Sanguinaria Mirada - RPGs

Carmis » Vesiputous » Tunteita ja tuoksuja

Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 3, 2007, 21:31

Oli oikein kaunis kesäpäivä, aurinko helotti täydellä teholla antamatta vähäisintäkään armoa viileyttä hakeville eläimille. Kasvit vain pitivät moisesta, kukat tuntuivat kaikki kukkivan yhtä aikaa yrittäen imeä jokaisen itseensä suunnatun auringonsäteen sisäänsä. Kallioita pitkin syöksyvvä vesi näytti tavallistakin kirkkaammalta kimmeltäessään suorastaan häikäisevällä voimalla, muodostivatpa päävirrasta eksyneet pisarat pienen sateenkaarenkin. Luonnon suihkulähteestä aiheutuva kohinakaan ei ollut korvia huumaava, vaan juuri sopivalla tavalla rauhoittava jättäen tilaa lintujen lempeälle liverrykselle. Näitä taivaanvaltaajia olikin runsain määrin liikkeellä, nauttivatpa nekin helposta lentosäästä.

Nurmiaukealle asteleva Sanguinaria Miradaksi ristitty elikkokin nautti olostaan. Muutama päivä oli ollut varsin pilvistä ja ankeaa, mutta tämänhetkinen säätila pyyhki tieltään kaikki menneet puutteensa. Oikeastaan sää oli ollut surkea koko naaraan saarellaolon ajan, tänne saapumisesta kun ei ollut kulunut kovinkaan pitkää aikaa. Ei koira ollut vieläkään varsinaisesti päättänyt, mitä uudessa paikassa tekisi, muttei enää aktiivisesti etsinyt ulospääsyäkään. Alkuperäisen suunnitelman mukaan naaras kun olisi hypännyt ensimmäiseen näkemäänsä laivaan päästäkseen pois jokseenkin junttimaiselta saarelta. Mutta sitten tuo itsestään liikoja kuvitellut luppakorva, Belton nimeltään, oli kertonut saaren olevan kokonaan ihmisten ulottumattomissa. Jonkin aikaa tämä oli punaruskeaa eläintä harmittanut, mutta ajatukset olivat muuttuneet muutaman päivän kuluessa. Ehkei alkukantainen elämä olisikkaan niin paha asia.

Putouksen lähelle jolkotellessaan tällaiset ajatukset eivät kuitenkaan eläintä häirinneet. Oikeastaan juuri minkäänlaisia ajatuksia ei ollut havaittavissa arpikasvon päässä, vain autuaasta olosta kielivä hymynkare. Otusta olisi voinut hyvinkin sydämelliseksi luulla, elleivät jäänsiniset silmät ja runnellut kasvot olisi olleet mielikuvaa häiritsemässä. Nuo pistävän oloiset silmät kiersivät tarkastellen ympäristöään korvien kääntyillessä suunnasta toiseen askelluksen yhä jatkuessa. Lopulta käynti päättyi aivan sinisen lammen äärelle, jolloin naaras laski päänsä aivan vederajaan. Kieli lipoi viilentävää nestettä suuhun, mutta korvat pysyttelivät yhä tarkkaavaisina ympäristön muutosten varalle.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 3, 2007, 21:51

Vesiputouksille kävi myös erään toisen, suurikokoisen koiraeläimen tie. Se oli uhrannut rusakon ruovikon suojissa ja kohdannut samalla maailman ärsyttävimmän olion. Fealicy, se mokoma valkoinen mummeli. Kuinka tuollainen oli hengissä säilynyt? Varmaan samasta syystä kukaan ei tappanut palloa miksi Tartaroskin oli tämän rauhaan jättänyt. Tuntui turhauttavalta sellainen nittiäinen hengiltä saakkaa, kun suuremmankin pystyi päiviltä saattamaan. Tartaros muljautti keltaisina kiiluvia silmiään, puisteli päätään mustan harjaksenkin heilahdellessa. Harjaksen, joka yletti selkää pitkin kulkien hännän tyveenkin. Arvet kulkivat kaulassa, tatuoitu kuvio koristeli kaulassa. Kaikinpuolin oli tämä koirasusi sellainen, joka ei jäänyt huomiotta metsässä pitkin, voimakkain askelin kulkiessaan.

Kuuma päivä saatteli uroksen etsimään viilennystä vesiputoukselta. Se seurasi jokea, joka koskeksi muuttui lähestyessään pudotusta. Ja kohta hänen edessään loisti suora pudotus alas lammelle, veden kohisten sinne pudotessa. Pää korkealla, korvat hörössä, ilmeettömänä seisoi tuo Lahkolainen tuijottaessaan alaspäin. Miksi hän sinne tuijotti? Koska hän erotti toisen koiraeläimen. Punertavan naaraan, joka oli vettä nauttimaan saapunut. Samainen naaras, jonka Tartaros oli nähnyt kerran. Hän oli toki pysynyt piilossa, ettei punertava ollut erottanut häntä, mutta.. tuo olento herätti jo silloin kaikenlaisia ajatuksia ruskean uroon päässä. Ei mitään seksuaalisia (..tai miksei toki niitäkin) vaan jotain varsin... vallankumouksellisempaa. Tartaros kun oli kovin kiero susieläin, hän halusi valtaa, kunniaa. Hän halusi olla ylpeys Herralleen.

Uros alkoi kulkeutua alaspäin. Se valitsi jalansijansa tarkasti, jottei pudonnut petolliseen veden hautaan. Loikki kiveltä toiselle, varovaisesti mutta nopeasti. Ja kohta loikkasi tuo ilmestys maan kamaralle. Se seisoi ylväästi aloillaan, pää pystyssä, katse lukittautuneena tuntemattomassa neitokaisessa. Pieni, vino hymynkaarre kohosi tuon harjaspäisen naamalle, muuttaen tuon kasvot komeiksi, oveliksi, salaperäisiksi.
"Kappas." sanoi tuo kantavalla äänellään. "Vai on neito yksin putoukselle saapunut"
Uros otti askeleen eteenpäin, hymynpoikasen yhä koreillessa kuonolla. Sen keltaiset silmät kiiltelivät jonkinlaista synkkyyttä hohkaen. "Mikä ilo silmälle."

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 3, 2007, 22:36

Koiran korvat värähtivät napatessaan ilmasta pienen äänen vieraan astellessa alas seinämää pitkin. Sekunnin verran kesti jähmettynyttä tilaa, joka naaraan oli vallannut tajutessaan seuran olevan läsnä. Pian jääsilmät kuitenkin kääntyivät äänen suuntaan, pään seuratessa nopsaan perässä. Hetkeksi oli hymy kadonnut huulilta, eihän sitä tiennyt mitä hirvityksiä tällaisella saarella eleli. Karhu oli Miradan tuntemista eläimistä suurin, eikä sellaista huvittanut edes ammattitaistelijan yksin kohdata. Moisesta hirviöstä ei kuitenkaan ollut kyse, se tuli kovin äkkiä selväksi. Ei, äänen aiheuttaja oli ruskea lajitoveri, joka loikki kiviä pitkin kohti punaruskeaa koiraa.

Tämän tajutessaan palasi virnistävä hymy pystykorvan huulille. Silmät seurasivat tiukasti toisen jokaista askelta, nenä veti vainua ilmasta. Aistejaan käytellen pyrki naaras saamaan toisesta niin paljon informaatiota, kuin ensinäkemältä vain oli mahdollista. Selvästikkin saapuja oli uros, varsin vaikuttavan kokoinen sellainen. Muutenkin vartalo kieli hyvästä kunnosta, arvet taistelukokemuksesta. Silmänsä peittyivät vähän väliä hulmuavan, mustan harjaksen alle. Miradan hymy palasi entistä ehompana; tällaista seuraa hän olikin kaivannut. Ei surkeita vinkujia, jotka olivat heti ensimmäisenä anomassa armoa.

Mustaharjan päästessä maanpinnalle kohottautui Mirakin pystympään asentoon, pyrkien antamaan itsestään mahdollisimman vaikuttavan kuvan. Jollain tavalla tuo sitä olikin näkyvine lihaksineen ja pistävine tuijotuksineen. Varsin kaunis ei naaras ensinäkemältä ollut, ei ainakaan perinteisellä tavalla. Saapuja sen sijaan oli hyvinkin komea susimaisine piirteineen ja salaperäisine hymyineen.
"Buenos tardes, hombre!",
vastasi Mirada toisen tervehdykseen käyttäen äidinkieltään ihan vain kiusoitellakseen tulijaa. Oli aina kovin mielenkiintoista nähdä, miten erilaiset persoonat tähän reagoivat. Ääni oli naisellisen heleä, mitä ei ehkä raitaturkista ihan heti olisi uskonut, mutta kuitenkin voimakas.

Samassa ruskeaturkki lähtikin jo tepastelemaan lähemmäs salaperäisen näköisenä. Pelokkaampi olisi kenties lähtenyt karkuun, mutta Mirada sen sijaan lähti urosta vastaan. Askeleet olivat rennon oloiset, mutta todellisuudessa varautuneet nopeisiinkin väistöliikkeisiin.
"Yksin olin, vaan einpä ole enään.",
lausui arpinaama itselleen ominaisella ulkomaalaisella korostuksella. Silmät olivat edelleen kiinteästi toisen kasvoissa kuin yrittäen lukea uroksen seuraavaa liikettä.
Lopulta parin metrin päässä vieraasta töpöhäntä pysähtyi. Päänsä se piti edelleen korkealla ollen tällöin vain hiukan toista pienempi. Tai no, olihan naaras toki matalampi, mutta muutoin ruumiinrakenteeltaan varmasti lähempänä toista kuin moni naaras.

"Saanein esitellä itseini, hombre. Nimeni on Sanguinaria Mirada, Dienten ylpeytenäkin tunnettu. Ketä minulla onkaan ilo puhuitella?"
Ei Mirada olettanutkaan, että lisänimi olisi mitään toiselle merkinnyt, mutta kuulostipahan tyylikkäältä. Uroksen nimeä naaras tiedusteli suosiolla itse, nimi kun oli niin kovin helppo jättää kertomatta. Näkyvästi raitakuvio antoi katseensa kiertää jälleen toisen ruumiinmuodoissa, jotka todella olivat eduksi lajilleen.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 3, 2007, 22:49

Tartaros tunsi olonsa kokoajan paremmaksi ja totesi kerta toisensa perään, kuinka viisas mies hän olikaan. Selvä, tuo oli vähän liioittelua. Oikeastaan hän kiitteli Herraansa, kun tuo antoi tälläisen naaraan saapua polulleen. Naaraan, joka oikein koukutettuna olisi hänelle hyödyksi. Sillä Tartaroksen hymy leveni, kun hän näki toisen reagoinnin. Kun uros lähestyi, ei narttu pysynyt aloillaan taikka peruuttanut, hän tuli vastaan. Rohkea. Hyvä. Ja ruuminmuoto, toinen oli lihaksikas. Kenties ketteräkin, vaikkei se vahvuus voinut ollakaan huomioonottaen koon. Se oli Tartaroksenkin huono puoli.Mutta väistelyä ei tarvittu kun leukojen ote oli niin voimakas, että vastustajan sai kynittyä hampailla leikiten.
"Sanguinaria Mirada.." toisti herra käheähkösti, pään kallistuessa, keltaisten silmien tuijottaessa. Tuo nuolaisi mustaa kirsuaan, hymähdyksen päästettä kurkunpohjalta. Vierasmaalaisuus ei lahkolaista hämmentänyt, koska hän pystyi iskemään takaisin. "Requin, masterach."

Lahkolaisten kielen hallitsi uros melkein paremmin kuin oman äidinkielensä. Hän oli pennusta laumassa elänyt ja tuon taidon oppinut. Hän oli noussut lauman johtokolmikkoon, eikä syyttä. Uros oli taidokas, juonitteleva, mutta silti Herralleen ikuisesti uskollinen palvelija.
"Riittääkö jos Miradaksi neitoa kutsun?" tuo lausui mustan harjaksen valuessa peittämään toista keltaista silmää. Tuuli nimittäin kävi vähän turkkia kokeilemassa kevyellä otteellaan.

Uros paransi ryhtiään asteen verran. "Tartaros. Mantereen läntisen Lahkon ryhmän beta." Kyllä tuokin osasi titteliään kohottaa, vaikkei siitä ylpeä ollutkaan. Ei, häntä harmitti, ettei ollut saanut koko suurta joukkoa johdattavakseen, vain betaksi olu yltänyt. Mutta Herra halusi palkita palvelijansa. Herra antoi uuden mahdollisuuden. Ajatus hykerrytti susipuolta, joka nyt kuitenkin tuijotti tiiviisti edessään olevaa, puoleensavetävää kaunotarta. Miksi ajatella vallankumousta kun tuollaista silmänruokaa oli tarjolla? Vaikkei Mirada ehkä ollutkaan sirojalkainen, uhkealla ulkokuorella näyttävä, mutta monella muulla tapaa sitten olikin.
"Olet uusi." sanoi uros sitten, kun otti askeleen lähemmäs Miradaa. Hän seisoi nyt aivan toisen edessä. korvat etukenossa, pää edelleen hieman kallellaan. "Saavuit meren takaa, halusit pois ja nyt polkumme kohtasivat. Kuinka kaunista" tuo supatteli, hymyn yhä levätessä kuonolla. Jos uros ei hallinnut charmia, niin kuka sitten?

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 3, 2007, 23:23

Suorastaan pirullisenoloinen virne nousi neidin kasvoille toisen vaihtaessa puheensa lahkolaiskieleksi. Vaikkei punainen kieltä osannutkaan, kyllä hän sen tunnisti kuullessaan. Sen verran paljon oli Lahkolaisia tullut tavattua viimeisen vuoden aikana. Ja tapettua, mutta se oli sivuseikka. Mutta mikä onnenpotku olikaan käynyt, kun saari omasikin noin uljaan Lahkolaisen asukkinaan! Ihanaa, suorastaan hykerryttävää, ajatteli arpikasvo. Samalla tuokin kallisti päänsä hiukan vinoon nuolaisten valkoisia huuliaan hitaasti.
"Jos nyt oikein nimeiltä puhuittella tahdot, niin Mirada riittää vallan mainiosti."

Samassa uros esittäytyi itsekkin komean tittelinsä kera. Vähästä ei Miradaa kuitenkaan lyöty ällikällä, päin vastoin. Tartaros itse olisi saattanut tykätä kyttyrää jos olisi tiennyt, montako Lahkon alajaostoa naaras oli pirstonut kappaleiksi. Eiväthän nuo toki mitään suuria ryhmittymiä olleet, mutta kuitenkin. Ei mitään Läntiseen jaostoon verrattavaa.
"Vai Genovan palvelija Tartaros. Kunnia tehdä tuttavuutta kanssanne."
Niin, Genova oli ainoa lahkokielen sana, jonka ulkopuolinen oli pystynyt päättelemällä oppimaan. Sanojensa tehosteeksi naaras nyökäytti päätäänkin hitaasti alaspäin, kuin kumarataakseen. Ainakaan käytöstapojen puutteesta ei koiraa voinut moittia.

Mutta sitten päästiinkin Tartaroksen selostukseen Miradan menneisyydestä. Tästä naaras ei hyvällä tahdollakaan voinut väittää pitävänsä, uroshan oli seuraillut sitä! Hymy oli jo hyytymässä, kunnes toinen näkökulma astui taistelukoiran päähän. Jos kerran Tartaros oli vaivautunut ottamaan selvää naaraan menoista, täytyi tällä todella olla jotain muutakin asiaa kuin turista joutavia. Tämähän alkaisi käydä mielenkiintoiseksi...
"Aaah, tepäs ollette hyvin asioista selvillä, Läntisen lahkon beta."
Sanan 'beta' naaras sylkäisi suustaan väheksyvään sävyyn, sillä kunnianhimoiselta vaikuttava olento ei taatusti ollut täysin tyytyväinen asemaansa. Vain johtoasema olisi tarpeeksi, siitä molemmat koiraeläimet olivat varmasti yhtä mieltä.

"Mikä suokaan minulle tälläisen suuren ilon olla mielenkiintonee kohteena, Tartaros?"
Äänestä ei oikeastaan voinut havaita aiempaa närkästystä, mutta silmät olivat ehkä hivenen ilottomammat. Odottaessaan toisen vastausta siirsi raitaturkki tassujaan parempaan asentoon ja heilautti päätään sulokkaasti. Pitäisi antaa juuri oikeanlainen kuva, niin kaikki menisi hienosti.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 3, 2007, 23:38

"Ssh Mirada." hyssytteli uros yhä rauhallisesti, vaikka sen kehosta huomasi että naaras oli potkaissut juuri oikeaan sanaan puheissaan. Sillä niin, betan titteli ei järin urosta ilahduttanut. Sen korvat iskeytyivät takakenoon ja keltaiset silmät leimahtivat, mutta hyvin pian nousivat korvat jälleen höröön ja hymy palautui. "Olet järkevä nainen. Minulla tosiaan on asiaa sinulle."
Voi Tartarosta. Hän ei näyttänyt juuri saavan punertavaa lämpenemään itselleen, joten oli viisainta siirtyä suoraan työasioihin. Puolisusi hymähti, heilautti harjaksen silmiltään ja väläytti virneen tapaisenkin. Seisoi siinä pää ylväästi ylhäällä, turkki hieman hulmahtaen.
"Näytät tietävän ryhmästämme." puolisusi jutteli, kun astui askeleen sivumpaan kuin saadakseen lisätilaa tarkastella naaraan kehoa. Musta käänteli korviaan, antoi ryhdikkyytensä taas palata.

"Herra kertoi minulle tästä pienestä ryhmästä saarella. Ja Herra ei ole tyytyväinen. Koska hänen suosionsa on oleva kasvava, mutta tilanne täällä ei ole kummoinen. Siksi minä uskollisena palvelijana olen suova Herralleni täyden tukeni. Ja tehtäväni on koota samalla tavalla ajattelevia mukaani, jotta yhdessä me voisimme kaataa tämän surkeasti toimivan toimintatavan ja parantaa sitä. Puolikuulaiset on tapatettava joka ikinen ja Misery Musta on korvattava."
Tartaros puhui hyvin asiallisenna, selkeällä äänellä vaikuttavaan sävyyn. Se tarkkaili taistelukoiraa koko ajan, tietäen varsin hyvin mitä tulevan pitäisi jos Mirada kieltäytyisi. Hänen olisi laitettava henkensä likoon ja tapettava toinen. Vaan Tartaros tiesi onnistuvansa, sillä Herra antoi hänelle tukensa. Uros lipaisi huuliaan.
"Ja se on syy, Mirada, miksi sinua olen tarkkaillut. Koska haluan sinut rinnalleni. Koska yhdessä me voisimme saada tämän Lahkon kukoistamaan! Siksi haastan sinut kamppailuun, Sanguinaria Mirada."
Haastaessaan punertavan astui uros taas askeleen sivumpaan, kääntyi sitten naaraan suuntaan. Seisoi yhä ylväänä pää pystyssä, keltaiset silmät oveluutta, synkkyyttä, salaperäisyyttä täynnä. Ja voimaa, itsevarmuutta. Niin usein oli uroskin joutunut taistelemaan, vaikkei se ollut tapahtunut kehän sisällä. Hän oli koulutuksen saanut ja valtansa eteen tappamaan joutunut. Geenit tekivät hänestä samanlaisen verenhimoisen tappajakoneen kuin hänen isänsäkin oli.
"Taistele kanssani ja osoita, että olet kykenevä rinnalleni puollustamaan Herraa!"

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 4, 2007, 0:05

Koiraeläimen hymy muuttui jälleen hurmaavammaksi sen huomatessa, kuinka oli osunut maaliinsa arvostelemalla toisen asemaa. Moinen olisi naaraaseenkin uponnut kuin veitsi voihin, niin miksei sitten urokseenkin? Tyhmempikin tajusi, että olennot olivat varsin saman kaltaisia keskenään. Kunnianhimoisia, vain parhaaseen tyytyviä. Mikä olisikaan parempaa, kuin kaksi parasta tyytymässä toisiinsa?
Ennen kuin Tartaros aloitti kertomuksensa Lahkon tilasta, nyökkäsi Mirada ymmärtämisen merkiksi. Hän todella tiesi yhtä ja toista Lahkosta, luultavasti enemmän kuin yksikään toinen järjestöön kuulumaton. No, jos Puolikuulaisia ei otettaisi lukuun.

Ja siinä se sitten tuli; taisteluhaaste. Moinen ei taaskaan naarasta hätkäyttänyt, hänhän olisi haastanut itse toisen kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Oikeastaan olihan se oikein soveliastakin, että mies teki aloitteen, jos niin tahtoi ajatella. Vaistomaisesti siirtyivät jalat vankempaan haara-asentoon, muutoin eläimen olemus ei juuri muuttunut. Paitsi hymy ehkä leveni hieman, mikäli mahdollista.
"Hyväksyn haasteesi, Tartaros, Läntisen ryhmän beta.",
sanoi Mirada sitten yksinkertaisesti. Haasteissa kannatti puhua selvästi, ettei tulisi ymmärrettyä väärin.
"Mutta sinun lienee syytä ensin tietää jotaikin."

Pitäessään toista jännityksessä lähti Miradakin kääntymään kohtisuoraan toiseen nähden. Viimeinen kunnon taistelu kehässä oli viimeistäänkin osoittanut, kuinka sivuttainolo saattoi muuttaa koko tulevaisuuden. Tuota iltaa mietiessään nuolaisi naaras jälleen huuliaan viekoittelevasti ja käänsi korvansa toista kohti.
"Minä en kuulu Lahkoon. Mutta mikäli minut päihität, olet oikeutettu minut Herrallesi ottamaan."
Juhlallisen julistuksen perään seurasi lyhyt hiljaisuus. Lihakset kiristyivät ja ajatukset keskittyivät käsillä olevaan tapahtumaan. Aurinko helotti kuumana taivaalta, mutta paahteella ei ollut nyt mitään vaikutusta maankamaralla seisoviin eläimiin.

"Ja toisekseen..."
Naaras laski päänsä vaakatasoon ja lähti hiipien kiertämään urosta. Askeleet olivat pehmeät ja äänetömät, katse terävä. Ääni madaltui hennoksi kuiskaukseksi.
"Minä ottelen vain voittaakseni."

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 4, 2007, 0:18

Tartaros virnisti leveämmin, pahaenteisesti. Sen kaikki lihakset jännittyivät, vavahtivat karvapeitteen alla. Kuin kone ottivat jalat paremman asennon, pään laskeutuessa alemmas virtaviivaiseksi kehon kanssa. Silmiin syttyi uusi palo. Jos joku Reviirin saaren koira olisi urosta katsellut, olisi pelko heidät syleilyynsä ottanut. Sillä niin paljon muistutti tuo kookas susipuoli nyt harmaata isäänsä, urosta, joka tappoi niin monet syyttä ja vihollisetkin lannistumatta.
"Arvelinkin, ettet kuulu joukkoomme." puheli Tartaros silti yhä imelähkösti, vaikka sen silmissä paloikin aivan erilainen tuli. Se seisoi jämähtämättä paikoillaan, kun pieni irve alkoi kohota sen kuonolle. Hampaat alkoivat paljastua, korvien painuessa tiukemmin niskaa vasten. Sydän sykki ja adrenaliini virtasi. "Jos voitan, pääset kanssani huipulle, kultaseni. Minun avullani."

Vieläkään uros ei hyökännyt, sillä se katsoi kuinka Midara aloitti kiertelyn. Monet aloittivat kahakan noin, muttei Tartaros. Hän oli oppinut läksynsä hyvin- Älä kierrä vastustajaasi, vaan hyökkää suoraan. Se hämmentää, kunhan olet nopea.
Punertavan lausuma kuiskaus sai uroksen hymähtämään. Se antoi nyt irvistyksen levittäytyä täydellisenä, niskakasrvojen noustessa pystyyn. Kuin mustuaiset tuskin havaittavan kokoisiksi olisivat muuttuneet, kuolan erottuessa rihmoina leukojen välissä.
"Siinä tapauksessa tulemme kuolemaan käsi kädessä!" tuo karjaisi niin kovaa, kuin saattoi aggression täyttämä susi vain keuhkoistaan ärjäistä. Ja sillä samalla sekunnilla oli ruskea liikkeellä. Sen tassut ruopaisivat maata, kun voimakkaan askeleen turvin tuo hyökkäsi kohti koiraa. Sen aikomus oli viiltää tassunsa kynsillä Miradaa, mielellään olisi jopa täytäissyt toisen kumoon, mutta tassun aiheuttamat ruhjeetkin kelpasivat paremmin kuin hyvin.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 4, 2007, 0:34

Tartaros oli nopea, muttei riittävän nopea. Kaikenlaiset tekniikat oli Mirada nähnyt ja oppinut tuntemaan, monet paremmin kuin hyvin. Oli kuitenkin pienoinen yllätys, että viileä mustaharja käytti tässä tilanteessa yllätykseen perustuvaa hyökkäystä, olisi luullut toisen jo tietävän, ettei naaras ole hätkähtävää sorttia. Edelleen virnistellen hyppäsi Mirada vain sekuntin murto-osaa myöhemmin jännitettyjen takajalkojensa avulla sivuun niin, että toisen aloitushyökkäys ei juurikaan päässyt edes hipaisemaan maaliaan. Näytti ehkä siltä, kuin punaturkki olisi hypännyt sivulle paetakseen, mutta siitä ei toki ollut kyse. Jalkojensa osuessa maahan pyörähti tämä saman tien ja jännitti jalkansa uuteen hyppyyn, tälläkertaa kohti aggressiivista ruskeaturkkia tarkoituksenaan upottaa hampaansa toisen niskaan.

Toisin kuin uroksesta, ei Miradasta ollut juurikaan havaittavissa ulkoisia muutoksia taistelun alettua. Edelleen oli leveä hymy koristamassa tuon huulia, kulmat olivat keskittymisestä tosin rypistyneet. Taistelu ei ollut tälle olennolle kamppailua hengestään, vaan leikkiä, joka teki elämän mielenkiintoiseksi.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 4, 2007, 0:41

Kyllähän Tartaros oli arvannut, ettei hänen iskunsa osuisi. Harmi sinänsä. Mutta koska hänen oli yksinkertaisesti pakko voittaa tämä, käytti hän kaikkia mahdollisia keinoja, joita vaan pystyi. Aggressio veti uroksen tappajakoneeksi ja sen hän antoi näkyä kuin demoni, joka jättää valeruumiinsa ja näyttää oikean minänsä.
Mirada teki väistöliikkeen, hyökkäsi takaisin. Ja Tartaros ei ollutkaan sellainen että hän väistäisi. Uros loikkasi nimittäin myös kohti -- tai no ei loikannut. Juoksi. Liisi maata vasten kuin haukka, tassut tuskin tuntuivat koskettavan pohjaa. Vaan kyllä ne niin tekivät, potkivat puolisutta eteenpäin. Leuat ammollaan tuo nimittäin pyrki ikäänkuin juoksemaan Miradan alle, sillä tuohan kirjaimellisesti hyppäsi Tartarosta kohden. Ja Tartaros loikkaisi ilmaan vasta sitten, kun oli kyllin lähellä. Sen leuat olivat valinneet maalikseen Miradan jäntevän kaulan. Tosin, jos koira yrittäisi väistää iskun (mikä oli varsin hankalaa kaikkien tassujen ollessa irti maasta..) voisi uros tarttua mihin jäseneen tahansa. Jalasta voisi kiskaista niin, että Mirada kaatuisi maahan ja olisi hetken täysin puollustautumiskyvytön. Sillä Tartaros halusi tämän hoituvan nopeasti. Ja hän halusi ehdottomasti voittaa. Hän halusi Miradan tulevan uskolliseksi itselleen, tahtoi toisen tulevan alaisekseen.
Tahtoi valloittaa saaren voimakkaan taistelijaneidon kanssa.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 4, 2007, 0:50

Mirada oli tehnyt kerrassaan naurettavan virheen antaessaan itsensä ilmahyökkäyksen valloille. Toinen kun hyppäsi helposti mukaan leikkiin nähdessään heikon kohdan puolustuksessa. Nopeasti naaras vaihto taktiikkaa ja vaihto aseekseen ojennetut etutassunsa, tarkoituksenaan raapaista Tartarosta jonnekin kasvojen tienoille. Sinänsä riskialtista, käpälä voisi hyvinkin päätyä toisen kitaan. Mutta parempi sekin kuin kuristusote, josta ei niin vain pois päästykään. Asento ei sinänsä muuttunut, vaikka taktiikka vaihtuikin. Isku ei edes täydellä voimalla osuessaan olisi lainkaan vakava, lähinnä saisi toisen hyökkäyksen pysähtymään.

// Taistelukirjoitus on hitsin vaikeaa... Anna anteeksi aloittelijalle. //

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 4, 2007, 0:55

>Antaa mielen vaan ottaa vallan~<

Nainen, olet petollisuus.
Miradan isku nimittäin toimi hyvin. Kun etutassut muuttivatkin suuntaam iskivät alaspäin, ei Tartaros ehtinyt mitenkään väistää. Kynnet iskeytyivät uroksen otsaan, riipaisivat kasvoja. Se sai kivun kuohahtamaan uroksen sisällä, mutta karjaisemaan ei Lahkolainen ehtinyt. Ei, vaikka punainen veri alkoi valua pujotellen kasvoja pitkin, silmien yli, leualle kulkien.
Mutta jos joku luuli, että Tartaros olisi luovuttanut yhden onnistuneen iskun takia.. ehei. Hän ei voisi kutsua itseään lauman toisiksi ylimmäksi, jos niin tekisi.
Puolisusi ei lannistunut vaan toimi samalla sekunnilla, heti vaikka oli kipeän riipaisun kasvoilleen saanut. Se koitti puristaa leukansa Miradan takatassuun. Jos susikoira onnistuisi, voisi hän voimillaan kiskaista naaraan kehon voimalla maahan, että kunnolla tömähtäisi. Sillä se sattuisi. Tartarokselle kun oltiin lihasta ja suurta kokoa luotu ja tämä voisi hyvinkin onnistua ajatuksissaan - jos vain saisi takajalasta voimakkailla leuoillaan kiinni.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 4, 2007, 1:08

Raitaselkä tunsi terävien kynsiensä viiltävän toisen ihoa veren värjätessä kaiken koskemansa punaiseksi. Harmi sinänsä, että oli toisen koreita kasvoja pitänyt vahingoittaa, mutta pakko oli pakko. Kaikesta huolimatta suunnitelma ei ollut toiminut ihan toivotulla tavalla, se ei pysäyttänytkään uroksen hyökäystä, laimensi vain. Niinpä lähes samalla hetkellä Mirada tunsi toisen terävien hampaiden pureutuvan jalkansa ympärille. Ote oli luja, muttei välttämättä järin pitävä, takakoipi kun ei ollut mitenkään tukevasti hampaiden puristuksessa. Varsin kivuliaasti lakkasi neidin ilmalento tämän tömähtäessä maahan. Pienenä norona valui verta nyt punaisenkin suusta, sen verran inhottavasti oli pää maahan tärskähtänyt. Nopeasti tuo kuitenkin yritti saada samaten omat hampaansa Tartaroksen takajalkaan kiinni, naaraan leuat kun olivat mätkähtäneet aivan raajojen vierelle. Luultavasti tuo ei edes ollut huomannut omaa verenvuotamistaan.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 4, 2007, 1:16

Tartaros tunsi mielihyvän, joka leimahti adrenaliinin täyttämään kehoon valtaisana aaltona. Olihan hän onnistunut mallikkaasti. Sai raidallisen iskeytymään maahan voimalla, millaista ei koiraeläin halunnut kokea. Ja huomasipa koirasusi jopa, että tämä hyökkäys antoi koiralle mainion tilaisuuden tarrata hänen koreisiin takajalkoihinsa. Siitä ei harjaspäinen pitänyt, ideasta nimittäin. Siksipä se ei jäänytkään miettimään mikä olisi järkevin tapa puollustautua, vaan syöksi leukansa kohti Miradan niskaa - tai oikeastaan, kurkkua. Halusi upottaa hampaansa toisen kaulaan, halusi tuntea sykkivän valtimon.
Miradan hampaat tarrautuivat takajalkaan. Se sai irveen kasvamaan uroksen kuonolla, muttei pysäyttänyt suunnitelmansa toimeenpannutta puolisutta. Sillä hän todellakin halusi tarrata naiselliseen kaulaan. Hän saattoi sitten kiristää naaras samalla niin, että toinen irroittaisi oman otteensa takaraajasta.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 4, 2007, 1:29

Ote uroon takajalasta kiristyi samalla kun ruskea puolisusi hyökkäsi kohti naaraan kaulaa. Tässä vaiheessa ei Mirada tehnyt elettäkään puolustaakseen henkitorveaan, se vain ei yksinkertaisesti ollut mahdollista. Milläpäs koira olisi yhtäkkiä päässyt ylös nousemaan ja vielä nopeaa iskuakin väistämään? Ei, koira vain puri hampaansa toisen jalkaan niin lujaa kuin jaksoi, valmistautuen tulevaan iskuun. Odottaa ei tarvinnut kauan, kun naaras jo tunsi mustaharjaisen leukojen kietoutuvan kaulansa ympäri. Kipu oli huumaava, ja olisi saanut monet anelemaan armoa. Mutta ei, tämä taistelija ei tulisi koskaan pyytää henkensä säästämistä. Mieluummin kuolisi kunniakkaasti, jos niin kävisi. Mutta kuoleman aika ei tosiaan olisi tänään, niin naaras oli päättänyt. Niinpä se vetäisi toisen verestä punertuneen etukäpälänsä taaksepäin ja huitaisi sen lähes sokkona koirasuden kasvoille. Hapuillen ja henkeään haukkoen naaras siirsi kyntensä toisen silmäkulmaan ja pihisi:
"Josh et... Tahdo sokheutua tässä ja nhyt... Päästät irti..."
Ehkä vähän raukkamainen temppu, mutta voisi toimia. Olisihan aivan mahdollista, että toinen keksisi muunkin keinon päästä naaraan tassusta kasvoillaan, mutta tämä oli parasta, mitä Mirada kivuissaan keksi.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 4, 2007, 1:36

Tartaros pääsi juuri nyt kuningaspaikalle, mistä häntä ei saisi pois. Ikinä. Sillä kun puolisusi kurkkuun tarttui, hän myös pysyi siinä. Hampaat olivat kuin veitset jotka lihaa leikkasivat. Ne pureutuivat yhä syvemmälle. Jalassa jomottava voimakas kipu lisäsi tätä huumaavaa kiduttamisen tunnetta, uroksen pidellessä kaulaa voimakkaammin kuin pitkään aikaan. Koska hän tiesi, että tämä neito ansaitsi kunnon kidutusta osakseen. Vain hän niin voisi voittaa ja saada naaraan luottamuksen, uskollisuuden puolelleen.
Mirada huitaisi tassuillaan ja osui Tartaroksen poskeen. Keltasävyiset silmät leimahtivat kivusta, kun syvä haava sykki kipua ja pulppusi verta. Mutta tuo vaan paransi otettaan, leveensi tassujensa asentoa ja puri tiukemmin kiinni kurkusta. Hän vaikka tukehduttaisi toisen tajuttomaksi, jos tarve vaati. Mutta sitten toisen tassu painautui hänen silmäkulmaansa vasten.
"Pidänh tyylishtäsi." tuo sähähti hampaidensa raosta, muttei aikonut suostua pyyntöön. Uros nimittäin keräsi kaikki voimanrahtusensa. Hän aikoi kurkusta pidellen repiä koko Miradan ruumiin ilmaan. Niska joutui koetukselle, leuatkin - mutta Tartaros halusi onnistua. Se halusi näyttää raivoavan voimansa! Jos hän vain onnistuisi, ei Miradakaan saisi silmiä sivallettua ja Tartars iskisi naaraan kehon suoraan vierellä olevaan suurehkoon kiveen. Se ei tuntuisi kivalta, kehkot kokisivat äkkityhjenemisen.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 4, 2007, 1:50

Suunnitelma meni pahoin mönkään, ainakin tällä hetkellä niin tuntui. Olisihan se toki mukavaa ansaita teoillaan toisen kunnioitusta, mutta juuri nyt se ei lohduttanut lainkaan. Niinpä naaras tyytyi vetämään kyntensä vielä kerran läpi kuristajansa kasvojen ja päästi sitten irti tämän jalasta. Mielessä oli käynyt, että olisi yksinkertaisesti pitänyt kaikin voimin kiinni toisen koivesta, pahapa sellaisessa asennossa oli mihinkään liikkua. Mutta pitkän päälle olisi luultavasti parempi tulla toisen heittämäksi kuin kuristua kuoliaaksi. Niinpä uroksen kivi-isku onnistui oikein hyvin, Mirada iskeytyi kylki kovalla voimalla suoraan kovaan, kylmään kiveen. Keuhkot olisivat luultavasti tyhjenneet äkisti jos niissä ilmaa olisi ollut, mutta kuristuksissa oltuaan ei moista päässyt tapahtumaan. Kaikki ilma kun oli hampaiden raoista ulos puhallettu eikä uutta oltu saatu tilalle. Vaikka kipu olikin lamauttava, ei se estänyt naarasta yrittämään puolustautua viimeseen asti. Niinpä se käänsi päätään äkisti kohti urosta, jolloin luultavasti ote pääsisi irtoamaan. Otteella kun oli hyvinkin tapana löystyä heittotyylisten iskujen jäljiltä.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 4, 2007, 2:00

Yleensä ne löystyivätkin, mutta Tartaros oli oikea pureutuja. Kuten sanottu, hän ei kurkkupaikasta luopuisi kirveelläkään. Se oli toisinaan surullista, purra nyt noin kiinni. Mutta myös tappavaa. Jos taistelussa olisi ollut kolmaskin osapuoli, ei Tartaros olisi pystynyt puollustautumaan vaan häneen oltaisiin saatu leuoilla kunnon isku. Vaan onneksi oli vain hän ja Mirada. Kahden vesiputuksen äärellä, taistelun tiimellyksessä.
Kun koira yritti iskeä hampaillaan takaisin, ei uros keksinyt kuin yhden tavan mitä tehdä että pystyisi pitämään otteensa. Tuo antoi jalkojensa lähteä alta ja kirjaimellisesti putosi Miradan ruumiin päälle. Näin Miradan leuat nbapsaisivat tyhjää. Tilanteessa oli toki se huono puoli, että nyt ruskea uros oli varsin hankalassa asennossa eikä pystynyt tekemään iskuja röhnöttäessään makuuasennon kaltaisissa merkeissä, hampaillaan roikkuessaan samalla kiinni neidon kaulassa.
"Luovuttaisith nyth jo suoshiolla." supatteli uroo hampaidensa raosta, korvat tiukasti niskaa vasten painettuina. Kipu viilsi takasessa ja varsinkin kasvoissa. Mutta kipua ehtisi surkutella myöhemmin. "Mhinä en päästä ithri, vaikka rhepisit thakaraajani. Enhkä halua tukehduttaa noinh hyvää taisthelijaa kuin shinä. Tule rinnalleni, Mirada."

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 4, 2007, 2:10

Taistelupari oli varsinaisessa pattitilanteessa. Tartarosta ei ilmeisesti saisi otteesta luopumaan, mutta Miradan ylpeys ei olisi millään tahtonut anta periksi luovuttaa. Voi kun olisikin ollut Diente, koiran kasvattaja, huutamassa pelin poikki ja käskemässä luovuttaa. Mutta niin ei ollut, vain kaksi koiraeläintä jotka makasivat kiveä vasten varsin hullunkurisessa asennossa. Naaras ei ollut saanut henkeä enää aikoihin ja silmissä alkoikin sumeta ikävästi. Taju lähtisi hetkellä millä hyvänsä, ja ottelu päättyisi kertaheitolla siihen. Niinpä, mikäli tahtoi osoittaa minkäänlaista kunniakkuutta, oli jäljellä vain yksi vaihtoehto.
"Mhinä... Olen... Shinun...",
sai naaras pihistyä vaivalloisesti. Uros oli voittanut, minkäs sille mahtoi. Mirada oli kohdannut parempansa eikä voinut muuta kuin odottaa, irrottaisiko susipuoli otettaan vai antaisiko naaraan kuristua kuoliaaksi.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 4, 2007, 12:05

Kun Mirada sai viimeisenkin sanan pihaistua kurkustaan, nousi kierous ja voittajan ylpeys harjaspäisen silmiin. Sillä sekunnilla se irrotti kuolettavan otteensa naaraan kaulasta. Se lipaisi verta huuliltaan. Maku oli huumaavan herkullinen, muistui mieleen heti uhrattu jänönen. Tartaros oli Herralle pahoillaan niin mitättömästä uhrilahjasta ja puolisusi lupasi ajatuksissaan korjata tilanteen kyllä pian.
Mutta nyt tuo ruskea seisoi paikoillaan. Se huohotti, rintakehä kohoili. Veri norosi kasvoja pitkin, sai uroksen varsin pelottavaksi näyksi. Silmien ylitsekin verinorot kulkivat, leukoja myötäilivät ja pisaroina putoilivat suullekin. Uros hymähti, hymyili vinoa hymyään.
"Viisaskin vielä" se lausui käheästi kuiskaten huuliaan verestä nuoleskellessaan. Takaseen ei uroo vinut luoda niin paljon painoa - Miradan voimakkaan leuat olivat tehneet tehtävänsä ja saaneet sen araksi. Mutta oli tämä kaikki vaivan arvoista.

"Minä muistan lupauksesi. Ja jos sen erehdyt rikkomaan, on Herra tuleva sinua kauttani rankaisemaan." puheli harjaspäinen. Sitten se ravisteli verisiä kasvojaan, muutaman pisaran lennähtäessä ruohikollekin. Puolisusi suuntasikin kulkunsa veden rajaan. Sen kävely ei ollut järin kaunista, takasta kun hieman ontui, mutta kasvoilta kipua ei pystynyt lukemaan, niin ilmeettömät ja rauhalliset olivat. Päänsä uros upotti viileään veteen, putsaten veren noroavan niiltä. Se kiskaisi pian kuitenkin päänsä takaisin pinnalle, voimalla että pisarat kristallisina ilmaan sinkoilivat.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 4, 2007, 12:36

Tartaroksen irrottaessa otteensa mätkähti kuristuksista päässyt punaruskea kyljelleen makaamaan verestä punertuneelle nurmikolle. Nopeasti tuo kuitenkin käänsi itsensä vatsalleen, mistä olisi helpompi päästä vaaran uhatessa taas jaloilleen. Tosin tällä hetkellä ei seisominen tulisi vielä onnistumaan, silmät olivat yhä sumeina ja naaras yski raivokkaasti saadessaan hengityksensä taas kulkemaan.
Jonkin sekunnin kuluttua avasi Mirada siniset silmänsä, kääntäen ne heti ruskeaan urokseen. Yleensä kylmät silmät tuijottivat nyt toista kuin olisivat voineet kietoa tämän tuliseen pyörteeseen. Häviö oli kova paikka raitaturkille, mutta ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin. Mirada saisi lopultakin etsintänsä päätökseen ja mikä tärkeintä, oli hän löytänyt myös jälleen itselleen herran. Lahkon myötä tulisi toki toinenkin Herra tutuksi, mutta ihmisten käskyjä tottelemaan tottunut naaras olisi loppujenlopuksi hyvillään kun oli joku, jonka toiveet toteuttaa.

Edelleen naaras huohotti raskaasti Tartaroksen lähestyessä vesirajaa, mutta yskimisen oli tuo sentään saanut kuriin.
"Minjä pidän aina lupauukseni, sen tulet tietämän."
Ääni oli käheytynyt, mutta silti kova ja varma. Vaikka raajat tärisivätkin lihasten äkillisestä jännityksen pyrkautumisesta, nousi Mirada silti seisovilleen, joskin vähän hapuillen. Päästä huippasi, mutta sitä ei naaras toiselle näyttänyt, vaan lähti kävelemään ruskeatutrkin vierelle. Haavat oli syytä pestä saman tien tai seuraukset voisivat olla ikävät.

"Et ole mikään turha taistelija, Tartaros.",
sanoi naaras päästessään tämän vierelle. Hymy palasi jälleen punaturkin kasvoille tuon huomatessa, että oli todellakin saanut muutaman kunnon iskun toisen komeille kasvoille.
"Sääli että piti koreita kasvojasi vahingoittaman."
Ääni ei ollut millään tavoi anteeksipyytävä, ennemminkin ivallinen. Toisellahan tässä oli anteeksi pyydettävää, melkein oli kuristanut kauniin leidin! Pian 'leidi' kuitenkin käänsi omatkin kasvonsa kohti välkehtivää vettä antaen kaulalta valuvien verinorojen tippua värjäämään laineita. Varsin kauniistikin nuo sekoittuivat läpinäkyvään lampeen, pyörien sen syleilyssä.

Mustaharjan kiskaistessa päänsä ylemmäs lensi vettä komeassa kaaressa pystykorvan päälle. Oikeastaan tämä tuntui vain mukavalta, kuuma ilma kun oli tehnyt taistosta vielä tavallistakin uuvuttavamman. Uiminen ei olisi mietnkään huono idea, ei varmastikkaan. Tosin valkokuono ei puuhasta liiemmin pitänyt pakollisen merimatkansa jälkeen, mutta jos tänään tehtäisiin poikkeus. Niinpä sen kummempia kyselemättä liukui Mirada veteen lähtien uimaan pientä rinkiä. Katse kääntyi ilkikurisine hymyineen taas urokseen. Tulisikohan tuo perässä?

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 4, 2007, 12:56

Tartaros katsoi sivusilmällään Miradaan, joka raahautui lähemmäs häntä. Verta vuotavana, raukka parka, mutta ansaitsi tuon kun itse oli hänen komeat kasvonsa tärvännyt! No, haavat kyllä paranisivat ajan kanssa. Susipuoli lipaisi huuliaan. Toisen sanat suorastaan ilahduttivat ruskean mieltä. Oli varsin mukavaa tietää olleensa hyvä.
"Voisin sanoa samaa." Tartaros tokaisi ja antoi kasvojensa kääntyä katsomaan raidallista. Vino hymy koreili yhä ilkeäksi kuvatuilla kasvoille, joilla nyt muutamat haavat kulkivat. Käheä naurahdus pääsi tuon huulilta. "Olen oikein tyytyväinen."

Kasvojen vahingoittamiseen ei Tartaros viitsinyt edes vastata. Se istahti rannalle, tuijotti eteenpäin lasittunein silmin. Ajatuksissaan se suunnitteli jo tilannetta eteenpäin. Musta harjas pöllähti tuulessa, vesipisarat putoilivat poskien karvoilta ja otsahiuksilta.
"Herraan sinun on tehtävä vaikutus, vaikka minuun jo teitkin." sanoi koirasusi vain tokaisten ja katsahti Miradaan. "Uhraa Herralle, kuuntele Herraa. Hän lähettää sanansa kauttani. Avoin mielin ota vastaan Hänen oppinsa ja pystypäin toteuta Hänen tehtäväänsä." opasti uros kylmähkön kolkolla äänellään, vakavana kuin patsas. Hymy oli nimittäin jo laimennut, katsekin vain toljotti tietämättömään. Tartaros päätti selittää nyt kaiken tältä istumalta. Jotta Mirada voisi kysyä paremmin jos hänen mieltään jokin kolkutti ja jotta hän heti alusta saisi päähänsä ajatuksen tehtävästään.

Ja nyt Mirada meni veteen. Tartaros kohotti kulmaansa, ilkeän vinon hymyn kohotessa kuonolle. Musta harjas oli valunut märkänä silmän edelle, uroon vain istuskellessa veden rajassa. Mutta itseään tuo ei viileään syleilyyn raahannut. Tuntisi olonsa vain säälittäväksi pennuksi. Susikoira tuhahti ja jatkoi puheluaan.
"Tehtävämme on käännyttää joukkoomme lisää Lahkoon tyytymättömiä. Niitä, jotka eivät ole vielä siihen tutustuneet. Mutta voimme yrittää myös Lahkolaisia, vaikka se on äärimäisen vaarallista - Misery Mustan tai kenenkään muun johtoportaassa ei tule tietämän tekemisistänne. Minä itse parhain mahdollisin keinoin pyrin nousemaan Miseryn suosioon. Ja jos joku ei suostu joukkoomme ja olemme jo paljastaneet tietoja hänelle.." selitteli tuo ja mitä pidemmälle lauseessa hän pääsi, sen leveämmäksi ja kierommaksi hänen kuononsa hymy muuttui. "..on hänen kohtalonsa olema kuolema. Ei sääliä, olipa vastassa naaras, uros, pentu tai vanhus."

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 4, 2007, 13:18

Tartaroksen kertoillessa vakavaan sävyyn tehtävästään ui Mira vielä muutaman ringin viilentävässä vedessä. Vesi tuntui oikein mukavalta kuumana päivänä, helpotti oloa kaikin tavoin. Samalla tuo piti katseensa tiukasti suuret suunnitelmat omaavassa Lahkolaisessa ja kuunteli tarkasti. Vino hymy nousi naaraan kasvoille ja kulmat kohosivat tämän pysähtyessään polkemaan vettä paikoilleen. Vai sellaista oli uros suunnitellutkin. Ei mitään normaalia "Lahkolle kaikki valta" vaan pikemminkin "Tartarokselle kaikki valta." Asia oli neidon mielestä kovin huvittavaa ja tuo naurahtikin heleästi lähtiessään uimaan takaisin rannalle. Onnekseen punaisen turkki oli kovin lyhyt, eikä näin ollen näyttänyt kastuessaan ällöttävältä mytyltä.

Kiivettyään takaisin maankamaralle ravisti koira itseään voimakkaasti. Olo oli paljon parempi, haavat olivat tyrehtyneet kylmän veden vaikutuksesta. Edelleen vinosti hymyillen tuo käänsi katseensa jälleen urokseen ja istahti tämän vierelle.
"Tiedän varsin hjyvin, mitäi minun tulee tehdä Genovaa palvellakseni. Yhtä vain mietin..."
Seuraava tulisi ärsyttämään ruskeaturkkia, mutta siitäkös naaras vain piti. Ei tuo varmastikkaan tappaisi Miradaa, kun juuri oli puolelleen käännyttänyt. Ei hänellä ollut yksinkertaisesti varaa moiseen, niinpä pystykorva otti tilanteesta kaiken ilon irti. Se kumartu lähemmäs toisen korvaa.
"Tiedätkö sinä? Minun korvaani tämä kuuloostaa kovin siltä, kuin Tartaroksella olisi jokin aivan toinen päämäärä kuin Lahkon hyvinvointi."

Ilkeästi virnistäen naaras veti päänsä kauemmas ja katseli toista tämän keltaisiin, vaaraa uhkuviin silmiin. Tokihan uros palveli Herraa koko sydämestään, mutta olikohan tuo aikain saatossa hiukan unohtanut jotain? Että Herran tahto ei välttämättä olisikkaan ruskeaturkin yksinvaltius, vaan kenties jotain aivan muuta? Ehkä mustaharja oli nyt hiukan sotkenut omat ja Herransa edut keskenään. Mirada ilmaisi ajatuksensa koko olemuksellaan, vaikkei niitä ääneen sanonutkaan. Ei sen tarvinnut, kyllä vihjailevaan sävyyn lausutut sanaset ja kiusoitteleva irvistys riittäisivät vallan mainiosti.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 4, 2007, 18:59

Miradan ei pitäisi ottaa riskejä, kun kyseessä on Tartaros. Sillä tämä uros ei kestänyt minkäänlaista irvailua ja väheksyntää, kun se kohdistui häneen itseensä. Hän saattoi kyllä tappaa, kyllä hän jonkun löytäisi aina tilalle. Niin Herra oli luvannut.
Siksi Tartaros mulkaisi _hyvin_ terävästi Miradaa, kun tämä oli saanut pienen vittuilunsa ilmoille. Ja samalla sekunnilla iski uros valtavan tassunsa kohti vierellä istuvan naaraan kasvoja. Hän haluaisi vain läimäyttää toista kivuliaasti (ehkä myös jättää naarmut poskille) varoituksena, ettei turhaa irvailua suvaittu.
"Ai että tekisin tämän oman valtani takia?" saneli uros murhanhimoisella sävyllä, tuijottaessaan tiukasti Miradan kasvoihin. Kuin aikoisi porata katseensa läpi tuon koiran pään ja ajatusten. Korvat hörössä, katse muuten rauhallisena ja tyynenä, ilmeettömänä. "Sanakin tuollaista ja teen sinusta selvää jälkeä, narttu. Miksi tulisin vaivaiselle saaripahaselle vallan vuoksi? En kiistä, etteikö valta maistuisi herkulliselle, mutta olisin voinut saada haltuuni viisi kertaa suuremman ryhmän!"
Tartaroksen ei kuulunut puhua omia ajatuksiaan ja toimintaperiaatteitaan tuolle naiselle. Toki hän himoitsi valtaa ja teki kaikkensa saadakseen sitä, mutta silti hän oli uskollinen Herralleen. Hän oli oppinut palvelemaan tätä jo pienestä. Herra oli hyvä ja tälle oli uros myynyt koko mielensä. Hän ei sietänyt, että häntä väheksyttäisiin Herransa palvelijana.

Tuon jälkeen rusautti uros lapojaan. Jumissa lihakset olivat, minkä sille mahtoi. Koirahierojia ei oltu vielä keksitty. Susipuoli repi ruumiinsa ylös, astahti etutassullaan viileään veteen. Takanenkin olisi puhdistettava ettei siihen mitään bakteereja tullut. Tuo astui siis kristallin kirkkaaseen veteen, seisoi niin että vesi yltti kaulaan saakka.
Ei voinut väittää, että Tartaros olisi ruma. Koska uros tiesi itsekin, ettei hän ollut. Suuri susipuoli seisoi vedessä, vesiputouksen kuohuessa takana. Mustasta harjaksesta utoili pisaroita, keltaiset silmät tuijottivat eteenpäin aavistuksen suljettuina, mutta kohta katse kääntyi rannalle jääneeseen Miradaan. Taas jonkinlainen hymy kohosi tuon uroon huulille, tuon antaessa päänsä kallistua.
"Ja sinullehan minä lupasin myös valtaa, kultaseni."
Tartaros ei pelännyt puhutella kultinaan kauniita naisia.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 6, 2007, 18:34

Ruskean uroksen tassu läjähti voimalla punaisen kasvoille jättäen jälkeensä pari verta tihkuvaa naarmua. Varsin näyttävästi, jopa liioitellusti Mirada horjahti sivulle äkillisen iskun voimasta, mutta suoristi pian itsensä hitaasti, hyvin hitaasti. Hymy ei ollut kadonnut minnekään naaraan huulilta, tuo oli tottunut ylempiarvoistensa kovakouraisuuteen. Polttava kipu vasemmalla poskella tuottikin pystykorvalle oikeastaan enemmänkin mielihyvää kuin mitään ilmeisimmistä, väkivallan aiheuttamista tunteista. Mielihyvää, joka sai eläimen suorastaan hykertelemään ajatuksissaan tuon samalla kääntäessään hailakat silmänsä Tartarokseen. Turha luulla, että hän alentuvasti piilottaisi katseensa maahan, ei ikimaailmassa!

Mitä ilkikurisin ilme pysytteli koiran kasvoilla toisen vakuutellessa tarkoitusperiään varsin kiihtyneeseen sävyyn. Enää naaras ei kuitenkaan lausunut ajatuksiaan ääneen, vaikka ei luopunutkaan epäilyksistään uuden johtajansa suhteen. Katseli vain hiljaisena toisen murhaaviin, keltaisiin silmiin. Eipä siinä mitään, että toisen vallanhimo olisi mitenkään häirinnyt Miradaa, ei suinkaan. Oli vain niin kovin vastustamatonta kiusoitella tuota totista äkäpussia. Sitä paitsi olisi vain järkevää totuttaa urosta siihen, että mikäli todella ottaisi Miran kaltaisen latinon kumppanikseen, saisi kuulla tämän mielipiteen asiasta kuin asiasta. Kyllähän tuo hiljaakin osasi olla, mikä nytkin tuli todistettua, mutta mitä todennäköisimmin hän ei TAHTOISI olla hiljaa. Se oli sitten voi voi, jos ei mustaharja moista kestäisi.

Edelleen raitaselkä katseli toista kiinteästi tämän kahlatessa rantaveteen.
"En minjä sinun uskollisuuttasi epäile, Tartaros. Siitä ei sinulla tarvi oleman pelkoa."
Pienenä yllätyksenä tuli, ettei ääni ollutkaan enää ivallinen, vaan lähinnä toteava. Ja tottahan naaras puhu, ei hänellä ollut mitään epäilyksiä siitä, etteikö toinen suorittaisi Herralta saamansa tehtävän täydestä sydämestään. Epäilykset liittyivät vain tuohon vallan tavoitteluun, mutta siitä nainen ei enää sanonut mitään. Istui vain paikoillaan, kunnes toinen taas puhui ja käänsi silmänsä pystykorvaan.
"Oi, ja valtaa me tulemme myös saaman!",
lausui koira innokkaasti samalla nuolaisten hitaasti poskelleen tihkunutta verta. Veri, Tartaroksen vuodattamaa... Kylmät väreet kulkivat koiraneidin selää pitkin ajatusten jyllätessä päässä, silmien sulkeutuessa nautinnollisesti. Mira todellakin innostui varsin kummista asioista.

Edelleen siniset silmänsä suljettuna laskeutui punaturkki makaamaan vehreälle nurmelle. Samaa vauhtia tuo laski päänsä etujalkojensa päälle lepäämään. Hitaasti silmäluometkin taas aukesivat katseen laskeutuessa vedessä seisovaan ruskeaan. Tuo oli kyllä todella komea ilmestys, ei muuta voinut ajatella. Tuuhea turkki hulmusi hauskasti veden seassa ja pisarat tippuivat yksi toisensa jälkeen aiheuttaen rinkulaisia väreitä veteen. Päättäväisyyttä uhkuva olemus ja tulta leiskuvat silmät. Oikea unelma punaturkin makuun.
"Apuesto hombre...",
huikkasi koira sudenpuolikkaalle.
"Tahdotkos liittää minjut Herrallesi nyt heti? Vai miten on sunitelmiesi laita?"
Niin, olisihan se hyvä hoitaa moinen muodollisuus pois alta. Olihan Mirada oikeastaan jo myynyt itsensä Genovalle aikoja sitten, jos asiaa ajatteli toiselta kantilta. Naaras oli käyttänyt viimeisen vuoden siihen, että löytäisi kelvollisen Lahkolaisen liittämään itsensä joukkoihinsa. Virallinen sinetti siis puuttui, mutta halu Herran palvelemiseen oli kytenyt jo kauan.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 6, 2007, 21:06

Tai sitten Tartaros ei oppisi ikinä. Ehkä hän tulisi yrittämään kovasti, mutta se ei tarkoita että hän jollain lailla lopulta hyyväksyisi. Kun vähiten odottaa, vähiten uskoo, voisi sudenpuolikkaan kärsivällisyys pettää ja tuho ottaa vallan. Mutta nyt keltasilmäinen ei ajatellut sitä. Se seisoi viileässä vedessä hiirenhiljaa, kasvot levollisina ja rauhallisina. Se kuuli kaikki Miradan sanat, muttei äänen niihin vastannut. Nyökäytti välillä kuonoaan, ennenkuin antoi silmiensä kääntyä sivusilmin tarkkailemaan rannalla olevaa punaista, pään kuitenkaan kääntymättä perässä. Tarkasteli tuon naaraan lihaksikasta kehoa, näyttävää ruumista. Vähemmästäkin saattoi uros tuntea värinää mielessään ja tämä lipaisi huuliaan hymähtäen kuivasti. Hyi, likainen Tartaros.

Mustaharjaksinen nousi varovaisesti vedestä, kuitenkin rivakammin kuin mennessään sinne. Kylmä turrutti kipua sopivasti eikä ollut syytä ontua kuin kalliolta pudonneena. Kiero hymynkaarre lepäsi kuonolla, tuon astahtaessa lähemmäs koiraa, jäädessään siihen paikalleen seisomaan.
"Myöhemmin, Mirada" supatti susikoira leppeällä äänellään, kuitenkin synkkyyttä ja salamyhkäisyyttä hehkuan. Kasvot haavoilla, mutta pää ylväästi koholla tuo antoi katseensa lipua tarkkailemaan metsää. Uros hymyili kuivakasti. "Sitten kun tiedämme sinun olevan sen arvoinen."

Harjas lehahti uroksen kasvoille rivakan tuulenpuuskan halkaistessa ilmaa. Kohta tuo kuitenkin taas väistyi ja mustat haituvat laskeutuivat machon oloisesti vain toiselle keltaisista silmistä. Uros istui alas, antoi hymyn levätä kuonollaan kun tuijotti hiljaa vesiputoukseen.
"Pian Herra on saava tämänkin saaren kokonaan." puheli susikoira virneen levitessä asteen, korvien kääntyessä hieman takaviistoon. Kasvot kääntyivät Miradaan, joka siinä seisoskeli yhtä puoleensavetävänä kuin aikaisemminkin.
"Kurjat baschálit vielä anelevat armoa kuoleman kielissä."

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 6, 2007, 21:28

Mirada kohotti kysyvästi kulmiaan toisen vastaukselle. Useimmat naaraan tapaamat lahkolaiset olivat vain tahtoneet saada riveihinsä minkälaista porukkaa tahansa, keinolla millä hyvänsä. Ei oikeastaan koskaan ollut kukaan viivytellyt vaatien jonkinlaista näytettä kelvollisuudesta. Ja sitä paitsi, eikö varsin kiivasluontoinen taistelu muka ollut jo yksinään tarpeellinen todiste koiran halukkuudesta liittyä Lahkoon? Jokseenkin pettyneenä naaras tuhahti, muttei kuitenkaan äitynyt inttämään vastaan. Kyllä hänellä olisi aikaa ihan riittämiin.
"Miten vain Tartaros haluaa."

Hymy ei juuri nyt koristanut eläimen huulia ja nurmella makaavan katsekin kääntyi uroksen tavoin vesiputoukseen. Toinen se vain jaksoi puhella valloituksesta sun muusta ihan kyllästymiseen saakka. Ilmeisesti raitaturkin pitäisi ottaa keskustelu haltuunsa.
"Tartaros?"
Etutassujen päällä lepäävä kuono pysyi suunnattuna kohti alas syöksyvää virtaa, joka kohisi osuessaan vasten kovia, alla odottavia kiviä.
"Kerro minuille jotain itsestäsi. Täytyyhän minun tietää, kenen puolesta olen valmis henkeni vaarantamaan."
Ihan järkevä selitys sinänsä. Hailakansiniset silmät suuntautuivat ylös toisen kasvoille. Tartaros ei ollut todellakaan sellaista tyyppiä, jota huvittaisi rupatella menneisyydestään kelle tahansa, mutta mielrstään Miradan tuli olla poikkeus. Suloinen hymy nousi jälleen pystykorvan huulille.

//Ihme tynkärooli...//

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 6, 2007, 21:43

"Ehei, kultaseni, kuulut Lahkoon jo ilman kummoisempia merkkejä." selitteli Tartaros hymyillen vinosti, kallistaessaan hieman päätään. Hymähdys karkasi tuon huulilta, kun korvat kääntyivät höröön. "Yleensä jonkinlaiset merkit annetaan vasta kiitollisuudesta taikka palkinnoksi." Tartaroskin oli saanut tatuioinnin kaulaansa kiitokseksi palvelusta ja uskollisuudesta. Ja se valkoinen nulikka, joka kulki kuulemma Miseryn perässä oli ansainnut johtajaltaan arvet kasvoihinsa. Uroo hymähti hiljaa nuivasti. Pentu saisi kuolla rakkaan isäntänsä vierellä. Hymy koristi taas synkkänä puolisuden kasvoja, mutta kun Mirada kysyi häneltä.. no, hänestä itsestään, katosi hymy suurimmaksi osaksi kasvoilta.

"Itsestäni?" hymähti tuo sarkastisesti, kun antoi häntänsä keinahtaa hieman. Ensin se oli jo perumassa sanansa, mutta viime hetkellä totesi, ettei menneiden puhumisessa ole toki haittaa. Vaikka turhaa jauhamista se olikin.
"Viisi pentua, joista yksi annettiin Lahkolle, kiitos siitä että se olin minä eikä kukaan pelkurimaisista sisaruksistani. Elän, palvelen, voimistun. Ei elämässäni ole mitään sellaista, mistä sinä hyötyisit." tuo puheliyhä vinosti hymyillen, musta harjas silmillään. Kuten huomata saattaa, ei susipuoli ole järin.. sosiaalinen elikko.
"Mutta miksi puhua minusta, kun edessäni on joku paljon mielenkiintoisempi puheenaihe?" kysyi Tartaros sitten lipevähkösti mutta salaperäisesti. "Alaisestani olisi mukava kuulla, neiti Taistelijaluonne."

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 6, 2007, 22:01

Mirada kuunteli tarkkaan joka Tartaroksen lausuman sanan, imi informaatiota sisäänsä. Se nautti, kun sai tilaisuuden oppia uutta, tieto ei naaraan mielestä ollut koskaan turhaa. Hymy syveni hitusen tuon tullessa entistäkin varmemmaksi siitä, ettei uros todellakaan ollut järin mielissään itsestään puhumisesta. Niinpä sen kummempia kiusaamatta päätti raitaselkä päästää puhekumppaninsa pinteestä, kun tuo niin tahtoi.
"Hyvä on, mikäli todella tahdoit kuulla."
Naaras vaihtoi itsensä takaisin istuvaan asentoon, niin oli huomattavasti helpompi puhua. Maatessa ääni tuntui hukkuvan jonnekin matkalle ja kuulosti suoraan sanoen typerältä.

Istuvilleen kavuttuaankin piti naaras jääsilmänsä tiukasti mustaharjassa. Toisin kuin toinen, töpöhäntä nautti puhumisesta. Varsinkin jos se liittyi häneen itseensä.
"Synnyin jo varsin kauan sittein ihmisten luo. Kohtaloini oli määrätty jo kauan enen synymäini, taistelija minusta koulutettiin. Minuit opetettiin tottelemaan käskyjä ja puolustamaan itseäni ja herraani viimeiseen asti. Sen teinkin, vuosi toisensa perään. Kunnesa isäntäni katosi, enkä virheeni takia ollut häntä pelastamassa."
Loppua kohden ilme muuttui suruisaksi, silmät lasittuivat katsoessaan suoraan noin vuoden takaisiin tapahtumiin. Poliisi oli vienyt laittomiin koiratappeluihin osallistuneen Dienten, eikä Mirada ollut voinut asialle mitään. Pian naaras kuitenkin räpäytti silmiään ja palasi takaisin maanpinnalle.

"Myöhemmin saine tietää Lahkosta ja etsin jotakuta, joka olisi kyllin hyvä minut Genovalle antamaan."
Pää kääntyi suoraan kohti Tartarosta.
"Sitten kohtasin sinut tällä Luojan hylkäämällä saarella."
Naaras hymyili lempeästi, ilme huokui kunnioitusta mustaharjaista kohtaan. Onnekseen tuo oli lopulta löytänyt jonkun veroisensa, ja onneksi tuo sattui vielä olemaan noin komea! Olisi ollut kurjaa omistaa lopun elämäänsä ruman johtajan palvelemiseen.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 6, 2007, 22:28

Tartaros kuunteli tarkkaavaisena, samaa perusilmettään ylläpitäen. Se muisti varmasti pitkään joka ikisen Miradan kertoman osan tiivistetyst elämänkerrasta. Ja Tartaroshan oli todella hyvä muistinen. Hymy muuttui virneeksi, kun puolisusi naurahtikin käheästi.
"Herra valitsi sinut siis jo aikaa sitten." mies totesi ja ei suotta pyyhkinyt komeaa pepsodent virnettä kasvoiltaan. Korvat hörössä, harjastaan heilauttaen tuo naksautti kieltään. "Hyvä niin."
Tartaros nousi jaloilleen. Se asteli lähemmäs Miradaa, joka yhä istui siinä aloillaan. Pysähtyi kun seisoi aivan toisen edessä, niin lähellä että toinen saattoi tuntea hänen kuuman, verentuoksuisen hengityksen kasvoillaan. Seisoi vain paikallaan, kevyt hymynkaarre huulillaan, korvat hörössä ja silmät kiiluen tavanomaisella, synkän salaperäisellä tavalla keltaisina. Mutta sitten tuo hymähti, otti askeleen sivumpaan ja kulkikin toisen ohitse. Kiersi tämän sanaakaan sanomatta, asteli ohitse ja pyshtyi vasta veden äärelle.

"Taistelutavastasi näkee, ettei omistajasi koulutus ollut turhaa" puolisusi puheli. Kyllähän Miradan tekniikka oli hyvä ollut, kikkoja oli takataskussa vaikka muille jakaa. Tartaroksen taistelu perustui voimaan, koska sitä hänellä oli. Ja hänen otteensa oli pitävä, kuten oli huomattukin. Ennemmin hän kuolee kuin päästää irti kunnon otteen kaulasta saatuaan. Uros murahti hiljaa.
"Toimit improvisoiden. Se on hyvä."
Oli varmasti mukavaa saada kehuja tälläiseltä urokselta, joka haevoin kehui ketään. Tuo käänsi päätään niin että saattoi keltaisella silmällään punaiseen raidalliseen.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 6, 2007, 23:35

Uroon astuessa aivan Miran kuonon eteen jäi naaras tuijottamaan tuota takaisin. Katsoi läpitunkevasti mustaharjan keltaisiin silmiin, ahmi toisen olemusta katseellaan. Korvat kääntyivät hiukan taaksepäin ja virnistävä ilme painoi silmiä viirulle. Punaturkki hyrähti hiljaisasti hassun huokauksen ja naurun välimaastosta olevalla äännähdyksellä, puhaltaen ilmaa hampaidensa välistä toisen kasvoille. Mitä lie uros mahtoikaan ajatella, mutta naaraan mietteet paistoivat varsin näkyvästi tuon kasvoilta hitaan huulten nuolaisun vielä tehostaessa vaikutelmaa. Niinpä raitaselkä olikin varsin pettynyt kun Tartaros lopulta astuikin koiran ohitse kohti rantaa.

Katseellaan arpikasvo kuitenkin seurasi ruskeaturkin liikettä ja kohta lähtikin jo tämän perään. Ei naaraasta näin helposti eroon päästy, ehei! Jos komistus ei tule punaturkin luo, punaturkki menee komistuksen luo. Simppeliä. Naaras seurasi toista aivan veden äärelle asti ollen lopulta jälleen uroksen vierellä. Itsetyytyväinen hymy nousi heti Miradan kasvoille Tartaroksen kehuessa naaraan taistelutaitoja. Nehän olivatkin koiran ylpeys, kehuskelun pääaihe.
"Omistajani oli hjyvä mies, tiesi mitä teki. Olen elämäni velkaa hänelle."
Naisen ääni oli vakava ja kunnioittava. Jos maailmassa oli joku, jolle koira olisi uhrannut itsensä, olisi se luultavimmin ollut Diente.

Hymyillessään edelleen vienosti käänsi Mirada viiltojen kirjomat kasvonsa kohti valkomerkkistä.
"Sinä muistutat minua hänestä, Tartaros."
Tiedä sitten, osaisiko uros arvostaa lausahdusta, mutta äärimmäiseksi kehuksi se oli tarkoitettu. Ainakaan oman muistinsa mukaan ei punaturkki ollut koskaan verrannut ketään eläväistä entiseen omistajaansa. Mutta toden totta, mikäli Tartaros olisi ihmiseksi syntynyt ja jonkin verran vanhemmaksi elänyt, olisi hän muistuttanut Mirlo Dienteä enemmän kuin vähän. Mustat hiukset oli mieskin omannut, samoin kuin vahvat, komeat kasvonpiirteet. Miehiä yhdisti myös luja päättäväisyys sekä periksiantamattomuus. Mitä enemmän asiaa Mirada ajatteli, sitä enemmän yhtäläisyyksiä hän elämänsä miehistä löysi. Kohtalo, sitä tämän täytyi olla, siitä naaras oli hyvin vakuuttunut.

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by pipsu on Jun 8, 2007, 21:12

"Kai minunkin pitää miehelle sitten kiitollinen olla" puheli tuo Tartaros, tarkoittaen että hänenkin piti olla siksi että hänen apulaisensa oli tässä nyt elossa. Uros virnisti ironisesti. Hän nimittäin vihasi ihmisiä. Oli elänyt niiden kanssa hyvin vähän aikaan, lähti juuri kun silmät aukenivat ja kävelemään oppi. Joten suurta muistoa niistä ei ollut jäänyt. Myöhemmin oltiin Lahkossa kammoksuttu kaksiraajaisia ja kerran jopa ryhmää vastaan tullut metsämieskin oltiin raadeltu henkihieveriin. Tartaros muisteli näkyä. Hän oli ollut nuori eikä päässyt mukaan, mutta suuret sotilaat repivät mokoman kuin räsynuken. Hymähdys karkasi mustaharjaksisen huulilta.
Ja sitten Midara vielä ilmoitti Tartaroksen muistuttavan häntä. Uros antoi keltaisten silmiensä kääntyä kohti punaista. Toinen ei näyttänyt laskevan leikkiä tai huvikseen vittuilevansa, silmät sen paljastivat. Tartaros hymyili tuota salskeaa hymyään, tuntiessaan samalla kuinka ajatukset lähtivät kiertelemään vähän väärille poluille.
"Eli ainoa eromme on se, että hänellä jalkoja on kaksi, minulla jopa neljä." tuo lausui hiljaa, käheällä ja salaisella äänellään.

Uros nyt vain hiljeni katselemaan Miradaa. Tuon silmiä, ruumista, kasvoja.. jotka tällä hetkellä olivat kuivuneen veren peitossa Tartaroksen läppäistyä tätä. Ruskea kaarsi päätään hieman kallelleen, hymyn muuttuessa asteen verran irstaammaksi. Viileä vesiputous olisi oiva vaikka minkälaiseen.. hauskanpitoon. Varsinkin kun siitä oli jo tovi kun viimeksi puoleensavetävä naisolento oli hänen polulleen saapunut. Ilon voisi ottaa irti "puhtain" mielin.
"Vaikkakin.." sanoi tuo yhä hiljaa, kun laski päätään lähemmäksi Miradaa. Painoi kuononsa toisen kaulalle, hengitti toisen tuoksua keuhkoihinsa kummempia lupia kyselemättä. Kai hän sai alamaiselleen tehdä mitä mieli? Hyi tuhma Tartaros.
"..minusta tuntuu ettei vanha herrasi.." tuo jatkoi lausettaan samalla kun antoi kielensä nuolaista toisen kaulaa pitkällä, viettelevällä vedolla, sitten parilla lyhyemmällä ja lopulta tuo näykkäisikin ilkikurisesti.
"...pystynyt antamaan sinulle kaikkea mitä toivoit."

Re: Tunteita ja tuoksuja
Post by hitodama on Jun 8, 2007, 22:03

"Hnnh, niinpä kai.",
mutisi Mirada toisen kommentille miesten yhdenkaltaisuudesta. Fiksumpaa vastausta ei neiti kerinnyt miettimään, sillä tuo tunnisti hyvinkin Tartaroksen silmiin syttyneen, uudenlaisen palon. Mirada hymyili tälle hivenen irvistävällä tavalla, ilkikurisen näköisesti kuin sanoen 'Tule vain, jos uskallat'. Naaraankin silmät alkoivat suorastaan säkenöidä, muodostaen mielenkiintoisen illuusion veden välkehtiessä hailakoista silmistä. Kuin pienet tähdet olisivat syttyneet tuikkimaan raitaselän sielussa. Lyhyeksi katkaistu häntä heilahteli hitaasti puolelta toiselle ja korvat painuivat hivenen sivullepäin. Tätä olikin jo odotettu.

Tartaroksen painautuessa lähemmäs pysytteli punaturkki paikoillaan, antaen toisen tehdä tahtonsa mukaan. Silmänsä naaras kavensi vain juuri ja juuri auki oleviksi viiruiksi, sydän tuntui pakahtuvan odotuksesta. Mustaharja oli hyvinkin oikeassa, Diente oli pitänyt jopa vainoharhaisen tarkkaan vahtia valiokoiransa seurasta. Vaikkei naaras sitä ihan heti toiselle tulisikaan paljastamaan, oli Tartaros itse asiassa arpikasvon ensimmäinen. Muut tänä vapauden vuotena vastaan tulleet koirat eivät olleet vaatelijaalle olennolle kelvanneet, kukaan ei ollut täyttänyt naaraan pääkriteeriä: taistelukykyä. Vain jos oli kyllin taidokas pärjätäkseen huippuunsahiotulle tappelukoneelle, oli oikeutettu nauttimaan Miradan kunnioitusta, mikä sisälsi käytännössä kaikenlaista mukavaa.

Tuntiessa pistävän näykkäisyn kaulallaan ynähti punaturkki nautinollisesti. Samassa tuo nuolaisi vastaavasti vahvan uroksen mustaa, vedestä edelleen kosteaa harjaa. Hymy kohosi edelleen koiran huulilla.
"Tartaros, tu hombre..."
Kieli vaihtui automaattisesti espanjaksi kiihkon kasvaessa eläimen sisässä. Ei tuo tahtonut mitenkään kiusata vastapuolta, ei tässä tilanteessa. Sen verran järkeä toki löytyi naaraan päästä. Nuolaistessaan toisen kerran tällä kertaa ruksean kaulaa aivan pään alapuolelta, hyrisi koira samalla kuin kehräävä kissa. Päivähän vain jatkoi paranemistaan!

//Siirrtäisitkö sinä tämän pelin vaikka tässä vaiheessa, niin ei tarvi murehtia mitä tuleman pitää ;P //