Sanguinaria Mirada - RPGs

Post by ish on 28 Jan 2013 at 00:37

// hitodamaus ja Mirada ~ \\

Pilvet roikkuivat matalalla Andriaanan saaren ja sitä ympäröivän meren yllä, saaden hämärän laskeutumaan ennen aikaisesti saaren ylle. Tihkusade tuntui kylmältä kasvoilla, ja mereltä puhaltava tuuli iski pisarat vasten kasvoja kuin pienet jääkiteet. Yhteisvaikutuksena tuuli ja heikko sade olivat jo sinänsä epämiellyttävä yhdistelmä, mutta suorastaan vaarallisen niistä teki ympäristö, jossa liikkui eräs sudenverinen töpöhäntä jokaista askeltaan varoen. B:n pienet, pystyt korvat olivat painautuneet keskittyneesti niskaan, ja siniset silmät pitivät katseensa visusti edessä uroksen laskeutuessa hiljalleen alas kalliontörmää pitkin. Yksikin harha-askel voisi suistaa paimensukuisen kuperkeikkaa alas useita metrejä, ja pahimmillaan aina alas asti, ja sitä uunituore saarelainen ei itselleen toivonut.

Keskittynyt ilme herpaantui hetkeksi, ja avuton vingahdus karkasi kurkusta, kun uros luisui muutaman metrin hallitsematonta persliukua alaspäin, ennen kuin pieni tasanne pysäytti vauhdin. Hetken alas tuijotettuaan uros kokosi itsensä ja jatkoi jälleen varovaista laskeutumistaan. Ylhäällä sijaitsevaan luolaan retkeily oli ollut aluksi ihan hyvä ajatus, mutta nyt kun sade oli alkanut, ei takaisin päin ollutkaan enää niin vaivatonta kulkea. Uros loikkasi tasanteelle, jonka kallion puoleisssa seinustassa aukeni erään pienemmän luolan suuaukko. Uros henkäisi helpotuksesta, ja tutki alas jatkuvaa reittiä, joka näytti entistäkin jyrkemmältä ja vaikeakulkuisemmalta. Olisi melkoinen riski lähteä kipuamaan alas nyt, tuulihan voisi paiskata hänet vaikka minne!

Post by hitodama on 28 Jan 2013 at 19:37

B ei ollut kallioilla yksin, vaikka vallitsevan sään ansiosta se olisikin ollut hyvin mahdollista ja suorastaan toivottavaa, sillä olihan toinen Femorin johtajista sentään neuvonut alaisiaan pysymään visusti tasaisella maalla tahi luolissa tuulen ja sateen tehdessä maaston epätavallisen petolliseksi. Neuvo ei tosin koskenut tietenkään johtajaa itseään, sillä toisin kuin laumalaisensa, oli Sanguinaria Mirada asunut ja liikkunut näillä vuorilla jo tarpeeksi kauan tietääkseen mistä ja miten kulkea katkomatta niskaansa. Niinpä punaturkki ei ollut tänäänkään välittänyt surkeasta tihkusateesta, vaan oli lähtenyt hoitamaan velvollisuuksiaan, joista viimeiseksi oli jäänyt vesivarantojen tarkistaminen. Kun ei omannut pysyvää, virtaavaa vedenlähdettä maillaan, piti nesteen keräämiseksi nääs tehdä ihan erityisesti töitä. Onneksi narttu oli ratkonut ongelman jo aikoja sitten sankojen ja kulhojen verkostolla, joka oli aseteltu poimimaan talteen kallioita pitkin valuvat vesipisarat.

Kantaen metallista, liki piripintaan täyttynyttä sankoa nytkin hampaissaan eteni Mirada siis varmoin askelin pitkin kalliomaastoa. Erään nurkan taakse käännyttyään koira kuitenkin pysähtyi höristelemään korviaan, sillä hän uskoi vakaasti kuulleensa askelia jostakin ylempää. Laskettuaan sangon pois hampaistaan nosti punaturkki katseensa ylöspäin ja aivan totta, jokusen metriä korkeampana olevalla tasanteella keikkui kirjava, töpöhäntäinen takamus.
"Alasko suunitelet hyppääväsi?" taistelukoira uteli kovaan ääneen ja koetti muistella, oliko hän nähnyt toista aikaisemmin. Pelkän takaliston perusteella oli kuitenkin vähän vaikea päätellä.

Post by ish on 28 Jan 2013 at 21:36

B epäröi jyrkänteen reunalla, peruuttaen puoliaskelta reunalta, sinisten silmien vilkuillessa rinnettä epäileväisesti. Tassut aivan jyrkänteen reunalla uros pohti, uskaltaisiko ottaa riskin, ja kivuta alas, vai jäisikö paikoilleen odottamaan. Tuulen alapuolelta hiljaisin askelin lähestynyt punaturkki oli jäänyt paimenelta täysin huomaamatta uroksen aivojen raksutettua niin kovasti alasmenoreitin arvioinnissa, mutta toisen kovana kajahtava ääni sai läikikkään töpöhännän säpsähtämään ja tassut sutimaan märällä, sileällä kivi pinnalla. Antamatta itsensä panikoida, peruutti uros pikaisesti pari askelta taaemmas, pois reunan välittömästä läheisyydestä, ennen kuin käänsi sinisilmiensä katseen alatasanteella näkyvään punaraidalliseen taistelukoiraan. B katsoi hetken hämmentyneenä sanko suussaan seisoksivaa narttua, ja hymyili sitten pientä hämillistä, vinoa hymyä.
"Ee-en sentään", uros totesi sitten, lähestyen reunaa ja käyden siihen makuulle niin, että etutassut roikkuivat reunalta alas. "Yritin löytää turvallista reittiä alas, mutta..."
Uros vilkaisi aiemmin tutkailemaansa reittivaihtoehtoa.
"Tällä säällä tuo on kyllä aika kaukana turvallisesta", uros pohti ääneen.

Pienet pystyt korvat hörössä uros katsahti jälleen punaturkkiin, ja pieni uteliaisuus kaiveli uroksen mieltä. Toinen vaikutti kovin arvokkaalta olemuksineen, mutta johtuiko se vain lihaksikkaasta taistelukoiran ulkomuodosta? Punaturkki muistutti kaukaisesti Biin entisestä ystävästä, Effiestä, jota uros yhä salaa kaipasi. Uroksen töpöhäntä viuhahteli pari kertaa puolelta toiselle, mutta uros ei uskaltautunut utelemaan nartulta enempää tämän henkilöllisyydestä, vaan lähestyi käytännönläheisempää reittiä.
"Noinko täällä kerätäään juomavettä?" uros kysyi sen sijaan epävarmasti, viitaten kuonollaan sankoon vieraan nartun leukojen puristuksessa.

Post by hitodama on 29 Jan 2013 at 18:19

Puheäänen säikäyttämä töpöhäntä näytti tovin verran siltä, ettei Mirada olisi yhtään ihmetellyt vaikka tämä olisi hätkähdyksensä ansiosta pudonnut suoraan alas tutkailemaltaan kalliolta. Onnekseen koirasusi sai kuitenkin ajoissa koottua itsensä sekä pakitettua pois reunan välittömästä läheisyydestä, ja toisen sitten kääntyessä näki punaturkkikin muukalaisen paremmin. Paino sanalla "muukalainen", sillä hetken urosta tutkailtuaan alkoi punaturkki olla aika varma siitä, ettei ollut nähnyt tätä koskaan aikaisemmin.
"Mainio huoomio. Onneksi teiit sen ennen kuine pääsit tutkaileman tarkemmin kuiinka kauukana", koira vastasi jokseenkin ironiseen sävyyn, kun toinen kävi avoimesti arvostelemaan pohtimansa laskeutumisreitin vaaroja.

Vaan kun alkutervehdykset, niin omintakeiset kuin ne olivatkin, oli vaihdettu, kiinnitti kalliolle makaamaan laskeutunut uros huomionsa Miradan mukanaan tuomaan vesisankoon ja teki nartun mielestä toisen itsestään selvän havainnon.
"Näin. Sateela se eii tieetenkään ole välttämätöntä, mutta kuiivana aiikana et eläiisi näiillä main pitkäänkän ilman parempina päiivinä kerättyjä vesivarantoja", taistelukoira selitti kuitenkin yllättävänkin pitkämielisesti ja raapaisi havainnollistavasti etutassunsa kynsillä metallisen sangon pintaa. Jos laumanjohtajuus hänelle jotakin oli ehtinyt opettaa, oli se se, ettei värväämiskelpoisia olentoja sopinut solvata tyhmyydestä tai tylsämielisyydestä ennen kuin liittymislupaukset oli lausuttu. Muuten Femor olisi ollut ennen pitkää melko yksinäinen lauma elää.
"Vaan koska teet keruujärjestelmän kanssa tuttavuuta vasta nyt enkä muutoinkan muiista tavaneeni sineä aiikaisemin, lieene sovinnaista oleta että olet uusi näiilä main, hm? Kerro siis matkalaiinen, kuka oleit ja mikä sinet on tuoonut näiile karuile maiile", Mirada sitten häntä varsinaisesti kiinnostavaan asiaan käsiksi käyden uteli.

Post by ish on 31 Jan 2013 at 21:07

B tunsi itsensä hieman typeräksi, olihan hän säikähtänyt kovin punaraidallisen ilmestymistä paikalle, ja toisen olemus kertoi jonkinlaisesta arvovallasta, tai vähintäänkin rikkomattomasta itseluottamuksesta. Bii itse ei moista omistanut, vaikka pärjäsikin yleensä ihan hyvin itsekseen, kunhan piti itsensä liikkeessä. Töpöhäntä kuitenkin heilahti jälleen muutaman kerran ystävällisessä hengessä. Toisen ironiseen sävyyn lausutut sanat saivat kirjvavan uroksen korvat painumaan hieman häpeävästikin niskaa kohden, mutta sinisten silmien katse pysytteli silti punaturkkisessa nartussa. Paimensukuisella ei kuitenkaan ollut mitään virkattavaa vastaukseksi tähän ironiseen heittoon. Olihan se totta, että oli silkkaa onnea, ettei uros ollut jo liiskana alhaalla avautuvalla kivikolla...

Nartun pitkämielinen selitys sai B:n tuntemaan itsensä entistä typerämmäksi. Ihmisten parissa elänyt koira nyt tiesi kyllä paremmin kuin hyvin, että vettä saattoi kuivaan aikaan kerätä astioihin. Vaihteeksi hän oli kuitenkin muotoillut asiansa huonosti: olisihan hän voinut tiedustella mahdollisia vedenlähteitä. Päätellen kuitenkin punaturkin selityksestä, sellaisia ei Femorin mailla ollut muita, kuin kallioitten railoja ja reunoja pitkin valuva vesi. Se varmasti vaikeutti eloa kummasti, muttei missään nimessä lannistanut kuivilta Amerikan mailta kotoisin olevaa paimenta.
Kun punaraidallinen taistelukoira sitten kyseli B:n taustoja, uroksen korvat kohosivat jälleen pystyyn, ja uros nyökkäsi ensin hiljaisena, keräten ajatuksensa järkeväksi kokonaisuudeksi, vastaten lähinnä vain siihen, mitä kysyttiin.
"Olen B", uros esittäytyi, nimensä amerikkalaisittain ääntäen. "Olen kotoisin Amerikasta, Oregonin osavaltiosta, ja päädyin tälle saarelle vahingossa, kun ajauduin joen kautta merelle, ja virtaus toi minut tänne."
Uros kallisti hieman päätään, pitäen pienen tauon puheensa välissä, jälleen tarkkaan mittaillen sanojaan.
"Heräsin laiturien alta, ja tapasin erään, joka kertoi minulle tämän osan saarta kuuluvan Femor-nimiselle laumalle, jossa on vain koiria ja koirasusia, ja päätin liittyä siihen", uros sitten viimein tiivisti viime päivänsä tapahtumat tehokkaasti. Sen tarkemmin uros ei nähnyt tarpeelliseksi kertoa parin päivän matkastaan tällä saarella, jonka tiesi olevan nimeltään Andriaana. Uros mietti hetken, uskaltaisiko udella taistelukoiran henkilöllisyyttä tarkemmin, mutta päätti lopulta vain pitää suunsa kiinni. Ainakin vielä toistaiseksi.

Post by hitodama on 5 Feb 2013 at 22:09

Uros käyttäytyi Miradan mielestä huomattavan asiallisesti luimistellessaan katuvaisesti korviaan, kun punaturkki esitti hänelle epäsuorasti mielipiteitään siitä, kuinka mielekkäitä aiemmin esitetyt kysymykset olivat olleet. Jos jokin nimittäin päihitti idiootit raivostuttavuudessa, olivat ne sellaiset idiootit, jotka eivät itse millään tajunneet käyttäytyvänsä idioottimaisesti. B:ksi itsensä esittelevä koira ei onneksi tuohon ala-arvoiseen joukkoon sentään vaikuttanut kuuluvan, joten ehkä tällä oli vielä toivoa järjenjuoksun kehittämisen saralla.
"Oregonista, vaie? Hmmh, muiistoni voiivat olla jo ruoostuneet, muta olenko vääräsä mikäli sijoitaiisin paiikan Amerikan länsirannikole?" päätti narttu puolestaan päätään kallistaen udella kuullessaan, että kerrankin joku osasi määritellä noinkin tarkkaan mistä oli kotoisin. "Olen mantereelta" kun tuntui olevan useimpien täkäläisten mielestä ihan pätevä kuvaus synnyinpaikan määrittämiselle.

Vaan juttu sen kun jatkoi paranemistaan, kun koira kertoi lisäksi päättäneensä jäädä asumaan näille main. Turhapa sitä olisikin ollut yrittää vaikkapa uida takaisin kotiin, sillä ei sellaisesta matkasta selvinnyt kahta kertaa edes hyvällä tuurilla.
"Ah, teiit varmasti viisaan valinnan", Mirada myönsi ja soi Biille puolinaisen hymyn.
"Annapa siis kun neuuvon sinele tien Femorin johtajan luookse. Polku eii ole pitkä, muta hieeman jyrkkä kylläkin. Eii tosin mitän verratuna aikaisempan valintaasi", hän jatkoi ja päätti yks kaks pitää hieman hauskaa amerikkalaisen kustannuksella.
"Hyppä takaiisin kielekeelle josta lienet nykyiseen paiikaasi päässytkin ja jatka matkaasi pieenen onkalon luookse. Mene sisään ja seuura kalliota. Et voie eksyä, sillä tunneli on yksi niistä harvoista, jotka eiivät haaraudu lainkan", taistelukoira ohjeisti. Hän jätti kuitenkin mainitsematta, että kyseisen luolan toinen suuaukko oli melkeinpä hänen itsensä vierellä, joten jos B vain seuraisi neuvoja, päätyisi hän samalle kalliotasanteelle Miradan kanssa.

Post by ish on 1 May 2013 at 14:52

Urosta hävetti edelleen hiukan typeryytensä, mutta toisaalta uros yritti olla itselleen anteeksiantavainen: hän oli upouusi saarella, eikä voinut kaikkea tietää. Silti täytyisi nyt hieman skarpata, ettei taistelukoira saisi lisäsyitä mollata häntä. Tulevia laumatovereita ei kannattanut päästää aliarvoimaan tulevia tovereita liian herkästi.
"Kyllä, länsirannikolla juuri" uros vastasi hyväksyvästi. Näytti siltä, että myös punaturkki oli kotoisin mantereelta, ehkä jopa Yhdysvalloista itsekin. Se oli sinällään lohduttava tieto: Bii ei siis ollut ainoa, joka jollain summan mutikalla oli sattunut päätymään tälle omituiselle saarelle.

Uroksen korvat ponnahtivat uteliaasti pystyyn, kun puhe tuli Femorin johtajasta. Uros kuunteli tarkkaavaisesti nartun sanoja, muttei juuri virkannut mitään keskeyttääkseen toisen. Ohjeet piirtyivät lähes kuvamaisesti paimenkoiraristeytyksen mieleen, ja uros tiesi muistavansa ohjeet ensi yrittämällä.
"Kiitos paljon neuvoista", uros vastasi noustessaan ylös, ja hymyillessään pienesti topakan oloiselle nartulle. "Toivottavasti voin jotenkin maksaa takaisin ajan myötä apusi."
Uros nyökkäsi hyvästiksi punaiselle nartulle, ja lähti reippain ja varmoin askelin kohti aiempaa kielekettä, jolta oli laskeutunut nykyiselle paikalleen. Yhdellä ponnekkaalla loikalla uros oli luolan suulla, ja lähti kuuliaisesti seuraamaan reittiä. Uros kuitenkin painoi tarkasti mieleensä reitin siltä varalta, että narttu olisikin joko ollut väärässä, tai vetänyt häntä höplästä syystä tai toisesta. Alaspäin jyrkästi viettävä onkalo oli paikoin ahdas, ja erittäin liukas, mutta hoikkamallinen amerikkalaisuros vältti tapaturmat helposti, vaikka luisuikin onkalossa muutaman metrin alaspäin melko hallitsemattomasti. Oikealle kaartuva onkalo kajasti valoa, ja silmiään siristellen uros astui ulos, vain kohdatakseen edessään aiemman tuttavansa, punaraidallisen taistelukoiranartun. Uros purskahti yllättäen nauruun, tajutessaan tulleensa pahasti huijatuksi.
"Näyttää siltä, etten ole terävimmilläni tänään", uros myönsi nauraessaan, kumartaen sitten nartulle pienesti.
"Näköjään olen ollut koko ajan johtajan nenän alla."

Post by hitodama on 11 May 2013 at 23:02

Mirada hymyili tyytyväisesti itsekseen uroksen kiitellessä häntä ohjeista ja vieläpä toivoessa, että pääsisi jonakin päivänä maksamaan takaisin samalla mitalla. Voi toista; eipä tainnut todellakaan tajuta kuinka pian sen aika saattaisikaan osua kohdalle!
"Aiika näytää, aiika näytää", tyytyi raitaturkki kuitenkin vain arvoituksellisesti loruilemaan, sillä hän tahtoi olla kunnolla näkemässä tulokkaan ilmeen tämän tajutessa tulleensa vedetyksi nenästä.

D:n siis kadottua toviksi omille teilleen jäi Mirada kärsivällisesti istumaan aloilleen ja katselemaan, kuinka sadepisarat ropisivat jo muutenkin täynnä olevaan vesisankoon. Kovin pitkään hänen ei tosin ollut tarpeen aikaansa näin kehittävästi kuluttaa, sillä pian läheisestä luolasta alkoi kuulua rapinaa ja kolinaa, minkä jälkeen harmaankirjava koirasusi putkahtikin taas nauraen näkyville.
"Niinpä taiidat olleen", narttu yhä itsekin virnuillen vastasi ja nousi takaisin seisomaan, jotta tuore laumalainen saisi kunnian tarkastella uutta johtajansa koko komeudessaan.
"Olen Sanguinaria Mirada, toiinen Femorin johtajista. Toiivotan sinet tervetulleeksi lauuman ja pyydän, etä kulkisit kanssani muuan luolan suoojin. Pakopaiika tältä rumalta ilmalta lieene vähintä, mitä voiinen tarjota hyvitykseksi halpamaiisista huvituksistani", punaturkki itsensä esiteltyään ehdotti. Häntä nimittäin kiinnosti hyvinkin jatkaa keskustelua sellaisen uroksen kanssa, joka saattaisi ensimmäisetä kertaa vuosikausiin antaa hänelle jonkinlaisen tilannekatsauksen siitä, mitä ihmisten maailmassa nykyään oli meneillään.

Ja koska Mirada ei ollut tottunut siihen, että kukaan laittaisi hänelle vastaan, nosti hän jo saman tien vesisangon hampaisiinsa ja lähti kuljettamaan puolisutta kohti hänen mukavaa kotiluolaansa.

// Sovitaan että sinne menivät the end. //