on Jun 9, 2008, 10:41

Noir tuhahti ''Ei, ei kuulossani ole vikaa, näin täällä kyllä jonkun nartun jolla oli punertava turkki, kuonossa valkoista ja sitten selässä tummempaa punaista, ja olihan sillä arpiakin naamassa''susi sanoi sitten.

''Minä olen taas Noir... minulla ei ole ainakaan tällä hetkellä mitään kutsumanimeä...''uros sanoi sitten ja katsoi siskonsa hautaa ja lurpautti hiukan korviaan. Mereltä puhaltava tuuli heilautti punaharjan turkkia ja punaista harjaa.

[[öääh lyhyttä :'P ajatus ei kulje ihan näin aamusta ^^']]

Re: Herralle, ikuisesti
Post by danny on Jun 9, 2008, 12:26

Blackie katsahti jälleen sukulaiseensa hieman ihmeissään.
"Minäkin näin sen nartun ja muistan hänen ulkonäkönsä kyllä aina, vielä jonakin päivänä kostan äitini puolesta."
Uros sanoi hiljaa ja uhmakkaasti ja huokaisi sitten.
"No, oli mukava tavata Noir, mutta jos et pahastu, niin hyvästelen äitini ja lähden etsimään sisaruksiani, heillekkin on kerrottava."
Blackie sanoi ja kääntyi ympäri, astellen takaisin haudalle.

Hetken aikaa haudalla hiljaa istuttuaan uros kohotti kuononsa taivasta kohti ja ulvoi hetken kuuluvaa, surumielistä ulvontaa, kunnioittaen äitinsä muistoan lähes ainoalla tavalla, jonka osasi. Sitten Blackie laski katseensa maahan ja huokaisi jälleen hiljaa.
"Olit ainoa joka minua ymmärsi, kuinka nyt pärään täälä? En voi voittaa heitä kaikkia yksin."
Blackie sanoi hiljaa äidilleen ja luimisti korviaan, kyyneleet pyrkivät jälleen silmiin, mutta niistä uros ei välittänyt.
"Tuon haudallesi kukkia aina kun liikun täälä päin, lupaan sen, niin ja kerron toisille kuolemastasi."
Blackie jatkoi ja vilkaisi sitten metsän suuntaan.
"Menen nyt, mutta tulen takaisin."
Uros sanoi vielä ja pyrähti sitten juoksuun, katsomattakkaan taakseen ystävämme katosi metsään, kostoa vannoen.

[[se oli siinä nyt :> kiitos pelistä :> ja hyvästi Killer :'< ]]

Re: Herralle, ikuisesti
Post by noir on Jun 9, 2008, 12:33

Noir nyökkäsi Black Killerille''Juuh, nähdään taas joskus''uros sanoi ja kävi itsekkin nopeasti Killerin haudalla ''Hyvästi rakas sisko''Noir sanoi ja painoi tassunsa kuvioin hauta kummun hiekkaan.''Minäkin käyn tuomassa sinulle kukkia tänne, en unohda sinua koskaan''susi sanoi ja käännähti toiseen suuntaan kun Blackie oli mennyt toiseen...

[[joo se on lyhyt tiedän, ja kiitän minä myös pelistä ja sanon hyvästit Killerille ))':]]