Sanguinaria Mirada - RPGs

Edera » Kartanon piha » Pahimpia on aamut

Pahimpia on aamut
Post by lara on Jun 11, 2008, 21:43

[[hihihihihitoxxdasz]]

Ister vihasi aamuja. Se vihasi erityisesti myös aamuvuoroja, jolloin piti vaellella ympäri Ederan maita ja vahtia, ettei kukaan muuhun laumaan kuuluva idiootti tunkisi häiritsemään arvon ederalaisten elämää. Oli ihan perseestä olla vartiokaartissa, kun sai aina näitä duuneja ties mihin vuorokaudenaikoihin. Toisaalta taas sai kivasti kunnioitusta lauman muilta jäseniltä. Luultavasti hyötyä oli kuitenkin enemmän, ei Ister virastaan eroamaan ainakaan ryhtyisi.

Aamu tosiaankin oli varhainen. Aurinko ei ollut vielä vaivautunut nousemaan ja taivaallakin näkyi vielä jokunen tähti. Kartanon rehevöityneen pihan nurmikenttä oli kosteaa ja aamuinen usva leijaili vielä pihan yllä. Oli oikein hiljaista ja rauhallista, mikä pisti miettimään, miksi vartijoita ylipäätään piti lähettää tähän aikaan liikkeelle. Jokainen itseään kunnioittava koiraeläin nukkui tähän aikaan.

Ister tukahdutti haukotuksensa puristamalla keihäänsä vartta hieman lujempaa. Se varoi kuitenkin rikkomasta rakasta asettaan, joka kaikeksi onneksi oli myös varsin tukevaa tekoa. Ihan heti kepukka ei halkeilisi.
Koirasusi asteli laiskoin askelin pitkin pihaa ja koetti selvittää unista päätään. Aamuilma oli kirpeää ja raikasta, se piristi olon nopeasti ja pian uros alkoikin jo valpastua. Se kohotti rujoa päätään tähyillen ympäriinsä. Hiljaista oli, eivät edes linnut vielä jaksaneen laulella.

Lihava koirasusi kääntyi astelemaan hieman keskemmäs pihaa, kohti vanhaa suihkulähdettä. Eilinen oli ollut melkoisen hämmentävä päivä. Se oli törmännyt poikaansa, josta ei ollut koskaan kuullutkaan. Noreth oli kuitenkin kaikeksi onneksi vaikuttanut ihan kunnon kansalaiselta, vaikka vähän tyhmänpuoleinen olikin ollut. Nuoren uroksen kohtaaminen oli ollut valtaisa järkytys Isterille, eikä poikakaan ollut erityisen tietoiselta isästään vaikuttanut. Eipä silti, voisihan noita nulikoita löytyä enemmänkin. Molemmat pennut, Karmiini ja Noreth, olivat syntyneet vahingossa kahden eri nartun kanssa pelehtimisen tuloksena, ja Ister oli viettänyt aikaansa huomattavasti useampien naaraiden seurassa. Uros kuitenkin luotti siihen, että ainakin Yelenha ja Ileya osaisivat pitää huolen siitä, ettei turhia pentuja pääsisi syntymään. Molemmat nartut vaikuttivat sen verran kokeneilta, että tajuaisivat pitää huolen kakaroiden hävittämisestä. Tosin niin oli vaikuttanut Noroarkin, ja miten oli käynyt… No, yksi pentu sinne tänne, ei se Noreth niin paha juttu loppujen lopuksi ollut.

Koirasusi saapui marmorialtaan luokse. Se seisahtui aloilleen ja kuunteli. Jossain rasahti hiljaa, Ister kääntyi katsomaan äänen suuntaan. Usvankin keskeltä se saattoi erottaa rusakon loikkivan pihan laidasta metsään. Puolikasvo antoi elukan mennä. Se ei saisi enää tähdättyä keihästään pusikoihin kadonneeseen rusakkoon eikä jaksaisi kyllä sen peräänkään juosta. Saisi elää ainakin hetken pidempään sekin pikkuinen.

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jun 12, 2008, 22:02

// Jeeszz. //

Isterin onneksi eivät Ederan maat olleet täysin autiot, joten ei puolisuden vartiotyö toki turhaa ollut. Kartanon läheisyydessä kulki nimittäin Sanguinaria Miradan nimellä tunnettu naaras, joka ei suinkaan alueen omistavaan laumaan kuulunut. Ei hän kuulunut sen puoleen mihinkään muuhunkaan laumaan, joten oli ainakin omasta mielestään oikeutettu kulkemaan missä itse mieli. Ja mikäli jollakin oli jotakin valitettavaa asian suhteen, oli hänellä tilanteeseen toki sanansa varattuina.
Divian, oli narttu päättänyt. Hän sanoisi tulleensa tapaamaan Ederan upseerina toimivaa susiurosta, jonka sattui tuntemaan aivan muista yhteyksistä. Narttu oli melko varma, että siniturkki ottaisi tuttavansa vastaan, vaikkei tämä laumaan kuulunutkaan.

Hiljaa itsekseen arpikasvo tuhahti; totta kai Divian ottaisi hänet vastaan, mikäli uroksella oli lainkaan järkeä päässään. Sudella oli nimittäin Ederan alfan lisäksi toinenkin johtaja, jonka joukoissa naaras itse seisoi sutta korkeammalla. Lisäksi Mirada oli hyvinkin hajulla toisen päivänvaloa kestämättömistä suunnitelmista Ederan johdon suhteen, eikä punainen olisi lainkaan epäröinyt käyttää tietoja hyväkseen, mikäli toinen päättäisi ryhtyä hänelle epäsuosiolliseksi.
Kaikkine vakuutuksineen astelikin entinen kehätaistelija varsin itsevarmasti usvan peittämällä nurmikentällä, tuntematta juurikaan väsymystä vuorokaudenajasta huolimatta. Hän oli tottunut kulkemaan silloin kuin häntä huvitti, ei silloin kun hän olisi parhaiten jaksanut. Keho oli aina saanut luvan tehdä sitä, mitä naaraan vahva mieli vain ikinä olikaan päättänyt sillä teettää.

Lopulta kävivät raitaselän äänettömät askeleet ensimmäisen rehevöityneen, kartanoa osittain kiertävän pensasaidan luokse. Tarkasti ja ilmeettömästi tutkaili koira sitä jäänsinisillä silmillään, samalla estettä hitaasti kiertäen. Melko hyvän näkösuojan puska tukikohtamaiselle rakennukselle soi, totesi naaras mielessään. Varsin oivan linnoituksen oli Kheiron aikanaan laumalleen valinnut.
Lopulta tuli pensaassakin reuna vastaan, jolloin näki Mirada ensimmäisen vilauksen sen takanaan piilottelemasta kartanosta. Toki naaras oli rakennuksen joskus ennenkin kauempaa nähnyt, mutta tänä aamuna sumu oli estänyt näkyvyyden niityltä käsin.
Arvioivasti katseli koira tönöä, joka oli kaikesta päätellen jo melko vanhentunut ja osittain jopa rapistunut. Ehkäpä sen sisältä löytyisi jopa selitys siihen, miksi ihmiset olivat Andriaanan aikanaan hylänneet. Se jos jokin oli nimittäin naarasta jo kauan mietityttänyt.

Vain hetken ehti punaturkki rakennusta tarkastella, sillä sen edessä olevalla suihkulähteellä näkyvä liike kiinnitti nopeasti naaraan huomion itseensä. Vaistomaisesti vetäytyi koira paremmin pensaan suojiin, jääden kuitenkin katselemaan äsken paikoillaan käännähtänyttä lajitoveria. Näkyvyys oli surkea, mistä johtuen ei raitaselkä toista ollut aiemmin edes huomannut, mutta joistakin asioista vain ei voi erehtyä. Arpikasvo tunsi uroksen.
Hetken joutui taistelija penkomaan muistiaan, jotta olisi saanut Miseryn ystävänä tunnetun puolikasvon nimen mieleensä. Yhtä niljakkaan kuuloinen, kuin miltä uros itse oli näyttänyt, muisti narttu kauan sitten ajatelleensa. Aivan, Ister, sehän se oli.

Ryhtiään kohentaen ja päänsä yläilmoihin kohottaen astui Mirada esiin pensaan suojista, alkaen astella avoimesti kohti urosta. Pieni, toispuoleinen virne kohosi naaraan huulille. Eihän tämä nyt aivan Diviania vastannut, mutta ehkäpä tästä saisi sen sijaan kiskottua jonkin muunlaista hupia irti.
"Aiikaisin liikellä, Ister", lausui koira tummanpuhuvalla äänellään, yhä toista lähestyen.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jun 12, 2008, 23:01

Eipä loppunut rapina ja muu kiva vain siihen jänikseen, vaan jostain sumun keskeltä Ister erotti myös hiljaisia askelia. Uros haisteli ilmaa. Aivan, kostean maan ja luonnon normihajujen sekaan sotkeutui tällä kertaa koiraeläimen tuoksu. Puolikasvo kuvitteli muistavansa hajun jostain kaukaa, muttei osannut yhdistää sitä mihinkään. Uros koetti tähyillä ympärilleen pihalla, mutta mitään ei näkynyt. Taisi olla näkymätön kulkija tällä kertaa.

Pensaan kahahdus sai kuitenkin lihavan puolikasvon kiinnittämään huomion siihen suuntaan. Se kiepahti hieman parempaan asentoon tarkkaillakseen pensaan suuntaista puoliskoa pihasta ja paransi otettaan keihäästä. Jos tulija ei olisi ederalainen, se pitäisi häätää pois pikimmiten. Sieltähän vieras sitten astuikin pusikosta. Ister koetti ainokaisella silmällään saada paremmin selvää tulijan piirteistä, mutta aamun hämärässä ja usvassa se oli hieman hankalaa.

Toinen liikkui kuitenkin lähemmäs. Suoraan kohti Isteriä, ilmeisesti jonkinmoista kommunikointia olisi luvassa. Uros ei laskenut katsettaan tulijasta ja seisoi itsekin varsin ryhdikkäänä ja tyylikkäänä, jos nyt sellaista varsin ihraisaa otusta mitenkään tyylikkääksi saattoi kuvailla.
Eipä aikaakaan, kun tulija oli näköetäisyydellä ja Ister saattoi rekisteröidä monenlaisia tutun oloisia asioita. Hetkinen, sehän oli nähnyt tuon punaturkkisen nartun joskus aiemminkin? Nimeä uros ei saanut päähänsä millään, mutta muisti tämän keskustelleen Miseryn kanssa joskus silloin, kun Musta oli vielä elänyt. Vaikkeivät puolikasvon muistikuvat toisesta mitenkään erityisen selkeitä olleet, se kyllä hyvin muisti, ettei ollut juurikaan pitänyt nartusta. Se oli oikeastaan aika saavutus nartun itsensä osalta, saarelta ei kovin montaa elossa olevaa naaraspuolista löytynyt, joista Ister ei olisi pitänyt.

Uros seisoi hiljaisena paikoillaan nartun lähestymistä seuraten. Pianpa toinen myös puhutteli puolikasvoa. Ister luimisti hieman korviaan ja katseli toista kuononvarttaan pitkin. Muistuikin hyvin mieleen, ettei uros ollut myöskään pitänyt nartun puhetyylistä, se kuulosti ärsyttävältä. Uros kyllä itsekin puhui omaa jokseenkin juntin kuuloista murrettaan, mutta eihän se toki Isteriä itseään haitannut.
”Mitä sie täällä teet?”
Uros töksäytti varsin epäkohteliaaseen sävyyn puhuen. Epämukavat nartut eivät ansainneet kauniita tervehdyksiä saati sitten selityksiä aikaisin liikkumiseen. Toki harkittu lesoilu vartijanhommista olisi voinut poikia hieman rispektiä, mutta Isterillä oli hieman sellainen kutina, ettei se kovin kummoisesti tuota punaturkkia hetkauttaisi.

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jun 13, 2008, 14:06

Melkoisen pitkältä tuntui matka pihan poikki, molempien koiraeläinten toisiaan itsetietoisina sumun halki tarkkaillessa. Askel askeleelta näkyvyys kuitenkin parani, Miradan sitä mukaa muistaessa yhä selvemmin, miksei hän Isteristä ollut muinoin pitänyt. Riivitty naama näytti ällöttävämmältä, kuin naaras oli muistanutkaan, toisen ihraisesta vatsanympäryksestä nyt puhumattakaan. Myös puisen keihään taistelija muisti, päättäen pysytellä tälläkin kertaa varuillaan aseen suhteen. Vaikkei tikkua kantavasta uroksesta paljoon ollutkaan, hallitsi tuo luultavasti sentään oman aseensa käytön. Aina parempi syy siis jatkaa toisen lähestymistä: keihäs kun ei oikein lähietäisyydeltä käytettynä toiminut tehokkaimmalla mahdollisella tavalla.

Isterin sanojen kaikuessa hämärään aamuun purkautui lyhyt naurahdus Miradan valkeilta huulilta.
"Oi, sine muiistat minet?" lausahti narttu hämmästynyttä teeskennellen. Kyllähän hän toki tiesi, ettei ollut ainakaan ulkonäkönsä puolesta mitenkään helposti unohdettavaa sorttia, vaan jäi melkoisen hyvin kerran tapaamiensa mieliin. Sillä oli toki niin hyvät kuin huonot puolensa, mutta taistelija itse piti sitä melkeinpä imartelevana. "Mikä kunnia", jatkoi punainen vielä ivallisesti, jopa vinosti päätään nyökäyttäen. Kumarrus juuri sillä kunnioituksella, minkä puolisusi omakseen ansaitsi.

Tässä vaiheessa alkoivat Miradan askeleet hidastua, hänen päästyään mielestään tarpeeksi lähelle ihrapalloa. Pari kolme metriä, sitä lähempää ei koira tahtonut Isteriä nähdä kuin pakon ajamana. Jälleen kiersivät jääsilmät tutkivasti toisen lävitse, vinon hymyn pysytellessä tiukasti huulilla. Juuri niin ruma kuin viimeksikin, ajatteli raitaselkä lähes tyytyväisenä.
"Ja mite menemisini tulee, ne ovat varsin pitkelti oma asiani", totesi naaras lopulta paikoilleen pysähtyen. Varsin vakuuttavalta taisteluun jalostetun rotunsa viimeinen yksilö näytti seisoessaan ryhdikkäänä ja täysin tietoisena omasta täydellisyydestään. Hän oli paras, eikä ujostellut kertoa sitä.
Tosin alkoi olla hivenen kyseenalaista, kuinka viimeinen rotunsa edustaja hän oikeastaan oli. Viimeinen puhdasrotuinen ehkä, mutta samalla linjalla tulisivat jatkamaan pienet elämänalut, jotka naaraan sisässä kasvoivat. Hänen pentunsa, hänen verenperintönsä. Tartaroksen pennut.
Ulospäin ei raskaus juurikaan näkynyt, ei tulisi näkymään kuin vasta viimeisillä viikoilla. Dorso hazardeja ei oltu luotu raskautta silmällä pitäen, pentueiden ollessa yleensä pieniä ja epätasaväkisiä. Synnytystä ei narttu ollut tahtonut vielä edes ajatella, sillä tiesi kuinka vaikea ja kivulias se oli muillekin rotunsa edustajille ollut. Siinä suhteessa hän tuskin tulisi olemaan poikkeus.

"Muta koska se sineä ilmiselvästi niine kovasti kiinosta, voine toki kertoakin. En tahdo jätä sineä epäilyksen varjon", luritteli naaras ulkomaalaisella korostuksellaan höystettynä. Halutessaan olisi punainen voinut kitkeä moisen sävyn puheestaan melko helposti, mutta hän ei ollut koskaan viitsinyt nähdä vaivaa. Häntä se ei kiusannut, joten miksi hankkiutua siitä eroonkaan?
"Minelä on tapaminen", jatkoi naaras sitten, kääntäen katseensa merkitsevästi kohti taaempana kohoavaa kartanoa.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jun 13, 2008, 14:47

”Joo.”
Uros tuhahti narttua mulkoillen. Tottahan toki se muisti. Vaikkakin melko hämärästi, muisti kuitenkin.
”Kuinka voisinkaa unohtaa?”

Ister tuijotti narttua hiljaisena tämän puhuessa. Keihäs suussa alkoi tuntua jo miltei rasittavalta, mutta uros ei halunnut laskea sitä maahankaan. Jos narttu vaikka sekoaisi ja kävisi päälle, pitäisi aseen olla toimintakunnossa eikä missään ruohonjuuritasolla lepäilemässä. Täällä pihalla oli kerran aikaisemminkin käynyt niin, että eräs ihan mukavalta vaikuttanut uros oli vain kesken kaiken käynyt päälle sen suuremmin mitään ilmoittelematta tai syytä antamatta. Liukkaalla pihalla käydyn taistelun seurauksena Ister oli loukannut pahoin toisen takajalkansa, eikä se vieläkään kestänyt kovaa rasitusta vaan kipeytyi sellaiselle altistuessaan. Kaikeksi onneksi se loukkaantuminen oli poikinut paitsi helppoa elämää kartanon ylähuoneissa, myös varsin miellyttävänlaatuisen suhteen Yelenha-nimisen nartun kanssa. Se oli hyödyttänyt molempia osapuolia, mutta puolikasvo tiesi olevansa Yelenhalle velkaa. Narttu oli pelastanut sen Rubuksen hampaista, vaikkei Ister olisi sitä halunnut myöntääkään.

Kieltämättä olisi ollut ihan hauskaa, jos Mirada olisi jättänyt syynsä kertomatta. Ister olisi kaikessa rauhassa saanut ajaa nartun pois ja nauttia sitten taas hetken rauhallisesta aamusta itsensä kanssa. Vaikka narttu näyttikin ihan varteenotettavalta vastukselta, Ister luotti mielellään siihen, että sattui olemaan uros. Hei, eivät urokset nyt nartuille hävinneet! Viime aikojen selkeä ylämäki oli entisestään pönkittänyt puolikasvon itseluottamusta. Ehei, eihän se voisi hävitä, ei koskaan. Ehkä Rubukselle, mutta se oli asia erikseen. Puolikuulaisen oli täytynyt huijata pahasti joka taistelussa.

Tulihan se syykin sitten sieltä. Tapaaminen. Ister naurahti halveksuvan epäuskoisesti.
”Ai iha tapaamine? No kenenkähän kanssa siulla mahtaa se olla? Miulle ei oo kerrottu mitää mistään tapaamisesta, narttu.”
Koirasusi kohotti hieman päätään kuonoaan rypistäen. Kukaan ei ollut maininnut mistään tapaamisesta. Tosin ei Ister ollut hetkeen johtoporrasta nähnytkään, viimeksi saanut ohjeet aamuvuorostaan ja siitäkin oli jo päälle vuorokausi. Jos Miradalla olisi jokin köyhä tapaaminen jonkun normilaumalaisen kanssa, saisi nartun tänne kutsunut kuulla kunniansa ja painua pusikkoon seurustelemaan punaturkin kanssa. Jos kyseessä olisi puolestaan johtajan tai upseerien tapaaminen, niin siinä tapauksessa Ister halusi vielä vähemmän päästää nartun sisätiloihin. Hitto, jos tuo liittyisi samaan laumaan, ei siitä pääsisi ikinä eroon.

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jun 13, 2008, 15:54

Jälleen naurahti Mirada kolkosti Isterin vakuutellessa muistavansa naaraan.
"Oi, samat sanat. Oleit varsin mieelenjävä tyypiä, ystäväiiseni." Varsinainen ystävä puolikasvo olikin, toden totta.
Samassa naaras kuitenkin tuli ajatelleeksi jotakuta, jolle Ister todella oli ollut ystävä. Misery Musta, joka oli jo Herran luokse tästä maailmasta siirtynyt, ja jonka seurassa narttu oli uroksen viimeksikin kohdannut.
Aavistuksen verran muuttui punaturkin ilme uteliaammaksi, jotenkin pohtivammaksi. Mahtoiko puolisusi nykyään työskennellä sitten Goluben leivissä? Siitä sopisi ottaa selvää.

Ei arpikasvo kuitenkaan pitänyt kiirettä asiansa kanssa, vaan keskittyi mieluusti ensin Isterin kiusaamiseen muilla tavoin.
"Ensinäkin, ei tapamiseini toiisen osapuolen tieetäminen ole sekän sinen asiasi", lausui taistelija hieman totuudenvastaisesti, sillä kyllähän vartijalla oli oikeus vierailta moisia udella. Ei raitaselkä kuitenkaan toisen asemasta ollut tietoinen, eikä edes täysin varma tämän Ederaan kuulumisesta, vaikka se melko selvää olikin. Patsastelihan toinen sentään kartanon edustalla kuin pytingin omistaja konsanaan.
"Ja toiiseksen, ein mine näe mitän syytä, miksi hän tapamisesta sinele olisikan kertonut." Tämä sen sijaan olisi ollutkin totta, mikäli Divian olisi narttua osannut saapuvaksi odottaa. Kyseessähän ei nimittäin ollut mikään ennalta sovittu juttu, mitä nyt punainen oli päättänyt tulla sutta tapaamaan tässä ja nyt. Saisivat muut vain tulla toimeen sen kanssa.

Hetken taukoa puheidensa kanssa pitäessään otti Mirada vielä yhden venyttelevän askeleen kohti Isteriä. Jääsilmät tarkastelivat toista estoitta, kuin kaiken aikaa urosta arvioiden.
"Muta eii minelä ole toki syytä tätäkän tieetoa salata. Olein tullut tapaman Diviania, Ederan upseeria", julisti raitaselkä ja seurasi suurella mielenkiinnolla, millaisen reaktion sanat toisessa aiheuttaisivat. Olikohan puolikasvo edes tietoinen upseerin lahkolaisuudesta? Se saattoi tosin olla ihan mahdollista, sillä mitä naaras nyt asiaa oli sattunut havainnoimaan, olivat nämä nuoremman polven lahkolaiset varsin auliisti kantaansa julistamassa. Sellainen oli arpikasvon mielestä lähinnä typerää, mutta toki hän sen hyväksyi, mikäli Herra heidän niin antoi vapaasti tehdä. Sen kun vaarantaisivat henkensä joka käänteessä, eipä se narttua juuri liikuttanut.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jun 13, 2008, 16:12

Ister tuhahti. Joo, olihan se aika ihana, ei ihmekään että narttu uroksen muisti. Kukapa ei muistaisi? Koko saaren halutuin mies, hei.
Mutta eipä näyttänyt Mirada tietävän edes koirasuden upeasta tittelistä Ederan alueiden vartijana. Uros kallisti hieman päätään niin, että siniset nauhat keihäänvarressa varmasti hieman heilahtivat.
”Kyllä se miulle vaan kuuluu. Mie oon vartiokaartissa ja miulla on nyt vahtivuoro. Miulle ei oo kerrottu, että siut pitäs päästää alueille, että alahan kuule mennä. Myö ei mitää valehtelevia rottia kaivata meijän kartanoon nuuskimaan.”
Ister ilmoitti vaikutusvaltaista äänensävyä tavoitellen. Saipa nyt vähän lesoilla sillä vartiokaartiin kuulumisellakin. Suorastaan piristävää näin aamusella.

Puolikasvo kohotti hieman päätään Miradan astuessa lähemmäs. Se ei halunnut, että narttu tulisi turhan lähelle. Ister ei halunnut mitään lähempää kontaktia tuollaisen idiootin kanssa, ehei. Sitä paitsi sitä ärsytti suunnattomasti punaturkkisen taistelukoiran tuijotus. Siis oikeasti, työntäisi ne silmänsä vaikka perseeseensä, tuo oli tosi ahdistavaa.

Diviania oli toinen tullut tapaamaan. Eli ilmeisesti mokoma aikoisi liittyä laumaan tai jotain. Sitä Ister ei voisi sallia.
”Divian ei oo paikalla, eti se jostain muualta.”
Uros ilmoitti hieman korviaan luimistaen. Eihän se kyllä tiennyt, keitä kartanoon oli yön aikana hipsinyt, itse puolikasvo oli nukkunut sikeästi kunnes edellinen vahti oli tullut herättämään sen paikalleen. Divian olisi hyvinkin voinut tulla sisään kartanoon ja mennä yläkertaan lepäämään, eikä Ister tietäisi siitä mitään. Olisi kuitenkin hyvä antaa Miradan luulla, että uros oli tietoinen kartanon väestä. Lähtisi pois ja laumaan liittyminen lykkäytyisi ainakin siihen saakka, kunnes tuo tapaisi Divianin uudestaan. Jos hyvin kävisi, Ister ehtisi mustamaalata mokoman punaturkin johtajistolle niin, ettei tuota edes hyväksyttäisi laumaan. Upea suunnitelma.

Keltainen silmä tuijotti Miradaa nyt vaativammin. Tajuaisiko narttu lähteä ihan ilman eri kehotustakin? Ei Ister halunnut tässä koko aamua kökkiä, sillä oli muukin alue tarkkailtavana eikä paikoillaan nököttäminen oikein edistänyt asioita.

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jun 13, 2008, 18:13

Jopa hieman aidosti hämmästyneenä kohotti Mirada kulmiaan kuullessaan Isterin kuuluvan Ederan vartiokaartiin. Millä ihmeen ilveellä toinen oli siihen hommaan pestattu? Olihan toinen varmasti vahva ja näin, mutta eikö hommaan olisi tarvittu lisäksi aivojakin? No, mitä ilmeisimmin ei.
"Vai on sinele sellaiinen asema taakaksesi suootu. Varsin vaiikutava, kuuluiisi minen kai sanoa", lausahti punaturkki jättäen hiukan auki sen, pitikö hän todella moista asemaa arvossaan vai ei. Uros saisi sen ihan itse arvata, tai päätellä vaikkapa yhä naaraan huulilla koreilevasta, vinosta hymystä.

Valehtelijaksi haukkuminen sai kyseisen hymyn kuitenkin hetkeksi katoamaan; siitä ei naaras nimittäin pitänyt. Hänhän ei valehdellut. Kiersi ehkä totuutta, jopa varsin kaukaakin, mutta ei suoranaisesti valehdellut. Törkeää edes väittää moista.
Hetken punnitsi totiseksi muuttunut taistelija toisen sanoja, uroksen ainoaa toimivaa silmää tuijottaen. Väittipä puolikasvo, ettei Divian ollut paikalla. Se oli toki aivan mahdollista, saattoihan siniturkkinen olla lähes missä tahansa muuallakin, kartano vain oli ehkäpä se todennäköisin vaihtoehto. Mutta jokin Isterin äänensävyssä ja ehkä aavistuksen luimistuneissa korvissa riitti kertomaan naaraalle, ettei toinen välttämättä puhunut aivan totta. Kenties tavalla tai toisella kiersi totuutta, kuten naaraskin teki, tai sitten ei yksinkertaisesti tiennyt missä upseerinsa oli. Mielenkiintoista.

"Paiinotan yhä, etei Divianila olisi ollut miten syytä tapamisestame sinele kertoa. Eikä minelä toiiseksen ole miten syytä typerä kartanoane nuuskia, kuten asian ilmaiisit", lausui naaras painokkaasti, jälleen askeleella urosta lähestyen. Viimeksi mainittu seikka ei tosin pitänyt aivan täysin paikkansa, mutta mitäs pienistä. Ei hän kartanoa tahtonutkaan nuuskia, tutkia vain.
Samassa käänsi naaras kuitenkin pistävän katseensa kohti kartanon oviaukkoa, ilkeän hymyn palatessa valkeille suupielille.
"Enkä mine taiida ola meistä se valehtelija." Psykologinen testi á la Sanguinaria Mirada. Mikäli olisi olemassa mahdollisuus, että Divian olisi kartanossa, kääntäisi vahti todennäköisesti katseensa melkoisen nopeasti kohti kartanoa, olettaen näkevänsä Divianin seisomassa ovensuussa. Ja jos Mirada taas olisi erehtynyt, eikä susiuros todellakaan olisi paikalla... Noh, niinhän asia ei yksinkertaisesti voinut olla. Naaras oli melkoisen erehtymätön tällaisissa asioissa, ainakin omasta mielestään.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jun 13, 2008, 20:09

Ister rypisti hieman enemmän kuonoaan. Se ei kyllä uskonut yhtään mitään, mitä narttu sanoi. Ei vartijanpaikka ollut sen mielestä mitenkään hieno juttu, eikä toinen ollut varmasti menossa Divianiakaan tapaamaan. Valehdella nyt osasi melkein kuka tahansa, ei se vaatinut mitään erityiskykyjä, ei ainakaan Isterin mielestä.

”Ai ei vai?”
Koirasusi murahti otettaan keihäästä parannellen.
”Sie et oo Ederassa, ja miun kuuluu pitää kaikki tunkeilijat poissa. Jos siulla ois tapaaminen, miulle ois kerrottu. Käsketty päästämään siut läpi. Mut ei oo. Jos mie päästäsin kaikki tollasia väittävät sissään, nii arvaa paljonko kutsumatonta porukkaa siel ois.”
Ister järkeili. Kyllä se selkeitä käskyjä osasi noudattaa ja olla luottamuksensa arvoinen etenkin nyt, kun se ei voisi nartulta mitään itseään hyödyttävää saada. Ei se edes halunnut.

Voi perse, arvasiko narttu jotain? Ainakin tuo antoi puheillaan antoi kovasti niin ymmärtää. Tietysti oli täysin mahdollista, että myös Mirada olevinaan tiesi asioita. Siispä täytyi ottaa riskejä.
”Et sie uso? Tuol sisällä on kyl ederalaisii, mut ei yhtää Diviania. Voitas toki mennä vaik kattoo, mut siinä on se pikku pulma, et sie et oo ederalainen. Sattupa ikävästi.”
Toki Ister olisi voinut halutessaan viedä nartun sisään, ilmoittaa muille, että tällä oli tapaaminen upseerin kanssa ja vahtia tämän kulkua sisätiloissa. Miradaa uros ei kuitenkaan halunnut miellyttää, joten saisi narttu ihailla kartanoa vain ulkopuolelta.
Huonompi homma tietysti olisi, jos Divian sattuisikin nyt astelemaan ulos kartanon ovista. Ister kuitenkin päätti luottaa sen verran itseensä, että jatkaisi tällä linjalla. Sopihan sitä aina yrittää.

Samaan aikaan uroksen mieleen hiipi ikävästi ajatus siitä, että narttu tosiaan puhuikin totta. Jos Divian olikin sisällä odottamassa tätä vieraakseen? Mutta eihän siitä oltu ilmoitettu. Vaikka näin olisikin, Ister voisi väittää, ettei ollut nähnyt koko narttua. Jos Divian sattuisi kurkkimaan tomuisista ikkunoista, uros voisi vedota siihen, ettei tosiaan ollut tiennyt koko asiasta. Jos tämä olisi tärkeä tapaaminen, herra upseeri voisi itse tulla pihamaalle vierastaan vastaan.
Ister ei muutenkaan erityisemmin luottanut Divianin upseerinlahjoihin. Se oli pitänyt Dewistä enemmän, joskus luultavasti vain vanhasta tottumuksesta.

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jun 16, 2008, 19:42

Naaraankin kuono alkoi vääntyä pieneen irveeseen, jääsilmien kylminä urosta tuijottaessa. Läski taisi todellakin olla melkoinen taulapää.
"Eiikö sinelä ole tulut mielesi, etei Divian ehkä luoota sinen? On nimitäiin olemasa tahoja, joiden ei ole suotava tietä, misä mine milloinkin liikun", tiuskaisi Mirada, tällä kertaa varsin totuudenmukaisesti. Ja sattuipahan Ister jopa kuulumaan juuri sellaiseen tahoon, josta punaturkki oli puhunut. Mikäli naaras olisi nimittäin ollut tunnetumpikin Goluben vastustajana, olisi Ister voinut juosta Divianilta tiedon raidallisen sijainnista saatuaan laulamaan sen kiltisti johtajalleen. Siinäpähän olisivat oikein kivan väijytyksen voineet onnistua järjestämään.
Tai siis näin olisi voinut käydä olettaen, että Ister edes kuului albiinon joukkoihin, ja mikäli Divian olisi tiennyt toverinsa saapumisesta. Paljon olettamista ja jossittelua.

Edelleen jatkoi puolikasvo valitsemallaan linjalla, väittäen upseerinsa olevan jossakin muualla. Pahkat. Turhautuneena punaturkki tuhahti ja käänsi katseensa kartanosta takaisin rumaan urokseen. Saattoiko tuo puhua sittenkin totta?
Mutta valetta tai ei, päätti taistelija lopettaa kinaamisen tähän. Hän olisi kyllä keksinyt sen kymmenen keinoa toisen kiusaamiselle asian tiimoilta, mutta mitä se olisi hyödyttänyt? Eihän Miradalla ollut mitään varsinaista syytä Divianin kohtaamiselle, kunhan olisi vain tahtonut toisen nähdä. Loppuviimein Ister siis ajoi aivan saman asian, tarjoten naaraalle jotakin tekemistä. Seuran laadussa jouduttiin nyt sitten kyllä tinkimään, mutta joskus ei auttanut nirsoilla.
"Ihan mitein tahdot, puoolikasvo. Muta varauudu siihen, etei Divian ehkä tule oleman sinele järin suoopealinen, kun seuuravan keran hänet tulet tapaaman", lausui naaras siihen tyyliin, kuin ei oikeastaan olisi edes tahtonut päästä koko typerään kartanoon. Pitäkööt homeisen tönönsä.

Isterin harmiksi ei Mirada kuitenkaan tehnyt elettäkään poistuakseen paikalta. Ehei, hänellä oli vielä jotakin selvitettävää tummaturkin kanssa.
Sitä ennen käänsi naaras kuitenkin katseensa kohti itää, kohti auringonnousua. Tai paikka, johon aurinko tulisi noin tunnin kuluttua nousemaan, vielä oli horisontti varsin tumma. Mietteliäänä punainen sitä hetkisen katseli, ennen kuin kääntyi takaisin kohti juttutoveriaan, ottaen askeleen toista kohden. Välimatka kaksikon välillä hupeni hitaasti mutta varmasti.
"Golube siten otti Lahkon johtajan paiikan kantaksen, vaii kuinka?" kysyi narttu aavistuksen haikealla äänellä, vaihtaen puheenaiheen tykkänään toiseen. Ovela, mutta mitään paljastamaton pilke silmissään taistelija tuijotti silmäpuolista urosta.
"Sine varmasti seiisot suoran hänen vieerelän." Vino hymy alkoi jälleen kohota takaisin Miradan valkeille suupielille.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jun 17, 2008, 1:55

Miradaa alkoi selvästi raivostuttaa itseäänkin koko tilanne. Ister oli itsekin jo kypsä koko riitelyyn typerästä Divianista ja vielä typerämmästä Miradasta ja näiden äärimmäisen typerästä tapaamisesta.
”Mie oisin kuitenki saanu tietää mis sie liikut ku oon vahissa. Et sattumoisin mikää huomaamattomin liikehtijä ollu nytkää ku tässä kerran rattosasti näin rupatellaan.”
Ister tuhahti. Se ei tajunnut mitä Mirada jaksoi inttää. Uskoisi hyvällä, ettei päässyt kartanolle ja sillä selvä. Ei tarvitsisi turhaan meluta.

Kaikeksi onneksi raitaturkki päätti sittenkin jättää homman kesken. Ister huokaisi mielessään helpotuksesta muttei kuitenkaan uskaltanut rentoutua tippaakaan. Ei sitä tiennyt mitä vielä tulisi tapahtumaan.
”Sama se miulle on mitä se aattelee. Roi on kuitenki johtaja, ei siinä yks Divian mitää paina.”
Koirasusi ilmoitti kuonoaan kohottaen. Se ei itsekään oikein uskonut sanojaan. Halutessaan Divian voisi helpostikin tehdä puolikasvon elämän hankalaksi, mutta sitä ei sopinut ajatella nyt. Miradan täytyi valehdella. Silloin Isterille ei koituisi tästä mitään haittaa.

Hetken aikaa uros oli tosiaan toivonut, että arvon narttu suvaitsisi viimeinkin painua ohjeiden mukaan omille teilleen ja jättää sen rauhaan. Ehei, eipä se mennytkään niin, vaan mokoma punaturkki jäi siihen löpisemään turhia. Isteriä ärsytti.
Jostain kumman syystä tyyppi alkoi vielä löpistä Lahkosta ja Golubesta. Ister ei oikein tajunnut sitä. Kummalliseksi kävi elämä.
”Joo.”
Uros kuitenkin nyökkäsi jurosti. Niinhän se Golube oli Miseryn paikan viimein ottanut. Mirada ilmoitti olettavansa Isterin olevan Goluben puolella. Uroksen silmät, sekä lasinen että keltainen, kaventuivat hitusen sen katsellessa nartun ovelaa ilmettä.
”Golube ei oo Misery.”
Ister sanoi sanojaan venytellen. Se oli totta, Golube ei ollut Misery. Ister oli aikoinaan ollut Miseryn hyvä ystävä ja sen vuoksi seissyt toverinsa rinnalla viimeiseen asti. Sen sijaan Golube oli uroksesta aina vaikuttanut jokseenkin kusipäiseltä lesoilijapenikalta. Uros ei kokenut olevansa albiinolle samalla tavalla uskollinen kuin Miserylle, ei sen ollut tarvetta. Se ei arvostanut Golubea läheskään yhtä paljoa kuin oli ystäväänsä arvostanut mutta hyväksyi tämän aseman Miseryn arvostelukykyyn luottaen.
”Mitä se sinuu kiinnostaa?”

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jun 18, 2008, 14:03

Voih kuinka Mirada olisikaan jo tahtonut hyppiä ja huutaa ja kiljua raivosta, tehden Isteristä siinä samalla sillisalaattia tai perunamuusia. Latinoluonne kun oli, kiihtyi naaras varsin nopeasti nollasta sataan, ja toisen äärimmäinen idioottimaisuus oli erittäin omiaan repimään sivistystä ja älyä arvostavan koiraeläimen hermoja riekaleiksi. Ja no, ehkä silläkin oli jotakin tekemistä asian kanssa, että punaturkki inhosi puolikasvoa jo valmiiksi. Sellaisille oli helpompi tulistua, kuin ventovieraille hihhuleille.
"Mine tulin näkyvisi tarkoiituksela", lausui narttu painottaen erikseen jokaista sanaa, vain juuri ja juuri raivonsa hilliten. "Olisin aiivan hyvin voinut odota sinen jatkavan kierostasi kauemas, poies kartanon läheisydestä. Muta mine luulin, oletin, etä sinelä olisi ollut tarpeksi järkeä päästä minet ohi ilman tätä nauuretava väiitelyä!" ärisi raitaselkä melko hurjan näköisenä, hampaidensa väleistä sanansa sihisten.

Muistaen kuitenkin aikomuksensa ottaa selvää uroksen kannasta Lahkon johtajiston suhteen, veti Mirada muutaman kerran henkeä koettaen hillitä itsensä. Ei muuta väliä, mutta tarkkaavaisuus saattoi ikävästi moisessa tunnekuohussa kärsiä.
"Muta eii sen väliä. Voine tavata Divianin myööheminkin, ja sitä eit edes sine voi estä", saneli naaras lähes itsekseen, ääni jo monta astetta rauhallisempana.
Isterin väitteeseen siitä, ettei Divianin mielipide puolikasvosta ollut minkään arvoinen, ei narttu viitsinyt vastata mitään. Kohotti vain kulmaansa epäuskoisesti, urosta aavistuksen tylsänä katsellen. Eipä toisella tainnut olla edes kummoista itsesuojeluvaistoa, kun itseään ylempien nenille viitsi tuolla tavoin pomppia. Eikö läski muka ollut kaiken kartanossa viettämänsä ajan puitteissa sattunut huomaamaan siniturkkisen suden kaulalla roikkuvia koukkupäisiä kettinkejä? Tuskimpa ne siinä pelkkinä koristeina olivat.

Palatakseen varsinaiseen aiheeseensa yritti Mirada yhä tiiviimmin tunkea äskeisen keskustelun pois mielestään, kuin sitä ei olisi koskaan käytykään. Sillä ei ollut väliä, mutta seuraavalla oli sitten sitäkin enemmän.
"Niine, oleit oiikeasa. Golube eii todelakan olei Misery" Ei sillä, että narttu olisi sitten Mustaa jotenkin arvostanut, mutta siitä ei tarvinnut puolikasvon olla tietoinen.
"Ja voiisin sanoa sen kiinostavan mineä, hmm, ammatilisistä syistä", jatkoi punaturkki melko arvoitukselliseen sävyyn, urosta yhäkin mahdollisimman ärsyttävästi hailakansinisillä silmillään tuijottaen.
"Vaan miksi sineä kiinostaa se, etä mineä kiinostaa? Kai lahkolaiinen nyt saa Herransa asioiista ola kiinostunut." Ilkeä, melko pahaenteinen virne koiran huulilla kuitenkin kertoi, ettei kyse ollut pelkästä yleismaallisesta tiedonjanosta. Vaan mistä sitten, sen puolikasvo kyllä saisi vielä tietää, halusi hän sitä tai ei.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jun 18, 2008, 15:04

Ister tuhahti. Kyllä se olisi Miradan huomannut, vaikka tämä olisi tullut näkymättömänä pihan halki keskellä yötä ja uros olisi ollut nukkumassa. Totta kai se olisi huomannut, uroshan oli mainio vartija. Ei vaan näyttänyt arvon punaturkki sitä tajuavan. Vaan minkäs sitä teit, kaikkia ei oltu luotu parhaiksi. Onneksi Ister oli.
”Jos ei oo mittää millä todistaa, et lupa on, nii ei pääse sisällekkää. Se on siun oma mokas, oisko kannattanu miettiä sitä aiemmin.”
Koirasusi ilmoitti yhä omassa kannassaan puhuen. Mirada alkoi huolestuttavasti näyttää siltä, että kävisi kohta päälle. Mutta ei hätää, Ister oli tappanut kaksi puolikuulaista, yksi surkea katkaravunpunainen elukka ei olisi mitään siihen verrattuna! Ei, vaikka toinen tapetuista olikin ollut puolustuskyvytön pentu ja toinen varsinainen pehmoleluversio joka tuskin osasikaan taistella.

”Joo.”
Puolikasvo nyökkäsi. Tosiaan, Mirada voisi tavata Divianin joskus toiste, kerrankin oltiin samaa mieltä.
”Kunhan teet sen jossain muualla tai ees jonku toisen vahtivuorolla.”
Eipä tarvitsisi nartun naurettavaa naamaakaan enää katsella. Tosin jos toinen olisi liittymässä Ederaan, niin… No, Ister estäisi sen.

Kas, taas kerran oltiin samaa mieltä Miserystä ja Golubesta. Kaksikollahan alkoi olla miltei yhtä paljon yhteistä kuin Isterillä ja Melanylla oli ollut aikoinaan. Eiköhän olisi aika soitella hääkelloja? Sääli, että sekä Melany että Mirada kuuluivat niihin harvoihin narttuihin, joita Ister ei halunnut.
”Mistä lähtien Lahko on ollu ammatti?”
Koirasusi kysäisi terveen kasvonpuoliskonsa kulmaa kohottaen. Elämäntapahan se oli, ei ammatti. Ellei tässä sitten ollut jotain ovelaa sivujuttua, mitä uros ei ollut vielä tajunnut.
”Ei kukaa kysele tollasia muuten vaan.”
Paksu uros luimisti korviaan. Mirada oli joku hämäräveikko. Tiedä mitä suunnitteli. Ärsyttävää vain, ettei narttu voinut laukoa faktoja pöytään sen suuremmin kiertelemättä vaan asiasta piti tehdä suorastaan vaikeaa.

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jun 19, 2008, 19:20

Yksi ei-ehkä-sittenkään-niin-surkea katkaravunpunainen elikko piti kielensä kurissa miettimällä, kuinka kovaa eräs suurisuinen puolikasvo mahtaisi huutaa, mikäli tältä kiskoisi viimeisenkin toimivan silmän päästä. Se olisi mitä nautittavin operaatio, eikä taistelija nähnyt syytä olla sitä ennen pitkään toteuttamatta, ellei toinen pystyisi osoittamaan olevansa jollakin tavalla hyödyllisempi näkökyvyn keralla. Mutta vielä ei ollut kyseisen kokeilun aika, valitettavasti.
Niinpä joutui punaturkki tyytymään mitä murhaavimpaan mulkoiluunsa, hammasten narskuessa toisiaan vasten. Viirulle painuneet silmät tuntuivat syöksevän yhtä aikaa niin tulta kuin jäätäkin, mikä olikin jo taito sinänsä.
"Lupaan pite huoolen siitä, eten todeilakan enä sinen vahtivuoorolasi tänne tule eksymän", sihisi koira korvat hivenen luimussa, ivallisesti sanaa 'vahtivuoro' painottaen. Ei, ei hänellä todellakaan ollut mitään intressiä varta vasten läskin tielle enää koskaan tupsahtaa, parempi kun pysyttelisi vaikka toisella puolen saarta. Jos sekään edes olisi riittävän kaukana.

Halveksuvasti Mirada tuhahti Isterin sanoille Lahkon ammattimaisuudesta, samalla päätään sivulle kallistaen. Ilmeisesti uroksella ei ollut mitään aavistusta Hjéresatin toiminnasta, kun ei kerran vieläkään osannut mitään epäillä. Hyvä niin; mitä harvempi ulkopuolinen ryhmästä tiesi, sen parempi. Sitä ei naaras osannut sanoa, mahtoiko Golubekaan olla vielä vastarintajoukosta tietoinen. Mahdollista se toki oli, mutta varsin epätodennäköistä kylläkin.
"Eie, ein puhunuit pelkästän Lahkosta", totesi punaturkki parisen askelta sivusuunnassa ottaen. Hetkeksi heltisi pistävä tuijotus toisesta, katseen käydessä varmemmaksi vakuudeksi kiertämässä pitkin hämärää pihamaata. Salassa tarkkailevia korvapareja kun ei nyt kaivattu paikalle.
"Eit ilmeiisesti ole aivan perilä Lahkon asioiista, puolikasvo. Sanoko nimi Tartaros sinele mitän?" kysyi narttu ääntään asteen madaltaen ja jälleen kohti koirasutta kääntyen. Nyt alettiin päästä itse asiaan, totesi raitaselkä mielessään myhäillen.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jun 19, 2008, 19:43

Uros kurtisti hieman kulmiaan Miradan mulkoillessa sitä varsin pahasti. Rauhoitupas nyt, arvon narttu, ei tämä tilanne nyt noin kamala ole.
Onneksi Ister saattoi olla vastaamatta nartun lausahdukseen (joka sisällöltään oli hyvinkin tyydyttävä, mutta sävy oli ikävä) ja näin ollen katkaista koko typerän kinastelun Miradan liikkumisoikeuksiin liittyen.

Ahaa, puhe ei ollut ollut pelkästään Lahkosta. No mistä sitten? Afuelin vallankumouksesta? Ederasta? Mistä muusta tällä typerällä saarella ylipäätään enää puhuttiin?
”Vaan?”
Koirasusi kehotti Miradaa jatkamaan. Ikävä myöntää, mutta puolikasvon mielenkiinto nartun asiaa kohtaan oli herännyt.
Oikeastaan oli varsin totta, ettei Ister nykyään tiennyt mitään Lahkon asioista. Aikoinaan, kun Misery oli vielä ollut puikoissa ja Afuelin sodatkin käymättä, oli puolikasvo tiennyt vaikka mitä. Misery oli kertonut sille paljon ja Ister oli noukkinut loput tietonsa milloin mistäkin. Nyt se ei ollut nähnyt yhtään toveriaan pitkiin aikoihin, joten jotain merkittävääkin oli voinut tapahtua.
”Ei.”
Ister vastasi nartulle päätään vielä varmuudeksi pudistaen. Eihän se ollut Tartaroksesta koskaan kuullutkaan. Olisivathan Redselig ja vaikka Golube tuosta voineet sille nykypäivänä kertoakin, mutta Ister ei ollut tavannut kumpaistakaan aikoihin. Redselig etenkin olisi ollut hauska tavata. Olisi voinut kertoa Karmiinista.

Ilmeisesti Tartaroksen nimen kuitenkin olisi pitänyt saada jotain liikkeelle puolikasvoisen paksussa pääkopassa. Ister mietti hetken. Jos se oli jotain tärkeääkin? Liittyi Lahkoon, vieläpä. Joku hullu, kenties.
”Pitäskö?”
Uros kysäisi. Tokihan se halusi tietää, mikä tämä Tartaros-juttu nyt oikein oli.

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jun 22, 2008, 16:58

// Anteeksi pieni juhannusjumitus ja muutenkin yleinen tekstin laaduttomuus viimeaikoina. =< //

Ister alkoi selvästikin kiinnostua asiasta, mikä sai pirullisen hymyn leviämään astetta maireammaksi Miradan valkeilla suupielillä. Tuskin oli mitään turhauttavampaa, kuin kertoilla tärkeistä asioista henkilölle, jota ei voinut kiinnostaa pätkän vertaa. Siinä uupui omakin mielenkiinto varsin nopeasti, mikä oli toki varsin haitallista, mikäli asia oli kuitenkin käytävä läpi. Oli monin verroin miellyttävämpää osoittaa tietämystään tyypille, joka hänkin olisi asiasta tahtonut olla perillä. Sai ihan kunnolla esittää fiksua. Tai no, ei naaras toki esittämistä olisi tarvinnut; hänhän oli äärettömän viisas jo muutenkin.
"Vooi, piteiisipä hyvinkin. Ihme, etei Golube ole kertonuit sinele", lausahti naaras pahoittelevasti, koettaen iskeä ensimmäistä iskua Isterin luottamukseen johtajaansa kohtaan. Sillä ei ollut väliä, kuinka paljon Lunastaja itse Hjéresatista tiesi, sillä Tartaroksen hän kyllä oli tavannut. Nimittäin siinä taistelussa, joka oli tehnyt Miserystä sokean ja päihitetyn vanhuksen.

Pohtien hetken tapaa jolla asiansa tulisi esittämään, nuolaisi Mirada mietteliäästi huuliaan. Piti olla tarkkana, että kaikesta saisi luotua täsmälleen oikean mielikuvan puolikasvoisen ei-niin-välkkyihin aivoihin.
"Taii eipä se kaii oikeastan miken ihme ole. Tartaros, minen johtajani, kun on myöös siten mieeltä, etei Golube ole Misery", aloitti punaturkki viitaten kaksikon aiemmin käytyyn, epäsuoraan mielipiteenvaihtoon. "Ja kuka nyt tahtoiisi tieetoa omasta epäsuosiolisuudestan alaisilen levitä, mite?"

Jälleen kävivät jääsilmät pyyhkäisemässä yli harmaan pihamaiseman, punaisten korvien kääntyillessä tarkkaavaisina. Koskaan ei voinut olla liian varovainen, oli raitaselkä elonsa aikana oppinut.
"Vaan mike teke Tartaroksesta siten tärkeän, sine ajatelet. Se, etei hän tyydy odotaman ja yksin kantansa pohtiman. Ja myöös se, etä Herra on hänen puolelaan." Viimeksi mainitun seikan luulisi olevan jokaiselle lahkoaliselle edes jollakin tavalla merkittävä asia. Herran takiahan Lahkoon liityttiin, tahdottiin pysytellä voittajan puolella. Vaan tällä kertaa voittoon ei riittäisikään enää pelkkä Lahkoon kuuluminen.
"Tartaros, kuten meiidän Herramekin, on site mieeltä, etei Lahkon johto ole nykyän oiikeisa käsisä", julisti koira painaen silmänsä viirulle.
Mitähän mieltä mahtaisi puolikasvo kaikesta kuulemastaan olla? Sitä jäi narttu mielenkiinnolla seuraamaan.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jun 23, 2008, 13:09

Uros kurtisti kulmiaan Miradan puhuessa. Niin, Golube ei tosiaan ollut maininnut Isterille mitään Tartaroksesta. Tosin eivät nuo kaksi olleet tavanneetkaan aikoihin, viimeksi silloin, kun Misery oli kuollut. Mikäli Miserykin oli tiennyt tämän Tartaroksen olemassaolosta ja pitänyt sitä tähdellisenä seikkana, olisi sokea uros voinut hyvin kertoa tuosta muillekin. Ilmeisesti asia ei kuitenkaan ollut niin. Kaikesta huolimatta tämä Mirada tykkäsi pitää Tartarosta selvästikin tärkeänä tekijänä nykymaailmassa, joten juttu voisi olla ihan mielenkiintoinenkin. Tosin Ister ei luottanut punaturkkisen arvostelukykyyn nimeksikään, joten juttu voisi sen puolesta olla ihan huuhaatakin.

Selvisipä sitten sekin, miksi Tartaroksesta jaksettiin jauhaa niin kovasti. Se mokoma oli tuon punaturkkisen johtaja. Eli narttu tuskin olisi pyrkimässä laumaan, jos sillä kerran oli jo oma johtajansa. Mainiota, suorastaan loistavaa! Kiitos vaan Tartarokselle siitä, kuka ikinä olikin.
Miradalla oli ärsyttävä tapa tauottaa puhettaan erilaisten pihantarkkailuiden sun muiden ajaksi. Ister sen sijaan halusi kuulla lisää. Juttuhan oli käymässä peräti kiintoisaksi. Tartaros ei pitänyt Golubesta, ja Golube oli mukamas epäsuosittu. Siis mitä?
”Jatka.”
Puolikasvo komensi. Se halusi tietää lisää Tartaroksesta, joka jostain syystä oli noussut kovinkin tärkeäksi tekijäksi tässä keskustelussa.

Juttu tosiaan alkoi selvitä Miradan sanojen jälkeen melkoisesti.
”Aha. Ja tää Tartaros sit meinas ettiä Lahkolle paremman johtajan ku Golube, vai?”
Ister kysäisi beigenvärisen häntänsä ilmaan huiskauttaen.
”Ehkä itekki nousta siihen asemaan?”
Uros ei ollut mitenkään erityisen innostunut ajatuksesta. Jos Misery kerran oli määrännyt Goluben seuraajakseen, se kelpasi. Ister ei halunnut olla enää kenellekään samalla lailla uskollinen kuin oli Miserylle ollut, ei ainakaan Lahkon asioissa. Tartaroskaan ei ollut Misery sen enempää kuin Golube. Joku typerä nousukas, joka kuvitteli pystyvänsä parempaan. Mitä narttu edes yritti kertoessaan kaiken tämän Isterille? Joku ovela temppu, jonka avulla uroksen olisi pitänyt kiinnostua Tartaroksesta, vai? No eipä tulisi onnistumaan, ha!

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jun 23, 2008, 16:30

Tyytyväisesti Mirada hymähti kuullessaan Isterin päätelmiä asian suhteen. Puolikasvohan oli tajunnut jutun juonen varsin nopeasti! Ei mitenkään huonosti moiselta lihapullalta. Tietenkin oivallisella kertojallakin oli oma osuutensa asian kanssa, joten ei kaikki kunnia tokikaan urokselle kuulunut. Varsin pieni osa siitä, itse asiassa.
"Niine, aivan", myönsi naaras päätäänkin varmuuden vuoksi nyökäyttäen. Tartaros todella aikoi johtajaksi johtajan paikalle, siitä ei ollut epäilystäkään. Aluksi oli moinen suuruudenhulluus toki punaturkkiakin hivenen epäilyttänyt, mutta nykyisin oli naaras täysin vakuuttunut johtajansa kyvykkyydestä. Siitä hän oli saanut jo kyllin monta todistetta osakseen.

Ister sen sijaan ei näyttänyt vielä järin innostuneelta asian suhteen, mikä ei toki mikään maailman suurin ihme ollutkaan. Kyllä naaras toisen vielä saisi vakuutetuksi; jos ei hyvällä, niin sitten pahalla. Ja mikäli toinen olisi sittenkin valmis menemään hornaan ennemmin kuin johtajaa vaihtamaan, olisi Mirada entistäkin iloisempi. Hän nauttisi täysin sydämin ihrapallon teurastamisesta.
"Tiiedän, etä mieltäsi saatavat kalva epäilykset asian suhten. Muta jo tapaiisit Tartaroksen, sine ymärtäisit. Hän on Herran valitsema johtaja", jatkoi raitaselkä itsevarmana esittelyään, samalla painoaan jalalta toiselle vaihtaen. Kaikkein mieluiten hän olisi kiertänyt Isteriä ympäri puheidensa aikana, mutta se olisi herättänyt turhaa epäluuloa uroksessa. Täytyi siis koettaa seistä paikoillaan.

"Einkä mine ole suinka aiinoa, jolta voisita asian kuula näine olevan." Jääsilmät kääntyivät kohti vartijan takana häämöttävää kartanoa, kuin Mirada olisi sieltä tahtonut erästä tiettyä henkilöä osoittaa. "Toiinen Ederan upsereista kertoiisi sinele saman." Vielä oli arpikasvo aikeissa sanoa jotakin, mutta sulkikin sitten suunsa. Osittain oikeasta epäröimisestä, osittain herättääkseen Isterin mielenkiintoa. Olisiko hänen fiksua sittenkään mainita siitä, mistä oli aikonut puhua? Miten se vaikuttaisi asioihin? No, ei sitä saanut tietää kuin kokeilemalla.
"Samoin... Miseryn poiika." Mirada ei luottanut Koethiin, ei pätkän vertaa. Hän ymmärsi kyllä Tartaroksen halun pitää Mustarastaan joukoissaan mukana, mutta naaras itse olisi menetellyt toisin. Hän olisi teurastanut uroksen heti tavattuaan, kun tämä oli vielä uintimatkasta väsynyt. Mutta päätös ei ollut ollut hänen vallassaan, ja asian kanssa oli nyt vain sitten elettävä.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jun 24, 2008, 1:45

Ister oli siis arvannut oikein. Koko juttu kuulosti kyllä melkoisen tuhoon tuomitulta, mutta mikäs siinä jos toiset tykkäsivät. Viettäkööt rauhassa vallankumousta, kunhan uroksen itsensä ei siihen tarvitsisi osallistua. Ei se sitä pahakseen pistäisi, viettäisi normaalia elämäänsä oli Lahkon johdossa sitten kuka tahansa. Sama se.

Ylistyspuheet Tartaroksesta jatkuivat. Taisi punaturkki todellakin pitää siitä tyypistä, neh? Kenties jokin epämääräinen suhdekin. Tiesihän ne, typerät pikkuvaimot ylistivät surkeita miehiään maasta taivaaseen ja niin edelleen. Onneksi Ister ei ollut sitoutuvaa tyyppiä, eipä ainakaan tarvinnut kärsiä mistään sellaisesta.
Mirada mainitsi Ederan upseerin. Siis… Divian? Jestas, oliko Diviankin lähtenyt mukaan moiseen sotkuun? Ister ei kyllä ollut edes tiennyt upseerin lahkolaisuudesta, mutta eipä se yllättänyt. Nykyään melko moni oli lahkolainen. Mutta miksi Divian oikein halusi jonkun Tartaroksen leipiin? Ehkä Dew oli tosiaan valinnut seuraajansa huonosti.

Sitten tulikin puheeksi Miseryn poika. Ister hätkähti hämmästyneenä. Poika? Uros toljotti epäuskoisena raitaselkäistä narttua.
”Oliko sillä… poika?”
Puolikasvo kysyi typeränä. Siis mitä ihmettä, eikö Misery ollutkaan elänyt koko elämäänsä ilman naaraita? Ister oli aina kuvitellut… no, ilmeisesti asia ei kuitenkaan ollut niin. Mutta oliko punaturkki nyt ihan varma asiasta? Voisihan kuka tahansa huijata ja sanoa olevansa sukua ties keille, eikä kukaan epäilisi mitään, kunhan tyyppi osaisi ilmaista asiansa tarpeeksi vakuuttavasti. Jos Ister olisi tavannut Koethin, ei sekään olisi enää epäillyt.

Hetkeksi uros tuntui unohtavan koko Tartaros-homman jäädessään ihmettelemään Miseryn poikaa. Tieto oli kieltämättä hämmentävä. Pian keltasilmäinen ihramakkara kuitenkin muisti keskustelun aiemmat vaiheet ja siirtyi jatkamaan juttua niistä.
”Jos sie meinasit, et miunki pitäs lähtee tohon juttuun mukaan, nii ei kiitos. Se siun Tartarokseskaa ei oo Misery.”

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jun 24, 2008, 23:20

Hetken pysytteli Miradan katse kiinnittyneenä raihnaisen kartanovanhuksen ikkunoihin, naaraan toivoessa niistä jotakin mielenkiintoista näkevänsä. Tosin tällä säällä sai olla kiitollinen siitä, että näki edes eteensä, joten lasien läpi tiirailu taisi kyllä olla aika utopistista puuhaa.
Isterin hätkähtäessä tietoa Miseryn jälkikasvusta kiinnitti naaras jälleen huomionsa paremmin edessä tönöttävään rasvakasaan. Vai ei toinen sitten ollut ollut lainkaan tietoinen koko juipista? No, liekö tuo nyt niin kovin suuri ihmekään, olihan mustaturkki rantautunut Andriaanalle vasta melko vähän aikaa sitten. Ja Andriaana oli sen verran suuri paikka, ettei satunnaisiin tyyppeihin ihan joka päivä törmännyt, vaikka väestöä oli jo melko paljonkin.

"Koeth", lausui punaturkki aavistuksen halveksuntaa äänessään. Tosiasiassa Mustarastaassa ei kyllä ollut mitään halveksuttavaa, pelättävää ennemminkin. Tämä voisi vielä joku päivä tehdä Hjéresatin olemassaolosta hyvin vaikeaa, jos vain tahtoisi. Ei Mirada häntä toki henkilökohtaisesti pelännyt, kyllä hän itsestään osasi sen verran huolta pitää.
"Olein tavanut häneit. Rastas on kuine isänsä kopio", raitaselkä jatkoi. Ei narttu tosin ollut Miseryä tavannut kuin vanhana miehenä, juuri ennen uroksen kuolema, mutta hän saattoi kyllä kuvitella tämän näyttäneen nuorempana melkoisesti pojaltaan.

Isterin toettua järkytyksestään palasi tämä varsinaiseen asiaan, Tartarokseen ja Hjéresatiin. Eikä uros vaikuttanut muuttaneen mielipidettään.
"Eii, Tartaroskan ei ole Misery", vastasi punainen päätään pudistellen, vinon hymyn levitessä vaivihkaa huulilla. Tartaroshan oli parempi kuin Misery, parempi kuin Musta oli koskaan ollut.
"Muta tee toki kutein tahdot", saneli raitaselkä lapojaan kohauttaen, kuin asia ei todellakaan olisi hänelle mitään merkinnyt. Samalla hän kuitenkin jännitti jalkojensa lihaksi, jääsilmien kaventuessa aavistuksen verran.
"Vaan ymäräthän toki..." Hitaasti, ikään kuin melkein vahingossa otti arpikasvo askeleen kohti puolisutta. "...Etä elet ole meiidän puolelame, oleit meiitä vastan." Antamatta urokselle aikaa ajatella lausumiaan sanoja loikkasi punainen kohti puolisutta, toisen etutassunsa ilmaan kohottaen. Verenhimoinen katse leimahti lahkolaisen silmissä, kuin naaraan nimeä todistaen. Voimalla iski taistelija tassunsa kohti toisen kasvoja, kuonoa - keihästä. Ase olisi saatava pois pelistä, ja parhaassa tapauksessa tassu aseen varteen osuisikin ja sen puolikasvoisen suusta pois kampeaisi.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jun 25, 2008, 2:49

Koeth. Kas, oli sitten somasti lahkoksi nimetty nulikka kyseessä. Mustarastas. Ei mitenkään erityisen miserymäinen nimi, jos Ister mistään mitään tiesi, mutta samapa tuo. Ei se puolikasvoa kauheasti kiinnostanut. Se kuitenkin halusi nähdä tämän Koeth-nimisen ihmeen.
”Vai niin.”
Uros lausahti varsin vilpoisasti. Sellaista siis. No, olisipa jotain mielenkiintoa odotettavissa tulevaisuudeltakin nyt, kun pentuja ei pitäisi enää pamahdella joka suunnasta ja kaikki muukin jännittävä oli ehtynyt.

Keskustelu Tartaroksesta kuitenkin jatkui. Mirada alkoi vaikuttaa ärsyttävästi siltä, ettei nartulta pian heruisi muita vaihtoehtoja kuin tämän Tartaroksen porukkaan lähteminen. Mutta ei Ister sitä halunnut. Sittenhän se näkisi tuota typerää narttuakin useammin. Ajatus oli suorastaan kammottava.

Mirada otti askeleen kohti Isteriä, jolloin uros vaistomaisesti kohotti päätään parantaen samalla otettaan keihäästä. Muuta se ei ehtinytkään tehdä, kun narttu jo hyökkäsi. Hyökkäyksen aikana uros ehti ottaa yhden hätäisen askeleenpuolikkaan taaksepäin ja heilauttaa keihästään puolustautumista ajatellen. Puolustuksesta ei kuitenkaan ollut hyötyä, sillä Miradan käpälä osui voimalla uroksen kirsuun. Ister vinkaisi hiljaa kivusta, jonka raju isku nenässä sai aikaan. Samalla narttu onnistui myös osumaan kohteeseensa, keihääseen, joka raastoi uroksen hampaita singotessaan melkoisessa kaaressa usvan sekaan nurmelle. Ister käännähti oitis suuntaan, johon sen ase oli lentänyt. Mirada oli kuitenkin sen esteenä, joten ase sai jäädä sille tielleen.

”Aha.”
Ister ärähti Miradalle keltainen silmä välkähtäen. Se tunsi, kuinka jotain lämmintä valui sen kuonoa pitkin. Kirsu vuosi verta.
”Työkää ette sitte osaa olla mitää sen hienompaa ku kurjia, väkivaltasia pakottajia, vai?”
Uros väläytti hampaitaan muristen hiljaa sanojensa vakuudeksi. Nyt sen täytyi taistella typerää hummerinarttua vastaan, miten noloa.

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jun 25, 2008, 17:10

Kaikeksi onneksi ei Ister ehtinyt juurikaan reagoida, ennen kuin Mirada jo olikin käynyt hyökkäykseensä urosta kohti. Tassun ja melko pitkien kynsien isku osuikin mitä mainioimmalla tavalla, täyden kympin arvosta. Ensin viilsivät kynnet toisen kuonoa, osuen lopulta myös tavoiteltuun keihääseen. Naaraan virne leveni valkoiset hampaat paljastavaksi, kun iskun onnistumisesta aiheutuva tyytyväisyys täytti taistelijan mielen. Tämähän saattaisi käydä jopa helpommin, kuin mitä punainen olisi uskonutkaan.
Keihäs lensi komeasti mukavan pituisen matkan jonnekin sumun sekaan, nartun nopeasti astahtaessa tukkimaan puolikasvoisen ja aseen väliin jäävän reitin. Tikkua ei sopinut antaa urokselle takaisin, mikäli mieli pitää taistelun voitokkaana raitaselkäisen kannalta. Ei naaras nimittäin epäillyt yhtään, etteikö Ister olisi asettaan osannut käytellä. Vaan ilman sitä toinen lieni melko avuton tapaus.

Pirullisesti virnistäen ja korviaan luimistaen kuunteli Mirada, kuinka puolisusi koetti arvostella Hjéresatin toimintatapoja. Voi, uros oli kovin kovasti nyt väärässä.
"Eii, eme me tokikan ketän mihinkän pakoita. Saat toki pite valkoturkisen johtajasi ja kunioiita häntä ajasta iäisyten Herran luona", selitti naaras vilkaisten kohti taivaita. Sinne vain pilven reunalle istumaan ja harppua soittelemaan, mikäpäs sen parempaa. Tai ehkäpä Herran palvelijat eivät sentään harppua saaneet, mutta mitäpä siitä. Kuolema uskollisena tai elämä petturina, kävi kuitenkin viestin sanoma.
"Muta koska oleit nyt meiistä tieetoinen, eme tokikan voii jätä sineä kielimän meiistä myös Golubelle. Se ei oiikein sopisi suunitelmime, minkä varmasti ymärtänetkin. Valitse siis puoolesi..." Jälleen jännittyivät taistelukoiran jalat sinkoamaan hänet uuteen iskuun, valmiina raastamaan puolikasvolta silmät - myös lasisen, jos olisi tarpeen - päästä. "...Muta tee se pian!" karjaisi punaturkki syöksyessään taas kerran Isterin kimppuun. Tällä kertaa olivat nartun hampaat paljastettuina, kyseisen purukaluston suuntautuessa kohti uroksen valmiiksi arpista naamanpuoliskoa. Myös kuono tai kaula tosin kelpaisivat kohteeksi, mikäli toinen päättäisi yrittää liiaksi väistellä.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jun 25, 2008, 17:34

Tietenkin oli se mahdollisuus, ettei Herra olisi antanut Miradan tapaa ah-niin-uskollista palvelijaansa ihan noin vain, mutta tässä tilanteessa moinen ei tullut Isterille mieleenkään. Se halusi itse tappaa nartun, ei toisin päin. Tosin Herra ei antaisi kyllä tehdä sitäkään. No, Ister painelisi metsikköön ja katoaisi aamun hämärään taitavasti, kunhan ensin pääsisi tuosta sekopäästä eroon.

”Sjafern!” [Idiootti!]
Ister karjaisi loikatessaan varsin raskaasti Miradan tieltä nartun koettaessa iskeä jälleen. Sehän ei päästäisi tuota raivohullua narttua koskemaan itseensä enää kertaakaan. Nenäverenvuoto saisi riittää.
”Etkö sie tajua? Mie en oo uskollinen Golubelle sen enempää ku sille siun Tartarokselleskaa! Mie oon uskollinen Herralle, en millekkää välikäsille!”
Uros haukkui suorittaessaan jälleen kerran varsin taktista väistöliikettä hieman sivuun loikkaamalla. Sääli sinänsä, ettei Isterin kokoisen eläimen massaa liikuteltu mitenkään erityisen suurella nopeudella, ja hieno väistöliikekin jäi kesken Miradan hampaiden lasahtaessa uroksen paksun niskan ympärille. Ister ärähti tukahtuneesti koettaen saada käännettyä päätään sen verran, että saisi edes pienen palan punaturkkista narttua hampaidensa väliin. Ei sen väliä, mikä kohta se olisi, kunhan olisi. Samaan aikaan se koetti kovasti tuupata Miradaa etukäpälällään sen verran lujasti, että nartun olisi irroitettava otteensa sen niskasta. Harmi, ettei Miseryn lahjoittamaa tikaria oikein saanut tässä tilanteessa kiskottua hampaisiinsa. Siitä olisi ollut nyt apua.

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jun 27, 2008, 17:25

Niin, saattoihan toki olla mahdollista, ettei Herra olisi tahtonut alaisensa (kummankaan heistä) tulevan tapetuksi loppupeleissä samaa puolta edustavan henkilön toimesta. Olihan Herralla valta kansalaistensa mieliin vaikuttaa, mutta eräässä mielessä Miradalla oli etu Isteriin verrattuna: hän kun ei ollut kuulunut vielä kovinkaan kauan Lahkoon, pystyen siten tekemään vielä melko hyvin oman päänsä mukaan. Tähän päivään mennessä ei tosin ollut vastaan tullut tilannetta, jossa naaras olisi nähnyt tarpeelliseksi mielessään kuiskivaa voimaa yrittää vastustaa, mutta taistelut olivatkin aina melko epämääräisiä tilanteita, joiden aikana saattoi tyhmäkin idea tuntua hyvältä. Myöhemmin seuraukset olisivat varmasti olleet nartulle mitä epämukavimmat, mutta tuskin se jo kuollutta puolisutta olisi enää ilahduttanut. Joten ehkäpä oli parempikin, ettei Ister tullut laskeneeksi liikaa Herransa varaan.

Nytpä ei puolikasvo pysytellytkään enää iskuetäisyyden sisäpuolella, vaan loikkasi melko vaivalloisen näköisesti kauemmaksi, jättäen raitaselän hampaat haukkaamaan tyhjää. Miradaa ei yksi epäonnistuminen kuitenkaan riittänyt lannistamaan, vaan saman tien punaturkki hyökkäsikin jo uudestaan. Hän oli eittämättä urosta nopeampi, joten ei toinen voisi ikuisuuksiin väistellä.
"Gilí", naurahti naaras kolkosti, haukkuen toista samalla sanalla kuin tämäkin oli äskettäin lahkoksi tehnyt. Naaras tosin käytti omaa äidinkieltään espanjaa, joka tuli hänen suustaan lahkokieltä luonnollisemmin.
"No, nyt olisi mitä maiinioin tilaisus itselen johtaja valita!" huudahti arpikasvo vielä, ennen kuin hampaansa iskeytyivät voimalla kiinni puolisuden turkkiin.

Tyytyväisenä Mirada murahti tuntiessaan Isterin leveän niskan leukojensa välissä. Taistelija puristi liki koko leukoihinsa varastoituneella voimalla, ja pian maistuikin toisen veri hänen suussaan.
Vaan ei puolisusikaan aikonut hyökkääjää helpolla päästää, tämän koettaessa itsekin saada otetta vastustajastaan. Pureman välttääkseen loikkasi raitaselkä toisen vierelle ja painautui tiiviisti tämän kylkeen, sokealle puolelle, nostaen toisen etutassunsakin tämän selän päälle, minne se juuri ja juuri ylsi. Naaras oletti ja toivoi, ettei uroksen notkeus riittäisi häntä olinpaikastaan tavoittamaan. Samalla koetti Mirada työntää toista kumoon, mikä vaikutti kyllä melko epätoivoiselta yritykseltä toisen huomattavasti suuremman massan takia.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jun 29, 2008, 15:50

Narttu käytti sanan verran jotain kummallista kieltä, jota Ister ei sekään ymmärtänyt. Jos se oli joku Tartaroksen tyyppien yhteinen salakieli? Hulluja kaikki siis, sehän oli selvä.
Uros ei kuitenkaan ollut en halukkaampi ottamaan itselleen johtajaa, se ei moiseen hulluuteen suostuisi kuin äärimmäisessä hädässä.
”Miulla on jo johtaja, Herra nimittäin, eikä muita tuu!”
Koirasusi ärisi vastaukseksi nartun hampaiden lävistäessä sen niskanahan varsin näppärästi.

Pian Ister olikin kirjaimellisesti Miradan tassun alla. Sitä ärsytti nartun läheisyys valtavasti. Sitäkin enemmän uros kuitenkin oli raivoissaan siitä, ettei se voinut nähdä punaturkkia, joka oli ovelasti majoittunut sen sokealle puolelle. Ister ei myöskään voinut syyttää sokeutumisestaan ketään, kaihi tuli jos oli tullakseen. Kenties Herra olisi sen etenemisen joskus voinut estää, mutta nuorempana puolisusi ei ollut vielä edes kuullut Herrasta ja Hänen voimistaan. Toisaalta taas, jos silmä olisi ollut vielä terve silloin, kun puolikasvo tapasi Belliksen, olisi se siitäkin huolimatta puolisokea. Oli siis tyytyminen lasisilmään.

Hampaidensa välistä huohottaen Ister nojasi Miradaa vasten. Sehän ei päästäisi itseään kaatumaan mokoman nartun edessä. Se ei saanut narttua hampaisiinsakaan, ja ellei Ister halunnut koettaa kaatua kyljelleen Miradan itsensä päälle ottaen samalla sitä riskiä, että narttu väistäisi ja iskisi sitten maassa makaavan uroksen kimppuun, ei tässä ollut kovinkaan paljoa tehtävänä.

Ister kiskaisi päätään alemmas ja ponnisti voimalla eteenpäin. Niskaan tämä kyllä tulisi sattumaan aika tosi kovaa, mikäli Mirada päättäisi roikkua mukana. Suihkulähteelle ei ollut montaakaan metriä, ja jos uros onnistuisi, se voisi päästä nartusta eroon runttaamalla tämän voimalla marmoriallasta vasten. Sitäpä siis yrittämään, kas oveluutta.

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jun 30, 2008, 0:16

Mitään ei Mirada harmikseen saanut enää Isterille vastattua, suunsa ollessa täynnä kyseisen uroksen varsin ihraista niskaa. Sitäkin raivokkaammin naaras kuitenkin piteli toisesta kiinni, jopa päätään ilkeästi puolelta toiselle tempoen. Jos hänellä olisi ollut yhtäänkään heikompi ote uroksesta, olisi iho saattanut antaa periksi ja revetä melko epämiellyttävällä tavalla. Ja mitä nyt puolisuden naamaa katseli, oli toisella jo varsin hyvää kokemusta kyseisenlaisesta tapahtumasta. Mutta sen verran kunnollinen oli taistelijan saama ote, ettei tässä pelkästä ihosta roikuttu ja lihas olikin sitten jo vähän vahvempaa tekoa, josta ei niin vain riepottelemalla paloja irti kiskottu. Uroksen onneksi, kaiketi.

Vihaisen murinan kummutessa Miradan kurkusta sai hän pian huomata, ettei hänestä olisi kaatamaan suorilla jaloillaan seisovaa Isteriä. Toinen oli liian paljon häntä suurikokoisempi, oli sitten lihava tai ei. Oli raitaselkäkin naaraaksi varsin kookas, mutta ei kuitenkaan vetänyt massakkaalle taistelukumppanilleen vertoja.
Ennen kuin taistelija kuitenkaan ehti laatia uutta suunnitelmaa, alkoi puolikasvo kiskoa itseään eteenpäin. Vaistomaisesti vaihtoi narttu painopisteensä vastakkaiselle puolelle, hangoitellen parhaansa mukaan vastaan. Eihän hän tiennyt mitä toinen moisella teolla aikoi saada aikaiseksi, mitä aikoi siitä hyötyä.
Hetken kuluttua punaturkki kuitenkin sai näköpiiriinsä uroksen menosuunnassa olevan suihkulähteen, joka mitä ilmeisimmin oli toisen määränpää. Uimaanko toinen aikoi arpikasvon saada?

Edelleen pisti Mirada vastaan toisen kulkemiselle, mutta toinen painoi massan voimalla eteenpäin, ja naaras seurasi kiltisti perässä. Hyvää otetta kun ei juuri huvittanut irrottaa ilman sen kummempaa syytä. Sen kun kiskoisi Ister itsensä läkähdyksiin, mikäli niin tahtoi tehdä.
Pian alkoi taistelijankin mieleen kuitenkin hahmottua kuva hänestä marmoristen laattojen ja lihavan uroksen välissä. Ei, se ei houkutellut sitten missään määrin. Niinpä oli aika pikaisen suunnitelman.
Suihkulähteen ollessa jo huolestuttavan lähellä päästi Mirada äkkiyllättäen otteensa toisen niskasta ja loikkasi kohti lähteen ulkoseinämää. Siitä naaras ponnisti itsensä takaisin kohti puolisutta, tarkoituksenaan iskeä hampaansa kiinni toisen kuonoon. Mikäli hän tällä saisi uroksen kaadettua, olisi melko uhkarohkea yritys sen arvoinen.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jul 6, 2008, 22:21

Mirada roikkui mukana uroksen painellessa kohti suihkulähteen marmorista kaidetta. Se ei helpottanut matkantekoa sitten lainkaan, ja nopeasti uros hengästyi. Onneksi alkuperäiseltä juttupaikalta ei oltu väistelyiden lomassa liikuttu kovinkaan kauas, eikä matka ollut pitkä. Ister jaksaisi kyllä muutaman metrin ihan kepoisesti.

Uroksen harmiksi Miradallakin oli aivot päässään, ja narttu osasikin nopeasti päätellä yksisilmäisen uroksen aikeet. Ister ei ollut osannut varautua moiseen, ei se ollut uskonut raitaselkäisen nartun osaavan taktikoida näinkin hienosti. Nartun irrottaessa otteensa uroksen niskasta Ister horjahti hieman, kun hidastava paino katosi. Nopeasti uros tavoitteli kuitenkin tasapainoaan, mutta vähintään yhtä nopeasti sinkosi Mirada koirasuden sokealta puolelta tavoitellen huohottavan uroksen kuonoa hampaisiinsa. Narttu tosiaan onnistui, osui ja upposi. Hämmästyksestä älähtäen Ister huomasi, etteivät sen omat jalat enää totelleet lainkaan ja tummaturkkinen koirasusi rojahti melkoisen tömähdyksen saattelemana kyljelleen nurmelle.

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jul 7, 2008, 15:51

Jälleen täytti huumaava onnistumisen tunne Miradan mielen tämän tuntiessa hampaidensa iskeytyvän kiinni Isterin kuonoon. Minkäänlaisen "ilmahyökkäyksen" käyttämisestä kun oli jo sen verran aikaa, että oli melkoisen mukavaa huomata taidon olevan yhä tallessa. Viimeksi moista oltiin taidettu yrittää itsensä Tartaroksen kanssa, ja silloin juttu oli mennyt melko pahasti metsään. Vaan ehkäpä parempi niin, sillä häviönsä ansiosta oli naaras suostunut puolisuden joukkoihin liittymään. Ja Ister saisi luvan tehdä samoin.
Toivotulla tavalla menetti lihava puolisusi tasapainonsa ja iskeytyi melkoisella voimalla vasten tannerta. Eipä Mirada juurikaan voinut tehdä muuta kuin mennä mukana, mutta olihan hänellä toki pehmoinen laskeutumisalusta ottamassa häntä vastaan. Mieluummin naaras olisi kylläkin lentänyt itsekin vasten nurmea, sillä läheinen kosketus alustana toimivan uroksen kanssa tuntui hyvin vastenmieliseltä. Vaan eipä asiaa juurikaan ehtinyt edes pohtia, kunnes koki punaturkinkin vauhti melkoisen äkkipysähdyksen, vasten vastustajansa kylkeä.

Nopeasti päästi raitaselkäinen otteensa uroksen kuonosta, aikomatta todellakaan jäädä vain maata retkottamaan toisen päälle. Pikaisesti kieräytti taistelija itsensä jaloilleen ja koetti sitten iskeä hampaansa kiinni allaan lojuvan uroksen kurkkuun. Pienoinen hapen saannin säännöstely kun oli yleensä mitä parahin keino saada toiset katsomaan asioita uudelta kantilta.
"Nho? Yhäkö aiiot pitäyytyä kannashasi?" tiedusteli Mirada hampaidensa välistä suhisten. Samalla hän kuitenkin koetti tavoittaa Herransa ääntä mielensä sisästä, vaan tuo ylempi voima oli mitä ilmeisimmin päättänyt pysytellä vaiti. Ehkäpä Hänkin odotti puolisuden vastausta, mistä sitä tiesi. Saati sitten mitä Hän olisi toivonut palvelijansa vastaavan.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jul 7, 2008, 17:40

Ei ollut yhtään miellyttävän tuntuista, kun Mirada rämähti sekin Isterin päälle. Ilma pusertui ulos uroksen keuhkoista, ja hetken aikaa jo valmiiksi hengästynyt koirasusi luuli tukehtuvansa punaturkkisen nartun alle. Isterin onneksi Mirada kuitenkin onnistui kampeamaan ylös, vaikka mustaturkkinen uros koettikin tämän alla vaisusti toista hieman potkiakin onnistuen yrityksissään surkeasti.

Puolikasvo sai haukattua ilmaa keuhkoihinsa, ja samalla se vetäisi toisen etukäpälän hieman paremmin alleen. Pianpa sekin riemu kuitenkin loppui, kun Miradan hampaat lasahtivat uudemman kerran uroksen kaulan alueelle, tällä kertaa puristamaan ikävästi henkitorvea. Ister, jonka olisi hengästyksestään johtuaan pitänyt saada vedettyä paljon ilmaa ja tiheään tahtiin, kakoi nartun otteessa koettaessaan saada tarpeeksi viileää ilmaa keuhkoihinsa. Uros ei voinut kohottaa päätään nähdäkseen nartun, eikä lasisilmästäkään ollut kovin kummoisesti hyötyä tässä tilanteessa.
"Saatanan... narttu..."
Koirasusi kähisi maassa huohottaessaan. Se ei saanut sanottuaan lausettaan loppuun, mitä sitten ikinä oli ajatellutkin sanoa. Isterin äänestä kuitenkin kuuli, mitä sen päässä liikkui. Uros ei halunnut kuolla vielä, eikä sillä tainnut olla juurikaan vaihtoehtoja. Se oli lannistettu.
Uros ei kuitenkaan olisi halunnut myöntää sitä ja koetti pitkitellä sanojaan etsiem epätoivoisesti edes jotain pakoreittiä. Eipä tuntunut löytyvän.

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jul 7, 2008, 20:31

Kyllä Mirada noustessaan havaitsi Isterin melko avuttomat potkimisyritykset, vaan eipä hän niistä juuri välittänyt. Eikä oikeastaan edes tajunnut yritykseksi vahingoittaa häntä, vaan luuli uroksen koettavan kammeta itseään pystyyn tai muuta vastaavaa. Jos joku iskuista olisi kunnolla yhteen naaraan jaloista osunut, olisi sillä jotakin merkitystä voinut ollakin, vaan eipä käynyt puolisudella tuuri. Pääasiassa tämän jalat haroivat hienosti ilmaa vastustajansa ympärillä.
Edullisen asemansa vuoksi sai punaturkki lisäksi iskettyä hampaansa toisen kaulan ympärille, tällä kertaa jopa paremmalle paikkaa, kuin viimeksi. Edellisellä kerralla olivat hampaat pureutuneet jonnekin niskan tienoille, vaan nyt puristivat valkoiset leuat kipeästi uroon henkitorvea. Täydellistä.

Isterin haukkoessa vaivalloisesti henkeä karkasi Miradan huulilta matala naurahdus, hänen nauttiessaan toisen ahdingosta täysin siemauksin. Varsin helposti hän olisi toisen voinut tappaa, ja ajatus kutkuttikin houkuttelevana nartun mielessä. Vaan ei, ellei toinen antaisi siihen selvää syytä, ei hän sitä tulisi tekemään. Tartaros tahtoi mieluummin lisää seuraajia, kuin uhreja. Uhrata saattoi sitä paitsi kenet tahansa, vaan Miseryn entinen ystävä saattaisi olla tärkeäkin lisä joukkoihin. Mistä sitä saattoi tietää, miten hyödylliseksi pullamössö saattaisi vielä osoittautua? No, tuskin kovin korvaamattomaksi, mutta kyllä Tartaros tälle jotakin käyttöä keksisi.
"Nhiin? Kuulen kyllä, kerro poiesh", kannusti taistelija ivallisesti, puristaen yhä kovemmin toisen kurkkua.
"Oleitko mukana, vaie matkatko taiivaisin silmätömän mustaturkiystäväsi luookse?" Viittaus Miseryyn, kuten toinen varmastikin tajuaisi.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jul 7, 2008, 20:59

Ister tajusi, ettei sillä tosiaankaan ollut vaihtoehtoja. Uros nielaisi, ällöttävä tilanne. Sen täytyi suostua nartun tahtoon. Siis mikäs siinä, jos narttu olisi ollut vaikkapa Yelenha tai Ileya tai joku muu vastaava, mutta Miradaa Ister inhosi. Koirasusi itse ei hyötyisi tästä, ei ainakaan vielä. Ister toivoi, että se olisi vain laiminlyönyt vartijantehtävänsä ja antanut nartun mennä kartanoon. Silloin ei oltaisi tässä.

Uros puraisi alahuultaan ja avasi suunsa kuin sanoakseen jotain. Vielä se ei kuitenkaan saanut sanottua mitään, se ei halunnut olla minkään Tartaroksen palvelija. Ister irvisti masentuneesti itsekseen ja muodosti sanat mielessään ennen kuin sai taistelua ne ihan Miradankin kuultaviksi.
"Hyvä on."
Uros sihisi hampaidensa välistä. Nyt ei mennyt hyvin.

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jul 7, 2008, 21:39

Lopulta saatiin kaivattu vastaus ilmoille puolisuden huulilta, mikä sai Miradan valkeiden, vereen tahrautuneiden huulien kaartumaan mitä ivallisimpaan ja voitonriemuisimpaan hymyyn. Valitettavasti teurastus sai nyt sitten jäädä, mutta kyllä tämäkin kelpasi. Voitto tämäkin oli, ja mikä parasta, se oli pitkäaikainen voitto; Hjéresatissa Mirada oli Isterin yläpuolella, eikä siinä yhteisössä Ederan vartijan pesti paljoa painanut. Näin se saattoi tilanne yllättäen muuttua.
"Hieenoa", lausui naaras tekopirteällä äänellä, samassa hampaansa uroksen kurkusta irrottaen. Pieni lisäkörmyyttäminen kuitenkin houkutti sen verran, että loikatessaan pois toisen päältä koetti naaras vielä uroksen kuonoa takajalallaan potkaista.

Päästyään muutaman metrin päähän Isteristä kääntyi Mirada takaisin tuota kohden. Raukean näköisesti venytteli narttu lihaksiaan, kuin äskeinen olisi ollut vain pientä urheilua.
"Jouukoame, Tartaroksen jouukoa, kutsutaan nimelä Hjéresat", aloitti punaturkki lyhyen kertauksen ryhmän säännöistä sun muista, jotka olisi toiselle tarpeen selittää. "Sine kerrot ryhmästä vaine niile, jotka aiiot sada mukan siihen. Mikäli he kuiitenkin kieeltäytyvät, sine tapat heidät. Ymärätkö?" No, olihan Ister juuri saanut todistaa kyseisen käytännön toimeenpanoa, joten eiköhän se olisi aika selvä juttu. "Tapaat Tartaroksen viimeistän seuuravasa kokouuksesa, johon Herra sinet aikanan kutsu. Mikäli arvostat henkeäsi, sine saavut paikale."

Lopulta Mirada hiljeni ja käänsi katseensa kohti taivaanrantaa miettien, oliko enää muuta tähdellistä. Ryhmän päämäärä lieni selvinnyt Isterille jo ennen taistelua käydyssä keskustelussa, eikä lahkolaisuudestakaan tarvinnut kertoilla. Aika hienoa.
Vaan mitäpä naaras itse nyt tekisi? Tuskin vartija enää panisi kovin voimallisesti vastaan, jos hän kartanolle haluaisi, mutta oikeastaan punainen ei halunnut. Ja mikäli Divian ei siellä edes olisi, olisi visiitti melko turha. Niinpä taitaisi olla parempi jättää Ederan typerä tönö taakseen ja palata ehkä jonakin parempana aikana.
"Onko jotakin epäselvyksiä?" kysyi raitaselkä kääntäen katseensa takaisin puolisuteen.

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jul 7, 2008, 22:58

Miradan ote Isterin kurkusta heltisi, ja kiitollisena siitä uros haukkoi henkeä ihan kunnolla. Se ei edes huomannut Miradan potkua, ei, ennen kuin se osui napakkana koiradusen kuonoon. Hetki sitten lakannut nenäverenvuoto alkoi uudestaan.

Vapauteen päästyään Ister nousi varovasti istumaan. Se huohotti vieläkin, istualtaan ja korvat luimussa Miradaa mulkoillen. Narttu ilmoitteli Tartaroksen porukan käytännöistä ja Ister kuunteli inhoten. Se ei halunnut totella sääntöjä. Ei ainakaan, jos ne olivat muiden kuin Ederan johtajan kehittelemiä.
Puolisusi ei nyökännyt tai sanonut mitään, mutta sen ilmeestä näki, että Ister oli kyllä ymmärtänyt Miradan sanat.

Ister halusi mahdollisimman pian Miradan pois Ederan mailta. Toivottavasti kukaan ei ollut nähnyt tätä noloa välikohtausta. Se ei halunnut kuulla enää Miradan selostuksia, eikä Ister uskonut, että sen tarvitsisi mitään kysyäkään.
"Ei."
Uros murahti hampaidensa välistä. Veri valui huulta pitkin suuhun ja maistui pahalta. Lähtisi jo, mokoma narttu.

Re: Pahimpia on aamut
Post by hitodama on Jul 8, 2008, 0:13

Isterin ilkeästi Miradaa mulkoillessa tyytyi naaras virnistämään urokselle vahingoniloisesti. Vaan hieman punaista kyllä kismitti, ettei toinen mitään hänelle vastannut, kunhan murahti kieltävästi jatkoselvityksen tarpeelle.
"Hmh, hyve niin", tuhahti narttu väheksyvästi. "Vaan muiista, etä mikäli Tartarokseila on syytä epäilä sineä sääntöjen rikomisesta tai petoksesta, hän tappa sinet epäilemätä." Vielä ei ollut kukaan taistelijan tietojen mukaan rohjennut tai halunnut petturiksi ryhtyä, mutta ei hän silti lainkaan epäillyt, etteikö Tartaros olisi niin tapahtuessa uhkaustaan toteuttanut.
"Hän eii sääli ketän", jatkoi raitaselkä vielä, vain äskeistä hivenen vaisummalla äänellä. Niin, ei todellakaan ketään. Ei ehkä edes omia pentujaan.

Nopeasti palautti Mirada hetkeksi harhailemaan lähteneet ajatuksensa takaisin hämyiseen aamuun, ja vielä hetken tuijotti Isteriä jääsilmillään. Enää ei ollut mitään sanottavaa, ei mitään tärkeää. Jäähyväisiä ei ollut tarpeen heittää, sillä kumpikaan kaksikosta ei toistaan toivonut kovin pian tapaavansa. Niinpä kääntyi taistelija lähteäkseen ja ottikin jo muutaman askeleen usvaisella pihamaalla, kunnes kääntyi vielä kohti puolisusiurosta.
"Sano Divianile terveisiä, kun hänet seuravan keran tapaat", huikkasi raitaselkä olkansa yli ja iski silmää puolikasvolle.
Sanojensa jälkeen kääntyi naaras jälleen takaisin menosuuntaansa ja lähti ryhdikkäästi askeltamaan pois Ederan mailta. Olipahan jotakin hyödyllistä tullut tänäkin aamuna tehtyä.

// Jee haha kivaa oli. =) <3 //

Re: Pahimpia on aamut
Post by lara on Jul 8, 2008, 0:25

Ister ei sanonut Miradalle enää mitään. Se ei halunnut jutella nartun kanssa, sitä ärsytti sanoinkuvaamattomasti koko otus. Uros halusi vain, että toinen lähtisi. Helpoiten se onnistuisi varmasti siten, ettei tuolle vastaisi mitään, ei antaisi syytä keskusteluun.
Koirasusi jurotti paikoillaan ja katseli, kuinka Mirada lähti tassuttelemaan pois päin. Onneksi. Että hyvästi vaan. Toivottavasti Rubus tai joku muu hullu löytää sinut ja tappaa.

Niin nousi Ister itsekin. Verta kuonossaan uros asteli usvaisella pihalla etsien keihästään maasta. Ase löytyikin pian, ja uros koppasi sen varovasti suuhunsa. Oli aika jatkaa partiointia.

[[Joo niin 8D <3]]