Sanguinaria Mirada - RPGs

Yleinen » K-18 Roolaukset » Demoni ja lintu

Demoni ja lintu
Post by saalistaja on Apr 3, 2009, 15:03

[[hito =3 Pahoittelen lykkäystä aloituksessa, koulukiireitä riittää]]

Hiekkarannalle oli langennut hiljaisuus. Meri oli tyyni, eivätkä aallot lyöneet rantaa. Yö oli levittänyt pimeän verhonsa Andriaanan ylle jo hyvän aikaa sitten ja taivas oli sysimusta. Täysikuu loi kalpeaa valoaan saaren ylle ja sai rannan hiekan näyttämään lähes hopeiselta. Pari satunnaista pilveä lipui välillä kuun eteen ja peitti sen valon, saaden saaren pimentymään täysin salaperäiseen pimeyteen. Tämä pimeys oli omiaan vedessä seisovalle koiraeläimelle, jonka pupillittomat silmät tuijottivat mustaa taivasta heijastavaa vettä rävähtämättöminä. Uroksen turkki oli kerinnyt jo kuivua sen pestyä itsensä meren suolaisessa vedessä, mutta vesi ei ollut vielä puhdistunut. Suden ympärillä vesi oli värjäytynyt verestä punaiseksi. Hitaasti se katosi veteen jättämättä mitään todisteita. Paitsi haavat, joita raitaselkä tunsi omassa ruumiissaan. Ne eivät olleet turhan erottuvia taikka näkyviä, mutta Viiltäjä tunsi ne. Sen siniset silmät olivat liian rauhalliset, kertomatta mitään tunnetta, mutta mustaturkin kasvoilla oli ohut hymy, joka nostatti niskakarvat pystyyn. Hymy oli vino ja vääristynyt, antaen tästä varsin psykopaattisen kuvan. Mutta sitähän Viiltäjä ehkä olikin sillä hetkellä, vaikka se yrittikin tarrautua omaan rauhalliseen itseensä. Veri kiehui sen suonissa ja sai aikaan päässä tuntuvan tykytyksen, jonka susi kuuli hieman liiankin hyvin. Susi kykeni vielä maistamaan veren suussaan ja näkemään välähdyksiä toisen koiraeläimen ruumiista, jonka se oli repinyt auki ja .. syönyt. Viiltäjä lipui äänettä lähemmäs rantaa, kunnes vesi ylettyi puoleen väliin sen vahvoja jalkoja. Puhdistettu ase osui kylmänä vasten uroksen kylkeä sen seisahtuessa hiljaa paikoilleen.

Metsä tuijotti takaisin suden kylmiin silmiin sen nostaessa päätään pystyäkseen tavoittamaan tunteettomalla katseellaan puiden varjot. Hiljaa mielipuoliselta kalskahtava hymy hiipui pois punaraidan kasvoilta ja susi sulki hitaasti suunsa, kuunnellen samalla rauhoittuvan sydämensä hiipuvaa ääntä päässään. Menneisyys ei ikinä ollutkaan jättänyt sitä yksin. Pentuna Viiltäjä oli syönyt sisaruksensa pysyäkseen itse hengissä, eikä tämä kammottava ruokailutapa ollut jäänyt pois. Se oli vain piileskellyt salakavalasti mustaturkin mielessä, etsien ulospääsyä tyyneyden väistyttyä. Eikä uros enää tuntenut hallitsevansa itseään enää. Hetket ennen hiljaista rantaa olivat veren punertamia ja sumentamia, eikä susi edes halunnut muistella niitä. Varjodemoni sulki silmänsä hetkeksi ja avasi ne sitten, kääntyessään katsomaan mustaa taivaanrantaa kaukaisuudessa. Nyt susi seisoi selkä metsään päin, eikä tahtonut kohdata sen varjoja enää hetkeen. Nyt sen pitäisi rauhoittua. Mutta vieläkään se ei ollut entinen tyyni itsensä, se oli nyt hetken poissa, kunnes Viiltäjä taas tavoittaisi sen. Kaukaa katsottuna sysimusta susi tuntui sulautuvan yhteen taivasta heijastavan veden kanssa.

Re: Demoni ja lintu
Post by hitodama on Apr 4, 2009, 0:47

// Eipä haittaa, sellaista se elämä on. ^^
Löin muuten pääni sisällä vetoa siitä, minkä tyylinen tämän pelin otsikko tulisi olemaan. En enää edes jaksa yllättyä siitä, että osuin hyvinkin oikeaan. ; D //

Kuten niin usein tällä saarella oli tapana käydä, oli arvaamaton seuralainen läsnä aina nimenomaan silloin, kun sitä kaikkein vähiten osasi odottaa. Niin toki tälläkin kertaa, kun punaturkkiset tassut jättivät syviä painaumia hienojakoiseen hiekkaan samaisella rannalla, jolla murhateon vastikään suorittanut uros koetti pestä pois tekonsa syyttäviä jälkiä.
Tassujen omistaja askelsi hitain, joskin huomattavan varmoin askelin pitkin rantaviivaa, kuononsa ollessa painuneena kohti maaperää. Tarkasti koetti entinen taistelukoira näkö- ja hajuaistinsa avulla löytää sannasta merkkejä jostakin, joka oli vastikään noussut rannalle meren suolaisesta sylistä. Hänen tyttärestään, jos tarkkoja oltiin. Nuoresta naarasta, jonka punaturkki oli päästänyt noin vuorokausi sitten livahtamaan valvovan katseensa alta.
Raitaselkä oli seurannut toisen hajujälkiä Ederan mailta hiekkarannan eteläosiin saakka, kunnes jäljet olivat naaraan yllätykseksi kadonneet äärettömän meren sekaan. Ei jälkeläisensä kuitenkaan niin tyhmä voinut mitenkään olla, että olisi lähtenyt merta ylittämään, vaan varmastikin tämä oli palannut maihin jossakin muualla. Nyt emonsa oli vain löydettävä paikka, jossa tämä oli tapahtunut.

Tumman pilven lipuessa täysikuun eteen Sanguinaria Miradana tunnettu taistelukoira kuitenkin pysähtyi aloilleen ja nosti päänsä hitaasti ylös rannan tuntumasta. Hän ei ollut itsekään varma kyseisen eleen tarkoituksesta tai syystä, mutta elämänsä aikana naaras oli oppinut luottamaan vaistoihinsa sataprosenttisesti. Maisemassa kun tuntui olevan jotakin, mikä hänen olisi syytä nähdä. Jotakin, joka sai kylmät väreet kulkemaan pitkin hänen lyhytturkkista selkäänsä.
Kaikessa hiljaisuudessa arpikasvoinen odotti, tähyillen epäluuloinen ilme kasvoillaan pimeää maastoa. Lopulta pilvet kuitenkin väistyivät kuutamon tieltä, jolloin kyseinen taivaankappale saattoi jälleen langettaa kelmeää valoaan hopeiselle rannalle. Eikä aikaakaan, kun Miradan jäänsiniset silmät löysivät etsimänsä. Katseensa pysähtyi vielä hyvin kaukana häämöttävään pikimustaan kohteeseen, joka tuntui suorastaan olevan yhtä itsensä yön kanssa. Vaikkei punaturkki voinutkaan tältä etäisyydeltä olennon piirteitä tarkemmin erottaa, nostatti näky vinon hymyn hänen huulilleen. Hän kyllä tunnisti kerran tapaamansa "yödemonin", kun samaisen olennon edessään näki.

Jälleen lähti Mirada hitain askelin jatkamaan matkaansa, nyt tietoisesti kohti edessä odottavaa urosta. Kaksikon viimeisestä tapaamisesta oli kulunut jo hyvin paljon aikaa, eikä naaras uskonut uusinnan olevan lainkaan pahitteeksi. Vaikka toisessa kieltämättä oli jotakin hyvin karmivaa, tuntui tämä mystinen synkkyys naarasta suorastaan kiehtovan.

Re: Demoni ja lintu
Post by saalistaja on Apr 20, 2009, 21:15

[[Hah, tosiaan mielenkiintoista : D No, pitäähän minullakin olla joku, jonka kanssa ajatukset loksahtavat yllättävän hyvin yhteen näissä jutuissa.]]

Hätkähdyttävän mustaturkkisen uroksen kylmä katse pysyi taivaanrannassa, joka oli tuskin erotettavissa taivaan ja sitä heijastavan meren välissä. Punaraidalla ei ollut vielä pienintäkään aavistusta sen seuraan pian liittyvästä henkilöstä ja Sanguinaria Mirada olikin vielä kohtuullisen suuren matkan päässä vedessä seisovasta sudesta. Viiltäjän katse oli muuttunut sisäänpäinkääntyneeksi, lähes kuolleeksi, kun se iskosti katseensa tiettyyn pisteeseen, jota ei varsinaisesti ollut edes olemassa taivaan pimeydestä ja tasaisuudesta johtuen. Uros ei halunnut palata siihen verensekaiseen painajaiseen, jonka se oli kohdannut vain hetken aikaa sitten, vaikka tuo julma tapahtuma tuntui tapahtuneen jo tunteja sitten. Suden korvat olivat eteenpäinkääntyneet, vaikka sen sisällä raivosi edelleen pidätellysti ja silmät kuvastivat silkkaa jäätä. Oli kerrassaan ihme, ettei sen katse pystynyt pelkässä kylmyydessään jäädyttämään suolaista merta mustaturkin ympärillä.

Ranta pysyi vielä hetken aikaa täysin pimentoon jääneen kuun valolta piilossa ja piilotti näin myös erinomaisesti Viiltäjän paikoillaan yllättävän rauhallisesti, mutta vakaasti seisovan hahmon. Mitään ei tapahtunut hetkeen, aivan kuin koko maisema olisi pidättänyt henkeään, odottaen jotain sille vielä tuntematonta. Viiltäjä ei liikkunut senttiäkään, pitäen katseensa täysin vakaasti yhä sille näkymättömässä pisteessä, mutta tuntien kuitenkin ympärilleen laskeutuvan tunnelman, joka tuntui sivelevän sen raidallista selkää lähes miettivään sävyyn. Tunnelma oli käsinkosketeltava ja se sai sysimustan suden punnitsemaan tarkasti liikkeitään. Mitään ei kuitenkaan ollut enää tehtävissä, koska kuu paljastui hajanaisten pilvien takaa luoden kelmeän valonsa taas Andriaanan ylle ja paljastaen samalla vakavakasvoisen uroksen olemassaolon. Viiltäjä tunsi sen ja se sai vastustelevan suden niskakarvat nousemaan tahtomattaankin hetkellisesti pystyyn. Mustaturkki ei kuitenkaan kääntänyt katsettaan, eikä osoittanut millään muullakaan tavalla olevansa tietoinen tästä seikasta. Suden häntä oli painunut alemmas, nyt lähestulkoon koskettaen veden heijastavaa pintaa.

Yödemoni odotti kärsivällisesti paikoilleen jähmettyneenä, kunnes aisti nykäyksen tietoisuutensa rajamailla. Se kertoi, että tämä vielä hetkellisesti tuntematon koiraeläin oli jo kuuloetäisyydellä ja varmasti oli havainnut vedessä seisovan uroksen. Viiltäjän kasvoille levisi ohut, hyvällä tuurilla yleensäkään näkyvä hymy, joka oli mahdoton tulkita sen tunnistaessa toisen hajun lähes tuulettomassa ilmassa. Susi piti jäätävän katseensa vielä taivaanrannassa kärsivällisesti, pitkittäen tätä kutkuttavaa hetkeä tahallaan tai tahattomasti, ken ties. Viimein sysimusta uros käänsi hitaasti ja sulavasti päätään, kohdaten Miradan jäänsiniset silmät. Tunnistamaton hymy pysyi suden kasvoilla.

Re: Demoni ja lintu
Post by hitodama on Apr 24, 2009, 22:38

Matkan varrella hieman tahtiaan kiristäen jatkoi Mirada askellustaan, nostamatta vauhtiaan kuitenkaan juoksuksi asti. Hymy leikitteli hänen huulillaan, kun kylmät silmänsä pysyttelivät tiiviisti edessä häämöttävässä koiraeläimessä. Naulitsemalla katseensa toiseen toivoi naaras saavansa kyseisen uroksen pysymään paikoillaan, ikään kuin tämä olisi muutoin voinut haihtua jälkeä jättämättä tummaan yöhön. Ja mistäpä tuota tiesi, kenties uros olikin kykeneväinen moiseen temppuun. Ainakin toisesta huokuva tunne oli oiken omialtainen saamaan kenet tahansa niin uskomaan.

Pitkä matka kului hitaasti mutta varmasti, ja lopulta oli mustaturkkinen uros enää muutamien metrien päässä naaraasta. Sanaakaan sanomatta pysähtyi Mirada paikoilleen rantahiekalle, antoi katseensa kohdata yödemonin peilisilmien tulkitsemattoman kuvajaisen. Toisen olematon hymy ei juurikaan erottunut yön pimeydessä, mutta jollakin tavalla uskoi punaturkkinen voivansa tuntea sen ympäröivässä ilmassa.
"Tapaame jälleen kuine sattuman kauuta, yödemoni", raitaselkäinen lopulta lausui hitaasti tummasävytteisellä äänellään.
"Vaie lieenekö se sattuma ensinkän? Muistakseni kuulin erän peiilisilmän suusta lupauksen siitä, etä tämä päiivä tulisi vielä koittaman", naaras jatkoi päätään kallistaen. Ja tottahan se olikin, viimekertaisen tapaamisen päätteeksi oli Viiltäjä mennyt moisia lupailemaan. Moneen kertaan oli arpikasvoinen uskonut uroksen sanojen olleen täyttä kukkua, missä hän näytti kuitenkin loppujen lopuksi olleen väärässä. Eikä naaras ollut siitä lainkaan pahoillaan.

Pian pani Mirada kuitenkin merkille pistävän, joskin jo huomattavasti laimennen hajun, jota ei meri ollut parhaista yrityksistään huolimatta saanut aivan kokonaan pestyksi pois. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö Viiltäjä ja tätä ympäröivä vesi olisi tuoksunut vieraan koiraeläimen vereltä, vaikkei punainen siihen näennäisesti huomiota kiinnittänytkään. Hän ei tahtonut tietää liiaksi toisen puuhista, kuten ei myöskään kertoa urokselle omistaan. Se oli ikään kuin sanaton sopimus kaksikon välillä, oli ollut aina ja tuli kaiketi olemaan vastakin. Sen takia ei taistelija ollut koskaan maininnut toiselle muun muassa Lahkosta sanallakaan, ei edes pienimmällä kiertoilmauksella. Heidän erikoinen suhteensa oli sellaisten asioiden yläpuolella, täysin erillään maallisista asioista, jotka kontrolloivat yleensä kaikkea ja kaikkia.
"Vaiika tällä kerta päiivä onkin yö ja auurinko pilvein takan piiloiteleva kuu", jatkoi naaras edelleen saneluaan, astellessaan samalla hitaasti lähemmäs toista. Reilun metrin päässä tummasta hahmosta kääntyi taistelukoirakin kohti merivettä, asteli pitkillä jaloillaan sen viileään syleilyyn.

Re: Demoni ja lintu
Post by saalistaja on May 13, 2009, 22:12

Viiltäjän mustuuden keskeltä erottuvat jäänsiniset silmät eivät yhtyneet hymyyn, joka lipui erehdyttävänä sen kasvoilla, eivätkä ne olleet usein niin tehneetkään. Uroksen todellisen hymyn olivat saaneet nähdä vain todella harvat ja suurin osa niistäkin oli jo pelkkää luuta ja tomua. Yleisilmeeltään vakava susi ei kuitenkaan näyttänyt kylmältä, mutta ei myöskään lämpimältä. Aivan, aina jotain niin salaperäistä oli sen tyyneys. Sysimustan befalaslaisen häntä pysyi paikoillaan lähes jämähtäneet näköisenä, ei osumatta veteen, mutta ei kovinkaan kaukana sen pinnastakaan. Tasapainoisuudellaan Viiltäjä oli jotain niin erilaista kuin vasta muutama hetki sitten. Joskus se osasi hämmästyttää sitä itseäänkin.

Suden tulkitsemattomat peilisilmät hymyilivät salaa Miradalle sen pitäessä yhtä tasapainoisesti katseensa naaraassa. Katse pysyi toisen silmissä, väistymättä. Hiljaisuuden katkaisi Miradan syvä ääni, joka tuntui hetkellisesti täyttävän uroksen sisukset erikoisella tunteella, joka saattoi olla kylmän meriveden jälkeen pelkkää lämpöä. Tämä ei kuitenkaan näkynyt raitaselästä ulospäin, se pysyi lievässä hymyssään, liikahtamatta mitenkään. Viiltäjän hymy leveni salakavalaisesti hieman, mutta vain hieman, eikä sitten sen enempää. Uros tapasi pitää lupauksensa, ja vaikkei se ollutkaan ajatellut tätä lupausta kovinkaan paljoa, se oli sen kuitenkin täyttänyt aivan huomaamattaan. Tai ehkä ei sittenkään. Hankala sanoa.
"Aivan", Musta Viiltäjä sanoi vastaukseksi Miradan sanoille matalalla sävyllä, "olen sanojeni mittainen demoni, vaikka en sen korkeampaan yltäisi, hyvä lintunen."

Sysimusta uros seurasi hitaasti katseellaan naaraskoiran liikkeitä ja tämän tassujen koskettaessa vettä, kääntyi susikin pakotetun hitain liikkein kohtaamaan Miradan silmästä silmään, ei selkä toiseen päin. Tulkitsematon hymy pysyi Viiltäjän kasvoilla. Vieläkin kykeni raitaselkä maistamaan suussaan veren maun ja kaikella tahdonvoimallaan se sai pakotettua ilkeät mielikuvat pois päästään. 'Kannibaali', kuiskaava ääni sen päässä soimasi sitä. Uros pakotti senkin hiljaiseksi, keskittyen jokaisella solullaan tämänhetkiseen tilanteeseen.
"Mitä yödemoni tekisikään kirkkaassa auringonpaisteessa, voi, sitä en tiedä", susi pohti ääneen, sallien piilotetuista tunteista välkähtävän vilkaisun hopeisena hohtavalla kuulle, joka ainoana todisti näiden kahden koiraeläimen erikoista kohtaamista.
"Onko se lie koskaan sellaista nähnytkään."

Re: Demoni ja lintu
Post by hitodama on May 16, 2009, 3:32

Miradan katse näytti lukkiutuneen Viiltäjän silmiin sellaisella intensiteetillä, että naarasta olisi voinut ulkopuolinen katsoja erehtyä pitämään jonkin sortin lumouksen alaisena. Siltä punaturkkisesta suoraan sanottuna tuntuikin; uroksen kokosinisissä silmissä vaikutti olevan jotakin, mikä veti hänen huomionsa magneetin tavoin puoleensa. Taistelija olisi voinut koettaa toki pyristellä vastaan, mutta miksi rikkoa taikaa ennenaikaisesti? Se tulisi kyllä lopulta haihtumaan, siitä naaras oli vuorenvarma, mutta ennen sitä hän tahtoi vain nauttia ilmassa tuntuvasta väreilyistä ja sähköstä, kuun kelmeän valon luomasta tunnelmasta. Siitä mystiikasta, jonka yödemoni loi pelkällä läsnäolollaan vaitonaiselle rannalle.

Kuullessaan viimein toisen matalalla äänellä lausutut sanat, hymähti Mirada vaimeasti ja kasvatti valkoisten suupieltensä hymyn varsin toispuoleiseksi, vinoksi. Mustaturkki kuulosti täsmälleen siltä, miltä naaras oli muistanutkin. Oli myönnettävä, että taistelija oli toisinaan epäillyt jopa sitä, oliko koko yöstä tullutta ja siihen jälleen kadonnutta urosta ollut koskaan olemassakaan, vai oliko naaras itse vain toisen olemassaolon onnistunut kuvittelemaan. Tosin totuuden puolesta oli puhunut varsin vakuuttavasti se, että heidän edellistä kohtaamistaan seuranneena aamuna oli punaturkin etujalkaa ympäröinyt suojaputkilo loistanut poissaolollaan.
"Oiikeat sanathan ne ovaitkin sitä, mitä tätä maailma pyööritävät", arpikasvo lausahti veteen kulkeutuneiden askeltensa siivittämän, "muasa niiden henkilöiiden, jotka koreiita sanojan lausuvat." Taistelukoiran käynti pysähtyi, lähettäen vain meren tyyntä pintaa pitkin kulkevat väreet jatkamaan matkaansa. Naaraan ja kasvotusten häntä kohden kääntyneen uroksen väliin ei jäänyt metrinkään vertaa väliä, minkä ansiosta raitaselkä saattoi viimeinkin erottaa mustaturkin huulia koristavan hymyn tämän kasvoilta.

Jälleen kallisti Mirada hitaasti päätään, sulkien tällä kertaa kylmät silmänsä hetkellisesti ohuiksi viiruiksi. Lyhyen hetken ajan hän tarkasteli Viiltäjän koko olemusta katseellaan, antaen hiljaisuuden ottaa vallan ympäröivästä maailmasta. Vaitonaisuuden valtakausi ei kuitenkaan ollut järin pitkäkestoista laatua, ja palauttaessa arvoituksellisen katseensa uroksen kasvoihin avasi naaras jälleen suunsa.
"Auuringonpaiste on yliarvoistetua, yön kulkija. Eteinkin, mikäli se karkoita kaltaiisene olenot piilon kivenkoloihin, jone tavalisen eläjän katse eii yllä." Ei sillä, että punaisella itsellään olisi ollut mitään lämpimiä päiviä vastaan, mutta kieltämättä hän ei osannut kuvitella tummaturkkia paistattelemassa päivää kovinkaan luontevasti.

Re: Demoni ja lintu
Post by saalistaja on Jul 2, 2009, 14:13

Viiltäjän katse pysyi edelleen rävähtämättömänä Miradan kasvoissa, luoden omalla jäisyydellään ristiriitaisuutta uroksen pienen hymyn kanssa. Susi tunsi jaloissaan koiran askelten aiheuttamat väreet veden pinnassa, mutta ei kääntänyt katsettaan pois naaraasta. Uroksen täytyi myöntää, että se nautti salaperäisestä ja sen täysin vallassa olevasta tunnelmasta erittäin paljon. Joskus sen tunnelman luominen vaati paljon. Aivan liiankin paljon. Mutta nyt ei ollut tarvetta. Eivätkä Viiltäjän normaalit keinot olisivatkaan tepsineet tässä tilanteessa.

Viiltäjän tähän asti tapaamista henkilöistä Mirada oli ollut jo aikaisemmin kaikkein miellyttävin ja samansuuntaisin kuin uros itse. Ja olihan susi tavannut monta Andriaanan asukasta, joten siitä kannatti olla ylpeä. Yllättävän suuri osa mustaturkin tapaamista henkilöistä oli kyllä joutunut vuodattamaan vertaan sen ansiosta ja vielä useampi näistä henkilöistä oli löytänyt itsensä mätänemästä ruumiina matojen kanssa. Tämä ajatus käväisi ohimennen Viiltäjän mielessä ja se hymähti ajatuksissaan sille. Kunhan uros saisi puolikkaaseen viikatteeseensa kunnon varren, se tosiaan olisi melkein kuin kuolon merkki. Miten sopivaa. Mutta ei toki kaikille.
Miradan sanoille vastaukseksi se kasvatti hieman ohutta hymyään, joka väreili sen kasvoilla kuin nyt lähes pysähtyneet väreet meren pinnassa.

Hiljaisuus kesti Miradan pysähdyttyä hetken aikaa ja sen aikana Viiltäjä vastasi toisen katseeseen omalla viileänä pysyvänä katseellaan. Raitaselkä oli onnistunut loppujen lopuksi rauhoittamaan itsensä ulkoisesti täydellisesti, mutta sisällään uros tunsi edelleen sen sokean kiihkon, joka aikaisemmin sai sen aistit sumentumaan. Verenjano oli sammutettu tehokkaasti, mutta vieläkin tuo murskaava tunne poltteli suden sisuskaluja.
"Ne kolot ovatkin täynnä olentoja, joita ei tavallisen elävän kannata edes kohdata", susi sanoi hymyillen hieman vinommin. "Silti niitä astuu joskus ulos julmaan auringonpaisteeseen."

[[Mietin tässä tylsyydessäni, miltä Viiltäjän ja Miradan pentu kenties näyttäisi ='3 Piirtelin sen sitten vihkooni ja täytyy sanoa, että aika mielenkiintoiselta se kyllä voisi näyttää.]]

Re: Demoni ja lintu
Post by hitodama on Jul 8, 2009, 17:59

// Haha Mirada onkin niin friikki otus, että sen pennut näyttäisivät enemmän tai vähemmän erikoisilta yhtään kenenkään kanssa. ='D //

Korea sanailu jatkui jatkumistaan, ja Mirada näytti jo lähes unohtaneen, miksi hän alunperin tällä rannalla oli edes ollut. Kadonneen tyttärensä olinpaikasta hänellä ei ollut kyllä yhäkään minkäänlaista tietoa, vaan kyllä hän saisi Zésiran vielä jäljitettyä - Viiltäjää hän sen sijaan tuskin enää löytäisi, jos hänet jälleen kerran kadottaisi. Miksi siis hukata yllättävän tapaamisen suomaa tilaisuus vain yhden karkuun juosseen penikan takia? Punaturkki ei keksinyt yhtään pätevää syytä, minkä takia hän päättikin työntää ajatuksen Zésirasta toistaiseksi tyystin syrjään, ja jatkaa huomionsa suomista tummalle urokselle.
"Kentiees siksi onkin hyve, eten ole koskan pitänyt itseäni tavalisena eläväiisenä", taistelija vastasi suden sanoihin mairealla äänellä, hieman päätään kallistaen, "ja te olete tarpeeksi rohkea kurjasa ulkomaailmasa kulkeaksene."

Taas kerran laskeutui lyhyt, painava hiljaisuus tummasta yöstä kaksikon ympärille, minkä turvin Mirada astui vielä yhden hitaan, lähes äänettömän askeleen Viiltäjää kohden. Naaras saattoi tuntea uroksen hengityksen kuonollaan, niin lähellä hän toista jo oli.
"Kuulka, rakas yödemoni, muistatehan kaiiketi sen, kuinka viimeksi tavatesame vapauutite minet ihmisten minele asettamasta kahlesta?" Jäänsinisten silmien katse käväisi punaturkin toisessa etujalassa, jota tukeneen putkilon uros oli tikarillaan nimensä mukaisesti viiltänyt kahtia. Tapahtumasta oli jo aikaa, mutta yhä taistelija muisti tunteen siitä, kuinka tiukka side oli ikävästi hiertänyt ja hinkannut hänen jalkapoloaan turhankin kauan. Niinpä hän lausuikin seuraavat sanansa niitä todella tarkoittaen.
"En uskonut saavani tilaiisuta kiittä teiitä avustane, vaiika niine olisin tahtoiinutkin tehdä." Jäinen katse palasi kohti uroksen peilisilmiä, naaraan katseen tuikkiessa tavalla, joka varmasti antoi toiselle viitteitä tulevasta. Ja se oli punaisen tarkoituskin.
"En, enen kuine tapasin teiidät jällen täsä kylmäsä yöösä", Mirada kuiskasi sanat hitaasti ja niitä venytellen.
"Suoonete minele siis nyt kauuan kaipanami mahdolisuden kiitolisuuteni osoitamisele?" Lauseensa päätteeksi taistelija kumartui korviaan luimistaen kohti mustaturkkia, koettaen yhä virnistellen nuolaista tätä nopeasti kuonon sivulta.

Re: Demoni ja lintu
Post by saalistaja on Aug 17, 2009, 23:03

[[Selityksenä pöyristyttävään jumitukseeni voin sanoa, että en ole ollut kotona tarpeeksi, jotta olisin kerinnyt kirjoittaa mitään fiksua tekstiä. Ja sitä tämä peli minun mielestäni vaatii =)]]

Sysimustan suden silmien tavoittamaton katse pysyi lähestulkoon paikalleen jäätyneenä Miradassa, ikään kuin yrittäen vangita toisen siihen paikkaan tuijotuksellaan. Vihamielisyys oli kuitenkin kaukana raitaselän olemuksesta, vaikka vain hetkiä sitten urosta olisi voinut kuvailla osuvasti juuri tuolla sanalla. Ympäristön seisahtunut hiljaisuus vain lisäsi tiivistä tunnelmaa, joka piti koko rantaa tällä hetkellä kynsiensä välissä, päästämättä sitä eroon itsestään. Miradan sanat rikkoivat kyllä hiljaisuuden, mutta tunnelma ei kadonnut siitäkään huolimatta mihinkään. Viiltäjä hymyili erikoisesti vastauksena toisen sanoihin, vaieten sitten hetkeksi, kunnes antoi matalan äänensä sanoa hiljaa: "Joskus se on valitettavan pakollista."

Viiltäjä katseli toisen hiljaisia liikkeitä vaitonaisesti hymyillen, liikkumatta itse senttiäkään. Se kykeni tuntemaan toisen ruumiinlämmön etäisenä jossain edessään ja tuntemaan, sekä kuulemaan Miradan hengityksen. Ohut hymy leveni aavistuksen, mutta muuten uros oli kuin kylmästä kivestä muotoutunut patsas, jonka aallot olivat hajamielisesti rannalle muovanneet. Toisen läheisyys sai Viiltäjän salaa varuilleen, mikä oli sille täysin luontaista, mutta se ei ollut tarpeeksi voimakas tunne, jotta se olisi ilmennyt jotenkin suden kasvoista tai ruumiista. Vain pieni ääni, joka varoitti alata vaarasta, joka oli mahdollinen. Mutta tässä hetkessä vaara oli kaukana, vaikkakin niin lähellä. Se oli eriskummallinen tunne, jolle susi salaa mielessään hymähti. Naaraan sanat saivat Viiltäjän silmät välkähtämään etäisesti, aivan kuin jokin tuntematon valonlähde olisi niihin osunut pimeästä ympäristöstä.
"Muistan toki", se tokaisi syvällä äänellään, hymyillen hieman vinosti muistolleen. Uroksen katse käväisi nopeasti myöskin Miradan jalassa, kohottaen samalla mieleensä sen erikoisen putkilon kuvan. Koiran katse kuitenkin vangitsi Viiltäjän katseen, eikä susi enää edes yrittänyt kääntää sitä pois toisen silmistä, jotka salaperäisesti vihjailivat jotain. Uros hymyili mysteerisesti toisen sanoille, vahvistaen ne mielessään hiljaa. Viiltäjä pysyi hiljaa toisen kysymyksestä huolimatta, antaen vinon hymynsä kasvaa hieman lisää. Sysimusta olento ei väistynyt Miradan ovelan nuolaisun tieltä, vaan antoi sen osua itseensä yhtä ovelasti hymyillen. Jotain, mitä se ei ollut tuntenut toviin. Suden peilisilmät peilasivat Miradan katsetta sen vastatessa hiljaa: "Suon sen erittäin mielelläni sinulle."

Re: Demoni ja lintu
Post by hitodama on Sept 1, 2009, 17:55

Miradaa kiehtoi jollakin salaperäisellä tavalla hyvinkin paljon se, kuinka Viiltäjä ei näyttänyt suuremmin reagoivan yhtään mihinkään, mitä punaturkki hunajaisella äänellään lausui. Kuin yödemoni olisi veistetty itsestään pimeydestä, jota minkään sortin lämpö ei päässyt koskettamaan. Se ei estänyt taistelukoiraa kuitenkaan yrittämästä, sillä vaikka toinen olisi luotu ties mistä, oli Viiltäjä kuitenkin aina loppuviimein uros - ja jokainen itseään kunnioittava naaras kyllä tiesi, mikä kyseisen sukupuolen edustajat saisi viimeistään osoittamaan jotakin merkkejä kiinnostuksesta.

Ja oikeinpa oli Mirada arvioinut, sillä hänen kumartuessaan mustaturkin eteen kaartui toisen hymy vinoon selvänä merkkinä siitä, ettei punaisen yritys ollut valunut täysin hukkaan. Naaraan lipaistessa kiusoittelevasti toisen huulia kulkivat hyytävät, mutta siitä huolimatta erittäin miellyttäviltä tuntuvat väreet pitkin hänen kehoaan. Viiltäjän turkki maistui epäilyttävästi vereltä, mutta se ei saanut arpikasvoista perääntymään tuumaakaan. Hän ei yhäkään tahtonut tietää mitä uros oli mahtanut puuhata ennen tätä kohtaamista, ei sillä ollut hänelle mitään merkitystä.
"Viisas päätös", naaras tyytyi vastaamaan itsekin nyt vinosti virnistäen. Sille hän ei voinut mitään, että hänen luontainen varovaisuutensa huuteli jossakin mielen sopukoissa epäilyksiään urokselle antautumisen viisaudesta, mutta oikeastaan se teki tilanteen vain kaksin verroin jännittävämmäksi: vaara tunnetusti oli joidenkin, kuten Miradan, mielestä varsin oiva kiihottaja.
Vielä toisenkin kerran kurotti naaras kielensä koskettamaan Viiltäjän kuonoa, tällä kertaa liikkeen ollessa hidas ja viivyttelevä. Sen päätyttyä suuntasi raitaturkki lähes kuumeisena kiiluvat silmänsä jälleen vastaamaan uroksen katseeseen; kuinka täysin tulkitsemiskyvyttömät peilisilmät osasivatkaan olla. Jäämättä kuitenkaan tuijottelemaan toista sen pidemmäksi aikaa käännähti taistelija pian nopealla liikkeellä ympäri niin, että pienet vesipisarat roiskuivat tämän tassuista. Hän ei tahtonut turhia odotella, vaan halusi Viiltäjän ottavan kiitollisuudenosoituksensa käyttöön tässä ja nyt.

Re: Demoni ja lintu
Post by saalistaja on Sept 25, 2009, 16:05

Viiltäjä oli aina ollut sisäänpäinsuuntautunut ja hyvin vaikeasti tulkittava, jopa pentuna. Mutta se oli ollutkin niin karuissa oloissa varsin tarpeellista. Tämä luonteenpiirre, jota myös taidoksi voisi joissain yhteyksissä nimittää, oli muokannut suden maailman yksinäisemmäksi. Mutta se ei ollut koskaan varsinaisesti häirinnytkään Jääsilmää. Ystävät olivat katoavaisia ja lopussa uros tulisi aina olemaan yksin. Sen se tiesi, eikä oikeastaan välittänyt. Vaikutti sopivalta lopulta sille.

Raitaselkäinen susi piti vinohkon hymyn kasvoillaan ja hymähti hiljaa mielessään sille, että naaras ei perääntynyt veren mausta huolimatta, jonka se pakosta tunsikin suussaan. Mutta toisaalta, ei mustaturkki olisi sellaista uskonutkaan Miradasta. Toinen oli varsin poikkeuksellinen ja se viehätti Viiltäjää. Punaturkin vastaukselle susi tyytyi hymähtämään hiljaa, lähes kuulumattomasti ja venyttämään hieman vinoa hymyään enemmän vinompaan suuntaan. Sanguinaria Mirada tosiaankin antautui suureen vaaraan tässä tilanteessa, eikä loppujen lopuksi edes tiennyt, kuinka suureen, koska naaraalla ei ollut mitään tietoa siitä, että tämä sysimusta uros oli tappanut lahkolaisia lähestulkoon työkseen viimeiset vuodet. Mutta ei Viiltäjälläkään ollut tietoa siitä, että Mirada oli lahkolainen. Eikä se loppujen lopuksi olisi edes halunnut tietää. Se oli jotain, mitä ei pitänyt tuoda kaksikon erikoisiin väleihin niitä sotkemaan. Ja parempi niin. Seuraukset eivät olisikaan olleet kovinkaan kauniit, jos nämä kaksi olisivat ottaneet yhteen.
Viiltäjä tunsi toisen kosketuksen aiheuttamien väreiden kulkevan pitkin jäntevää ruumistaan ja huomasi, miten olikaan unohtanut miltä sellainen kosketus tuntuikaan. Siitä oli liian kauan. Kaikki fyysinen kosketus oli ollut vain veren siivittämää ja huomattavasti tuskallisempaa. Miradan katseeseen peilisilmä vastasi tyypillisesti tunteettomilla silmillään, jotka edelleen kuitenkin joutuivat pitämään väkipakolla punaisen värin poissa itsestään. Se outo, raivokas tunne pysyi edelleen myllertämässä uroksen sisuksia, eikä osaksi sen takia Viiltäjä kyennyt ajattelemaan täysin selkeästi. Naaras pyörähti ympäri saaden nopeat väreet leviämään pitkin veden aikaisemmin tyyntä pintaa. Mustaturkki virnisti valkeat hampaat välkähtäen toisen toiminnille. Tarjous pitäisi ottaa vastaan. Peilisilmä ei perustanut alkulämmityksistä kovinkaan paljoa ja sitä olikin kyllä ollut aivan tarpeeksi, joten mustaturkki liikahti lähestulkoon laineita aiheuttamatta likelle Miradaa, vilkaisten tätä nyt punertaviksi muuttuvilla silmillään, joiden peilimäisyys oli sen myötä kadonnut. Ne kuvastivat lähestulkoon puhtaasti uroksen kiihkoa ja halua, joka sai ne värjäytymään verenpunaisiksi. Sen enempiä miettimättä Viiltäjä nosti eturuumiinsa ylemmäs, Miradan selälle, painautuen kiinni naaraan lämpimään ruumiiseen.

Re: Demoni ja lintu
Post by hitodama on Sept 25, 2009, 20:43

Ulkoisesti vielä melko tyynenä Mirada seisahtui paikoilleen odottamaan uroksen seuraavaa siirtoa. Hän suuntasi jäisten silmiensä katseen jalkojensa ympärillä vaitonaisena väreilevään veteen, joka nesteelle ominaiseen tapaan heijasti peilikuvan takaisin katsojalle itselleen. Naaras ei ollut kuitenkaan mitenkään turhan halukas tuijottamaan omia lukuisten arpien halkomia kasvojaan, joita hän ei ollut koskaan pitänyt turhan suuressa arvossa. Vaikka taistelijan itsetunto olikin melkoinen, osasi hän nimittäin nähdä asiat myös hyvin realistisesta näkökulmasta: hän ei ollut kaunis, ei ollut ollut sitä edes useita vuosia nuorempana. Vaan mitäpä hän sievällä ulkomuodolla olisikaan tehnyt? Hänen arvonsa perustui tyystin toisenlaisiin kykyihin, jotka olivat koreaa ulkokuorta varmasti monin verroin käytännöllisempiä.

Varsin mieluusti Mirada kuitenkin käänsi katseensa pois kuvajaisestaan, kun havaitsi Viiltäjän lähteneen liikkeelle hänen takanaan. Ovelasti virnistäen naaras kääntyi vilkaisemaan taakseen, eikä voinut olla vetäisemättä sihahtaen henkeään, kun katseensa osui uroksen punaisiksi lehahtaneisiin silmiin.
"Te todela olete demoni", punaturkki totesi kuiskaten. Hän ei kuitenkaan perääntynyt tai näyttänyt kauhistuneelta, vaan piti toisen erikoisia silmiä pikemminkin vain viimeisenä todistuksena jostakin, jonka hän oli jo pitkän aikaa tiennyt. Niinpä hän antoi tummaturkin hypätä ilman minkäänlaisia vastusteluja selkäänsä, ainoastaan odottavan huokauksen purkautuessa naaraan huulilta. Hän tunsi toisen vahvan kehon ja paksun turkin painautuvan itseään vasten, tunteen saadessa Miradan värisemään. Hän loi vielä viimeisen vilkaisun Viiltäjän erikoisiin silmiin, ennen kuin käänsi hitaasti huuliaan nuolaisten katseensa eteenpäin. Hän oli nyt täysin yödemonin vallassa, mikä oli samanaikaisesti jo pelkkänä ajatuksena erittäin kammottava ja kiihottava. Jäisi nähtäväksi, mitä se tulisi olemaan käytännössä.

// Jospa rykäistäisiin tämä nyt muutamalla viestillä suht pikaisesti loppuun, sillä peli on venynyt jo kivaan puolen vuoden ikään? =D //

Re: Demoni ja lintu
Post by saalistaja on Jan 3, 2010, 1:00

[[ Mitä helv-? D8 Onneksi satuin huomaamaan, että en ole vastannut tähän sattumalta, koska olin meinaan täysin varma, että olin jo vastannut tähän! Saanen kiittää foorumia viestien ilmeisestä katoamisesta. Aa, anteeksi mahdollisia traumoja, olenhan jumittanut aika paljon yleensä kun olen pelannut siun kanssa. Itselleni siitä on varmaan jäänyt enemmänkin traumoja.. ]]

Viiltäjän punaisena leiskuva katse tapasi Miradan jäänsiniset silmät ja se ei voinut olla hymyilemättä ovelasti valkeat hampaat välkähtäen naaraan sanoille. Kenties Lintu oli oikeassa, kenties. Susi tunsi toisen lämpimän vartalon kehoaan vasten ja sulki silmänsä hiljaa sielustaan asti väristen. Miltä se tuntuikaan, uros oli aivan unohtanut. Sen enempää kuitenkaan miettimättä mustaturkki laski päänsä alemmas, tapaillen napakasti, mutta yllättävän hellästi hampaillaan Miradan niskaturkkia. Samalla se asetteli jalkansa voimakkaammin alleen, hengittäen keuhkonsa täyteen naaraan tuoksua. Se ei tulisi unohtamaan sitä pitkään aikaan. Ja niin sen hurmeenhuuruiset painajaiskuvat vaimenivat ja hiipuivat hetkeksi pois.

Viiltäjä huokaisi hiljaa vasten Miradan niskaa ja työntyi toisen sisälle sen suuremmitta erikoisuuksitta. Musta uros melkein hämmästyi miten hyvältä toinen tuntuikaan. Samalla sen mielessä häilähti vanha muisto punavalkoisesta naaraasta, jonka se oli kerran tavannut ladolla. Eikä se naaras ollut voinut mitenkään auttaa itseään. Miten kamalasti Viiltäjä olikaan toista satuttanut, miten se olikaan varmasti sattunut toista. Ehkä jokin epämääräinen katumuksen tunne käväisi suden mielen taka-alalla muiston ansiosta, mutta se katosi lähestulkoon saman tien kaiken kiihkon keskelle, mitä mustaturkki sillä hetkellä tunsi. Sysimusta uros tunsi pulssinsa kohoavan ja jyskyttävän äänen korvissaan liikkuessaan naaraan sisällä hallitun voimakkain vedoin. Ei hirveän kauaakaan uros kyennyt enää pidättelemään itseään, vaan laukesi ruumiinsa värähtäessä voimakkaasti päästä hännänpäähän asti, purren samalla hampaitaan yhteen hieman liian kovaa Miradan niskanahka niitten välissä. Uros maistoi rautaisen veren maun huulillaan päästäessään naaraan otteestaan ja vetäytyessään hieman kauemmas toisesta. Viiltäjä jäi seisomaan Miradan takavasemmalle, yrittäen saada itsensä ja verenpunaisena hehkuvat silmänsä omaan hallintaansa, nuolaisten samalla verta huuliltaan. Hitaasti se käänsi vieläkin leiskuvat silmänsä naaraaseen.

Re: Demoni ja lintu
Post by hitodama on Jan 3, 2010, 18:41

// D= Paha foorumi!
Harmi kyllä, että nämä pelit ovat usein aikamoiseksi jumimiseksi menneet, sillä kiinnostavia juoniltaan olisivat olleet. Ehkä vielä joskus saamme vedettyä edes yhden pelin ilman kuukausien jumia loppuun. =') //

Mirada ynähti nautinnollisesti Viiltäjän liukuessa hänen sisäänsä ja tarttuessa hampaillaan naaraan niskaan. Taistelijan punainen turkki oli sen verran lyhykäistä sorttia, että siitä lieni uroksen liki mahdotonta kunnon otetta leuoillaan saada, mutta onnekseen melko rajuja otteita arvostava Mirada ei pannut pahakseen hampaiden kosketusta suoraan ihollaan.
Viiltäjän lisäillessä hiljalleen vauhtiaan nosti Mirada kuononsa kohti tummaa taivasta, jotta nopeasti kiihtyvä hengityksensä pääsisi kulkemaan vapaammin. Samalla hän sulki jääsilmänsä luomiensa taakse voidakseen keskittyä vain tuntemaan yllään, sivuillaan ja sisällään liikehtivän uroksen painon ja lämmön joka solullaan. Suden läheisyys sai naaraan ruumiin kuin liekkeihin, jotka tilanteen edetessä polttivat altaan jokaisen järjellisen ajatuksen ja pyyhkivät kaikenlaiset estot mennessään. Ennen kuin Viiltäjä viimein laukesi, olikin Miradan voihkinta yltynyt varsin äänekkääksi, sen kuvastaessa selvästi naaraan tuntemaa nautintoa. Loppuhuipennuksen mukanaan tuoma puraisu sai aikaan vielä viimeisen ulvahdusta muistuttavan äänen, ennen kuin punaturkki jäi uroksen vetäytyessä seisomaan tyytyväisen vaitonaisena öiselle rannalle.

Kun Mirada oli hetken saanut tasattua hengitystään, käänsi hän katseensa ensin virnistäen kohti Viiltäjää, sitten hiekkaan painautuneita etutassujaan, joiden viereen oli hänen niskastaan tippunut muutama tumma veripisara. Aika rankaksi oli meno yltynyt.
"Velkani lieene nyt lasketavisa maksetuksi", naaras totesi matalalla äänellään, kohottaessaan samalla taas silmänsä Yödemoniin.
"Me tapaame varmasti jällen, kun kohtalo niin on määrävä", hän jatkoi. Tällä kertaa heidän tapaamisensa taisi kuitenkin olla tässä, sillä kummallakaan tuskin oli mitään halua jäädä toisen seuraan vain rupattelemaan mukavia tai kellimään yhdessä hietikolle. Sellainen olisi sotinut aika turhan pahasti kaksikon välillä vallitsevaa mystistä suhdetta vastaan, eikä Miradalla ainakaan ollut pienintäkään halua tuota mystiikan verhoa käydä raottelemaan.
"Näkemin, yödemoni", taistelija vielä lausui lähes kuiskaten, ennen kuin lähti kulkemaan Viiltäjän ohitse kohti rannan takana odottavaa hämärää metsikköä. Sen suojissa olisi hyvä levätä ja kasailla ajatuksiaan omassa ylhäisessä yksinäisyydessään.

// Okei, se meni nyt sitten. Kiitosta pelistä! n____n //

Re: Demoni ja lintu
Post by saalistaja on Jan 3, 2010, 22:18

[[ Jaksan uskoa siihen 8'D ]]

Viiltäjä kohdisti katseensa Miradan silmiin, saaden jonkinlaisen ohuen hymyn huulilleen.
"Velkanne on kuitattu, kyllä", suurikokoinen uros sanoi nuolaisten viimeisetkin veret huuliltaan. Naaraan seuraaville sanoille sen punaiset silmät välähtivät mystisesti. Voi kyllä, he tapaisivat varmaankin vielä, jos tämä kohtalo niin sallisi. Viiltäjä tarkasteli toista, tietäen että naaras lähtisi. Se olisi parasta. Punaturkkisen hyvästeille raitaselkä nyökkäsi myöntäen päätään ja katseli sitten Miradan poistumista.
"Näkemiin, lintunen", susi kuiskasi naaraan kadotessa metsän puitten sysimustiin varjoihin.
"Hyvästit nämä eivät silti ole", yödemoni hymähti lähinnä itselleen, katsellen jalkojaan vasten lainehtivaa merivettä. Se maistoi vieläkin koiran veren rautaisen maun kielellään. Jonkin aikaa paikoillaan seisottuaan susi suuntasi päämäärättömän kulkunsa myöskin metsään, mutta eri suunnalle kuin Sanguinaria Mirada. Pian mustaturkkinen uros sulautui metsän varjoihin ja ranta jäi hiljaiseksi, aivan kuin siellä ei olisikaan koskaan ollut tätä sysimustaa olentoa.

[[ Kiitos sinullekkin! C: ]]